4210 result(s) found for ""

ONEVIOLIN - ACT TWO image
ONEVIOLIN - ACT TWO
ONEVIOLIN JATKAA SUOMEN VALLOITUSTA UUDELLA LIVESETILLÄÄNLontoon Royal College of Musicista valmistunut ONEVIOLIN, oikealta nimeltään Pekka Niemi, on esiintynyt viime vuosina loppuunmyydyille saleille eri puolilla Suomea. Huippuviulisti jatkaa menestyksekkäiden rundiensa putkea syksyllä 2024, kun hän tuo ACT TWO -nimisen uudistetun livesetin perinteisten konserttisalien lisäksi myös klubeille!Tunnin mittaiset ACT TWO -keikat tulevat keskittymään kansainvälisten hittien cover-versioihin. ONEVIOLINin maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen konsepti perustuu siis siihen, että artisti uudelleenversioi tunnettuja kappaleita käyttäen vain yhdellä viululla tuotettuja ääniä. Kaikki rummuista melodiaan on tehty vain ja ainoastaan artistin viululla. Esiintymistä tukevat lavalle pystytettävät videoscreenit, joiden visuaalinen ilme on ACT TWO -setissä päivitetty aivan uudelle tasolle. Konsertit eivät sisällä väliaikaa.ONEVIOLIN on ollut hurjassa nousukiidossa 2020-luvulla. Hänen some-hiteiksi nousseet cover-videonsa saattavat kerätä miljoonia katselukertoja jopa yksittäin, puhumattakaan paljonko ne ovat tavoittaneet ihmisiä maailmanlaajuisesti yhteensä. Omien konserttiensa lisäksi hän on tuttu näky niin TV-ruudusta kuin erilaisista kampanjoistakin.Pelkästään vuonna 2023 ONEVIOLIN teki kolme kiertuetta, esiintyi festivaaleilla, firmatilaisuuksissa ja lennätettiin eri mantereille myös ulkomaan yksityiskeikoille. Keikkailun ja viraalivideoiden ohella artisti on julkaissut "ONE"-nimisen albumin sekä vieraillut Uniikin ja TUULIn kultaa striimanneella singlellä Karuselli.
Kurjet image
Kurjet
Tiina Puumalainen ‒ Hanna SuutelaKurjetHe elivät kirjoittaakseen (ja kirjoittivat elääkseen)Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo satumaisen tarinan Helmi ja Aune Krohnista sekä Aino Kallaksesta ‒ lahjakkaista, rohkeista ja periksiantamattomista kirjailijasisaruksista.Helmi Krohn, sisaruksista vanhin, on voimakastahtoinen kirjallisuusnainen, joka kiinnostuu spiritualismista. Aino Kallas, keskimmäinen sisko, on kuuluisa kirjailija sekä kohuttu ja kansainvälinen seurapiiri-ihminen. Sisarussarjan nuorin, Aune Krohn, kirjailija hänkin, on ottanut hoitaakseen sisarusten masennukseen sairastuneen Minna-äidin ammentaen voimaa hengellisyydestä.Eletään 1930-luvun Suomessa. Sisaruksia yhdistää kirjoittaminen. He kirjoittavat ammatikseen ja kutsumuksesta, kääntävät ja toimittavat henkensä pitimiksi, kamppailevat köyhyyttä vastaan, joka vaanii koko ajan kulman takana.Kaarle-veljensä kuoleman myötä sisaret kokoontuvat pitkästä aikaa. Paikalla ovat myös säveltäjäveli Ilmari Krohn kirjailijavaimonsa Hilja Haahden kanssa sekä Helmin entinen aviomies, professori ja valtiomies E. N. Setälä.Seurue luennoi ja viisastelee toisilleen kuin vanhoina hyvinä aikoina, kunnes käy kuten aina, ja joku alkaa muistella menneitä. Puheeksi tulee Kiiskilän hovi. Tarunhohtoinen sukukartano Viipurinlahdella on sisarusten lapsuuden paratiisi, joka katoaa heidän elämästään yhtä nopeasti ja traagisesti kuin heidän isänsä Julius Krohn, suomalaisen kulttuurin merkkihenkilö.Vaikka yhteys lapsuuteen on kadonnut, ovat särkyneen idyllin sirpaleet yhä läsnä sisarusten elämässä: muistoina, totuutena ja tarinoina. Kukin on löytänyt yksilöllisen tiensä, mutta millä ehdoilla? Mikä tässä elämässä toteutuu, mikä jää toteutumatta?Kiehtova tarina valottaa Krohnin suvun kirjailijanaisten vaiheitaTiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo kauniin ja kiehtovan tarinan Krohnin laajaan sivistyssukuun kuuluvista kirjailijasisaruksista. He olivat lahjakkaita ja rohkeita, periksiantamattomia ja itseoppineita naisia, jotka tekivät valtavan työn suomalaisen kulttuurin puolesta.Tutkimuskirjallisuudesta inspiroitunut teos muistuttaa, kuinka tärkeitä inhimillisiä perusarvoja sivistys ja kulttuuri ovat kaikkina aikoina luodessaan valoa pimeyden keskelle.Kurjet-esityksen ohjaa Tiina Puumalainen, ja sen lavastaa Teppo Järvinen. Puumalaisen ja Järvisen perustama The Wild Company -teatterikollektiivi tunnetaan kokonaisvaltaisesta näyttämöestetiikastaan.“Miksi kurjet lentävät?Koska ne voivat.Koska ne haluavat.Koska ne osaavat.”Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 14.2.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Esa-Matti Long, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Nicke Lignell ja Paula SiimesOhjaus Tiina Puumalainen Käsikirjoitus Tiina Puumalainen ja Hanna Suutela Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Kare Markkola Musiikki Joakim Berghäll Äänisuunnittelu Jani Peltola Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
VANHOJA POIKIA K18 image
VANHOJA POIKIA K18
Seija Holma – Tommi Auvinen – Juha VainioVanhoja poikiaMiehet, unelmat ja laulutVierailuesitykset Viikinsaaren kesäteatterissa 4.-19.6.2024Niilo on eläköitynyt kalastaja, Arvi käy vielä muikkuverkoillaan. Arvin poika Pekka kaipaa sinne missä on naisia, kaupunkeihin. Ja omaan elämään. Lati on osuuskauppias, jota vaimo turhaan yrittää pitää tiukassa hihnassa.Neljä miestä tuulisella Saimaan saarella, muistot, toiveet, syvimmät surut ja hellimmät unelmat jaetaan yhdessä. Usein huiman hauskasti, yhtä usein kömpelön karheasti. Nokipannukahvi on tulilla, kuppinsa pohjalle on lupa kaataa pienet plöröt, kukaan ei kiellä eikä kehota.Miehet kuljettavat tarinaansa parinkymmenen Junnun laulun voimin, huumori ja haikeus lyövät komeasti kättä. Ja jossain kääntää norppakin kylkeään.Rooleissa Taneli Mäkelä, Esko Roine, Tuomas Uusitalo ja Puntti ValtonenLive-yhtyeenä näyttämöllä Antti Paalanen ja KiharakolmioKäsikirjoitus Tommi Auvinen ja Seija HolmaOhjaus Tommi AuvinenLaulut Juha VainioKapellimestari Antti PaalanenKoreografia Jouni PrittinenLavastussuunnittelu Perttu SinervoKantaesitys oli Tampereen Työväen Teatterissa 6.11.2018.Esityksen kesto noin 2 h 10 minuuttia sisältäen väliajan.Näytelmän tekijänoikeuksia valvovat Nordic Drama Corner ja Warner Chappell Music Finland.--------------------Lipun hinta: 45,00 € (sis. palvelumaksu.) / 40,90 € ilman palvelumaksua.Eläkeläinen: 43,00 / 38,90 € ilman palvelumaksua.Lipun hinta ei sisällä laivamatkaa saareen. Laivalippu on ostettava erikseen Hopealinjojen verkkokaupasta:https://www.hopealinjat.fi/palvelut/tampere-laukontori-viikinsaari/Aikuinen 15 €Eläkeläinen/Opiskelija/Koululainen 12 €Lapsi 3-12 v 10 €Perhelippu 2 aik. + 1 lapsi 37 €(muut perheen lapset à 5 €)Sis. meno-paluu risteilyn ViikinsaareenOstathan laivalippusi hyvissä ajoin ennen esityspäivää.Laivamatka saareen kestää 20 minuuttia. Laivat lähtevät tasatunnein Tampereen keskustasta, Laukontorin satamasta klo 10 alkaen, paluulaivat Viikinsaaresta aina puolelta.Jos esitys alkaa klo 14, osta laivalippu viimeistään klo 13 laivaan. Laivalle tulee saapua 15 min. ennen lähtöaikaa.Viikinsaareen kannattaa kuitenkin saapua ajoissa. Saaressa on paljon tekemistä ja hyvät ravintolapalvelut.Kartanomenu 62 € (sis. palvelumaksun)Kartanomenu on kolmen ruokalajin ateria johon kuuluu alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Menun nauttimiseen kannattaa varata aikaa noin kaksi tuntia. Suosittelemme tekemään myös pöytävarauksen.p. 050 352 5505varaukset@ravintolaviikinsaari.fi------Viikonloppuisin tarjolla on myös Ravintola Viikinsaaren upea brunssi, joka täyttää vaativimmankin saarikävijän tarpeet.Brunssi 37 € aikuinen / 17 € lapsi (sis. palvelumaksun)Viikinsaaren brunssi menu: https://www.ravintolaviikinsaari.fi/brunssiTarjolla on lisäksi lipunoston yhteydessä seuraavat väliaikatarjoilut:Kahvi ja Viikinsaari -leivos 10,50 €Kahvi ja pulla 7,50 €Kahvi ja pasteija 7,50(hinnat sisältävät palvelumaksun)Ryhmämyynti yli 30 hengen ryhmät: asiakaspalvelu@hopealinja.fi, 010 422 5600
Michael Bleu image
Michael Bleu
Parhaat matkat ovat aikamatkoja menneeseen. Michael Bleu on monessa erivärisessä liemessä uitettu artisti ja tuottaja. Hänen erityispelialuettaan on 60- ja 70-lukulainen amerikkasoul, joka kuitenkin tässä tapauksessa esitetään suomenkielellä. Bleu hämmentää ja yllättää tuotantonsa moni-ilmeisyydellä sekoitellen eri ainesosia aivan niin kuin huvittaa. Välillä hempeillään viuluorkesterin soidessa - sivun kääntyessä matkustetaan alamaailman kauneimpaan laitaan, missä sähkökitara dominoi koko galaksia. Hänen tuotannossaan on esiintynyt myös runsaasti vierailevia artisteja joista mainittakoon esim. Antti Autio, F, Nalia ja Pekka Laine. Viime syksynä kotimaiseen Lapua 1976 elokuvaan biisejä säveltänyt Bleu julkaisee viidennen studiolevynsä ”Futuristik Soul” 13.9.2024. Albumi on pohdiskeleva tilinteko tästä ajasta. Konseptihenkisen levyn fokuksessa on yhteiskuntakriittisyys, nykyajan ilmiöt, valtaa pitävät tahot ja kaikki omaa etua tavoittelevat turhantoimittajat. Myös miljonäärit ja Posti sekä ostoskeskukset saavat osansa. Asiat syljetään maanisella paasauksella ulos, mutta satiirisella otteella puhumattakaan mustasta huumorista. Keskiössä on viha ja sen eri piirteet. Auttaako tai antaako sille antautuminen pelastuksen vai vaivutaanko yhä syvemmälle? *** Tampereen vanhimpiin ravintoloihin kuuluvan Laternan tarina jatkuu! Laterna on Tampereen keskustassa vanhassa jugend-talossa sijaitseva iltaravintola, joka tarjoaa monipuolista ohjelmaa, ruokaa ja juomaa keskiviikosta lauantaihin. Laternan aukioloajat: ke-to klo 17-22, pe-la klo 17-00. Keittiö ja baari palvelee koko illan ajan. Liput tarkistetaan tuntia ennen keikan alkua. Ravintolassa on sekä istuma- että seisomapaikkoja. Lippu sisältää eteispalvelumaksun. Lippuja myynnissä ovella 20 €, mikäli jäljellä. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Ravintola sijaitsee toisessa kerroksessa. Hissin käyttö mahdollista etukäteen sovittaessa. Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaaasiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintola Laterna: laterna@laterna.fi / 040 040 5180
Yona: Eden-levynjulkaisukiertue image
Yona: Eden-levynjulkaisukiertue
Yona julkaisee yhdeksännen sooloalbuminsa ja lähtee mittavalle konserttisalikiertueelle Laulaja- ja lauluntekijä Yona julkaisee syksyllä yhdeksännen studioalbuminsa ja suuntaa levynjulkaisukiertueella konserttisaleihin ympäri Suomen. Eden-nimeä kantava albumi julkaistaan 20. syyskuuta ja kiertue starttaa lokakuussa. ”Eden kertoo sisäisestä turvapaikasta, kaiken läpäisevästä rakkaudesta ja irtipäästämisestä. Levy on tehty yhdessä tuottaja Mauri Syrjälän, sekä mun rakkaan yhtyeeni kanssa. Eden on Yonan soinnille tutusti orgaaninen, mutta aikaisemmista levyistä poiketen konemusavaikutteisempi, biitimpi ja mystisempi”, Yona kertoo tulevasta levystä. Julkaisukiertueen keikat ovat kaksiosaisia. Uuden levyn lisäksi konserteissa tullaan kuulemaan myös useita rakastetuimpia kappaleita Yonan aikaisemmilta levyiltä. ”Meidän jokainen keikka on uniikki ja annamme aina kaikkemme musiikille. Odotan suurella jännityksellä ja innolla, että pääsemme sukeltamaan yhdessä Edeniin”, Yona fiilistelee kiertuetta. Yona tunnetaan ennakkoluulottomasta ja uniikista tavastaan yhdistellä taiteessaan eri musiikkigenrejä. Yonan kappaleille on ominaista henkilökohtainen ote, vahva tunnelataus ja elokuvalliset mittasuhteet. Artisti palkittiin edellisestä albumistaan Uni johon herään Kriitikoiden valinta -Emmalla ja Teosto-palkinnolla. Yonan ilmaisuvoimaisessa yhtyeessä soittavat Juhani Grönroos (kitara), Juho Kanervo (sello), Antti Kujanpää (koskettimet), Tuomas Timonen (rummut), Antti Kivimäki (basso), Paavo Malmberg (ääni) sekä Jaakko Peltonen (valot). soldoutmanagement.fi yona.fi Yona Facebook Yona InstagramVerkosta vain suoria ostoja, puhelinpalvelussa varausaika 2 päivää. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Pyörätuoli + avustaja -paikat löytyvät kahdesta kohdasta katsomoa: A permanto ylärivi oikea ja C permanto ylärivi vasen.
Mansikkapaikka image
Mansikkapaikka
Sofi OksanenMansikkapaikkaTrillerimäinen draamaSofi Oksasen odotettu uutuusnäytelmä kantaesitetään Kansallisteatterissa maaliskuussa 2024. Mansikkapaikka on pelottavan ajankohtainen, trillerimäisten käänteiden draama, jossa ihmiset ajautuvat vihamielisen ideologian pelinappuloiksi.Suomalaisopiskelija Ville on joutunut hoitoon psykiatrian klinikalle vieraassa maassa.Samaan aikaan keskisuomalaisella luonnonmarjatilalla on paljastunut törkeä ulkomaalaisten marjanpoimijoiden hyväksikäyttötapaus. Villen poliisisisko Alina alkaa tutkia skandaalia, joka uhkaa tahrata maineen myös mansikkatilaa isännöivältä Keijolta, Villen ja Alinan isältä. Asiat mutkistuvat, kun kukaan ei näytä tietävän, missä Ville on. Alina ryhtyy selvittämään veljensä katoamista.Keijo on vakuuttunut, ettei hänen yrityksensä ole tehnyt mitään väärää. Jokin tuntuu kuitenkin olevan pahasti vialla. Ehkä oma maa ei olekaan mansikkaa? Ehkä vastoinkäymisten syyt ovat lähempänä kuin Keijo tai Alina kykenevät näkemään?Sofi Oksasen kirjoittama Mansikkapaikka kohdistaa katseen siihen järkyttävän syvään kuiluun, joka on jakanut maailman kahteen keskenään vihamieliseen leiriin. Globaalin maailman pimeät voimat eivät toimi vain jossakin epämääräisessä kaukaisuudessa, vaan meidän keskuudessamme. Ja siinä pelissä ovat panoksena perustavat arvot ‒ vapaus ja ihmisoikeudet.Sofi Oksanen on maailmanluokan kirjailija, jonka uuden näytelmän kantaesitys on odotettu kulttuuritapaus. Oksasen kirjoittaman uutuusdraaman ohjaa Mika Myllyaho. Edellisen kerran Myllyaho ohjasi Oksaselta Puhdistus-näytelmän (2007), josta tuli valtava menestys niin teatteriesityksenä kuin romaanina. Oksasen tuotannosta on Kansallisteatterissa aiemmin kantaesitetty myös teokset Kertomuksia keittiöstä (2011) ja Kun kyyhkyset katosivat (2013). Oksaselta on vastikään ilmestynyt tietokirja Samaan virtaan, Putinin sota naisia vastaan (2023, Like).Kantaesitys Suurella näyttämöllä 6.3.2024TyöryhmäRooleissa Wanda Dubiel, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Pirjo Luoma-aho, Wenla Reimaluoto, Janne Reinikainen ja Otto RokkaOhjaus Mika MyllyahoKäsikirjoitus Sofi Oksanen Lavastussuunnittelu Eliisa Rintanen ja Mika Myllyaho Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Musiikki Samuli Laiho Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Äänisuunnittelu Grégory Maisse Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
Brooklyn Sound: Lovers Left Alive, Pretty image
Brooklyn Sound: Lovers Left Alive, Pretty
Brooklyn Sound jatkuu Semifinalissa syksyllä! Brooklyn Sound -klubisarja nostaa esiin kiinnostavia, nousevia suomalaisia artisteja ja yhtyeitä eri musiikkigenreistä. Tapahtumapaikkana toimii uusien kykyjen ponnahduslautana tunnettu Semifinal(Urho Kekkosen katu 4-6). Tapahtumat toteutetaan yhteistyössä Brooklyn Breweryn sekä Tavastia-klubin kanssa. Ikäraja tapahtumissa on K-18. LOVERS LEFT ALIVE 20-luvun alussa perustettu Lovers Left Alive on päätynyt viime vuosien aikana lähes jokaisen helsinkiläisen underground rock-diggarin huulille, suosion kasvaessa puskaradioiden kautta yli sukupolvirajojen. Menevä eikä meinaava bändi tunnetaan sarjakuvahahmomaisten soittajiensa ja raa'an energiansa lisäksi asenteestaan ja vaarallisesta meiningistään, joka hengittää ja huokuu rock and rollin syvintä olemusta."Paras bändi stadista vuosiin! Näin yhtyeen livenä Turussa oman keikkamme jälkeen glam-klubilla. Kelloggs Bollocks, Mezola, Floyd, Johnny Thunders ja Richey Manic olivat heränneet bändissä taas henkiin. Aikamatka Lepakkoon vuodelle 1984…" -Jyrki 69Helsingin rock-klubit parissa vuodessa nopeasti haltuunsa ottanut ryhmärämä on päätynyt myös soittamaan loppuunmyydylle Tavastialle the 69 Eyesin kutsumana. Normaalisti stadilaisilla pikkubändeillä ei ole mitään asiaa Tavastian lavalle ennen Semifinalin valloitusta, eikä Lovers Left Alive ole muuten soittanut urallaan nuottiakaan pikku-Tavastialla. Tämä hävytön röyhkeys korjataankin nyt bändin ensimmäisellä esiintymisellä Semifinalissa.PRETTYRaskaan musiikin kameleontti Pretty on tunnettu raa’asta ja voimakkaasta soundista, joka pitää päästä kokemaan keikoille.Yhtyeen odotettu debyytti EP “CRAWL” löysi tiensä useille kansainvälisille Spotifyn soittolistoille. *** Suomessa Brooklyn Brewery on ollut Sinebrychoffin kumppani jo vuodesta 2006. Pohjoismaiden vanhin panimo on toteuttanut Brooklyn Sound -konseptia vuosien varrella aiemminkin hyvällä menestyksellä. Brooklyn Sound -tapahtumia on järjestetty myös USA:ssaja Iso-Britanniassa. SEMIFINALIN turvallisuusohje Semifinalissa on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 15€, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Jaakko Laitinen & Väärä Raha image
Jaakko Laitinen & Väärä Raha
Jaakko Laitinen & Väärä Raha - Äyskäri - levyjulkkarit Maailman paras Lapland-Balkan-musiikkiorkesteri julkaisee syksyllä 2024 seitsemännen pitkäsoittonsa 'Äyskäri'-nimeltään! Levy on tuotannollinen uudelleenkäynnistys bändin ensimmäisten levyjen akustisiin maailmoihin, mutta viidentoista vuoden varrella kertyneellä soittotaidolla ja itsevarmuudella tarkasteltuna. Lauluja ovat säveltäneet kaikki orkesterin jäsenet ja niissä helkkyvät kaikkien omien taiteilijapersoonien kautta suodattuneet monimuotoiset vaikutteet, sanoituksetkin ovat loikanneet kauas ensilevyjen haikeista lemmenlauluista ulkoavaruuttakin kohti kurkotteleviin sfääreihin todelisuuden reunojen riekaleita värisytellen henkilökohtaista kuitenkaan unohtamatta ja kaikesta tästä on sovitettu uutta ja ainutlaatuista Väärä Raha -soundia. Musiikillisena perusinnoittajana orkesterilla on aina Balkan, vaikka höysteitä ja mausteita onkin otettu vaikka ja mistä!Levyjulkkareissa kuullaan kaikki Äyskärin kappaleet, rakastetuimmilla Väärä Raha -ralleilla höystettynä plus bonuksena kappaleita vielä tekeytymässä olevalta kahdeksannelta levyltä. Ennen kaikkea yhtye tunnetaan hurmoksellisista keikoistaan ja mainetta on ylläpidetty ympäri Suomen 70 keikan vuositahdilla, ulkomaitakaan unohtamatta, missä Väärää Rahaa on kuultu keikoilla jo yli 20 eri maassa. On aika siis pistää rusetti ojennukseen, laittaa tanssikengät jalkaan ja antautua Lapland-Balkan musiikin pyörteisiin!Ovella peritään security fee 3,90 €. Liput ovelta 23 €, mikäli jäljellä. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Esteetön sisäänpääsy Kuudennelle Linjalle tapahtuu Hämeentien puoleisesta sisäänkäynnistä. Tarkka osoite on Hämeentie 13 B (n. 50 metriä Siltasesta Hakaniemen suuntaan). Ovesta pystyy liikkumaan pyörätuolilla suoraan sisään ilman käännöksiä. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
Smash Into Pieces, Cyan Kicks image
Smash Into Pieces, Cyan Kicks
SMASH INTO PIECES PALAA LOKAKUUSSA SUOMEEN – SUOMEN KEIKOILLA MUKANA CYAN KICKS Tämän kevään Melodifestivalenissa yleisöt hurmannut Smash Into Pieces tuo säkenöivän live-energiansa ja tarttuvat hitit Suomeen osana Manifest-kiertuettaan. Suomen keikoilla lämmittelijänä nähdään Cyan Kicks. Länsinaapurimme lupaavimpiin raskaamman rockin yhtyeisiin lukeutuvan Smash Into Piecesin musiikki yhdistelee ennakkoluulottomasti modernia rockia, pop-elementtejä ja jopa EDM-vaikutteita, unohtamatta tarttuvia melodioita ja puhuttelevia sanoituksia. Yhtyeen pehmeänkarhea laulaja Chris Adam Hedman Sörbye on karismaattinen esiintyjä, ja yhtyeen keikat ovatkin kuuluisia dynamiikastaan ja intensiivisyydestään. Smash Into Pieces on tullut tunnetuksi myös visuaalisesti loisteliaasta live-show'staan, jossa nähdään paljon teatraalisia elementtejä, alkaen rumpali The Apocalypse DJ:stä. Smash Into Piecesin esikoisalbumi Unbreakable julkaistiin vuonna 2013 ja se sisälsi hittikappaleen Stronger. Yhtye on siitä lähtien julkaissut useita menestysalbumeita, kuten The Apocalypse DJ (2015), Rise Up (2018), Arcadia (2020), ansiokkaasti tanssimusiikin kentältä ammentanut A New Horizon (2021) ja jälleen vaihtoehtorockimpi Disconnect (2022).  Smash Into Pieces on keikkaillut useiden tunnettujen artistien, kuten Amaranthen, Halestormin ja Within Temptationin kanssa. Yhtye ammentaa inspiroivaa materiaalia esimerkiksi omista kokemuksistaan, masennuksesta ja ahdistuksesta ja luo musiikkia, joka koskettaa yleisöä ympäri maailmaa.Suomi on ollut Smash Into Piecesille aina tärkeä maa, ja yhtye odottaakin innolla paluutaan Suomen lavoille. Yhtyeen uusimmat albumit ovat nostaneet bändin tunnetuksi myös Suomessa, ja syksyn kiertueella kuullaan varmasti niin uusia kuin vanhojakin hittejä, mukaan lukien Melodifestivaleneilta tutut menestyshitit Six Feet Under ja Heroes Are Calling. Elektronisen musiikin vaikutteiden ja raskaamman hevin välimaastossa seikkaileva Cyan Kicks puolestaan potki ovet sisään Uuden Musiikin Kilpailussa 2024. Cyan Kicks on kiertänyt viime vuosina Eurooppaa yhdessä Smash Into Piecesin kanssa, joten bändeiltä löytyy jo yhteistä historiaa. Cyan Kicksin tuorein pitkäsoittonsa ”I Never Said 4ever” ilmestyi viime keväänä ja oli ehdolla Vuoden rock-albumin kategoriassa Emma Gaalassa. www.smashintopieces.com | Facebook | YoutubeAIKATAULU:19:00 ovet19:45 Cyan Kicks21:00 Smash Into Pieces Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. **** Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisätietoa esteettömyydestä!
Olavin Huone image
Olavin Huone
On aamu. Kello on täsmälleen 8:45. Laskeudut portaita alas maan alle, käännyt oikealle ja näet auringon yrittävän ikkunasta sisään. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, mutta Olavin huone on maan alla ja maan päällä samaan aikaan. Sumuisella säällä vastakohdat suutelevat — voin olla heikko ja vahva samassa hetkessä, pyöreä ja kulmikas, Pännäinen ja Pariisi. Tänään saat kuulla kevätlauluni, tänään avaan sinulle alimman laatikon, tänään kaikkiin oviin koputetaan kolmesti. Siitä eteenpäin olet omillasi. Tervetuloa Olavin huoneeseen! Palkittu laulaja-lauluntekijä Olavi Uusivirta tunnetaan armottomalla energialatauksella varustetuista keikoistaan, jossa nelihenkisen bändin vastustamaton liveshow on valloillaan. Nyt Uusivirralla on edessään uusi aluevaltaus, kun 14 paikkakuntaa kattava Olavin huone -kiertue käynnistyy lokakuussa. Kiertue tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa artistin uuden materiaalin tekoprosessiin sen hauraimmassa ja herkimmässä vaiheessa. Intiimit ja keskenään hyvin erilaiset illat avaavat uusien laulujen muotoutumista ennennäkemättömällä tavalla sekä antavat yleisön ja artistin vuorovaikutukselle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Kuulemme myös tuttuja klassikkobiisejä sekä harvemmin kuultuja helmiä uusina riisuttuina versioina, yllätysvieraita unohtamatta.Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €. *** Esteettömyys: Ravintolassa on esteetön sisäänkäynti sekä WC-tilat. Esteetön sisäänkäynti sijaitsee ravintolan sisäpihan puolella. Tämän lisäksi ravintolan tiskeillä on käytössä palveluinduktiosilmukka.
Smalltime Players image
Smalltime Players
Smalltime Players: Edu Kettunen - Mika Kuokkanen - Johanna Iivanainen & Mikko Iivanainen - Levynjulkaisukiertue 2024 Kotimaisen juurimusiikin sanansaattajat Edu Kettunen, Mika Kuokkanen sekä Johanna ja Mikko Iivanainen tarjoilevat herkkiä tulkintoja ja elämänmakuisia tarinoita konserttisalikiertueellaan syys-lokakuussa 2024. Kiertueella juhlistetaan syksyllä julkaistavaa Smalltime Players -yhtyeen uutta albumia. Olohuonemaisessa konsertissa nämä neljä esittävät uuden levynsä tuotantoa, tunnetuimpia kappaleitaan ja valikoituja lainakappaleita. Luvassa on tyylikäs ja tiheätunnelmainen ilta, josta ei tunnetta ja sävyjä puutu. Edu Kettusen ja Mika Kuokkasen vuosia kestänyt musiikillisen yhteistyön tuloksena kuullaan hienosti yhteensoivaa laulua ja sävykästä säestystä. Johanna ja MikkoIivanaisen musiikista välittyy läsnäolo, rakkaus musiikkiin ja yhdessä tekemiseen. Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden ehdottomaan eliittiin kuuluva Edu Kettunen ei esittelyjä kaipaa. Hänen monista klassikko-kappaleistaan on tullut lähes kansanlauluja, jotka periytyvät sukupolvelta toiselle. Edu on kappaleissaan ja tulkinnoissaan onnistunut nitomaan omaperäisen taitavasti yhteen suomen kielen, suomalaisen mielenmaiseman sekä anglo-amerikkalaisenmusiikin perinteen. Mika Kuokkanen on tuttu laulaja-kitaristi Hoedown-yhtyeen lisäksi muun muassa J. KarjalaisenLännen-Jukka -kokoonpanosta ja yhteistyöstään Ninni Poijärven kanssa. Mika on tehnyt kappaleita omien levyjensä ja Hoedown-yhtyeen lisäksi esimerkiksi Eero Raittiselle, Sami Saarelle ja Emma Salokoskelle. Useilla musiikkialan palkinnoilla palkittu, SuomiLOVE-ohjelmasta koko kansalle tutuksi tullut ja upeana tulkitsijana tunnettu Johanna Iivanainen on julkaissut kolme soolo-albumia (Kadotaan uneen, Mustarastas laulaa ja Broken river) ja ollut mukana yli 50:llä levytyksellä. Mikko Iivanainen on monista kokoonpanoista tuttu monipuolinen kitarataiteilija. Johannan ja Mikonduon ohella hänet tunnetaan hyvin myös loistavana jazz-kitaristina mm. Nordic Trinity Trio-kokoonpanossa. Taiteilija on julkaissut kolme soolo-albumia, joista viimeisin Lullaby For Lost Souls julkaistiin vuonna 2023. Kokoonpano: Edu Kettunen - laulu, kitara & perkussiot Mika Kuokkanen, - laulu & kitara Johanna Iivanainen, - laulu & piano Mikko Iivanainen - kitara & taustalaulu Showtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02 Lippu sisältää eteispalvelumaksun.