4057 result(s) found for ""

Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024 image
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.
Olli Ahvenlahti New Quintet - the Poet Vol.2 image
Olli Ahvenlahti New Quintet - the Poet Vol.2
Olli Ahvenlahti New Quintet - The Poet Vol.2 Taidelukio Lumitin Lumit-salissa 9.10.2024 klo 19. Poikkeuksellisen mittavan ja monipuolisen uran suomalaisessa musiikissa tehnyt Olli Ahvenlahti täyttää tänä vuonna 75 vuotta, ja juhlistaa sitä muun muassa albumijulkaisulla ja Suomen Jazzliiton valtakunnallisella konserttikiertueella. Pianisti Olli Ahvenlahden uusi Mirror Mirror -albumi syntyi vuonna 1976 ilmestyneen The Poet -albumin hengessä, eikä vähiten elämään jääneen Granma´s Rocking Chair -kappaleen innoittamana. We Jazz -levymerkin julkaiseman Mirror Mirror -albumin levynjulkaisukonsertti kultiin viime huhtikuussa April Jazz -festivaaleilla ja yhtye on esiintynyt albumin tiimoilta myös muun muassa Pori Jazzeilla. Albumi käsittää Ahvenlahden tuoreita kappaleita, jotka on räätälöity uudelle, aktiivisista huippumuusikoista koostuvalle yhtyeelle. Musiikki on tiukan rytmistä ja melodiat tarttuvia, Ahvenlahden Fender Rhodesin täydentäen oleellisesti myös soundia. Olli Ahvenlahti on vaikuttanut suomalaisessa musiikkimaailmassa aina 1970-luvulta lähtien. Pianistina, säveltäjänä, sovittajana, kapellimestarina ja jopa tv-esiintyjänäkin ansioituneen Ahvenlahden monipuolinen sävellystuotanto käsittää omien soololevyjen lisäksi musiikkia elokuviin, teatteriin ja tv-sarjoihin. Olli Ahvenlahti – Fender Rhodes
Joonatan Rautio – tenorisaksofoni
Jukka Eskola – trumpetti ja flyygelitorvi
Ville Herrala – sähköbasso
Jaska Lukkarinen – rummutLipuntarkistus alkaa klo 18:00 Lumit-salin aulassa. Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella. Ovet saliin avautuvat klo 18:30. Esityksen kesto 80min. Paikat ovat numeroimattiomia istumapaikkoja. Avustaja pääsee avustettavan kanssa samalla lipulla sisään. Lippu ei sisällä eteispalvelumaksua.
Angels in America ensi-ilta image
Angels in America ensi-ilta
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
Hovimäki S-Etunäytös image
Hovimäki S-Etunäytös
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
Melissa Aldana & UMO Helsinki Jazz Orchestra image
Melissa Aldana & UMO Helsinki Jazz Orchestra
Melissa Aldana (CL/US) & UMO Helsinki Jazz Orchestra Sukupolvensa johtava jazzääni, tenorisaksofonisti Melissa Aldana palaa Suomeen ja UMO Helsinki Jazz Orchestran solistiksi! Konsertit Jyväskylässä, Lahdessa ja Helsingissä. Melissa Aldanan ja UMOn yhteistyö käynnistyi viime kesänä Pori Jazz -festivaalilla, jossa Jim McNeelyn sovitukset Aldanan post-bopin perinteitä kunnioittavista sävellyksistä soivat ison orkesterin voimin. Lokakuun konserttisarjaan ohjelmistoa laajennetaan muutamilla uusilla sovituksilla. Kapellimestarina toimii Ed Partyka. Chilestä kotoisin oleva ja nykyään Yhdysvalloissa vaikuttava saksofonisti ja säveltäjä Melissa Aldana (s. 1988) on noussut jazzmaailman kirkkaimpien tähtien joukkoon. Vuonna 2013 hän teki historiaa voittaessaan Thelonious Monk International Jazz Competitionin ensimmäisenä naisena ja eteläamerikkalaisena instrumentalistina. Maineikas DownBeat tähditti Aldanan Rising Star Artist of the Year -tittelillä 2022, Grammy-ehdokkaana hän on ollut vuosina 2020 ja 2023. Aldanan johtaman jazzkvartetin debyyttialbumi Visions (2019) ja sitä seurannut 12 Stars (2022) saivat molemmat ylistävät arvostelut. Myös keväällä 2024 julkaistun Echoes of the Inner Prophet -albumin ensimmäiset arviot ovat olleet ylistäviä. Melissa Aldana on tehnyt yhteistyötä lukuisten jazzlegendojen, kuten John Scofieldin, Joe Lovanon, Roy Hargroven, Branford Marsaliksen ja SFJAZZ Collectiven kanssa. www.melissaaldana.net Vierailu on osa Suomen Jazzliiton, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian jazzmusiikin aineryhmän, UMO Helsinki Jazz Orchestran ja Muusikkojen liiton käynnistämää kansainvälisen jazzalan residenssitoimintaa Helsingissä. Jazzliiton koordinoima ja hallinnoima residenssi kutsuu vuosittain Suomeen kaksi kansainvälistä artistivierasta. Residenssiohjelmaan kuuluu mestarikurssien pitäminen Sibelius-Akatemian jazzmusiikin aineryhmässä sekä esiintyminen yhdessä UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa. Residenssin yhteistyökumppaneina toimivat lisäksi Music Finland, Jazzmuusikot ry ja HIAP Helsinki International Artist Programme. www.jazzfinlandresidency.fi UMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut yli 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa. www.umohelsinki.fi Kuva: Eduardo Pavez Goye Levyupotus: https://open.spotify.com/album... Video: https://youtu.be/RPcUbhSEMaA Möysä: Instagram | Facebook | X | YoutubeLiput ovelta 40 € ⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️ Z-YÖJUNA HELSINKIIN Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin. Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput! Tarkista juna-aikataulut täältä. Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten. Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.
Brian, Keidas image
Brian, Keidas
Indie-iltamat On The Rocksissa lokakuussa, lauteilla Brian ja Keidas Kovana keikkabändinä tunnettu Brian on viime vuosina julkaissut musiikkia tiukkaan tahtiin. Kolmas albumi Ei tunnu kipua enää julkaistiin keväällä 2024, alle vuosi edellisen levyn jälkeen. Kata Laakson ja Miro Palokallion duon tavaramerkiksi muodostuneet tappavan tarttuvat melodiat ja nokkelat näennäisen naivistiset tekstit nakutellaan uusissa kappaleissa kohdilleen varmemmin kuin koskaan. Keikoilla kokoonpanon täydentävät Miron rumpaliveli Aarni Palokallio ja vaihtuva valikoima maamme eturivin basisteja sekä joskus myös vierailevia rumpaleita. Uudeksi Kasevaksi tituleerattu kitararockin sateenkaaren alla lämmittelevä Keidas luottaa ihmisiin ja rakastaa kitarasooloja. Viime kesänä toisen albuminsa "Papiljottipojan paluu" julkaissut yhtye ponnistaa Helsingistä ja pitää hauskaa keikoilla. Keväällä 2024 Keidas työstää uutta julkaisua, josta luvassa maistiaisia myös tulevilla keikoilla.Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. --- Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
Hovimäki image
Hovimäki