4210 result(s) found for ""

Kurjet image
Kurjet
Tiina Puumalainen ‒ Hanna SuutelaKurjetHe elivät kirjoittaakseen (ja kirjoittivat elääkseen)Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo satumaisen tarinan Helmi ja Aune Krohnista sekä Aino Kallaksesta ‒ lahjakkaista, rohkeista ja periksiantamattomista kirjailijasisaruksista.Helmi Krohn, sisaruksista vanhin, on voimakastahtoinen kirjallisuusnainen, joka kiinnostuu spiritualismista. Aino Kallas, keskimmäinen sisko, on kuuluisa kirjailija sekä kohuttu ja kansainvälinen seurapiiri-ihminen. Sisarussarjan nuorin, Aune Krohn, kirjailija hänkin, on ottanut hoitaakseen sisarusten masennukseen sairastuneen Minna-äidin ammentaen voimaa hengellisyydestä.Eletään 1930-luvun Suomessa. Sisaruksia yhdistää kirjoittaminen. He kirjoittavat ammatikseen ja kutsumuksesta, kääntävät ja toimittavat henkensä pitimiksi, kamppailevat köyhyyttä vastaan, joka vaanii koko ajan kulman takana.Kaarle-veljensä kuoleman myötä sisaret kokoontuvat pitkästä aikaa. Paikalla ovat myös säveltäjäveli Ilmari Krohn kirjailijavaimonsa Hilja Haahden kanssa sekä Helmin entinen aviomies, professori ja valtiomies E. N. Setälä.Seurue luennoi ja viisastelee toisilleen kuin vanhoina hyvinä aikoina, kunnes käy kuten aina, ja joku alkaa muistella menneitä. Puheeksi tulee Kiiskilän hovi. Tarunhohtoinen sukukartano Viipurinlahdella on sisarusten lapsuuden paratiisi, joka katoaa heidän elämästään yhtä nopeasti ja traagisesti kuin heidän isänsä Julius Krohn, suomalaisen kulttuurin merkkihenkilö.Vaikka yhteys lapsuuteen on kadonnut, ovat särkyneen idyllin sirpaleet yhä läsnä sisarusten elämässä: muistoina, totuutena ja tarinoina. Kukin on löytänyt yksilöllisen tiensä, mutta millä ehdoilla? Mikä tässä elämässä toteutuu, mikä jää toteutumatta?Kiehtova tarina valottaa Krohnin suvun kirjailijanaisten vaiheitaTiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo kauniin ja kiehtovan tarinan Krohnin laajaan sivistyssukuun kuuluvista kirjailijasisaruksista. He olivat lahjakkaita ja rohkeita, periksiantamattomia ja itseoppineita naisia, jotka tekivät valtavan työn suomalaisen kulttuurin puolesta.Tutkimuskirjallisuudesta inspiroitunut teos muistuttaa, kuinka tärkeitä inhimillisiä perusarvoja sivistys ja kulttuuri ovat kaikkina aikoina luodessaan valoa pimeyden keskelle.Kurjet-esityksen ohjaa Tiina Puumalainen, ja sen lavastaa Teppo Järvinen. Puumalaisen ja Järvisen perustama The Wild Company -teatterikollektiivi tunnetaan kokonaisvaltaisesta näyttämöestetiikastaan.“Miksi kurjet lentävät?Koska ne voivat.Koska ne haluavat.Koska ne osaavat.”Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 14.2.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Esa-Matti Long, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Nicke Lignell ja Paula SiimesOhjaus Tiina Puumalainen Käsikirjoitus Tiina Puumalainen ja Hanna Suutela Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Kare Markkola Musiikki Joakim Berghäll Äänisuunnittelu Jani Peltola Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
Thelma ja Loviisa image
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
Mansikkapaikka image
Mansikkapaikka
Sofi OksanenMansikkapaikkaTrillerimäinen draamaSofi Oksasen odotettu uutuusnäytelmä kantaesitetään Kansallisteatterissa maaliskuussa 2024. Mansikkapaikka on pelottavan ajankohtainen, trillerimäisten käänteiden draama, jossa ihmiset ajautuvat vihamielisen ideologian pelinappuloiksi.Suomalaisopiskelija Ville on joutunut hoitoon psykiatrian klinikalle vieraassa maassa.Samaan aikaan keskisuomalaisella luonnonmarjatilalla on paljastunut törkeä ulkomaalaisten marjanpoimijoiden hyväksikäyttötapaus. Villen poliisisisko Alina alkaa tutkia skandaalia, joka uhkaa tahrata maineen myös mansikkatilaa isännöivältä Keijolta, Villen ja Alinan isältä. Asiat mutkistuvat, kun kukaan ei näytä tietävän, missä Ville on. Alina ryhtyy selvittämään veljensä katoamista.Keijo on vakuuttunut, ettei hänen yrityksensä ole tehnyt mitään väärää. Jokin tuntuu kuitenkin olevan pahasti vialla. Ehkä oma maa ei olekaan mansikkaa? Ehkä vastoinkäymisten syyt ovat lähempänä kuin Keijo tai Alina kykenevät näkemään?Sofi Oksasen kirjoittama Mansikkapaikka kohdistaa katseen siihen järkyttävän syvään kuiluun, joka on jakanut maailman kahteen keskenään vihamieliseen leiriin. Globaalin maailman pimeät voimat eivät toimi vain jossakin epämääräisessä kaukaisuudessa, vaan meidän keskuudessamme. Ja siinä pelissä ovat panoksena perustavat arvot ‒ vapaus ja ihmisoikeudet.Sofi Oksanen on maailmanluokan kirjailija, jonka uuden näytelmän kantaesitys on odotettu kulttuuritapaus. Oksasen kirjoittaman uutuusdraaman ohjaa Mika Myllyaho. Edellisen kerran Myllyaho ohjasi Oksaselta Puhdistus-näytelmän (2007), josta tuli valtava menestys niin teatteriesityksenä kuin romaanina. Oksasen tuotannosta on Kansallisteatterissa aiemmin kantaesitetty myös teokset Kertomuksia keittiöstä (2011) ja Kun kyyhkyset katosivat (2013). Oksaselta on vastikään ilmestynyt tietokirja Samaan virtaan, Putinin sota naisia vastaan (2023, Like).Kantaesitys Suurella näyttämöllä 6.3.2024TyöryhmäRooleissa Wanda Dubiel, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Pirjo Luoma-aho, Wenla Reimaluoto, Janne Reinikainen ja Otto RokkaOhjaus Mika MyllyahoKäsikirjoitus Sofi Oksanen Lavastussuunnittelu Eliisa Rintanen ja Mika Myllyaho Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Musiikki Samuli Laiho Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Äänisuunnittelu Grégory Maisse Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
Michael Bleu image
Michael Bleu
Parhaat matkat ovat aikamatkoja menneeseen. Michael Bleu on monessa erivärisessä liemessä uitettu artisti ja tuottaja. Hänen erityispelialuettaan on 60- ja 70-lukulainen amerikkasoul, joka kuitenkin tässä tapauksessa esitetään suomenkielellä. Bleu hämmentää ja yllättää tuotantonsa moni-ilmeisyydellä sekoitellen eri ainesosia aivan niin kuin huvittaa. Välillä hempeillään viuluorkesterin soidessa - sivun kääntyessä matkustetaan alamaailman kauneimpaan laitaan, missä sähkökitara dominoi koko galaksia. Hänen tuotannossaan on esiintynyt myös runsaasti vierailevia artisteja joista mainittakoon esim. Antti Autio, F, Nalia ja Pekka Laine. Viime syksynä kotimaiseen Lapua 1976 elokuvaan biisejä säveltänyt Bleu julkaisee viidennen studiolevynsä ”Futuristik Soul” 13.9.2024. Albumi on pohdiskeleva tilinteko tästä ajasta. Konseptihenkisen levyn fokuksessa on yhteiskuntakriittisyys, nykyajan ilmiöt, valtaa pitävät tahot ja kaikki omaa etua tavoittelevat turhantoimittajat. Myös miljonäärit ja Posti sekä ostoskeskukset saavat osansa. Asiat syljetään maanisella paasauksella ulos, mutta satiirisella otteella puhumattakaan mustasta huumorista. Keskiössä on viha ja sen eri piirteet. Auttaako tai antaako sille antautuminen pelastuksen vai vaivutaanko yhä syvemmälle? *** Tampereen vanhimpiin ravintoloihin kuuluvan Laternan tarina jatkuu! Laterna on Tampereen keskustassa vanhassa jugend-talossa sijaitseva iltaravintola, joka tarjoaa monipuolista ohjelmaa, ruokaa ja juomaa keskiviikosta lauantaihin. Laternan aukioloajat: ke-to klo 17-22, pe-la klo 17-00. Keittiö ja baari palvelee koko illan ajan. Liput tarkistetaan tuntia ennen keikan alkua. Ravintolassa on sekä istuma- että seisomapaikkoja. Lippu sisältää eteispalvelumaksun. Lippuja myynnissä ovella 20 €, mikäli jäljellä. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Ravintola sijaitsee toisessa kerroksessa. Hissin käyttö mahdollista etukäteen sovittaessa. Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaaasiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintola Laterna: laterna@laterna.fi / 040 040 5180
The Boys (UK), Pojat image
The Boys (UK), Pojat
The Boys (UK) + special guest: Pojat lokakuussa Korjaamolle! The BoysThe Boys oli tärkeä osa 1970-luvun puolivälin Britannian punk-räjähdyksen ensimmäistä aaltoa. Tehokkailla Steel/Dangerfield -sävellyksillä The Boysista tuli ensimmäinen brittiläinen punkbändi, joka allekirjoitti albumisopimuksen tammikuussa 1977.Yleisö ja musiikkilehdistö ylistivät heidän biisiensä sovituksia ja harmonioita, ja bändi saikin lisänimen "The Beatles of Punk". The Boys tarjosi ensimmäisinä mallin ylivertaiselle pop-punkille. The Boys syntyi syyskuussa 1975, kun laulaja/kitaristi Matt Dangerfield jätti Mick Jonesin ja Tony Jamesin aloittelevan punkbändin London SS:n perustaakseen uuden bändin entisen Hollywood Bratsin lauluntekijän/kosketinsoittajan Casino Steelin kanssa. Dangerfieldin taideopistokaveri, kitaristi Honest John Plain värvättiin mukaan, ja seuraavana vuonna seuraan liittyivät Kid Reid ja Jack Black. Matt Dangerfieldin Maida Valessa sijainneen kellarihuoneiston pienen treenikämpän kotistudiossa ensimmäiset levytyksensä tekivät mm. Sex Pistols, The Damned, The Clash ja Generation X...sekä tietysti The Boys. The Boys teki livedebyyttinsä Lontoon Hope and Anchorissa lokakuussa 1976. Vain muutamia keikkoja myöhemmin heistä tuli ensimmäinen brittiläinen punkbändi, joka allekirjoitti albumisopimuksen, kun NEMS Records nappasi heidät tammikuussa 1977. The Boysin viimeisin albumi on vuodelta 2014. The Boys -kokoonpanossa soittavat nykyään; Matt Dangerfield (kitara/laulu), Casino Steel (koskettimet/laulu), Martin H-Son (rummut) sekä myös ruotsalaisesta Sator-yhtyeestä tutut Kent Norberg (basso/laulu) ja Chips Kiesbye (kitara/laulu). PojatVuonna 1990 ensimmäisen albuminsa julkaissut Pojat nousi jo ensimetreillä niin sanotun ramopunk-genren huipulle Ne Luumäkien ja Luonteri Surfin ohella. Vuonna 1992 tammikuussa nousi "Pasi Virtanen" virallisen singlelistan ykköseksi. Vuosien varrella bändi on julkaissut yhdeksän studioalbumia mukaan lukien uusin julkaisu, vuoden 2023 "Nämä ajat". Näiden lisäksi se on julkaissut koko joukon singlejä, EP-levyjä, kokoelmia sekä osallistunut erilaisiin yhteistyöprojekteihin kuten esimerkiksi Ne Luupojat Surf -nimikkeen alla julkaistuilla joululevyillä ja livelevyllä. Miika Söderholm julkaisi lisäksi oman soololevyn "Kuusnolla" vuonna 2016. Yhtyeessä soittaa alkuperäiskokoonpanosta tutut kitaristi/ laulaja Miika Söderholm sekä pitkän tauon jälkeen riviin palannut kitaristi Mikko Holmström. Basistit ja rumpalit ovat matkan varrella muutamaan kertaan vaihtuneet, nykyään kokoonpanoon kuuluvat Raipe Laine (basso, taustalaulu) ja Timo Tolppa (rummut). Bändi on kovassa iskussa, eikä hiipumisen merkkejä ole nähtävissä.Keith Richardsia lainaten: we're gonna bop til' we drop! Aikataulu:20:00 Ovet21:00 Pojat22:00 The BoysLiput ovelta 28 €, mikäli jäljellä. Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella. Lippujen varausaika 2 päivää.
Joose Keskitalo image
Joose Keskitalo
Folkin mestari Joose Keskitalo saapuu syksyllä G Livelabiin kolmen teemaillan konserttisarjalla! Joose Keskitalo on vakiinnuttanut asemansa yhtenä 2000-luvun arvostetuimmista laulaja-lauluntekijöistä. Hänen väkeviä laulujaan, profeetallisia näkyjään ja koskettavia tarinoitaan on kuultu jo kahden vuosikymmenen ajan. Luoja auta -esikoisalbumin julkaisusta tuli tänä vuonna kuluneeksi kaksikymmentä vuotta ja Keskitalon kuudestoista albumi "Tähdet palaavat paikoilleen" julkaistaan lokakuussa 2024.G Livelabin teemaillat keskittyvät Keskitalon laulajauran eri aikakausiin ja teemoihin. Toinen ilta keskittyy Kolmas Maailmanpalo -yhtyeen aikaan (2008–2013). Illalla kuullaan materiaalia lähinnä Tule minun luokseni, kulta- ja Kolmas Maailmanpalo -albumeilta. Illat avataan keskustelutuokioilla, joissa perehdytään aikakauden levyihin ja teemoihin.Illan kokoonpano:Joose Keskitalo: laulu, kitara, huuliharppu, huilu ja viuluArwi Lind: lyömäsoittimet ja lauluEero Tikkanen: basso ja lauluOtto Eskelinen: puhaltimet, koskettimet ja lauluMikko Kankaanpää: sähkökitara Iltojen teemat ovat:17.10. Joose Keskitalo: Luoja auta & Kaupungit puristuvat puristimissa18.10. Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo19.10. Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo (levynjulkkarit) Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Sarjalipulla pääsy jokaiseen konserttisarjan konserttiin: 17.10. Joose Keskitalo: Luoja auta & Kaupungit puristuvat puristimissa18.10. Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo19.10. Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo (levynjulkkarit) Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 22 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät maksutta. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Thelma ja Loviisa image
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
VANHOJA POIKIA image
VANHOJA POIKIA
Seija Holma – Tommi Auvinen – Juha VainioVanhoja poikiaMiehet, unelmat ja laulutVierailuesitykset Viikinsaaren kesäteatterissa 4.-19.6.2024Niilo on eläköitynyt kalastaja, Arvi käy vielä muikkuverkoillaan. Arvin poika Pekka kaipaa sinne missä on naisia, kaupunkeihin. Ja omaan elämään. Lati on osuuskauppias, jota vaimo turhaan yrittää pitää tiukassa hihnassa.Neljä miestä tuulisella Saimaan saarella, muistot, toiveet, syvimmät surut ja hellimmät unelmat jaetaan yhdessä. Usein huiman hauskasti, yhtä usein kömpelön karheasti. Nokipannukahvi on tulilla, kuppinsa pohjalle on lupa kaataa pienet plöröt, kukaan ei kiellä eikä kehota.Miehet kuljettavat tarinaansa parinkymmenen Junnun laulun voimin, huumori ja haikeus lyövät komeasti kättä. Ja jossain kääntää norppakin kylkeään.Rooleissa Taneli Mäkelä, Esko Roine, Tuomas Uusitalo ja Puntti ValtonenLive-yhtyeenä näyttämöllä Antti Paalanen ja KiharakolmioKäsikirjoitus Tommi Auvinen ja Seija HolmaOhjaus Tommi AuvinenLaulut Juha VainioKapellimestari Antti PaalanenKoreografia Jouni PrittinenLavastussuunnittelu Perttu SinervoKantaesitys oli Tampereen Työväen Teatterissa 6.11.2018.Esityksen kesto noin 2 h 10 minuuttia sisältäen väliajan.Näytelmän tekijänoikeuksia valvovat Nordic Drama Corner ja Warner Chappell Music Finland.--------------------Lipun hinta: 45,00 € (sis. palvelumaksu.) / 40,90 € ilman palvelumaksua.Eläkeläinen: 43,00 / 38,90 € ilman palvelumaksua.Lipun hinta ei sisällä laivamatkaa saareen. Laivalippu on ostettava erikseen Hopealinjojen verkkokaupasta:https://www.hopealinjat.fi/palvelut/tampere-laukontori-viikinsaari/Aikuinen 15 €Eläkeläinen/Opiskelija/Koululainen 12 €Lapsi 3-12 v 10 €Perhelippu 2 aik. + 1 lapsi 37 €(muut perheen lapset à 5 €)Sis. meno-paluu risteilyn ViikinsaareenOstathan laivalippusi hyvissä ajoin ennen esityspäivää.Laivamatka saareen kestää 20 minuuttia. Laivat lähtevät tasatunnein Tampereen keskustasta, Laukontorin satamasta klo 10 alkaen, paluulaivat Viikinsaaresta aina puolelta.Jos esitys alkaa klo 14, osta laivalippu viimeistään klo 13 laivaan. Laivalle tulee saapua 15 min. ennen lähtöaikaa.Viikinsaareen kannattaa kuitenkin saapua ajoissa. Saaressa on paljon tekemistä ja hyvät ravintolapalvelut.Kartanomenu 62 € (sis. palvelumaksun)Kartanomenu on kolmen ruokalajin ateria johon kuuluu alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Menun nauttimiseen kannattaa varata aikaa noin kaksi tuntia. Suosittelemme tekemään myös pöytävarauksen.p. 050 352 5505varaukset@ravintolaviikinsaari.fi------Viikonloppuisin tarjolla on myös Ravintola Viikinsaaren upea brunssi, joka täyttää vaativimmankin saarikävijän tarpeet.Brunssi 37 € aikuinen / 17 € lapsi (sis. palvelumaksun)Viikinsaaren brunssi menu: https://www.ravintolaviikinsaari.fi/brunssiTarjolla on lisäksi lipunoston yhteydessä seuraavat väliaikatarjoilut:Kahvi ja Viikinsaari -leivos 10,50 €Kahvi ja pulla 7,50 €Kahvi ja pasteija 7,50(hinnat sisältävät palvelumaksun)Ryhmämyynti yli 30 hengen ryhmät: asiakaspalvelu@hopealinja.fi, 010 422 5600
Arppa image
Arppa
ARPPAEnnen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa.Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.