11264 result(s) found for ""
Tootsie
JOONAS NORDMAN TOOTSIENA PORIN TEATTERISSA SYKSYLLÄ 2025!Joukkohurmaajaksikin kutsutussa Tootsie, lyömätön lyyli –musikaalissa on klassisen komedian piirteet: alituisesti pulaan joutuva päähenkilö kikkailee itsensä aina vaan syvemmälle omien valheidensa syövereihin! Hillittömät muut hahmot ja huumorintäyteiset laulunumerot ja 8-henkinen liveorkesteri säestävät vauhdikasta menoa.Michael/Dorothy-pääroolissa nähdään Joonas Nordman (vier.).Musikaalikomedian Porin Teatteriin ohjaa Christian Lindroos ja se saa ensi-iltansa lauantaina 6. syyskuuta 2025 Porin Teatterin päänäyttämöllä.
FI
156 views
Buy Ticket
Read More
Scandinavian Music Group
Scandinavian Music Group Rytmikorjaamolle lauantaina 19.4.2025Rakastettu Scandinavian Music Group julkaisee alkuvuodesta 2025 jo kymmenennen studioalbuminsa ja suuntaa sen myötä pitkälle levyjulkkarikiertueelle ympäri Suomen. SMG päättää kiertueensa Seinäjoen Rytmikorjaamolle lauantaina 19. huhtikuuta. Keikan liput tulevat myyntiin perjantaina 22.11. klo 9.00.SMG on ihastuttanut kuulijoita omaäänisellä musiikillaan jo yli kaksikymmentä vuotta. Pian kymmenennen studioalbuminsa julkaiseva yhtye ammentaa voimansa elämänmittaisista ystävyyssuhteista ja yhteisestä halusta luoda aina jotain uutta. Lopputuloksena on ollut pitkä ura, jonka aikana SMG on kulkenut viileän kitararockin kautta folk-lauluihin ja jatkanut sitten eleganttiin taidepoppiin. Yhtyeen musiikin ytimessä ovat kuitenkin aina pysyneet kitaristi Joel Melasniemen melodiat ja solisti Terhi Kokkosen sanoitukset, joista kuulija ei voi erehtyä. SMG:n edellinen albumi Ikuinen ystävä ilmestyi elokuussa 2022.Livenä Scandinavian Music Group on totuttu näkemään seitsemänhenkisenä orkesterina, jonka esiintymiset keräävät faneja yhteen vuodesta toiseen. Keikoilla ison bändin taidokas soitto yhdistyy Terhi ja Pauliina Kokkosen kuulaaseen stemmalauluun ja kunnianhimoiset pop-sovitukset lyövät kättä herkkien folk-balladien kanssa.Liput ovelta 33 €, mikäli jäljellä.Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläMuuta
huomioitavaa: Kulkureitit tiloissamme ovat esteettömiä.
Pyörätuoliasiakkaat ohjataan normaaleissa keikkailloissa
pyörätuolikorokkeelle. Numeroimattomissa istumakonserteissa paikan saa
vapaasti valita.
***
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja
Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on
etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta
Etelä-Pohjanmaalta.
Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen.
Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
FI
136 views
Buy Ticket
Read More
Ovllá
Ovlá Ooppera juurien etsimisestä ja saamelaisten valtiojohtoisesta sorrosta Ovlá on ooppera totuuden katoamisesta ja suuresta yksinäisyydestä. Siitä, kun juuret omasta menneisyydestä ja kulttuurista revitään palasiksi. Kun lapsi erotetaan vanhemmistaan ja pakotetaan asuntolakouluun, jossa hän kohtaa vieraan kielen ja kulttuurin. Kokemuksesta syntyy yksin jäämisen ja hylkäämisen trauma. Omasta tehdään vieras ja lapsi kasvaa häpeämään sitä, mikä on. Vierauden tunteesta kasvaa identiteetti, joka ei anna lepoa. Tarinamme mies, sopeuttamispolitiikan uhri, on kadottanut jotain tärkeää, jonka hän on haudannut ja yrittänyt unohtaa: kuka hän on. Rakkaus herättää halun palata omille juurille ja palauttaa Ovlán tuntemaan, ettei ihminen voi vain päättää muuttua toiseksi. Voiko Ovlá lakata unohtamasta ja voiko hän päättää alkaa muistamaan? Ovlán kirjoittaa saamelainen näytelmäkirjailija Juho-Sire/Siri Broch Johansen, säveltää suomalainen säveltäjä Cecilia Damström konsulttinaan saamelainen säveltäjä Ánndaris/ Anders Rimpi, ja ohjaa Oulun teatterin ohjaaja Heta Haanperä. Oopperan orkesterina toimii Oulu Sinfonia ja kapellimestarina Oulu Sinfonian ylikapellimestari Rumon Gamba. Kuulemme musiikissa saamelaisen luonnon suurina ja pehmeinä sointikenttinä. Kauneuden takaa paljastuu kuitenkin kipeä kertomus kamppailusta: kolonialistiset vallat kuten Suomi, ovat riistäneet saamelaiselta alkuperäiskansalta heidän harmonisen yhteytensä luontoon, pyrkien korvaamaan sen teollistumisella ja laitostamisella. Tämä ristiriita heijastuu musiikissa, jossa luonnon vapaa virtaus asettuu vasten uhkaavan rytmin, järjestyksen ja kovuuden rakenteisiin. Orkesterin vuoropuhelun keskeltä nousevat esiin saamelaisjoikaajien omat äänet, jotka ilmentävät yksilön sitkeyttä ja voimaa taistella takaisin lapsuudessa riistettyä identiteettiä. Säveltäjä Cecilia Damström säveltää musiikin tiiviissä yhteistyössä saamelaismuusikoiden kanssa, jotka säveltävät oopperan kaikki joikut. Nämä joikut sulautuvat sävellykseen keskeisenä osana, kunnioittaen saamelaisten kulttuuriperintöään ja punoen heidän äänensä teoksessa yhteiseen musiikilliseen ilmaisuun. Teos nostaa Oulun teatterin suurelle näyttämölle Pohjoismaiden ainoan alkuperäiskansan, saamelaisten näkökulman sekä ne valtavan kipeät seuraukset, jotka valtiojohtoisen sorron jäljiltä vaikuttavat yhä uusiin saamelaissukupolviin. Oopperan ytimessä on toisaalta tiedonjakaminen ja vastuunottaminen valtiojohtoisista vääryyksistä ja toisaalta saamelaisten omien kokemusten nostaminen esiin. Samalla kun teos katsoo armottomasti yhteiskunnallisia rakenteita ja syrjintää, se katsoo lempeästi yksittäistä ihmistä. Ovlá-ooppera on fiktiivinen tarina, mutta kaikki mitä siinä tapahtuu, on joskus tapahtunut jollekin Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän puolella Saamenmaata. Produktion vierailevina suunnittelijoina toimivat saamelaiset taiteilijat: lavastajana Geir Tore Holm, pukusuunnittelijana Helmi Hagelin ja valosuunnittelijana Øystein Heitmann. Oopperan äänisuunnittelusta vastaa Oulun teatterin Jari Niemi. Ooppera toteutetaan yhteistyössä Oulu Sinfonian, Saamen kansallisteatteri Beaivvášin ja Oulu2026:n kanssa. Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Ovlá on osa Oulu2026-kulttuuriohjelmaa ja kulttuuri-ilmastonmuutosta.
FI
161 views
Buy Ticket
Read More
Kolmen Komediakimppa K-18
Syksyllä 2024 Ali Jahangiri lähtee läpi Suomen avartamaan naurulla ajatuksiamme uudella Mustavalkoista -stand up soolollaan. Maailma, jossa elämme, on väriä täynnä ihmisissä, suuntauksissa, poliittisissa ajatuksissa ja persoonissa. Silti ajatusmaailmamme voi olla yllättävän mustavalkoista. Vai onko sittenkään? Show´ssa on luvassa naurua ja huumoria koko väripaletin kirjolla.
FI
113 views
Buy Ticket
Read More
AHMA - korpisoturi
Rajaseudun tragikomedia maailmanlopun kynnykselläNuori mies nimeltään Ahma haluaa paeta maailmaa ja muuttaa pieneen mökkiin rajaseudulle elämään omavaraisen erakon elämää. Hän ei tarvitse sähköä, ei juoksevaa vettä – eikä varsinkaan rakkautta. Kunnes yhteiskunta sitten todella romahtaa.Maailmanlopun kynnyksellä yksinäisen Ahman reviirille tunkevat rautakaupanmyyjä Pamsu, sikatilalta karannut emakko, naapurissa asuva Linnea ja hänen työhevosensa Polle, internetin keskustelupalstoilta tuttu Kapu sekä unissa vaeltava Lynx. Kun huoli ja toivottomuus on suurin, mihin Ahma tukeutuu silloin?AHMA – korpisoturi on kevään valosta kohti kevään valoa räpiköivä selviytymistarina. Se on kuvaus ihmisen pienuudesta ja ihmeellisestä kyvystä sopeutua vallitseviin olosuhteisiin. Se on esitys menetetystä kosketuksesta maahan sekä halusta rakastaa ja tulla rakastetuksi.AHMA – korpisoturi perustuu yhteiskunnallisista aiheistaan tunnetun kirjailijan Laura Gustafssonin vuonna 2016 julkaistuun romaaniin Korpisoturi (Into Kustannus 2016). Näytelmäksi sen on sovittanut ohjaaja Emma Mattila.Alkuperäisromaani Laura GustafssonSovitus ja ohjaus Emma MattilaLavastus Markku HernetkoskiPukusuunnittelu Annukka MäntynenValosuunnittelu Jukka LaukkanenÄänisuunnittelu Juho LukinmaaNäyttämöllä Janne Kinnunen, Milla Kuikka, Heikki Petteri Nousiainen, Jukka Peltola, Mika Silvennoinen, Satu Turunen ja Vera VeiskolaKantaesitys 22.11.2025 TeatteritalossaKesto 2 t 15 min, sisältää väliajan.
FI
85 views
Buy Ticket
Read More
Helsinki Noir: perjantain lippu
Helmikuussa 2026 Helsinki täyttyy jännityskirjallisuuden ystävistä! Kotimaisia ja kansainvälisiä kirjailijatähtiä saapuu Aleksanterin teatteriin helmikuun 27.-28. kaksipäiväisille festivaaleille viihdyttämään yleisöä. Lavalla nähdään kiinnostavimpia rikoskirjallisuuden, dekkariviihteen ja true crime -kirjojen tekijöitä keskustelemassa mm. pahuudesta, kansainvälisestä rikollisuudesta, ihmisen käänteentekevistä valinnoista, poliisityön arjesta ja rikosten ratkaisemisesta. Mukaan kutsutaan myös tv- ja elokuva-alan tähtiä. Astu pimeään – se ei koskaan ole ollut näin houkutteleva!Lippujen hinnat ovat seuraavat:1pv lippu 28€ (pe tai la) 2pv lippu 50€ VIP-lippu 80€ VIP-lippu sisältää pääsyn VIP-loungeen, yhden uutuuskirjan, kirjailija meet&greet -tapaamisia (1 / päivä)
FI
102 views
Buy Ticket
Read More
Helsinki Noir: kahden päivän lippu

105 views
Buy Ticket
Read More
Helsinki Noir: kahden päivän VIP-lippu

109 views
Buy Ticket
Read More
Flamingonpunainen unelma
Otto SandqvistFLAMINGONPUNAINEN UNELMAEnsi-ilta 20.11.2025Sisarukset Charlotte ja Adrian af Edward ovat vannoneet varastavansa pahamaineisen Vera Crawfordin punakorvakilpikonnan, eikä Veralla ole muita vaihtoehtoja kuin eliminoida heidät molemmat. Jotta Douglas – tuo jokamiehen eroottinen iltapäiväuni – voisi pelastaa rakkaan Adrianinsa, hän joutuu laskuvarjohyppäämään lentokoneesta pakottaen dramaattisia kohtauksia vihaavan palkkamurhaaja Vincentin tekemään samoin. Käynnistyy mystinen matka kohti tummenevia palmuja, rakkauden villeimpiä rantoja.Flamingonpunainen unelma on sukellus unenomaiseen populaarikulttuurin maailmaan, jossa tapahtumat ovat banaalisuudessaan syvällisiä. Palkitun näytelmäkirjailija Otto Sandqvistin elokuvalliset kohtauksen siirtyvät Teatteri Jurkan intiimille näyttämölle David Sandqvistin ja Tuomas Honkasen yhteisvoimin. Näyttämöllä nähdään valovoimaiset tähdet Saga Sarkola, Mimosa Willamo sekä Tobias Zilliacus.Kirjoittanut: Otto SandqvistOhjannut: David SandqvistNäyttämöllä: Saga Sarkola, Mimosa Willamo ja Tobias ZilliacusVisuaalinen suunnittelu: Tuomas HonkanenÄänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
99 views
Buy Ticket
Read More
Mannapuuroa ja mansikkaa2
Mannapuuroa ja mansikkaaRakkaat ystävät ja teatterin ystävät!Kuten tiedätte, viime vuosina maailmamme on ollut täynnä haasteita, ja valitettavasti myös musikaalimme ”Mannapuuroa ja mansikkaa” jäi osittain esittämättä. Meillä on kuitenkin upea mahdollisuus herättää tämä ihana tarina henkiin uudelleen! Eli olkaa hyvä, Uudenkaupungin Teatterin musikaalitehtaasta:Mannapuuroa ja mansikkaa– musikaali ystävyydestä, rakkaudesta ja ylivertaisesta ysäristä.Siinä täytyy olla rakkautta, siinä täytyy olla unelmii… Niitä, ja paljon muuta tarjoilee Uudenkaupungin Teatterin syksyn 2025 suurmusikaali Mannapuuroa ja mansikkaa, joka sai kantaesityksensä 7.11.2020.Neon 2 -yhtyeen musiikin ympärille rakennettu tarina seilaa risteilylle yhdessä kouluaikaisten ystävysten kanssa, jotka muistelevat nuoruuttaan 90-luvun alun pikkukaupungissa. Opettajien jallittamisen, taskulämpimän kiljun juomisen ja tulevaisuudesta haaveilun lisäksi yhden kevään ja kesän aikana ehditään kokea kaikki ihmiselon suurimmat tunteet ensirakkaudesta pettymyksiin.Mutta miksi Mikko lähtikään? Mitä tapahtui sille yhdelle Heinoselle? Ja jos tilaisuus tulisi, löytyisikö sitä ensirakkauden kemiaa vielä 27 vuotta myöhemmin?Käsikirjoitus Päivi SappinenOhjaus Laura HurmeMusiikki Neon 2Kaikki esitykset:La 8.11. Klo 13.Ke 12.11. Klo 19. s-etuPe 21.11. Klo 19. s-etuLa 29.11. Klo 13.Ke 3.12. Klo 19. Sing-AlongPe 12.12. Klo 19. s-etuLa 13.12. Klo 13.La 17.1. Klo 13.Ke 21.1. Klo 19. s-etuPe 30.1. Klo 19. s-etuLa 7.2. Klo 13.Pe 27.2. Klo 19. s-etuLa 28.2. Klo 13.La 7.3. Klo 18. Sing-AlongKe 11.3. Klo 19. s-etuLa 14.3. Klo 13.La 28.3. Klo 13.Huom! Tämä viihdekonsertti sopii myös joulun dissaajille eli ole sellaisena kuin tulet!Kesto noin 2h sis. väliajan.Siirry tilaamaan väliaikatarjoilua tästä: https://uudenkaupunginteatteri.fi/kalenteri/Tilaa tästä teatterin infokirjehttps://dm-mailinglist.com/subscribe?f=cf4f6cde
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
RoKi - JoKP
FI
28 views
Buy Ticket
Read More
Pelicans - Sport
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Pokka pitää
Perustuu huippusuosittuun tv-sarjaan!POKKA PITÄÄ (Keeping Up Appearances)Maailman suosituimpiin komediahahmoihin kuuluva HYACINTH BUCKET – lausutaan Bukee – on hurmannut katsojansa Tampereella jo toista vuotta! Huippusuosittuun Pokka pitää -tv-sarjaan perustuva komedia on täyttänyt Tampereen Komediateatterin katsomon ennätykselliseen tahtiin.Näytelmässä Hyacinth (Leena Rousti) saa selville, että hänen naapurinsa Emmet (Jari Ahola) on alkanut vetää näytelmäkerhoa. Kun soppaan pistävät lusikkansa vielä Hyacinthin värikylläiset sisarukset Rose (Hanna Gibson) ja Daisy (Sirke Lääkkölä) sekä karskin hurmaava Onslow (Aku Sajakorpi), alkaa teatterissa paikat toden teolla kuumentua. Emmetin siskoa, Elisabeth "Liz" Wardenia esittää Merja Koivula ja näyttelijäseurueen uutta jäsentä, Edward "Milly" Milsonia Jere Riihinen.Kesto: noin 2 h 10 min, sis. väliajanIkäraja: Ei rajoitustaKäsikirjoitus: Roy ClarkeSuomennos: Joel ElsteläOhjaus: Timo RissanenLavastus: Oskari LöytönenPukusuunnittelu: Marja Liukkonen (vier.)Maskeeraus- ja kampaussuunnittelu: Katri HaukijärviRooleissa: Leena Rousti, Jari Ahola, Hanna Gibson, Merja Koivula, Sirke Lääkkölä, Jere Riihinen ja Aku Sajakorpi
FI
34 views

31 views
Buy Ticket
Read More
PETER ASUI TALOSSA K-18
Kesäkuun 15. päivänä vuonna 1965 käynnistyy Neitsytsaarilla yksi tieteen historianhämmentävimmistä kokeista: Peter-nimiselle delfiinille aletaan opettaa englantia. Oppiakseenihmiskieltä Peter muuttaa kahdestaan nuoren naisen kanssa taloon, jonka kaikkiin huoneisiin onlaskettu vettä. Kun tutkimus loppuu, delfiini siirretään toiseen laboratorioon, jossa hänen elintilanaanon vain yksinäinen amme. Pian hän tekee itsemurhan.Pipsa Longan näytelmäteksti PETER ASUI TALOSSA – delfiini pisteestä pisteeseen perustuu tämäntositarinan pohtimiselle. Teoksen ytimessä on rakkauden paradoksi: ihmisen rakkaus eläimeen voituhota rakkauden kohteen. Esityksen päähenkilöksi nousevat lopulta delfiinin sijaan kieli jakulttuurimme eläintarinoihin kietoutuva valta. Näyttämöllä vellovaan kielen aallokkoon heittäytyvätnäyttelijät Ria Kataja, Iida Kuningas ja Anna Airola. He yrittävät kertoa Peterin tarinan uudelleen,kakistelevat, kieltäytyvät sanomasta, pakottavat itsensä sanomaan ja sanovat liikaa.Katsojan kaikkia aisteja ravisteleva esitys jatkaa Longan ja WAUHAUS-kollektiivin palkittuayhteistyötä. WAUHAUSin lisäksi teoksen visuaalisesta maailmasta vastaavat suunnittelijat VilleSeppänen ja Riku Suvitie.Ikäsuositus 16+www.espoonteatteri.fi
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Pate Mustajärvi & Iskupartio X
Pate Mustajärvi & Iskupartio X Sawohousessa helmikuussa!
Pate Mustajärvi täyttää kesällä 2026 pyöreät 70 vuotta ja juhlistaa samalla 50 vuotta kestänyttä uraansa suomirokin eturintamassa. Osana juhlavuoden ohjelmaa mies heittää rokkikeikkoja muutamalla valikoiduilla klubilla. Mustajärven vuosikymmenten varrella julkaistuun tuotantoon pohjautuva klubisetti on musiikilliselta anniltaan vahvasti rokkipainotteinen. Menosta ja meiningistä vastaa Patea klubeilla komppaava kokoonpano: Matti Mikkonen (kitara), Santeri Kotamäki (kitara), Milla Heinonen (basso) ja Aleksi Ylimäki (rummut).
Pate Mustajärvi tunnetaan menestyksekkään soolouransa ohella Popeda-yhtyeen perustajajäsenenä ja monipuolisena esiintyjänä.Liput ovelta 40 €, mikäli jäljellä.
Sawohouse Undergroundin pääsylippu toimii nyt myös matkalippuna!
Pääsylippu toimii myös joukkoliikennelippunasi, jolla voit matkustaa Vilkun busseissa.
Tapahtumalipun QR-koodi käy matkalippuna Kuopion seudun
joukkoliikenne Vilkussa. Matkustusoikeus aktivoituu lippuusi
tapahtumapäivänä 3 tuntia ennen tapahtuman ovien avaamista, ja sen
voimassaolo päättyy 6 tuntia ovien avaamisen jälkeen. Matkalippu
sisältää myös mahdollisuuden linja-auton vaihtoon.
Tapahtumalippusi voi olla missä muodossa tahansa (esimerkiksi
PDF-lippuna, mobiililippuna tai paperisena lippuna) saadaksesi
matkustusoikeuden.
***Jallu VIP
Jallu VIP-liput (K-18) tarjoavat ainutlaatuisen
tavan kokea keikat Sawohouse Undergroundissa. Vip-lipulla pääset
Undergroundiin sisään jonojen ohi, saat maksuttoman eteispalvelun ja
VIP-tunnisteen, joka oikeuttaa pääsyn VIP-aitioon, jossa voit nauttia
parhaista näkymistä lavalle koko tapahtuman ajan sekä ostaa juomat
omalta VIP-alueen baaritiskiltä. VIP-alue sijaitsee esiintymislavan
välittömässä läheisyydessä.Jallu Vippiin on saatavilla yksittäisiä paikkalippuja, neljän hengen VIP-pöytiä
tai halutessasi koko VIP-alueen omaan käyttöösi. Huomiothan, että
varmistaaksesi omalle seurueelle oman pöydän, tulee sinun ostaa
pöytäpaikka (4 paikkaa). Yksittäisissä paikkalipuissa ei taata omaa
pöytää, mutta oma istumapaikka on taattu ja se voi olla myös yhteispöydässä.
VIP-lippu ei sisällä pääsylippua, ruokia tai juomia, vaan ne tulee ostaa erikseen.
Lisäpalvelut (juomapaketit, drinkkiliput, ruokatarjoilut yms.) ovat
ostettavissa ennakkoon Sawohousen myyntipalvelusta sähköpostilla info@sawohouse.fi , soittamalla puh. +358 103389490, tai paikan päältä illan VIP hostilta.
Jallu VIP-paikka sisältää: sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksun, istumapaikka VIP-aitiossa koko tapahtuman ajan, VIP-alueen oma baaritiski.
Haluatko tulla illalliselle ennen keikkaa?Varaa ennakkoon info@sawohouse.fi tai puh. 010 3389490
FI
36 views
Buy Ticket
Read More
Starman
FI
33 views
Buy Ticket
Read More
ELÄMÄNI BIISI -konsertti
Rakastetun Elämäni Biisin -viihdeohjelman “kreikkalainen” perhe lähtee konserttisalikiertueelle! Elämäni Biisi -konsertissa kuullaan edellisten kausien ja uusimman kauden rakastetuimpia kappaleita. Konserteissa nähdään ohjelmasta tuttuja tähtiartisteja Kalle Torniaisen Elämäni Biisi -bändin säestämänä. Konsertit juontaa ja emännöi tuttuun tapaan Katja Ståhl.Elämäni Biisi TV-lähetykset ovat olleet kerta toisensa jälkeen loppuunmyytyjä. Kiertuetta on pitkään toivottu ja nyt se vihdoin toteutuu.Palkitun Elämäni Biisi -viihdeohjelman seitsemäs kausi alkaa 13.9.2025. Ohjelma nähdään lauantai-iltaisin suorina lähetyksinä Tampereen Mediapoliksesta. Ohjelman vieraina nähdään kiinnostavia ihmisiä elämän eri aloilta. Jokainen vieras tuo lähetykseen oman elämänsä biisin. Vieraiden tehtävänä on yrittää arvailla, kuka minkäkin kappaleen valitsi. Kaikki kappaleet kuullaan livenä Kalle Torniaisen luotsaaman bändin ja tähtisolistien esittäminä. Ohjelmaa emännöi Katja Ståhl.Keväällä vietetään Elämäni Biisi -iltoja hyvän musiikin parissa!
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
LOGOMON AITIOT: ELÄMÄNI BIISI -konsertti

KUUMAA 10 (K18)
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Horse Show 2026: Perjantai Päivänäytös
Helsinki International Horse Show 2026 järjestetään Helsingissä Messukeskuksessa 26. helmikuuta – 1. maaliskuuta 2026. Tämä Suomen suurin sisäareenatapahtuma tuo yhteen huippuratsastajat, hevosurheilun ystävät ja perheet nauttimaan monipuolisesta ohjelmasta ja elämyksistä. Tapahtuma huipentuu Longines FEI Jumping World Cup™ -osakilpailuun, jossa maailman parhaat esteratsastajat kilpailevat arvokkaista pisteistä. Messukeskuksen areenalla nähdään myös 3* tason kouluratsastuskilpailuja, ja kilpailuissa on jaettavana yhteensä 530 000 euron palkintopotit. Uudistunut ohjelma tarjoaa perheille monenlaista nähtävää, kuten kaksi täysimittaista kilpailuareenaa huipputason urheilulle ja esityksille, Hevosurheilu RATSASTUS -lavalla kiinnostavaa ohjelmaa, keppihevosalueen pienimmille, Horse Expo -alueen tuotteineen ja palveluineen, poni- ja keppihevosratsastusta sekä VIP-elämyksiä ensiluokkaisine tarjoiluineen. Tapahtuma kestää neljä päivää ja sen ohjelma on suunniteltu tarjoamaan elämyksiä kaikenikäisille. Torstaina alkavat kansainväliset kilpailut, perjantaina on tähdistöjen esityksiä ja kansainvälinen avajaisnäytös, lauantaina järjestetään Lasten matinée, kansainvälinen Grand Prix -osakilpailu ja Helsingin olympialaisten 1952 70-vuotisjuhla, ja sunnuntaina päivän huipentaa Longines FEI World Cup™ -osakilpailu.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Da Vinci -koodi - K-18
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
HIFK - Jukurit
FI
10 views
Buy Ticket
Read More