3968 result(s) found for "K"
Ritari Siniparta
Yksi murha on rikos, miljoona sankaruutta. Numerot pyhittävät. Ritari Siniparta (engl. Monsieur Verdoux) kertoo suuren laman seurauksena työttömäksi jäävästä pankkivirkailija Henri Verdoux´sta (Seppo Kaisanlahti). Hän pyrkii kekseliäästi elättämään itsensä ja perheensä viettelemällä varakkaita naisia ja huijaamalla heidän omaisuutensa. Näytelmän teemat ovat sekä ajattomia että äärimmäisen ajankohtaisia. Teos on kuvaus kyynisyyden ja katkeruuden tuhoavasta voimasta sekä epätoivon synnyttämästä väkivallasta. Teos sijoittuu pörssikeinottelun ja itsekkyyden aikaan ja on väistämättä myös yltiökapitalismin kritiikki. Ritari Siniparta on merkittävä elokuva Chaplinin uralla. Vuonna 1947 valmistunut teos oli Chaplinin ensimmäinen elokuva, jossa hän ei esiintynyt legendaarisessa Kulkuri-hahmossaan. Elokuvaa on pidetty eräänä Chaplinin uran hienoimmista teoksista. Käsikirjoitus: Charles Chaplin Ohjaus ja dramatisointi: Juha Luukkonen Lavastus: Juho Lindström Puvustus: Noora Salmi Näyttelijät: Seppo Kaisanlahti, Volter Putro, Jussi Johnsson, Anna-Kaisa Makkonen, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Noora Koski, Sanna Kemppainen, Jisook Kim Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 7.9. klo 16, Suurella näyttämöllä Kesto 2 h 20 min Rikosdraama
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni on toista maata, ensi-ilta
Gilles DyrekVAIMONI ON TOISTA MAATANokkela ja vauhdikas farssikomedia täynnä väärinkäsityksiä Häitään suunnittelevat Janne ja Helena kutsuvat ystävänsä Riston ja hänen uuden tyttöystävänsä Veeran kylään. Veera on suuttunut Ristolle ajomatkan aikana eikä suostu puhumaan. Isäntäpari alkaa epäilemään Ristolle mököttävää Veeraa ulkomaalaiseksi ja väärinkäsitysten suma on valmis. Seuraa koko illan mittainen sekaannusten vyöry, jossa koetukselle joutuu niin parisuhteiden kestävyys, lähihistorian tuntemus kuin ennakkoluulotkin. Ranskalaisen Gilles Dyrekin kirjoittama Vaimoni on toista maata on suosittu farssikomedia, joka tarjoaa hykerryttävän hersyvät naurut parhaaseen pikkujouluaikaan.Rooleissa Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme ja Antti Kyllönen.Käsikirjoitus Gilles DyrekSuomennos Reita LounatvuoriOhjaus Petri JäärniLavastus Kaisa NivaPukusuunnittelu Elina VaskoEsitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyEnsi-ilta 12.10.2024 Kemin Teatterissa
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Århundradets kärlekssaga
Ikoninen runoteos nyt näyttämöllä!Minttu Mustakallio vie meidät matkalle Märta Tikkasen maailmaan kiehtovalla uudelleentulkinnalla ikonisesta runoromaanista. Näytelmässä näyttelijä Minttu saapuu monologin harjoituksiin. Hänen yllätyksekseen ohjaaja on kutsunut paikalle myös koeyleisöä. Ohjaaja itse loistaa poissaolollaan, ja pian Minttu alkaa saamaan mitä omituisimpia ohjeita tekstiviestein.Tikkasen klassikko, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1978, on ajaton ja suorasukainen kuvaus vaikeasta suhteesta. Se on vaikuttava tarina, jossa toinen osapuoli joutuu tukijan roolin, kun toinen taas sortuu riippuvuuden ikeeseen. Nainen ilmaisee tunteitaan, käsittelee valtaa ja riippuvuutta, valheita ja julmuutta - ja pitää itsensä elossa näin.Runokokoelman ovat dramatisoineet Aino Pennanen ja Riikka Oksanen.Tekstitys:Esitys tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi Subtitle Mobile-mobiilisovelluksen kautta. Sovelluksen voit ladata App Storesta tai Google Playsta nimellä Subtitle Mobile. Suosittelemme, että lataat sovelluksen puhelimeesi etukäteen. Näytöksen aikana voit sovelluksen ladattuasi seurata tekstitystä omalta puhelimeltasi. Jokaisella esityksellä on oma koodinsa joka syötetään sovellukseen ennen esitystä. Voit myös lainata tekstityslaitteen maksutta henkilökunnalta.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
A.K.A. (Toiselta nimeltään)
A.K.A. (Toiselta nimeltään)Suomen kantaesitys 28.9.2024A.K.A. (Toiselta nimeltään) on vimmainen nuoren miehen monologi. Se on rakkaustarina, joka käsittelee tarkasti ja yllättävästi syrjäytymistä, rasismia ja rakenteellista ulossulkemista. Carlos (16) ja Claudia (15) tapaavat internetissä. Carlos on adoptoitu ulkomailta lapsena. Claudia kuuluu kantaväestöön. Mutta sillä ei ole nuorille merkitystä. He rakastavat toisiaan.Vaan yhtäkkiä kaikki järkkyy: Claudian perhe tekee Carlosista rikosilmoituksen.Nuorukainen joutuu oikeuteen ja kohtaamaan taustansa: oikeudessa hän onkin Ibrahim, aikuinen, jota syytetään alaikäisen raiskauksesta.Argentiinalaisen Daniel J. Meyerin näytelmä käsittelee vaikeita teemoja kevyesti ja syvällisesti. Se kysyy: kuka päättää keitä me olemme? Me itse vai muut ihmiset?Carlosin roolissa nähdään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistuva Carlos Orjuela, joka on suomalaisen ja kolumbialaisen kulttuurin kasvatti. Monologi on osa Suomen Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -hanketta ja se on yhteistuotanto Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa.Kirjoittanut: Daniel. J. MeyerSuomentanut: Lumi EronenOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Carlos OrjuelaSkenografia: Mimmi ReismanValosuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Isä
Florian ZellerISÄOhjaus: Taava HakalaAndré haluaa pärjätä yksin kotona, omillaan. Anne-tytär on syystä huolissaan. Tuntuu kuin rakas, hankala ja omapäinen isä eläisi jo omassa, muistisairauden mukana alati muuttuvassa maailmassaan. Varastaako Annen palkkaama hoitaja isän kellon, vaihtuuko huoneiden järjestys miten sattuu, kenen kotona tässä oikein tänään ollaan? Jokainen aamu on aloitettava tyhjästä: missä minä olen? Onko hoitaja ovella tuttu? Entä tytär, onko tämä ainoa tyttäreni, eikös niitä ollut kaksi, semmoinen mukavampikin?Florian Zeller on Euroopan arvostetuimpia nykydramaatikkoja. Hän osaa punoa kirpeän rajuihin kohtauksiin odottamatonta huumoria. Moneen kertaan palkittu näytelmä on omassa sarjassaan ainutlaatuinen: se katsoo maailmaa päähenkilönsä silmin.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Isä
Florian ZellerISÄOhjaus: Taava HakalaAndré haluaa pärjätä yksin kotona, omillaan. Anne-tytär on syystä huolissaan. Tuntuu kuin rakas, hankala ja omapäinen isä eläisi jo omassa, muistisairauden mukana alati muuttuvassa maailmassaan. Varastaako Annen palkkaama hoitaja isän kellon, vaihtuuko huoneiden järjestys miten sattuu, kenen kotona tässä oikein tänään ollaan? Jokainen aamu on aloitettava tyhjästä: missä minä olen? Onko hoitaja ovella tuttu? Entä tytär, onko tämä ainoa tyttäreni, eikös niitä ollut kaksi, semmoinen mukavampikin?Florian Zeller on Euroopan arvostetuimpia nykydramaatikkoja. Hän osaa punoa kirpeän rajuihin kohtauksiin odottamatonta huumoria. Moneen kertaan palkittu näytelmä on omassa sarjassaan ainutlaatuinen: se katsoo maailmaa päähenkilönsä silmin.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
KOTITEOLLISUUS K-18
Lappeenrantalainen Kotiteollisuus on yksi suomalaisen raskaan rokin arvostetuimmista yhtyeistä. Kotiteollisuus voitti parhaan hard rock-metalli -albumin Emman vuonna 2004 läpimurtoalbumillaan Helvetistä itään. Siitä pitäen lähestulkoon jokainen yhtyeen uusi albumi on noussut Suomen virallisen albumilistan kärkeen. Kotiteollisuus on koko uransa ajan keikkaillut ahkerasti muun muassa festareilla ja kiertueilla.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
ARTKILLS, Terromania, Chapter Two
Valmistaudu metallimyrskyyn, joka räjäyttää Semifinalin katon!
Viime vuonna loppuunmyyty Semifinal räjähti ARTKILLS:n keikalla, ja nyt he palaavat takaisin, valmiina nostamaan panoksia entisestään. Tänä vuonna mukana ovat myös Terromania ja Chapter Two, jotka pitävät huolen siitä, että meno on armotonta alusta loppuun. Modernin metallin ystäville tämä on pakkotapahtuma – osta lippusi heti ja tule kokemaan ilta, josta puhutaan vielä pitkään!
ARTKILLS
ARTKILLS on vuonna 2020 perustettu Helsinkiläislähtöinen, modernia metallia soittava yhtye. Yhtyeen musiikissa yhdistyy niin raskaan musiikin teknisyys, kuin myös tarttuvat ja mukaansatempaavat laulumelodiat. Yhtye on saanut nostetta mediassa ja valittiin mm. musiikkilehti Infernon kuukauden demobändiksi keväällä 2022. Myös Radio City noteerasi yhtyeen ja uusin single Don’t Follow sai ylistävää palautetta. Yhtyeen soundia on kuvailtu tunnistettavaksi mutta silti täysin omaperäiseksi.
Yhtye on lyhyessä ajassa tehnyt paljon keikkoja ja soittanut mm. Awake Again, Merta ja Ikinä yhtyeiden lämmittelijänä. Mukaan mahtuu myös loppuunmyyty keikka Helsingin Semifinalissa, Tavastian alakerrassa. Yhtye julkaisi uuden singlen ”DOWNFALL” 31.5.2024.
TERROMANIA
Terromania. Tämä Sooninen jyrä perustettiin Jyväskylässä vuonna 2018 toimittamaan intensiivistä, dynaamista ja kunnianhimoista heavy metallia. Yhtye lisää mukaan moderneja pop koukkuja, kuin myös jazzahtavia värejä jotka luovat täydellisen harmonisen sekoituksen perinteisen heavy metallin pohjaan
SEMIFINALIN turvallisuusohje
Semifinalissa on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Liput ovelta 14€, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Äänikuvia ja soivia sanoja
La 12.10. klo 18Itä-Helsingin kulttuuriviikko: Äänikuvia ja soivia sanoja Maamme modernin runouden merkittävimpiin hahmoihin lukeutuva, palkittu Saila Susiluoto ja monipuolinen saksofonisti, huilisti ja säveltäjä Hepa Halme kohtaavat Itä-Helsingin kulttuuriviikon ohjelmaan kuuluvassa konsertissa.Saila Susiluoto tunnetaan kirjoittajana ja kokeellisten muotojen runokonseptien kehittäjänä, minkä lisäksi hän on tunnettu myös omien tekstiensä karismaattisena esittäjänä.Hepa Halmeen luotsaama Halme Prospekt -yhtye on toiminut yli kaksikymmentä vuotta. Yhtye tunnetaan omien julkaisujensa lisäksi myös Hannu Salaman kanssa tehdyistä kirjallisista äänilevyistä.Halmeen ja Susiluodon yhteistoiminta sai alkunsa Huoneiden kirja -teoksen tekstien esityksistä vuonna 2003, ja se on jatkunut siitä lähtien harvakseltaan mutta säännöllisesti. Konsertissa kuullaan Susiluodon uusimman Akheron-proosarunoelman (Otava 2024) ympärille rakentuva äänimatka, jonka joen virtauksen lailla soljuvat sanat saavat lisäulottuvuutta Halme Prospektin luoman äänimaiseman ja improvisatoristen välisoittojen myötä.Toinen konsertissa esiintyvä kokoonpano, Antero Prihan ja Asko Keräsen jo kaksi levyä julkaissut duo on parhaillaan valmistelemassa kolmatta levyjulkaisuaan. Siinä on mukana monitaiteilija Oliver Whitehead, jonka esittämien tekstien myötä kokoonpanon ilmaisu laajentuu spoken word -ilmaisun suuntaan. Konsertissa kuullaan tätä materiaalia.Halme Prospekt:Hepa Halme – saksofoni, huiluEero Savela – trumpettiEsa Onttonen – kitara, bassoArttu Tolonen – syntetisaattorit ja efektitTapani Varis – basso Alf Forsman – rummutAsko Keränen – kosketinsoittimet ja sähkövempeleetAntero Priha – trumpettiOliver Whitehead – ääni ja sanatKesto: 2 t, sis. väliajanLiput: 20e + palvelumaksuIkäsuositus 18+ Klubi-ilta, A-oikeudet, tarjoiluista vastaa Kahvila Pokkari
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Zatopeks, Suntrace, Sewer Altar, Random Crashe
ZATOPEKS (GER/UK) Vastavirta-Klubille!
Lauantaina 12.10. nähdään vuonna 2001 Lontoossa aloittanut, nykyään puoliksi Berliinissä majaansa pitävä punkbändi Zatopeks ensimmäistä kertaa Suomessa ja Vastavirran lavalla. Zatopeks soittaa oman tyylistään pop punkia, jonka lähes runolliseksi venyvissä sanoituksissa käsitellään filosofiaa, rakkautta, kuolemaa, historiaa ja politiikkaa. Tämä kaikki saadaan livenä pidettyä kuitenkin tiukasti punkin raameissa.
Mukana myös punk all-star joukkue Miettiin & Bändin Jätkät, hardcorea ja deathgrindia yhdistävä turkulais-tamperelainen Sewer Altar, Joensuusta saapuva hardcore punk rock -bändi Random Crashes sekä Kannuksen lahja maailmalle, tiukkaa skeittipunkia tykittävä Suntrace.
Zatopeks (Birthday party punk)https://zatopeks.bandcamp.com/
Miettiin & Bändin Jätkät (All-star punk)Youtube
Sewer Altar (Deathgrind/hardcore)https://seweraltar.bandcamp.co...
Suntrace (Kannus skate punk)https://suntrace.bandcamp.com/
Random Crashes (Hardcore punk rock)https://randomcrashes.bandcamp...
***
Vastavirralla noudetaan turvallisemman tilan periaatteita.
NO NAZIS! NO BULLSHIT!Liput ovelta 14 €, jos jäljellä.
***
Esteetömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: rokataoy@gmail.com
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Pariisin Kevät
PARIISIN KEVÄT VIHKII VIHDIN KULTSAN TAPAHTUMASALIN KEIKKAKÄYTTÖÖN
Lokakuussa 2024 Vihdin kirkonkylän Kirkkoniemen entiseen koulukiinteistöön avautuu kuntalaisia ja alueen yhteisöjä monipuolisesti palveleva aktiivinen ja rohkea luovien alojen klusteri ja kulttuurikeskus Vihdin Kultsa. Vihdin Kultsan tapahtumasalin ensimmäisenä keikkailtana lauantaina 12. lokakuuta lavan tulee tositoimiin vihkimään vaihtoehtoisen pop-musiikin jättiläinen Pariisin Kevät. Pariisin Kevät palasi hiljattain yli neljän vuoden mittaiseksi venyneeltä levytystauoltaan, kun yhtyeen kahdeksas studioalbumi “Sun yö on pian täällä” julkaistiin toukokuun lopussa.
Pariisin Kevät on palkittu useilla jalometalleilla: yhtyeen vuonna 2007 julkaistu debyyttialbumi Meteoriitti, vuonna 2013 julkaistu Jossain on tie ulos sekä vuonna 2017 ilmestynyt albumi Kuume ovat ylittäneet kultalevyrajan sekä menestysalbumit Astronautti (2010) sekä Kaikki on satua (2012) ovat myyneet platinaa. Pariisin Kevät on Arto Tuunela, Artturi Taira, Ilari Kivelä ja Antti Pouta.
Tuhansia taiteen ja vapaan sivistystyön harrastuspaikkoja tarjoavan Vihdin Kultsan sydämenä toimii noin 350 paikkainen moderni esittävien taiteiden näyttämö ja medialaboratorio. Monipuoliseen käyttöön suunnitellut harrastus- ja opetustilat, ravintola, sekä muuntuva esiintymistila mahdollistaa monipuolisen taide-, viihde- ja mediatuotannon yritys- sekä harrastustoiminnan kehittymisen Vihdissä ja Läntisellä Uudellamaalla.
FacebookInstagram#vihdinkultsaEsteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: eiTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
RAUTAVAARA - IHMINEN JA IKONI
Esitykset 20.9.-12.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläTapio Rautavaara oli isätön, köyhä työläispoika, joka nousi koko kansan sankariksi ja voitti sekä keihään olympiakullan että jousiammunnan maailmanmestaruuden. Mikä teki Rautavaarasta niin erityisen esiintyjän ja persoonan? Miten Rintamaradio teki hänestä tähden? Kuinka Rautavaarasta tuli Tapsa, koko kansan rakastama reissumies?Esitys on monologi, jossa kuullaan Rautavaaran rakastettuja kappaleita. Rautavaarana nähdään Timo Ruuskanen, palkittu laulava näyttelijä, joka tunnetaan muun muassa Red Nose Companyn perustajajäsenenä. Ruuskanen ihailee Rautavaaran musiikkia, ja on 188 senttimetrisenä tismalleen saman pituinen kuin esikuvansa.Tuotanto Riihimäen Teatteri, Teatteri Avoimet Ovet ja Timo Ruuskanen.Käsikirjoitus Timo RuuskanenOhjaus ja dramaturginen apu Olka HorilaValosuunnittelu Jukka KuronenÄänisuunnittelu Kari Paukola
FI
70 views
Buy Ticket
Read More
Joel Hallikainen
Estradilla
karismaattinen Joel
Hallikainen, mies
ja kitara, vierailee omalla konsertillaan Ohjelmaravintola Maximissa. Iloisen
kuplivassa ja koskettavassa illassa kuullaan Joelin tuotantoa halki
vuosikymmenten.
”Juuri nyt elän
elämäni parasta aikaa. Treenit ovat takana. Pitkän urani varrella laulettavaa
on kertynyt 38 albumin, yli 500 laulun verran. Ekasta levytyksestä on jo aikaa
yli 40 vuotta. Takana pari miljoonaa kilometriä ja tuhansia keikkoja. Rakastan
elämää ja työtäni. Olen nähnyt pohjan ja huipun. Kaikella on ollut tarkoitus.
Loistavat aiheet iltaamme.”
Kahdesti musiikistaan
Emma-palkitun artistin esikoisalbumi on Suomessa kautta aikojen viiden
myydyimmän albumin joukossa. Takana on pari miljoonaa keikkakilometriä ja
tuhannet keikat. Kahdesti suosituimmaksi tv-esiintyjäksi yleisön äänestämä ja
Vuoden Viihdetaiteilijaksi valittu taiteilija on löydettävissä Visulahden
vahakabinetista, kuin Aku Ankka-lehden sivuilta, jotka Suomessa lienevät
korkein tunnustus tehdystä työstä.
Huumorin pilkettä
silmäkulmassa, vakavasti sanoen, on aika koota yhteen parhaat laulut ja parhaat
tarinat.
Konsertissa on väliaika
- Konserttiravintola palvelee ravintolasalissa.Maxim avautuu klo 15:00, ovet saliin avataan klo 18:00.
Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 15:00.
Keikka toteutetaan istumakatsomona, sisältää väliajan.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Humorkväll
Janne Grönroos har i år igen samlat ihop ett roligt gäng och bjuder på skratt 12.10.2024 på Billnäs Bruk!
Dörrarna öppnar 18:00
Showtime 19:00, föreställningen tar 2h (inklusive paus)
Föreställningens språk är svenska. Onumerade platser.
K-18
Det här året delar Grönroos scenen med prisbelönta komikern och underhållaren Christoffer Strandberg känd från bl.a. Putous, Tanssii Tähtien Kaa, Top Gear Finland, Petolliset och Christoffer Strandberg Show.
På scenen står även ekenäsbördiga Märta Westerlund som är bekant från sin egen show "Är livet ett skämt?" samt Viisukupla - Eurovisionsbubblan.Esityskieli ruotsi.
Numeroimattomat istumapaikat.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Arttu Wiskari
Arttu Wiskari lokakuussa Leikarissa!Liput vaihdetaan rannekkeisiin ovella.
Liput ovelta 38 €, mikäli jäljellä.
Lipunhinta sisältää eteispalvelumaksun.
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä: info@hotellileikari.com
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Anitta Ahonen: 60 ja kuoleman välillä
Stand up -koomikko, anarkistiorvokki Anitta Iso A Ahonen on tullut
viimein naisen ikään!
60 ja kuoleman välillä on Iso A:n yli 20-vuotisen
uran juhlakiertue, jossa ei haittaa vaikka juhlakalu potkaisisi tyhjää
kesken kiertueen.
Anitta Iso A Ahonen kutsuu katsojat jatkojen jatkoille juhlimaan
elämää naurun merkeissä. Nauru ja uurna sisältävät samat kirjaimet ja
Ahosen uurnasta tarjolla on dopamiinishotteja, oksitosiinipaukkuja ja
muita hormonidrinkkejä katsojien maljoihin. Tarjolla on lääkkeetön
resilienssipaukku pahimpaan elämäntuskaan.
Kiroilevana
rollaattorimummonakin tunnettu Iso A on heittänyt rollaattorinsa
nurkkaan. Koomikon mieli on hänen itse tekemänsä haastattelun mukaan
nuori, elämä maistuu makealta ja syövän kouraisema ja selkäbakteerin
kampittama kroppakin on menossa mukana.
Tervetuloa nauramaan!
FacebookInstagramLippuja ovelta, mikäli jäljellä.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Robin Packalen
Vuodesta 2012 Suomen musiikkitaivaan kirkkaimpiin tähtiin lukeutunut Robin Packalen on yksi pohjoismaisen musiikkikentän menestyneimmistä artisteista. Poptähti on julkaissut urallaan viisi moninkertaista platinaa myynyttä albumia ja hänet on huomioitu urallaan useilla alan tunnustuksilla: Packalen on voittanut neljä Emma-palkintoa sekä yhden MTV EMA -palkinnon. Vuonna 2019 lanseerattu Robinin kansainvälinen ura on herättänyt huomiota myös globaalisti. Hänen englanninkielistä tuotantoaan on striimattu yli 25 miljoonaa kertaa, ja yhteensä artistin musiikilla on hengästyttävät yli 480 miljoonaa striimiä. Turkulaispoppari on lisäksi yksi seuratuimpia suomalaisartisteja sosiaalisessa mediassa yli miljoonalla seuraajallaan eri somekanavissa. Syksyn ja loppuvuoden aikana Packalen nähdään myös uudella Vain elämää -ohjelman kaudella.
Samalla lipulla jatkot alakerran discossa klo 04 saakka, DJ Marko. Myös vip-lounge ja tilaussauna varattavissa, kysy lisää!Lisätiedot Hotelli Alavus p. 010 770 7013. Huonevaraukset verkkokaupasta www.hotellialavus.fi.
Hotelli AlavusFacebookLippujen varausaika 2 päivää.
Narikkamaksu 2€.
Showtime noin 24:00 ja jatkot perinteisesti alakerrassa klo 04:00 saakka.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
A.K.A. (Toiselta nimeltään)
A.K.A. (Toiselta nimeltään)Suomen kantaesitys 28.9.2024A.K.A. (Toiselta nimeltään) on vimmainen nuoren miehen monologi. Se on rakkaustarina, joka käsittelee tarkasti ja yllättävästi syrjäytymistä, rasismia ja rakenteellista ulossulkemista. Carlos (16) ja Claudia (15) tapaavat internetissä. Carlos on adoptoitu ulkomailta lapsena. Claudia kuuluu kantaväestöön. Mutta sillä ei ole nuorille merkitystä. He rakastavat toisiaan.Vaan yhtäkkiä kaikki järkkyy: Claudian perhe tekee Carlosista rikosilmoituksen.Nuorukainen joutuu oikeuteen ja kohtaamaan taustansa: oikeudessa hän onkin Ibrahim, aikuinen, jota syytetään alaikäisen raiskauksesta.Argentiinalaisen Daniel J. Meyerin näytelmä käsittelee vaikeita teemoja kevyesti ja syvällisesti. Se kysyy: kuka päättää keitä me olemme? Me itse vai muut ihmiset?Carlosin roolissa nähdään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistuva Carlos Orjuela, joka on suomalaisen ja kolumbialaisen kulttuurin kasvatti. Monologi on osa Suomen Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -hanketta ja se on yhteistuotanto Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa.Kirjoittanut: Daniel. J. MeyerSuomentanut: Lumi EronenOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Carlos OrjuelaSkenografia: Mimmi ReismanValosuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
ELVIS EXPERIENCE
ELVIS EXPERIENCEPaikka: Juhlatalo Hovi (Sukkavartaankatu 9, Tampere)Klo 15.00 PäivätilaisuusElvis-musaraati, juontajana Ari ”Santis” SantaharjuAron soloKlo 19.00 IltabileetPriscilla Presley look alike -kilpailuHanna Hush & Cool CompanyAron & Cool CompanyLiput:Day Pass (päivätilaisuus) 20,00 €Evening Pass (iltatilaisuus) 35,00 €Full Experience Pass (päivä- ja iltatilaisuus) 49,00 € - myydään päivätilaisuudesta!
FI
76 views
Buy Ticket
Read More
Pari Sanaa Parisuhteesta
Pari Sanaa Parisuhteesta
tuo viriiliä materiaalia arkiseen taivallukseen!
Esitys on Ilkka Heiskasen kirjoittama monologi, jossa komediankeskiössä on varsin tavallinen suomalainen mies. Tapio eli ystävien kesken Tapi on 61-vuotias.
Hän on myös taitava nakuttelija. Kumivasaraa ja talttaa apuna käyttäen hänen käsissään valmistuu kädenkäänteessä ryhdikäs luumukuppi! Tapin verbaliikka on kehittynyt autotallissa vietettyjen harrastusten parissa ihmeen tarkaksi. Myös monivuotinen avioliitto on viime aikoina alkanut tuoda hänen eteensä aprikoitavaa.
Esitys on alusta loppuun asti ”hand made by Ilu”, sillä Ilkka toimii sekä esityksen käsikirjoittajana, ohjaajana, lavastajana, pukusuunnittelijana, että näyttelijänä.
Ilkka Heiskanen valmistui näyttelijäksi vuonna 1985, jonka jälkeen hän oli kiinnityksellä ensin Vaasan Kaupunginteatterissa 1985–1987 ja sen jälkeen Helsingin Kaupunginteatterissa 1987-1990. Tämän jälkeen vuodet freelancerina ovat vieneet Ilkan lukuisille teatterilavoille sekä elokuva- ja Tv-tuotantoihin. Omien sanojensa mukaan Ilkka on uransa aikana ollut mukana ”kaikessa mahdollisessa maan ja taivaan välillä”. Hän on toiminut myös teatteriohjaajana ja kiertänyt pitkin Suomea suosituilla monologeillaan, sekä ihastuttanut kahdentoista vuoden ajan Tampereen Teatterin Saiturin jouluesityksen nimiroolissa. Ilkka omistaa myös kaksi Jussi-palkintoa, jotka hänelle myönnettiin parhaasta sivuosasta elokuvista Hiljaisuus (2012) ja Hetki lyö (2023).
Valitse sinulle sopivin lippuvaihtoehto ja tule nauttimaan illasta!Esityksen kesto 2 h, sisältää väliajan.
***
Show & Dinner
Show + Dinner lippu sisältää lipun illan teatteriesitykseen ja kolmen ruokalajin yllätysillallisen, josta voit valita kasvis- kala- tai lihavaihtoehdon. Juomat eivät sisälly hintaan.Illallinen nautitaan ennen illan showta: 17.00-19.00Ammattitaitoiset artesaanikokkimme takaavat laadukkaan ja inspiroivan makuelämyksen!
Mikäli sinulla on ruokarajoitteita tai allergioita ilmoitathan niistä sähköpostitse reception@hotelax.fi (laita sähköpostiin nimesi, pvm. rajoitteet ja Club illan nimi)
Psst! Ostaessasi liput tapahtumaan saat majoituksen -20% alennuksella. Hyppää tästä varauskalenteriin!
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Pesso
Emma-voittaja ja loppuunmyytyjä keikkoja keväällä soittanut Pesso julkaisi neljännen albuminsa "sadboi" maaliskuussa 2024. Vahvoista albumikokonaisuuksistaan tunnettu Pesso kuvailee uuden albumin olevan hänelle rauhaa tuonut projekti."sadboi-albumi on sellanen lohtulevy mulle itelleni", Pesso kertoo.Uudelta albumilta julkaistiin kolme singleä — "tennistä feat. Pykäri", "kauan (ihan liian)" ja "kermavaahtoo" — ennen koko tuotoksen julkaisua. Nyt Pesso kiertää levyjulkaisun tiimoilta ympäri Suomea kevätkiertueella.Pesso on artisti ja tuottaja, joka säveltää, sanoittaa, tuottaa ja sovittaa musiikkinsa itse. Ennen maaliskuun julkaisuaan albumit "Kunnes mä tapasin sut" (2018), "Miks sä et oo niinku kaikki muut?" (2020) ja "33" (2022) julkaissut artisti on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä tämän hetken kiinnostavimmista artisteista ja live-esiintyjistä. Pesso on tehnyt uransa aikana yhteistyötä artistien kuten Gasellien, pehmoainon, Pyhimyksen, F:n, Karinan ja Yonan kanssa. Artistin kuunnelluimpiin kappaleisiin lukeutuvat muun muassa 1000 VIIKKOO (feat. pehmoaino), Haikee sekä FYE."
Pesso:Spotify | Instagram
Skenesali:Instagram | FacebookLiput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään 3 € eteispalvelumaksu.
Skenesali on Myyrmäen uusin, upein ja rouhein keikkapaikka!Löydät Skenesalin 20 metrin päästä Myrtsin juna-asemalta, jonne päätyy P-junalla reilussa vartissa steissiltä, AB-lipulla.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Joonas Ikonen, 0405781407, joonas@myyrancolo.fi
Esteettömyys puutteellista, portaat. Avustajan kanssa mahdollista
kulkea vaihtoehtoista reittiä Skenesaliin. Esteetön WC eri kerroksessa,
kulku järjestettävissä. Olethan yhteydessä, niin järjestetään kulku.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Veriruusut
”Iloinen ja hyvä se ihmisen olla pitää.”
Viisitoistavuotias Sigrid on saanut kansakoulun päätökseen ja päässyt ripille. Isänsä kehotuksesta hän hakee paperitehtaalle töihin ja pääsee sinne aputytöksi. Tehtaalla Sigrid ystävystyy railakkaan Martan ja muiden tehtaantyttöjen kanssa. Elämä alkaa.
Kaikki muuttuu kuitenkin yhtäkkiä, kun tehdas suljetaan ja punakaarti ottaa kylällä komennon. Vallankumouksessa myös nuoret naiset vaativat itselleen täysiä oikeuksia ja tasa-arvoista asemaa. Perustetaan naiskaarti, johon Martta ja Sigrid ystävineen innostuneina liittyvät.
Historiallisten tapahtumien pyörre tempaisee nuoret naiset mukanaan keskelle sisällissotaa. Heidän tarinansa Teatteri Vanha Juko kertoo Veriruusuissa."
Alkuperäisteos: Anneli Kanto
Sovitus ja ohjaus: Esa-Matti Smolander
Lavastussuunnittelu: Ola Blick
Musiikki: Minja Koski
Pukusuunnittelu: Iida Ukkola
Valosuunnittelu: Antti Haiko
Äänisuunnittelu: Janne Louhelainen
Rooleissa: Ola Blick, Suvi Blick, Annika Hartikka, Minja Koski, Maria Nissi ja Matti Pajulahti
FI
76 views
Buy Ticket
Read More
Jokeri Pokeri Box DeLuxe -show
Jokeri pokeri Box - DeLuxe SHOWLasten ja aikuisten legendaarinen kestosuosikki ja TV:stä tuttu maailmanmestari-taikuri Simo Aalto juhlii 45-vuotista uraansa esiintyvänä taiteilijana. Simo ja avustajavaimonsa Kirsti juhlivat merkkipaalua Jokeri Pokeri Box DeLuxe Show -kiertueella ympäri Suomen.Uudessa iloisessa showssa on ihmeteltävää koko perheelle. Simo tarjoilee maailman parhaita taikatemppuja ryyditettynä hyväntuulisella lavashowlla. Mukana ovat tietenkin Simon ja Kirstin kivat eläinkaverit Erkki-kani ja Paloma-kyyhkynen. Ja toki lapset saavat auttaa taikuria kiperissä tilanteissa. Kaksikon mukaansatempaava esiintyminen takaa, että taikapölyn vaikutus säilyy pitkään, mieli virkistyy ja arjen pyöritys unohtuu. Sanalla sanoen luvassa on laadukasta estradiviihdettä kaiken ikäisille!Simo iloitsee kiertueesta: “On todella hienoa lähteä 45-vuotisjuhlakiertueelle, kun salit täyttyvät joka puolella Suomea. On suuri ilo, että voin viihdyttää jo kolmatta sukupolvea taikuudella.Hienoa, että voin tuoda iloa ihmisille tässä maailmantilanteessa. Lapsissa kasvaa tulevaisuus ja siksi on niin tärkeää antaa juuri heille kokemus live-esityksen taiasta. Uskon, että lapsena koettu elämys kantaa läpi koko elämän. Ja nythän juuri tämä näkyykin meidän kiertueella: 90-luvun lapset ja heidän vanhempansa, nyt jo mummut ja papat, tuovat nyt omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan katsomaan Jokeri Pokeri Boxia!www.taikurisimoaalto.comAlle 2-vuotiaat pääsevät maksutta sylissä.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More