39 result(s) found for "Riihivuori Areena"

Yhtenä iltana
Lähihoitajana työskentelevä Laura lähtee etsimään juuriaan ja päätyy asumaan taloyhtiöön, joka on täynnä toinen toistaan erikoisempia persoonia. Löytääkö Laura isänsä, päästäänkö talkoisiin valittavasta sinappimerkistä yksimielisyyteen ja kuinka monta taloyhtiön kokousta kuukaudessa on liikaa? Selviääkö Lauralle miksi lapset leikkivät juuri tämän taloyhtiön pihassa, vaikka muilla pihoilla olisi enemmän keinuja ja miksi yksi lapsista näyttää niin surulliselta? Entä kuka on tuo nuori mies, joka tulee usein vastaan mekko päällään ja miksi taloyhtiön puheenjohtaja on aina pihalla kyttäämässä muiden tekemisiä?Jokaisella meistä on omat huolemme ja joskus niiden läpi on vaikeaa nähdä toisten tarpeita. Vastaus elämän haasteisiin saattaakin löytyä yllättävän läheltä, kun uskaltaa hymyillä roskakatoksen reunalla vastaan tulevalle naapurille ja kuunnella mitä tällä on sydämellään. Raikas uusi kesäkomedia ja Riihivuoren kesäteatterin upeissa maisemissa nähtävä Yhtenä iltana kertoo Lauran ja hänen uusien naapureidensa tarinan siitä, että omituisuuksistaan huolimatta, lopulta "kaikki tahtoo rakastaa". Musiikkina kuullaan Hectorin rakastetuimpia lauluja. Käsikirjoitus ja ohjaus: Tiina IisalaKoreografia: Sanaz HassaniRooleissa mm. Mikko Maasola ja Anneli Karppinen
FI
63 views
Buy Ticket
Read More

72 views

60 views

70 views
Buy Ticket
Read More

SF-Blues
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Kari Tapio 80 vuotta - juhlakonsertti
Olen suomalainen juhlakonsertti on kunnianosoitus Kari Tapiolle, jonka syntymästä on kulunut tänä vuonna 80 vuotta. Muuramen konsertissa myös Jyväskylän Viihdekeskus haluaa kunnioittaa Karia, joka viihdytti ja tanssitti siellä keskisuomalaista yleisöä suurella sydämellä aina 1993 avajaisista alkaen.Konsertissa ovat mukana mm. Aku Sipola, Tarja Lunnas, Kalle Jussila, Jani Jalkanen, Eikka Eronen ja Hänen juhlaorkesterinsa.Ryhmäliput ja ohjelmatiedustelut: info@juhlatalo.com, 0400 647723Ravintola- & lippupaketit: Varaukset ja tiedustelut 040 051 7511 tai jussi@msrhea.fi
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Leavings-orkesteri & Timo Rautiainen
Leavings on suomalainen rock-yhtye, joka tunnetaan erityisesti tunteikkaista ja syvällisistä lauluistaan, joissa käsitellään elämän vaikeuksia, rakkauden kipuja ja elämän kipeitä totuuksia. Yhtyeen solistina ja lauluntekijänä toimii Timo Rautiainen, jonka voimakas ja karhea ääni tuo syvyyttä ja aitoutta Leavingsin musiikkiin. Rautiainen on ollut yhtyeen keulahahmo alusta alkaen, ja hänen sanoituksensa ovat koskettaneet suomalaisia kuulijoita ympäri maata.Leavingsin musiikki yhdistelee rockia, poppia ja iskelmää, mutta sen keskiössä on aina Timo Rautiaisen autenttinen tulkinta ja kyky välittää tunteita lauluissa. Hänen lauluäänensä on tunnistettavissa ja tuo esiin sekä haikeuden että voimakkaan tunteen. Rautiainen tunnetaan myös taitavana sanoittajana, joka osaa kertoa tarinoita, jotka koskettavat kuulijan sydäntä syvältä.
FI
41 views
Buy Ticket
Read More