9866 result(s) found for ""

Tuula ja Pirkko – Meil on aina Toro image
Tuula ja Pirkko – Meil on aina Toro
Tuula ja Pirkko vierailevat studio Pasilassa!Tuula ja Pirkko on viriili, yhteensä n. 170-vuotias parivaljakko Ala-Vittulasta. He eivät oikeastaan juuri pidä toisistaan, mutta jostain tuntemattomasta syystä he ovat viettäneet koko elämänsä hyvin tiiviisti yhdessä. Toisin kuin vanhuksista ehkä yleensä luullaan, ikä ei ole jalostanut heitä seesteiseen suuntaan. Päinvastoin. Tuula rakastaa Cindy Crawfordia ja turvavälejä, Pirkko ei anna arvoa lastenlastensa savitöille eikä piirustuksille, eikä hän edelleenkään osaa leipoa. Tuula ja Pirkko on jätetty hankalan luonteensa vuoksi koronakaranteenin rauhaan jo hyvän aikaa sitten, ja siksi heillä on kaikki maailman aika elellä elämäänsä juuri niin kuin he itse lystäävät.Erinäisten sattumien jälkeen Tuula ja Pirkko päättävät karistaa pölyt matkalaukuistaan, suunnata maalliset tomumajansa Finavian lippuluukulle, maksaa lentoveronsa kenties viimeisen kerran ja suunnistaa kohti Fuengirolan aurinkoista costaa. Eikä aikaakaan, kun Toron varjossa käydään tähänastisen elämän ehkä tärkeimmät keskustelut. Tällä matkalla saavat kyytiä niin Tuulan ja Pirkon tyttärien luutuneet asenteet äitejään kohtaan, kuin patriarkaattinen machokulttuurikin. Löytyykö Fugen rannalta romanssi, ökyjahti vai Sean Conneryn rintakarva?Esitys on kunnianosoitus hömelyydelle, elämänilolle, vapaalle tahdolle, tajunnanvirralle, omaehtoisuudelle, tyhmille jutuille, unelmille, ihmisyydelle, ihmisen lajityypilliselle tarpeelle valloittaa tuntemattomia alueita sekä itsemääräämisoikeuden tärkeydelle.Käsikirjoitus, ohjaus sekä lavalla: Ria Kataja, Minna KiveläValosuunnittelu: Niina SivénÄänisuunnittelu: Esko Paavola
EVERSTINNA image
EVERSTINNA
Rosa Liksomin romaaniin perustuva Everstinna saa ensi-iltansa keväällä 2026 Teatteri Avoimet Ovien näyttämöllä. Esitys avaa teatterin uuden näyttämötilan (Itäinen Teatterikuja 3 C, 00100 Helsinki, ent. Omapohja). Yhteistuotantona syntynyt Everstinna on kiihkeä naisen selviytymistarina, joka kumpuaa pohjoisen Suomen juurevasta luonnosta.Nuori tyttö asuu juuri itsenäistyneen Suomen pohjoisimmassa kolkassa. Hän kirjoittaa runoja, on innokas partiolainen ja käy kesäleireillä Saksassa. Tulevaisuus näyttää jännittävältä, sisällissota on selätetty ja nyt valmistaudutaan uuteen sotaan. Tyttö kasvaa aikuiseksi maailmassa, jossa eletään kahden totalitaarisen valtion, natsi-Saksan ja Neuvostoliiton, puristuksessa. Vihataan toista, rakastetaan toista. Kun hän rakastuu itseään kymmeniä vuosia vanhempaan Everstiin ja menee naimisiin, kaikki unelmat käyvät toteen! Mies on täydellinen; jääkärin koulutus, sadistinen luonne, hyvä viinapää ja huono itsetunto. Alkaa eloonjäämistaistelu.Everstinna on riipaiseva tulkinta Rosa Liksomin rakastetusta romaanista. Se on samaan aikaan yhden naisen koko elämä ja pienen Suomen tarina tähän päivään saakka. Esitys käsittelee militarismia, fasismia ja vallan lumovoimaa karnevalismia unohtamatta. Liksomin kieli ja ihminen haastavat meitä katsomaan, millaiseen Suomeen olemme matkalla. Ja kaiken yllä soi Lapin järkähtämätön luonto.Esityksen ohjaa ja dramatisoi Esa-Matti Smolander (mm. Q-teatterin lopuunmyyty Rikos ja rangaistus). Päärooleissa nähdään Minja Koski, Maria Nissi, Netta Salonsaari sekä Matti Pajulahti.Yhteistuotanto: Teatteri Avoimien Ovien esitykset Helsingissä 2.3-9.5.2026, esityskausi Lahdessa Teatteri Vanha Jukossa syksyllä 2026 ja Lappeenrannan kaupunginteatterissa keväällä 2027.Suurin osa näytöksistä on K-18 anniskelunäytöksiö, ikärajattomia esityksiä ovat pe 13.3. klo 14, pe 10.4. klo 14, pe 17.4. klo 14 ja pe 8.5. klo 14
Mustakallio, Halme ja Hirvonen image
Mustakallio, Halme ja Hirvonen
Mustakallio, Halme ja Hirvonen - Improvisaatioshow valloittaa, viihdyttää ja toteuttaa yleisön toiveet näyttämöllä!Näyttämöllä: Minttu Mustakallio, Lari Halme, Joel Hirvonen ja Samuli LaihoIkärajasuositus 9v.Mustakallio, Halme ja Hirvonen on vuonna 2025 perustettu huippunäyttelijöiden nauruenerginen improvisaatiotrio, joka luo yleisön antamista aiheista kokonaisen esityksen hetkessä, tässä ja nyt. Näytös syntyy pala kerrallaan katsojien silmien edessä. Jokainen ilta on aina erilainen ja ainutlaatuinen, sillä tämä esitys ei koskaan, milloinkaan samanlaisena toistu.Työryhmä luo vaihtuvia tunnelmia näyttämölle ajankohtaisin aihein, eri improvisaatiotekniikoita taitavasti käyttäen. Katsojilla on mahdollisuus osallistua esityksen sisältöön ja huikata aiheita lavalle – näyttelijät hoitavat loput. Esiintyjien taituruudelle ja mokaamisille on lupa vapaasti nauraa, tunnelma on kevyt, viihteellinen ja usein riehakas!Esityksessä onkin ehdoton naurutakuu, siitä pitävät huolen virtuoosimaiset esiintyjät, jotka laittavat näyttämöllä itsensä ja taiteensa likoon!Esiintyjiä säestää huippumuusikko Samuli Laiho, jonka avulla illan aikana kuullaan myös hetkessä sävellettyjä musiikkinumeroita eri tyylilajeissa, aina yleisön toiveiden mukaan.Mustakallio, Halme ja Hirvonen on hyvänmielen esitys, joka saapuu sinne, minne se kutsutaan. Sydämellisesti tervetuloa nauttimaan hauskasta läsnäolosta, teatterista, vuorovaikutuksesta ja yhdessäolosta seurassamme! Minttu MustakallioMustakallio on yleisön rakastama, hengästyttävän monipuolinen ja hullunrohkea heittäytyjä ja monille tuttu myös legendaarisesta Minttu sekä Ville-improduosta. Tämä Jussi- sekä Venla palkittu näyttelijä tunnetaan lukuisista rooleistaan teatterissa, elokuvissa ja tv:ssä mm. Klikkaa mua, Pesärikko, Munkkivuori2 ja Hormonit 1-2, Pelle Hermanni, Risto Räppääjä ja Varasto elokuvista.Lari HalmeHalme on kärpännopea sharmööri ja fenomenaalinen komedianäyttelijä, jonka hyppysissä kajahtaa komeasti ilmoille niin hetkessä sävelletty laulu kuin lyyrinen runomittakin. Lari tunnetaan mm. Risto Räppääjä ja Heinähattu ja Vilttitossu-elokuvista, sekä Kansan vihollinen, Uusi päivä, Kätevä emäntä ja Koskinen tv-sarjoista, sekä tietenkin lukemattomista teatterirooleistaan ympäri Suomen.Joel HirvonenHirvonen on varustettu suurella sydämellä sekä fyysisyydellä, joka tihkuu positiivista energiaa. Tältä nuorelta virtuoottiselta Jussi-voittajalta taittuvat vaivatta koomiset ja draamallisetkin elkeet. Joel on ehtinyt näytellä jo yli 20:ssa elokuvassa ja tv:ssä mm. Häjyt2, Omenavarkaat, M/S Romantic, 95 ja #lovemilla. Joeliin olet varmasti törmännyt myös näyttämöllä esimerkiksi Helsingin Kaupunginteatterissa.Samuli LaihoLaiho on soittanut kitaraa mm. Hearthillissä ja Ismo Alanko Säätiössä. Hän on myös säveltänyt musiikkia teatteriesityksiin, tv- sarjoihin ja elokuviin, sekä muille artisteille mm. kappaleet "Pieni Sydän", sekä "Ja Kaikki tahtoo". Laiho on myös kiitetty, pian jo kymmenen romaania julkaissut kirjailija.Kesto n. 1 h 50 min sis. väliajan Hinnat Peruslippu 40,50 € Eläkeläinen 38,50 € Opiskelija + 18–25 v. 32,50 € Lapsi 17 v. 32,50 € Työtön 35,50 € Ryhmä min. 20 lippua 37,50 € Ryhmä min. 50 lippua 36,50 € Show & Dinner min. 20 lippua 71,50 € Show & Dinner min. 50 lippua 68,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & DinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin lipputoimistosta .PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä lipputoimistostaJoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.Ryhmät Ryhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
Nämä juhlat jatkuvat vielä image
Nämä juhlat jatkuvat vielä
Kilpi ‒ Carlson ‒ Kaartinen ‒ RuuskanenNämä juhlat jatkuvat vieläSinä muutat sanajärjestystä minussa Elämänviisautta rönsyilevä, vuoroin terävä, vuoroin lempeä tapauskertomus kansalliskirjailija Eeva Kilven ja kustannustoimittajan sukupolvet ylittävästä ystävyydestä.Myös kirjoittamisen- ja elämänpalosta, metsän tilasta, äitiydestä, henkisestä perinnöstä, jonka jätämme jälkeemme. Tunnollinen kirjuri kirjoittaa jokaisen tapaamisen muistiin, ettei unohtaisi. Ja niin kohtaamisista kasvaa uusi kertomus.Eeva: Tämähän voisi olla kirjan alku.Aada: Sinun uuden kirjan!Eeva: Ei kun sinun. Näytelmä pohjautuu Anna-Riikka Carlsonin vuonna 2024 ilmestyneeseen kaunokirjalliseen tietokirjaan Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä (WSOY). Kati Kaartinen aloitti näytelmän kirjoittamisen jo Carlsonin romaaniluonnoksen pohjalta, ja Maija Ruuskanen sävelsi sitä varten uutta musiikkia, joka soi läpi teoksen. Tekstin ja kappaleet herättävät eloon rakastetut tulkitsijat Jonna Järnefelt ja Eija Ahvo. Kantaesityksen ohjaa Laura Mattila. Esitys on Turun Kaupunginteatterin ja Suomen Kansallisteatterin yhteistuotanto. Helsingin ensi-ilta Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 26.2.2026. Kantaesitys Turun Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä 23.10.2025.Näytelmän tekijänoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.TyöryhmäNäyttämöllä Eija Ahvo, Jonna Järnefelt ja Maija RuuskanenAlkuperäisteos Anna-Riikka Carlson Teksti Kati Kaartinen Sävellys Maija Ruuskanen Lyriikat Eeva Kilpi ja Kati Kaartinen Ohjaus Laura Mattila Visualisointi ja valosuunnittelu Veli-Ville Sivén
Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden vangit image
Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden vangit
Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden Vangit 35v Rosti ja Freeman yhdessä jo 35 vuotta! KORALLIHÄÄT! Menneisyyden Vangit oli bilebändi jo syntyessään 1991 – mutta kuka olisi arvannut, että bileet kestäisivät 35 vuotta? Ensimmäinen virallinen keikka soitettiin Helsingissä maaliskuussa 1991, ja siitä alkoi suomalaisen musiikin rakastettu tarina. Maaliskuussa 2026 yhtye juhlii 35-vuotista taivaltaan, ja juhlavuosi käynnistetään tietenkin Helsingistä, Tavastialta 18.3.2026. Menneisyyden Vangit syntyi, kun Virve Rosti ja Freeman tapasivat sattumalta ja päättivät yhdistää voimansa. Tuloksena syntyi vuosikymmeniä kestänyt matka, neljä albumia ja lukemattomia keikkoja ympäri Suomen. Virve Rosti hurmasi suomalaiset jo 16-vuotiaana ja on sittemmin laulanut tiensä musiikkihistoriaan hiteillään kuten Sata salamaa, Kun Chicago kuoli ja Oon voimissain. Freeman taas on mies klassikoiden takana, kuten Ajetaan tandemilla, Osuuskaupan Jane ja Kaksi lensi yli käenpesän. Nämä ja monet muut heidän kappaleensa yhdistävät sukupolvia ja saavat yhä yleisön laulamaan mukana. ”Jos suomalainen, keski-ikäinen popparilauma haluaisi juhlistaa pitkää taivaltaan jollain tapaa, niin sitähän voisi tehdä näyttävän ABC-baari kiertueen. Kaffet kaikille ja nauhat soimaan. Menkkarit tahtoi nyt toisin. Mietimme, mikä olisi Suomessa sellainen tunnettu, jopa pyhä paikka, joka sopisi siihen, että menneitä muistellaan ja valat vannotaan uusiksi. Varsinkin kun koet olevasi vähän rock. Tukka sotkussa ja säröä kitarassa. Vastaus oli ilmiselvästi TAVASTIA. Ystävät, tervetuloa sinne!” Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden Vangit (No hei, teille vain Menkkarit) Saavutettavuus Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta Tavastian sivuilta! Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin. Eteispalvelu Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä. TurvallisuusohjeTavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi! YmpäristölippuYmpäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Tutustu tarkemmin Luonnonperintösäätiön sivuilla! Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Hayseed Dixie (USA) image
Hayseed Dixie (USA)
BLUEGRASSIN JA ROCKIN RAJAT RIKKOVA HAYSEED DIXIE PALAA SUOMEEN MAALISKUUSSA Yhdysvaltalainen bluegrass-musiikkia soittava coveryhtye Hayseed Dixie nähdään alkuvuodesta 2026 Suomessa. Yhtye esiintyy keskiviikkona 18.3. Tampereen Olympiassa sekä torstaina 19.3. Helsingin On The Rocksissa. Lipunmyynti on nyt käynnissä Tiketissä. Vuonna 2001 julkaistu debyyttialbumi A Hillbilly Tribute to ACDC nousi välittömästi kulttisuosioon. Albumi sisälsi kymmenen bluegrass versiota AC/DC:n ikonisista kappaleista. Sittemmin useita menestyksekkäitä albumeita julkaissut bändi on verisoinut muun muassa Kissin, Queenin sekä Judas Priestin kappaleita, unohtamatta levytettyä suomenkielistä versiota Hectorin kappaleesta Juodaan viinaa. Kappaleissa kuuluu rakkaus ja ymmärrys sekä modernin rockin että hillbilly-musiikin dynamiikkaa kohtaan. Yli kahden vuosikymmenen ajan keikkalavoja kiertänyt yhtye tunnetaan humoristisesta otteesta, tarttuvasta asenteestaan sekä tinkimättömästä soitannasta, jotka tekevät live-esiintymisistä ainutlaatuisia kokemuksia. Lainabiisien lisäksi keikoilla kuullaan myös yhtyeen omia kappaleita. Edellisen kerran Hayseed Dixie on vieraillut Suomessa vuonna 2017.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
JuhoFlow, Satusetä & Tiia Weckström: TubeTrio -kiertue image
JuhoFlow, Satusetä & Tiia Weckström: TubeTrio -kiertue
JuhoFlow, Satusetä & Tiia Weckström: TubeTrio -kiertue TubeTrio on yksi tämän hetken tunnetuimmista ja kuumimmista some-kokoonpanoista nuorten keskuudessa. Heitä seuraa yli miljoona suomalaista ja heidän videoitaan katsotaan yhteensä yli 30 miljoonaa kertaa kuukaudessa halki kanavien. Tämän kolmikon viihdyttävä sisältö tulee vastaan varmasti jokaisella alustalla. TubeTrio eli JuhoFlow, Satusetä ja Tiia Weckström tarjoavat todellisen spektaakkelin live-kiertueen muodossa kevään 2026 aikana ympäri Suomen! Luvassa on tajutonta viihdettä, sketsejä, musiikkia, yleisön osallistamista sekä tietysti meet & greet, johon kaikilla esitykseen lipun ostaneilla on myös vapaa pääsy. Tällaista showta et ole ennen nähnyt, joten tule, koe ja nauti! JuhoFlow:YoutubeTiktokInstagram Satusetä:YoutubeTiktokInstagram Tiia Weckström:YoutubeTiktokInstagram Huom! Esityksen kesto on noin 60 minuuttia ja meet & greet järjestetään esityksen jälkeen. Kaikki pääsevät tapaamiseen mutta jonotuksessa saattaa kestää, joten varauduthan jonottamaan kärsivällisesti.Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan. Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 30 €. **** Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisätietoa esteettömyydestä!
Naisen juhla image
Naisen juhla
Lauluilta naisen elämästäNainen pysähtyy, katsoo kuljettua polkua ja edessä avautuvaa tuntematonta maisemaa. Hän nostaa maljan – ja hymyilee. Naisen juhla on näyttelijä Heidi Syrjäkarin lauluilta, joka kutsuu katsojan ihmettelemään elämää sanoin ja sävelin. Kuka on se oman elämänsä päähenkilö, joka katsoo itseään; pettymyksiä ja iloja, ikuista rakkauden kaipuuta, muistoja? Kuka on hän, joka haluaa päästää irti ja sulaa nauruun?Lauluillan aikana kuullaan rakastettuja teatterilauluja, tuntemattomia helmiä ja bossa novan tarttuvaa rytmiä. Jokainen laulu on kuin maisema: muisto, tunne tai elämänvaihe, jossa kuulija voi nähdä palan omaa tarinaansa. Tässä esityksessä näyttämö on mahdollisuuksien paikka. Näyttämöllä se, mikä on ollut elämässä mahdotonta, voikin muuttua todeksi. Naisen juhla kutsuu naiset, miehet – kaikki – levähtämään, nauramaan, tuntemaan ja löytämään uutta voimaa musiikista ja tarinoista. Ohjaus Sanna HeikkinenMusiikki ja laulujen sovitus Valtteri Veiskola-PääkkönenLavastus Annukka MäntynenPukusuunnittelu Tiina SiltalaValosuunnittelu Henri PyyÄänisuunnittelu Sinikka IsoniemiNäyttämöllä Heidi Syrjäkari ja Valtteri Veiskola-PääkkönenEnsi-ilta 8.11.2025 SissilinnassaKesto 1 t 30 min, sisältää väliajanSissilinnassa on a-oikeudet.Omat juhlat teatterissa?Teatteri räätälöi Naisen juhlan hengessä juhlapaketteja esimerkiksi syntymäpäiväjuhliin, luokkakokouksiin ja tyhy-päiville. Katso lisätiedot ja hinnat: kajaaninteatteri.fi/yleisotyo/
ARPPA & SINFONIA LAHTI image
ARPPA & SINFONIA LAHTI
TORSTAI 19.3.2026 KLO 18.30, Sibeliustalo PERJANTAI 20.3.2026 KLO 18.30, SibeliustaloARPPA & SINFONIA LAHTIMIKKO PELLINEN, kapellimestariAARO ARPPA AIROLA, laulu, trumpetti & koskettimetVILLE-VEIKKO AIRANIEMI, kitaraEERO SEPPÄ, bassoOKKO SAASTAMOINEN, rummut & mandoliiniAaro Airola eli Arppa on valloittanut Suomea omalaatuisella soundillaan, jota on mahdotonta sulloa kaavamaisiin genreraameihin. Iskelmää, jazzia, folkia ja rockia yhdistelevät kappaleet kuullaan Mikko Pellisen sinfonisina sovituksina Sibeliustalossa.Aaro Airola eli Arppa on valloittanut Suomen viralliset listat ja fanien sydämet omaperäisellä soundillaan. Energisistä, improvisaatioon nojaavista keikoistaan tunnetun Arpan tarinalliset laulut kuljettavat halki eletyn elämän ja menneiden maailmojen tavalla, jota on vaikea sulloa vanhojen genrejen raameihin; iskelmää, jazzia, folkia ja rockia yhdistelevät kappaleet ovat velkaa vain Arpalle itselleen.Elokuussa 2020 omakustanteisen Laavalamppuja-debyyttinsä julkaissut Arppa on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten suosikkina. Neljä studioalbumia (Laavalamppuja, Kinovalon alla, Valeria ja Muovipussi kummittelee) julkaissut artisti on kerännyt viiden tähden levyarvioita, ansainnut lukuisia Emma-ehdokkuuksia ja vetänyt loppuunmyytyjä keikkoja ympäri Suomen. Nyt Arpan kappaleita päästään kuulemaan Mikko Pellisen sinfonisina sovituksina Sibeliustalossa.Konsertin kesto noin 2 h, sis. väliajan 20 min.Liput46–38 € perus / 41–32 € eläkeläinen / 32–30 € lapsi, opiskelija, työtön
MOZART IN MINOR KEY image
MOZART IN MINOR KEY
To 19.3.2026 klo 19:00Espoon kulttuurikeskusKAUSIKONSERTTI 6: MOZART IN MINOR KEYTapiolaMatthew Halls, kapellimestariKristian Bezuidenhout, pianoWolfgang Amadeus Mozart: Don Giovanni Overture KV527Wolfgang Amadeus Mozart: Pianokonsertto nro 24 c-molli KV491Wolfgang Amadeus Mozart: Sinfonia nro 40 g-molli KV550Mozartin neljästäkymmenestäyhdestä numeroidusta sinfoniasta kaksi on mollissa, samoin vain kaksi mollikonserttoa löytyy kahdenkymmenenseitsemän pianokonserton joukosta. Valtaosa tuotannosta liikkuu duurissa, mutta muutamiin molliteoksiin on kätketty kaikki inhimillisten pettymysten, surun ja lohdun sävelet. Don Giovannin orkesterijohdannossa soivat yhtä aikaa viettelijän kohtalo ja hilpeä elämänilo.Surusilmäinen c-molli-pianokonsertto syntyi Mozartin onnellisimpiin kuluvana ajanjaksona ja kertoo enemmän empatiataidoista kuin omista vastoinkäymisistä. Vastaavasti g-molli-sinfoniasta nro 40 ei kannata etsiä säveltäjän ennenaikaisen kuoleman enteitä, vaan myötätuntoista otetta meidän kaikkien murheisiin. Oppaina sydämen saloihin toimivat Tampere Filharmonian johtaja Matthew Halls sekä syksyllä tutuksi tullut fortepianotaituri Kristian Bezuidenhout.Konserttiesittely päälämpiössä klo 18:10-18:30TS & PianoEspoo: Pianoklassikot Jatkot konsertin jälkeen Tapiolasalissa. Valeria Resjan, piano Tapiola Sinfonietta ja PianoEspoo-festivaali aloittavat Pianoklassikot-sarjan. Kauden 2025–2026 aikana kolmen orkesterikonsertin päätteeksi on jatkot, joilla kuullaan eri aikakausien pianomusiikin klassikoita maamme kansainvälisesti kysytyimpien pianosolistien esittäminä. Pianoklassikot sisältyvät illan konserttilipun hintaan, ja ne ovat n. 30–45 minuutin esityksiä. Jatkot alkavat mahdollisimman pian orkesterikonsertin päätyttyä, ja lämpiön baari on tauolla avoinna.Alk. 35 / 29 / 10 €
KUUMAA image
KUUMAA
KUUMAA aloittaa ensi vuoden KUUMAA 10 -juhlavuotensa odotetulla klubikiertueella, joka vie bändin kymmenen viikon aikana kymmeneen kaupunkiin. Kiertue alkaa yhtyeen uuden albumin julkaisun jälkeen Oulusta helmikuussa 2026 ja huipentuu toukokuun alussa Helsingin Tavastialle. Vuonna 2016 perustettu KUUMAA on kasvanut pienistä klubeista täyttäen Suomen suurimmat areenat. Yhtye on voittanut kolmesti peräkkäin Emma-gaalan Vuoden yhtye -palkinnon ja sen kappaleet ovat keränneet yli 250 miljoonaa striimiä. Vuonna 2024 KUUMAA myi Pollstarin tilastojen mukaan enemmän konserttilippuja kuin mikään muu pohjoismainen artisti. Yhtye esiintyi muun muassa loppuunmyydyssä Helsingin jäähallissa sekä kiersi Maasta kuuhun -areenakiertueellaan ympäri maan. Tänä vuonna KUUMAA on keskittynyt 13. helmikuuta julkaistavan neljännen albuminsa tekemiseen ja esiintynyt vain kolmessa kaupungissa Tässä on kaikki -kiertueellaan. Täysimittaista klubikiertuetta bändi ei ole tehnyt yli vuoteen, ja nyt kymmenen viikkoa kestävä kevätkiertue vastaa niin yhtyeen, kuin yleisön klubikeikkojen kaipuuseen. "Areenakeikat ja suurkonsertit on olleet ihan mielettömiä kokemuksia, ja samalla ne on muistuttaneet siitä, miten paljon me rakastetaan esiintyä myös klubeilla. Paikoissa, joissa päästään oikeasti lähelle yleisöä. Ollaan kaivattu niitä kohtaamisia ja sitä energiaa, joka syntyy, kun ollaan tiiviimmin yhdessä kuulijoiden kanssa. Live on meille rakkain tapa olla olemassa ja kohdata ihmisiä, ja kymmenennen vuoden kunniaksi halutaan juhlia ystävyyttä ja uutta levyä tekemällä mahdollisimman paljon keikkoja. Aiotaan soittaa kaikkea, mitä tähänastisen matkan varrelta on kertynyt, niin isoja ja pieniä kuin uusia ja vanhoja biisejä. Tuleva levy on loppusuoralla, ja samalla kun ollaan studiossa, ajatukset karkaavat koko ajan tulevaan kiertueeseen. Intoa kihisten odotetaan, että kuulette ja näette kaiken elävänä!", KUUMAA fiilistelee. *** Ovet aukeavat noin tuntia ennen esityksen alkua.Tarkista illan aikataulu osoitteessa www.kerubi.fi.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ovella peritään narikkamaksu 3 €. Kerubin voimassaoleva kantiskortti on näytettävä sisääntulon yhteydessä. Kerubin mobiilikantiskortin saat hankittua osoitteesta kantis.kerubi.fi Kerubin Sali on esteetön keväällä 2025, kun Kerubi avautuu.