4210 result(s) found for ""

Antti Ketonen - Rakkauden arvoinen image
Antti Ketonen - Rakkauden arvoinen
ANTTI KETONEN: RAKKAUDEN ARVOINEN Suomalaisen iskelmäpopin karismaattisin esiintyjä Antti Ketonen nähdään tulevana syksynä uransa ensimmäisellä konserttisalikiertueella! Rakkauden arvoinen -nimellä kulkeva rundi saapuu myös Huittisten Risto Ryti -saliin 12.10.2024. Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on viime vuosien aikana pystyttänyt yhtyeensä kanssa bileet niin festareille, klubeille kuin merten aalloillekin. Kiihkeistä keikoistaan kehuttu livekokoonpano nousee tulevana syksynä lavoille poikkeuksellisemmassa ympäristössä eli tunnelmallisissa konserttisaleissa. Näissä illoissa show ei rakennu pelkästään tuoreimpien hittien ja rakastettujen suosikkien esittämiseen, vaan myös esittäjänsä jakamiin tarinoihin kappaleiden takaa. - Oon aivan liekeissä ensimmäisistä omista konserteistani! Keikkoja on toki tehty vuosikausia, muttei koskaan tällaisia kuin tulevana syksynä. Tämä ei ole vain yksi konserttisalikiertue muiden joukossa, vaan ennemminkin matka sydämeen ja sielun syvyyksiin. Toivotankin teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi unohtumattomiin iltoihin täynnä musiikkia ja tarinoita, Ketonen kuuluttaa. Universal Musicille levyttävä Antti Ketonen oli perustamassa vuosituhannen taitteessa huippusuosittua Neljänsuora-yhtyettä, jonka jälkeen soolouran vuoro koitti 2017. Heti ensimmäinen single Olisitpa sylissäni muodostui tuplaplatinarajan rikkoneeksi jättiläismäiseksi radiohitiksi. TV-kasvonakin tunnettu Ketonen on julkaissut kaksi sooloalbumia ja valmistunut siinä sivussa Kööpenhaminan arvostetusta Complete Vocal Institutesta.
Mysterio Buffo! image
Mysterio Buffo!
"Hoi väki! Tulkaa tänne! Täällä on Ilvelijä! Ilveilijä olen minä, joka hyppään ja pyörähtelen ja saan teidät nauramaan ja lasken leikkiä maan mahtavien kustannuksella ja saan teidät ymmärtämään millaisia pöyhkeitä ja turpeita kerskailijoita ovat ne, jotka sytyttävät sotia, joissa meitä teurastetaan!" Mitä yhteistä on incelillä, känselöinnillä, woke-kulttuurilla, fomolla ja somella, vastaamon jäbällä, lähiömutsilla ja paavilla? Miten räpmusiikki, ilmastonmuutos ja Välimeren lukuisat kuolleet tai wolttaaminen ovat yhteydessä Ilveilijän syntyyn? Kuinka Lasaruksen syntymä käy käsikynkkää standupin kanssa ja mitä vastaat kun joku kysyy 'Ollako vai eikö olla' - eli kumpaa lopulta pitäisi kuunnella, juoppoa vai enkeliä? Peru kesäsuunnitelmasi, eläkkeelle jääminen ja unelmien sielunmessu nyt ja varaa liput vuoden sykkivimpään teatteriteokseen, joka muuttaa elämäsi järisyttävällä tavalla - tämän nähtyäsi et ole enää entisesti! Sillä; "vain nauru nitistää isännät, naurun voimalla he muuttuvat vuorista kukkuloiksi ja lyhistyvät kokoon. Minä annan sinulle suudelman, joka saa sinut puhumaan!" Dario Fo:n legendaarinen näytelmä ensimmäistä kertaa Suomessa naiskoomikon tekemänä! Spektaakkelimainen teos - neljä näytelmää joissa lähemmäs 30 roolia - yhden näyttelijän näyttelemänä lavalla! Kaanaan häät, Ilveilijän synty, Lasaruksen kuolleista herääminen sekä Bonifacius VIII - Mysterio Buffo! Lavalla Eeva Rantinoja. Näytelmän oikeuksia valvoo Näytelmäkulma, Nordic Drama Corner.Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Iron Country Sisters image
Iron Country Sisters
Iron Country Sisters: Grace-levynjulkaisukiertue Iron Country Sisters tuo Grace-levynjulkaisukiertueensa Maximiin bändikeikalle lauantaina 19.10.! Iron Country Sisters julkaisee toisen kokopitkän albuminsa syyskuussa 2024. Grace-levyn kappaleet käsittelevät mm. luopumista, ystävyyttä ja yhteiskunnan odotuksista vapautumista. Albumi soi juurevana ja raikkaana, ja sillä vuorottelevat pelkistetyt tunnelmat sekä runsaampi bändisoitto. ”Olemme tällä levyllä hitsautuneet bändisoiton osalta tiiviimmin yhteen ja tavoitelleet lämmintä ja välitöntä tunnelmaa. Temaattisesti ihmissuhteiden käsittelyyn on tullut lisää ulottuvuuksia romanttisen rakkauden lisäksi. Iän myötä on alkanut hahmottaa myös elämän rajallisuutta ja siitä vääjäämättä seuraavaa luopumista. Onko se sitten kasvua vai ei, mutta muiden odotusten täyttämiselle ja varjoelämälle annetaan muutamassa biisissä piut paut”, bändin biisintekijä Julia Rautamaa kuvailee. Iron Country Sisters on helsinkiläinen kolmen siskoksen perustama bändi, jonka englanninkielisessä musiikissa kaikuu perinteisen ja modernin americanan vaikutus. Bändin omaleimainen soundi nojaa vahvaan tulkintaan ja sielukkaisiin kolmiäänisiin lauluharmonioihin, jotka ovat hioutuneet lapsesta asti yhdessä laulamisen tuloksena. Siskosten persoonalliset lauluäänet soivat yhdessä upeasti jokaisen toimiessa vuorollaan myös solistina. Yhtye on uransa aikana kiertänyt Suomen merkittävimmillä klubeilla ja festareilla kuten Provinssissa, Tavastialla, Tampereen Klubilla, Rytmikorjaamolla, Lutakossa, Huvila-teltassa ja Möysän Essolla. Yhtye on myös kiertänyt Ruotsissa ja lämmitellyt mm. The Posiesia, Yolaa ja Steve ’n’ Seagullsia. Kokoonpano: Julia Rautamaa – laulu, kitara, huuliharppuSilja Rautamaa – laulu, viuluPaula Rautamaa – laulu, kitaraSimo Kärki – bassoOtto Alahuhtala – rummut ja perkussiotEero Nurmela – sähkökitara Maxim avautuu klo 15:00, ovet saliin avataan klo 19:00. Liput ovelta 23 €, mikäli jäljellä. Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 15:00. *** Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
Jazz & Etno: Luomuduo image
Jazz & Etno: Luomuduo
Jazz & Etno: Luomuduo La 19.10.2024 klo 19.00 Mallassauna, Pikisaarentie 15 Luomuduo (Olli Sippola, viulu ja Sakari Keipi, kitara) ovat pohjoismaisen instrumentaali-post-folk viulu-kitara-duomusiikin kovaäänisimmät profeetat. Duon juuret ovat syvällä suomalaisessa pelimanniperinteessä, ja heidät palkittiin valtakunnallisessa 2022 Konsta Jylhä -kilpailussa ensimmäisellä sijalla tulkinnoistaan legendaarisen viulupelimanni Hassun Pekon sävelmistä. Vankan perinnekunnioituksen lisäksi Luomuduolla on terve välinpitämättömyys genre- ja tyylirajoja kohtaan ja taipumus soittaa mitä huvittaa, tietysti hyvän maun rajoissa. Luomuduo julkaisi debyyttialbuminsa Askola vuonna 2021. Kansanmusiikki-lehti sen kuultuaan piti Luomuduoa "yhtenä tämän hetken tyylitajuisimmista yhtyeistä". Duo jalostaa jatkuvasti omaa sävelkieltään, ja heidän uusimmat sävelensä ovat kuunneltavissa Lustitarha EP:llä kaikissa suoratoistopalveluissa. Luomuduo esiintyy säännöllisesti Suomessa ja Pohjoismaissa, ja heidät valittiin Showcase-artistiksi Norjan Folkelarm-festivaalille 2023 ja Kaustisen festivaalille 2024. Olli Sippola, viulu Sakari Keipi, kitara Yhteistyössä Kansanmusiikkiyhdistys Rällä ry ja Oulu Folk ry. Suomen Kansanmusiikkiliiton kiertue. Jazz & Etno -konserttisarja on Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotinen konserttisarja, jossa kuullaan laaja kirjo kotimaisia artisteja sekä vierailevia tähtiä. Tutustu kaikkiin Jazz & Etno –sarjan konsertteihin Oulun Musiikkijuhlien verkkosivuilla: omj.fi.
DJ Kridlokk image
DJ Kridlokk
Korkeaa arvostusta kerryttänyt artisti ja tuottaja DJ Kridlokk eli Kristo Laanti julkaisi huhtikuussa odotetun uuden albuminsa Hai. Kridlokkin kokonaan itse säveltämää, sanoittamaa ja tuottamaa albumia on laajalti hehkutettu uudeksi suomiräpin merkkiteokseksi.Laanto työsti albumia neljän vuoden ajan paljolti oman pään sisällä edestakas palloillen, Itä-Helsingin venesatamissa ja rantaviivoilla pyörien. “Ympäristö vaikuttaa ajatteluun ja yksinajattelu muuttuu helposti sotkuiseksi ja vääristyneeksi. Huomasin lopulta lähes kaikkien ideoideni sisältävän jonkinlaista pohdintaa yksinäisyydestä sekä sen värittämästä ajattelusta ja havainnoista.”Kulttimainetta nauttivan artistin kaikki kolmea albumia ovat olleet arvostelumenestyksiä ja mm. vuonna 2014 ilmestynyttä Mutsi-pitkäsoittoa pidetään yhtenä suomiräpin mestariteoksista.Artistin tunnuksenomaiset synkkäsävyiset lyriikat, joissa tarkastellaan maailmaa epäluuloisin, mutta humoristisin ottein, kuuluvat myös neljännellä albumilla; “Mietin sitä liki 400-vuotiasta holkeria, joka oli muutamia vuosia sitten havaittu Grönlannin edustalla. Siinä on otus joka uiskentelee puoli vuosisataa jossain jäävedessä, silmät pikimustina ja sokeina, eläen ohi kaikista muista selkärankaisista, varastoiden oman virtsansa elimistöönsä, jonka johdosta sen liha on myrkyllistä. Onko holkeri voittaja vai häviäjä, mahdotonta sanoa. Varmaa on, että sille ei voi vittuilla.”“Dj Kridlokkilla on koko nykyisen suomalaisen populäärimusiikin omaperäisimpiä ääniä, ja Hailla se on on parhaassa terässään. Hitto miten tätä onkin ollut ikävä.” *****/***** (Soundi / Niko Peltonen)“Hai on arvaamaton. Hai on uhkaava. Hai on pitkäikäinen. Hai on 5/5.” (Kulttuuritoimitus / Eero Lassila)“Uusi DJ Kridlokk -albumi on synkkä ja häijy mestariteos” *****/***** (Jylkkäri / Niklas Pelkonen)Showtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02 Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
Benjamin image
Benjamin
Määrätietoisesti kohti kotimaisen pop-kentän kärkeä etenevän Benjaminin musiikki on itsevarmempaa, energisempää ja popimpaa kuin koskaan. Uransa suurimmasta radiomenestyksestä parhaillaan nauttiva Benjamin kannustaa musiikillaan elämään anteeksipyytelemätöntä ja rohkeasti omannäköistä elämää. Diskovivahteisella pop-musiikillaan hurmaava, poikkeuksellisen lavakarisman omaava artisti villitsee yleisönsä hersyvällä lavashow’llaan. Artistin suosituimpia singlejulkaisuja ovat muun muassa viraali-ilmiöksi kesällä 2022 räjähtänyt platinarajan rikkonut GAY, Uuden Musiikin Kilpailussa nähty kevään 2023 isoimpiin hitteihin lukeutuva platinarajan rikkonut Hoida mut ja yhdessä BESSin kanssa julkaistu single Paremmin ku kukaan muu, joka nousi Radiolistan kärkeen.Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä. Sawohouse Underground VIP-pöytä Sawohouse Undergroundiin voi tehdä pöytävarauksia kaikkiin keikkailtoihin. Vietätpä polttareita, pikkujouluja, synttäreitä tai asiakasiltaa tai muuten vaan haluat nauttia korkeatasoisesta palvelusta, niin VIP-pöytä tekee illanvietostasi nautinnollisen helppoa! VIP-pöytävaraukseen sisältyy oma pöytä seurueellenne, sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksu sekä yksi pullollinen kuohuvaa valmiiksi jäähdytettynä per pöytä. VIP-alueella on oma baaritiski, joka on vain vippiläisten käytettävissä. Tiskiltä voi tilata juomat tai pyytää virvokkeet pöytiin tarjoiltuna, joten seurueesi voi keskittyä hauskanpitoon. Varaa pöytä seurueellesi ja vietä naurettavan hauska ilta! VIP-pöytä on varattavissa vain Tiketin kautta. Pöytään mahtuu maksimissaan 6 henkilöä. Jos haluat varata useamman pöydän, niin valikoi haluamasi määrä pöytä ostoskoriin. Pöytiä on saatavilla 4 kpl. Huom! Keikkaliput eivät kuulu VIP-pöydän hintaan, joten ne ovat ostettava erikseen iltakohtaisesti. Sisäänpääsy on jonon ohi ja saapuessanne Sawohouselle teidät ohjataan pöytäänne. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Grande Mahogany + Rosettes image
Grande Mahogany + Rosettes
Grande Mahogany heijastaa musiikillisten pioneereiden henkeä, rikkoen rajoja ja loihtien äänen, joka on kyllästetty funkin, vaihtoehtorockin, RnB’n ja psykedeelian -tyylisten ilmentymien raikkaudella. Syntyisin Suomesta, hän imeytyi maailmanlaajuisista rytmeistä jo varhain, ja muutto Manchesteriin 11-vuotiaana syvensi entisestään hänen musiikillista kudelmaansa. Wah-wah-pedaalit ovat aina matkassa, kun Grande Mahogany luo pyörteilevää sekoitusta sielukkaista rytmeistä, svengaavista melodialinjoista ja sähköistävistä riffeistä. Nykyään kotipesänään Helsinki, hän ja live-yhtyeensä nostattavat äänimyrskyn joka kaikuu funk-pioneereiden vapaan hengen mukana. Rosettes on Helsingissä alkuvuodesta 2021 perustettu kokoonpano, jonka vaikutteet tulevat laajasti eri rytmimusiikin genreistä. Yhtyeen jäsenillä on taustaa esimerkiksi vaihtoehto-, hardcore- ja indieyhtyeistä, ja Rosettesissa tee se itse -mentaliteetti yhdistyy soulin ja rnb’n grooveen sekä jazzmaiseen tunnelmointiin. Psykedeelinen ja tanssittava Rosettes on keikkaillut tänä vuonna muun muassa Burghausenin jazzviikoilla sekä Tavastialla. Viimeisin vinyylisingle Souvenir/Green Ray julkaistiin elokuussa Timmion Recordsin kautta. Tällä hetkellä yhtye työstää ensimmäistä pitkäsoittoaan, joka on määrä julkaista alkuvuonna 2025. Ovella peritään security fee 3,90 €. Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Esteetön sisäänpääsy Kuudennelle Linjalle tapahtuu Hämeentien puoleisesta sisäänkäynnistä. Tarkka osoite on Hämeentie 13 B (n. 50 metriä Siltasesta Hakaniemen suuntaan). Ovesta pystyy liikkumaan pyörätuolilla suoraan sisään ilman käännöksiä. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA image
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
Angels in America image
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
Varkemaa image
Varkemaa
VARKEMAA SAAPUU DEBYYTTIKEIKALLEEN SEMIFINALIIN LOKAKUUSSA! Varkemaa on helsinkiläinen artisti, joka yhdistää tumman skandinaavisen popin ja kirkkaamman nykypopin toisiinsa. Tekstit pyörivät rakkauden pimeistä puolista juhlintaan ja ihmissuhteiden kiemuroihin. Varkemaan tänä keväänä julkaistu kappale “Mitä mä teen?” ilmiöityi somessa alkukesästä. Kappaleen tuoma noste on vienyt Varkemaata isompien massojen tietoisuuteen, joka on ollut indie artistille käänteentekevä asia. Varkemaa soittaa debyyttikeikkansa 19. lokakuuta Semifinaalissa Helsingissä. Pitkään hiottu, energinen bändi-live herättää kappaleet eloon ja keikalla kuullaan myös paljon julkaisematonta musiikkia. SEMIFINALIN turvallisuusohje Semifinalissa on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 12€, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Thelma ja Loviisa image
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
Horror and Tease Burlesque Show (K18) image
Horror and Tease Burlesque Show (K18)
La 19.10. klo 19 Tuulensuun PalatsiHorror & Tease Burlesque Show (K18) Liput 45 €, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät 40 €, Show & Dinner 89/84 €Lipunhintaan sisältyy narikkapalvelut.Aikataulu: Ovet avoinna Dinner & Show -asiakkaille klo 17.30, illallinen tarjoillaan pöytiin klo 18.45 asti.Vain esitykseen tulevat pääsevät nauttimaan tunnelmasta baaritiloissa klo 18 alkaen.Suosittelemme saapumaan ajoissa paikalle nauttimaan Palatsin ainutlaatuisesta tunnelmasta!Showtime klo 19.Suomen legendaarisin halloweenshow on täällä jälleen ja suurempana kuin koskaan! Jo vuodesta 2011 järjestetty, useimmiten loppuunmyyty, Horror & Tease Show valloittaa jälleen Tuulensuun Palatsin ja vie kaikki halloweenin ystävät aikamatkalle makaabereissa tunnelmissa. Illan aikana on luvassa burleskia kauhutwistillä ja paljon yllätyksiä!Esiintyjäkaartissa on mukana ulkomaiden helmiä ja kotimaisten esiintyjien parhaimmistoa. Esiintyjät julkaistaan myöhemmin. Näissä juhlissa Palatsin oma kummitusherra Bertel on kuin kotonaan, mutta uskallatko sinä saapua paikalle?Esiintyjät:Bettie Bombshell (AUS)Kitten de Ville (US)Handsom StarkMiss AcroliciousOlivia RougeSatu EternaTangobaticsTilda KissmirrWillow TitJuontajana Bettie BlackheartPick-up: Frank DoggensteinTapahtuman kesto n. 3 tuntia, sisältäen väliajan.Tapahtumamuutokset mahdollisia.Tuotanto Tampere Live ja Olivia Rouge Entertainment Show & Dinner -menu Alkuruoka Kuohkeaa maa-artisokkakeittoa (L, G vaihdettaessa leivän)Täyteläisen kermainen keitto, tarjoillaan yrttiöljyn, juureslastujen sekä uunirapean kaurapatongin kanssa  Pääruoka Palatsin lohta (L, G)Paahdettua kotimaista kirjolohta, kermaista hummerikastiketta, paahdettua perunaa ja parsakaalia sekä punasipulia  TAI Palatsin brisket (L, G)Täydellisen kypsyistä häränrintaa, uunitomaattia, valkosipulipyreetä, perunagratiinia sekä mustaherukkakastiketta TAI Palatsin halloum (L, G)Paistettua halloumjuustoa, paahdettua perunaa, miniluumutomaatteja, kesäkurpitsaa, yrttihummusta, paahdettuja paprikaa, piparjuuriporkkanaa, parsakaalia ja vegaanista tsatsikia sekä rapeaa maissileipää Jälkiruoka Palatsin appelsiininen suklaakakku ja lehtikultaa (L, G, ei sisällä pähkinää)Palatsilla loihdittua suussa sulavaa tummasuklaakakkua, raikasta vaniljamoussea, appelsiiniä sekä sesongin mukaisia marjoja ja marenkia Vegaaninen menu Menu on kokonaisuudessaan laktoositon, pähkinätön ja vegaaninen sekä keiton leivän vaihtaessa gluteeniton Kuohkeaa maa-artisokka keittoaTäyteläisen kuohkea keitto, tarjoillaan yrttiöljyn, juureslastujen sekä uunirapean juurileivän kanssa Palatsin tofua ja kevätkauden kasviksiaKotimaista wasabilla ja seesaminsiemenillä marinoitua tofua, paahdettua perunaa, miniluumutomaatteja, kesäkurpitsaa, yrttihummusta, paahdettuja paprikaa, piparjuuriporkkanaa, parsakaalia ja vegaanista tsatsikia sekä rapeaa maissileipää Appelsiini-suklaa kakkuaTäyteläisen suklainen ja kookoksinen raakakakku tarjoillaan appelsiinihillolla, kandeeratulla appelsiinillä ja vegaanisella vaniljamoussella Show & Dinner -lippujen myynti päättyy 3 päivää ennen esitystä. Pyydämme ilmoittamaan erityisruokavaliot sekä juomien ennakkotilaukset suoraan ravintolaan: ravintola@tuulensuunpalatsi.fi
Antti Autio image
Antti Autio
Antti Autio on yksi Suomen rakastetuimmista uuden polven laulaja-lauluntekijöistä. Autio soittaa yhtyeensä kanssa raikkaaseen ja vahvaan laululyriikkaan sekä polveilevaan kitarointiin pohjautuvaa suomenkielistä musiikkia. Voimakkaat ja vilpittömät kappaleet kaipuusta ja rakkaudesta ovat lumonneet kuulijat ympäri Suomen. Ahkerasti keikkailevan artistin intensiiviset ja tunnelmalliset konsertit ovatkin useasti myyneet loppuun. Autiolla on poikkeuksellinen kyky vangita kuuntelija tilaan, jossa ajantaju sumenee. Aution kehutut pitkäsoitot Minä tuon mukanani sateet (2017), Pihalla tuulee taas (2019) ja Kaikki talot huojuu (2022) ovat vakiinnuttaneet artistin aseman Suomen musiikkikentällä. Autiolla on hurmaava taito onnistua maalaamaan esiin kuulijoiden tunteita hienovaraisen lohdullisesti. Pehmeyden ja tunnelmallisuuden sidosaineena toimii häkellyttävä intensiivisen rohkea voima ja määrätietoisuus. Ensisilmäyksellä anti voi vaikuttaa kepeän helpolta, mutta kun tarkemmin kuuntelee, etenkin lyyrinen ilmaisu on täynnä painavaa kuultavaa. Ahkerasti keikkaileva yhtye on kiertänyt Suomessa jo sadoissa eri tapahtumissa ja venueissa – usein loppuunmyydyille yleisöille. Aution kappaleita on kuunneltu Spotifyssa jo yli 15 miljoonaa kertaa. Kriitikoiden arvostuksen osakseen saaneen artistin teoksia on noteerattu laajalti eri medioissa toistuvan ylistävään sävyyn.Olaf Burger Olaf Burger + ranskalaiset (L, G), tarjolla keikkailtoina 20.00-21.15. Osta ruokailu House of Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä. Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.
Stepa + Aivovuoto image
Stepa + Aivovuoto
Lämminhenkistä ja tiedostavaa otetta suosivan Stepan riimit ovat täynnä hevosvoimaa ja korkeajännitteistä energiaa. Nykypäivänä Stepan musiikki puhuu yhä enemmän ajan- ja elämän arvokkuuden puolesta, unohtamatta voimista suurimpia: rauhaa ja rakkautta. Vuonna 2008 julkaistu debyyttialbumi MC toi rap-artistin suuremman yleisön tietoisuuteen musiikkilehti Rumban kutsuttua albumia suomiräpin uudeksi nollapisteeksi. Pari vuotta myöhemmin julkaistu studioalbumi Made In Sodankylä käsittelee artistin suhdetta yhteiskuntaan, myönteisen ajattelutavan merkitystä ja itsetutkiskelua: aiheita, jotka ovat lähellä artistin sydäntä tänäkin päivänä. Stepan uusin albumi Gettotekniikka julkaistiin maaliskuussa. Illan avaa Aivovuoto, joka on vuonna 2012 perustettu, Itä-Helsingistä lähtöisin oleva rap-yhtye, joka on julkaissut kuusi erinomaisen vastaanoton saanutta levyä; Aivovuoto, Vihaa karkkia -EP, Khidin kanssa tehty split Se tuli televisiosta / Sushi Drive-by, Dötöx, Utopia sessiot -EP sekä tuoreimpana keväällä 2020 ilmestynyt Liikkeellä. Viimeisimpänä yhtye on julkaissut Ayo party ja Parvi -singlet, jotka julkistettiin helmi- ja maaliskuussa 2024. Singlet ovat ensimakua Aivovuodon maaliskuussa julkaistavasta uudesta albumista SEITSEMAN, jonka myötä yhtye lähtee levyjulkkarikiertueelle maaliskuun lopusta alkaen. Yhtye koostuu tuottajaveljeksistä Miosta ja Visasta a.k.a. K.V.N & LOBO (muun muassa SMC Lähiörotat, instrumentaalilevyjä), sekä räppäri Matista, a.k.a. Jodarokista (muun muassa Kemmuru, Freerap, Meiän Musiikki -levy-yhtiö). FacebookInstagramTwitterKonsertti on ikärajaton.
Ege Zulu, Pessa image
Ege Zulu, Pessa
Esiintymistä rakastava Ege Zulu suuntaa Mammanpoika-albumikiertueelle syksyllä 2024! Poistiivista energiaa huokuva artisti tunnetaan erityisesti mukaansatempaavista ja viihdyttävistä live-esiintymisistään. Kehuja niittävän liven takana on artistin poikkeuksellinen lavakarisma ja luontevuus yleisön osallistamisessa, joka tarjoaa kuulijoilleen dynaamisen esityksen vailla vertaa kerta toisensa jälkeen. Valloittava Ege Zulu julkaisi ennakkoon kultaa striimanneen Mammanpoika-albumin 26. huhtikuuta. Artistin sanoin tunteellinen, hetkittäin lapsellinen ja hauska albumi sisältää 12 kuulijaa puhuttelevaa, tanssittavaa kappaletta. Albumilla aikuistumisen kynnyksellä leikittelevä Zulu päivittelee kotoa pois muuttamista, rakkaussuhteiden ylä- ja alamäkiä sekä itsenäistymiseen liittyviä tunnemyrskyjä. Ege Zulun helmikuussa albumilta irroitettu single Tunnista tuntiin ft. BEHM on rikkonut kirkkaasti platinarajan ja ollut julkaisusta lähtien Suomen Spotifyn top-10 kuunnelluimman kappaleen joukossa, ison osan ajasta 1. sijalla. Myös radiolistalta bongattava kappale suorastaan sinetöi menestyksekkään albumikampanjan 100 kg kukkia, Oikee mies ft. Joe L ja Ei! -singleirroitusten ohella. Kiertuetta vahvistaa täysin oman soundin omaava Pessa. Muusikko yhdistelee persoonallisesti R&B:n ja hip hopin tyylilajeja luoden koukuttavia ja tunnelmallisia äänimaisemia. Live-esiintyjänä Pessa tarjoaa ainutlaatuisen fiiliksen, johon artisti luo syvyyttä vaikuttavalla musiikillisella osaamisellaan. Pessa työstää tällä hetkellä seuraavaa albumiaan. Aikataulu:16:00 Ovet16:45 Pessa18:00 Ege ZuluKonsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 25 €. **** Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisätietoa esteettömyydestä!