4210 result(s) found for ""

Pate Mustajärvi - Pelkkää Patee image
Pate Mustajärvi - Pelkkää Patee
Pate Mustajärvi suuntaa syksyllä laajalle kotimaan kiertueelle Suomirockin moninkertaisesti palkittu legenda on uuden aikakauden edessä. Ohjattuaan vuonna 1977 perustamansa Popeda-yhtyeen näyttävästi omalta osaltaan päätepysäkille loppuunmyydyllä Tampereen Ratinan stadionilla syyskuussa 2023, Pate Mustajärvi keskittyy nyt täysin palkein soolouraansa. Uusien tuulten saattoi havaita puhaltavan Mustajärven uralla jo viikko Ratinan konsertin jälkeen julkaistun Hei äijä -singlen muodossa. Syyskuussa 2024 starttaa Pelkkää Patee -kiertue, joka valloittaa niin konserttisalit kuin klubit ympäri Suomen.Universal Musicille levyttävä Mustajärvi tunnetaan karismaattisena tekijänä, joka on ollut läpi uransa ajassa kiinni. Sen huomaa niin ajankohtaisista ilmiöistä syntyneistä sanoituksista kuin vaikkapa väkevistä kannanotoistakin. Tampeeen Ikurin kasvatin tuorein single Hei äijä tulee saamaan seurakseen lisää uutta musiikkia vuoden 2024 aikana. Helmikuussa ilmestyy myös päiväkirjamerkintöihin pohjautuva ”Ratinaan se päättyi – 46 vuotta Popedaa” -kirja. Kokeneen tarinankertojan stooripankki on ehtymätön vielä 2020-luvullakin. Syksyllä 2024 Pate kiertää Suomea Pelkkää Patee -kiertueellaan yhteensä 20 konsertin verran. Kiertueella pelkkää Patee tarjoillaan yleisölle niin parituntisissa väliajallisissa konserteissa kuin rokimmilla klubikeikoilla. Soolouransa vuonna 1984 aloittaneelta ja tähän päivään mennessä 12 sooloalbumia julkaisseelta Mustajärveltä on kiertueen alla luvassa myös uutta musiikkia kokonaisen pitkäsoiton verran.”Uusia biisejä on purkitettu hiljalleen viime syksystä lähtien, eiköhän sieltä yksi albumillinen saada ulos ennen kiertuetta”, paljastaa jo keväällä 2023 uuden levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa tehnyt Mustajärvi, ja lupaa konserttiyleisölle kattavan läpileikkauksen koko soolotuotantoonsa tuorein sovituksin."Settilistojen kasaaminen uuden työporukan kanssa on kyllä hauskaa. Biiseistä saadaan esille ihan uusia puolia. Olen tästä kaikesta itsekin pitkästä aikaa ihan fiiliksissä", hehkuttaa Mustajärvi.Kiertuekokoonpanossa yhdistyvät vankka kokemus ja nuori lahjakkuus, sillä Paten vierelle lavalle nousevat Mikko Kangasjärvi (piano), Santeri Kotamäki (kitara), Milla Heinonen (basso), Aleksi Ylimäki (rummut), Jari Latomaa (taustalaulu ja akustinen kitara) ja Päivi ”Capri” Selo (taustalaulu).PELKKÄÄ PATEE -kiertue 2024:5.9. YLIVIESKA, Akustiikka 6.9. OULU, Madetojan Sali 7.9. KAJAANI, Kaukametsä 12.9. LAPPEENRANTA, Lappeenranta-sali 13.9. KUOPIO, Sawohouse (klubikeikka) 14.9. KUUSANKOSKI, Kuusaasali 19.9. HYVINKÄÄ, Hyvinkääsali 20.9. LAHTI, Sibeliustalo 21.9. MIKKELI, Mikaeli 3.10. LOHJA, Laurentius-Sali 4.10. PORVOO, Taidetehdas 5.10. KOTKA, Satama Areena 10.10. RAUMA, Rauma-Sali 11.10. TAMPERE, Tavara-asema (klubikeikka) 12.10. TAMPERE, Tavara-asema 17.10. JYVÄSKYLÄ, Paviljonki 18.10. PORI Promenadisali 19.10. SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo (klubikeikka) 30.10. HELSINKI Savoy-teatteri 31.10. HÄMEENLINNA, Verkatehdas
Ikirouta image
Ikirouta
Suomenkielistä melodista iskelmävetoista metallia takova Ikirouta esiintyy On The Rocksissa lokakuussa!  Ikirouta on sopiva sekoitus metallia, rockia sekä kotimaista iskelmää. Yhtye on sai alkunsa vuonna 2020 aiemmin SoulHealerissa toimineiden vokalisti Jori Kärjen sekä kitaristi Teemu Kuosmasen toimesta. Perustamisen jälkeen yhtye on soittanut keikkoja sekä klubeilla että festareilla ympäri Suomea ja on jakanut lavoja mm. Popedan, Antti Tuiskun, Blind Channelin, Juha Tapion, Kaija Koon ja jopa legendaarisen Skid Rown kanssa. Ikiroudalla on uskollinen ja yhtyeen kokoluokkaan nähden laaja fanikunta ympäri Suomea ja yhtye on aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä pitäen mm. soittotreeneistään Facebook-livejä. Näillä videoilla on ollut parhaimmillaan yli 10 000 katsomiskertaa. Viimeisin 15.3.2024 julkaistu kappale ”Minä tahdon!” on jo yhtyeen 18. singlejulkaisu ja se onkin otettu jälleen hienosti vastaan fanien keskuudessa. Samalla nimi ja tietous on levinnyt joka puolelle Suomea, jonka ansiosta keikkapaikat ovatkin olleet lähes loppuunmyytyjä. Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat Liput ovelta 17 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. --- Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
Tyhjäntoimittaja - 10 vuotta Väinö Honkasen Lauluja image
Tyhjäntoimittaja - 10 vuotta Väinö Honkasen Lauluja
Vuonna 2014 loviisalainen Väinö Honkanen tarttui kitaraan. Soitin vaihtui kuitenkin nopeasti bassoon, sillä neljässä kielessä oli laiskalle muusikonalulle sopivampi määrä taltutettavaa kuin kuudessa. Ensimmäisessä bändissään, Tehtaassa, Honkanen toimi laulaja-basistina, ja yhden kesän olemassaolonsa aikana bändi ehti kirjoittaa ensimmäisen oman kappaleensa, "Kesäsään". Lisää materiaalia alkoi syntyä pian Voice Crack -yhtyeen perustamisen myötä, mutta sitä ennen Honkasen oli vielä taltutettava puuttuvat kaksi kieltä ja opeteltava kirjoittamaan lauluja muustakin kuin säästä. Kymmenen vuotta ja useita albumikokonaisuuksia myöhemmin, Väinö Honkanen juhlistaa pyöreitä taiteilijavuosiaan Helsingin Semifinalissa. Juhlakonsertissa hän kokoaa kaikki pitkäaikaiset kokoonpanonsa ensimmäistä kertaa yhteen: lavalla nähdään sekä Voice Crackin ainutkertainen paluukeikka, Honkasen kokoistaan suuremmalta tuntuva sooloshow että vuodesta 2019 toimineen Väinö Honkanen ja Valtio -yhtyeen viimeinen esiintyminen. Myös yllätysnumeroita on luvassa, ja tästä illasta Honkanen onkin suunnitellut koko tähänastisen uransa summaavaa spektaakkelia, jonka jälkeen on hyvä kääntää kokonaan uusi sivu artistintyngän tarinassa.Tervetuloa kurkistamaan Väinö Honkasen rauhaa, rakkautta ja rock'n rollia pursuavaan sielunmaisemaan tämän kymmenvuotisen matkan merkittävimpien laulujen muodossa! SEMIFINALIN turvallisuusohje Semifinalissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 12€, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Turisti: ROADMAN-albumikiertue + Jore & Zpoppa image
Turisti: ROADMAN-albumikiertue + Jore & Zpoppa
Turisti – ROADMAN-albumikiertue saapuu Tavara-asemalle 17.10.2024! Turisti kääntää uuden sivun urallaan. Lokakuussa syyslomaviikolla järjestettävä ROADMAN-albumikiertue on artistin tähänastisen uransa suurin sekä hienoin. Kiertue saapuu Tampereelle 17.10. Luvassa on unohtumaton elämys! ROADMAN-kiertueen kaikki illat avaa koko suomirap-kansan rakastama veljesduo Jore & Zpoppa.Kiertue juhlistaa Turistin neljättä albumia “ROADMAN”, joka julkaistaan syksyllä. ROADMAN-kiertueen keikoilla fanit pääsevät kokemaan Suomen energisimmän liveshown ja kuulemaan ensimmäistä kertaa uuden albumin biisejä sekä tietysti myös Turistin aikaisempia julkaisuja. Turisti“Suunnitellu tän kaiken tismalleen.” Turisti on yhtä kuin tämä hetki. Virheetön flow, koukuttavat kertsit, räävitön energia ja lähes täydellisyyttä hipova live-esiintyminen - lista voisi jatkua loputtomiin. Turisti painii täysin omassa sarjassaan.Lavalle noustessaan Turisti ei ainoastaan räppää. Hän tanssii, laulaa, näyttelee ja tarjoaa yleisölle todellista teatteria bändinsä, Obikeys & DJ Yanarito, säestyksellä. Turistin liveshow ei jätä ketään kylmäksi. Instagram | TikTok | Spotify Jore & ZpoppaPohjoisesta Helsingistä ponnistava Jore & Zpoppa on räpin saralla tällä hetkellä kiistatta mielenkiintoisin duo. Vuodesta 2018 asti musiikkia tehneet ja keikkalavoilta tutuksi tulleet veljekset ovat pysyneet uskollisena tyylilleen, vakiinnuttaen paikkaansa kotimaisen rap-musiikin eturivissä. Kuplivat ja leikkisät melodiat nitoutuvat yhteen klubia järisyttävän tuotannon kanssa, vangiten kuulijan heidän maailmaansa jo ensikuuntelulla.Ylen Lähiöiden finest -sarjastakin tuttu kaksikko kuuluu pohjois-helsinkiläiseen NSF-kollektiiviin. Duo julkaisi vuonna 2020 debyyttimixtapensa ”Eskimo Tape”, jota nostettiin laajasti uuden aallon rap-skenestä tunnettujen artistien toimesta. Debyyttialbumi ”LOVE SZN” julkaistiin maaliskuussa 2023. Keväällä 2024 julkaistu jättihitti “Heikkouteni (feat. TUULI)”, nousi Suomen Spotifyn Top 50 -listan kärkisijalle. Instagram (Jore) | Instagram (Zpoppa) | TikTok | SpotifyEteispalvelu sisältyy lipun hintaan. Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Keikka on ikärajaton ja keikkapaikalla on erikseen rajattu anniskelualue. Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. **** Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisätietoa esteettömyydestä!
ONEVIOLIN – ACT TWO image
ONEVIOLIN – ACT TWO
Antti Autio on yksi Suomen rakastetuimmista uuden polven laulaja-lauluntekijöistä. Autio soittaa yhtyeensä kanssa raikkaaseen ja vahvaan laululyriikkaan sekä polveilevaan kitarointiin pohjautuvaa suomenkielistä musiikkia. Voimakkaat ja vilpittömät kappaleet kaipuusta ja rakkaudesta ovat lumonneet kuulijat ympäri Suomen. Ahkerasti keikkailevan artistin intensiiviset ja tunnelmalliset konsertit ovatkin useasti myyneet loppuun. Autiolla on poikkeuksellinen kyky vangita kuuntelija tilaan, jossa ajantaju sumenee. Aution kehutut pitkäsoitot Minä tuon mukanani sateet (2017), Pihalla tuulee taas (2019) ja Kaikki talot huojuu (2022) ovat vakiinnuttaneet artistin aseman Suomen musiikkikentällä. Autiolla on hurmaava taito onnistua maalaamaan esiin kuulijoiden tunteita hienovaraisen lohdullisesti. Pehmeyden ja tunnelmallisuuden sidosaineena toimii häkellyttävä intensiivisen rohkea voima ja määrätietoisuus. Ensisilmäyksellä anti voi vaikuttaa kepeän helpolta, mutta kun tarkemmin kuuntelee, etenkin lyyrinen ilmaisu on täynnä painavaa kuultavaa. Ahkerasti keikkaileva yhtye on kiertänyt Suomessa jo sadoissa eri tapahtumissa ja venueissa – usein loppuunmyydyille yleisöille. Aution kappaleita on kuunneltu Spotifyssa jo yli 15 miljoonaa kertaa. Kriitikoiden arvostuksen osakseen saaneen artistin teoksia on noteerattu laajalti eri medioissa toistuvan ylistävään sävyyn. Suomen rakastetuimpiin laulaja-lauluntekijöihin kuuluvan Antti Aution neljäs studiolevy Täällä sinua kaivataan julkaistaan 9.2.2024.
Trentemøller (DK) image
Trentemøller (DK)
Rajoja rikkova monilahjakkuus Trentemøller palaa lokakuussa Suomeen Tanskalainen Trentemøller on saavuttanut viimeisten 25 vuoden aikana arvostusta ainutlaatuisilla äänimaisemillaan ja ikimuistoisilla melodioillaan. Yli 500 esiintymistä maailmanlaajuisesti ovat vakiinnuttaneet artistin aseman alansa todellisena mestarina. Trentemøller yhtyeineen esiintyy Helsingin Tavastialla torstaina 17. lokakuuta.  Trentemøllerin genrerajoja rikkova musiikki edustaa jatkuvasti kehittyvää sarjaa teemoja ja julkaisuja, joista jokainen kuvastaa seuraavaa lukua hänen taiteellisella matkallaan. Artisti tutkii teoksissaan kontrasteja ja paradokseja, mitkä näkyvät myös hänen albumeillaan. Trentemøllerin musiikki liittyy usein muistoihin ja muistamiseen, mutta hän välttää nostalgiaa lisäämällä kappaleisiinsa nykyaikaisia elementtejä. Trentemøllerin ensimmäinen täyspitkä albumi, vuonna 2006 julkaistu ”The Last Resort” oli artistin läpimurto laajemman yleisön tietoisuuteen. Vuonna 2022 ilmestynyt ”Memoria” on järjestyksessään artistin kuudes studioalbumi. Uudemmassa tuotannossaan Trentemøller esittelee synkkiä, introspektiivisia kappaleita, jotka yhdistelevät muun muassa motorik:ia, noise rockia, sekä dream- ja elektronista poppia. Artisti on jatkanut työskentelyä tuttujen aiheiden parissa, kuten pohjoisen ympäristön kotoisat vastakohdat: valo ja pimeys, turbulenssi ja tyyneys, viileä purevuus ja lohduttava lämpö. Viime vuosina Trentemøller on jatkanut yhteensä yli sadan remix-julkaisun listaansa artistien, kuten Tricky, Depeche Mode ja Franz Ferdinand kanssa. Trentemøller tunnetaan keikoista, jotka rikkovat odotuksiamme livemusiikilta. Bändiin kuuluvat Disa Jakobs (laulu, kitara ja syntetisaattori), Silas Tinglef (rummut ja kitara), Brian Batz (kitara), Jacob Haubjerg (basso) sekä Anders Trentemøller (syntetisaattori). Olet sitten pitkäaikainen fani taikka uudempi ihailija, Trentemøllerin taianomaista live-esiintymistä ei kannatta ohittaa. Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Esteettömyys Tapahtumapaikkaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläAvustaja veloituksetta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 36 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Ege Zulu, Pessa image
Ege Zulu, Pessa
Ege Zulu Tavastialle lokakuussa!  Ylpeästi roihuvuorelainen Ege Zulu pyrkii pirteällä musiikillaan välittämään positiivista energiaa ympärilleen. Artistin monipuolinen soundimaailma pohjautuu etenkin ranskalaiseen musiikkiin, ”Marseille-soundiin”, johon hän yhdistää taidokkaasti afropop- ja hiphop-tyylilajeja. PME Recordsille levyttävän Ege Zulun tuotanto osoittaa vakuuttavasti artistin paikan kotimaisen afrotrapin sanansaattajana. Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta. Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 27 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Melrose ja Tumppi Varonen image
Melrose ja Tumppi Varonen
Melrosen musiikissa on kautta aikojen kuulunut rock’n’rollin ja rockabillyn lisäksi vaikutteita punkrockista, rhythm’n’bluesista, hardrockista ja neobillystä. Tokelan johdolla luvassa on huikea show Kangasala-talon klubilla! Yleisöä lämmittelee Tumppi Varonen.Edelleen kovassa iskussa oleva Melrose on onnistunut vaikeimmassa: sillä on taskussaan kaikki rock’n’roll-kliseet ilman, että se olisi itse muuttunut väsähtäneeksi kliseeksi. Se on lopulta aika harvinainen saavutus yli 40-vuotiaalta yhtyeeltä.Melrose sai alkunsa Vantaan Länsimäessä vuonna 1981, kun 14-vuotias kitaristinalku Tokela sai potkut Cliftersistä ja perusti siitä sisuuntuneena oman yhtyeen. Traditionaalisena rock’n’roll-yhtyeenä aloittanut Melrose ei koskaan jämähtänyt larppaamaan 1950-luvun Yhdysvaltoja.Vuonna 1986 Melrosen debyyttilevy ja sen jättihitti Rich Little Bitch nostivat Melrosen hetkellisesti Suomen suosituimpien yhtyeiden joukkoon. Sen jälkeen trio on julkaissut kuusi keskenään varsin erilaista studiolevyä, ja kiertänyt Suomea jatkuvalla syötöllä.Juuri keikkailu on Melrosen ydinosaamisaluetta: omien esiintymistensä lisäksi yhtye on esimerkiksi säestänyt Suomen ensimmäistä queer-artistia Kainkäärmeenpoikaa, tehnyt yhteiskeikkoja Sielun Veljien kanssa, esiintynyt Aki Kaurismäen elokuvissa sekä lämmitellyt ZZ Topin ja Guns N’ Rosesin kaltaisia maailmantähtiä.Kuuntele:Rock'N' Roll ChichéMelrose Aki Kaurismäen elokuvissaEnsimmäinen puoliaika: Tumppi VaronenTumppi Varonen on pitkän linjan eturivin rockmuusikko. Hänet tunnetaan mm. Pelle Miljoonan eri aikakauden yhtyeistä. Näistä yhtenä tunnetuimmista Pelle Miljoona Oy, jonka Moottoritie on kuuma -levyllä kokoonpanoon kuuluivat Andy McCoy, Sami Yaffa ja Ari Taskinen.Tumpilta ilmestyi 2023 viimeisin soololevy nimeltään Näillä mennään.Kuuntele:Tumppi VaronenTumppi Varonen ja RemuEsityksen kesto on n. 2 t 10 min, sisältäen väliajan.Tuotanto: Kangasala-talo ja Dex ViihdeKlubiTervetuloa Kangasala-talon klubille! Voit istua pöydän ääressä parhaalla paikalla lavan edessä nauttimassa esityksestä ja baarin antimista. Permannolla on numeroimattomia pöytäpaikkoja ja katsomossa numeroimattomia istumapaikkoja. Salissa on myynnissä alkoholillisia ja alkoholittomia juomia. Salin ovet aukeavat ja myynti salissa alkaa 30 min ennen esityksen alkua. Tule ajoissa ja varmista parhaat paikat! Permannon pöytäpaikat ja osa nousevasta katsomosta ovat anniskelualuetta.LiputNaulakkopalvelumaksu 2 €RyhmäliputRyhmäliput vähintään 10 hengelle Kangasala-talon myyntipalvelusta p. 0400 304 530, myyntipalvelu@kangasala-talo.fiRavintolan palvelutTule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Ravintolapalvelut avautuvat tuntia ennen konserttia.Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin ›Kimmo Pyykkö -taidemuseoKangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.Tutustu näyttelyihin ›Saapuminen Kangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä Täältä ›
Rajaton rakkaus image
Rajaton rakkaus
Mika Räinä Rajaton rakkaus Rajaton rakkaus on taivaallinen, edesmenneiden suomalaisartistien musiikilla rytmitetty musiikkikomedia. Kuolinsyyntutkija Anna Harju aloittaa työpäivänsä tavanomaisilla rutiinitöillä. Päivä saa uuden käänteen, kun rajan tuolta puolen hänen elämäänsä saapuu yllättävä parivaljakko: ylioptimistinen Olavi Virta ja vastarannan kiiski Topi Sorsakoski. Herrat haluavat Annan selvittävän syyn artistien ennenaikaisiin poismenoihin. Tylsään elämäänsä kyllästynyt Anna ottaa tehtävän vastaan maanittelujen jälkeen. Alkaa satumainen matka kohti tuntematonta. Annan ja Olavin välillä sinkoilevat ihastuksen kipinät sulavat rakkaudeksi, joka on samaan aikaan ehdottoman kiellettyä ja toisaalta täysin oikeutettua. Rakastavaiset tiedostavat, että ennen pitkää heidän tiensä eroavat. Uskaltavatko he uskoa ihmeeseen? Rajaton rakkaus kuljettaa katsojan musiikin voimalla unohtumattomalle matkalle elämän ja kuoleman välimaastoon. Musiikkikomedia tarjoaa ripauksen mystiikkaa ja paljon naurua, mutta myös koskettavia hetkiä ja syviä tunteita. Lavalla loistavat tangokuningas Petri Hervanto Olavi Virtana ja taitava näyttelijäkaartimme, jotka esittävät loistavan livebändimme kanssa edesmenneiden suomalaisartistien rakastettuja hittejä. Ohjaus Ville-Veikko Valtanen Kapellimestari Sami Ruutiainen Lavastus Jani Jeulonen Puvustus Sari Kirjavainen Valot Marko Etelärinne Äänet Jussi Heiskanen Tarpeisto Mirja Ryytty Kampaukset ja maskit Miia Immonen Rooleissa Petri Hervanto (vier.), Pekka Johansson, Jukka-Pekka Löhönen, Pietari Pentikäinen, Saara Saastamoinen, Marja Sundgrén, Ville-Veikko Valtanen, Juha Vuorinen sekä Jussi Immonen, Miia Immonen ja Tiina Ruutiainen.
Ilon aika image
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
Therapy? (UK) image
Therapy? (UK)
POHJOIS-IRLANNIN VAIHTOEHTOROCK-YLPEYS THERAPY? TUO TROUBLEGUM 30-JUHLAKIERTUEENSA SUOMEEN Yksi 1990-luvun suurimmista vaihtoehtorockin suunnannäyttäjistä Therapy? palaa Suomeen loppuvuodesta. Genrerajoja rikkovasta musiikistaan tunnettu yhtye juhlii tänä vuonna Troublegum-läpimurtoalbumin 30-vuotisjuhlavuotta. Albumin mukaan nimetty TROUBLEGUM 30 -juhlakiertue tuo yhtyeen lokakuussa Tampereen Olympiaan sekä Helsingin Tavastialle. Lipunmyynti käynnistyy perjantaina 9.2. klo 11 Tiketissä. Therapy?:n tarina alkoi Co. Antrimissa, Pohjois-Irlannissa vuonna 1989. Jo yli 30 vuotta maailmaa kiertänyt ja 16 albumia julkaissut yhtye on johdonmukaisesti läpi uran kulkenut omaa polkuaan. Yhtyeen musiikki on ajan myötä kehittynyt – meluisista noise-rock-minialbumeista aina genrerajoja uhmaavaan menestykseen 1990-luvulla kultalevyiksi sertifioiduilla Troublegum- ja Infernal Love -albumeillaan. Therapy? on vuosien varrella rikkonut rajoja yhdistelemällä muun muassa metallia, punkkia, noise- ja vaihtoehtorockia säilyttäen kuitenkin aina oman tunnistettavan soundinsa. Yhtyeen sanoituksissa käsitellään usein henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia teemoja. 30 vuotta sitten A&M Recordsin julkaisema metalli sävytteinen Troublegum-punkalbumi vakiintui yllättäen nopeasti yhdeksi vuoden (1994) albumeista. Albumi pokasi ensimmäisen sijan Kerrang-lehden vuoden albumi -kategoriassa, toisen sijan Metal Hammerissa ja korkeita sijoituksia myös muiden musiikkijulkaisujen, kuten Top of the Pops, NME ja Melody Maker listauksissa. Albumi sai Mercury Prize -ehdokkuuden ja kaksi MTV-ehdokkuutta. Viiden hittisinglen kantamana albumi toimi Therapy?:n läpimurtona kansainväliselle uralle. Therapy?:n nykyinen kokoonpano koostuu Andy Cairnsistä (laulu ja kitara), Michael McKeeganista (basso ja taustalaulu) sekä Neil Cooperista (rummut). Vaihtoehtorockin kulttiyhtye on edelleen merkittävä voima genressään saaden tunnustusta vuosikymmenet kestävästä, rohkeasta lähestymistavastaan musiikkiin sekä voimakkaan vakuuttavasta lavapreesenssistään. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Hovimäki image
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
Hovimäki image
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!