4210 result(s) found for ""

Turisti: ROADMAN-albumikiertue + Jore & Zpoppa image
Turisti: ROADMAN-albumikiertue + Jore & Zpoppa
Turisti – ROADMAN-albumikiertue Turisti kääntää uuden sivun urallaan. Lokakuussa syyslomaviikolla järjestettävä ROADMAN-albumikiertue on artistin tähänastisen uransa suurin sekä hienoin. Kiertue saapuu neljänä peräkkäisenä päivänä Seinäjoelle, Tampereelle, Ouluun ja Helsinkiin kaupunkien näyttävimmille venueille. ROADMAN-kiertueen kaikki illat avaa koko suomirap-kansan rakastama veljesduo Jore & Zpoppa.Kiertue juhlistaa Turistin neljättä albumia “ROADMAN”, joka julkaistaan syksyllä. ROADMAN-albumikiertueen keikoilla fanit pääsevät kokemaan Suomen energisimmän liveshown ja kuulemaan ensimmäistä kertaa uuden albumin biisejä sekä tietysti myös Turistin aikaisempia julkaisuja. – Turisti“Suunnitellu tän kaiken tismalleen.” Turisti on yhtä kuin tämä hetki. Virheetön flow, koukuttavat kertsit, räävitön energia ja lähes täydellisyyttä hipova live-esiintyminen - lista voisi jatkua loputtomiin. Turisti painii täysin omassa sarjassaan.Lavalle noustessaan Turisti ei ainoastaan räppää. Hän tanssii, laulaa, näyttelee ja tarjoaa yleisölle todellista teatteria bändinsä, Obikeys & DJ Yanarito, säestyksellä. Turistin liveshow ei jätä ketään kylmäksi. Linkit: Instagram | TikTok | Spotify – Jore & Zpoppa Pohjoisesta Helsingistä ponnistava Jore & Zpoppa on räpin saralla tällä hetkellä kiistatta mielenkiintoisin duo. Vuodesta 2018 asti musiikkia tehneet ja keikkalavoilta tutuksi tulleet veljekset ovat pysyneet uskollisena tyylilleen, vakiinnuttaen paikkaansa kotimaisen rap-musiikin eturivissä. Kuplivat ja leikkisät melodiat nitoutuvat yhteen klubia järisyttävän tuotannon kanssa, vangiten kuulijan heidän maailmaansa jo ensikuuntelulla. Ylen Lähiöiden finest -sarjastakin tuttu kaksikko kuuluu pohjois-helsinkiläiseen NSF-kollektiiviin. Duo julkaisi vuonna 2020 debyyttimixtapensa ”Eskimo Tape”, jota nostettiin laajasti uuden aallon rap-skenestä tunnettujen artistien toimesta. Debyyttialbumi ”LOVE SZN” julkaistiin maaliskuussa 2023. Keväällä 2024 julkaistu jättihitti “Heikkouteni (feat. TUULI)”, nousi Suomen Spotifyn Top 50 -listan kärkisijalle. Linkit: Instagram (Jore) | Instagram (Zpoppa) | TikTok | SpotifyOvella peritään security fee 3,90 € Liput ovelta 32 €, jos jäljellä.
Iron Country Sisters image
Iron Country Sisters
Iron Country Sisters: Grace-levynjulkaisukiertue Iron Country Sisters tuo Grace-levynjulkaisukiertueensa Maximiin bändikeikalle lauantaina 19.10.! Iron Country Sisters julkaisee toisen kokopitkän albuminsa syyskuussa 2024. Grace-levyn kappaleet käsittelevät mm. luopumista, ystävyyttä ja yhteiskunnan odotuksista vapautumista. Albumi soi juurevana ja raikkaana, ja sillä vuorottelevat pelkistetyt tunnelmat sekä runsaampi bändisoitto. ”Olemme tällä levyllä hitsautuneet bändisoiton osalta tiiviimmin yhteen ja tavoitelleet lämmintä ja välitöntä tunnelmaa. Temaattisesti ihmissuhteiden käsittelyyn on tullut lisää ulottuvuuksia romanttisen rakkauden lisäksi. Iän myötä on alkanut hahmottaa myös elämän rajallisuutta ja siitä vääjäämättä seuraavaa luopumista. Onko se sitten kasvua vai ei, mutta muiden odotusten täyttämiselle ja varjoelämälle annetaan muutamassa biisissä piut paut”, bändin biisintekijä Julia Rautamaa kuvailee. Iron Country Sisters on helsinkiläinen kolmen siskoksen perustama bändi, jonka englanninkielisessä musiikissa kaikuu perinteisen ja modernin americanan vaikutus. Bändin omaleimainen soundi nojaa vahvaan tulkintaan ja sielukkaisiin kolmiäänisiin lauluharmonioihin, jotka ovat hioutuneet lapsesta asti yhdessä laulamisen tuloksena. Siskosten persoonalliset lauluäänet soivat yhdessä upeasti jokaisen toimiessa vuorollaan myös solistina. Yhtye on uransa aikana kiertänyt Suomen merkittävimmillä klubeilla ja festareilla kuten Provinssissa, Tavastialla, Tampereen Klubilla, Rytmikorjaamolla, Lutakossa, Huvila-teltassa ja Möysän Essolla. Yhtye on myös kiertänyt Ruotsissa ja lämmitellyt mm. The Posiesia, Yolaa ja Steve ’n’ Seagullsia. Kokoonpano: Julia Rautamaa – laulu, kitara, huuliharppuSilja Rautamaa – laulu, viuluPaula Rautamaa – laulu, kitaraSimo Kärki – bassoOtto Alahuhtala – rummut ja perkussiotEero Nurmela – sähkökitara Maxim avautuu klo 15:00, ovet saliin avataan klo 19:00. Liput ovelta 23 €, mikäli jäljellä. Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 15:00. *** Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
Arppa image
Arppa
ARPPAEnnen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa.Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.
Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin image
Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin
Ujuni Ahmed ‒ Elina HirvonenTytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin Esitys rohkeudesta ja nähdyksi tulemisesta Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin kertoo koskettavan ja ajatuksia herättävän tarinan, jossa nuori nainen etsii omaa tietään vapauteen keskenään ristiriitaisten yhteisöjen puristuksessa.Näyttämöteos kertoo oman yhteisönsä ankarien sääntöjen ja kantaväestön ennakkoluulojen alla elävästä nuoresta, joka livahtaa salaa leffan päivänäytökseen ja Tyttöjen talon turvaan. Myöhemmin tästä somalialaisesta tytöstä kasvaa arvostettu yhteiskunnallinen vaikuttaja. Tapahtumapaikkana on Helsinki, josta poiketaan niin Lontooseen kuin Mogadishuun. Tarinan päärooli on jaettu kahdelle loistavalle näyttelijälle: Safiya Mikander esittää päähenkilöä nuorena ja Emilia Neuvonen aikuisena.Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin pohjautuu suurelta osin Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen samannimiseen teokseen (WSOY, 2022). Näyttämöteos kuitenkin ottaa myös taiteellisia vapauksia ja luo aiheesta omalakisen fiktiivisen näkemyksen.Toiveikas ja samastuttava kasvutarina"Miltä tuntuisi olla muiden seurassa vapautuneesti?"Somaliasta kolmevuotiaana Suomeen muuttaneen Ujuni Ahmedin henkilökohtaisista kokemuksista kumpuava tarina on tunnistettava ja samastuttava kenelle tahansa, joka on joutunut kokemaan ulkopuolelle jättämistä, ennakkoluuloja, häpeää ja turvattomuutta. Kansallisteatterin kotikirjailijana toimiva Ahmed on palkittu ihmisoikeusvaikuttaja, joka on tehnyt aktiivista työtä tyttöjen sukuelinten silpomista sekä kunniaan liittyvää rajoittamista ja väkivaltaa vastaan. Myös nämä aiheet nousevat esiin Kansallisteatterin esityksessä, mutta ennen kaikkea kyseessä on kasvutarina, joka vakavista ja surullisista aiheistaan huolimatta säteilee vastaansanomatonta iloa ja toivoa.Tytöille, jota ajattelevat olevansa yksin on puheenvuoro kaikkien niiden puolesta, jotka tahtovat tanssia, ajatella ja elää itsenäisinä ja vapaina.Kaikkien niiden puolesta, joilta yhteiskunta on ummistanut silmänsä.Kaikkien niiden puolesta, joilla on oikeus kuulua johonkin ja tulla nähdyiksi, rakastetuiksi ja hyväksytyiksi sellaisina kuin he ovat.Kaikkien niiden puolesta, jotka eivät ole yksin, vaikka niin ajattelisivatkin.Esityksen ohjaa Satu Linnapuomi, jonka aiemmat Kansallisteatteriin ohjaamat näyttämöteokset Otteita (2019) ja Pakko jakaa (2021) keräsivät runsaasti kehuja ja kiitoksia. Tunnustettujen huipputekijöiden suunnitteleman esityksen näyttämökuvat, liikkeet ja äänet vangitsevat katsojan kauniiseen maailmaansa.Kantaesitys Suurella näyttämöllä 21.9.2023Esitystä suositellaan yli 13-vuotiaille.TyöryhmäRooleissa Amaal Ali, Safiya Mikander, Yasmin Ahsanullah, Elssa Antikainen, Jani Karvinen, Pirjo Määttä, Emilia Neuvonen, Jasir Osman ja Ilja Peltonen sekä Julianna Kauhaniemi ja Lilja KervinenOhjaus ja dramatisointi Satu Linnapuomi Dramaturgi Eva Buchwald Koreografi Ima Iduozee Lavastussuunnittelu Tinja Salmi Pukusuunnittelu Sanna Levo Äänisuunnittelu Moe Mustafa Valosuunnittelu Tomi Suovankoski Videosuunnittelu Ville Virtanen Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen Ohjaajan assistentti Isadora Brown
Angels in America image
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024 image
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.
Thelma ja Loviisa image
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
Jokeri Pokeri Box DeLuxe show image
Jokeri Pokeri Box DeLuxe show
Jokeri pokeri Box - DeLuxe SHOWLasten ja aikuisten legendaarinen kestosuosikki ja TV:stä tuttu maailmanmestari-taikuri Simo Aalto juhlii 45-vuotista uraansa esiintyvänä taiteilijana. Simo ja avustajavaimonsa Kirsti juhlivat merkkipaalua Jokeri Pokeri Box DeLuxe Show -kiertueella ympäri Suomen.Uudessa iloisessa showssa on ihmeteltävää koko perheelle. Simo tarjoilee maailman parhaita taikatemppuja ryyditettynä hyväntuulisella lavashowlla. Mukana ovat tietenkin Simon ja Kirstin kivat eläinkaverit Erkki-kani ja Paloma-kyyhkynen. Ja toki lapset saavat auttaa taikuria kiperissä tilanteissa. Kaksikon mukaansatempaava esiintyminen takaa, että taikapölyn vaikutus säilyy pitkään, mieli virkistyy ja arjen pyöritys unohtuu. Sanalla sanoen luvassa on laadukasta estradiviihdettä kaiken ikäisille!Simo iloitsee kiertueesta: “On todella hienoa lähteä 45-vuotisjuhlakiertueelle, kun salit täyttyvät joka puolella Suomea. On suuri ilo, että voin viihdyttää jo kolmatta sukupolvea taikuudella.Hienoa, että voin tuoda iloa ihmisille tässä maailmantilanteessa. Lapsissa kasvaa tulevaisuus ja siksi on niin tärkeää antaa juuri heille kokemus live-esityksen taiasta. Uskon, että lapsena koettu elämys kantaa läpi koko elämän. Ja nythän juuri tämä näkyykin meidän kiertueella: 90-luvun lapset ja heidän vanhempansa, nyt jo mummut ja papat, tuovat nyt omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan katsomaan Jokeri Pokeri Boxia!www.taikurisimoaalto.comAlle 2-vuotiaat pääsevät maksutta sylissä.
Therapy? (UK) image
Therapy? (UK)
POHJOIS-IRLANNIN VAIHTOEHTOROCK-YLPEYS THERAPY? TUO TROUBLEGUM 30-JUHLAKIERTUEENSA SUOMEEN Yksi 1990-luvun suurimmista vaihtoehtorockin suunnannäyttäjistä Therapy? palaa Suomeen loppuvuodesta. Genrerajoja rikkovasta musiikistaan tunnettu yhtye juhlii tänä vuonna Troublegum-läpimurtoalbumin 30-vuotisjuhlavuotta. Albumin mukaan nimetty TROUBLEGUM 30 -juhlakiertue tuo yhtyeen lokakuussa Tampereen Olympiaan sekä Helsingin Tavastialle.  Therapy?:n tarina alkoi Co. Antrimissa, Pohjois-Irlannissa vuonna 1989. Jo yli 30 vuotta maailmaa kiertänyt ja 16 albumia julkaissut yhtye on johdonmukaisesti läpi uran kulkenut omaa polkuaan. Yhtyeen musiikki on ajan myötä kehittynyt – meluisista noise-rock-minialbumeista aina genrerajoja uhmaavaan menestykseen 1990-luvulla kultalevyiksi sertifioiduilla Troublegum- ja Infernal Love -albumeillaan. Therapy? on vuosien varrella rikkonut rajoja yhdistelemällä muun muassa metallia, punkkia, noise- ja vaihtoehtorockia säilyttäen kuitenkin aina oman tunnistettavan soundinsa. Yhtyeen sanoituksissa käsitellään usein henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia teemoja. 30 vuotta sitten A&M Recordsin julkaisema metalli sävytteinen Troublegum-punkalbumi vakiintui yllättäen nopeasti yhdeksi vuoden (1994) albumeista. Albumi pokasi ensimmäisen sijan Kerrang-lehden vuoden albumi -kategoriassa, toisen sijan Metal Hammerissa ja korkeita sijoituksia myös muiden musiikkijulkaisujen, kuten Top of the Pops, NME ja Melody Maker listauksissa. Albumi sai Mercury Prize -ehdokkuuden ja kaksi MTV-ehdokkuutta. Viiden hittisinglen kantamana albumi toimi Therapy?:n läpimurtona kansainväliselle uralle. Therapy?:n nykyinen kokoonpano koostuu Andy Cairnsistä (laulu ja kitara), Michael McKeeganista (basso ja taustalaulu) sekä Neil Cooperista (rummut). Vaihtoehtorockin kulttiyhtye on edelleen merkittävä voima genressään saaden tunnustusta vuosikymmenet kestävästä, rohkeasta lähestymistavastaan musiikkiin sekä voimakkaan vakuuttavasta lavapreesenssistään. Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Esteettömyys Tapahtumapaikkaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläAvustaja veloituksetta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 42 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .