2163 result(s) found for ""

Euroviisut Kautta Aikojen
Kiertueen artisteina nähdään Nina Tapio, Jepa Lambert, Antti Ketonen ja Jussu Pöyhönen. Heitä säestää Jari Puhakan johtama Euroviisuorkesteri. Euroviisut ovat olennainen osa Suomen ja koko Euroopan musiikkihistoriaa. Sieltä on ponnahtanut pinnalle suuri joukko komeita kappaleita ja artisteja, jotka ovat sittemmin valloittaneet tiensä koko maailman sydämiin.Kiertueella kuullaan suuri joukko suomalaisia ja kansainvälisiä euroviisuja, jotka ovat jättäneet jälkensä iskelmämusiikin historiaan. Hard rock Halleluja, Tom Tom Tom, Tipi-tii, Pump Pump, Diggi-loo diggi-ley, Waterloo, Volare ovat vain muutamia esimerkkejä euroviisuista tutuista kappaleista, jotka soivat yhä vuosien jälkeen tiiviisti radioissa.
FI
24 views
Buy Ticket
Read More

Sörkka svengaa -musiikkirevyy
Sörkka svengaa –musiikkirevyy Kuplivan riehakas revyy 1920-luvun Helsingistä Greta Tuotannon ja Musiikkiteatteri Kapsäkin “Sörkka svengaa” on Anneli Kannon käsikirjoittama, Marko Puron säveltämä ja Reetta Ristimäen ohjaama vauhdikas musiikkirevyy, joka saa ensi-iltansa 5.11.2025. Teos on kuplivan riehakas kuvaus 1920-luvun Helsingistä ja kieltolain ajasta, jolloin maailma oli nuori, toiveikas ja vaarallinen. Ikkunat avattiin Eurooppaan, Suomeen vyöryi Virosta viinaa ja Amerikasta jazz. Esityksen tapahtumapaikka on Sörkassa sijaitseva ravintola Paratiisi, jossa kokoontuvat salakuljettajat, muusikot, modernit jatsitytöt sekä nuori Mika Waltari. Kupissa kuplii kova tee ja jazzin schwungi saa jalat vispaamaan. Tarjoilija Eevan sydän pompahtaa, kun kauan vankilassa istunut sulhanen Ema palaa yllättäen kulmille vanhaan tyyliinsä puukko taskussaan. Löytääkö nuuskija viinapiilon ja kuinka käy romantiikannälkäisen diakonissan? Rosoisen Sörkan porttikongeissa vaanivat rakkaus ja kuolema. Esitys on hilpeä ja koskettava kuvaus elämän menosta Sörnäinen-Vallilan seudulla sata vuotta sitten. Teoksen historiallinen viitekehys on huolella tutkittu ja kuriositeettina esityksessä kuullaan aitoa sakilaisten kieltä, jota Kapsäkin kulmilla noihin aikoihin puhuttiin. Lavalla loistavat näyttelijät ja muusikot Karlo Haapiainen, Henrik Hammarberg, Juha Hostikka, Linda Hämäläinen, Marko Puro ja Hanna Vahtikari. Astu mukaan hämyisen 20-luvun Sörkan elämää tihkuville kaduille! Kesto: n. 2h (sis. väliajan) tarkentuu lähempänä ensi-iltaaRooleissa: Karlo Haapiainen, Henrik Hammarberg, Juha Hostikka, Linda Hämäläinen, Marko Puro ja Hanna Vahtikari Käsikirjoitus: Anneli Kanto Ohjaus ja taiteellinen konseptisuunnittelu: Reetta Ristimäki Sävellys ja musiikin johtaminen: Marko Puro Valo- ja lavastussuunnittelu: Janne Teivainen Äänisuunnittelu: Max Marshall Tuotanto: Greta Tuotanto ja Musiikkiteatteri Kapsäkki Kuva: Nils Krogell
FI
17 views
Buy Ticket
Read More

p r i s m
Ellen Reidin ja Roxie Perkinsin kiitelty kamariooppera p r i s m värjyy traumaattisten muistojen ja toipumisen rajoilla.
Miten särkynyt mieli kurotaan jälleen ehjäksi?Amerikkalaisen nykysäveltäjän Ellen Reidin ja libretisti Roxie Perkinsin kaleidoskooppinen kamariooppera p r i s m käsittelee traumaa, mielen järkkymistä ja toipumisen hajanaista prosessia. Tekijöidensä omista kokemuksista heijastuva teos kertoo nuoren Bibin ja hänen omistautuvan äitinsä elämästä, jossa molemmat yrittävät etsiä keinoja käsitellä menneisyyttä.Vuonna 2019 Pulitzer-palkitun teoksen viiltävä ja toisena hetkenä impressionistisen lyyrinen sävelkieli liikkuu runollisen abstraktion ja sydäntäsärkevän realismin välillä rikkoontuen hetkittäin modernin teknomusiikin raakaan äänivalliin. Lavalla nähdään Bibin ja äidin lisäksi kolme tanssijaa, ja teoksen vaikuttavasta äänimaailmasta vastaavat 14-henkinen kamariorkesteri sekä 12 laulajan vokaaliensemble.Oopperan ohjaaja ja koreografina toimii Petri Kekoni, ja sen johtaa kapellimestari Kaapo Ijas. Bibin roolissa loistaa nouseva koloratuurisopraano Jhanna Takalo ja äidin roolin tulkitsee mezzosopraano Essi Luttinen.
Tuotanto Ooppera SkaalaKesto 1 h 40 min, sis. väliajan.Liput: 52/48/25 €
FI
16 views
Buy Ticket
Read More

Yllätysvieras
YLLÄTYSVIERASPeter (Aimo Räsänen) ja Debbie (Petra Ahola) ovat juhlistamassa 20-vuotista avioliittoaan risteilyllä ja samalla nauttivat irtiotosta kiukuttelevista teineistään. Laivalla he tutustuvat Elsaan (Satu Silvo), joka ystävällisyydestään huolimatta huokuu jotakin hämmentävää ja outoa. Yhteystiedot vaihdetaan, sillä olisihan se kai mukava nähdä toistekin.Kotona ”puhtoisessa lähiössä” Elsa ilmestyy yllättäen Peterin ja Debbien kotiovelle. Vaikka onkin ilmaantunut todisteita Elsaan liittyvistä, hiuksia nostattavista kauheuksista, heidän hyvä luontonsa estää häätämästä vierasta, sillä joskus suoraan sanominen on vain liian epäkohteliasta.Muun muassa TV-sarja Uuden Sherlockin kirjoittajana tunnetun Steven Moffatin uutuuskomedia kuvaa hulvattomasti ihmisten loputonta kohteliaisuutta ja hyväntahtoisuutta. Panu Raipian ohjaamassa yllätyksiä vilisevässä ilottelussa nähdään muissa rooleissa mm. Idalilja Raipia, Jere Riihinen ja Aku SajakorpiKesto n. 2 h 10 min. sis. väliajanKÄSIKIRJOITUS Steven MoffatSUOMENNOS Reita LounatvuoriOHJAUS Panu RaipiaLAVASTUS Oskari LöytönenPUKUSUUNNITTELU Kaisa SavolainenHinnatPeruslippu 46,50 €Eläkeläinen 44,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 €Työtön 41,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & Dinner Teatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen.Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantaitHerkullinen ja runsas noutopöytämme on katettuna myös yksittäisille katsojillemme valikoituina lauantai-esityspäivinä. Seisovan pöydän antimista voi tuolloin nauttia päivä- ja iltaesitysten välissä.Ruokailun voi lisätä jo ostetun teatterilipun yhteyteen myös jälkeenpäin. Lisätiedot ja varaukset Lipputoimistostamme, puh. 0207 288 388 / liput@komediateatteri.fi.Paketin hinta on esityskohtainen ja sisältää esityksen lipun, ruokailun ja vaatesäilytyksen. Pelkän noutopöydän osuus erikseen ostettuna on 33 €.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantait löytyvät täältä.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!Joustolippu Viiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388.Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
34 views
Buy Ticket
Read More

Tyyne Kettunen
TahtiteatteriTYYNE KETTUNEN PikkujoulushowLavalla Johanna KeinänenKettusen Tyynen elämänkatsomusta leimaavat loputon myönteisyys, pohjaton uteliaisuus, sekä sote-asioiden hellittämätön harrastuneisuus. Tämän hyperaktiivisen eläkeläisen ja terveyspalvelujen suurkuluttajan huomiot sotesta ja elämästä alkoivat vuonna 2018 levitä myös sosiaalisessa mediassa herättäen riemua ja innostusta.
FI
43 views
Buy Ticket
Read More

Silkkitehtaan naiset
Teatteri Vantaa Silkkisali, Tikkurilantie 44 / Silkkitehtaantie 5, 01300 Vantaawww.teatterivantaa.fike 12.11. klo 14to 13.11. klo 18.30pe 14.11. klo 18.30la 15.11. klo 13Tikkurilan Silkkitehtaalla jo vuodesta 1996 toimineessa Teatteri Vantaan Silkkisalissa tehdään musiikillinen sukellus tehtaan värikkäisiin vaiheisiin. Historiallisen materiaalin ja haastattelujen pohjalta syntyy esitys, jossa kutoutuvat yhteen tehtaan kehityskulku ja tehdaslaisten elämäntarinat. Vuonna 1934 perustetun Tikkurilan Silkkitehtaan tuotteet olivat maailmanlaajuisesti tunnettuja ja se tarjosi elannon sadoille työntekijöille perheineen, monille koko työuransa ajan. Näyttämölle sovitettuna tarinan loimilankoina soivat varta vasten teokseen sävelletyt upeat laulut.Uuden kantaesityksen Silkkitehtaan naiset ensi-ilta oli 31.8.2024.Tervetuloa Silkkitehtaalle!Lavalla valloittavat näyttelijät Ritva Oksanen, Anne Nielsen ja Teijo Eloranta Teksti: Hanna Ryti Ohjaus ja koreografia: Osku HeiskanenLaulujen säveltäjät: Merja Ikkelä ja Tuija RantalainenMuusikot: Tuija Rantalainen ja Mari KätkäLaulujen sanat: Kanerva Salomaa ja Hanna RytiKesto: n. 1h 40min, sis. väliajanLiput: 39 / 36 / 24 €, sis. Netticketin palvelumaksutRyhmävaraukset teatterin toimistosta, p. 09 836 1919.HUOM. Puolet permantopaikoista (mm. 2 pyörätuolipaikkaa) myydään teatterin toimistosta, p. 09 836 1919.Cafe Silkki palvelee tuntia ennen esitystä sekä väliajalla. Kahvilassa on anniskeluoikeus. Tervetuloa!
FI
50 views
Buy Ticket
Read More

Silkkitehtaan naiset
Teatteri Vantaa Silkkisali, Tikkurilantie 44 / Silkkitehtaantie 5, 01300 Vantaawww.teatterivantaa.fike 12.11. klo 14to 13.11. klo 18.30pe 14.11. klo 18.30la 15.11. klo 13Tikkurilan Silkkitehtaalla jo vuodesta 1996 toimineessa Teatteri Vantaan Silkkisalissa tehdään musiikillinen sukellus tehtaan värikkäisiin vaiheisiin. Historiallisen materiaalin ja haastattelujen pohjalta syntyy esitys, jossa kutoutuvat yhteen tehtaan kehityskulku ja tehdaslaisten elämäntarinat. Vuonna 1934 perustetun Tikkurilan Silkkitehtaan tuotteet olivat maailmanlaajuisesti tunnettuja ja se tarjosi elannon sadoille työntekijöille perheineen, monille koko työuransa ajan. Näyttämölle sovitettuna tarinan loimilankoina soivat varta vasten teokseen sävelletyt upeat laulut.Uuden kantaesityksen Silkkitehtaan naiset ensi-ilta oli 31.8.2024.Tervetuloa Silkkitehtaalle!Lavalla valloittavat näyttelijät Ritva Oksanen, Anne Nielsen ja Teijo Eloranta Teksti: Hanna Ryti Ohjaus ja koreografia: Osku HeiskanenLaulujen säveltäjät: Merja Ikkelä ja Tuija RantalainenMuusikot: Tuija Rantalainen ja Mari KätkäLaulujen sanat: Kanerva Salomaa ja Hanna RytiKesto: n. 1h 40min, sis. väliajanLiput: 39 / 36 / 24 €, sis. Netticketin palvelumaksutRyhmävaraukset teatterin toimistosta, p. 09 836 1919.HUOM. Puolet permantopaikoista (mm. 2 pyörätuolipaikkaa) myydään teatterin toimistosta, p. 09 836 1919.Cafe Silkki palvelee tuntia ennen esitystä sekä väliajalla. Kahvilassa on anniskeluoikeus. Tervetuloa!
FI
22 views
Buy Ticket
Read More

Niskavuoren Heta
Hella Wuolijoen vuonna 1950 kirjoittama Heta kertoo voimakastahtoisen talontyttären tarinan. Heta nai rengin, hyväluontoisen Akustin, ja on selvää, että avioliitto on vain taloudellinen järjestely – kaikkea muuta kuin rakkaustarina. Heta on vaimo ja äiti, mutta ennen kaikkea oman kunnianhimonsa vanki, kovapintainen nainen, joka taistelee asemastaan ja perheensä kunniasta. Näytelmä näyttää, mitä tapahtuu, kun tunteet tukahdutetaan ja käytännöllisyys jyrää kaiken alleen. Lopulta, kun tunteiden aika viimein koittaa, on jo liian myöhäistä. Heta on osa Niskavuoren komeaa näytelmäsarjaa – yksi suomalaisen teatterin hiidenkivistä, teos, joka puhuttelee yhä. Se on viiltävä kuvaus ajasta, ihmisistä ja yhteisön paineista, kertomus elämänpituisesta, mutta hukatusta rakkaudesta. Tervetuloa kohtaamaan Heta! Näytelmän ohjaa Mikko Kouki. Hetan roolissa nähdään Kristiina Karhu ja Akustina Joel Hirvonen.
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

Let's Play Business
Juha JokelaLET´S PLAY BUSINESSJuha Jokelan uutuuskomedia Let’s Play Business käsittelee nykyaikaisen työelämän haasteita hykerryttävällä otteella. Se on oivaltava, paikoin täysin päätön komedia, joka yllättää, naurattaa ja osuu aikaan kuin ryhmysauva pahvilaatikkoon – toisin sanoen jättää jäljen.Tarinan tapahtumat sijoittuvat HX-nimiseen suomalaiseen projektikonsultointifirmaan, jonka autoritaarinen johtaja Raimo Hemming on hiljattain jäänyt eläkkeelle.HX:n työntekijät, jotka itse kutsuvat itseään “höksyiksi”, yrittävät sopeutua karismaattisen, mutta hyvin kiistanalaisen keulakuvan jälkeiseen aikaan. Hemmingin liittolaiset, kuten Hannu (Santeri Kinnunen) ja hänen oikkujensa uhrit, kuten Ressu (Sanna-June Hyde), joutuvat nyt elämään samaa avokonttoritodellisuutta.Ex-pomon jättämien arpien käsittely sopii erityisen huonosti uuden toimitusjohtajan Artturin (Martti Manninen) lennokkaisiin työkulttuuri-ideoihin, joissa etsitään liiketoimintaan luovuutta ja tarvittaessa virkistytään tanssimalla.Let’s Play Business käsittelee tyylikkäästi ja hienostuneen satiirisesti johtamista, vahvan johtajan kaipuuta sekä työelämän mielekkyyttä.Tai siis käsittelisi, mutta……kyseistä tarinaa on jostain sattuman oikusta palkattu esittämään näyttelijäseurue, jonka taiteellinen johtaja (Wanda Dubiel) ei varsinaisesti pelaa yhteisesti sovitun sääntökirjan mukaan. Hänen vahvuuksiinsa eivät kuulu tasa-arvo, itsetuntemus, kohtuus tai oman toiminnan kriittinen tarkastelu.Seurauksena on yritystarinan rinnalla kulkeva hallitsemattomaksi kiihtyvä kaaos, jossa rooleja vaihtuu lennosta ja kulisseja kaatuu, ja joka on ennen kaikkea teatterin talouspäällikön (Jan-Christian Söderholm) pahin painajainen: “Näytti edulliselta. Tulee olemaan kaikkee muuta. Henkinen hinta on mittaamaton.”Luvassa on hykerryttävää dialogia, terävää aikalaisanalyysiä ja hulvatonta tilannekomiikkaa.Rooleissa: Wanda Dubiel, Sari Haapamäki, Sanna-June Hyde, Santeri Kinnunen, Aksinja Lommi, Kai Lähdesmäki, Martti Manninen, Unto Nuora, Raili Raitala, Ursula Salo, Jan-Christian SöderholmKäsikirjoitus ja ohjaus: Juha JokelaDramaturgi: Henna PiirtoKoreografi: Valtteri RaekallioOhjaajan assistentti: Johanna ElovaaraLavastus: Antti MattilaPukusuunnittelu: Sari SuominenValosuunnittelu: Toni HaaranenVideosuunnittelu: Timo TeräväinenÄänisuunnittelu: Maura KorhonenNaamioinnin suunnittelu: Aino HyttinenTarpeiston suunnittelu: Mira RokkanenEsitysoikeuksia valvoo:Nordic Drama Corner
FI
52 views
Buy Ticket
Read More

Bilal K-18
Neo-soulin ja vaihtoehtoisen R&B:n visionääri Bilal saapuu Helsinkiin!Modernin soul-musiikin keskeisiin hahmoihin ja uudistajiin 2000-luvulla kuulunut yhdysvaltalaisartisti Bilal saapuu marraskuussa Helsinkiin! Pääsyliput Helsingin Korjaamolla 12.11.2025 koettavaan konserttiin ovat myynnissä Lippupisteessä perjantaina 25.4. klo 10.Bilal nousi soul-musiikkia seuranneen yleisön tietoisuuteen jo 2000-luvun taitteessa, jolloin hän kuului maineikkaaseen The Soulquarians -kollektiiviin (mm. D’Angelo, Questlove, J Dilla, Erykah Badu). Vuonna 2001 Bilal julkaisi debyyttialbuminsa 1st Born Second, jonka iso hitti oli Soul Sista -single. Bilal joutui myöhemmin levy-yhtiönsä pelinappulaksi, kun Interscope Records hyllytti hänen kakkosalbuminsa Love For Sale. Internetin kautta vuotanut albumi löysi kuitenkin tiensä neo soul -fanien tietoisuuteen, ja levystä muodostui aikakautensa progressiivisen R&B:n kulttisuosikki.Uransa edetessä Bilal on luonut nahkansa yhä uudelleen vaihtoehtoisena ja haasteita pelkäämättömänä soul-musiikin visionäärinä, jonka musiikissa kuuluvat vahvasti myös jazzin vaikutteet. Albumit, kuten Airtight’s Revenge (2010), A Love Surreal (2013) ja Another Life (2015), ovat esitelleet eri puolia moniulotteisesta taiteilijasta, jonka musiikki on muuttanut muotoaan levystä ja projektista toiseen. Bilalin tuoreimmat julkaisut ovat viime vuonna ilmestyneet studioalbumi Adjust Brightness ja konserttiäänite Live at Glasshauss.Bilal on ollut aina musiikillisesti aikaansa edellä, ja hänen kykyihinsä yhteistyökumppanina ovat luottaneet muun muassa Kendrick Lamarin, J Dillan, The Rootsin ja Robert Glasperin kaltaiset nimet. Omaleimaisesta musiikistaan ja upeasta lauluäänestään tunnettu artisti ei sorru ikinä samojen kaavojen toistamiseen. Tämä näkyy vahvasti myös Bilalin keikoilla, jotka perustuvat improvisaatioon ja hetkessä elämiseen.Bilal esiintyy Suomessa toista kertaa urallaan. Hänet on aiemmin nähty Pori Jazzin päälavalla vuonna 2014.KONSERTTI:Bilal12.11.2025Korjaamo, HelsinkiLIPUT:Myynnissä osoitteessa lippu.fi 25.4. klo 10Lipun hinta palvelumaksuineen alkaen 34,50€ + toimitustapamaksu
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

Gary Bartz (US)
Harvinaislaatuisen NEA Jazz Master -tunnustuksen saanut ja kahdesti Grammylla palkittu jazzlegenda Gary Bartz saapuu yhtyeineen G Livelabeihin!
Gary Bartz tunnetaan yhtenä “epämuodollisen säveltämisen” (informal composition) sanansaattajista. Alttosaksofonisti on 1960-luvulta alkaen soittanut mm. Miles Davisin, Max Roachin, Charles Mingusin ja Art Blakeyn kanssa. Hän on julkaissut yli 45 sooloalbumia ja vieraillut yli 200 levytyksellä.Marylandin Baltimoressa syntyneen Bartzin vanhemmat omistivat yökerhon, jossa esiintyvät jazzartistit tekivät Bartziin lähtemättömän vaikutuksen jo pikkupoikana. Hän sai ensimmäisen alttofoninsa 11-vuotiaana ja pääsi opiskelemaan Juilliardiin 1958. Hänet palkattiin soittajaksi Art Blakeyn Jazz Messengersiin 1965, ja viisi vuotta myöhemmin Miles Davis pyysi häntä mukaansa kiertueelle. Bartz perusti myös oman yhtyeensä NTU Troopin, jonka kanssa hän levytti ensimmäisen klassikkonsa I’ve Known Rivers and Other Bodies.Bartz on saanut Grammy-palkinnot parhaasta Latin Jazz -esityksestä 1997 sekä McCoy Tynerin albumin tiimoilta 2005. Vuonna 2015 Bartz sai BNY Mellon Jazzin Living Legacy -palkinnon. Tuottaja Gilles Paterson kutsui Bartzin vuonna 2019 soittamaan lontoolaisen Maisha-yhtyeen kanssa, mistä seurasi yhteinen kiertue ja levytysyhteistyö.
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Katsomo: Pääosin istumapaikat
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiTila on esteetön parvea lukuun ottamatta. Voit olla yhteydessä etukäteen henkilökuntaamme, niin osaamme varata teille parhaan mahdollisen paikan: ravintola.tampere@livelaboratorio.fi.
FI
23 views
Buy Ticket
Read More

Niskavuoren Heta
Hella Wuolijoen vuonna 1950 kirjoittama Heta kertoo voimakastahtoisen talontyttären tarinan. Heta nai rengin, hyväluontoisen Akustin, ja on selvää, että avioliitto on vain taloudellinen järjestely – kaikkea muuta kuin rakkaustarina. Heta on vaimo ja äiti, mutta ennen kaikkea oman kunnianhimonsa vanki, kovapintainen nainen, joka taistelee asemastaan ja perheensä kunniasta. Näytelmä näyttää, mitä tapahtuu, kun tunteet tukahdutetaan ja käytännöllisyys jyrää kaiken alleen. Lopulta, kun tunteiden aika viimein koittaa, on jo liian myöhäistä. Heta on osa Niskavuoren komeaa näytelmäsarjaa – yksi suomalaisen teatterin hiidenkivistä, teos, joka puhuttelee yhä. Se on viiltävä kuvaus ajasta, ihmisistä ja yhteisön paineista, kertomus elämänpituisesta, mutta hukatusta rakkaudesta. Tervetuloa kohtaamaan Heta! Näytelmän ohjaa Mikko Kouki. Hetan roolissa nähdään Kristiina Karhu ja Akustina Joel Hirvonen.
FI
30 views
Buy Ticket
Read More

Kato mua kun mä puhun sulle ensi-ilta
Maailma näyttämölle -hanke marssittaa suomalaisteattereihin harvemmin kuultujen alkuperäiskielten näytelmäkäännöksiä. Kato mua kun mä puhun sulle on alun perin norjankielinen, Monika Isakstuenin kirjoittama teos mahdottomista keskusteluista aikuisen ja lapsen välillä. Teoksessa nuoren lapsen äiti ajautuu väsyneenä ajan vietäväksi; yön tunteina pieni poika herää ja kasvaa välillä aikuiseksi, mutta nuortuu seuraavassa hetkessä uudestaan lapseksi. Seksuaalisuus, sukupuoli ja perhesuhteet sekoittuvat nolostuttavaksi sekoitukseksi.Tämän eurooppalaisen nykydraaman tekijätiimi on sama kuin palkitussa, syksyllä 2023 esitetyssä Keuhkot-näytelmässä. Näyttämöllä ovat Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen, ohjauksesta vastaa Perttu Leinonen.Teos sisältää rajua kielenkäyttöä, eikä sitä suositella alle 16-vuotiaille.Ensi-ilta Ahti-näyttämöllä 12.11.2025Liput 35/33/25 €
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

Sutinaa ja säätöä
Sandy RustinSUTINAA JA SÄÄTÖÄKomediakuningatar Sari Siikanderin ohjaama Sutinaa ja säätöä on flirttaileva farssi, jossa avioliiton kulisseista pidetään kiinni kynnet sinisinä, mutta samalla hypätään päätä pahkaa syvään päätyyn niin riemukkaasti, että katsojan onnellinen osa on nauraa vedet silmissä mukana!Sylvia (Pihla Penttinen) ja hänen salarakkaansa Beau (Sauli Suonpää) ovat saapuneet jokavuotiselle syntiselle huvilatapaamiselleen. Tällä kertaa Sylvia pudottaa Beaulle todellisen uutispommin, ja kertoo jättäneensä miehensä. Sähkeellä!Tämä on vasta alkua, sillä seuraavaksi kaksikon puolisot (Emilia Sinisalo ja Heikki Ranta) pelmahtavat samalle huvilalle! Todellinen salaisuuksien Pandoran lipas revähtää auki ja niin henkilöiden identiteetit kuin avioliittokäsitykset joutuvat kiivaasti kieppuvaan myllyyn.Broadwaylla ensi-iltansa vuonna 2023 saanut Sutinaa ja säätöä sijoittuu herkullisesti 1920-luvun Englantiin, mutta sen käänteet ja käänteissä kärvistelevät ihmiset ovat täyttä tätä päivää, tunnistettavia ja samaistuttavia, kaikessa hullunkurisuudessaan rakastettavia ja pakahduttavan hauskoja.Sutinaa ja säätöä on uusi ja raikas farssikomedia parisuhteista. Kuumana kuplivaa sutinaa ja sysipimeitä salaisuuksia pulppuava parituntinen, jonka aikana katsoja tulee yllätetyksi monta kertaa – aivan kuten komedian henkilötkin.Rooleissa: Pihla Penttinen, Sauli Suonpää, Emilia Sinisalo, Heikki Ranta, Ella Lymi ja Mikko VirtanenSuomentaja: Reita LounatvuoriOhjaus: Sari SiikanderLavastus: Peter AhlqvistPukusuunnittelu: Elina KolehmainenValosuunnittelu: Petteri HeiskanenÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka LahtiEsitysoikeuksia valvoo: Nordic Drama Corner
FI
32 views
Buy Ticket
Read More

YLPEYS & ENNAKKOLUULO* (* TAVALLAAN)
Isobel McArthurYlpeys & ennakkoluulo* (*tavallaan)Ei mitään siistiä AusteniaSuomen kantaesitys 9.9.2025 Eino Salmelaisen näyttämölläMiltä Jane Austenin rakastetuin tarina näyttää, jos sen kertoo sivukeittiössä herrasväen suhdekiemuroista keskenään supiseva palvelusväki? Tähän kysymykseen vastaa Isobel McArthurin vauhdikas romaanisovitus, joka ylsi jättimenestykseen Lontoossa, voittaen himotun Olivier-palkinnon – West Endin teatterimaailman Oscarin – vuoden parhaana ensi-iltana. Nyt tähän musiikkiteatterileikkiin päästään sukeltamaan Suomessa!Kaikki Austenin klassikon tutut roolit jakautuvat viidelle upealle naisnäyttelijälle. He pääsevät revittelemään niin palvelijoiden kuin yläluokkaisten päähenkilöiden rooleja. Tampereella Darcyn legendaarinen kartano ja Lady Catherinen ylevä eleganssi saavat kunnon ravistelun, kun näyttämöllä hurvitellaan mm. Aikakoneen, Nylon Beatin ja Kaija Koon tahtiin. Odotettavissa kesytöntä naisenergiaa!Kukapa ei haluaisi heittäytyä romantiikan pyörteisiin ja larpata 1800-luvun viktoriaanista tunnelmaa? Palveluskunta halusi ja niin haluamme mekin. Tervetuloa juhlimaan!”Tämä on balladi duunareille, siistijöille ja kaikille palveluammateissa raataville”, sanoo esityksen ohjaaja Laura Mattila.Käsikirjoitus Jane Austenia mukaillen Isobel McArthurSuomennos Myy LohiOhjaus Laura MattilaKoreografia Jenni NikolajeffMusiikin tuotanto ja score-musiikin sävellys Pekka SiistonenPukusuunnittelu Marjaana MutanenLavastussuunnittelu Alisha DavidowValosuunnittelu Kyösti KallioÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Kristiina Hakovirta, Emmi Kaislakari, Eriikka Väliahde, Karoliina Vanne, Maija RissanenLiput 55/53/50 €Koululaisryhmät opettajan johdolla 30 €
FI
40 views
Buy Ticket
Read More

HELENE
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
126 views
Buy Ticket
Read More

Oliver Twist
OLIVER TWIST ensi-ilta Frenckell-näyttämöllä ke 10.9.2025Charles Dickensin vauhdikas tarina vie tarunhohtoiseen Englantiin.Viihdyttävä klassikkotulkinta kutsuu teatteriin kaikkia, jotka janoavat seikkailua, suuria tunteita ja yltäkylläistä menneen ajan Englannin tunnelmaa.Oliver Twist on terävä-älyinen ja levoton nuori mies, joka on kasvanut ankarassa köyhäintalossa tuntematta vanhempiaan. Eräänä päivänä Oliverin mitta täyttyy, ja hän karkaa Lontoon hämyisille kujille.Pian uudet tuttavuudet, Nancy, Taskuniekka ja Pomo, uhkaavat viedä Oliverin mukaansa alamaailmaan. Varakas ja yksinäinen Herra Brownlow yrittää pelastaa nuoren miehen, mutta Oliver katoaa jäljettömiin.Mikä on Oliverin todellinen tarina? Miksi hän on kuin tuli, joka vetää huomion puoleensa?Oliver Twist jatkaa Tampereen Teatterin suosittuja Dickens-näytelmiä. Edellinen Dickens-klassikko, Saiturin joulu, oli teatterin ohjelmistossa ennätykselliset 12 vuotta.Suosittelemme näytelmää aikuisille ja yli 10-vuotiaille lapsille.Charles Dickensin romaanin ja Aila Lavasteen näytelmän pohjalta sovittanut Hilkka-Liisa IivanainenOhjaus Hilkka-Liisa IivanainenLavastus- ja pukusuunnittelu Mikko SaastamoinenValosuunnittelu Raimo SalmiÄänisuunnittelu Antti PuumalainenKoreografi Chris WhittakerKampausten ja maskien suunnittelu Kirsi RintalaRooleissa Arttu Soilumo, Elisa Piispanen, Arttu Ratinen, Lasse Viitamäki, Tommi Raitolehto
FI
59 views
Buy Ticket
Read More

Niskavuoren nuori emäntä
Niskavuoren nuori emäntä”Meille on elämä annettu, jotta me puolustaisimme sitä nyrkeillämme ja nuijillamme.”Niskavuoren taloon on saatu nuori emäntä ja perhe valmistautuu ottamaan uuden askeleen: Juhani Niskavuoresta on tulossa valtiomies. Loviisa on neuvokas ja ahkera – ja mikä tärkeintä: varakkaan talon tytär.Hyvistä lähtökohdista huolimatta tulevaisuuden rakentaminen Niskavuorella on kaikkea muuta kuin helppoa. Perhe paljastaa pian todelliset kasvonsa. Vanhat kaunat ja katkeruudet nousevat pintaan ja yhteinen salaisuus paljastuu myös Loviisalle: Juhani Niskavuorella on toinen nainen ja lapsi.Uutuuttaan hohtavalla päänäyttämöllä Tampereen Teatterin naisnäyttelijöiden juhlaa!Niskavuoren nuori emäntä nähdään nyt ensi kertaa Tampereen Teatterissa, ja se avaa vastaremontoidun päänäyttämön. Annuska Hannula loistaa Loviisana ja Tuija Vuolle asettuu vanhan emännän roolin. 25 vuotta sitten Vuolle näytteli Loviisaa Niskavuoren naiset -näytelmässä. Hetan roolissa jatkaa Eeva Hakulinen, jonka tähdittämä Niskavuoren Heta oli muutama vuosi sitten Frenckell-näyttämön yleisömenestys.Hella Wuolijoen Niskavuori-sarja on osa kansallista identiteettiämme ja alitajuntaamme. Sen ihmiskäsitys ja henkilökuvien ja ihmissuhteiden tarkkuus todistavat ajattomuutensa ja ajankohtaisuutensa vuosikymmenestä toiseen. Niskavuoren nuori emäntä sijoittuu kronologisesti sukusarjan alkuun. Se on viiltävä näytelmä omien tunteiden ja rakkauden uhraamisesta lasten, tulevaisuuden ja yhteisön hyväksi.
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

ONEVIOLIN Syksy 2025
SUURSUOSIOON NOUSSUT ONEVIOLIN SUUNTAA LAAJALLE KIERTUEELLE JA JULKAISEE UUDEN ALBUMIN ENNEN KESÄÄ30 miljoonaa fania Instagramissa kuukausittain tavoittava suomalainen viulun mestari ONEVIOLIN julkaisee ennen kesää uuden TWO-nimisen albumin ja lähtee syksyllä 26 konserttia käsittävälle kiertueelle ympäri Suomea. Kiertueen liput tulevat myyntiin perjantaina 11.4. ONEVIOLINin aiemmat Suomen-kiertueet ovat olleet liki loppuunmyytyjä.Nopeasti suursuosioon noussut ONEVIOLIN on suomalainen viulisti, joka ylittää rohkeasti eri musiikkityylien rajoja maailmanlaajuisesti uniikilla konseptilla. ONEVIOLIN tekee omia versioita tunnetuista hiteistä käyttäen soittimenaan ainoastaan viulua.Menestystarina sai alkunsa kun arvostetussa lontoolaisessa Royal College of Musicissa opiskellut Pekka Niemi alkoi vuonna 2018 kehitellä konseptia, jossa hän teki viulun avulla sovituksia tunnetuista kappaleista käyttäen soittimena ainoastaan yhtä viulua niin, että yhdessä kappaleessa saattoi olla jopa tuhat viuluraitaa. Vaasalaislähtöisen muusikon YouTubeen lataamat videot nousivat lyhyessä ajassa viraaliksi ja toimivat alkupisteenä nopeasti kehittyneelle artistiuralle.Vuonna 2019 ONEVIOLIN esiintyi jo yhdessä JVG:n kanssa loppuunmyytyjen Ruisrockin ja Blockfestin lavoilla. Seuraavana vuonna ONEVIOLIN heitti ensimmäiset omat festivaalikeikkansa ja ihastutti yleisön Talent Suomi -ohjelmassa, jossa hän ylsi finaaliin saakka. Esikoisalbuminsa ONEVIOLIN julkaisi vuonna 2022 ja sen jälkeen tehdyt Suomen-kiertueet ovat olleet liki loppuunmyytyjä. Viime vuonna ONEVIOLIN ihastutti myös Budapestissä, jossa hän esiintyi kahdessa loppuunmyydyssä konsertissa liki tuhannelle ihmiselle.Nyt tarina saa jatkoa, kun ONEVIOLIN julkaisee uransa toisen albumin ennen kesää. TWO-niminen albumi sisältää suuria kansainvälisiä hittejä sekä kolme viime vuoden soitetuinta kotimaista radiokappaletta upeina viulusovituksina. Mukana on uusia tulkintoja mm. Adelen, Aviciin, Coldplayn, David Guettan, Harry Stylesin, Swedish House Mafian, Mirellan, KUUMAan ja BESSin hiteistä. Katso albumin koko biisilista täältä.Albumin julkaisua seuraa muutamia esiintymisiä kevään ja kesän aikana niin Suomessa, Ruotsissa kuin Tšekissäkin ennen perjantaina 3. lokakuuta Järvenpäästä alkavaa ja lauantaina 22. marraskuuta Finlandia-talolle päättyvää kiertuetta.- Syksyn kiertueella nähdään mun tähän asti isoin ja räjähtävin show, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi! Keikkani ovat olleet aiemminkin näyttäviä, mutta nyt pistetään reilusti uutta vaihdetta silmään ja luvassa on kokonaisuus, jota ei kannata missata. Tervetuloa keikoille, ONEVIOLIN jatkaa.
FI
25 views
Buy Ticket
Read More

Aja aurasi vainajain luitten yli
Tokarczuk – Sadowska – KirjavainenAja aurasi vainajain luitten yliSyksyllä näyttämömme valtaa normaalin rajat räjäyttävä mummoanarkia!Syrjäkylällä tapahtuu useita paikallisten elämänmenoa järkyttäviä murhia. Erakoitunut, eläköitynyt englanninopettaja Janina tuntuu tietävän surmista muita enemmän. Voiko kyseessä todella olla eläinten kosto, kuten hän varoittaa?Aja aurasi vainajain luitten yli on puolalaisen kirjallisuuden nobelisti Olga Tokarczukin samannimiseen ekologiseen jännitysromaaniin perustuvan näytelmän Suomen kantaesitys. Emilia Sadowskan dramatisoinnista Hanna Kirjavaisen ohjaama Aja aurasi luitten yli on sysimusta kostokomedia luontosuhteesta, vanhusten näkymättömyydestä ja normaaliuden rajoista. Mikä tekee kylähullun? Onko ihminen luomakunnan valtias? Voiko koiran murhata?Päärooleissa Marja Myllylä ja Ville Sandqvist.Suurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat pe 19.9. klo 14, to 25.9. klo 19, pe 3.10. klo 14, to 9.10. klo 19, pe 31.10. klo 14, to 20.11. klo 19 ja pe 28.11. klo 14.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More

Napakymppi
Napakymppi - Valloittava treffikomedia!Keski-Uudenmaan Teatteri esittää syksyllä 2025 pohjoismaisena kantaesityksenä englantilaisen menestyskirjailijan Peter Quilterin uusimman komedian Napakymppi (The Dating Game). Näytelmä kertoo parisuhteen etsinnästä kypsässä keski-iässä.Syksyn naurupommia tähdittää huikea kaarti: teatterin perustajajäsenet Anu Sinisalo ja Seppo Halttunen, Kutin luottotähti Anna-Leena Sipilä sekä uutena tulokkaana Jukka Rasila, joka tuskin esittelyjä kaipaa.Liisan (Anu Sinisalo) ja Matin (Seppo Halttunen) pitkä avioliitto on laantunut ystävyydeksi ja he ovat eronneet. Nyt he ovat päättäneet tukea toisiaan uuden kumppanin etsinnässä, mikä onkin mutkikas prosessi. Heidän lukuisia, toinen toistaan persoonallisempia treffikumppaneitaan esittävät Anna-Leena Sipilä ja Jukka Rasila.Napakympin ohjaa kokenut komediakonkari Jukka Keinonen, skenografiasta vastaa Ia Ensterä ja tuoreesta suomennoksesta Paavo Leppäkoski (mm. musikaali Moulin Rouge). Olivier- ja Tony-ehdokkaana olleen Peter Quilterin muuhun tuotantoon lukeutuu muun muassa Judy-elokuva, josta Renée Zellweger sai Oscar-palkinnon.“Kun sain alkukielisen tekstin luettavakseni, ihastuin siihen välittömästi. Nykyaikainen komedia on liikuttava ja viiltävän hauska kuvaus siitä, kuinka vaikeaa meidän onkaan löytää tietä toistemme luokse. Teksti on komediana täysosuma, ja uskon, että tämä näyttelijäkaarti tekee siitä oikean napakympin”, Jukka Keinonen kuvaa.Napakympin ensi-ilta on pe 31.10.2025 Keuda-talon Kerava-salissa.Näytelmän oikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

Kari Tapio 80 vuotta - Olen suomalainen
Kari Tapion syntymästä 80 vuotta – mittava juhlakiertue ympäri Suomen!Kari Tapion syntymästä tulee kuluneeksi marraskuussa 80 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään mittava huippuartistien konserttikiertue ympäri Suomen.Kari Tapio 80 vuotta - Olen suomalainen -juhlakiertue käynnistyy heinäkuussa Kari Tapion syntymäkaupungista Suonenjoelta ja päättyy 13. joulukuuta Espoon Kulttuurikeskukseen.Kiertueella kuullaan Kari Tapion legendaarisia sinivalkoisia lauluja sekä tarinoita hänen elämästään ja urastaan artisti- ja muusikkoystävien kudelmana. – On hienoa päästä taas Kari Tapion laulujen ääreen ja näin kunnioittaa isäni elämäntyötä ja laulajan uraa, kertoo konserttikiertueen järjestelyistä vastaava Kari Tapion poika Joona Jalkanen.– Luvassa on ikimuistoisia hetkiä upean musiikin parissa.Kari Tapio, oikealta nimeltään Kari Jalkanen, syntyi Suonenjoella 22.11.1945. Kari Tapio sai uransa aikana yhteensä 21 kultalevyä, 8 platinalevyä ja yhden tuplaplatinan. Iskelmä-Finlandian hän sai vuonna 2003. Kari Tapio sai urallaan viisi Emma-palkintoa, joista parhaan miespuolisen artistin palkinnon vuosina 1999 ja 2005.
FI
27 views
Buy Ticket
Read More

The Addams Family
Rickman - Elice - LippaTHE ADDAMS FAMILYTervetuloa perheeseen!Uuden vävykokelaan esittely on aina jännittävää, mutta etenkin kun perhe on Addams. Haudanhauska musiikkikomedia Turussa syksyllä 2025!Addamsien sukupuu kasvoi vinoon jo esi-isien aikaan, mutta tämä perhe pitää silti yhtä. Kunnes tyttären naima-aikeet tuovat yllättäen taloon uuden vävykokelaan vanhempineen. Voivatko perheet olla kauempana toisistaan? Ja voisiko Addamsin perhe, edes tämän yhden kerran, käyttäytyä ihan normaalisti, jotta Wednesday saisi satuhäänsä?The Addams Family on alun perin Charles Addamsin sarjakuvana ilmestynyt tarina synkistelyyn ja suoranaiseen makaaberiuteen taipuvasta perheestä. Sen jäsenet elävät palvelijoiden ja kummittelevien esi-isien keskellä kartanossaan välittämättä muissa ihmisissä herättämästään oudoksunnasta ja pelosta. Sittemmin tämä ylpeästi omanlaisensa perhe on tullut tunnetuksi televisiosarjoina, elokuvina, videopeleinä, fanituotteina – ja fantastisen viihdyttävänä musikaalikomediana.
FI
44 views
Buy Ticket
Read More

emma & matilda
EMMA & MATILDA -DUO LÄHTEE LOKAKUUSSA KATTAVALLE SYYSKIERTUEELLETikTokissa ilmiöityneen Sisko-singlen maaliskuussa julkaissut ihastuttava duo emma & matilda lähtee lokakuun alussa syyskiertueelle. Syyskiertue koostuu 16:sta paikkakunnasta ympäri Suomen, mikä on emman & matildan uran tähän mennessä kattavin oma kiertue. Duon kiertue alkaa lokakuun 1. päivä Espoosta ja päättyy marraskuun lopussa 29.11. Tampereelle. Kiertueella tullaan kuulemaan duon rakastetuimpia hittejä sekä uusia kappaleita, joita kaksikko valmistelee parhaillaan tulevalle debyyttialbumilleen.- Syksyllä soitetaan meidän tähän mennessä isoin kiertue ja ollaan siitä tosi innoissamme! Kokoonpano kasvaa yhden tyypin verran ja soitetaan tosi paljon uusia lauluja. Keikat on meidän bändin yksi kulmakivistä ja on aina yhtä liikuttavaa, miten biisit herää ihan eri tavalla eloon livenä. Yhdessä yleisön kanssa saadaan aina luotua tosi ainutlaatuinen tunnelma, jossa on helppo heittäytyä tunteen vietäväksi. Ei malteta odottaa syksyä ja että päästään taas näkemään teitä”, duo kertoo.Nousukiidossa oleva emma & matilda -duo on julkaissut kaksi menestyksekästä EP:tä Siellä on kaikki niin ihanaa ja Toinen vuosi. Duo on kerännyt kuusi Emma-ehdokkuutta ja kaksikon toinen osapuoli, Emma Johansson, palkittiin tänä vuonna Vuoden Musiikintekijänä Emma Gaalassa. Muun muassa loppuunmyydyllä Tavastialla esiintynyt kaksikko luo keikoillaan ainutlaatuisen herkän ja intiimin tunnelman.
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

Päällikkö
PÄÄLLIKKÖKorruptiota kulisseissaTilaisuus tekee varkaan vaikka poliisista, siitähän meillä on kokemusta Suomessakin. Pasi Lampelan uutuusnäytelmä vie alamaailmaan, jossa velka on aina maksettava.Kalle Hammar on kunnianhimoinen huumepoliisi, jolle korkea taso on tärkeää myös yksityiselämän puolella. Mutta amerikkalainen unelma veneineen ja kesämökkeineen vaatii fyrkkaa ja poliisin resursseista sen kuin leikataan. Kilpailu KRP:n kanssakin kiristyy. Poliisityössä Hammarin kautta kulkee kasoittain rahaa ja huumeita ja kontaktit alamaailmaan syntyvät ikään kuin luonnostaan. Rahahuolet painavat, ja aivan käden ulottuvissa odottaisi rikollisen helppo ratkaisu niihin. Mihin päällikkö on valmis pitääkseen yllä kulissinsa?"Suomessa ollaan kovin auktoriteettiuskovaisia, mutta onhan täälläkin korruptiota, se vain pysyy pääosin pinnan alla. Korruptio ja vallan väärinkäyttö on aina ollut työssäni keskeinen teema. Päällikön inspiraationa toimi tietenkin lähivuosien Aarnio-keissi." - Pasi LampelaKirjailija-ohjaaja Pasi Lampela on ohjannut viime vuosina Turun Kaupunginteatteriin menestyskomedia Don Juanin 2019 sekä Kunnia-draaman 2022. Uudessa tositapahtumien inspiroimassa näytelmässään hän halusi miettiä, mitä mediahuomiota saaneiden rikosvyyhtien takaa voi löytyä. Rikosdraaman pääosissa nähdään mm. Sami Lalou ja Antti Reini.
FI
43 views
Buy Ticket
Read More

SAMI & JORMA - Keikarit kiertueella 2025
Supersuositut Sami & Jorma suuntaavat Keikarit-kiertueelle loppuvuodesta!Sami Sykön ja Jorma Uotisen supersuositun Sami & Jorma -podcastin isännät lähtevät marras-joulukuussa kiertueelle ympäri Suomen. Kaksikon Keikarit-kiertue käynnistyy Turun Logomosta 12.11. ja päättyy Jyväskylän Paviljonkiin 19.12. Kiertueen liput tulevat myyntiin Lippupisteessä maanantaina 28. huhtikuuta. Luvassa on iloisia iltamia, joissa tartutaan pikkujoulukauden kuumimpiin kohinoihin, puidaan tyyliasiat, kulttuuri, ihmiset, ja sutsurellat. Herrat eivät kiertele, kaartele vaan puhuvat suoraan näkemykset, kokemukset, jutut ja juorut toisilleen – ja kultaisille katsojilleen. Lisäksi päästään nauttimaan Jorma Uotisen valloittavista laulunumeroista - ja onhan tiedossa tanssiakin! Keikarit-shown ensiesitys nähtiin maaliskuussa Helsingin Savoy-teatterissa. Show myytiin loppuun vuorokaudessa. Sami Sykkö on toimittaja, LUT-yliopiston työelämäprofessori, ekonomi, tyyliniekka ja matkailija. Jorma Uotinen on professori, koreografi, laulaja, Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman tuomari ja suurmies.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More