8750 result(s) found for ""

Täällä Pohjantähden alla image
Täällä Pohjantähden alla
Väinö Linna ‒ Lauri MaijalaTäällä Pohjantähden allaSuomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt.Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on vastaansanomattoman väkevä prologi nyky-Suomelle: kuinka olemme kansakuntana tulleet tähän, missä nyt olemme. Lauri Maijalan ohjauksessa Linnan rakastetusta romaanitrilogiasta syntyy intensiivinen, kaunis ja koskettava historiallinen draama kansakunnan synnystä ja kasvukivuista.Nälkä ja näköalattomuus, katkeruus epäoikeudenmukaisesta tulonjaosta, äärimmilleen kärjistynyt poliittinen vastakkainasettelu, kaoottinen maailmantilanne... Muun muassa näistä aineksista sai alkunsa tapahtumien vyöry, joka kulminoitui keväällä 1918 Suomen sisällissodaksi. Sodaksi, joka oli lajissaan yksi Euroopan verisimpiä. Tragediaksi, jonka haavat yhä uudestaan avautuvat, kun niistä yritetään vaieta.Pohjantähden lukuisten, värikkäiden henkilöiden kohtaloista piirtyy esiin yli puoli vuosisataa suomalaista historiaa, joka ulottuu Venäjän suurruhtinaskunnasta sotienjälkeiseen itsenäiseen Suomeen. Valokeilaan nousevat erityisesti kaksi perhettä, Koskelat ja Salpakarit, joiden tarinoiden kautta kansakunnan kohtalonhetket nähdään sekä rahvaan että eliitin näkökulmasta.Maijalan ohjaama suuri suomalainen klassikko seisoo jalat suossa, mutta katse tähtitaivaan kirkkaudessa. Se muistuttaa, järkyttää ja lohduttaa myös meitä nykyisen maailmanajan eläjiä, kuinka pieni ja avuton yksittäinen ihminen on historian suurissa murroskohdissa.Pohjantähti on Lauri Maijalan ensiohjaus KansallisteatterissaEnsimmäistä kertaa Kansallisteatterissa työskentelevä Lauri Maijala on Suomen maineikkaimpia nykyohjaajia, jonka ansioluetteloon lukeutuu kiitettyjen teatteritöiden lisäksi myös elokuvia ja televisiosarjoja. Hänen ohjaustöitään ovat olleet mm. sisällissotaa ja sen seurauksia käsittelevät Veriruusut (KOM-teatteri, 2018) ja Punaorvot (Helsingin Kaupunginteatteri, 2020). Linnan Tuntemattoman sotilaan Maijala on ohjannut oopperateoksena Oulun Kaupunginteatteriin (2014).”Olen ylpeä voidessani tuoda oman sovitukseni Pohjantähden kaikista kolmesta kirjasta Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle. Luvassa on esitys, jossa vuorottelevat rakkaus ja viha, työ ja toivo – kuolema ja syntymä. Se on traditiotietoinen historiallinen draama modernille ihmiselle.” Lauri MaijalaEnsi-ilta Suurella näyttämöllä 24.9.2025TyöryhmäRooleissa Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Kasper Korpela (Näty), Aksa Korttila, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Esa-Matti Long, Pirjo Luoma-aho, Petri Manninen, Pirjo Määttä, Toni Nikka (TeaK), Pyry Nikkilä, Harri Nousiainen, Helmi-Leena Nummela, Lauri Qvick (TeaK), Sulo Rahman (Näty), Wenla Reimaluoto, Otto Rokka, Paula Siimes, Timo Tuominen ja Juha VarisOhjaus ja sovitus Lauri Maijala Lavastussuunnittelu Kati Lukka Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Valosuunnittelu Kalle Ropponen Musiikin sävellys Markus Fagerudd Äänisuunnittelu ja musiikki Jani Rapo Videosuunnittelu Pyry Hyttinen, Kati Lukka ja Kalle Ropponen Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen Dramaturginen assistentti ja ohjaajan assistentti Ada Sallinen
Let's Play Business image
Let's Play Business
Juha JokelaLET´S PLAY BUSINESSJuha Jokelan uutuuskomedia Let’s Play Business käsittelee nykyaikaisen työelämän haasteita hykerryttävällä otteella. Se on oivaltava, paikoin täysin päätön komedia, joka yllättää, naurattaa ja osuu aikaan kuin ryhmysauva pahvilaatikkoon – toisin sanoen jättää jäljen.Tarinan tapahtumat sijoittuvat HX-nimiseen suomalaiseen projektikonsultointifirmaan, jonka autoritaarinen johtaja Raimo Hemming on hiljattain jäänyt eläkkeelle.HX:n työntekijät, jotka itse kutsuvat itseään “höksyiksi”, yrittävät sopeutua karismaattisen, mutta hyvin kiistanalaisen keulakuvan jälkeiseen aikaan. Hemmingin liittolaiset, kuten Hannu (Santeri Kinnunen) ja hänen oikkujensa uhrit, kuten Ressu (Sanna-June Hyde), joutuvat nyt elämään samaa avokonttoritodellisuutta.Ex-pomon jättämien arpien käsittely sopii erityisen huonosti uuden toimitusjohtajan Artturin (Martti Manninen) lennokkaisiin työkulttuuri-ideoihin, joissa etsitään liiketoimintaan luovuutta ja tarvittaessa virkistytään tanssimalla.Let’s Play Business käsittelee tyylikkäästi ja hienostuneen satiirisesti johtamista, vahvan johtajan kaipuuta sekä työelämän mielekkyyttä.Tai siis käsittelisi, mutta……kyseistä tarinaa on jostain sattuman oikusta palkattu esittämään näyttelijäseurue, jonka taiteellinen johtaja (Wanda Dubiel) ei varsinaisesti pelaa yhteisesti sovitun sääntökirjan mukaan. Hänen vahvuuksiinsa eivät kuulu tasa-arvo, itsetuntemus, kohtuus tai oman toiminnan kriittinen tarkastelu.Seurauksena on yritystarinan rinnalla kulkeva hallitsemattomaksi kiihtyvä kaaos, jossa rooleja vaihtuu lennosta ja kulisseja kaatuu, ja joka on ennen kaikkea teatterin talouspäällikön (Jan-Christian Söderholm) pahin painajainen: “Näytti edulliselta. Tulee olemaan kaikkee muuta. Henkinen hinta on mittaamaton.”Luvassa on hykerryttävää dialogia, terävää aikalaisanalyysiä ja hulvatonta tilannekomiikkaa.Rooleissa: Wanda Dubiel, Sari Haapamäki, Sanna-June Hyde, Santeri Kinnunen, Aksinja Lommi, Kai Lähdesmäki, Martti Manninen, Unto Nuora, Raili Raitala, Ursula Salo, Jan-Christian SöderholmKäsikirjoitus ja ohjaus: Juha JokelaDramaturgi: Henna PiirtoKoreografi: Valtteri RaekallioOhjaajan assistentti: Johanna ElovaaraLavastus: Antti MattilaPukusuunnittelu: Sari SuominenValosuunnittelu: Toni HaaranenVideosuunnittelu: Timo TeräväinenÄänisuunnittelu: Maura KorhonenNaamioinnin suunnittelu: Aino HyttinenTarpeiston suunnittelu: Mira RokkanenEsitysoikeuksia valvoo:Nordic Drama Corner
Eivør K-18 image
Eivør K-18
EIVØR HELSINKIIN LOKAKUUSSAFärsaarelainen laulaja ja lauluntekijä Eivør Pálsdóttir saapuu lokakuussa Helsinkiin ja Tampereelle tuoreen ”Enn-”albumin ympärille rakentuvalla kiertueella. Eivør hurmasi hiljattain Helsingissä Heilungin kiertueen avausesiintyjänä.Eivørin mittavan uran juuret ulottuvat 90-luvulle asti ja hänen vaikeasti luokiteltava taiteensa pohjaa kansanperinteeseen ja folkiin mutta on sittemmin ottanut vivahteita elektronisen ja pop-musiikin maailmoista.Eivørin musiikkia on kuultu myös huippusuositussa The Last Kingdom -sarjassa.Erikoisvieraana konserteissa nähdään islantilainen laulaja-lauluntekijä Asgeir ja konsertit avaa färsaarelainen, nykyisin Kööpenhaminassa vaikuttava Elinborg.EIVØRSpecial Guest: AsgeirSupport: Elinborg21.10.2025 Helsinki - KulttuuritaloS / K-18ovet 19:00Konsertin järjestäjä: TuskaLive / Finnish Metal Events Oy***Premium Experience -palvelun ostajana pääset nauttimaan yksinoikeudella tunnelmallisesta Premium Loungesta sekä yksilöllisestä palvelusta jo ennen keikkaa sekä koko illan ajan. Ulko-ovet avataan Premium-asiakkaille kaksi tuntia ennen tapahtuma alkua.Hintaan sisältyy pääsylippu tilaisuuteen sekä Kulttuuritalo Premium Experience -palvelu:- Oma erillinen sisäänkäynti - vältä jonotus- Oma maksuton ja valvottu naulakkopalvelu- Pääsy tunnelmalliseen Premium Loungeen- Oma baari koko tapahtuman ajan- Herkullisia cocktail-paloja- Yksilöllinen palvelu koko tapahtuman ajan- Voit tilata tarjoilut valmiiksi omaan pöytääsi ennen konserttia tai väliajalle- Omat saniteettitilatLue lisää: kulttuuritalo.fi/premium***EIVØR TO HELSINKI IN OCTOBER Faroese singer and songwriter Eivør Pálsdóttir will be performing in Helsinki and Tampere in October on a European tour based around her latest album “Enn”. Eivør recently charmed Helsinki as the opening act for Heilung’s tour. Eivør’s extensive career dates back to the 90s, and her difficult-to-classify art is rooted in folklore and folk music, but has since taken on nuances from the worlds of electronic and pop music. Eivør’s music has also been featured in the hugely popular The Last Kingdom series. The concerts will feature Icelandic singer-songwriter Asgeir as a special guest, and the shows will be opened by Faroese artist Elinborg, who is currently residing in Copenhagen. TuskaLive & Grey Beard present: EIVØR Special Guest: Asgeir Support: Elinborg 21.10.2025 Helsinki - Kulttuuritalo All ages / 18 yrs doors 19:00
Viides askel image
Viides askel
David IrelandViides askelKomedia yksinäisyydestä ja epätoivostaJanne Reinikaisen ohjaustulkinta tuo David Irelandin tuoreen menestysnäytelmän Taivassaliin. Kahden hengen komedian pääosissa loistavat Paavo Kinnunen ja Juho Milonoff.Luka (Paavo Kinnunen) ja Jarmo (Juho Milonoff) ovat toipuvia alkoholisteja, jotka ovat tavanneet AA-kokouksessa. Jarmo on vanhempi mies, joka ryhtyy hiljattain raitistuneen Lukan kummiksi ‒ tehtävänään opastaa kokemattomampaa Lukaa raittiuden tiellä.Ilman humalan suomaa estottomuutta Lukan elämä on muuttunut yksinäiseksi. Hän pelkää olevansa incel, koska ei osaa lähestyä naisia selvinpäin. Jarmon mielestä Luka tarvitsee ennen kaikkea positiivisen miehen roolimallin.Kun koittaa Lukan viidennen askeleen aika, tehtävä osoittautuu kimurantiksi.Pystyykö kumpikaan miehistä tunnustamaan pahimmat hairahduksensa täysin rehellisesti?Moraalinen itsetutkiskelu vie miehet yhä loitommaksi toisistaan.Ja kun vertaistuki muuttuu irvikuvakseen, on pohjakosketus lähempänä kuin koskaan.Musta komedia vakavista ja kompleksisista aiheistaDavid Irelandin Viides askel on näytelmä, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Se kertoo yksinäisyydestä ja epätoivosta, addiktiosta ja uskosta, isistä ja pojista, vallankäytöstä ja seksistä, itsepetoksesta, syyllisyydestä ja häpeästä. Ytimessä ovat miehen rooli ja valta-asema, sokeat pisteet, jotka vaikuttavat tiedostamatta kaiken taustalla. Irelandin mestarillisesti kirjoittama miestenvälinen dialogi koettelee yhtä lailla nauruhermoja kuin sopivuuden rajoja.Näytelmän nimi viittaa Nimettömien Alkoholistien kahdentoista askeleen toipumisohjelmaan, jonka viides askel kuuluu: "Myönsimme vajavuuksiemme täsmällisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle."Kirjailija Ireland, jolla on omakohtaista kokemusta raitistumisesta ja uskoontulosta, on todennut näytelmän olevan hänen ”viides askeleensa” ‒ pyrkimys päästä eroon häpeästä. Pohjois-Irlannissa syntyneen Irelandin näytelmiä sävyttävät musta huumori sekä provokatiivisen satiirinen ote poliittisesti tulenarkoihin aiheisiin. Hänet tunnetaan erityisesti näytelmistään Cyprus Avenue (2016) ja Ulster American (2018), jotka ovat saaneet laajaa huomiota ja keränneet palkintoja. Viides askel (The Fifth Step) kantaesitettiin Traverse Theatressa, osana Edinburghin Fringe-festivaalien ohjelmistoa elokuussa 2024. Suomessa Irelandin näyttämöteoksia ei ole aiemmin nähty.Esityksen ohjaa Janne Reinikainen, jonka tunnustettuihin ohjaustöihin Kansallisteatterissa lukeutuvat muun muassa esitykset Idiootti (2010), Eino Kalima -palkittu Pohjalla (2014) ja Ikuinen paluu (2022).Suomen kantaesitys Taivassalissa 17.9.2025Esitystä suositellaan yli 16-vuotiaille.Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.TyöryhmäRooleissa Paavo Kinnunen ja Juho MilonoffOhjaus ja lavastussuunnittelu Janne Reinikainen Suomennos Janne Reinikainen ja Eva Buchwald Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Eetu Hiltunen Musiikki ja äänisuunnittelu Sami Hassinen Dramaturgi Eva BuchwaldKestoarvio 1 h 45 min (ei väliaikaa)
Jotuni image
Jotuni
Anneli Kanto ‒ Heini TolaJotuniTarina huojuvan talon asukkaistaAnneli Kannon ja Heini Tolan tuore draama Jotuni kertoo Maria Jotunista, aikansa kohukirjailijasta ja hänen myrskyisestä avioliitostaan.On lahjakas nainen, joka osaa ja uskaltaa kirjoittaa suoraan, mitä ajattelee.On nainen, joka haluaa rakkautta, mutta ei avioliittoa.On kaksi vahvatahtoista ihmistä, myrkyllinen avioliitto, sairaalloista mustasukkaisuutta, rakkaudettomuutta ja väkivaltaa.On kulttuurikoti, jonka kulissien takana viruvat vankeina niin lapset kuin aikuiset.On kirjailija, joka vannoo, ettei koskaan kirjoita elämästään.On elämä, joka pakottaa kirjoittamaan.On rehellisen raadollinen romaani, joka on vähällä joutua unholan yöhön.On tarina, jota kuolemakaan ei saa vaikenemaan.Maria Jotunin (1880–1943) tunnetuimmat näytelmät tulkittiin aikoinaan kevyiksi komedioiksi, mutta kirjailija itse piti niitä purevina satiireina naisen asemasta, vallankäytöstä, julmuudesta, tekopyhyydestä ja loputtomasta ahneudesta. Kansallisteatterissa esitetty Tohvelisankarin rouva (1924) herätti niin suuren skandaalin, että koko teatterin olemassaolo joutui vaakalaudalle.Näytelmä perustuu historiallisiin tosiasioihinMaria Jotunin ja hänen aviomiehensä, kirjallisuudentutkija Viljo Tarkiaisen (1879–1951) vaikea avioliitto on pysynyt puheenaiheena aina siitä lähtien, kun Jotunin postuumisti julkaistu Huojuva talo (1963) aiheutti kirjallisen sensaation.Anneli Kannon ja Heini Tolan yhteistyönä syntynyt Jotuni on koskettava kuvaus taiteilijan kivisestä tiestä ja onnettomasta perheestä. Faktoista ammentava, mutta fiktioksi kirjoitettu Jotuni ei rakentele kohteistaan kultaisia patsaita palvottaviksi, vaan näyttää ihmisen kokonaisuudessaan: hyvässä ja pahassa, herkkänä, kauniina ja katkerana.Ohjaaja-dramaturgi Heini Tola on tehnyt vaikuttavan uran suomalaisen teatterin parissa. Menestyksekkään ohjaajanuransa ohella Tola on toiminut Teatteri Avoimien Ovien pitkäaikaisena johtajana. Kirjailija Anneli Kannon laajaan tuotantoon kuuluu niin historiallisia romaaneja, näytelmiä kuin lasten- ja nuortenkirjojakin. Hänen proosateoksistaan on dramatisoitu kiitettyjä teatteriesityksiä. Kannon ja Tolan yhteisyönä ovat aiemmin syntyneet muun muassa näytelmät Erottaja 1917‒18 (2017), Pala palalta pois ‒ Äiti, Tytär ja Alzheimer (2015) sekä Fredrika R. (2007), jotka kaikki esitettiin Teatteri Avoimissa Ovissa.Jotunin nimiroolissa esiintyy Sari Puumalainen, ja Tarkiaisen roolin esittää Antti Pääkkönen. Pariskunnan lapsina nähdään Ilja Peltonen ja Heikki Pitkänen sekä perheen palvelijana vieraileva näyttelijä Anna Airola.Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 10.9.2025TyöryhmäRooleissa Anna Airola, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Sari Puumalainen ja Antti PääkkönenMuusikko Salla MarkkanenOhjaus Heini Tola Lavastussuunnittelu Katri Rentto Pukusuunnittelu Tarja Simone Musiikki Salla Markkanen Koreografinen konsultaatio Marjo Kuusela Valosuunnittelu Kare Markkola Videosuunnittelu Paula Lehtonen Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
Veljeni Leijonamieli image
Veljeni Leijonamieli
Astrid LindgrenVELJENI LEIJONAMIELI”Nyt me kerromme tarinan veljeksistä, Kaarle ja Joonatan Leijonasta, ja siitä kuinka heistä tuli Leijonamieliä. Tämä tarina on niin kuin satu, ja vähän myös kummitusjuttu, mutta kaikki on kuitenkin totta.” Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli on rakastettu klassikkosatu, maaginen fantasia veljeksistä, jotka kantavat toisiaan vaikeuksien yli. Se on tarina rohkeudesta, veljeydestä ja rakkaudesta. Se on huikea seikkailu, jossa jokainen löytää rohkeutensa.Veljeni Leijonamieli kertoo kahdesta veljeksestä, Korpusta (Alexander Wendelin) ja Joonatanista (Mikko Kauppila). Isoveli Joonatan kuolee pelastaessaan sairasta veljeään Korppua tulipalolta, ja pian menehtyy myös Korppu. Veljekset matkaavat lyhyen maanpäällisen elämänsä jälkeen kauniiseen maahan, Nangijalaan, jossa he taistelevat yhdessä pahan voimia vastaan. Matkasta tulee huima ja jännittävä seikkailu, jonka aikana pelokkaasta Korpusta kasvaa rohkea Leijonamieli.Veljeni Leijonamieli kertoo surusta kauniisti ja kasvaa maagiseksi fantasiaseikkailuksi, joka on täynnä rohkeutta ja toivoa. Se kertoo valtavasta rakkaudesta, joka voittaa pelot ja jopa kuoleman.Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielen suurelle näyttämölle ohjaa Jakob Höglund. Esitys yhdistelee musiikkiteatteria, nukketeatteria ja koreografiaa fantastiseksi, visuaalisesti henkeäsalpaavaksi kokonaisuudeksi.Rooleissa: Mikko Kauppila, Alexander Wendelin, Ulriikka Heikinheimo, Sofia Hilli, Tuukka Leppänen, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kai Lähdesmäki, Sanna Majuri, Kari Mattila, Reetta Moilanen, Unto Nuora, Samuli Pajunen, Mikko Paloniemi, Tiina Peltonen, Elena Rekola, Inka Tiitinen, Riina TikkanenMuusikko: Senni ValtonenDramatisointi: Alexander Mørk-EidemOhjaus: Jakob HöglundKoreografia: Jakob Höglund & työryhmäOhjaajan ja koreografin assistentti: Johanna ElovaaraTekstin sovitus, käännös ja laulutekstit: Rasmus ArikkaSävellys ja äänisuunnittelu: Stefan JohanssonLavastus: Vilma MattilaPukusuunnittelu: Heidi WikarValo- ja videosuunnittelu: Toni Haaranen ja William IlesNaamioinnin suunnittelu: Milja MensonenNukkien suunnittelu: Heini MaaranenDramaturgi: Ari-Pekka LahtiLauluvalmennus: Jukka NylundApulaislavastaja: Riku Suvitie
Elokuvamusiikkia Suomesta -konsertti image
Elokuvamusiikkia Suomesta -konsertti
Elokuvamusiikkia Suomesta- valkokankaan musiikkiaarteiden loisteessa Kari Hirvonen, Tarja Lunnas & Tomi MarkkolaSuomen ensimmäinen elokuva-esitys on järjestetty jo vuonna 1896. Kotimainen näytelmäelokuvatuotanto käynnistyi puolestaan vuonna 1907, josta elokuva lähti hiljalleen kohti nousevaa kukoistuskautta. Vanhoissa elokuvissa näyttelijät lauloivat paljon ja monet ikivihreiksi muodostuneet laulut levisivät elokuvien kautta suuren yleisön keskuuteen. Lauluista tuli klassikoita, jotka ovat jääneet soimaan mieliin ja sydämiimme.Musiikilla on merkittävä rooli tunnelman luomisessa, ja suomalaiset säveltäjät ovat onnistuneet työssään loistavasti. Tässä konsertissa kuullaan tuttuja, upeita klassikkokappaleita suomalaisista elokuvista aina 1930-luvulta alkaen. Lauluja, joita ovat elokuvissa esittäneet vuosien varrella muun muassa Olavi Virta, Tapio Rautavaara, Laila Kinnunen, Reijo Taipale, Ansa Ikonen, Vesa-Matti Loiri, Samuli Edelmann sekä monet muut tunnetut näyttelijät ja laulajat.Ohjelmistossa on mukana kaikkien tuntemat elokuvasävelmät kuten Kulkuri ja joutsen, Pohjolan yö, Balladi elokuvasta Klaani, Onnenmaa ja Tuomittuna kulkemaan.Konsertissa meitä saattelee valkokankaan aarteiden Äärelle yleisön kestosuosikit Tomi Markkola ja Kari Hirvonen ja valovoimainen Tarja Lunnas.Konsertin säestyksestä vastaa 6-henkinen Kipinä-orkesteri juhlakokoonpanossaan, kapellimestarinaan Mirka Dojan Balazs.Tämä konsertti on kaikille suomalaisen musiikin ja elokuvien ystäville, jossa todelliset klassikkoaarteet on koottu yleisön rakastamien suosikkien mukaan.
Aki Sirkesalo – Parempaa Aikaa -kiertue image
Aki Sirkesalo – Parempaa Aikaa -kiertue
Aki Sirkesalo – Parempaa Aikaa Aki Sirkesalon musiikkia juhlistetaan syksyn aikana kiertueella, jolla hänen Lemmen Jättiläiset-yhtyeensä esiintyy alkuperäisessä kokoonpanossaan. Solisteina nähdään Janna, Jussu Pöyhönen ja Sami Saari, jotka tulkitsevat Sirkesalon tunnetuimpia kappaleita, kuten Naispaholainen, Hikinen iltapäivä ja Punatukkainen. Kiertue on lämminhenkinen ja nostalginen kunnianosoitus artistille, joka jätti lähtemättömän jäljen suomalaiseen musiikkiin. Se tarjoaa yleisölle mahdollisuuden nauttia Sirkesalon rakastetusta musiikista upeiden tulkitsijoiden ja alkuperäisen bändin esittämänä. Saavutettavuus Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta https://tavastiaklubi.fi/info/. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin. Eteispalvelu Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä. TurvallisuusohjeTavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi! YmpäristölippuYmpäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lisätietoja: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fiLiput ovelta 45 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Hildur image
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
Gabriel, tule takaisin image
Gabriel, tule takaisin
Mika Waltarin menestynein näytelmä Tampereen Komediateatteriin - Huijarikomedia Gabriel, tule takaisin mahtavalla roolituksella ensi-iltaan helmikuussa.Yksi kaikkien aikojen rakkaus- ja huijaritarinoista, Mika Waltarin klassikko Gabriel, tule takaisin nähdään kevään pääensi-iltana Tampereen Komediateatterin Päänäyttämöllä. Keväällä 2025 tulee täyteen 80 vuotta näytelmän kantaesityksestä Helsingin Kansanteatterissa.Nimiroolina Gabrielina taituroi karismaattinen Kristo Salminen, jolle tämä on ensimmäinen ensi-ilta tamperelaisessa teatterissa.Taitoa lavalla riittää, sillä herrasmiehen vauhdikkaaseen pyöritykseen joutuvia naisia tulkitsevat arvostetut huippunäyttelijät Sanna Majanlahti ja Karoliina Kudjoi sekä viime kesänä Dingo-musikaalin naisrooleissa yleisön hurmannut Matleena Junttanen.Intohimoisen veijaritarinan ohjaa Panu Raipia. Rakkaudennälkäinen näytelmä tulee viittaamaan kiinnostavasti myös meidän aikamme ”auervaaroihin”.Ohjaus ja lavastus Panu RaipiaPukusuunnittelu Elina VättöVideosuunnittelu Jussi KamunenÄänisuunnittelu Janne PärnänenEnsi-ilta 8.2.2025 klo 18 Tampereen Komediateatterin PäänäyttämölläKesto n. 2 h väliaikoineenHinnat:Katsomon rivit 2–11 / rivit 1, 12–13 Peruslippu 46,50 € / 41,50 € Eläkeläinen 44,50 € / 39,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 € / 33,50 €Työtön 41,50 € / 36,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 € / 38,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 € / 37,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 € / 72,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 € / 69,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & DinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.