4872 result(s) found for ""

Perillä (koululaisnäytös) image
Perillä (koululaisnäytös)
Jukka Heinänen – Moe Mustafa Perillä Koskettava tarina pienistä ja suurista elämänmuutoksista Me kaikki kaipaamme turvapaikkaa – seiniä, jotka suojaavat tuulelta ja pakkaselta, mutta ennen kaikkea meille rakkaita ihmisiä, jotka tekevät turvapaikasta kodin.  Elämä on kuitenkin liikettä, ja joskus remonttimiehen leka iskeytyy toden teolla seinään ja muutoksen voima ravistelee pientä ihmistä perustuksia myöten. Perillä sijoittuu tavalliseen suomalaiseen kerrostaloon, jonka seinien sisällä asukkaat käyvät parin viikon aikana läpi pieniä ja suuria elämänmuutoksia. Tutut kuviot menevät uusiksi, kun nuori mies muuttaa ensimmäistä kertaa omilleen, perheen ainoa lapsi muuttaa kotoa, puolisosta kuoriutuu esiin uusia puolia ja seinät alkavat murentua kotiinsa linnoittautuneen ympäriltä. ”Musta tuntuu, että mä katoan johonkin. Voitko ottaa mua kädestä?” Perillä on uusi kotimainen näytelmä monikielisestä ja monikulttuurisesta Suomesta. Näytelmässä puhutaan useita kieliä seinien sisä- ja ulkopuolilla, aivan niin kuin useimmissa ihmisolentojen asuttamissa kerrostaloissa tänä päivänä.   “Elämä on liikettä – se sysää meidät liikkeelle ja kehottaa tarttumaan hetkeen. Joskus elämä vaatii jättämään sen, mikä on tuttua ja turvallista. Juuri kun kuvittelimme päässeemme perille, tuuli alkaa puhaltaa uudelleen ja pakottaa meidät jatkamaan matkaa. Esityksessämme jokainen hahmo joutuu ottamaan askeleen kohti jotain henkilökohtaista – kohti omaa tilaa ja omia vastauksiaan”, ohjaaja Heta Haanperä kertoo. TekijätKäsikirjoitus: Jukka Heinänen ja Moe Mustafa Ohjaus: Heta Haanperä Puku-, kampaus- ja maskeeraussuunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila Valosuunnittelu: Elina Romppainen Äänisuunnittelu: Rauno Paananen Rooleissa Youssef Asad Alkhatib, Henri Halkola, Mirjami Kukkola, Joose Mikkonen, Moe Mustafa, Aki Pelkonen ja Merja Pietilä Kesto: noin kaksi tuntia sisältäen väliajanIkäsuositus: 12 vuotta Esityskielet: suomi, englanti, arabia
HUONOSTI KÄYTTÄYTYVÄT ÄIDIT image
HUONOSTI KÄYTTÄYTYVÄT ÄIDIT
Johanna Tohnin Huonosti käyttäytyvät äidit rikkoo rajoja ja riemastuttaa.Saako lapselle sanoa rehellisesti mitä hänestä ajattelee? Entä jos tuo ajatus ei ole kaunis eikä kasvatusstandardien mukainen? Onko äitiys vieläkin pyhää? Saako äiti käyttäytyä huonosti? Saako äitien mielessä olla seksi? Entäs isät? Vieläkö heitä ylistetään osallistumisesta arkeen? Muun muassa näitä ja monia muita vanhemmuuteen liittyviä asioita riepotellaan väkevällä huumorilla stand up -esityksessä Huonosti käyttäytyvät äidit.Johanna Tohni kuljettaa tarinoita taitavasti limittäin ja päätyy mitä uskomattomiin oivalluksiin sekä omasta äitiydestään että äitisuhteestaan, isän roolia unohtamatta. Johannan sooloesitys on syntynyt vuosien ajan kerätyistä vertaiskeskusteluista ja havainnoista, jotka on tehty parhaaseen teini-ikään kasvaneista omista lapsista. Johannalla on kokemusta ydinperheestä, yksihuoltajaäitiydestä sekä uusperhekuvioista, ja kaikista näistä kuullaan osuvaa analyysiä ja käsittämättömän hauskoja arjen tilannekuvia.Stand up -koomikko Johanna Tohni on kiertänyt stand up -lavoja jo vuodesta 2012. Hänet on voinut nähdä mm. Nelosen Stand up! -ohjelmassa tai TTT-klubin suosituissa esityksissä Mars vs. Venus? ja Mars vs. Venus? 2 – Uusintaottelu. Johanna on myös All Female Panelin jäsen. Esityksen kirjoittamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.”Johanna Tohni on puhjennut kukkaan. Huonosti käyttäytyvät äidit on hauska, raikas ja ajatuksia antava.””Johannalla on todella hieno taito huumorin avulla tuoda esille vaikeaa äitiyttä. Ja muutenkin ihailtavaa tuo stand up, arvostan todella. Nauraa sai kippurassa.””Lasten kasvattaminen ei ole ihan sitä ollut, mitä elokuvissa luvataan. Tämä huumoriin paketoitu vertaistuki tuli kyllä tarpeeseen!"”Illan jälkeen oli tosi kevyt mieli, ilmeisesti myös muilla on välillä vähän vaikeeta vaikka siitä ei puhuta. Nauroin itseni tärviölle.””Tosi teräviä näkökulmia, samaistuin moneen juttuun. Oli kyllä paras stand up ilta ikinä!”
Moulin Rouge! Musikaali image
Moulin Rouge! Musikaali
John LoganMOULIN ROUGE! MUSIKAALIHelsingin Kaupunginteatterin Moulin Rouge! Musikaali on megamenestys! Oscar-palkittu eeppinen klassikkoelokuva herää henkiin, ja sykkii elämää Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Moulin Rouge! Musikaali räjäyttää tajuntasi, stimuloi kaikkia aistejasi ja kietoo sinut ennenkokemattoman hekumalliseen kimallukseen. Visuaalinen spektaakkeli ja intohimoinen rakkaustarina sisältää popmusiikin historian suurimpia hittejä.Moulin Rouge! Musikaali on aistillinen, näyttävä musikaalishow ja satumainen, henkeäsalpaava rakkaustarina. Musikaali vie katsojan legendaariseen 1800-luvun lopun yökerhoon Pariisiin. Kaikki on sallittua, ja kaiken saa anteeksi rakkauden nimissä, kun boheemi nuori säveltäjä rakastuu kauniiseen kurtisaaniin, ja kielletyt intohimot leimahtavat.Kymmenen Tony-palkintoa kahmineessa Moulin Rouge! Musikaalissa kuullaan yli seitsemääkymmentä musiikkihistorian suurinta hittiä.Moulin Rouge! Musikaali on hunajaista hedonismia kaikilla herkuilla. Astu sisään hekumalliseen loistoon, unohda kaikki estosi ja antaudu villiin ilonpitoon – tervetuloa Moulin Rouge! Musikaaliin!Rooleissa: Jennie Storbacka, Martti Manninen, Risto Kaskilahti, Joel Mäkinen, Nea-Maria Alanko, Laura Allonen, Sofia Arasola, Nicolas Frimodig, Sari Haapamäki, Asbjørn Hagen, Natasja Jean-Charles, Jyrki Kasper, Suvi Salospohja, Antti Lang, Marissa Lattu, Matti Leino, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kai Lähdesmäki, Eleonoora Martikainen, Jero Mäkeläinen, Ville Mäkinen, Ulla Paajanen, Samuli Pajunen, Saara-Elina Partanen, Justus Pienmunne, Raili Raitala, Tuukka Raitala, Samuli Saurén, Katrin Vaskelainen, Mikko Vihma, Yasmine Yamajako, Osku ÄriläKäsikirjoitus: John LoganSuomentaja: Paavo LeppäkoskiOhjaaja: Anders AlbienApulaisohjaaja: Kirsi KarleniusVastaava kapellimestari: Eeva KontuKapellimestari: Ville MyllykoskiLavastus: takisPukusuunnittelu: Astrid Lynge OttosenPukukoordinaattori: Laura DammertValosuunnittelu: Palle PalméÄänisuunnittelu: Kai PoutanenKoreografi: Jennie Widegren/Anja Gaardbo/Kirsty McDonald/Zain OdelstålNaamioinnin suunnittelu: Maija SillanpääDramaturgi: Henna PiirtoPerustuu Baz Luhrmanin elokuvaan Moulin Rouge.
Jazztori 2025 image
Jazztori 2025
Lahden syyskuisen Jazztori-festivaalin pääkonsertit keskitetään kahteen päivään Loviisankadun ikonisissa puitteissa Matkakeskuksen välittömässä läheisyydessä. Pikkuteatterin ja Tirran lavat mahdollistavat sujuvat vaihdot, oheisohjelma täydentää kokonaisuuden. Myös anniskelu pelaa. PERJANTAI 19.9.2025JONAS METSÄKYLÄ TRIOJonas Metsäkylä - kitaraTimo Hirvonen - bassoJussi Lehtonen - rummutFELIX ZENGER& THE REAL INSTRUMENTSFelix Zenger - beatboxTapio Backlund - bassoJohannes Granroth - kitaraTommy Lindgren - rapMARKUS HOLKKO QUARTETMarkus Holkko - saksofonit, huiluJuuso Rinta - kontrabassoSamuli Rautiainen - koskettimetTeemu Mustonen - rummut LAUANTAI 20.9.2025HELMI ANTILA QUARTETHelmi Antila - pianoMikko Antila - vibrafoniTuomo Purhonen - kontrabassoMooses Kuloniemi - rummutLAHTI BIG BANDKapellimestarina Erno TiittanenHOT HEROSSami Sippola - saksofoniVille Rauhala - kontrabassoJanne Tuomi - rummutJIMI TENOR BANDJimi Tenor - koskettimet, saksofoni, huiluHeikki Tuhkanen - pasuuna, tuubaEeti Nieminen - rummutLauri Kallio - kitara, basso --- FacebookInstagramKaikki liput vaihdetaan rannekkeisiin ovella. Alennuksiin oikeutettavat kortit tarkistetaan ovella. Esteettömyystiedot: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Angels in America image
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valosuunnittelu Ville Virtanen Videosuunnittelu Ville Virtanen ja Linda Wallgren Musiikki Joonas Outakoski ja Stina Koistinen Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi, näyttämöruumiillinen ajattelu Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
Niskavuoren nuori emäntä image
Niskavuoren nuori emäntä
Niskavuoren nuori emäntä”Meille on elämä annettu, jotta me puolustaisimme sitä nyrkeillämme ja nuijillamme.”Niskavuoren taloon on saatu nuori emäntä ja perhe valmistautuu ottamaan uuden askeleen: Juhani Niskavuoresta on tulossa valtiomies. Loviisa on neuvokas ja ahkera – ja mikä tärkeintä: varakkaan talon tytär.Hyvistä lähtökohdista huolimatta tulevaisuuden rakentaminen Niskavuorella on kaikkea muuta kuin helppoa. Perhe paljastaa pian todelliset kasvonsa. Vanhat kaunat ja katkeruudet nousevat pintaan ja yhteinen salaisuus paljastuu myös Loviisalle: Juhani Niskavuorella on toinen nainen ja lapsi.Uutuuttaan hohtavalla päänäyttämöllä Tampereen Teatterin naisnäyttelijöiden juhlaa!Niskavuoren nuori emäntä nähdään nyt ensi kertaa Tampereen Teatterissa, ja se avaa vastaremontoidun päänäyttämön. Annuska Hannula loistaa Loviisana ja Tuija Vuolle asettuu vanhan emännän roolin. 25 vuotta sitten Vuolle näytteli Loviisaa Niskavuoren naiset -näytelmässä. Hetan roolissa jatkaa Eeva Hakulinen, jonka tähdittämä Niskavuoren Heta oli muutama vuosi sitten Frenckell-näyttämön yleisömenestys.Hella Wuolijoen Niskavuori-sarja on osa kansallista identiteettiämme ja alitajuntaamme. Sen ihmiskäsitys ja henkilökuvien ja ihmissuhteiden tarkkuus todistavat ajattomuutensa ja ajankohtaisuutensa vuosikymmenestä toiseen. Niskavuoren nuori emäntä sijoittuu kronologisesti sukusarjan alkuun. Se on viiltävä näytelmä omien tunteiden ja rakkauden uhraamisesta lasten, tulevaisuuden ja yhteisön hyväksi.
Hiljaiset sillat image
Hiljaiset sillat
Hiljaiset sillatMitä tapahtuu, kun elämä tarjoaa odottamattoman mahdollisuuden rakastaa?Hiljaiset sillat -musikaali kertoo keski-ikäisen perheenäidin suhteesta salaperäiseen, maata kiertävään luontokuvaajaan. Maailmankuulu tarina on tunteikas kuvaus luvattomasta rakkaudesta ja ratkaisusta, joka on pakko tehdä.Tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun amerikkalaiselle maaseudulle. Francesca elää perhekeskeistä elämää uutteran aviomiehen, teini-ikäisten lasten ja avuliaiden naapureiden ympäröimänä. Italialaissyntyinen Francesca on sodan raunioiden keskeltä ja avioliiton tuomana aikoinaan päätynyt Amerikan sydänmaille.Eräänä päivänä pihaan eksyy valokuvaaja Robert, joka on tottunut katsomaan maailmaa kameran tähtäimen läpi. Kohdatessaan toisensa nämä kaksi ulkopuolista kokevat jotain niin ainutkertaista, että yhdessä vietetyt neljä päivää vaikuttavat heihin lopun elämää.Marsha Normanin kirjoittama ja Jason Robert Brownin säveltämä musikaali perustuu Robert James Wallerin maailmankuuluun menestysromaaniin, josta filmattiin Meryl Streepin ja Clint Eastwoodin tähdittämä elokuva vuonna 1995.Musikaalina teos on melko uusi: se ensiesitettiin Broadwaylla vuonna 2014. Kouvolan Teatteri esittää musikaalin toisena Suomessa.“Hiljaiset sillat on kaunis kuvaus yllätyksistä, joita elämä joskus järjestää. Muista huolehtimaan tottunut perheenäiti kokee tulevansa nähdyksi uudella tavalla. Mittaa toisistaan ottavat vastuullinen järki ja monimutkaiset tunteet. Koskettava tarina ei moralisoi vaan ylistää rakkauden voimaa.” – Ohjaaja Jukka KeinonenEnsi-ilta 4.9.2025 Kouvolan Teatterin suurella näyttämöllä.
Yllätysvieras image
Yllätysvieras
YLLÄTYSVIERASPeter (Aimo Räsänen) ja Debbie (Petra Ahola) ovat juhlistamassa 20-vuotista avioliittoaan risteilyllä ja samalla nauttivat irtiotosta kiukuttelevista teineistään. Laivalla he tutustuvat Elsaan (Satu Silvo), joka ystävällisyydestään huolimatta huokuu jotakin hämmentävää ja outoa. Yhteystiedot vaihdetaan, sillä olisihan se kai mukava nähdä toistekin.Kotona ”puhtoisessa lähiössä” Elsa ilmestyy yllättäen Peterin ja Debbien kotiovelle. Vaikka onkin ilmaantunut todisteita Elsaan liittyvistä, hiuksia nostattavista kauheuksista, heidän hyvä luontonsa estää häätämästä vierasta, sillä joskus suoraan sanominen on vain liian epäkohteliasta.Muun muassa TV-sarja Uuden Sherlockin kirjoittajana tunnetun Steven Moffatin uutuuskomedia kuvaa hulvattomasti ihmisten loputonta kohteliaisuutta ja hyväntahtoisuutta. Panu Raipian ohjaamassa yllätyksiä vilisevässä ilottelussa nähdään muissa rooleissa mm. Idalilja Raipia, Jere Riihinen ja Aku SajakorpiKesto n. 2 h 10 min. sis. väliajanKÄSIKIRJOITUS Steven MoffatSUOMENNOS Reita LounatvuoriOHJAUS Panu RaipiaLAVASTUS Oskari LöytönenPUKUSUUNNITTELU Kaisa SavolainenHinnatPeruslippu 46,50 €Eläkeläinen 44,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 €Työtön 41,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & Dinner Teatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen.Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantaitHerkullinen ja runsas noutopöytämme on katettuna myös yksittäisille katsojillemme valikoituina lauantai-esityspäivinä. Seisovan pöydän antimista voi tuolloin nauttia päivä- ja iltaesitysten välissä.Ruokailun voi lisätä jo ostetun teatterilipun yhteyteen myös jälkeenpäin. Lisätiedot ja varaukset Lipputoimistostamme, puh. 0207 288 388 / liput@komediateatteri.fi.Paketin hinta on esityskohtainen ja sisältää esityksen lipun, ruokailun ja vaatesäilytyksen. Pelkän noutopöydän osuus erikseen ostettuna on 33 €.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantait löytyvät täältä.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!Joustolippu Viiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388.Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
Sellosali: Musiikkisirkus Avain hukassa image
Sellosali: Musiikkisirkus Avain hukassa
Musiikkia ja nykysirkusta sisältävässä Avain hukassa -esityksessä etsitään kadonnutta avainta, käydään kylässä eri kodeissa ja tavataan naapureita. Jokainen koti on erilainen, asukkaidensa näköinen ja kuuloinen. Esityksessä tavataan mm. viherkasvien seassa asuvat Kosmo, sen veli ja kissa, minimalisti Tim, joka ei halua omistaa yhtään turhaa tavaraa ja jazzista nauttiva herraspari Ossi ja Ray. Onko avain jäänyt Maijalle ja sen seitsemälle pikkuiselle faijalle? Vai löytyykö se kenties Harrin karkkikokoelmasta?Akustinen ja elektroninen musiikki saa vauhtia pyörivistä vanteista, pomppivista palloista, lumoavista saippuakuplista ja välillä herkistytään kuuntelemaan ja katsomaan tasapainoilua lasipullojen päällä. Kirjan kuvitukset heräävät eloon taustakankaalla.Esitys perustuu Sanna Manderin kirjoittamaan ja kuvittamaan kirjaan Avain hukassa. Kirja on saanut Rudolf Koivu -palkinnon sekä Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian 2017. Kirjan runoista uusia lauluja on säveltänyt Sannis Sundström. Esitys voitti kansainvälisen Young Audiences Music Awards-gaalan Best Small Ensemble -sarjan lokakuussa 2023.Kesto 40 minSuositellaan yli 3-vuotiailleKieli: suomiTyöryhmä:Sannis Sundström, sävellys, viulu, piano, lauluSusanna Liinamaa, sirkusSami Tammela, äänisuunnittelu, elektroniikka, lauluSampo Sundström, kitara, sello, basso, lauluKauri Klemelä, valosuunnitteluAapo Niininen, videosuunnittelu
Anneli Saaristo image
Anneli Saaristo
Anneli Saaristo Yleisön pyynnöstä -konsertti on Anneli Saariston musiikillinen lahja kuulijan avattavaksi:Annelin ja säestäjänsä, pianisti Eliina Taalin konserttiin on poimittu harvinaisempia helmiä Saariston uran varrelta ja 15 levytetyltä albumilta: esimerkiksi Lorcan runoja tai Elämän tie -laulu Leijonakuningas -elokuvasta.Kaikkein rakastetuimmat ja toivotuimmat kappaleet, kuten La Dolce Vita, Appelsiinipuita Aavikkoon tai Evakon laulu kuuluvat luonnollisesti vakio-ohjelmistoon ja ne kuullaan konsertin aikana.Suloinen diiva (silmäniskulla) pitää yleisön hyppysissään ensi tahdeista lähtien, sillä luvassa on upeaa musiikkia, hersyvää huumoria sekä tarinoita Anneli Saariston kunnioitettavan pitkän uran varrelta. Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Katsomo: Pääosin istumapaikat Esityksen kesto runsas 2 tuntia väliajan kanssa OPISKELIJALIPUTOpiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiTila on esteetön parvea lukuun ottamatta. Voit olla yhteydessä etukäteen henkilökuntaamme, niin osaamme varata teille parhaan mahdollisen paikan: ravintola.tampere@livelaboratorio.fi.