4260 result(s) found for ""

Stepa + Aivovuoto image
Stepa + Aivovuoto
Lämminhenkistä ja tiedostavaa otetta suosivan Stepan riimit ovat täynnä hevosvoimaa ja korkeajännitteistä energiaa. Nykypäivänä Stepan musiikki puhuu yhä enemmän ajan- ja elämän arvokkuuden puolesta, unohtamatta voimista suurimpia: rauhaa ja rakkautta. Vuonna 2008 julkaistu debyyttialbumi MC toi rap-artistin suuremman yleisön tietoisuuteen musiikkilehti Rumban kutsuttua albumia suomiräpin uudeksi nollapisteeksi. Pari vuotta myöhemmin julkaistu studioalbumi Made In Sodankylä käsittelee artistin suhdetta yhteiskuntaan, myönteisen ajattelutavan merkitystä ja itsetutkiskelua: aiheita, jotka ovat lähellä artistin sydäntä tänäkin päivänä. Stepan uusin albumi Gettotekniikka julkaistiin maaliskuussa. Illan avaa Aivovuoto, joka on vuonna 2012 perustettu, Itä-Helsingistä lähtöisin oleva rap-yhtye, joka on julkaissut kuusi erinomaisen vastaanoton saanutta levyä; Aivovuoto, Vihaa karkkia -EP, Khidin kanssa tehty split Se tuli televisiosta / Sushi Drive-by, Dötöx, Utopia sessiot -EP sekä tuoreimpana keväällä 2020 ilmestynyt Liikkeellä. Viimeisimpänä yhtye on julkaissut Ayo party ja Parvi -singlet, jotka julkistettiin helmi- ja maaliskuussa 2024. Singlet ovat ensimakua Aivovuodon maaliskuussa julkaistavasta uudesta albumista SEITSEMAN, jonka myötä yhtye lähtee levyjulkkarikiertueelle maaliskuun lopusta alkaen. Yhtye koostuu tuottajaveljeksistä Miosta ja Visasta a.k.a. K.V.N & LOBO (muun muassa SMC Lähiörotat, instrumentaalilevyjä), sekä räppäri Matista, a.k.a. Jodarokista (muun muassa Kemmuru, Freerap, Meiän Musiikki -levy-yhtiö). FacebookInstagramTwitterKonsertti on ikärajaton.
Antti Autio image
Antti Autio
Antti Autio on yksi Suomen rakastetuimmista uuden polven laulaja-lauluntekijöistä. Autio soittaa yhtyeensä kanssa raikkaaseen ja vahvaan laululyriikkaan sekä polveilevaan kitarointiin pohjautuvaa suomenkielistä musiikkia. Voimakkaat ja vilpittömät kappaleet kaipuusta ja rakkaudesta ovat lumonneet kuulijat ympäri Suomen. Ahkerasti keikkailevan artistin intensiiviset ja tunnelmalliset konsertit ovatkin useasti myyneet loppuun. Autiolla on poikkeuksellinen kyky vangita kuuntelija tilaan, jossa ajantaju sumenee. Aution kehutut pitkäsoitot Minä tuon mukanani sateet (2017), Pihalla tuulee taas (2019) ja Kaikki talot huojuu (2022) ovat vakiinnuttaneet artistin aseman Suomen musiikkikentällä. Autiolla on hurmaava taito onnistua maalaamaan esiin kuulijoiden tunteita hienovaraisen lohdullisesti. Pehmeyden ja tunnelmallisuuden sidosaineena toimii häkellyttävä intensiivisen rohkea voima ja määrätietoisuus. Ensisilmäyksellä anti voi vaikuttaa kepeän helpolta, mutta kun tarkemmin kuuntelee, etenkin lyyrinen ilmaisu on täynnä painavaa kuultavaa. Ahkerasti keikkaileva yhtye on kiertänyt Suomessa jo sadoissa eri tapahtumissa ja venueissa – usein loppuunmyydyille yleisöille. Aution kappaleita on kuunneltu Spotifyssa jo yli 15 miljoonaa kertaa. Kriitikoiden arvostuksen osakseen saaneen artistin teoksia on noteerattu laajalti eri medioissa toistuvan ylistävään sävyyn.Olaf Burger Olaf Burger + ranskalaiset (L, G), tarjolla keikkailtoina 20.00-21.15. Osta ruokailu House of Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä. Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.
AXellent Stand Up in English image
AXellent Stand Up in English
Come to enjoy a great Stand up evening to the atmospheric AX Under with a amazing line up: Erin Crouch as Headliner with Seth Alexander and Leben Norrie. Hosting by the one and only Kaisa Pylkkänen! Erin Crouch is an American comedian based in Germany, where she produces monthly shows on two US military bases. Fulfilling a lifelong dream, she was paid by the German Ministry of Foreign Affairs to tell jokes about Germans in 2024. She is a regular on the biggest comedy clubs around Europe and has also toured the US West coast together with Kaisa Pylkkänen. Erin Crouch co-produces Festrogen, the annual women's comedy festival in Luxembourg (2021- present) Seth Alexander immigrated to Finland as a refugee from Orlando, Florida. With commentary on American culture, immigration, and relationships - he has entertained crowds from the Punchline in San Francisco to the wild west of eastern Helsinki. With over ten years of experience in stand up, and a history as a New Zealand Raw Comedy finalist in 2014, Leben Norrie has amused audiences before and after moving to Finland in 2017. He also writes and produces theatre productions, including this year's upcoming Halloween spectacle “Macabre Morsels II”. And the hostess of the evening is Kaisa Pylkkänen, an award-winning Finnish comedian who has traveled the world (ok, only 10 countries on three continents) with her comedy. Voted "Comedian of the Year" in 2020 by his peers. Choose the ticket option that suits you best and come and enjoy the evening!Show & Dinner Show + Dinner lippu sisältää kolmen ruokalajin yllätyksellisen illallisen, josta saat valita kasvis- tai lihavaihtoehdon. Juomat eivät kuulu hintaan. Illallinen nautitaan ennen illan showta Klo: 17:30-20:00.Ammattitaitoiset artesaanikokkimme takaavat laadukkaan ja inspiroivan makuelämyksen! Mikäli sinulla on ruokarajoitteita tai allergioita ilmoitathan niistä sähköpostitse reception@hotelax.fi (laita sähköpostiin nimesi, pvm. rajoitteet ja Club illan nimi) Psst! Ostaessasi liput tapahtumaan saat majoituksen -20% alennuksella. Hyppää tästä varauskalenteriin!
Sara Siipola image
Sara Siipola
Hätkähdyttävän upealla lauluäänellään lumova Sara Siipola esiintyy On The Rocksissa lokakuussa! Sara Siipolalla on meneillään uransa toistaiseksi menestyksekkäin vuosi. Tuorein single, Sexmanen kanssa tehty Juostaan nousi listaykköseksi heti avausviikonloppunaan! Edellinen biisi Paskana puolestaan valloitti suomalaisten sydämet Uuden Musiikin Kilpailussa. Koskettava veto striimasi nopeasti platinaa ja nousi myös kotimaisten radiokanavien soitetuimmaksi biisiksi. Hätkähdyttävän upealla lauluäänellään lumoava Sara Siipola tekee sielukasta ja tummaa pop-musiikkia. Hänen debyyttisinglensä Rohkee sydän julkaistiin vuonna 2019, jonka jälkeen hänet valittiin YleX Läpimurto -kärkiviisikkoon ja esikoisalbumi ”Kaunis kun itken” ilmestyi. Pohjanmaan Laihialla varttunut artisti tunnetaan myös erityisen vahvana live-esiintyjänä, joka syttyy entisestään yleisön edessä. Sony Musicille levyttävän ja Hannu Sormusen manageroiman Siipolan musiikissa kuuluvat monipuoliset vaikutteet mm. soulista ja räpistä. Hän on aiemmin loistanut mm. Tähdet, tähdet -ohjelmassa keväällä 2023, ollut saman vuoden googlatuin suomalainen naisartisti ja striimannut kultaa myös Susta tulee tähti -singlellään.Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. --- Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
Mysterio Buffo! image
Mysterio Buffo!
Mysterio Buffo Peru kesäsuunnitelmasi, eläkkeelle jääminen ja unelmien sielunmessu nyt ja varaa liput vuoden sykkivimpään teatteriteokseen, joka muuttaa elämäsi järisyttävällä tavalla - tämän nähtyäsi et ole enää entisesti! Sillä; "vain nauru nitistää isännät, naurun voimalla he muuttuvat vuorista kukkuloiksi ja lyhistyvät kokoon. Minä annan sinulle suudelman, joka saa sinut puhumaan! "Dario Fo:n legendaarinen näytelmä ensimmäistä kertaa Suomessa naiskoomikon tekemänä! Spektaakkelimainen teos - neljä näytelmää joissa lähemmäs 30 roolia - yhden näyttelijän näyttelemänä lavalla! Mitä yhteistä on incelillä, känselöinnillä, woke-kulttuurilla, fomolla ja somella, vastaamon jäbällä, lähiömutsilla ja paavilla? Miten räpmusiikki, ilmastonmuutos ja Välimeren lukuisat kuolleet tai wolttaaminen ovat yhteydessä Ilveilijän syntyyn? Kuinka Lasaruksen syntymä käy käsikynkkää standupin kanssa ja mitä vastaat kun joku kysyy 'Ollako vai eikö olla' - eli kumpaa lopulta pitäisi kuunnella, juoppoa vai enkeliä? "Hoi väki! Tulkaa tänne! Täällä on Ilvelijä! Ilveilijä olen minä, joka hyppään ja pyörähtelen ja saan teidät nauramaan ja lasken leikkiä maan mahtavien kustannuksella ja saan teidät ymmärtämään millaisia pöyhkeitä ja turpeita kerskailijoita ovat ne, jotka sytyttävät sotia, joissa meitä teurastetaan!" Kaanaan häät, Ilveilijän synty, Lasaruksen kuolleista herääminen sekä Bonifacius VIII - Mysterio Buffo! Lavalla Eeva Rantinoja. Näytelmän oikeuksia valvoo Näytelmäkulma, Nordic Drama Corner. Tuotanto Firebird Production. Facebook -tapahtumaNumeroimattomat istumapaikat Esityksen kesto n. 1 h. NÄYTTÄMÖ-teatteri ei ole esteetön. Matkalla on rappuset, henkilökunta auttaa tarpeen vaatiessa. Avustaja ilmaiseksi.
Therapy? (UK) image
Therapy? (UK)
POHJOIS-IRLANNIN VAIHTOEHTOROCK-YLPEYS THERAPY? TUO TROUBLEGUM 30-JUHLAKIERTUEENSA SUOMEEN Yksi 1990-luvun suurimmista vaihtoehtorockin suunnannäyttäjistä Therapy? palaa Suomeen loppuvuodesta. Genrerajoja rikkovasta musiikistaan tunnettu yhtye juhlii tänä vuonna Troublegum-läpimurtoalbumin 30-vuotisjuhlavuotta. Albumin mukaan nimetty TROUBLEGUM 30 -juhlakiertue tuo yhtyeen lokakuussa Tampereen Olympiaan sekä Helsingin Tavastialle.  Therapy?:n tarina alkoi Co. Antrimissa, Pohjois-Irlannissa vuonna 1989. Jo yli 30 vuotta maailmaa kiertänyt ja 16 albumia julkaissut yhtye on johdonmukaisesti läpi uran kulkenut omaa polkuaan. Yhtyeen musiikki on ajan myötä kehittynyt – meluisista noise-rock-minialbumeista aina genrerajoja uhmaavaan menestykseen 1990-luvulla kultalevyiksi sertifioiduilla Troublegum- ja Infernal Love -albumeillaan. Therapy? on vuosien varrella rikkonut rajoja yhdistelemällä muun muassa metallia, punkkia, noise- ja vaihtoehtorockia säilyttäen kuitenkin aina oman tunnistettavan soundinsa. Yhtyeen sanoituksissa käsitellään usein henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia teemoja. 30 vuotta sitten A&M Recordsin julkaisema metalli sävytteinen Troublegum-punkalbumi vakiintui yllättäen nopeasti yhdeksi vuoden (1994) albumeista. Albumi pokasi ensimmäisen sijan Kerrang-lehden vuoden albumi -kategoriassa, toisen sijan Metal Hammerissa ja korkeita sijoituksia myös muiden musiikkijulkaisujen, kuten Top of the Pops, NME ja Melody Maker listauksissa. Albumi sai Mercury Prize -ehdokkuuden ja kaksi MTV-ehdokkuutta. Viiden hittisinglen kantamana albumi toimi Therapy?:n läpimurtona kansainväliselle uralle. Therapy?:n nykyinen kokoonpano koostuu Andy Cairnsistä (laulu ja kitara), Michael McKeeganista (basso ja taustalaulu) sekä Neil Cooperista (rummut). Vaihtoehtorockin kulttiyhtye on edelleen merkittävä voima genressään saaden tunnustusta vuosikymmenet kestävästä, rohkeasta lähestymistavastaan musiikkiin sekä voimakkaan vakuuttavasta lavapreesenssistään. Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Esteettömyys Tapahtumapaikkaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläAvustaja veloituksetta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 42 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
VANHOJA POIKIA image
VANHOJA POIKIA
Seija Holma – Tommi Auvinen – Juha VainioVanhoja poikiaMiehet, unelmat ja laulutVierailuesitykset Viikinsaaren kesäteatterissa 4.-19.6.2024Niilo on eläköitynyt kalastaja, Arvi käy vielä muikkuverkoillaan. Arvin poika Pekka kaipaa sinne missä on naisia, kaupunkeihin. Ja omaan elämään. Lati on osuuskauppias, jota vaimo turhaan yrittää pitää tiukassa hihnassa.Neljä miestä tuulisella Saimaan saarella, muistot, toiveet, syvimmät surut ja hellimmät unelmat jaetaan yhdessä. Usein huiman hauskasti, yhtä usein kömpelön karheasti. Nokipannukahvi on tulilla, kuppinsa pohjalle on lupa kaataa pienet plöröt, kukaan ei kiellä eikä kehota.Miehet kuljettavat tarinaansa parinkymmenen Junnun laulun voimin, huumori ja haikeus lyövät komeasti kättä. Ja jossain kääntää norppakin kylkeään.Rooleissa Taneli Mäkelä, Esko Roine, Tuomas Uusitalo ja Puntti ValtonenLive-yhtyeenä näyttämöllä Antti Paalanen ja KiharakolmioKäsikirjoitus Tommi Auvinen ja Seija HolmaOhjaus Tommi AuvinenLaulut Juha VainioKapellimestari Antti PaalanenKoreografia Jouni PrittinenLavastussuunnittelu Perttu SinervoKantaesitys oli Tampereen Työväen Teatterissa 6.11.2018.Esityksen kesto noin 2 h 10 minuuttia sisältäen väliajan.Näytelmän tekijänoikeuksia valvovat Nordic Drama Corner ja Warner Chappell Music Finland.--------------------Lipun hinta: 45,00 € (sis. palvelumaksu.) / 40,90 € ilman palvelumaksua.Eläkeläinen: 43,00 / 38,90 € ilman palvelumaksua.Lipun hinta ei sisällä laivamatkaa saareen. Laivalippu on ostettava erikseen Hopealinjojen verkkokaupasta:https://www.hopealinjat.fi/palvelut/tampere-laukontori-viikinsaari/Aikuinen 15 €Eläkeläinen/Opiskelija/Koululainen 12 €Lapsi 3-12 v 10 €Perhelippu 2 aik. + 1 lapsi 37 €(muut perheen lapset à 5 €)Sis. meno-paluu risteilyn ViikinsaareenOstathan laivalippusi hyvissä ajoin ennen esityspäivää.Laivamatka saareen kestää 20 minuuttia. Laivat lähtevät tasatunnein Tampereen keskustasta, Laukontorin satamasta klo 10 alkaen, paluulaivat Viikinsaaresta aina puolelta.Jos esitys alkaa klo 14, osta laivalippu viimeistään klo 13 laivaan. Laivalle tulee saapua 15 min. ennen lähtöaikaa.Viikinsaareen kannattaa kuitenkin saapua ajoissa. Saaressa on paljon tekemistä ja hyvät ravintolapalvelut.Kartanomenu 62 € (sis. palvelumaksun)Kartanomenu on kolmen ruokalajin ateria johon kuuluu alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Menun nauttimiseen kannattaa varata aikaa noin kaksi tuntia. Suosittelemme tekemään myös pöytävarauksen.p. 050 352 5505varaukset@ravintolaviikinsaari.fi------Viikonloppuisin tarjolla on myös Ravintola Viikinsaaren upea brunssi, joka täyttää vaativimmankin saarikävijän tarpeet.Brunssi 37 € aikuinen / 17 € lapsi (sis. palvelumaksun)Viikinsaaren brunssi menu: https://www.ravintolaviikinsaari.fi/brunssiTarjolla on lisäksi lipunoston yhteydessä seuraavat väliaikatarjoilut:Kahvi ja Viikinsaari -leivos 10,50 €Kahvi ja pulla 7,50 €Kahvi ja pasteija 7,50(hinnat sisältävät palvelumaksun)Ryhmämyynti yli 30 hengen ryhmät: asiakaspalvelu@hopealinja.fi, 010 422 5600
VANHOJA POIKIA image
VANHOJA POIKIA
Seija Holma – Tommi Auvinen – Juha VainioVanhoja poikiaMiehet, unelmat ja laulutVierailuesitykset Viikinsaaren kesäteatterissa 4.-19.6.2024Niilo on eläköitynyt kalastaja, Arvi käy vielä muikkuverkoillaan. Arvin poika Pekka kaipaa sinne missä on naisia, kaupunkeihin. Ja omaan elämään. Lati on osuuskauppias, jota vaimo turhaan yrittää pitää tiukassa hihnassa.Neljä miestä tuulisella Saimaan saarella, muistot, toiveet, syvimmät surut ja hellimmät unelmat jaetaan yhdessä. Usein huiman hauskasti, yhtä usein kömpelön karheasti. Nokipannukahvi on tulilla, kuppinsa pohjalle on lupa kaataa pienet plöröt, kukaan ei kiellä eikä kehota.Miehet kuljettavat tarinaansa parinkymmenen Junnun laulun voimin, huumori ja haikeus lyövät komeasti kättä. Ja jossain kääntää norppakin kylkeään.Rooleissa Taneli Mäkelä, Esko Roine, Tuomas Uusitalo ja Puntti ValtonenLive-yhtyeenä näyttämöllä Antti Paalanen ja KiharakolmioKäsikirjoitus Tommi Auvinen ja Seija HolmaOhjaus Tommi AuvinenLaulut Juha VainioKapellimestari Antti PaalanenKoreografia Jouni PrittinenLavastussuunnittelu Perttu SinervoKantaesitys oli Tampereen Työväen Teatterissa 6.11.2018.Esityksen kesto noin 2 h 10 minuuttia sisältäen väliajan.Näytelmän tekijänoikeuksia valvovat Nordic Drama Corner ja Warner Chappell Music Finland.--------------------Lipun hinta: 45,00 € (sis. palvelumaksu.) / 40,90 € ilman palvelumaksua.Eläkeläinen: 43,00 / 38,90 € ilman palvelumaksua.Lipun hinta ei sisällä laivamatkaa saareen. Laivalippu on ostettava erikseen Hopealinjojen verkkokaupasta:https://www.hopealinjat.fi/palvelut/tampere-laukontori-viikinsaari/Aikuinen 15 €Eläkeläinen/Opiskelija/Koululainen 12 €Lapsi 3-12 v 10 €Perhelippu 2 aik. + 1 lapsi 37 €(muut perheen lapset à 5 €)Sis. meno-paluu risteilyn ViikinsaareenOstathan laivalippusi hyvissä ajoin ennen esityspäivää.Laivamatka saareen kestää 20 minuuttia. Laivat lähtevät tasatunnein Tampereen keskustasta, Laukontorin satamasta klo 10 alkaen, paluulaivat Viikinsaaresta aina puolelta.Jos esitys alkaa klo 14, osta laivalippu viimeistään klo 13 laivaan. Laivalle tulee saapua 15 min. ennen lähtöaikaa.Viikinsaareen kannattaa kuitenkin saapua ajoissa. Saaressa on paljon tekemistä ja hyvät ravintolapalvelut.Kartanomenu 62 € (sis. palvelumaksun)Kartanomenu on kolmen ruokalajin ateria johon kuuluu alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Menun nauttimiseen kannattaa varata aikaa noin kaksi tuntia. Suosittelemme tekemään myös pöytävarauksen.p. 050 352 5505varaukset@ravintolaviikinsaari.fi------Viikonloppuisin tarjolla on myös Ravintola Viikinsaaren upea brunssi, joka täyttää vaativimmankin saarikävijän tarpeet.Brunssi 37 € aikuinen / 17 € lapsi (sis. palvelumaksun)Viikinsaaren brunssi menu: https://www.ravintolaviikinsaari.fi/brunssiTarjolla on lisäksi lipunoston yhteydessä seuraavat väliaikatarjoilut:Kahvi ja Viikinsaari -leivos 10,50 €Kahvi ja pulla 7,50 €Kahvi ja pasteija 7,50(hinnat sisältävät palvelumaksun)Ryhmämyynti yli 30 hengen ryhmät: asiakaspalvelu@hopealinja.fi, 010 422 5600
Thelma ja Loviisa image
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
X // K Kari Paavola& Xantone Blacq image
X // K Kari Paavola& Xantone Blacq
X // K Kari Paavola& Xantone Blacq su 20.10.24 klo 19 Kouta-saliKesto 1 h 10 min ei sis. väliaikaaLiput:22 €/kaikkiHinnat sis. palvelumaksun.-------------------------------X // K - the happy funk explosion , feat: Xantone Blacq ( UK-FIN )X // K monikkerin alle kätkeytyy Kari Pavola ( Womack and Womack, Tasha Taylor, Vanessa Haynes, Imaani ) ja Xantone Blacq ( Amy Winehouse, Paul Jackson Trio, Emelies Sande) Lontoolainen duo operoi jazz-funk-soul kolmiossa, ja ammentaa jazz improvisaatiosta, afro-amerikkaisesta funk ja soul musiikista.Yhtye keskittyy Xantonen omaan materiaaliin, improvisaatioon sekä sovituksiin esim Earth, Wind and Fire tai Stevie Wonder tuotannosta, unohtamatta myös Brittiläistä musiikkia Funk-Jazz versioiden The Beatlesin kappaleita tai soittamalla Xantonen yhteistyökumppanin Amy Winehousen materiaalia.Xantone Blacq ja Kari Paavola ovat tehneet yhteistyötä jo vuodesta 2015 ja Syksyn kiertue on Xantonen viides vierailu Suomessa ja Pohjolassa, sekä hänen isoin kiertue Pohjolassa tähän asti.Xantone soitti koko Amyn Winehousen uran ajan hänen yhtyeessään, ja on mukana myös Amy Winehousesta kertovassa elokuvassa. Hän kiertää jatkuvasti ympäri maailmaa eri kokoonpanoissa.X // K duo esiintyy aktiivisesti Lontoossa ja kiertää vuonna 2024 Suomessa, Kreikassa, Ranskassa, Baltiassa sekä Ruotsissa. Syksyn kiertue huipentuu Stockholm Jazz Festival -esiintymiseen.Promokuvat Credit: Luca Pellizzaro ----------------------------------------------------------------KAIKUKORTTI käy vain Kajaani Infosta noudettaessa!Lipunmyynti:Kajaani Info (osoitteessa Pohjolankatu 13) kts. aukioloajat täältä: https://www.kajaani.fi/kaupunki-ja-hallinto/yhteystiedot-ja-asiointi/kajaani-info/Lipunmyynti tilaisuuksiin tuntia ennen esitystä myös ovella, jos lippuja jää.Lippuja myyvät myös Suomen muut Lippupisteen myyntipisteet, Lippupisteen verkkokauppa osoitteessa www.lippu.fi ja R-kioskit.Varaukset: Lippupiste, puh. 0600 900 900 (2 € min+ + mpm/pvm)Varatut liput on lunastettava Kajaani Infosta tai Lippupisteen toimipaikoista 14 päivän kuluessa varauksesta.Kajaani Infossa käy maksuvälineenä:- käteinen, pankki- ja luottokortit- Smartum-setelit, Smartum-mobiilimaksu (ei käy ovimyynnissä)- Virikesetelit ja -kortti (ei käy ovimyynnissä)- Tyky-setelit (ei käy ovimyynnissä)- ePassi (ei käy ovimyynnissä)- Eazybreak (ei käy ovimyynnissä)