3409 result(s) found for ""

Pariisin Kevät image
Pariisin Kevät
PARIISIN KEVÄT KIERTUEELLE UUDEN ALBUMIN JULKAISUN MYÖTÄ Pariisin Kevät palaa yli neljän vuoden mittaiseksi venyneeltä levytystauoltaan, kun yhtyeen kahdeksas studioalbumi Sun yö on pian täällä ilmestyy perjantaina 24.5.2024. Arto Tuunelan mukaan albumia tehdessä tuntui tärkeältä löytää tasapaino siinä, miten uudistua ja samalla säilyttää Pariisin Kevään ydin. Yhtye halusi tälläkin kertaa tehdä kokonaisvaltaisen albumikokonaisuuden, ei vain kokoelmaa yksittäisiä lauluja. “Mun biisit on joskus valmiimpia, joskus ihan raakileita, jotka Artturi osaa viedä tuotanto- ja sovitusmielessä suuntiin, joita mä en koskaan tulis ajatelleeksi. Meidän yhteistyö on myös siltä kannalta hedelmällistä, että parhaimmillaan prosessissa löytyy jotain ihan uutta. Se vaatii usein paljon aikaa, koska me ei tahdota tehdä keskinkertaista ja ennalta-arvattavaa. Toivon, että lopputuloksena on musiikkia, joka kestää aikaa, eikä tunnu liian kertakäyttöiseltä tai liian tyrkyttävältä, muttei myöskään itsetarkoituksellisen vaikealta”, Tuunela pohtii. Yhtye kiertää albumin julkaisun myötä kattavasti festarikesän lisäksi loka-marraskuussa klubeja ja areenoita ympäri Suomen.Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä. Sawohouse Underground VIP-pöytä Sawohouse Undergroundiin voi tehdä pöytävarauksia kaikkiin keikkailtoihin. Vietätpä polttareita, pikkujouluja, synttäreitä tai asiakasiltaa tai muuten vaan haluat nauttia korkeatasoisesta palvelusta, niin VIP-pöytä tekee illanvietostasi nautinnollisen helppoa! VIP-pöytävaraukseen sisältyy oma pöytä seurueellenne, sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksu sekä yksi pullollinen kuohuvaa valmiiksi jäähdytettynä per pöytä. VIP-alueella on oma baaritiski, joka on vain vippiläisten käytettävissä. Tiskiltä voi tilata juomat tai pyytää virvokkeet pöytiin tarjoiltuna, joten seurueesi voi keskittyä hauskanpitoon. Varaa pöytä seurueellesi ja vietä naurettavan hauska ilta! VIP-pöytä on varattavissa vain Tiketin kautta. Pöytään mahtuu maksimissaan 6 henkilöä. Jos haluat varata useamman pöydän, niin valikoi haluamasi määrä pöytä ostoskoriin. Pöytiä on saatavilla 4 kpl. Huom! Keikkaliput eivät kuulu VIP-pöydän hintaan, joten ne ovat ostettava erikseen iltakohtaisesti. Sisäänpääsy on jonon ohi ja saapuessanne Sawohouselle teidät ohjataan pöytäänne. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
TUNTEMATON SOTILAS image
TUNTEMATON SOTILAS
Elämme kriisien aikaa. Tuomme ohjelmistoomme Juho Mantereen Tuntemattoman sotilaan, koska hänen tulkintansa romaaniklassikosta nostaa keskiöön inhimillisen näkökulman, pelon, hädän, hallitsemattomuuden kokemuksen. Teos antaa nykyhetkeen peilattavan oman, vahvan näkökulmansa. Se on riisuttu, neljälle näyttelijälle sovitettu kekseliäs esitys, joka on tietoinen myös aiemmista tulkinnoista.Jatkosodasta ei ollut kulunut kymmentäkään vuotta, kun Väinö Linna kirjoitti Tuntemattoman sotilaan. Romaanin sisällön hän ammensi omista kokemuksistaan rintamalta, muodon hän lainasi lapsesta asti lukemistaan seikkailukirjoista. Omien sanojensa mukaan hän halusi kirjallaan arvostella sotahulluutta. Laineen, Mollbergin, Smedsin ja Louhimiehen versiot ovat aina paljastaneet jotain paitsi tekijöistään, myös siitä ajasta, jossa ne on tehty. Tällä kertaa teokseen on tarttunut suomalaisen teatterin uusi sukupolvi. Millaisena kirjan sanoma näyttäytyy tässä ajassa nuorille tekijöille?Mantere kuvailee suhdettaan teokseen: ”Minua koskettaa se syvä inhimillinen katse, jolla Linna katsoo mahdottomaan paikkaan paiskattuja hahmojaan. Kirjailija pitää näkökulman tiukasti pienessä ihmisessä, yksilön kokemuksessa järjettömyyden keskellä. Pelko ja kauhu tulee iholle. Pidän tavasta, jolla Linna yhdistää huumoria, populaaria menevyyttä sekä äärimmäisen painavaa asiaa.”Työryhmän esittely:Alkuperäisteos: Väinö LinnaSovitus ja ohjaus: Juho MantereÄänisuunnittelu: Pekka KiiliäinenValosuunnittelu: Pekka Kiiliäinen ja Antti HaikoNäyttämöllä: Annika Hartikka, Minja Koski, Olli Riipinen ja Esa-Matti SmolanderTeos on Teatteri Vanhan Jukon ja Turun Kaupunginteatterin yhteistuotanto.Ensi-ilta Jukossa 25.11.2022, uusintaensi-ilta Turun Kaupunginteatterissa 10.2.2023.www.espoonteatteri.fi
Ismo Alanko Yksin image
Ismo Alanko Yksin
ISMO ALANKO YKSIN -KIERTUE KÄYNNISTYY KESÄKUUSSAMusiikillisia tuokiokuvia maailmasta 44 vuoden ajalta esittelevä Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue halkoo Suomea kesä-heinäkuun ajan. Perjantaina 7. kesäkuuta Lappeenrannan kesäteatterista käynnistyvän kiertueen ohjelmisto sisältää klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä, sekä myös uusia lauluja kesäteatterien ainutlaatuisisissa puitteissa. ”Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue tuo suomalaisiin kesäteattereihin komediaa, tragediaa, ihmissuhdedraamaa ja yhteiskunnallista satiiria laulujen muodossa. Ja kyllä, katsomot ovat katettuja!”, lupaa uutta musiikkia parhaillaan työstävä Alanko.Ainutlaatuisen uran tehnyt Ismo Alanko on jättänyt lähtemättömän jäljen kotimaiseen musiikkikenttään alati uudistuvalla ja samalla ajattomalla soundillaan. ”Yksin esiintyessään lauluntekijä on alastomimmillaan, haavoittuvimmillaan, mutta myös vahvimmillaan. Läsnä ovat vain laulu ja tulkinta. Tilanne on tasapuolisesti avoin kaikille kuulijoille, vapaa genreistä ja musiikillisen ulkoasun tuomista ennakkoasenteista”, vangitsevan karismaattisena live-esiintyjänä tunnettu artisti avaa tulevien konserttien tunnelmia.Kesäteatterien lisäksi Ismo Alanko Yksin -konsertti on mahdollista kokea myös Helsingin Nordiksella järjestettävällä Sideways-festivaalilla ja Saarijärven Kirmot-tapahtumassa. Yhteensä 13 etappia kattavan kiertueen nyt julkistettavien kesäteatterikonserttien liput tulevat myyntiin keskiviikkona 31. tammikuuta klo 9 Lippu.fissa. Joensuun lisäkonsertin liput ovat nyt myynnissä esiintymispaikan omilla verkkosivuilla.ISMO ALANKO YKSIN
Mies miehelle image
Mies miehelle
Lavikainen ja Karppi ovat Suomen Smith&Jones! Timo Lavikainen ja Pasi Karppi tuovat suomeksi ensimmäistä kertaa näyttämölle 80-luvun kulttiklassikon. Mies miehelle on esittäjien kunnianosoitus heidän elämäänsä vaikuttaneille lapsuuden sankareille. Esitys on koostettu Mel Smithin ja Griff Rhys Jonesin legendaarisista ”Head to head”-keskusteluista, jotka nähtiin vuosina 1982-1988 tehdyssä brittisarjassa Alas Smith and Jones. Sketsisarjan ikonista kuvaa kahdesta valkopaitaisesta miehestä pidetään symbolina brittihuumorin kultaisille vuosille. Suomessa sketsiohjelmaa esitettiin nimellä Lunta tupaan. Sarja oli jatkumoa 70-luvun lopulla alkaneelle Ei yhdeksän uutisille, jossa Smith ja Jones esiintyivät sarjasta soolouralle ponnistaneen Rowan Atkinsonin (eli Mr. Beanin) kanssa. Myös useat käsikirjoittajat toimivat kummankin sarjan taustalla. Smithin ja Jonesin TalkBack-tuotantoyhtiön nuoret kyvyt uudistivat rohkeasti tv-komiikkaa. Alas Smith and Jones tulikin tunnetuksi tabuja rikkovista aiheista ja rankasta huumorista. Myös kielenkäyttö aiheutti pahennusta vanhoillisissa piireissä. Silti Smithin ja Jonesin komiikka määritellään useimmiten älylliseksi. Hahmojen ääliömäinen käytös on vain pintaa, joka peittää alleen nokkelan ja monitasoisen huumorin. Komedian alalla moni juttu on oman aikansa tuote. Head to head-keskustelut ovat kuitenkin kestäneet hyvin aikaa. Ovathan aiheetkin ikuisia ja kaikissa kulttuureissa esiintyviä. Nyt 40 vuotta myöhemminkin nostetaan äijien kesken häpeilemättä kissa pöydälle. Mies miehelle puhutaan muun muassa rahaongelmista, lastenkasvatuksesta, keski-iän kriisistä, unettomuudesta, seksistä, uskonnosta ja naisista. Kovin, kovin paljon naisista! ”Kunnianosoituksena mestareille…on aika puhua kuin Mies miehelle.” Timo Lavikainen ja Pasi Karppi TalkBack-produktion Ltd:n, BBC:n ja Griff Rhys Jonesin luvalla kääntänyt ja koostanut Pasi KarppiLippuja ei myydä ovella. Kesto 1 t 15 min, ei väliaikaa. Ovet auki 30 minuuttia ennen esitystä. Tila ei ole esteetön.
Olavin Huone image
Olavin Huone
On aamu. Kello on täsmälleen 8:45. Laskeudut portaita alas maan alle, käännyt oikealle ja näet auringon yrittävän ikkunasta sisään. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, mutta Olavin huone on maan alla ja maan päällä samaan aikaan. Sumuisella säällä vastakohdat suutelevat — voin olla heikko ja vahva samassa hetkessä, pyöreä ja kulmikas, Pännäinen ja Pariisi. Tänään saat kuulla kevätlauluni, tänään avaan sinulle alimman laatikon, tänään kaikkiin oviin koputetaan kolmesti. Siitä eteenpäin olet omillasi. Tervetuloa Olavin huoneeseen! Palkittu laulaja-lauluntekijä Olavi Uusivirta tunnetaan armottomalla energialatauksella varustetuista keikoistaan, jossa nelihenkisen bändin vastustamaton liveshow on valloillaan. Nyt Uusivirralla on edessään uusi aluevaltaus, kun 14 paikkakuntaa kattava Olavin huone -kiertue käynnistyy lokakuussa. Kiertue tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa artistin uuden materiaalin tekoprosessiin sen hauraimmassa ja herkimmässä vaiheessa. Intiimit ja keskenään hyvin erilaiset illat avaavat uusien laulujen muotoutumista ennennäkemättömällä tavalla sekä antavat yleisön ja artistin vuorovaikutukselle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Kuulemme myös tuttuja klassikkobiisejä sekä harvemmin kuultuja helmiä uusina riisuttuina versioina, yllätysvieraita unohtamatta.Numeroimattomat istumapaikat. Konsertissa on väliaika. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
Rebekka Holi, Hannaeerika, Saaga image
Rebekka Holi, Hannaeerika, Saaga
Rebekka Holi Kutosella 2. marraskuuta - illan avaavat Hannaeerika ja Saaga Rebekka Holi on Helsingistä kotoisin oleva artisti ja lauluntekijä, jonka musiikki on oivaltava sekoitus rokkia ja indiepoppia. Musiikkia läpi elämänsä säveltänyt artisti on suorasukainen sanoittaja, joka kertoo kappaleissaan oman elämänsä kokemuksista ja koukeroista. Syvällä oman taiteensa parissa viihtyvä Rebekka Holi on kokonaisvaltainen artisti, joka luo omaa taiteellista maailmansa pala kerrallaan. Kappaleet ovat Holin sanoittamia sekä säveltämiä. Artisti on myös itse tehnyt kansitaiteensa.Kuudennen Linjan keikalla päästään kuulemaan samettisten klassikoiden lisäksi esimaistiaisia tulevalta albumilta. Ilta on myös siitä erityinen, että sitä tähdittävät Rebekka Holin lisäksi hänen rakkaat kolleegansa Hannaeerika sekä Saaga.Ovella peritään security fee 3,90 €. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Esteetön sisäänpääsy Kuudennelle Linjalle tapahtuu Hämeentien puoleisesta sisäänkäynnistä. Tarkka osoite on Hämeentie 13 B (n. 50 metriä Siltasesta Hakaniemen suuntaan). Ovesta pystyy liikkumaan pyörätuolilla suoraan sisään ilman käännöksiä. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.