3303 result(s) found for ""

Hiljaiset sillat image
Hiljaiset sillat
Hiljaiset sillatMitä tapahtuu, kun elämä tarjoaa odottamattoman mahdollisuuden rakastaa?Hiljaiset sillat -musikaali kertoo keski-ikäisen perheenäidin suhteesta salaperäiseen, maata kiertävään luontokuvaajaan. Maailmankuulu tarina on tunteikas kuvaus luvattomasta rakkaudesta ja ratkaisusta, joka on pakko tehdä.Tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun amerikkalaiselle maaseudulle. Francesca elää perhekeskeistä elämää uutteran aviomiehen, teini-ikäisten lasten ja avuliaiden naapureiden ympäröimänä. Italialaissyntyinen Francesca on sodan raunioiden keskeltä ja avioliiton tuomana aikoinaan päätynyt Amerikan sydänmaille.Eräänä päivänä pihaan eksyy valokuvaaja Robert, joka on tottunut katsomaan maailmaa kameran tähtäimen läpi. Kohdatessaan toisensa nämä kaksi ulkopuolista kokevat jotain niin ainutkertaista, että yhdessä vietetyt neljä päivää vaikuttavat heihin lopun elämää.Marsha Normanin kirjoittama ja Jason Robert Brownin säveltämä musikaali perustuu Robert James Wallerin maailmankuuluun menestysromaaniin, josta filmattiin Meryl Streepin ja Clint Eastwoodin tähdittämä elokuva vuonna 1995.Musikaalina teos on melko uusi: se ensiesitettiin Broadwaylla vuonna 2014. Kouvolan Teatteri esittää musikaalin toisena Suomessa.“Hiljaiset sillat on kaunis kuvaus yllätyksistä, joita elämä joskus järjestää. Muista huolehtimaan tottunut perheenäiti kokee tulevansa nähdyksi uudella tavalla. Mittaa toisistaan ottavat vastuullinen järki ja monimutkaiset tunteet. Koskettava tarina ei moralisoi vaan ylistää rakkauden voimaa.” – Ohjaaja Jukka KeinonenEnsi-ilta 4.9.2025 Kouvolan Teatterin suurella näyttämöllä.
Eripariterapiaa  K18 image
Eripariterapiaa K18
EripariterapiaaMusiikki-iloitteluEripariterapia on musiikilla höystetty farssahtava komedia, jossa liikutaan railakkaasti parisuhteen ja elämän peruskysymysten äärellä.Käsikirjoituksen ovat tehneet Johanna Kokko ja Teijo Eloranta, jotka myös näyttelevät kaikki roolit.Musiikista vastaa Janne Viitaniemi.Pariskunta Heli ja Kaarlo ovat parisuhdeterapeuttejaHeillä on vastaanotto samassa osoitteessa. Yhteiselo on kulkenut tasaisen tappavasti beigen ja ruskean sävyissä kohta kaksikymmentä vuotta, eikä nuoruuden kipinästä ole jäljellä kuin haalistunut muisto.Eräänä tavallisena päivänä heidän elämänsä kuitenkin suistuu raiteiltaan, eikä siltä tieltä ole paluuta. Molemmat terapeutit saavat nimittäin vastaanotoilleen poikkeuksellisen kiinnostavat asiakkaat, unelmiensa ihmiset, jotka saavat heistä esiin aivan uusia puolia. Heli ja Kaarlo ajautuvat lopulta villiin pyöritykseen, jossa ei ole enää varmaa kuka terapoi ja ketä, onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella vai pitääkö kuitenkaan lähteä merta edemmäs kalaan? Entä, kuka tilasi pitsan?Kesto n. 1 h 30 min sis. väliajanHinnat Peruslippu, pöytäpaikka 36 €Peruslippu, etukatsomon tuolipaikka 32 €Opiskelija, pöytäpaikka 28 €Opiskelija, etukatsomon tuolipaikka 24 €Ryhmä min. 20 lippua Pöytäpaikka 33 €Ryhmä min. 20 lippua Etukatsomon tuolipaikka 29 €Ryhmä min. 50 lippua Pöytäpaikka 32 €Ryhmä min. 50 lippua Etukatsomon tuolipaikka 28 €Show & Dinner min. 20 lippua Pöytäpaikka 67 €Show & Dinner min. 50 lippua Pöytäpaikka 64 €Ovet Ravintolateatteriin avataan n. 1 h ennen esitystä.Ravintolateatterissa on sekä numeroimattomia etukatsomon tuolipaikkoja, että salin takaosan pöytäpaikkoja. Kaikki paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Pöytäpaikoille on mahdollista tilata tarjoilut etukäteen valmiiksi osoitteessa www.juhlatalonpalvelut.fi ja niistä voi nauttia esityksen aikana. Tarjoilutilauksen tehneille nimetään pöytäpaikat.Baari avoinna ennen esitystä ja väliajalla.VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.Show&dinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterista ja Aplodista.JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu norm. 10 € / lippu
Mentalisti Pete Poskiparta image
Mentalisti Pete Poskiparta
Pete PoskipartaPete Poskiparta on Suomen ainoa kansainvälisesti palkittu mentalisti, jonka esitykset ovat tehneet vaikutuksen ympäri maailmaa. Hänen ohjelmansa on hauska ja hämmästyttävä, siis hämmästyttävän hauska show, joka nostaa tunnelmaa ja vaikuttaa suoraan katsojien korvien väliin positiivisella tavalla.Esityksen kesto n. 1 h 45 min sisältäen väliajanVaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & DinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantaitHerkullinen ja runsas noutopöytämme on katettuna myös yksittäisille katsojillemme valikoituina lauantai-esityspäivinä. Seisovan pöydän antimista voi tuolloin nauttia päivä- ja iltaesitysten välissä.Ruokailun voi lisätä jo ostetun teatterilipun yhteyteen myös jälkeenpäin. Lisätiedot ja varaukset Lipputoimistostamme, puh. 0207 288 388 / liput@komediateatteri.fi.Paketin hinta on esityskohtainen ja sisältää esityksen lipun, ruokailun ja vaatesäilytyksen. Pelkän noutopöydän osuus erikseen ostettuna on 33 €.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantait löytyvät täältä.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388.Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
Mä aion elää image
Mä aion elää
MÄ AION ELÄÄRakkaus on duetto — kenelle kuuluu toinen ääni?Jore Marjarannan musiikkia sisältävä draamakomedia tempaa katsojat rakkauden, petoksen ja mustasukkaisuuden pyörteisiin ja elämänkokoisten valintojen äärelle. Se kertoo rakastamisen vaikeudesta, ikääntymisen ilosta, intohimon synnyttämästä musiikista ja tahdosta elää — vaikka jo elon loppusuora häämöttää. Musiikkinäytelmä puhuttelee eri ikäisiä katsojia ja saa katsomaan omaa elämäänsä uusin silmin.Kantateoksessa kuusikymppinen muusikko Leo (Jore Marjaranta) vetäytyy mökilleen harjoittelemaan rakkaus-duettoa bändinsä nelikymppisen naismuusikon Miran (Eerika Pesonen) kanssa. Yllättäen mökille saapuu Leon saman ikäinen näyttelijävaimo (Maarit Peltomaa), joka epäilee, ettei mökillä vain duetoida. Mökkiviikonlopun aikana musiikki soi, viini virtaa ja jännitteet kasvavat… Kunnes kaikki kolme joutuvat kohtaamaan elämänsä suurimmat kysymykset: Mitä he todella tahtovat, ja miten he aikovat elää elämäänsä tästä eteenpäin?Ohjaaja-näyttelijä Maarit Peltomaa tunnetaan teoksistaan Paula!, Poliisin poika, Siivoton juttu, käsikirjoittaja Petri Karra teoksistaan Musta valo, Haarautuvan rakkauden talo ja Comeback. Muuan muassa Leningrad Cowboysista ja Elämäni biisissä tutuksi tulleen Jore Marjarannan musiikki (Haaveet kaatuu, Miten pelko lähtee, Mä aion elää, Miltä tuntuu kun rakastaa…) antaa näytelmälle sydämenlyönnit ja jää sydämeen soimaan. Varaa aikaa naurulle ja kyynelille!

TITANIQUE musikaaliparodia image
TITANIQUE musikaaliparodia
TITANIQUE-MUSIKAALIPARODIAMikään ei voi tulla Jackin ja Rosen väliin - paitsi Celine Dion! Oletko koskaan miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos Celine Dion olisi itse astunut Titanicin kyytiin? No emme mekään, mutta nyt se selviää! Ainakin viulistit saavat väistyä, sillä niiden sijasta kuulemme musikaaliversioita Celine Dionin rakastetuista hiteistä, kuten My Heart Will Go On, All By Myself ja I Drove All Night, niin suomeksi kuin englanniksikin. Tämä esitys on täynnä suuria eleitä, yllättäviä kohtaamisia, liioiteltuja tunteita sekä syvänmeren kimallusta!Palkittu Titanique-musikaaliparodia on paitsi parodia Titanic-elokuvasta myös kunnianosoitus Celine Dionin ikoniselle musiikille. Maailmalla suuren suosion saanut musikaali yhdistää elokuvan tunnetun tarinan ja Dionin suuria tunteita herättävät balladit toisiinsa jäätävän hauskalla ja itseironisella tavalla. Lavalla seilaavat tutut Titanic-elokuvan hahmot aivan uudessa valossa, eivätkä parodisen suurennuslasin alta pakene muutkaan aikamme yllättävät kulttuuri-ilmiöt! Lavalle ankkuroi itsensä seitsemän näyttelijän huikea kaarti: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija Siljander.Hyppää kyytiin ja anna Titanique-musikaaliparodian iskeä tajuntaasi kuin jäävuori laivaan! Tämän valtamerialuksen neitsytmatka koittaa syksyllä 2025!ps. Paikka pelastusveneessä ei sisälly lipun hintaan…Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)Ikäsuositus: yli 12 v.Jäiden lähtö:Riihimäen Teatterissa 18.9.2025, esitykset 15.11.2025 asti.Aleksanterin teatterissa 25.9.2025, esitykset 13.12.2025 asti.sekä Tampereen Komediateatterissa keväällä 2026Lavalla: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija SiljanderKäsikirjoitus: Marla Mindelle, Constantine Rousouli, Tye BlueMusiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset: Nicholas James Connell Ohjaus: Olka HorilaTekstin käännös: Katja PeacockLaulujen käännös: Hanna KailaMusiikkituotanto: Joona KukkolaKapellimestari: Maritta MannerKoreografia: Osku HeiskanenLavastus- ja videosuunnittelu: Janne TeivainenPukusuunnittelu: Jarkko ValteeTarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-AutioMaskien ja kampausten suunnittelu: Niko SahlmanValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Fabian MäkiläTuotantoassistentti: Janita JuvonenPukuompelu: Minna KiiskinenLavasterakennus: Petri Mäkelä / Lavasteverstas Graniitti OyJulistekuva: Nils KrogellTuotanto: Aleksanterin teatteri, Riihimäen Teatteri ja Tampereen KomediateatteriEsitetään yhteistyössä Music Theatre Internationalin kanssa

Jotuni image
Jotuni
Anneli Kanto ‒ Heini TolaJotuniTarina huojuvan talon asukkaistaAnneli Kannon ja Heini Tolan tuore draama Jotuni kertoo Maria Jotunista, aikansa kohukirjailijasta ja hänen myrskyisestä avioliitostaan.On lahjakas nainen, joka osaa ja uskaltaa kirjoittaa suoraan, mitä ajattelee.On nainen, joka haluaa rakkautta, mutta ei avioliittoa.On kaksi vahvatahtoista ihmistä, myrkyllinen avioliitto, sairaalloista mustasukkaisuutta, rakkaudettomuutta ja väkivaltaa.On kulttuurikoti, jonka kulissien takana viruvat vankeina niin lapset kuin aikuiset.On kirjailija, joka vannoo, ettei koskaan kirjoita elämästään.On elämä, joka pakottaa kirjoittamaan.On rehellisen raadollinen romaani, joka on vähällä joutua unholan yöhön.On tarina, jota kuolemakaan ei saa vaikenemaan.Maria Jotunin (1880–1943) tunnetuimmat näytelmät tulkittiin aikoinaan kevyiksi komedioiksi, mutta kirjailija itse piti niitä purevina satiireina naisen asemasta, vallankäytöstä, julmuudesta, tekopyhyydestä ja loputtomasta ahneudesta. Kansallisteatterissa esitetty Tohvelisankarin rouva (1924) herätti niin suuren skandaalin, että koko teatterin olemassaolo joutui vaakalaudalle.Näytelmä perustuu historiallisiin tosiasioihinMaria Jotunin ja hänen aviomiehensä, kirjallisuudentutkija Viljo Tarkiaisen (1879–1951) vaikea avioliitto on pysynyt puheenaiheena aina siitä lähtien, kun Jotunin postuumisti julkaistu Huojuva talo (1963) aiheutti kirjallisen sensaation.Anneli Kannon ja Heini Tolan yhteistyönä syntynyt Jotuni on koskettava kuvaus taiteilijan kivisestä tiestä ja onnettomasta perheestä. Faktoista ammentava, mutta fiktioksi kirjoitettu Jotuni ei rakentele kohteistaan kultaisia patsaita palvottaviksi, vaan näyttää ihmisen kokonaisuudessaan: hyvässä ja pahassa, herkkänä, kauniina ja katkerana.Ohjaaja-dramaturgi Heini Tola on tehnyt vaikuttavan uran suomalaisen teatterin parissa. Menestyksekkään ohjaajanuransa ohella Tola on toiminut Teatteri Avoimien Ovien pitkäaikaisena johtajana. Kirjailija Anneli Kannon laajaan tuotantoon kuuluu niin historiallisia romaaneja, näytelmiä kuin lasten- ja nuortenkirjojakin. Hänen proosateoksistaan on dramatisoitu kiitettyjä teatteriesityksiä. Kannon ja Tolan yhteisyönä ovat aiemmin syntyneet muun muassa näytelmät Erottaja 1917‒18 (2017), Pala palalta pois ‒ Äiti, Tytär ja Alzheimer (2015) sekä Fredrika R. (2007), jotka kaikki esitettiin Teatteri Avoimissa Ovissa.Jotunin nimiroolissa esiintyy Sari Puumalainen, ja Tarkiaisen roolin esittää Antti Pääkkönen. Pariskunnan lapsina nähdään Ilja Peltonen ja Heikki Pitkänen sekä perheen palvelijana vieraileva näyttelijä Anna Airola.Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 10.9.2025TyöryhmäRooleissa Anna Airola, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Sari Puumalainen ja Antti PääkkönenMuusikko Salla MarkkanenOhjaus Heini Tola Lavastussuunnittelu Katri Rentto Pukusuunnittelu Tarja Simone Musiikki Salla Markkanen Koreografinen konsultaatio Marjo Kuusela Valosuunnittelu Kare Markkola Videosuunnittelu Paula Lehtonen Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
Viides askel image
Viides askel
David IrelandViides askelKomedia yksinäisyydestä ja epätoivostaJanne Reinikaisen ohjaustulkinta tuo David Irelandin tuoreen menestysnäytelmän Taivassaliin. Kahden hengen komedian pääosissa loistavat Paavo Kinnunen ja Juho Milonoff.Luka (Paavo Kinnunen) ja Jarmo (Juho Milonoff) ovat toipuvia alkoholisteja, jotka ovat tavanneet AA-kokouksessa. Jarmo on vanhempi mies, joka ryhtyy hiljattain raitistuneen Lukan kummiksi ‒ tehtävänään opastaa kokemattomampaa Lukaa raittiuden tiellä.Ilman humalan suomaa estottomuutta Lukan elämä on muuttunut yksinäiseksi. Hän pelkää olevansa incel, koska ei osaa lähestyä naisia selvinpäin. Jarmon mielestä Luka tarvitsee ennen kaikkea positiivisen miehen roolimallin.Kun koittaa Lukan viidennen askeleen aika, tehtävä osoittautuu kimurantiksi.Pystyykö kumpikaan miehistä tunnustamaan pahimmat hairahduksensa täysin rehellisesti?Moraalinen itsetutkiskelu vie miehet yhä loitommaksi toisistaan.Ja kun vertaistuki muuttuu irvikuvakseen, on pohjakosketus lähempänä kuin koskaan.Musta komedia vakavista ja kompleksisista aiheistaDavid Irelandin Viides askel on näytelmä, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Se kertoo yksinäisyydestä ja epätoivosta, addiktiosta ja uskosta, isistä ja pojista, vallankäytöstä ja seksistä, itsepetoksesta, syyllisyydestä ja häpeästä. Ytimessä ovat miehen rooli ja valta-asema, sokeat pisteet, jotka vaikuttavat tiedostamatta kaiken taustalla. Irelandin mestarillisesti kirjoittama miestenvälinen dialogi koettelee yhtä lailla nauruhermoja kuin sopivuuden rajoja.Näytelmän nimi viittaa Nimettömien Alkoholistien kahdentoista askeleen toipumisohjelmaan, jonka viides askel kuuluu: "Myönsimme vajavuuksiemme täsmällisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle."Kirjailija Ireland, jolla on omakohtaista kokemusta raitistumisesta ja uskoontulosta, on todennut näytelmän olevan hänen ”viides askeleensa” ‒ pyrkimys päästä eroon häpeästä. Pohjois-Irlannissa syntyneen Irelandin näytelmiä sävyttävät musta huumori sekä provokatiivisen satiirinen ote poliittisesti tulenarkoihin aiheisiin. Hänet tunnetaan erityisesti näytelmistään Cyprus Avenue (2016) ja Ulster American (2018), jotka ovat saaneet laajaa huomiota ja keränneet palkintoja. Viides askel (The Fifth Step) kantaesitettiin Traverse Theatressa, osana Edinburghin Fringe-festivaalien ohjelmistoa elokuussa 2024. Suomessa Irelandin näyttämöteoksia ei ole aiemmin nähty.Esityksen ohjaa Janne Reinikainen, jonka tunnustettuihin ohjaustöihin Kansallisteatterissa lukeutuvat muun muassa esitykset Idiootti (2010), Eino Kalima -palkittu Pohjalla (2014) ja Ikuinen paluu (2022).Suomen kantaesitys Taivassalissa 17.9.2025Esitystä suositellaan yli 16-vuotiaille.Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.TyöryhmäRooleissa Paavo Kinnunen ja Juho MilonoffOhjaus ja lavastussuunnittelu Janne Reinikainen Suomennos Janne Reinikainen ja Eva Buchwald Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Eetu Hiltunen Musiikki ja äänisuunnittelu Sami Hassinen Dramaturgi Eva BuchwaldKestoarvio 1 h 45 min (ei väliaikaa)
Päin näköä image
Päin näköä
Päin näköä Täysin improvisoitu esitysEnsimmäistä kertaa Oulun teatterin suurella näyttämöllä: Täysin improvisoitu esitys! Tässä esityksessä jokainen hetki ja tilanne pamahtaa esiintyjille kirjaimellisesti PÄIN NÄKÖÄ! Oulun teatterin näyttelijät joutuvat mitä yllättävämpiin tilanteisiin luodessaan yleisön ehdotusten pohjalta näyttämölle lauluja, kohtauksia, tarinoita ja lopulta kokonaisen näytelmän. Katsoja pääsee näkemään, kuinka näyttelijät syttyvät yllättävistä tilanteista ja synnyttävät tyhjästä mitä erilaisimpia roolihahmoja. Näyttelijöiden lisäksi esityksessä improvisoivat myös muusikko sekä valo- ja äänisuunnittelijat. Katsojat ja esiintyjät ovat siinä mielessä samassa tilanteessa, että kukaan ei tiedä mitä näyttämöllä seuraavaksi tapahtuu. Esityksen ensimmäisellä puoliajalla yleisöllä on poikkeuksellinen mahdollisuus vaikuttaa kaikkeen siihen, mitä näyttämöllä tapahtuu. Esiintyjät improvisoivat katsojien ideoista näyteltyjä kohtauksia, joissa tyylilajit ja tunnetilat vaihtuvat sulassa sovussa laidasta laitaan. Myös musiikkinumerot varioivat duurista molliin, eikä jazzista ole pitkä matka heavy rockiin. Väliajan jälkeen näyttämölle syntyy katsojien toiveiden pohjalta kokonainen näytelmä, jonka juoni, tyylilaji ja roolihahmot rakentuvat kohtaus kohtaukselta muodostaen lopulta yhden ehyen kokonaisuuden. Koska kyse on improvisaatiosta, kaikki on mahdollista ja mitä tahansa saattaa tapahtua. Mitään esityksen sisällöstä, musiikista, roolihahmoista, kohtauksista, valoista tai äänistä ei ole ennakkoon harjoiteltu, sovittu tai suunniteltu. Yleensä katsojat eivät pääse näkemään esitysten harjoitusprosessia ja sitä kuinka näyttelijät luovat ja kehittävät roolihahmojaan. Tässä esityksessä näyttelijöiden ja muiden tekijöiden oivallukset luodaan välittömästi näyttämölle. Katsoja näkee, miten teatteri kirjaimellisesti syntyy tyhjästä esiintyjien ja katsojien yhteistyön tuloksena. Kaikki tapahtuu katsojien silmien edessä ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Kun myös näyttelijät vaihtuvat joka esityksessä, on selvää, että jokainen esitys on ensi-ilta! Päin näköä -esityskonseptista, näyttelijöiden kouluttamisesta ja esityksen ohjaamisesta vastaa näyttelijä Antti Laukkarinen.Näyttelijänä olen kokenut hienoimmat hetkeni niin lavalla kuin katsomossakin improvisaatioteatterin parissa. Kun näyttelijät antautuvat läsnäolevina tilanteelle ja toisilleen, mitä tahansa voi tapahtua. Kukaan ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi, ja juuri se tekee hetkestä maagisen, kaikki on mahdollista!”, kuvailee Laukkarinen.   Antti Laukkarinen, ohjaajaAntti Laukkarinen on työskennellyt Oulun teatterissa aiemmin näyttelijänä (Post-Kabaree, Pienen hauen pyydystys, Ei kertonut katuvansa) sekä ollut ohjaamassa improvisoitua näytelmää lapsille (2021/2022). Oulun lisäksi hän on vieraillut muun muassa Helsingin-, Espoon-, Turun- ja Kajaanin kaupunginteattereissa sekä monissa pienemmissä ammattiteattereissa eri puolen Suomea.Laukkarinen palkittiin keväällä 2018 vuoden teatterinäyttelijänä pääroolistaan Juha Hurmeen ohjaamasta näytelmästä Hullu. Antti on helsinkiläinen Improvisaatioteatteri Stella Polariksen näyttelijä ja hänellä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus improvisaatioteatterista, niin näyttelijänä kuin kouluttajankin.
Tulisiipi image
Tulisiipi
Tulisiipi - Musikaali pojasta joka unelmoi vapaudestaJP Koskisen syvä ja kuulaan kaunis romaani pojasta, joka tahtoo lentää, herää näyttämöllä henkiin näyttävänä, visuaalisesti vaikuttavana ja intensiivisenä musikaalina. Arvostelu- ja myyntimenestykseksi kohonnut Tulisiipi voitti vuonna 2019 Savonia-palkinnon, Vuoden kirja -palkinnon ja oli ehdolla Finlandian saajaksi.Suuren laman runtelemassa Amerikassa suomalaistaustainen perhe kuulee huhuja Neuvosto-Karjalaan rakennettavasta työväen paratiisista. He jättävät kaiken taakseen ja matkaavat Atlantin yli paremman tulevaisuuden tähden. Kaiken keskellä on perheen poika Kaarle ja unelma vapaudesta. Neuvostoliitossa hänestä kasvaa mies, jonka ainoastaan lentäminen ja rakkaus voivat pelastaa.Tulisiipi on riipaiseva kuvaus unelmista, jotka muuttuvat painajaisiksi, ja ihmisistä, jotka joutuvat selviytymään historian armottomassa pyörteessä. Se on vavahduttava tarina vallasta, vapaudesta ja sen hinnasta maailmassa, jossa ihmiset eivät kuulu itselleen, vaan valtiolle, joka elää valheidensa varassa.Vierailevina näyttelijöinä nähdään Karlo Haapiainen, Jutta Järvinen ja Puntti Valtonen, ja teatterin ensemblea täydentävät Hämeenlinnan Miniteatterin nuoret tekijät, jotka tuovat näyttämölle nuoruuden haaveet ja niiden särkyvät varjot.Ohjaus ja dramatisointi Heikki Kujanpää, musiikin sävellys Timo Hietala, laulujen sanat Heikki Salo, koreografia Jemina Pekkonen, lavastussuunnittelu Juha Mäkipää, pukusuunnittelu Anne Laatikainen, äänisuunnittelu Sakari Kiiski, valosuunnittelu Immanuel Pax, kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Liisa SormunenRooleissa: Karlo Haapiainen, Jutta Järvinen, Puntti Valtonen, Sinikka Salminen, Lasse Sandberg, Jyri Ojansivu, Johanna Reilin, Katariina Kuisma-Syrjä, Santeri Töyry, Iina Sihvonen, Katariina Mustalammi, Siiri Mattila ja Hilla PöyryMuusikot: Senni Valtonen, Esko Grundström, Topi KorhonenEsityksen kesto: noin 2 h 30 min sisältäen väliajan

Joskus liikaa, aina liian vähän image
Joskus liikaa, aina liian vähän
Joskus liikaa, aina liian vähänTositapahtumiin perustuva, koskettavan rehellinen ja naurettavan tosi kuvaus elämästä taiteilijuuden monimuotoisessa todellisuudessaOopperalaulaja. Lentokenttä. Ilta. Hiukset sekaisin. Baaritiski. Baarimikko. Orkesteri.Kansainvälisesti arvostettu oopperalaulaja (Helena Juntunen) on matkalla Itävallan Graziin kohti tuhoon tuomittua produktiota. Lentokentällä työskentelevä baarimikko (Kari-Pekka Toivonen) haikailee toteutumattomien jazzkeikkojen perään. Nämä toisilleen vieraat hahmot jakavat terminaalin mystisessä välitilassa lyhyen, mutta unohtumattoman hetken. Vilpittömän huumorin ja railakkaan kaihon läpi he pohtivat unelmia ja todellisuutta, esiintymisen riemua ja kauhua, julkista kritiikkiä, Sydneyn oopperatalon akustiikkaa, baarin pianistia, oopperan kummallisuutta sekä työtä, joka on joskus liikaa. Tarinaa kuljettavat maamme arvostetuimpiin säveltäjiin lukeutuvan Iiro Rantalan uudet sävellykset. Luvassa on rytmikkään tarttuvia melodioita, joita Rantalan ja Juntusen kanssa lavalla tulkitsevat huikeat muusikot Jukka Perko (saksofoni) ja Ville Herrala (basso). Helena Juntusen ja Petri Tammisen kirjoittamaan omaelämäkertaromaaniin Joskus liikaa, aina liian vähän (Otava/2023) pohjautuva teos saa kantaesityksensä 1.10.2025 Musiikkiteatteri Kapsäkissä. Teoksen libreton on kirjoittanut nuoren polven palkittu kärkikirjailija Antti Rönkä ja sen ohjaa Kari-Pekka Toivonen. Joskus liikaa, aina liian vähän kertoo tunnistettavan tarinan loisteesta, ihailusta, vastoinkäymisistä ja siitä, kuinka noustaan aina uudestaan. Tekijät: Libretto: Antti Rönkä Ohjaus: Kari-Pekka Toivonen Sävellys: Iiro Rantala Äänisuunnittelu: Max Marshall Rooleissa: Helena Juntunen ja Kari-Pekka Toivonen Muusikot: Iiro Rantala (piano), Jukka Perko (saksofoni) ja Ville Herrala (basso).Kesto: n. 1h 15min (ei väliaikaa)
Nauru pitkästä ilosta - JUHLAREVYY image
Nauru pitkästä ilosta - JUHLAREVYY
Nauru pitkästä ilosta -juhlarevyy – aina sama laulu!Suomen Komediateatterin 30-vuotisjuhlarevyy johdattaa meidät aikamatkalle teatterin historian hauskimpien sketsien ja tämän päivän ajankohtaisimpien havaintojen äärelle. Poliitikot ovat vuosikymmenten saatossa vaihtuneet, mutta sama laulu (ja nauru) jatkuu!Peacock-näyttämön valloittaa kahdeksanhenkinen tähtikaarti ja Katja Lapin johtama timanttinen live-orkesteri. Esitys pureutuu erityisesti kaksoisstandardeihin – yllättävän usein odotamme muilta enemmän kuin itseltämme.Juhlavuoden kunniaksi jokaisessa esityksessä nähdään vieraileva kunniavieras teatterin historian varrelta. Esityskohtaiset vierailijat julkaistaan myöhemmin, mutta luvassa on esimerkiksi Suomen Komediateatterin oman Grand Old Ladyn, legendaarisen Titta Jokisen paluu revyynäyttämölle.30 vuoden harjoittelun tuloksena Suomen Komediateatterin revyyesitysten laatu- ja naurutakuu on omaa luokkaansa. Huippuunsa viritettyä komediakimaraa johtaa ohjaaja Olka Horila, apunaan kapellimestari Katja Lappi sekä koreografi Marko Keränen. Salainen kabinetttiryhmä on pääkäsikirjoittaja Misa Palanderin vetämänä kirjoittanut kynät sauhuten esitykseen hauskimmat ja oivaltavimmat tilanteet tämän päivän jatkuvasti haastavasta elämästä.Näyttämöllä upeatTeemu AromaaAntti-Tuomas HeikkinenKaisa HelaKiti KokkonenPetrus KähkönenLinda WiklundAnniina KoivuniemiAnssi Heikkilä Sekä kapellimestari Katja Lapin luotsaama livebändiJanne MathlinAnssi SalminenKalle YlitaloSami Zimmermann Nauru pitkästä ilosta -juhlarevyy saa ensi-iltansa 23.10.2025 Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämöllä.Esitykset alkaen ke 22.10.2025Esityksen kesto noin 2 h (sisältäen väliajan).Liput suomenkomediateatteri.fi Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämö, Tivolikuja 1, HelsinkiEsitykset ovat osa Suomen Komediateatterin 30-vuotisjuhlaohjelmistoa. Suomen Komediateatteri on Ere Kokkosen vuonna 1995 perustama vakavasti huumoriin erikoistunut ammattiteatteri.Voit ostaa tarjoiluja paikan päällä tai tilata tarjoilut väliajalle ennakkoon Caruzello väliaikatarjoilut -sivustolta.Cafe Carccila on avoinna tuntia ennen näytöstä sekä esityksen väliajalla. Cafe Carccilan kahvila & baari tarjoilevat suolaisia ja makeita pikkupurtavia sekä virvokkeita.Väliaikatarjoiluihin liittyvissä kysymyksissä pyydämme ystävällisesti olemaan yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen caruzello@soupster.com.Väliaikatarjoilujen myyntipalvelu on suljettu näytösiltoina sekä viikonloppuisin.
NOTHING FOR MONEY PLAYS DIRE STRAITS! K-18 image
NOTHING FOR MONEY PLAYS DIRE STRAITS! K-18
Nothing for Money plays Dire Straits! Yhtyeen konserteissa soivat tutut Straits -hitit sekä livenä harvoin kuultuja helmiä."Huikea, hyvin soitettu ja laulettu. Tätä lähemmäs ei pääse kuin aikakoneella 80-luvulle.""Tunnelma oli alkuperäistä kunnioittava, hyvä ja samalla uusia näkökulmia tuova.""Teitä oli hauska kuulla ja kokea, kuinka arvostitte Mark Knopflerin ja Dire Straitsin musiikkia""Tätä voi varauksetta suositella kaikille Dire Straitsin musan ystäville. Korkealla ammattitaidolla ja lämmölle esitettyä musiikkia."No Arms, Only Guitars -kiertue 2025V. 2025 tulee kuluneeksi 40 vuotta Brothers in Arms -albumin julkaisusta. Dire Straitsin 5, studiolevyä myytiin yli 30 miljoonaa. Levy nosti yhtyeen maailmanlaajuiseen suosioon. No Arms, Only Guitars -kiertueella on useita Brothers in Arms -levyn kappaleita.KokoonpanoJuha Ahvenainen – koskettimetMikko Huotari – bassoSusan Jaser – laulu, perkussiotVille "Lefty" Leppänen – pedal steelJoonas Metsäniemi – kitaraJukka Metsäniemi – laulu, kitaraTuomas Sipponen – saksofoni, huiluNicke von Weissenberg - rummutDire Straits?Dire Straits perustettiin Lontoossa 1970-luvun lopulla, keskellä punk-kuumetta. Yhtye kipusi monista juurevista aineksista ammentaen ja kasvoi muutamassa vuodessa pubibändistä maailmanluokan stadionrock-koneeksi ja yksi 80-luvun suurimmista yhtyeistä. Dire Straitsilla oli oma tunnistettava soundinsa, eikä vähiten keulakuvansa Mark Knopflerin ansiosta. Yhtye hajosi lopullisesti 90-luvun puolivälissä.