6310 result(s) found for ""

Liisa Ihmemaassa
Liisa IhmemaassaYksi askel kaninkoloon - ja mikään ei ole enää ennallaan. Vartiovuoren kesäteatterin Liisa Ihmemaassa on visuaalinen, yllätyksellinen ja leikillinen koko perheen musiikkinäytelmä, jossa Liisa lähtee elämänsä seikkailulle. Matkallaan hän tapaa mitä mielikuvituksellisimpia hahmoja ja otuksia, ja tutustuu siinä samalla itseensä.Liisa Ihmemaassa tarinan ainutlaatuinen tyyli ja kieli on tehnyt siitä klassikon. Esitystä on nähty ympäri maailmaa useassa eri teatterissa ja myös elokuvina. Vartiovuorella se nähdään nyt ensimmäistä kertaa. Kimmo Virtasen sovitus vie katsojan eriskummalisen riemukkaalle matkalle, jossa kaikki on mahdollista.Taiteellinen työryhmäDramatisointi ja ohjaus: Kimmo VirtanenLavastus- ja pukusuunnittelu: Marjo HaapasaloNuket ja tarpeisto: Pia KaleniusKoreografia: Venla ViisanenSävellys: Kari MäkirantaÄänisuunnittelu: Mikko M. KoskinenMaskeeraus-kampaukset: Alisa OksanenRooleissaAnna-Sofia Tuominen, Marc Gassot, Helmi-Leena Nummela, Joonatan Perälä, Miia Wakonen, Jarkko Kallionpää, Vilja Aavikko, Olivia Dellinger, Helmi Henell, Aaron Kalliola, Urho Kallionpää, Kauko Luttinen, Ilona Petäjä, Eedi Roisko ja Enia Roisko#turunkesäteatteri #vartsikka #liisavartsikallaEsitykset: 10.6.-16.8.2025Ensi-ilta: 12.6.2025Linkit: www.turunkesateatteri.fihttps://www.facebook.com/TurunKesateatteri/
FI
77 views
Buy Ticket
Read More

Tuiki tuiki tähtönen -musiikkinäytelmä
Iloinen ja humoristinen Tuiki tuiki tähtönen -musiikkinäytelmä saa ensi-iltansa kesällä 2025!Tuiki tuiki tähtönen on musiikkinäytelmä, joka kertoo aivan tavallisesta Kaisasta, joka haaveilee jonain päivänä olevansa suuri iskelmätähti. Ja mitään aavistamatta hän lausuu taikasanat: "Tuiki tuiki tähtönen!"Taika toimii ja paikalle ilmestyy yllättäen rillipäinen Taika-Mikko, universumin taitavin tähtien tekijä. Hänellä on mukanaan kaksi apuria Erkki "Iso-E" Lipsanen ja Paula "Pikku-P" Mäntyniemi. He auttavat, säätävät ja säheltävät ja eipä kaukana ole, että he saisivat koko Suomen iskelmätaivaan tähtikartan totaalisen sekaisin.Näytelmää värittävät tunnettujen iskelmätaivaan tähtien tarinat ja hahmot sekä hauskimmat ajatukset siitä mitä iskelmätähdistä olisi tullut ilman tähteyttä. Mitä esimerkiksi tekisivät tänä päivänä Matti ja Teppo ja olisiko koko kansan Tapsasta tullut vaikkapa varastomies?Tämä iloinen musiikkinäytelmä sisältää rouheaa huumoria, oikeita tähtikohtaloita, fiktiivisiä olettamuksia, mukaansatempaavan juonen sekä parhaat iskelmät kautta aikojen.Musiikkinäytelmää tähdittävät Charlotta Saari, Petri Hervanto, Anitta Mattila ja Jarno Kokko.Säestyksestä vastaa Ibiscus-orkesteri, kapellimestarinaan Rami Loukola.Käsikirjoitus Katja KarisukkiOhjaus Ville-Veikko ValtanenTuotanto GramofoniTervetuloa nauttimaan – tervetuloa viihtymään. Tämä nauruhermoja kutkutteleva musiikillinen iloittelu ei jätä ketään kylmäksi.Ovet: 30min ennen esitystä.Kesto: 2h, sis. väliajan 30min
FI
63 views
Buy Ticket
Read More

Tapani Kansa- Laulaja, Musiikkinäytelmä
Tapani Kansa – Laulaja on musiikkinäytelmä tinkimättömästä taiteilijasta ja 50 vuotta kestäneestä huikeasta urasta. Näytelmä tuo lavalle monipuolisen artistin elämän koko kirjon iloine ja suruineen sekä tietenkin suurimmat hitit ja kauneimmat laulut. Näytelmän pääosassa loistaa Tomi Metsäketo.Muissa rooleissa Johanna Rantsi, Rami Rafael ja Juha HautaluomaKäsikirjoitus: Niina Linnovaara, ohjaus: Marko ItkonenTuotanto: Viihdeohjelmat
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Ismo Leikola - Ajatusleikki - Everstiharjoitus K-18
ISMO LEIKOLA - AjatusleikkiNyt olisi tarjolla uusi matka Ismon kanssa hänen omaperäiseen maailmaansa, jossa näet niin arkiset asiat kuin oudot ilmiötkin ihan uudesta vinkkelistä. Luvassa yllättävää käännettä käänteen perään, terävää sanailua ja ennen kaikkea hervotonta naurua.Ismo Leikola, tuo Suomen lahja suurelle maailmalle, saapuu kotimaahan vain piipahduksen verran vuonna 2025. Kiertueen kruunaa megakokoinen show Tampereen Nokia Arenalla! Seuraavan kerran mies nähdään Suomessa vasta kaukaisessa tulevaisuudessa…Keikkoja on Suomessa huomattavasti vähemmän kuin aiemmin, joten annettakoon loppuunmyyntivaroitus.Vikkelyyttä suositellaan.
FI
29 views
Buy Ticket
Read More

Van Gogh Alive
Van Gogh Alive25.6.–17.8.2025Tampere-talo, SorsapuistosaliAukioloajatMa suljettuTi–pe 10–18La–su 10–17LiputSuosittelemme ostamaan näyttelyn liput ennakkoon verkosta. Näin vältät ylimääräisen odottelun paikan päällä Tampere-talon lipunmyynnissä. Etenkin ruuhkaisina päivinä lipunmyynnissämme saattaa olla jonoja. Valikoimassamme on kahdenlaisia lippuja. Jos tiedät jo nyt, minä päivänä haluat vierailla näyttelyssä, sinun kannattaa valita edullisempi päiväkohtainen lippu. Jos haluat vielä miettiä vierailupäivääsi, voit tehdä sen avoimen päivän lipulla. Lippuja myydään myös paikan päällä Tampere-talon lipunmyynnissä avoimen päivän lipun hinnalla.Voit viipyä näyttelyssä niin kauan kuin haluat. Näyttelyn kokemiseen kannattaa varata aikaa ainakin 1–2 tuntia. Kunkin vierailupäivän lipunmyynti loppuu tuntia ennen sulkemisaikaa. Näyttely sopii koko perheelle. Varauduthan esittämään alennushintaiseen lippuun oikeuttavan todistuksen (esim. opiskelija- tai eläkeläiskortti tai voimassa oleva todistus työttömyydestä) vahtimestarille lipuntarkastuksen yhteydessä. Alle 7-vuotiaat pääsevät näyttelyyn maksutta.Yli 10 hengen ryhmät voivat varata lippunsa laittamalla sähköpostia osoitteeseen ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai soittaa puh. +358 3 243 4501 (ma–pe klo 10–16).Päiväkohtaiset liputPerusliput 22 €Lapset (7–16 v.), opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- ja siviilipalvelushenkilöt 19 €Perhelippu (2 aikuista ja 2–4 lasta) 65 €Alle 7-vuotiaat 0 € (erillistä lippua ei tarvita)Avoimen päivän liputPerusliput 24 €Lapset (7–16 v.), opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- ja siviilipalvelushenkilöt 21 €Perhelippu (2 aikuista ja 2–4 lasta) 70 €Alle 7-vuotiaat 0 € (erillistä lippua ei tarvita)Tee näin:1. Valitse haluamasi vierailupäivä tai avoimen päivän lippu.2. Valitse haluamasi määrä lipputuotteita ostoskoriin ja viimeistele ostokset.3. Lippu mobiililaitteessasi tai paperille tulostettuna voit vierailupäivänä siirtyä Tampere-talon pääaulan lipunmyynnin ohi suoraan näyttelyn sisäänkäynnille Sorsapuistosalin ovelle.Van Gogh Alive saapuu Suomeen – immersiivinen taide-elämys avautuu kesäkuussa Tampere-talossaTänä kesänä Tampere-talon kävijöillä on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua hollantilaisen Vincent van Goghin (1853–1890) taiteeseen ja taiteilijan värikkääseen maailmaan. Van Gogh Alive on aisteja kutkutteleva koko perheen taide-elämys, jonka on luonut ja tuottanut australialainen Grande Experiences. Yksi maailman suosituimmista immersiivistä taide-elämyksistä on kiertänyt yli 100 kaupungissa, ja sen on nähnyt yli 9 miljoonaa vierailijaa. Nyt näyttely saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Kyseessä ei ole mikä tahansa taidenäyttely. Yli 3 000 kuvaa kattava elämys tarkastelee Vincent van Goghia tavalla, joka valtaa näyttelytilan seinät, pylväät, katon ja lattian. Teosten rinnalla kuullaan taiteilijan ajankuvaan sopivaa klassista musiikkia.
Lisäksi kävijöillä on mahdollisuus tutustua van Goghin inspiraation lähteisiin ja elämään teosten rinnalla kulkevien valokuvien ja videoiden avulla. Moniaistillinen elämys jatkuu näyttelyn pop up -puodissa sekä Ravintola Tuhton puolella, jossa tarjolla on kolmen ruokalajin van Gogh -menu sekä taiteilijan inspiroima kahvila.“Vincent van Goghin mestariteosten immersiivinen näyttely tarjoaa kävijöille ainutlaatuisen kokemuksen. Saamme ikään kuin astua teosten sisään, sukeltaa yksityiskohtien keskelle ja tarkastella niitä uudesta perspektiivistä. Taiteilijan kiehtova maailma ja näyttelyn ainutlaatuinen toteutus hurmaavat kaikenikäiset kävijät’, kertoo Tampere-talon taiteellinen johtaja Suvi Leinonen.Saavutettavia taide-elämyksiäGrande Experiencesin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Bruce Peterson sai ajatuksen immersiivisestä taide-elämyksestä lapsiltaan. Italian-lomallaan australialaisperhe vieraili lukuisissa taidegallerioissa ja museoissa, joissa lapset kuitenkin valittivat tylsyydestä ja pyysivät isää sen sijaan ostamaan jäätelöä. Peterson perehtyi asiaan ja totesi, että perinteinen, staattinen museokokemus ei enää puhuttele kävijöitä toivotulla tavalla. Kaksi vuotta kestäneen kehitystyön jälkeen taidetta, teknologiaa, musiikkia ja tuoksuja yhdistävä Van Gogh Alive julkistettiin vuonna 2011. Näyttely hyödyntää Grande Experiencesin kehittämää SENSORY4™-järjestelmää, joka yhdistää monikanavaisen liikegrafiikan ja elokuvatason surround sound -äänentoistojärjestelmän. Teknologian avulla mikä tahansa näyttelytila voidaan muuntaa dynaamiseksi, informatiivisesti ja visuaalisesti säväyttäväksi elämykseksi.Tänä päivänä Grande Experiences on kansainvälisesti johtava tekijä immersiivisten kulttuurielämysten ideoinnissa, kehityksessä, tuotannossa. Vincent van Goghin taiteen lisäksi suosiota ovat saaneet muiden muassa Claude Monet’n, Salvador Dalín ja Leonardo da Vincin taide-elämyksiin pohjautuvat kiertävät näyttelyt, jotka ovat keränneet yhteensä yli 25 miljoonaa kävijää kuudessa maanosassa ja yli 200 kaupungissa.”Olemme iloisia, että ensiluokkainen taide-elämyksemme saapuu Suomeen. Globalisaation ja teknologiamme ansiosta voimme tehdä kulttuurielämyksistä entistä saavutettavampia suurelle yleisölle. Mikään ei toki voita alkuperäisen taideteoksen näkemistä omin silmin. Opetus tarvitsee kuitenkin tuekseen osallistumista, ja osallistuminen vaatii vuorostaan viihdyttävyyttä. Toivon mukaan vierailijamme oppivat samalla myös lisää taiteilijasta ja pyrkivät myöhemmin etsimään käsiinsä alkuperäiset teokset”, Bruce Peterson kertoo.”Etenkin nuoret jahtaavat uudenlaisia elämyksiä, joita voivat kokea ystäviensä kanssa sekä jakaa eteenpäin sosiaalisen median kautta. Monet kävijöistämme kokevat suurta mielihyvää siitä, että voivat olla paikoillaan ja nauttia joka aistillaan intensiivisistä ja kauniista kuvista ja äänistä, jotka vyöryvät heidän ylitseen”, Peterson jatkaa. Muutokset mahdollisia.Tuotanto Tampere-talo Oy
FI
32 views
Buy Ticket
Read More

Kekkonen- syntymästä kuolemattomuuteen
KESÄTEATTERI: KEKKONEN - SYNTYMÄSTÄ KUOLEMATTOMUUTEEN Riemastuttava veijarikomedia Urho Kekkosen elämästä ja teoista! Viisi näyttelijää ja kymmeniä hahmoja maailmanhistorian merkkihenkilöistä aina Kennedysta ja Stalinista Paavo Väyryseen!
FI
87 views
Buy Ticket
Read More

Kolmen Kimppa
Rikalanmäen TeatterivinttiKolmen kimppaKäsikirjoitus Clément MichelSuomennos Reita LounatvuoriOhjaaja Saija-Reetta KotirintaLavalla Jerry Alajoki, Emilia Kilpiö ja Henrik Alm"Mä vaan en kestä tota enää!” Paulin rakkaus naisystäväänsä Sofiaa kohtaan ei enää kanna, ei sitten millään. Sofia on kyllä kaikin puolin hyvä nainen, mutta jotenkin homma ei vaan toimi. Niinpä Paul päättääkin,
että on aika erota. Mutta miten asian kertoisi Sofialle?Kylmien tosiasioiden kertominen on niin vaikeaa, että avoimuuden sijaan Paul panostaa luovuuteen. Hän kutsuu parhaan ystävänsä Martinin asumaan pariskunnan yhteiseen kotiin. Martinia ja kimppakämppäelämää ei kukaan
voi kestää viikkoa enempää, Sofiakin aivan varmasti nostaa kytkintä. Tai niin Paul toivoo..Kolmen kimppa on tarina kaikille niille, jotka ovat ihastuneet, rakastuneet, eronneet tai ajautuneet auttamaan kaveria parisuhdehädässä.
FI
74 views
Buy Ticket
Read More

Yhtenä iltana
Lähihoitajana työskentelevä Laura lähtee etsimään juuriaan ja päätyy asumaan taloyhtiöön, joka on täynnä toinen toistaan erikoisempia persoonia. Löytääkö Laura isänsä, päästäänkö talkoisiin valittavasta sinappimerkistä yksimielisyyteen ja kuinka monta taloyhtiön kokousta kuukaudessa on liikaa? Selviääkö Lauralle miksi lapset leikkivät juuri tämän taloyhtiön pihassa, vaikka muilla pihoilla olisi enemmän keinuja ja miksi yksi lapsista näyttää niin surulliselta? Entä kuka on tuo nuori mies, joka tulee usein vastaan mekko päällään ja miksi taloyhtiön puheenjohtaja on aina pihalla kyttäämässä muiden tekemisiä?Jokaisella meistä on omat huolemme ja joskus niiden läpi on vaikeaa nähdä toisten tarpeita. Vastaus elämän haasteisiin saattaakin löytyä yllättävän läheltä, kun uskaltaa hymyillä roskakatoksen reunalla vastaan tulevalle naapurille ja kuunnella mitä tällä on sydämellään. Raikas uusi kesäkomedia ja Riihivuoren kesäteatterin upeissa maisemissa nähtävä Yhtenä iltana kertoo Lauran ja hänen uusien naapureidensa tarinan siitä, että omituisuuksistaan huolimatta, lopulta "kaikki tahtoo rakastaa". Musiikkina kuullaan Hectorin rakastetuimpia lauluja. Käsikirjoitus ja ohjaus: Tiina IisalaKoreografia: Sanaz HassaniRooleissa mm. Mikko Maasola ja Anneli Karppinen
FI
65 views
Buy Ticket
Read More

Yhtenä iltana
Lähihoitajana työskentelevä Laura lähtee etsimään juuriaan ja päätyy asumaan taloyhtiöön, joka on täynnä toinen toistaan erikoisempia persoonia. Löytääkö Laura isänsä, päästäänkö talkoisiin valittavasta sinappimerkistä yksimielisyyteen ja kuinka monta taloyhtiön kokousta kuukaudessa on liikaa? Selviääkö Lauralle miksi lapset leikkivät juuri tämän taloyhtiön pihassa, vaikka muilla pihoilla olisi enemmän keinuja ja miksi yksi lapsista näyttää niin surulliselta? Entä kuka on tuo nuori mies, joka tulee usein vastaan mekko päällään ja miksi taloyhtiön puheenjohtaja on aina pihalla kyttäämässä muiden tekemisiä?Jokaisella meistä on omat huolemme ja joskus niiden läpi on vaikeaa nähdä toisten tarpeita. Vastaus elämän haasteisiin saattaakin löytyä yllättävän läheltä, kun uskaltaa hymyillä roskakatoksen reunalla vastaan tulevalle naapurille ja kuunnella mitä tällä on sydämellään. Raikas uusi kesäkomedia ja Riihivuoren kesäteatterin upeissa maisemissa nähtävä Yhtenä iltana kertoo Lauran ja hänen uusien naapureidensa tarinan siitä, että omituisuuksistaan huolimatta, lopulta "kaikki tahtoo rakastaa". Musiikkina kuullaan Hectorin rakastetuimpia lauluja. Käsikirjoitus ja ohjaus: Tiina IisalaKoreografia: Sanaz HassaniRooleissa mm. Mikko Maasola ja Anneli Karppinen
FI
63 views
Buy Ticket
Read More

Katariina ja Munkkiniemen kreivi
"KATARIINA & MUNKKINIEMEN KREIVI" on lumoava tarina rakkaudesta ja vallasta. 1860-luvun Helsinkiin sijoittuvassa melodraamassa Katariinan ja Krevi Meuritzin yhteinen onni yritetään estää viekkaalla juonittelulla, sillä epäsäätyiset rakkaudet eivät ole ajalle soveliaita. Pääosissa nähdään Eeva Eloranta, Konsta Hietanen sekä Eleonoora Kauhanen.Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyKuvaajan nimi: Juha Jahkola
FI
83 views
Buy Ticket
Read More

The Fairy Queen
Koe oopperan taika yhdessä rakkaasi tai ystäväsi kanssa! Nyt liput värikkään ja vallattoman The Fairy Queenin esityksiin mahtavin etuhinnoin. Edut ovat voimassa vain hetken ja lippuja on saatavilla rajattu määrä, joten toimi pian. Edut koskevat kaikki The Fairy Queenin esityksiä 29.7., 31.7. ja 2.8.2025.- Aitioliput kaksi yhden hinnalla – etusi jopa 335 €!- Liput -25 % hintaryhmistä 2 ja 3 – etusi jopa 50 €!Etuhintaiset liput ostettavissa 3.-28.2.2025 vain Lippu.fi -verkkokaupasta. Etuhintaisten lippujen ostaminen ei vaadi erillistä koodia. Tarjous koskee vain uusia varauksia eikä siihen voi yhdistää muita alennuksia.VALLATON THE FAIRY QUEENVuonna 1692 syntynyt ja Shakespearen Kesäyön unelmaan pohjautuva The Fairy Queen on täyttä barokkia, ja juuri niin runsas, värikäs ja vallaton kuin kuvitella saattaa. Komedia syntyi englantilaisen oopperan kukoistuskaudella ja on oikeastaan ”semioopperaa”, eli sekoitus oopperaa ja 1600-luvun lopun aristokraattista naamiaisviihdettä.The Fairy Queen sopii hauskanpitoon oopperan ensikertalaisesta konkariin.Esitys on Festival Pereladan vierailu.Esityskieli englantiTekstitys suomeksi ja englanniksiEsityksen kokonaiskesto n. 2 t 40 min, yksi väliaikaTutustu lisää tästä.
FI
44 views
Buy Ticket
Read More

The Fairy Queen
Kutsu linnan juhliinTarjoamme nyt jouluaattoon 24.12. asti –40 € edun ensi kesän valikoiduista Oopperajuhlien esityksistä – täydellinen lahja kulttuurin ystävälle tai itsellesi!Alennus koskee seuraavia esityksiä ja hintaryhmiä: • Turandot 21.7.2025, hintaryhmä 1-2• Macbeth 7.7.2025, hintaryhmä 1-2 • Boris Godunov 11., 14., 17., 19. ja 24.7.2025, hintaryhmä 1-3 • Viimeiset kiusaukset 22., 26., 28. ja 30.7.2025, hintaryhmä 1-3 • The Fairy Queen 29.7., 31.7. ja 2.8.2025, hintaryhmä 1-3 • Il Diluvio Universale 1.8.2025, hintaryhmä 1-3 Kampanjalippuja on rajoitettu määrä. Norm.hinnat 143-230 € + tilausmaksu alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta. Etuhintaisia lippuja rajoitettu määrä. Tarjous koskee vain uusia varauksia eikä siihen voi yhdistää muita alennuksia.
FI
75 views
Buy Ticket
Read More

Pokka Pitää
Ystävänpäivän lipputarjous 15 € voimassa 14.2. - 28.2.2025!POKKA PITÄÄLopen teatteri ylpeänä esittää kesällä 2025 näytelmän POKKA PITÄÄRakastetun TV-sarjan teatterisovituksessa erään tietyn seurapiiriladyn naapuri Emmet aloittelee siskonsa Lizin kanssa uuden kesäteatteriesityksen harjoituskautta.Mukana ovat erään tietyn seurapiiriladyn siskot Daisy ja Rose ja tietenkin Daisyn aviomies Onslown. Ja kuin tilauksesta salaperäinen Herra Milson ilmestyy paikalle ja pääsee mukaan näytelmäseurueeseen.Kaikki näyttää valoisalta, kunnes eräs tietty seurapiirilady purjehtii kutsumatta paikalle ja kiinnittää itsensä aatelisrouvan rooliin Emmetin vastustelusta huolimatta.Tämä seurapiirilady on itse Hyacinth Bucket (lausutaan Bookay).Emmetin taiteelliset visiot saavat huutia, mikä ajaa Emmetin hermoromahduksen partaalla.Vauhtia, vaihtuvia tilanteita…. ja hersyvää huumoria koko illan mitalla.Ohjaus - Timo TirriKäsikirjoitus - Roy ClarkeSuomennos - Joel ElsteläEsityksen kesto n. 2 h sisältäen väliajan.Suositusikäraja 12 vuotta.
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

Hulvaton Elokuvan Historia
Mustion Linnan kesäteatteri 28.6.-3.8.2025Hulvaton Elokuvan HistoriaKäsikirjoitus Mika Eirtovaara, Ville Majamaa ja Risto KorhonenOhjaaja Mika EirtovaaraLavalla Teemu Aromaa & Hannes SuominenStand up -koomikko Mika Eirtovaaran junailema Hulvaton Elokuvan Historia on kesän hauskin huumoripläjäys! Se tuo elokuvahistorian parhaimmat jatunnetuimmat teokset lavalle kahden suvereenin näyttelijän toimesta.Teemu Aromaa ja Hannes Suominen tarjoavat unohtumattoman ilotulituksen, joka uppoaa kuin kuuma veitsi voihin kaikkiin elokuvan ja komedian ystäviin. Esityksessä käydään läpi elokuvan historian huippuhetket Lumiéren veljeksistä Salaviinanpolttajiin, Sherlock Holmesista Hollywood-klassikoihin. Mukana on aimo tukku poistettuja kohtauksia, vaihtoehtoisia loppuja ja ennennäkemättömiä kyseenalaisia ratkaisuja.
FI
74 views
Buy Ticket
Read More

Hellripper (SCO)
Helvetillisiä terveisiä Skotlannista! Hellripper iskee Helsingissä heinäkuun lopulla.
Vuonna 2014 Skotlannin ylämailla perustettu yhden miehen black - ja speed metal -yhtye Hellripper saapuu keskelle Suomen kuuminta kesää. Nopea, kovaääninen ja periksiantamaton black'n'roll kaikuu On the Rocksissa tiistaina 29. heinäkuuta.
Mies Hellripper-nimen takana on James McBain, jonka musiikin pohja on klassinen 1980-luvun black metal. Modernien soitannollisten suuntaviivojen lisäksi Hellripper maustaa biisejään ylämaan taioilla. McBainin maailmassa on noituutta ja yliluonnollisia asioita. Samoin Skotlannin historia, legendat ja jylhät maisemat kuuluvat Hellripperin kappaleissa.
Hellripper on julkaissut tähän mennessä kolme albumia. Viimeisin, vuoden 2023 Warlocks Grim & Withered Hags syöksyy Skotlannin tummaan ytimeen ja käsittelee skottien historian synkkiä aikoja ja peilaa ylämaiden kansanluonnetta.
– Hellripper is probably the best thing going in black, thrash or black-thrash metal right now, MetalSucks totesi Warlocks Grim & Withered Hags -albumiarvioissaan.
Ennen skottiesiintyjää helsinkiläisyleisöä ruoskii vanhan koulun thrashillään kotimainen Ceaseless Torment.Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/infoTurvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
28 views
Buy Ticket
Read More

Irwin – Vain Elämää
Miia Nuutila, Antti Paavilainen ja Mika Räinä tähdittävät Irwin Goodmanin elämästä kertovaa kesäteatteriesitystä Turun Ruissalon Kansanpuistossa. Kesäkuun 9 päivänä ensi-iltansa saava Vain elämää -niminen musikaali kunnioittaa Irwinin uraa ja yksityiselämää seuraten niitä ensimmäisten biisien synnystä Irwinin kuolemaan saakka.Kansanpuistossa nähtävä hyväntuulinen näytelmä on tarina Irwinistä, mutta se on myös musiikkia, tanssia, huumoria eli kaikkea sitä mitä suomalainen kesäteatteri parhaimmillaan on.Irwinin roolissa nähdään näytelmän myös käsikirjoittanut Mika Räinä ja Vexi Salmena Antti Paavilainen. Miia Nuutila seikkailee Irwinin äidin ja vaimon rooleissa. Heidän lisäkseen mukana ovat lukuisissa eri rooleissaan Tanssii tähtien kanssa -kisasta tuttu tanssija Kia Lehmuskoski sekä muusikkona paremmin tunnettu Tuomo Sorri.– Vain elämää on hauska, koskettava ja peittelemätön kuvaus nuoren kapinallisen kasvusta filosofoivaksi Suomen kansan tunteiden tulkiksi. Musikaalissa kuullaan Irwinin rakastetuimpia kappaleita, kuten Ei tippa tapa, Vain elämää, Ryysyranta, St. Pauli ja Reeperbahn, Rentun ruusu, Viimeinen laulu ja lukuisia muita ikisuosikkeja, kertoo Mika Räinä.
FI
68 views
Buy Ticket
Read More

Hovimäki
HOVIMÄKIVuohensaaren kesäteatterissa nähdään musiikkinäytelmä Hovimäki 12.7.-17.8.2025. Näytelmän on käsikirjoittanut Hanna Ojala ja sen ohjauksesta vastaa Alina Kilpinen. Näytelmän musiikista vastaa Antti Ainola. Hovimäki on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta tv- ja kirjasarjasta. Se sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä käyvät Suomesta sotaa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään Ruotsin armeijaan. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Näytelmä käsittelee suomalaisen isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita ajassa, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Näytelmäoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.Vuohensaaren kesäteatterin A-katsomo on katettuLisätietoja: https://www.salonteatteri.com/Käsikirjoitus: Hanna OjalaOhjaus: Alina KilpinenMusiikin sävellys ja laulujen opetus: Antti AinolaLavastussuunnittelu: Heidi TuomolaPuvustus: Jenny SainioTekniikka: Matias KuismaTuotanto: Susanna KarhuEsityksen arvioitu kesto n. 2,5h sis. väliajanVÄLIAIKATARJOILUT: https://www.vuohensaari.fi/kesateatteripaketti/Esitykset Vuohensaaren kesäteatterissa, Satamakatu 102, 24100 Salo
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Olin Nahjuksen Vaimo
Vauhdikas musiikkikomedia Pöytyän teatterissa kesällä 2025!Mitä tekisit, jos löytäisit kirjakaupasta vaimosi kirjoittaman kirjan… ja huomaisit sen paljastavan koko elämäsi kaikelle kansalle? Juuri näin käy maisteri Kaarlo Kaskelle – eikä aikaakaan, kun hänestä puhuu koko kylä!On 60-luvun alku, ja Kaarlo elää asumuserossa vaimostaan Liisasta. Eräänä päivänä hän törmää kirjakaupan ikkunassa Liisan uuteen romaaniin ”Olin nahjuksen vaimo” – ja järkytyksekseen tajuaa, että kirja paljastaa sekä hänen että koko suvun salaisuudet! Skandaalin välttääkseen suku punoo häikäilemättömän suunnitelman, mutta Kaarlo päättää, ettei jää nahjukseksi vaan ottaa ohjat omiin käsiinsä.Tämä koko perheelle sopiva komedia pursuaa naurua, nokkelia juonenkäänteitä ja aikakauden säihkettä! Tarinaa tahdittaa vauhdikas musiikki ja liveorkesteri.Näytelmä perustuu Aarne Tarkaksen vuonna 1961 ilmestyneeseen elokuvaan ”Olin nahjuksen vaimo”, Virve Mattilan elokuvasta musiikkikomediaksi dramatisointi ja se nähdään Pöytyällä Mona Lehtolan ohjaamana.Tule sinäkin nauramaan Kaarlon kommelluksille – tätä et halua missata!
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

HJK Akatemia - FC KTP
FI
30 views
Buy Ticket
Read More

Tatu ja Patu työn touhussa
Viikinsaaren kesäteatteri 2025Aino Havukainen – Sami Toivonen – Sami RannilaTATU JA PATU TYÖN TOUHUSSARooleissa Lassi Jämsä ja Roope MyllyselkäAlkuperäisteos ja kuvitus Aino Havukainen ja Sami ToivonenDramatisointi Sami RannilaOhjaus Janne JämsäSupersuosioon Viikinsaaren kesäteatterissa nousseet lastenkirjasuosikit saapuvat taas!Tatu ja Patu kertovat nyt totuuden työstä ja työnteosta - miksi työtä tehdään ja missä. Veljekset uppoutuvat erilaisten ammattien ihmeelliseen maailmaan ja määrittelevät miten mikäkin työ oikeastaan pitäisi tehdä: mitä työ vaatii ja kuka sen parhaiten tekee. Veljesten riemastuttava käsitys saattaa poiketa yleisesti hyväksytystä totuudesta, mutta kyllä työ tekijäänsä opettaa!Esityksen kesto noin 45 minuuttia, ei väliaikaa.Näytelmän tekijänoikeuksia valvovat Aino Havukainen, Sami Toivonen ja Sami Rannila.--------------------TATU ja PATUTeatterilippu: 18,5 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)Lipun hinta ei sisällä laivamatkaa saareen. Laivalippu on ostettava erikseen Hopealinjojen verkkokaupasta:https://www.hopealinjat.fi/palvelut/tampere-laukontori-viikinsaari/Teatterin asiakkaana voit ostaa edulliset teatterilaivaliput Viikinsaareen. Nämä liput käyvät vain yhdessä teatterilipun kanssa näytöspäivänä ennen näytöstä.Laivaan astuessasi sinut tulee esittää sekä teatteri- että laivalippu.Aikuinen ja eläkeläinen 10 € (norm. 15/12 €)Lapsi 3-12 v. 8 € (norm. 10 €)Ostathan laivalippusi hyvissä ajoin ennen esityspäivää.Laivamatka saareen kestää 20 minuuttia. Laivat lähtevät tasatunnein Tampereen keskustasta, Laukontorin satamasta klo 10 alkaen, paluulaivat Viikinsaaresta aina puolelta.Jos esitys alkaa klo 14, osta laivalippu viimeistään klo 13 laivaan. Laivalle tulee saapua 15 min. ennen lähtöaikaa.Viikinsaareen kannattaa kuitenkin saapua ajoissa. Saaressa on paljon tekemistä ja hyvät ravintolapalvelut.Saaressa kannattaa ehdottomasti syödä. Tarjolla on lapsille ja aikuisille tarkoitettu rento mutta maukas perhebuffa, joka tarjoillaan Viikinsaaren Paviljongissa.Valitse sopiva kattaus lipunoston yhteydessä. 15 € aikuinen, 10 € lapsi (alle 12-v.)Perhebuffa kattaukset11.30 - 13.30 ja 14.30 - 16.30Perhebuffa menu:Kasvistikut:Porkkana, kurkku, tomaatti (VEG, G, L, M)Dippiä (G, L, Saatavilla VEG)Vihersalaattia (G, VEG, L, M)Lihapullia tomaattikastikkeessa ja spagettia (L, Saatavilla VEG)Nakkeja lohkoperunoilla (L, saatavilla VEG)Ketsuppi (VEG, G, L, M)Sinappi (VEG, G, L, M)Majoneesi (G, L, M, saatavilla VEG)Leipä ja levite (L, saatavilla VEG & G)Tuoreita hedelmiä (G,VEG, L, M)Marenkia (G, M, L)Vaahtokarkkia (G, M, L)
FI
92 views
Buy Ticket
Read More

Peter Pan
Peter Pan Taaborin kesäteatterissa 2025Heinäkuussa Kapteeni Koukun merirosvolaiva rantautuu Taaborinvuorelle. Luvassa on loputtomasti seikkailua ja lumoa - ja vielä ripaus tähtipölyä!Koe kesän sykähdyttävin koko perheen teatterielämys, luonnonkauniissa Taaborin kesäteatterissa. Tervetuloa!Peter Pan on poika, joka ei koskaan halua kasvaa aikuiseksi. Eräänä päivänä hän tapaa kuitenkin Leenan, joka sisaruksineen hyppää Peterin mukaan Mikä-Mikä-Maan hurjia seikkailuja kohti! Seikkailun lomassa rohkeutta testataan ja nuorta sydäntä koetellaan. Mutta voiko Peter jättää lapsuuden taakseen ja astua aikuisuuden maailmaan?Tähtikaarti koostuu kesältä 2024 tutuista kasvoista sekä uusista lumoavista näyttelijöistä: Timo Lavikainen (Kapteeni Koukku), Krisse Salminen (Koukun sisko), Samuli Ainasvuori (Peter Pan), Amelie Blauberg (Helinä-keiju) ja muut vievät sinut mukanaan unenomaiseen Mikä-Mikä-Maan maailmaan, hetkeksi lapsuuden mielikuvitusmaailmaan irti arjen ja aikuisuuden todellisuudesta.Näytelmän ohjaa Taaborilla jo yli 15 vuotta kesäteatteria tehnyt elokuvaohjaaja Taavi Vartia (mm. Syke: särkynyt sydän, Rölli - ja Pertsa ja Kilu -elokuvat). Taaborin kesäteatteri on näiden vuosien aikana kerryttänyt mainetta takuulaadukkaana kesäteatterina, jonka näytelmien parissa viihtyvät sekä perheen nuorimmat että aikuisetkin. Yönäytös 2.8.20252.8.2025 Taaborinvuori muuntautuu Suomen tunnelmallisimmaksi ulkoilmateatteriksi. Peter Pan -yönäytös 2.8.2025 klo 21, liput 40€ + tilausmaksu. Liput ovat myynnissä, varaa paikkasi ainutkertaiseen iltaanNähdään Mikä-Mikä-Maassa - seikkailu jo odottaa!Peter Pan Taaborinvuorella 18.7.-8.8.2025Ohjaus: Taavi VartiaKäsikirjoitus: Taavi Vartia, Esa Silander (J.M. Barrien alkuperäishahmoihin pohjautuen)www.taaborinkesateatteri.fi***- Tilaisuuden kesto 2h, sis. 30min väliajan- Tila on esteetön. Teatteri sijaitsee mäen päällä, mutta autolla voi tuoda katsojan teatterialueelle. Auto tulee siirtää paikoitusalueelle esityksen ajaksi.
FI
39 views
Buy Ticket
Read More

Tahkon kesäteatteri: Kuopio-Revvyy
Tahkon Kesäteatteri: Kuopio-Revvyy, Break Sokos Hotel Tahkon Maisemasalissa.Mistä kaikki alkoi? Miksi Ruotsin kuningas lakkautti Kuopion ja mitä tähän sanoi Pietari Brahe? Millaisia itse asiassa olivatkaan Canthin Minnan istunnot Kanttilan salongissa? Kuka on Alatalon renki ja veikö juuri hän Veljmieheltä housut jalasta ja kalat kourasta? Entä kuka sai vippiliput Rockcockiin ja keneltä? Ja millaisen suunnitelman Kuopion kaupunki teki kaupungin taloutta parantaakseen?Astu Break Sokos Hotel Tahkon upeaan Maisemasaliin ja hyppää musiikin siivittämälle matkalle Kuopion kummallisiin kiemuroihin. Luvassa on historian havinaa, henkeäsalpaavia käänteitä – ja yllättäviä paljastuksia!Työryhmä:Näyttelijät ja muusikko:Antti HeikkinenTiina NaumanenJanne PuustinenAntti Janka-MurrosKäsikirjoitus ja ohjaus:Antti Heikkinen, Janne Puustinen, Tiina NaumanenMusiikin sovitus ja harjoitus:Antti Janka-MurrosEsityksen kesto n. 2 tuntia, sisältäen väliajan.Ryhmävaraukset soittamalla myyntipalveluumme 010 762 9550 (pvm/mpm), tai sähköpostitse osoitteeseen sales.peeassa@sok.fiNäytelmää ei suositella alle 16-vuotiaille.Tila on esteetön.
FI
56 views
Buy Ticket
Read More

Pesänjako
PESÄNJAKONykyaikaan sijoittuva komedia, jossa kartano miljööseen syntyy väärinkäsitysten värittämä tapahtumarikas sattumusten sarja, jonka komedian kuninkaalliset mehustavat herkullisella näyttelijäntyöllä.Tapahtumat käynnistyvät, kun asianajaja Jarmo Pasala (Mikko Rantaniva) joutuu kiristyksen kohteeksi. Jarmon kaksosveli Pertti (Sami Hintsanen) keksii Jarmolle piilopaikan naisystävänsä Kaisan (Mari Turunen) työpaikalta. Sari Siikanderin esittämä varakas leskirouva Miriam Rockwood ajautuu tapahtumien keskiöön tahtomattaan. Miriamin kartanolla asuu kaksi suloista alpakkaa Jackson ja Suttura, miten ne liittyvät tarinaan? Ja kuka onkaan ympäristö- ja käsitetaiteilija Onni (Ville Majamaa)? Näytelmässä mukana myös enkeliääninen Lissu (Senni Raappana).Muissa rooleissa mm. Pasi Sarikoski ja Louie So.Kesäkomedian tarinaan linkittyy Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin sielukas musiikki. Luvassa on nopeatempoinen rikoskomedia kaukana arki realismista.Tule ja viihdy!Esityksen kesto väliaikoineen n. 2h.Tuotanto: Pinky Ponky Productions OyKäsikirjoitus: Pinky Ponky Productions Oy ja Marika VapaavuoriOhjaus: Marika VapaavuoriNäyttelijät: Mikko Rantaniva, Mari Turunen, Sami Hintsanen, Sari Siikander, Ville Majamaa, Senni Raappana, Pasi Sarikoski, Louie SoAlpakat: Rockwood Alpacas, AkaaEsitykset: Lappeenrannan kesäteatteri 26.6.-2.8.2025
FI
87 views
Buy Ticket
Read More

Pesänjako
PESÄNJAKONykyaikaan sijoittuva komedia, jossa kartano miljööseen syntyy väärinkäsitysten värittämä tapahtumarikas sattumusten sarja, jonka komedian kuninkaalliset mehustavat herkullisella näyttelijäntyöllä.Tapahtumat käynnistyvät, kun asianajaja Jarmo Pasala (Mikko Rantaniva) joutuu kiristyksen kohteeksi. Jarmon kaksosveli Pertti (Sami Hintsanen) keksii Jarmolle piilopaikan naisystävänsä Kaisan (Mari Turunen) työpaikalta. Sari Siikanderin esittämä varakas leskirouva Miriam Rockwood ajautuu tapahtumien keskiöön tahtomattaan. Miriamin kartanolla asuu kaksi suloista alpakkaa Jackson ja Suttura, miten ne liittyvät tarinaan? Ja kuka onkaan ympäristö- ja käsitetaiteilija Onni (Ville Majamaa)? Näytelmässä mukana myös enkeliääninen Lissu (Senni Raappana).Muissa rooleissa mm. Pasi Sarikoski ja Louie So.Kesäkomedian tarinaan linkittyy Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin sielukas musiikki. Luvassa on nopeatempoinen rikoskomedia kaukana arki realismista.Tule ja viihdy!Esityksen kesto väliaikoineen n. 2h.Tuotanto: Pinky Ponky Productions OyKäsikirjoitus: Pinky Ponky Productions Oy ja Marika VapaavuoriOhjaus: Marika VapaavuoriNäyttelijät: Mikko Rantaniva, Mari Turunen, Sami Hintsanen, Sari Siikander, Ville Majamaa, Senni Raappana, Pasi Sarikoski, Louie SoAlpakat: Rockwood Alpacas, AkaaEsitykset: Lappeenrannan kesäteatteri 26.6.-2.8.2025
FI
82 views
Buy Ticket
Read More

Jope - Matkiva kulkuri
FI
75 views
Buy Ticket
Read More

Waltteri Torikka & l’Orchestra della speranza
”Amore” -puistokonsertin ohjelmisto ammentaa tunnetuista sävelistä meiltä ja maailmalta. Luvassa on viihdeklassikoita, elokuvamusiikin helmiä ja kauneimpia rakkauslauluja. Juhlavuoden toiveuusintana toteutettavassa puistokonsertissa Waltteri Torikkaa säestää suomalaisista huippumuusikoista koostuva l’Orchestra della speranza, jota luotsaa Torikan pitkäaikainen yhteistyökumppani pianisti ja kapellimestari Marko Hilpo.
Waltteri Torikka on yksi sukupolvensa kysytyimmistä ooppera- ja konserttilaulajista Suomessa. Karismaattinen baritoni tunnetaan laaja-alaisesta ohjelmistostaan ja muuntautumiskyvystään. Vuoden 2024 aikana Torikka on muun muassa julkaissut Oskar Merikannon lauluja ja esiintynyt Savonlinnan oopperajuhlilla Don Giovannin nimiroolissa.
Laukon puistossa näet ja koet suosikkiartistisi ainutlaatuisissa puitteissa.
Laukon Kesän keikat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle.
Mukavasti alkuiltaan sijoittuvien puistokeikkojen lomassa nautit
herkullisista tarjoiluista, lumoavasta taiteesta ja kiehtovasta
historiasta. Vuosittain vaihtuvat mittavat nykytaidenäyttelyt sisältyvät
ennakkolipun hintaan.
Laukon kartano sijaitsee Pyhäjärven rannalla 40 km
Tampereen eteläpuolella. Ajoaika Helsingistä, Turusta ja Porista on alle
2 tuntia. Kartanolla on ilmaiset pysäköintialueet ja venesatama. Keikkalaivat ja -bussit löydät verkkosivuiltamme.
Laukon kartano FacebookLaukon kartano InstagramNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Rannekkeita vaihdetaan klo 12 alkaen kartanon lippukassoilla. Keikkalippu sisältää pääsylipun Laukon suureen taidekesään.
Ovet näyttelyihin, ravintolaan, kahvilaan, puotiin ja terassille avautuvat klo 12.
Paikat ovat numeroimattomia seisoma- ja istumapaikkoja.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Alle 18-vuotiaat ainoastaan huoltajan seurassa. Alle 6-vuotiaat ilmaiseksi.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläLisätietoja
esteetömyydestä: Ravintola, kahvila, puoti ja puisto ovat esteettömiä.
Näyttelytilat ovat portaiden takia esteellisiä.
Lisätietoa tapahtumaan saapuville:
Saapumis- ja pysäköinti-info: Mittavat ilmaiset pysäköintialueet. Muista saapua vähintään 1 tunti ennen tapahtuman alkua, jotta ehdit rauhassa siirtyä keikkapuistoon. Ei julkista liikennettä, mutta eri puolilta Suomea saapuu keikkabusseja. Lisäksi pääsee Hopealinjojen laivalla Tampereelta. Lisätietoja verkkosivuilta.
Näyttelyinfo: ennakkolippuun sisältyy näyttelylippu, jolla pääsee klo 12-18 tutustumaan Laukon Kesän lukuisiin taidenäyttelyihin.
Ravintolapalvelut: Laukon kartanon pihapiirissä suosittu kesäravintola ja kahvila terasseineen. Keikkapuistossa mittavat anniskeluoikeuksilla varustetut terassit, joilta löytyy juomien lisäksi pientä syötävää.
Keikkapuisto: yli tuhat vapaamuotoista (ei katettua) istumapaikkaa, ei omia juomia, piknikviltit ja retkituolit sallittuja, sadesäällä varustaudu sadetakilla.
Lapset: alle 18-vuotiaat voivat osallistua huoltajan seurassa. Ethän tuo pieniä lapsia puistoterasseille tai lavan eteen seisomakatsomoon.
(Klikkaamalla kuvaa saat sen suurennettua)
FI
65 views
Buy Ticket
Read More