4210 result(s) found for ""

Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024 image
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.
Lassy-Eskola: Nordic Stew image
Lassy-Eskola: Nordic Stew
LASSY-ESKOLA: NORDIC STEW Tavastialla lokakuussa!  Sukupolvensa merkittävimpiin muusikoihin lukeutuvat saksofonisti Timo Lassy ja trumpetisti Jukka Eskola yhdistävät voimansa uudella "Nordic Stew"-albumilla ja live-projektilla. Lassy ja Eskola ovat tehneet yhteistyötä 1990-luvulta asti. Merkittävin yhteinen kokoonpano oli "The Five Corners Quintet", joka oli kansainvälisesti menestynein kotimainen jazz-yhtye ja uuden suomalaisen 2000-luvun jazzsukupolven suunnannäyttäjä. Sittemmin kumpikin heistä on luonut omaa soolouraansa ja julkaissut useita omia albumeita. Kaksikon ensimmäinen yhteisprojekti on kuitenkin antanut odottaa oikeaa hetkeä. Vuonna 2022 ystävykset pääsivät viimein toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa ja matkustivat New Orleansiin äänittämään yhteisalbumin paikallistenhuippumuusikoiden kanssa. Syntyi "Nordic Stew", sekoitus Lassyn ja Eskolan musiikillisia kokemuksia yhdistettynä suureen rakkauteen jazzin syntysijoja kohtaan. Yhtenä inspiraationa albumin tekemiseen liittyy myös tarina Andania-laivasta, jonka mukanaan tuomien amerikansuomalaisten muusikoiden välittämänä jazzmusiikki rantautui Suomeen 1920-luvulla. Nyt 100 vuotta myöhemmin Lassy ja Eskola ovat vieneet sen takaisin syntysijoilleen ja päivittäneet siitä oman versionsa. Kokoonpano Timo Lassy, tenorisaksofoniJukka Eskola, trumpettiJuho Valjakka, pianoAntti Ahoniemi, bassoSeveri Sorjonen, rummut Kenneth Ojutkangas, tuuba Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta. Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Jireel (SE) image
Jireel (SE)
Ruotsalainen räppäri Jireel Helsingin Korjaamolla 23. lokakuuta! Jireel saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen keikalle osana Skandinavia-kiertuettaan. Jireel on Tukholmasta kotoisin oleva rap-artisti, laulaja, lauluntekijä ja tuottaja. Hän julkaisi ensimmäisen singlensä vuonna 2016 ja on siitä lähtien kerännyt yli 500 miljoonaa striimiä Spotifyssa. Hänen debyytti-EP:nsä "Jettad" sisälsi hittisinglet "Cataleya" ja "Snap", jotka kumpikin nousivat platinarajan yli vain muutamassa kuukaudessa julkaisun jälkeen. Vuonna 2018 Jireel voitti "Vuoden artisti" -palkinnon arvostetussa ruotsalaisessa P3 Guld -gaalassa ja "Paras uusi artisti" -palkinnon Ruotsin Grammy-gaalassa. Menestyksen jatkumona Jireel julkaisi studioalbumin "18", voittaen lopulta Grammy-palkinnon kappaleesta "Alla Mina" vuonna 2019, sekä "Paras hiphop” -palkinnon. Vuonna 2020 Jireel julkaisi albuminsa ”Sex Känslor” jonka seurauksena artistin menestys jatkui hänen voittaessaan mukaan lukien P3 Guld "Vuoden artisti" -palkinnon sekä arvostetun "Vuoden lauluntekijä" -palkinnon. Jireel aloitti vuoden 2021 henkilökohtaisimmalla EP:llään "1953", joka kertoo hänen isänsä menetyksestä. Uusia äänimaailmoita tutkiessaan Jireel loi mukaansatempaavan afrobeat-kappaleen "Passé" ollessaan Lagosissa, Nigeriassa. Vuonna 2022 Jireel julkaisi odotetun albuminsa "MOTY", jossa sisältää suosittuja kappaleita kuten "Mano" ja "Topp idag". Siitä lähtien Jireel on säilyttänyt aktiivisen läsnäolonsa musiikkikentällä, julkaisten kappaleet "Aura" ja "Wine" vuonna 2023. ”Viime vuosina olen huomannut, että ruotsalainen musiikki leviää Ruotsin rajojen ulkopuolelle ja että meillä on paljon faneja naapurimaissamme. Tunsin, että nyt on aika tavata yleisöä ympäri Skandinaviaa”, Jireel kertoo.Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä. Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella. Lippujen varausaika 2 päivää.
Anvil (CAN) image
Anvil (CAN)
KANADALAINEN METALLISUURUUS ANVIL NÄHDÄÄN LOKAKUUSSA KAHDELLA SUOMEN-KEIKALLA Pitkän linjan kanadalainen metalliyhtye Anvil nähdään lokakuussa kahdella Suomen-keikalla Helsingissä ja Tampereella. Brittiläisestä new wavesta inspiraationsa saanut ja Steve "Lips" Kudlown luotsaama Anvil tunnetaan genrensä rajojen ja tyylin puskemisesta äänekkäämpään, nopeampaan ja raskaampaan suuntaan. 1970-luvun lopulla perustettu ja urallaan 20 studioalbumia julkaissut yhtye tunnetaan rajun rytmisestä tyylistään, josta todisteena voi pitää esimerkiksi rumpali Robb Reinerin leimallista tuplabasarin käyttöä. Anvilin vuonna 1982 julkaistua "Metal on Metal" -kakkosalbumia pidetään yhtyeen läpimurtona ja genreään määritelleenä sekä valtavirtaistaneena julkaisuna. Bändin on maininnut ihailun ja inspiraationsa lähteeksi muun muassa Metallica, Slayer ja Anthrax. Vuosia suuria maailmankiertueita tehnyt Anvil on vannoutunut pienempien venueiden fani ja on jatkanut uransa läpi myös klubeilla esiintymistä. Lokakuussa yhtye nousee suomalaisfanien iloksi lavalle sekä Helsingissä että Tampereella. Aikataulu:18:30 ovet19:00 TBA20:00 TBA21:15 Anvil (CAN) Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Mystinen Muusa Kabaree Show image
Mystinen Muusa Kabaree Show
Kabaree-elämys lokakuun syksyisessä illassa Mystinen Muusa vie sinut unenkaltaiseen fantasiaseikkailuun! ✨ Supersuositut näyttelijät Minna Kivelä ja Ria Kataja tuovat lavalle heidän hulvattomat hahmonsa kaksi rääväsuumummoa Tuula ja Pirkko Ala-vittulasta. Lavalla nähdään upeita burleskinumeroita, komediaa, laulua, sketsejä ja yllätyksellisiä mystisiä numeroita! Illan venue Alakulttuuritila Alimus on paikka, joka antaa mahtavat puitteet luoda visuaalisesti uskomaton spektaakkeli! Superfiilis Tapahtumien valo- ja äänimestari Gugge Wasenius ja Laura Lallallaa luovat upean valospektaakkelin esityksiin. Tapahtumaan saa tulla juuri sellaisena, kuin on. Ei tarvitse ottaa mitään paineita pukeutumisesta - voit tulla hyvin arkisessa luukissa, ilman mitään laittautumista tai sitten voit luoda itsellesi juhlallisen kokonaisuuden, pukeutua mystisiin tunnelmiin tai keksiä jotain ihan muuta! ✨ Illan aikana palkitaan parhaiten pukeutunut. Tapahtumassa on photobooth-kuvauskulma, jossa voit käydä ottamassa kuvan joko ennen showta tai väliajalla yksin tai kaverin kanssa! Upea muisto illasta tai sitten muuten vaan laadukas kuva itsestäsi. Saat yhden käsitellyn kuvan hintaan 20 € - kuva otetaan tapahtumassa ja saat kuvan sähköpostiisi myöhemmin. Kuvaajana toimii Roosa Aronen / Salaiset Silmäykset Tapahtumassa mukana myös myyntipisteitä mm. upeita Sunny Tit Art -tasseleita, Rubylea-turbaaneja ja koruja, Polkadot Peggy -pääkoristeita, Superfiilis Putiikin aarteita sekä Tuula ja Pirkko Fugessa kirjamyyntiä! Salakabaree esiintyjät: Minna KiveläRia KatajaNancy BitesPolkadot PeggyVeda DeCadenzaNene LaforsJimi Fredrik RåmanSing & Shine CabareeMelody Magical Mizz MorningstarLuna IllusiaTuula ja Pirkko Todella Karmeeta Show Illan juontajina Minna Kivelä ja Ria Katajasekä Mervi Hämämäläinen Musiikista vastaa DJ AstarteTekniikka ja valot Gugge Wasenius ja Laura LallallaLava-avustaja Luna Illusia Baari auki koko illan ajan *** Ovet aukeaa yleisölle klo 18.00ShowTime 1 ✨ 19.00-20.00 väliaika 20.00-20.40ShowTime 2 ✨ 20.40-21.40Ilta päättyy 22.00Tapahtumapaikalla veloitetaan eteispalvelumaksu 3,50 €. Perusliput ovelta 29 €, mikäli jäljellä. VIP-LIPUT VIPPIAITIOVippiaitio VIPPI 1Sisältää istumapaikan VippiaitiossaPääsyn tapahtumaan jo 60min aikaisemmin kuin muu yleisö, eli 17.00 Vippiaitiossa palvelee oma tarjoilija ja sinun ei tarvitse lähteä hakemaan ja jonottamaan juomia! + yllätys vippikassi Vippiaitio VIPPI 2Sisältää istumapaikan VippiaitiossaPääsyn tapahtumaan jo 60min aikaisemmin kuin muu yleisö, eli 17.00.Vippiaitiossa palvelee oma tarjoilija ja sinun ei tarvitse lähteä hakemaan ja jonottamaan juomia! Lippu sisältää myös lasillisen kuohuvaa (myös alkoholiton vaihtoehto), yllätys vippikassin, kuvauksen photobooth-kulmassa ja 1 käsitelty kuva (ovh. 20 €) VIPPIPÖYDÄTVippipöytä 1 - 2hlöSisältää pöytäpaikan suoraan lavan edessä, 2 lasia kuohuvaa (myös alkoholiton vaihtoehto) + yllätys vippikassiPääsyn tapahtumaan 60min ennen muuta yleisöä, eli klo 17.00 Vippipöytä 2 - 2hlöSisältää pöytäpaikan suoraan lavan edessä, 2 lasia kuohuvaa (myös alkoholiton vaihtoehto) + yllätys vippikassitPääsyn tapahtumaan 60min ennen muuta yleisöä, eli klo 17.00Molemmille kuvaus photobooth-kulmassa ja 1 käsitelty kuva (arvo 20 € per hlö) Vippipöytä 3 - 4hlöSisältää pöytäpaikan suoraan lavan edessä, skumppapullon ja yllätys vippikassit kaikillePääsyn tapahtumaan 60min ennen muuta yleisöä, eli klo 17.00 Esteettömyystiedot: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä, ota yhteys etukäteen sähköpostitse osoitteeseen info@alimus.fi Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@alimus.fiLisätietoa tilan esteettömyydestä voi lukea oheisesta linkistä: https://www.alimus.fi/alakulttuuritila-alimuksen-esteettomyys-ja-saavutettavuustiedot/
Stand up Vinni - New Shit image
Stand up Vinni - New Shit
Stand Up Vinni - new shit illassa stand up koomikot esittävät uudempaa materiaaliaan. Esiintyjiä ei julkisteta etukäteen, mutta esiintyjät koostuvat suomalaisista ammattikoomikoista ja mukaan otetaan aina muutama lupaava aloitteleva koomikko. Illassa koomikot testaavat täysin uusia juttujaan, hiovat ja työstävät muuta uudempaa materiaaliaan. Koomikoiden vitsit vielä hakevat muotoaan ja se on huomioitu lipun hinnassa. Vinni Stand Up on tiivistunnelmainen stand up -klubi, jossa olosuhteet ovat ihanteelliset stand upille.Tervetuloa viihtymään Tampereen uusimmalle stand up -klubille.Liput ovelta 20 €, jos jäljellä. Esitys tapahtuu ravintolan alakerrassa, johon avataan ovet 30 min ennen esityksen alkua. Ravintolan yläkerta avoinna klo 14:00 alkaen. Tapahtumapaikassa ei ole eteispalvelua. Alakerrassa on naulakoita johon voi jättää päällysvaatteet omalla vastuulla. Maksimiryhmäkoko 10 kpl - lippuja ei myydä isommille ryhmille. Lippuja ei voi varata. Haluamme luoda esitykselle parhaat mahdolliset olosuhteet ja tästä syystä esityksen aikana baari on suljettuna, mutta esityksessä on reilu väliaika. Esityksen kesto noin 2 h. Pyydämme katsojia huomioimaan, että esitys kuvataan ja osia esityksestä saatetaan näyttää sosiaalisessa mediassa. Esityksessä videokuvaaminen on kielletty. Valokuvaaminen on sallittua. Pyydämme katsojia saapumaan ajoissa paikalle. Alakertaan ei ole esteetöntä kulkua.
Juha Hurmeen Kulttuuriklubi image
Juha Hurmeen Kulttuuriklubi
Juha Hurmeen KulttuuriklubiJuha Hurmeen Kulttuuriklubeissa arvioidaan ihmiseläimen uudempia seikkailuita ekologisin lähtökohdin. Hurme pitää kunkin klubin aiheesta alustuksen, jota seuraa väliaika ja yleisökeskustelu.Ke 23.10.2024 klo 19Aleksis Kiven radikaali metsäfilosofiaAleksis Kiven pääteoksessa seitsemän syrjäytynyttä nuorta vetäytyy kymmeneksi vuodeksi retriittiin luonnontilaiseen metsään, jossa he opiskelevat omatoimisesti sekä kirjainten että yhteiskunnan lukutaitoa. Tämä metsän pirstaloitumiseen ja avohakkuisiin päättyvä realistinen kertomus on kaikkinensa loistelias kuvaus boreaalisen havumetsän mahdollisuuksista, biologiasta ja mytologiasta.La 23.11.2024 klo 16Itämeren kehitys ja itämerensuomalaisen runouden synty Alussa oli valtava, maapallon lyttyyn painanut jäämöykky. Sen sulamisen monivaiheinen, makea ja suolainen historia sekä lätäkön asettuminen nykyisiin uomiinsa on samalla arktisen ihmisen kulttuurihistoriaa. Tarinan loppuvaiheissa näille läntisille rannoille vaelsi kauppareittejä pitkin merkillinen itäinen kieli, jolla oli menestystä kielten välisissä eloonjäämistaisteluissa. Se saattoi johtua kyseisen kielen kaksoisrakenteesta: arkisen puheen rinnalle syntyi rytminen, alkusointuinen ja kertaava malli kaikkein tärkeimpien asioiden muistamista varten.Ke 11.12.2024 klo 19Fredrika Runebergin, Rosa Clayn ja L. Onervan SuomiTässä jaksossa tarkastellaan tasa-arvon ja ihmisoikeuksien kehitystä Suomessa kolmen päähenkilön johdolla lähes parinsadan vuoden ajalla, autonomian alusta nykypäiviin. Tarinaa täydentää näkymä metsiin, vesistöihin ja maisemiin. Minkälaisessa maastossa Fredrika, Rosa ja L. kulkivat, millä silmin he aikalaisineen katselivat ympäristöä, ja minkälaisin käsittein luonnosta puhuttiin.Kulttuuriklubien kestot n. 1 h 30 min. sisältäen väliajan.kuva: Annina Mannila
Olavin Huone image
Olavin Huone
On aamu. Kello on täsmälleen 8:45. Laskeudut portaita alas maan alle, käännyt oikealle ja näet auringon yrittävän ikkunasta sisään. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, mutta Olavin huone on maan alla ja maan päällä samaan aikaan. Sumuisella säällä vastakohdat suutelevat — voin olla heikko ja vahva samassa hetkessä, pyöreä ja kulmikas, Pännäinen ja Pariisi. Tänään saat kuulla kevätlauluni, tänään avaan sinulle alimman laatikon, tänään kaikkiin oviin koputetaan kolmesti. Siitä eteenpäin olet omillasi. Tervetuloa Olavin huoneeseen! Palkittu laulaja-lauluntekijä Olavi Uusivirta tunnetaan armottomalla energialatauksella varustetuista keikoistaan, jossa nelihenkisen bändin vastustamaton liveshow on valloillaan. Nyt Uusivirralla on edessään uusi aluevaltaus, kun 14 paikkakuntaa kattava Olavin huone -kiertue käynnistyy lokakuussa. Kiertue tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa artistin uuden materiaalin tekoprosessiin sen hauraimmassa ja herkimmässä vaiheessa. Intiimit ja keskenään hyvin erilaiset illat avaavat uusien laulujen muotoutumista ennennäkemättömällä tavalla sekä antavat yleisön ja artistin vuorovaikutukselle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Kuulemme myös tuttuja klassikkobiisejä sekä harvemmin kuultuja helmiä uusina riisuttuina versioina, yllätysvieraita unohtamatta.Konsertti sisältää väliajan.Varausaika 2 päivää. Liput ovelta, mikäli jäljellä. Saapumisohjeet tapahtumapaikalle näet Pensselitehtaan sivuilta. *** ESTEETTÖMYYS: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssasamalla lipulla: KYLLÄTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: KYLLÄTapahtumapaikalla on esteetön WC: KYLLÄTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: EITapahtumassa on pyörätuolikoroke: EIPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaaasiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: KYLLÄ (info@pensselitehdas.fi)
Kari Antila Quartet - image
Kari Antila Quartet -
KARI ANTILAKari Antila on tehnyt pitkän uran jazzkitaristina ja säveltäjänä. Suomen lisäksi hän on esiintynyt useimmissa Euroopan maissa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa omien yhtyeidensä kanssa ja myös ”sideman” tehtävissä.Antila on esiintynyt monilla tärkeillä kotimaisilla ja ulkomaisilla festivaaleilla kuten mm. Pori Jazz, Gent Jazz ja esiintynyt monien suomalaisten ja kansainvälisten huippumuusikoiden kanssa, kuten Jukka Perkon, Severi Pyysalon, Manuel Dunkelin, Aili Ikosen, Will Vinsonin, Chad Lefkowitz-Brownin, Livio Almeidan, Teo Liman ja Eduardo Belon kanssa.Kari Antila on julkaissut tähän mennessä 5 soololevyä omalla nimellään, jotka kaikki ovat saaneet kotimaisessa ja kansainvälisessä jazzlehdistössä erinomaisia arvioita.Kajaanin konsertissa kuullaan Antilan Viimeisimmän levyn "DAHILL ROAD" ohjelmistoa. Dahill Road julkaistiin syksyllä 2023 ja se koostuu kokonaan Antilan sävellyksistä. Levy on musiikillisesti eräänlainen maailmanympärysmatka ja sen kappaleissa kuullaan vaikutteita eri maanosien musiikista Antilan jazzsävellysten siivittäminä.Kokoonpano:Kari Antila kitara ja voiceAlexi Tuomarila pianoJoonas Tuuri kontrabassoSeveri Sorjonen rummutwww.kariantila.com***KAIKUKORTTI käy vain Kajaani Infosta noudettaessa!Lipunmyynti:Kajaani Info (osoitteessa Pohjolankatu 13) kts. aukioloajat täältä: https://www.kajaani.fi/kaupunki-ja-hallinto/yhteystiedot-ja-asiointi/kajaani-info/Lipunmyynti tilaisuuksiin tuntia ennen esitystä myös ovella, jos lippuja jää.Lippuja myyvät myös Suomen muut Lippupisteen myyntipisteet, Lippupisteen verkkokauppa osoitteessa www.lippu.fi ja R-kioskit.Varaukset: Lippupiste, puh. 0600 900 900 (2 € min+ + mpm/pvm)Varatut liput on lunastettava Kajaani Infosta tai Lippupisteen toimipaikoista 14 päivän kuluessa varauksesta.Kajaani Infossa käy maksuvälineenä:- käteinen, pankki- ja luottokortit- Smartum-setelit, Smartum-mobiilimaksu (ei käy ovimyynnissä)- Virikesetelit ja -kortti (ei käy ovimyynnissä)- Tyky-setelit (ei käy ovimyynnissä)- ePassi (ei käy ovimyynnissä)- Eazybreak (ei käy ovimyynnissä)
TOIVOLA  -festivaali image
TOIVOLA -festivaali
TOIVOLA -festivaali on taiteen, kulttuurin, musiikin, keskustelun ja erilaisten ihmisten kohtaamispaikka. Festivaali toteutetaan 21.10-3.11. Päänäyttämönä festivaaleilla toimii Kansallisteatterin tunnelmallinen Omapohja näyttämö. TOIVOLA on urbaani, rohkea, intiimi kaupunkifestivaali, joka pyrkii luomaan tilan, jossa jokainen voisi olla mahdollisimman kokonainen. Festivaali koostuu esitystaiteesta, musiikista, keskustelusta, elokuvista, kirjallisuudesta, sekä kuvataiteesta, hyviä makuelämyksiä unohtamatta. Festivaalilla ensi-esityksen saa myös Toivolan uutuusteos VALKOINEN TALO. Lavalla nähdään myös paljon ylistystä keränneet esitykset Rakkaudesta, sekä Pantteri ja minä, lumoavia vierailevia esityksiä, sekä yhteiskunnallisesti ajankohtainen Toivola Talk -keskustelusarja.Seuraava osa ohjelmistoa julkistetaan elokuussa 2024. Tervetuloa! www.toivolafestivaali.fiToivola festivaali / InstagramKansallisteatterin Omapohja-näyttämö sijaitsee Kansallisteatterin viereisessä talossa, katuosoite on Itäinen Teatterikuja 3C. Esteettömyystiedot: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, sähköpostitse osoitteeseen info@toivolafestivaali.fi Omapohjassa pyörätuolipaikka on lähellä katsomon sisäänkäyntiä.