5195 result(s) found for ""

Sutinaa ja säätöä image
Sutinaa ja säätöä
Sandy RustinSUTINAA JA SÄÄTÖÄKomediakuningatar Sari Siikanderin ohjaama Sutinaa ja säätöä on flirttaileva farssi, jossa avioliiton kulisseista pidetään kiinni kynnet sinisinä, mutta samalla hypätään päätä pahkaa syvään päätyyn niin riemukkaasti, että katsojan onnellinen osa on nauraa vedet silmissä mukana!Sylvia (Pihla Penttinen) ja hänen salarakkaansa Beau (Sauli Suonpää) ovat saapuneet jokavuotiselle syntiselle huvilatapaamiselleen. Tällä kertaa Sylvia pudottaa Beaulle todellisen uutispommin, ja kertoo jättäneensä miehensä. Sähkeellä!Tämä on vasta alkua, sillä seuraavaksi kaksikon puolisot (Emilia Sinisalo ja Heikki Ranta) pelmahtavat samalle huvilalle! Todellinen salaisuuksien Pandoran lipas revähtää auki ja niin henkilöiden identiteetit kuin avioliittokäsitykset joutuvat kiivaasti kieppuvaan myllyyn.Broadwaylla ensi-iltansa vuonna 2023 saanut Sutinaa ja säätöä sijoittuu herkullisesti 1920-luvun Englantiin, mutta sen käänteet ja käänteissä kärvistelevät ihmiset ovat täyttä tätä päivää, tunnistettavia ja samaistuttavia, kaikessa hullunkurisuudessaan rakastettavia ja pakahduttavan hauskoja.Sutinaa ja säätöä on uusi ja raikas farssikomedia parisuhteista. Kuumana kuplivaa sutinaa ja sysipimeitä salaisuuksia pulppuava parituntinen, jonka aikana katsoja tulee yllätetyksi monta kertaa – aivan kuten komedian henkilötkin.Rooleissa: Pihla Penttinen, Sauli Suonpää, Emilia Sinisalo, Heikki Ranta, Ella Lymi ja Mikko VirtanenSuomentaja: Reita LounatvuoriOhjaus: Sari SiikanderLavastus: Peter AhlqvistPukusuunnittelu: Elina KolehmainenValosuunnittelu: Petteri HeiskanenÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka LahtiEsitysoikeuksia valvoo: Nordic Drama Corner
Kuningatarnäytelmä image
Kuningatarnäytelmä
Jussi Moila - Sini PesonenKUNINGATARNÄYTELMÄKuningatarnäytelmä kertoo Kristinasta, joka oli Ruotsin kuningatar vuodesta 1632 vuoteen 1654. Jussi Moilan kirjoittama ja Sini Pesosen ohjaama historiallinen nykydraama hengittää vahvasti tätä päivää teemoillaan vallasta, sukupuolesta ja rakkaudesta.Nuoreen Kristinaan kohdistuu järkälemäisiä odotuksia. Hän on tyttö, jota kasvatetaan kuninkaaksi. Nainen, jonka tulee turvata kuningassuku avioitumalla ja synnyttämällä perillinen. Hallitsija, jonka täytyy olla sodassa ryvettyneen kansakuntansa keulakuva ja johtaja.Mutta Kristina haluaa jotain aivan muuta. Hän haluaa tehdä synkästä ja sivistymättömästä Ruotsista tieteen ja taiteen johtotähden, eurooppalaisen vapauden ja sivistyksen valtakunnan. Ja Kristina haluaa hovineitonsa Bellen.Ristipaine julkisen roolin ja yksityiselämän välillä synnyttää hurjaa, hauskaa ja koskettavaa draamaa. Anarkistisen kuningatar Kristinan kiehtovassa roolissa nähdään Elsi Sloan. Belleä näyttelee Aino Sirje.Rooleissa: Rauno Ahonen, Pekka Huotari, Vappu Nalbantoglu, Aino Seppo, Aino Sirje, Elsi Sloan, Alvari Stenbäck, Kaisa Torkkel, Mikko Vihma, Joachim WigeliusOhjaus: Sini PesonenKoreografia: Kaisa TorkkelLavastus: Tinja SalmiPukusuunnittelu: Henna-Riikka TaskinenSävellys ja äänisuunnittelu: Aleksi SauraValosuunnittelu: Kari LeppäläVideosuunnittelu: Tinja SalmiNaamioinnin suunnittelu: Pia MalmbergTarpeiston suunnittelu: Mira RokkanenDramaturgi: Henna PiirtoEsitysoikeuksia valvoo: Nordic Drama Corner
Hyenans dagar Premiär image
Hyenans dagar Premiär
Saara TurunenHYENANS DAGARHyenans dagar baserar sig delvis på Saara Turunens roman med samma nam.Föreställningen skildrar en kvinnas erfarenhet av fertilitetsbehandlingar och vägen till att få barn. Med ett dokumentärartat grepp skildras en tidsperiod i livet där gränsen mellan det privata och det samhälleliga suddas ut. Under ytan behandlar verket frågor om kroppslighet, kontroll och att alltid behöva klara sig själv. Dramat utspelar sig inte bara på scenen, utan också i åskådarens egna tankar och reflektioner. Föreställningen ger inga färdiga svar, utan bjuder istället på scener och ögonblick som publiken får tolka på sitt eget sätt.Musiken och bildspråket spelar en central roll, precis som i Saara Turunens tidigare föreställningar.Hyenans dagar riktar sig till alla som någonsin strävat efter något, upplevt motgångar eller kastats in i en okänd värld.******Hyenans dagar (Hyeenan päivät) perustuu osittain Saara Turusen samannimiseen romaaniin.Teos uppoutuu erääseen lisääntymiskertomukseen, se valottaa yhden naisen tarinaa hedelmöityshoidoista lapsen saamiseen. Esitys on raportinomainen seurantakertomus sekä yhden ajanjakson kuvaus, jossa yksityinen ja yhteiskunnallinen risteytyvät ja menevät sekaisin. Pinnan alla teos käsittelee kehollisuutta, kontrollia ja pärjäämisen kulttuuria. Draama sijaitsee kuvien ulkopuolella, osittain katsojan omassa mielessä. Esitys ei tarjoile valmiita vastauksia, pikemminkin se vain näyttää kohtauksia, hetkiä ja tilanteita, joista katsoja voi tehdä omat tulkintansa.Kuten Turusen aiemmissakin töissä, myös Hyenans dagar -esityksessä musiikilla ja kuvallisuudella on keskeinen osansa.Hyenans dagar on suunnattu kaikille, jotka ovat joskus tavoitelleet jotakin, kohdanneet vaikeuksia tai tulleet sysätyiksi itselleen tuntemattomaan maailmaan.Aktörer: Kreeta Salminen, Elmer Bäck, Katja Küttner, Pia Runnakko, Alexander WendelinManus och regi: Saara TurunenÖversättning: Kasimir KoskiScenografi: Milja AhoDräktdesign: Liisa PesonenLjusdesign: Ainu PalmuLjuddesign: Tuuli KyttäläMaskdesign: Jaana NykänenDramaturg: Ari-Pekka Lahti
Lempi image
Lempi
"LEMPI"”Silloin kun kaikki alkoi, minun piti ostaa suolaa ja valkoista maalia. Pääsin autolla kaupalle. Kyyti oli sattumaa niin kuin sekin, että uskalsin kysyä: Mikä se on se kauppiaantyttären nimi?””Lempi” on näyttämösovitus Minna Rytisalon samannimisestä, vuonna 2016 ilmestyneestä romaanista. Tarinan polttopiste sijoittuu lappilaiseen syrjäkylään vuonna 1944. Lapin sodan syttyminen ja saksalaisten aseveljien muuttuminen vihollisiksi pyöräyttää nuorten ihmisten elämät armottomaan rulettiin. Nuori tilallinen Viljami, piikatyttö Elli sekä rovaniemeläiset kauppiaan kaksostytöt Sisko ja Lempi joutuvat nuoruuden kiihkossaan, rakkauden kaipuussaan ja ankaran ajan paineessa tekemään valintoja, jotka kääntävät oman ja toisten kohtalon kulun loppuiäksi.”Lempi” on leiskuva ja traaginen rakkaustarina nuorista ihmisistä myrskyävän ajan keskellä. Intohimoisen kolmiodraaman ytimessä sykkii rakkaus, sisaruus, elämän sattumanvaraisuus sekä polttava kysymys siitä, mitä todella tapahtui ja voimmeko koskaan täysin tuntea heitä, joita rakastamme. Minna Rytisalo on Sodankylässä vuonna 1974 syntynyt kuusamolainen kirjailija. Ennen kirjailijan uraansa hän toimi lukion äidinkielenopettajana. Rytisalon esikoisromaani ”Lempi” julkaistiin vuonna 2016, ja se oli välitön menestys niin kriitikoiden kuin lukijoidenkin keskuudessa. Myös Helsingin Sanomien tammikuussa 2025 järjestämässä lukijaäänestyksessä ”Lempi” sijoittui 2000-luvun rakastetuimpien kotimaisten kirjojen joukkoon.
Metallica S&M Tribute Show w/ Orchestra image
Metallica S&M Tribute Show w/ Orchestra
METALLICA S&M TRIBUTE SHOW orkesterin säestyksellä – ensimmäistä kertaa Suomessa!Jos olet todellinen METALLICA-fani ja rakastat rockia – tätä et voi jättää väliin!Ainutlaatuinen show, jossa huipputason rock-yhtye Orion (Saksa) sekä orkesteri herättävät henkiin METALLICAn legendaarisen live-albumin “S&M” – alkuperäistä kunnioittaen. Tämä ikoninen tupla-albumi, joka äänitettiin San Franciscon sinfoniaorkesterin kanssa, julkaistiin jo vuonna 1999 – mutta sen taika elää vahvana yhä tänäkin päivänä!Ehkä juuri siksi ‘METALLICA orkesterin säestyksellä’ -tribuuttishow on valloittanut yleisöt ympäri maailmaa. Henkeäsalpaava show, järisyttävä äänimaailma ja klassisten sekä rock-muusikoiden mestarillinen yhteissoitto takaavat unohtumattoman elämyksen – tämä konsertti on koettava itse!11.09.2025 – Seinäjoki12.09.2025 – Oulu13.09.2025 – Jyväskylä14.09.2025 – Helsinki15.09.2025 – TampereLukemattomat ylistävät palautteet ja innostuneet arvostelut ovat jo täyttäneet median. Tämä ainutlaatuinen spektaakkeli jättää yleisöön unohtumattoman vaikutuksen – tässä muutamia kommentteja:“Mieletöntä. Upeaa. Lumoavaa. Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä konserttia ja sitä tunnetta, jonka se herätti. Se, mitä muusikot tekivät lavalla, oli täysin ainutlaatuista!”“Vavahduttava soitto ja sykähdyttävä laulu veivät täysin toiseen maailmaan – maailmaan, jossa olin vain minä ja musiikki. Hetkeen ei mahtunut mitään muuta, ja sydämeni löi sen tahdissa. Halusin huutaa ja itkeä yhtä aikaa.”“Uskomaton kontrasti vangitsee katsojan. Haluaisin päästä orkesterimuusikoiden pään sisälle – miten tämä on mahdollista?!”“Jos sanon, että tämä oli mahtavaa – se ei edes riitä kuvaamaan sitä!”METALLICA S&M TRIBUTE SHOW orkesterin säestyksellä täyttää konserttisalit ympäri maailmaa ja on saanut loistavia arvosteluja niin kriitikoilta, musiikkitoimittajilta kuin vannoutuneilta rock-faneilta.AINUTLAATUINEN SHOW, JOKA ON KOETTAVA ITSE!Klassinen ja moderni yhdistyvät, luoden lumoavan, mystisen kokonaisuuden, joka tempaa yleisön mukaansa.“Raskas metallimusiikki orkesterin käsittelyssä – se on jotakin täysin ainutlaatuista. Orkesteri tuo metalliin ylevyyttä, ja metalli antaa orkesterille voimaa. Kulttuurien vuoropuhelu synnyttää aina jotain uutta – ja samalla se järisyttää koko tajuntaa.”Tämä fanin kommentti kuvaa täydellisesti tätä uskomatonta show’ta, joka täytyy kokea itse!Konsertin kesto on noin 1 h 50 min
Hiljaiset sillat image
Hiljaiset sillat
Hiljaiset sillatMitä tapahtuu, kun elämä tarjoaa odottamattoman mahdollisuuden rakastaa?Hiljaiset sillat -musikaali kertoo keski-ikäisen perheenäidin suhteesta salaperäiseen, maata kiertävään luontokuvaajaan. Maailmankuulu tarina on tunteikas kuvaus luvattomasta rakkaudesta ja ratkaisusta, joka on pakko tehdä.Tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun amerikkalaiselle maaseudulle. Francesca elää perhekeskeistä elämää uutteran aviomiehen, teini-ikäisten lasten ja avuliaiden naapureiden ympäröimänä. Italialaissyntyinen Francesca on sodan raunioiden keskeltä ja avioliiton tuomana aikoinaan päätynyt Amerikan sydänmaille.Eräänä päivänä pihaan eksyy valokuvaaja Robert, joka on tottunut katsomaan maailmaa kameran tähtäimen läpi. Kohdatessaan toisensa nämä kaksi ulkopuolista kokevat jotain niin ainutkertaista, että yhdessä vietetyt neljä päivää vaikuttavat heihin lopun elämää.Marsha Normanin kirjoittama ja Jason Robert Brownin säveltämä musikaali perustuu Robert James Wallerin maailmankuuluun menestysromaaniin, josta filmattiin Meryl Streepin ja Clint Eastwoodin tähdittämä elokuva vuonna 1995.Musikaalina teos on melko uusi: se ensiesitettiin Broadwaylla vuonna 2014. Kouvolan Teatteri esittää musikaalin toisena Suomessa.“Hiljaiset sillat on kaunis kuvaus yllätyksistä, joita elämä joskus järjestää. Muista huolehtimaan tottunut perheenäiti kokee tulevansa nähdyksi uudella tavalla. Mittaa toisistaan ottavat vastuullinen järki ja monimutkaiset tunteet. Koskettava tarina ei moralisoi vaan ylistää rakkauden voimaa.” – Ohjaaja Jukka KeinonenEnsi-ilta 4.9.2025 Kouvolan Teatterin suurella näyttämöllä.
Edu Kettunen - 45 vuotta myöhemmin image
Edu Kettunen - 45 vuotta myöhemmin
Edu Kettunen - 45 vuotta myöhemmin pe 12.9.2025 klo 19 Kaukametsän saliKesto 2 h (sis. väliajan)Liput:33 €/kaikkiHinnat sis. palvelumaksun.-------------------------------EDU KETTUNEN - 45 vuotta myöhemminVuonna 2025 Edu juhlistaa 45-vuotista uraansa levyttävänä artistina. Ura starttasi Broadcast yhtyeen riveissä, mutta suuremmalle yleisölle hän on tullut tutuksi suomenkielisellä tuotannollaan: Lentäjän poika, Retki meren rantaan, Kone älä hyydy, Taivaansininen BMW, Autioilla rannoille, jne. Juhla-kiertueella kuullaan näitä ja monia muita lauluja 45:n vuoden varrelta.Kaukametsän salissa HUOMIO !KAIKUKORTTI käy vain Kajaani Infosta noudettaessa!Pyörätuolipaikat sijaitsevat rivien 1-6 molemmissa päädyissä. Näin ollen saattajapaikat otetaan heti ko. pyörätuolipaikan läheisyydestä.Konsertin täyttyessä loput myymättä jääneet pyörätuolipaikat myydään irtotuoleina (näkyvät vapaina myynnissä).Ravintola on avoinna väliajallisissa konserteissa tunti ennen konserttia sekä väliajalla. Konserttien väliaikatarjoiluista vastaa Hotel Kajanus. Väliaikatarjoilut voi tilata ennakkoon lomakkeellaLipunmyyntiKajaani Info (osoitteessa Pohjolankatu 13)kts. maksuvälineet ja aukioloajat täältä: https://www.kajaani.fi/infoLipunmyynti tilaisuuksiin tuntia ennen esitystä myös ovella, jos lippuja jää.Lippuja myyvät myös Suomen muut Lippupisteen myyntipisteet, Lippupisteen verkkokauppa osoitteessa www.lippu.fi ja R-kioskit.Varaukset: Lippupiste, puh. 0600 900 900 (2 € min+ + mpm/pvm)Varatut liput on lunastettava Kajaani Infosta tai Lippupisteen toimipaikoista 14 päivän kuluessa varauksesta.
The Rasmus image
The Rasmus
TAPAHTUMAN JULKINEN MYYNTI ALKAA PERJANTAINA 25.10.2024 KLO 11:00 *** THE RASMUS – REST IN PIECES It is often said that the best bands are the ones which keep surprising you time and time again, in the most thrilling of ways. This is something Finnish rockers The Rasmus have been doing since their major label debut and a creative responsibility they take great pride in. If you’ve listened to any of their albums, you’ll be able to hear a kaleidoscopic collage of heavy guitars against futuristic electronics, as well as pop hooks that can find their way into the heart of any kind of music fan. As a direct result, they’ve become one of Finland’s greatest musical exports, selling millions of records worldwide and winning award after award. But this year, they’re upping the ante and releasing their most commanding music to date in the form of new single Rest In Pieces, set for release on October 25. It’s irresistibly heavy, dark and melodic – marking the start of the next chapter in their sonic evolution with a sense of fearless bravado and world-conquering intensity. “I guess it’s kind of a new sound for us,” ponders founding frontman Lauri Ylönen. “We’ve done heavy things in the past, I remember the second album had songs with hard riffing. So it’s not completely new, but it’s definitely a fresh take on The Rasmus... especially compared to what we’ve done more recently.” The roots of the song come from a place of betrayal and anger, which explains why the lyrics could be considered Ylönen’s most hard-hitting and direct to date. As he rightly points out, some of the best art comes from the challenges life can throw at us – provided the emotions are processed and channelled through more positive avenues. If art imitates life, it should be every bit as unpredictable... “This all started very organically,” he continues. “The story behind the music is that I was betrayed by a friend. I was sad and pissed off at the same time. I wanted to channel my frustration into the music and create what I call a ‘fuck you song’ for revenge. That’s usually the best thing for any artist or creator to do in that situation. You take the emotion and turn it into something powerful. There’s an impulse that comes through and you find the strength to capture it in the form of music to make art. It might seem negative at first, but I wanted this song to also feel empowering to anyone who hears it. There’s that uplifting thing that we do. I would say Rest In Pieces is very positive in amongst all the intensity.” The new track also marks a new partnership with American label Better Noise outside the Nordic and Baltic territories overseen by Playground Music. Currently representing heavyweights like Five Finger Death Punch and Asking Alexandria, having led successful campaigns with Mötley Crüe and Papa Roach in the past, it’s the perfect new home for their new music. The label also introduced the group (completed by bassist Eero Heinonen, drummer Aki Hakala and guitarist Emppu Suhonen) to acclaimed producer Joseph McQueen [As I Lay Dying, Bad Wolves] in order to help them explore and experiment in new creative directions. The initial tracking had been done with Alex Mattson in Helsinki, the mastermind behind Blind Channel’s 100 million-plus streams, and with McQueen on board, they had the recipe for something truly spectacular. “He’s known for producing really cool bands, mostly American ones,” smiles the frontman. “It was very inspiring to work with new blood, so to speak. Here was someone who lived and breathed this kind of music. It was a perfect match.” The new music will be supported by a world tour, with The Rasmus bringing an unforgettable stage show to their devoted audiences around the world. “It’s been a while since we went on tour, so we’re really excited to be heading out all over the world in 2025,” continues Ylönen. “It’s shaping up to be a massive tour and there’s more dates to come. We can’t wait to hang out with our fans. It’s going to be fun to see them again, we’re like family.” As for what to expect from album number eleven, all we can say is watch this space. “Rest In Pieces is a promise of what’s to come, for sure!” adds the frontman. “It represents our new sound... it’s shaping up to be the heaviest and darkest album of our career to date!”Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan. Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 35 €. **** Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisätietoa esteettömyydestä!
Misery Inc. image
Misery Inc.
Misery Inc. palaa yhden keikan ajaksi syyskuussa – Random End 20 vuotta! Vuonna 2008 toimintansa lopettanut Misery Inc. palaa yhteen yhden keikan ajaksi syksyllä 2025, kun yhtye nousee Helsingin On the Rocksin lavalle 12. syyskuuta juhlistamaan 20 vuotta sitten äänittämäänsä Random End -mestariteosta. Esiintyminen on ainoa suunnitelmissa oleva keikka ja osalle bändin jäsenistä ensimmäinen kerta lavalla sitten orkesterin hajoamisen 17 vuotta sitten. Vuosituhannen alussa Myrskylässä perustettu Misery Inc. julkaisi urallaan kolme levyä, joista etenkin keskimmäinen, alkuvuodesta 2006 julkaistu Random End, nosti bändin kovaan nousukiitoon ja samoille lavoille mm. Arch Enemyn ja Killswitch Engagen kaltaisten nykyisten jättiläisten kanssa. Kahden laulajan, raskaiden riffien ja harvinaisen tarttuvien melodiakulkujen tahdittama Random End keräsi ilmestyessään ylistystä läpi puoluerajojen ja Misery Incia oltiin jo nostamassa suurten suomalaisten metallitoivojen joukkoon, kunnes lukuisat kokoonpanomuutokset ja se perinteinen ”vaikea kolmas levy” saivat orkesterin lopulta lopettamaan toimintansa. Osa Random Endin aikaisesta kokoonpanosta jatkoi edelleen Wolfheartin, Profane Omenin ja MyGrainin kaltaisiin muihin orkestereihin, kun taas osa myi soittokamansa ja lopetti soittohommat Misery Incin myötä kokonaan. Nykypäivän standardein ehkäpä melodiseksi metalcoreksi luokiteltava Random End on kestänyt aikaa harvinaisen hyvin ja voisi jopa sanoa, että albumi oli vuonna 2006 aikaansa edellä. Levyn aikakauden kokoonpano oli tunnettu myös varsin intensiivisistä keikoistaan, joten onkin ainoastaan kohtuullista marssittaa se yleisön eteen vielä kerran vuonna 2025 ja samalla antaa Misery Incille sellainen loppu jonka se ansaitsee. ”Sama remmi on läjässä keikkamyyjää myöten niiltä ajoilta, joten tuntuu mahtavalta päästä sukeltamaan vielä kerran Random Endin syövereihin keikan muodossa, koska se meininki oli bändillä aina timanttista. Tästä levystä on muodostunut monelle varsin rakas ja se edustaa oman aikansa helmeä metalcoren isommassa esiinmarssissa. Pistetään se kerran vielä komiasti kajahtaen Rocksin lavalta niin saadaan tämäkin ympyrä suljettua ansaitsemallaan tavalla”, kommentoi nykyään Brasiliassa asusteleva Misery Incin toinen vokalisti Jules Näveri. ”Tää on niitä hommia joita en olis uskonut enää pääseväni tekemään tämän ryhmän kanssa. Vaikkei mitään oikeasti estävää syytä ole aiemminkaan ollut, aika sattui olemaan oikea tällä kertaa. Asiat tapahtuu jos niiden on tarkoitettu tapahtuvan omalla painollaan, ja nyt tapahtuu”, jatkaa basisti Aki Heikinheimo. ”Okei, yhden keikan vielä myyn”, päättää Misery Incin. agentti (evp) Teemu Suominen. Misery Inc. 2005 / 2025 on:Jules Näveri – lauluNiko Mankinen – lauluJanne Tolonen – kitaraTeemu Ylämäki – kitaraAki Heikinheimo – bassoJonttu Kauppinen – rummut AikatauluOvet klo 20:00Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat Liput ovelta 24 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. --- Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/infoTurvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.