2747 result(s) found for ""
Moorti - Anna-Mari Mårdin tarina
Elämänmakuinen tarina 1900-luvun alun Kiuruvedestä.
Haapakummun Anna-Mari, eli "Moorti", on kiuruvetinen kansanparantaja ja selvännäkijä, jonka luota haetaan apua monenlaiseen probleemaan.
Moorti "näkee" missä karannut lehmä tai kukkaro on, sekä keksii rohdot erilaisiin vaivoihin. Anna-Maria kunnioitetaan, mutta myös pelätään kylällä. Hänen luotaan haetaan apua kaukaakin, jopa Tukholmasta.Kun Kiuruvedelle saadaan vihdoin oma kunnanlääkäri Hulda Hakulinen, hän ei hyväksy Moortin toimintaa, sen enempää kuin Anna-Marin aviomies Heikkikään.Rakkaan pihlajansa juurella Anna-Mari pohtii levottomana. Mikä on paikkani maailmassa? Kuinka olla hyvä ihminen ja auttaa? Mitä ihmisen pitäisi tehdä kyvyillään?Hulluviiman 30-vuotisjuhlanäytelmässä esiin nousee hersyvä kavalkadi tunnistettavia hahmoja, maalaiselämän koko kirjo ilosta itkuun ja vakavasta vallattomaan. Sekä syvää henkistä etsintää omasta paikasta maailmassa.Moorti perustuu Anna-Mari Mårdista kerrottuihin tarinoihin ja aikalaislähteisiin. Näytelmän on käsikirjoittanut Anneli Hynninen. Esityksen ohjauksesta vastaa Topi Marin.Näytelmän kantaesitys on 15.11.2024 Kiuruveden kulttuuritalolla.Tervetuloa!
Instagram
***
Väliaikatarjoilut voi tilata ennakkoon Ravintola Iltalypsystä p. 040 182 4433Narikkamaksu 2 € käteisellä.
Kesto: 2h 20min (sis. väliajan)
Alle 5-vuotiaat ilmaiseksi.
***
Pyörätuolipaikat (A, B, C, D) sijaitsevat katsomon ensimmäisen rivin reunoilla.
ESTEETTÖMYYS:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: KYLLÄTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: KYLLÄTapahtumapaikalla on esteetön WC: KYLLÄTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: KYLLÄTapahtumassa on pyörätuolikoroke: EIPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: EI
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Late Night by Flamingo Spa - OKU LUUKKAINEN
Perjantai 15.11. Late Night by Flamingo Spa
Tule mukaan svengaavaan Late Night by Flamingo Spa tapahtumaan, jossa tunnelma kohoaa huipputason musiikin ja vesielementtien yhdistelmästä! Tämä tapahtuma on täynnä rytmiä, hauskanpitoa ja unohtumattomia hetkiä – oletko valmis sukeltamaan mukaan?
Tapahtuma järjestetään allasalueella sekä Aikuisten kylpylän saunamaailmassa, jossa pukeudutaan uima-asuun.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Cleaning Women
Cleaning Women on ainutlaatuinen itsetehdyillä soittimilla operoiva yhtye, joka muodostuu kolmesta siivoojarobotista (CW01, CW03, CW04). Yhtye on toiminut samalla kokoonpanolla jo 25 vuoden ajan, jona aikana se on hämmästyttänyt yleisöä ympäri Tellusta, yli 600:n keikan verran soittaen ainakin 25:ssä maassa. Yhtye on tehnyt neljä albumia, 3D-varjovisuaalikeikkoja ja muita erikoisprojekteja, elokuvamusiikkia ja lukuisia kehuttuja mykkäelokuvasäestyksiä, joita se on esittänyt livenä mm. Bolognan vanhan kaupungin keskustorilla, Paradisossa Amsterdamissa ja Telluriden elokuvajuhlilla Coloradossa Yhdysvalloissa. Viimeisin hyppy elokuvamusiikin puolelle oli yhtyeen tekemä alkuperäismusiikki italialaisen Alice Rohrwacherin 38-minuuttiseen lyhytelokuvaan The Pupils, joka valittiin lyhytelokuvakategorian Oscar-ehdokkaaksi 2023. Tällä hetkellä yhtye valmistelee viidettä albumiaan. Omaperäisen musiikin lisäksi Cleaning Women on tunnettu myös vaihtoehtoisista instrumenttivalinnoistaan. Yhtyeen soundin peruspalikkoina toimivat itserakennetut instrumentit ja kotitalouksista tutut esineet, joita on modifioitu musiikillisiin tarpeisiin. Materiaali on usein peräisin roskalavoilta tai pelastettu päätymästä sinne. Vuosien saatossa yhtyeen instrumenttiperhe on laajentunut, sisältäen alkuperäisen mikitetyn pyykinkuivaustelineen lisäksi lukuisia erilaisia kieli- ja rytmisoittimia. Vaikka lähtökohta on avantgardistinen ja kokeellinen, lopputulos on yhdistelmä taidokasta soittimenhallintaa, uniikkeja äänimaisemia ja melodista sekä rytmillisesti rikasta musiikkia, jota voisi kuvailla vaikkapa yhdistelmänä elokuvallista sci-fi länkkäriä ja kipinöivää roskalavadiskoa. Yhdessä yhtyeen yhtenäisen tummanpuhuvan ulkoasun ja muun visuaalisuuden kanssa kokonaisuus välittyy tehokkaimmin nimenomaan keikalla. Illan aikataulu: Klo 18 Café Bar Luola aukeaa Klo 19 Cleaning Women Konsertti järjestetään istuvalla katsomolla. Kesto 1 h 30 min.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Evelina
Evelina on yksi kotimaisen pop-musiikin kärkinimistä, joka tunnetaan muun muassa listahiteistään Tornado, Hitaasti ja Kylmii Väreitä. Turkulaislähtöisen laulaja-lauluntekijän julkaisuihin lukeutuvat huippusuositut albumit ”24K” (2016), ”SOS” (2019) sekä ”III” (2020), jotka ovat keränneet yhteensä yli 240 miljoonaa kuuntelua. Nimensä mukainen, kolmannen ja neljännen albumin välinen musiikkiprojekti ”3½” -EP, esittelee artistin vahvaa hiphop- ja r&b-osaamista.
Uransa aikana yhteensä kymmenen Emma-ehdokkuutta kerännyt ja Vuoden naissolistina palkitun Evelinan live-esiintyminen tuottaa kuulijoille kylmii väreitä. Aidot tunteet, herkät sanoitukset ja huolellisesti hiottu show on elämys, aina klubilta stadionille.
Musiikissaan Evelina yhdistelee taitavasti niin pop-, hiphop- kuin r&b-tyylejä ja on saavuttanut taakseen uskollisen fanijoukon. Yleisöä puhuttelevat lyriikat, taidokas tulkinta ja karismaattinen lavaesiintyminen ovat vahvoja tekijöitä artistin suosion takana. Evelinan sanoitukset inspiroituvat hänen omasta elämästään ja niihin on kuulijoiden helppo samaistua. Aitous puhuttelee, melodiat tarttuvat.
Evelina julkaisi kesällä 2023 paljon odotetun neljännen albuminsa ”Pehmee”. Albumin julkaisun myötä Evelina päätti yli vuoden kestäneen keikkataukonsa ja kiersi loppuvuonna 17 kaupunkia ja yli 20 keikkaa sisältävällä ”Pehmee Tourilla”. Albumilla kuullaan Suomen Spotify-listan kärkikymmenikköön noussut Onnellinen (feat. Nelli Matula), joka on uudelleenversiointi Olavi Uusivirran On niin helppo olla onnellinen -klassikkohitistä. Albumilta löytyy tämän lisäksi muun muassa tanssilattialle kuulijan houkutteleva Kyynelii, hempeän romanttinen, rakastumisen tunteen täydellisesti vallitseva Sydän sulaa sekä samaistuttavasti yhdistelmän vastanpohjasta kouraisevasta rakkaudesta sekä luopumisen pelosta kertova Ikinä koskaan.Lippu vaihdetaan rannekkeeseen.
Liput ovelta 28 €
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: jani.vallineva@sok.fiLisätietoja esteettömyydestä: Tapahtuma on toisessa kerroksessa, ei hissiä.
***
Tapahtuma on siirtynyt.
Alkuperäiselle päivämäärälle 2.8.2024 ostetut liput käyvät tapahtumaan sellaisinaan. Mikäli uusi ajankohta ei sovi, voit palauttaa liput verkkosivuiltamme löytyvällä lomakkeella www.tiketti.fi/palautalippuja 15.9.2024 mennessä.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Häikäisevän kirkas -kiertue
Pekka Simojoki julkaisee uuden albumin ja lähtee Häikäisevän kirkas -kiertueelle
Pekka Simojoki julkaisee uuden albumin ja lähtee Häikäisevän kirkas -kiertueelle. Samaa nimeä kantava kiertue tehtiin ensimmäisen kerran syksyllä 2018. Tulevissa konserteissa kuullaan Simojoen vanhoja ylistyslauluja, kuten "Voi, mikä riemu, Häikäisevän kirkas, Siunattu olkoon Hän, Pyhän kosketus ja Suurenmoinen". Lisäksi luvassa on uuden albumin lauluja sekä muita Simojoen rakastettuja lauluja.
Simojoki kommentoi:
”Yksi urani hienoimmista kiertueista oli Häikäisevän kirkas -ylistyskiertue vuonna 2018. En varmaan koskaan unohda sitä yhteisen laulun voimaa. Taivas oli lähellä. Silloin jo päätin, että jos suinkin mahdollista, tämän haluaisin tehdä vielä uudestaan. Nyt minulla on ilo kertoa, että ensi syksynä Häikäisevän kirkas -kiertue tulee jälleen. Tule mukaan!”
Kiertueen musiikista vastaa Make Perttilä, jonka kanssa lavalla nähdään Matti Kallio (piano ja huilut), Sami Asp (kitara ja laulu), Pasi Ryökkynen (basso) ja Sami Koskela (rummut). Solisteina kuullaan muun muassa Heidi Simeliusta ja Jonnu Heikkilää.
Kiertueen tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli ja konserteilla tuetaan Sansan Medialähetystyötä.
Häikäisevän kirkas -kiertue15.11. Seinäjoki, Konferenssikeskus Valkea klo 19.0016.11. Oulu, Oulujoen kirkko klo 18.0017.11. Kangasala, Kangasalan kirkko klo 18.00 (vapaa pääsy)22.11. Helsinki, Kallion kirkko klo 19.0023.11. Turku, Mikaelinkirkko klo 18.0024.11. Jyväskylä, Tapahtumakeskus Helmi klo 18.00Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Esityksen kesto n. 1h 45min.
Kaikkiin tapahtumapaikkoihin on esteetön pääsy. Avustaja pääsee ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Orlando
Kuinka monta minuutta sisälläni onkaan Aatelisnuorukainen Orlando lähtee etsimään itseään halki vuosisatojen, rakastaa niin ihmisiä kuin runouttakin, pettyy niin ihmisiin kuin runouteenkin, löytää itsensä kaukaisilta mailta ja tutuilta kotikonnuilta, aina uudestaan tutun tammipuun syleilystä. Orlando on fantastinen teatterileikki, Peer Gyntmäinen kohtalonmatka ja ajaton nostalgiatrippi siihen mikä ei muutu: ihminen. ENSI-ILTA 9.10. 2024 PIENI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Tommi Kainulainen LAVASTUS – JA PUKUSUUNNITTELU Tiina Hauta-aho VALOSUUNNITTELU Harri Peltonen ÄÄNISUUNNITTELU Tatu Virtamo NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Anu Reijonen ROOLEISSA Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Mikko Jurkka, Vilma Kinnunen, Aurora Manninen, Lumikki Väinämö ja Miikka Wallin
FI
73 views
Buy Ticket
Read More
KASEVA: EILEN - TÄNÄÄN 50 VUOTTA -KIERTUE
KasevaEILEN - TÄNÄÄN 50 VUOTTA -KIERTUEKaseva on legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye, joka tunnetaan herkästä musiikistaan ja stemmalaulustaan. Yhtyeen lukuisat hitit (Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne.) ovat osa kansallista muistiamme alkaen jo vuodesta 1974 lähtien.Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma ovat vain kasvaneet vuosien saatossa. Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen.Kasevan paluuta on odotettu ja vuoden 2023 paluukiertue oli sekä arvostelu- että yleisömenestys.Tarina sai jatkoa keväällä 2024 alkaneen 50-vuotisjuhlakiertueen myötä. Nyt syksyllä tämä sukupolvikokemukseksi muodostunut ja kiitelty juhlakiertue saapuu konserttisaleihin.Kaseva on:Matti Mikkonen, laulu ja kitaraJouko Järvinen, basso ja lauluNils Jokela, rummutTommi Kekoni, kitara ja laulu.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
"Mauri Takalon sävellyksiä ja Paula Koivuniemen lauluja"
Laulu- ja soitinyhtye Raahe, "Mauri Takalon sävellyksiä ja Paula Koivunimen lauluja"
Aika: pe 15.11.2024 klo 18.00Paikka: RaahesaliKesto: 2 - 2,5 tuntiaJärj. Raahen Seudun Perinnemusiikkiyhdistys ry
Kaikukortti:Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
FI
74 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Tamminen - Kuuleeko Hyvinkää? -imitaatioshow
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Benjamin
Määrätietoisesti kohti kotimaisen pop-kentän kärkeä etenevän Benjaminin musiikki on itsevarmempaa, energisempää ja popimpaa kuin koskaan. Uransa suurimmasta radiomenestyksestä parhaillaan nauttiva Benjamin kannustaa musiikillaan elämään anteeksipyytelemätöntä ja rohkeasti omannäköistä elämää. Diskovivahteisella pop-musiikillaan hurmaava, poikkeuksellisen lavakarisman omaava artisti villitsee yleisönsä hersyvällä lavashow’llaan.
Artistin suosituimpia singlejulkaisuja ovat muun muassa viraali-ilmiöksi kesällä 2022 räjähtänyt platinarajan rikkonut GAY, Uuden Musiikin Kilpailussa nähty kevään 2023 isoimpiin hitteihin lukeutuva platinarajan rikkonut Hoida mut ja yhdessä BESSin kanssa julkaistu single Paremmin ku kukaan muu, joka nousi Radiolistan kärkeen.
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Kotiteollisuus
Lappeenrantalainen Kotiteollisuus on yksi suomalaisen raskaan rokin arvostetuimmista yhtyeistä. Kotiteollisuus voitti parhaan hard rock-metalli -albumin Emman vuonna 2004 läpimurtoalbumillaan Helvetistä itään. Siitä pitäen lähestulkoon jokainen yhtyeen uusi albumi on noussut Suomen virallisen albumilistan kärkeen. Kotiteollisuus on koko uransa ajan keikkaillut ahkerasti muun muassa festareilla ja kiertueilla.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Jacke Björklund
Hyvät naiset ja herrat, satiirin kuningas ja sarkasmin keisari lähtee syksyllä 2024 kiertueelle uusilla jutuilla. Jacke Björklundin uusi show Suomi - Finland kertoo meistä suomalaisista, asenteista, tavoista ja yhteiskunnastamme, miten me suhtaudumme eri asioihin.Suomi - Finland -kiertue pitää sisällään yhteensä 25 kaupunkia ympäri Suomea. Koomikon edelliset kiertueet ovat olleet menestyksiä loppuunmyytyine keikkoineen, joten varmista paikkasi ja hanki liput ajoissa ennakkoon.
https://jack.fiVerkosta vain suoria ostoja, puhelinpalvelussa varausaika 2 päivää.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
76 views
Buy Ticket
Read More
Käärijä
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Gatecreeper (USA), 200 Stab Wounds (USA), Enforced (USA)
All Out Productions ylpeänä esittää: Gatecreeper (USA), 200 Stab
Wounds (USA) & Enforced (USA) marraskuussa kolmelle keikalle
Suomeen!
Luvassa on amerikkalaisen death metallin ja crossover thrashin juhlaa kun yhteiskiertue saapuu Helsinkiin.
Gatecreeper (Nuclear Blast Records, USA)
Arizonan ankarilta aroilta ponnistava Gatecreeper palaa pitkän
odotuksen jälkeen Suomeen! Raakaa vanhan koulun energiaa, brutaaliutta,
melodioita ja groovea kuolonmetallissaan yhdistelevä yhtye on tunnettu
massiivisista live-esiintymisistään ja yhtye nähtiin viimeksi
Helsingissä 2017 debyyttialbuminsa tiimoilta. Yhtye on pysynyt
julkaisurintamalla aktiivisena ja Gatecreeper palaa Suomeen tänä vuonna
Nuclear Blastin kautta julkaistavan kolmannen, 'Dark Superstition'
albuminsa siivittämänä! Yhtye on kiertänyt maailmaa ahkerasti vuodesta
toiseen ja nähty mm. Euroopan suurimpien metallifestarien lavoilla.
Luvassa on siis timantin kovaa death metal -jyräystä! 200 Stab Wounds (Metal Blade Records, USA)
Clevelandilainen 200 Stab Wounds on vuonna 2021 julkaistun
debyyttialbuminsa, Slave to the Scalpel, myötä noussut nopeasti uuden
death metal -aallon kirkkaimpaan kärkeen. Tämä kuolonmetallivoima saapuu
nyt vihdoinkin ensimmäistä kertaa Suomeen. Kauan odotettu toinen
täyspitkä on tulossa pian Metal Blade Recordsilta! Enforced (Century Media Records, USA)
Illan avaa Virginialainen modernin crossover thrash -liikkeen
eturintamassa vaikuttava Enforced. Thrash metallin nopeutta hardcoren
aggressiivisuuteen yhdistelevä yhtye on live-esiintymisillään taattu
korkean energian kokemus, joka nähdään niin ikään ensimmäistä kertaa
Suomessa! Yhtyeen kolmas täyspitkä War Remains julkaistiin viime vuonna
Century Media Recordsin kautta!
Tämä on metallikiertue, jota et halua missata! Tapahtuman järjestää All Out Productions.www.allout.fiOvella peritään security fee 3,50 €
Liput ovelta 35 €, jos jäljellä.
FI
94 views
Buy Ticket
Read More
Eva Louhivuori
KAIKKI KAUNIIT SANAT -LEVYNJULKAISUKIERTUE jalkautuu Kairoon!
Upeaääninen monilahjakkuus Eva Louhivuori julkaisee soolo-uransa debyyttialbumin syksyllä ja lähtee kiertueelle uuden bändinsä kanssa. "Kaikki kauniit sanat" -levyn julkaisee Playground Music. Albumilta on julkaistu jo singlet Ruusu ja Ilmaa.
Aiemmin Eva + Manu -yhtyeestä sekä SuomiLOVE-ohjelmasta tuttu artisti ammentaa soolourallaan popmusiikista, folkista, rockista ja iskelmästä. Musiikissa kuuluu melankolia ja draama. Louhivuori säveltää, sanoittaa, tuottaa ja myös soittaa pääosan kappaleistaan itse.Liput ovelta 22 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.
***
Esteettömyys:
Ravintolassa on esteetön sisäänkäynti sekä WC-tilat. Esteetön sisäänkäynti sijaitsee ravintolan sisäpihan puolella. Tämän lisäksi ravintolan tiskeillä on käytössä palveluinduktiosilmukka.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Retronauts
Retronauts
tulee jälleen!Retronauts on toistakymmentä vuotta toiminut aikuisten miesten bändi, joka tarjoilee mahtiannoksen isojen rock-areenoiden sähköä pimeään maraaskuuhun!
Retronautsin
keikat ovat matkoja aikaan, jolloin rock oli isoa, hiukset pitkiä, asenne kohdallaan eikä autotunea käytetty! Tarjolla ei ole kuluneita listaykkösiä vaan ikonisia biisejä elämää suuremmilta bändeiltä, kuten Genesis, Rush, ELO, The Police, Kansas ja Huey Lewis.
"Long hair is a state of mind!"Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@lobbymyyrmaki.fi / 0505543666.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Klamydia
Klamydia ei esittelyjä kaipaa!
Möysä: Instagram | Facebook | X | Youtube
Liput ovelta 35 €
Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen
⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️
Z-YÖJUNA HELSINKIIN
Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin.
Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput!
Tarkista juna-aikataulut täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Silmien takana: Lasten Hautausmaa duo – Toivo
Indierockin suosikkibändi Lasten Hautausmaa intiimillä duo-keikalla ja haastattelussa G Livelabiin siirtyneellä Silmien Takana -klubilla marraskuussa.Lasten Hautausmaa soittaa melankolissävytteistä, tummanpuhuvaa rockia. Kouvolalaisen Lasten Hautausmaan idea syntyi kesällä 2013, ja aktiivisesti se on toiminut vuodesta 2014 asti. Yhtye on julkaissut viisi albumia, kaksi ep:tä ja useita singlejä, jotka on julkaissut Svart Records. Tällä kertaa duona esiintyvän yhtyeen teemana on bändin nimen kanssa mukavan jännitteen luova Toivo.Vaihtuviin teemoihin, haastatteluun ja vahvaan tunnelmaan perustuvan klubikonseptin johtoajatus on syventyä kiinnostavien artistien tuotantoon valitun teeman kautta kynttilöiden lämpimässä valossa. Luvassa on erikoiskeikkoja, joille artistit räätälöivät illan teemaa myötäilevän settilistan. Silmien Takana -promoottori Mika Niemi kuvailee klubia näin: ”Laulunkirjoittamisen tekniikkaa enemmän minua kiinnostaa se, mikä artistit saa tarttumaan kynään ja mistä näkökulmasta kukin artisti maailmaa katsoo. Niinpä haastattelunikin kurottavat kohti sitä leikkauskohtaa, jossa lauluntekijä, luomisprosessi ja valmis kappale kohtaavat. Välillä surkeasti hapuillen, toisinaan taas jotain syvempää tavoittaen – kuin elämässä konsanaan.” Syksyn Silmien Takana -ohjelmisto:30.8. Aki Tykki – Surun kautta valoa päin 26.9. Aliisa Syrjä – Idea 18.10. Miljoonasade Duo – Maailman vaarallisin lintu4.11. John Paul White 15.11. Lasten Hautausmaa Duo – Toivo 20.12. Eevil Stöö – Laidasta laitaan
FacebookInstagramTwitter
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
LITKU KLEMETTI K-18
Litku Klemetti on lauluntekijä Sanna Klemetin rohkea alter ego, sekä 2015 perustettu ja kahdesti Emma-palkittu yhtye. Litku Klemetti teki läpimurtonsa 2017 hittilevyllään Juna Kainuuseen. 2022 syksyllä julkaistiin Litku Klemetin seitsemäs albumi Asiatonta oleskelua, jonka Soundin kriitikot valitsivat vuoden suomalaiseksi albumiksi. Tuhansia albumeita myyneen ja miljoonia kuunteluita suoratoistopalveluissa keränneen Litku Klemetin musiikki on omaehtoista, hauskaa ja koskettavaa. Kriitikoiden ja yleisön rakastaman Litkun keikoilla käyvät niin musadiggarit kuin heidän mutsitkin.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
KooKoo - HIFK
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
IKINÄ, Horizon Ignited
Valloittavista ja korkeaenergisistä live-esiintymisistään tunnettu IKINÄ esiintyy On The Rocksissa marraskuuta. Illan avaa melodisen death metalin synkkä, sitkeä ja energinen sydän Horizon Ignited. Liput keikalle ennakkomyynnissä nyt Tiketissä!
Modernia metallia tulkitseva IKINÄ on sukeltanut kohti metallisinta ydintään ja soi brutaalimpana kuin koskaan.Yhtyeen muodostaa kouvolalaissyntyiset sisarukset Tuuli Paju, Santeri Paju ja saman kaupungin kasvatit Katariina Sorsa ja Samuli Suokas. Oululainen Aake Lämsä liittyi joukkoon 2020. IKINÄ on julkaissut kolme pitkäsoittoa IKINÄ (2023), Millenniaalin itsehoito-opas epävarmaan aikuisuuteen (2019, Sakara Records) ja Samoista soluista (2017, Sakara Records), esiintynyt lukuisten omien klubikeikkojen lisäksi mm. Provinssissa ja Nummirockissa sekä lämmitellyt lauteita mm. Soilworkin, Mokoman ja Stam1nan kiertueilla.
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Veriruusut
”Iloinen ja hyvä se ihmisen olla pitää.”
Viisitoistavuotias Sigrid on saanut kansakoulun päätökseen ja päässyt ripille. Isänsä kehotuksesta hän hakee paperitehtaalle töihin ja pääsee sinne aputytöksi. Tehtaalla Sigrid ystävystyy railakkaan Martan ja muiden tehtaantyttöjen kanssa. Elämä alkaa.
Kaikki muuttuu kuitenkin yhtäkkiä, kun tehdas suljetaan ja punakaarti ottaa kylällä komennon. Vallankumouksessa myös nuoret naiset vaativat itselleen täysiä oikeuksia ja tasa-arvoista asemaa. Perustetaan naiskaarti, johon Martta ja Sigrid ystävineen innostuneina liittyvät.
Historiallisten tapahtumien pyörre tempaisee nuoret naiset mukanaan keskelle sisällissotaa. Heidän tarinansa Teatteri Vanha Juko kertoo Veriruusuissa."
Alkuperäisteos: Anneli Kanto
Sovitus ja ohjaus: Esa-Matti Smolander
Lavastussuunnittelu: Ola Blick
Musiikki: Minja Koski
Pukusuunnittelu: Iida Ukkola
Valosuunnittelu: Antti Haiko
Äänisuunnittelu: Janne Louhelainen
Rooleissa: Ola Blick, Suvi Blick, Annika Hartikka, Minja Koski, Maria Nissi ja Matti Pajulahti
FI
83 views
Buy Ticket
Read More
Niko Kivelä - Iso Riski 2
Niko Kivelä - Iso Riski 2Uusi kokoillan stand up-esitys.Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa! Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.Suositusikäraja K-15.Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club Oy
FI
114 views
Buy Ticket
Read More
Sexteto Viento
Sexteto Viento on argentiinalaiseen tangoon erikoistunut yhtye, joka soittaa sekä tanssittavaa tangoa Kultakauden (n. 1928 – 1958) tyyliin että uudempaa konserttitangoa. Yhtyeen ohjelmistossa kuullaan niin Astor Piazzollan Tango nuevo -sävellyksiä kuin tanssijoiden rakastamia perinteisiä tangoja, valsseja ja milongojakin. Kaikki esitettävät kappaleet ovat yhtyeen oman sovittajan käsialaa ja pyrkivät olemaan mahdollisimman uskollisia esikuvilleen, aidoille argentiinalaisille tangotulkinnoille.
15.11. Sexteto Viento esittää yhden setin konserttitangoa ja tangolauluja sekä kaksi settiä perinteistä tanssittavaa tangoa. Illan aikana yleisöllä on mahdollisuus nähdä aitoa argentiinalaista tangoa tanssittuna, kun Tango Alegría ry:n aktivistit astuvat tanssiparketille.
Nimi Sexteto Viento viittaa puhallinsoittimiin, jotka tuovat soittoon väriä ja vaihtelevuutta. Tarvittaessa ne toimivat myös ilmaisuvoimaisina soolosoittimina. Yhtyeen laulusolistina toimii Anneli Pasanen, jonka tie on johtanut suomalaisesta iskelmästä ranskalaisen chansonin kautta argentiinalaiseen tangoon. Sitä hän on opiskellut Buenos Airesissa argentiinalaisen laulunopettajan johdolla.
Yhtye on soittanut argentiinalaista tangoa vaihtelevina kokoonpanoina syksystä 2015 ja esiintynyt konserteissa ja argentiinalaisen tangon tanssiaisissa eri puolilla Suomea.
Yhtyeen kokoonpano on seuraava:
Katja Kankaanpää, viuluAnna-Elina Lavaste, huiluMaxime Laffitte, klarinettiHeikki Valkonen, bandoneon ja sovituksetLeena Toivanen, pianoKiira Siikavirta, kontrabassoAnneli Pasanen, laulu
Ovet saliin avataan klo 18:00, showtime klo 19:00, tanssit klo 20:15Maxim aukeaa klo 15:00, ovet saliin avataan klo 18:00.
Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 15:00.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
FI
81 views
Buy Ticket
Read More