4144 result(s) found for ""
+358 live: The Greatest Nordic Hits
+358 live: The Greatest Nordic Hits
Ääniwalli kohtaa ennenäkemättömän, pohjoismaisen artistikattauksen perjantaina 18.10. järjestettävässä +358-konsepti-illassa. Euforista yhteisöllisyyttä on luvassa, sillä illan ulkomaisille live-esiintyjille yhteistyö on tuttua. The Greatest Nordic Hits tuo yhteen enigmaattisen kokoonpanon nosteessa olevia eksperimentaalisia artisteja, jotka omaavat laajan katalogin yhdessä tehtyä tuotantoa. Room 1:ssä nähdään koko illan mitalta eri tyylejä yhdisteleviä elektronisen musiikin DJ-taitajia.
Illan pääesiintyjä, artisti-tuottaja TONSER (DK) yhdistelee musiikissaan tummia elektronisia sävyjä ja futuristisia äänimaisemia. Tammikuussa 2024 ”Night Hunter” debyyttialbumi korostaa artistin näkemyksellistä kokeellisuutta, varmistaen paikkansa yhtenä genrensä kiinnostavimpana tanskalaisena tulokkaana. Artistin live vakuuttaa kuulijansa tunnetusti intensiivisellä, jopa transsimaisella esiintymisellään.
Aallonharjalla oleva kollektiivi BNO eli BOYSNIGHTSOUT (SWE) on venyttänyt SoundCloud-rapin rajoja jo vuodesta 2019 yhdistelemällä eri tyylejä tunteikkaasta ambientista dynaamiseen hiphopiin. Kollektiivin Ääniwalli-edustus Swoopy, Buffalobang, d1v ja Spira me tuovat +358-iltaan jo miljoonia streameja ylittänyttä tuotantoa ainutlaatuisella live-soundillaan.
Pradaaslife, Lunaa ja Drux muodostavat elektronisia ja melodisia elementtejä sekoittavan SCRAP CLUB (SWE) musiikkikollektiivin. Kolmikon live-esiintymiset tiedetään intensiivisestä tunnelmasta ja innovatiivisen eteerisestä tulkinnasta. Odotettavissa on soundia aina laaja-alaisista vokaalisuorituksista monikerroksisiin äänimaisemiin.
Illan livet käynnistää helsinkiläinen suunnannäyttäjä EVAN WHEEL, joka tuo poikkeavaa ja omanleimaista tuotantoa Suomen elektronisen ja kokeellisen musiikin kentälle. Miljoonia streamannut artisti tunnetaan syvällisistä ja vangitsevista äänikokemuksista, jotka rikkovat perinteisiä genrerajoja.
Isolla puolella illan eklektisestä selektioista vastaa kattava dj-line up: SILVER (SWE), D1VARI DJ SET, KUIVA H, #Meetgas B2B ja SAMUEL P. NOBLEMAN.
Live:TONSER (DK)BOYSNIGHTSOUT (SWE): Swoopy, Buffalobang, d1v, Spira meSCRAP CLUB (SWE): Pradaaslife, Lunaa, DruxEVAN WHEEL
DJs:SILVER (SWE)D1VARI DJ SETKUIVA H#Meetgas B2BSAMUEL P. NOBLEMAN
Liput ovelta 24 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään security fee 3,90 €
Tapahtumassa ei hyväksytä minkäänlaista syrjintää, häirintää tai väkivaltaa. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen: www.aaniwalli.fi/turvallisuus
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä (paikan päällä järjestyksenvalvojat kantavat pyörätuolin sisälle)
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Rhythm Manifesto -levynjulkaisukiertue
Tomi Salesvuo East Funk Attack julkaisee neljännen albumin "Rhythm Manifesto IV" lokakuun 4. päivä. Useampaan kertaan euroopassa kiertänyt, kotimaan klubeilla sekä festareilla esiintynyt kymmenvuotias East Funk Attack yhdistelee eri musavaikutteita energisellä asenteella ennakkoluulottomasti. Eclipse Music levy-yhtiön julkaisema tiivis rock-funk paketti saattelee yhtyeen laajalle kotimaankiertueelle joka soi pitkälle kevääseen asti! Esimakua uudenlevyn tunnelmasta on saatu jo julkaistuilta kahdelta singleltä ”Losing You” ja ”We Are The Party” joiden musiikkivideot ovat kerännet hienosti katseluita Youtubessa ja joista saatu palaute on ollut jopa suorastaan ylistävää! Uudella levyllä kuullaan vierailevina artisteina kitaristit Riku Rajamaa ja Erja Lyytinen, sekä Funk-artisti, laulaja-pasunisti Nils Landgren (Ruotsi) ja yhtyeen kanssa kiertueilla ja festivaaleilla esiintynyt laulaja Sami Pitkämö. Tutustu ja tutki lisää East Funck Attackin nettisivuilta.
Facebook | InstagramLipupua saa myös ovelta, mikäli jäljellä.Lippujen varausaika 2 päivää.
***EsteettömyysAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Nestor (SWE) + Cruzh (SWE)
Nestor (SWE) + Cruzh (SWE) On The Rocksissa 18.10.2024!
Länsinaapurimme osaaminen melodisen hard rockin saralla ei liene kenellekään epäselvää ja tätä herkkua on luvassa, kun uskomattoman kovan bailubändin maineessa oleva Nestor saapuu Helsingin On The Rocksiin 18. lokakuuta. Ruotsalaisten ylivoimaa täydentää pehmeän tyylikkäästi rokkaava Cruzh.
Nestor perustettiin jo kauniilla 80-luvulla vain vaipuakseen horrokseen yli kolmeksi vuosikymmeneksi. Bändi kasasi rivinsä uudelleen vuonna 2021 ja uusi alku olikin räjähtävä. ”Kids In A Ghost Town”-albumin myötä bändin maine äärimmäisen viihdyttävänä ja tiukkana live-koneena levisi kulovalkean tavoin.
Nestorin uutuusalbumi ”Teenage Rebel” ilmestyi toukokuussa 2024 ja levyltä irrotetun ”Victorious”-sinkun perusteella oli selvää, että silkkaa hard rock -nannaa oli tiedossa!Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
Liput ovelta, mikäli jäljellä.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
DJ Kridlokk, Stepa
Korkeaa arvostusta kerryttänyt artisti ja tuottaja DJ Kridlokk eli Kristo Laanti julkaisi huhtikuussa odotetun uuden albuminsa Hai. Kridlokkin kokonaan itse säveltämää, sanoittamaa ja tuottamaa albumia on laajalti hehkutettu uudeksi suomiräpin merkkiteokseksi.
Lämminhenkistä ja tiedostavaa otetta suosivan Stepan riimit ovat täynnä hevosvoimaa ja korkeajännitteistä energiaa. Nykypäivänä Stepan musiikki puhuu yhä enemmän ajan- ja elämän arvokkuuden puolesta, unohtamatta voimista suurimpia: rauhaa ja rakkautta.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
Kerubin kantiskortilla ennakkolipuista 2 euron alennus. Alennusliput (rajoitettu erä) myynnissä ainoastaan Tiketissä. Kerubin voimassaoleva kantiskortti on näytettävä sisääntulon yhteydessä. Kerubin mobiilikantiskortin saat hankittua osoitteesta kantis.kerubi.fi
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Lisätietoja esteettömyydestä Kerubin nettisivuilla.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Tyttö ja varis
Tyttö ja Varis on pieni suuri tarina odottamattomasta ystävyydestä. Se kertoo ihmisistä, joiden ohi niin helposti kävelemme ja joiden ongelmat eivät kosketa meitä. Näytelmä muistuttaa, että näidenkin ihmisten ympärillä on äidit ja lapset ja elämänkokoiset kysymykset siitä, miten elämää täällä eletään.Sirkku Peltolan nerokas ja tarkka dialogi valottaa eri ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten ajatuksia kirkkaasti ja lämpimällä huumorilla höystettynä. Henkilöt ovat omalla tavallaan kadottaneet elämänsä kompassin ja kaipaavat kipeästi pelastamista. Siihen tarvitaan aina toista ihmistä.Käsikirjoitus: Sirkku PeltolaOhjaus: Markus JärvenpääLavastus: Samuli HallaPuvustus: Päivi Hanttu-LindströmNäyttelijät: Leena Nuora, Helka-Maria Kinnunen, Aino Sirje, Eppu PastinenEsitysoikeudet: Agency NorthEnsi-ilta 21.9. klo 16, Pienellä näyttämöllä Kesto 2h 10min Kotimainen draama
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Vesa Salmi & Kylmäojan kanttorit
Kuvia Kekkosen komerosta on Vesa Salmen viides albumi. Julkkareissa esitetään sen kaikki biisit. Lisäksi kuulet parhaat palat neljältä ekalta albumilta. Vesan & kitaran lisäksi lavalla nähdään Kylmäojan kanttorit -kokoonpano: Joona Rinne kitara, Ossi Peura kieli- ja kosketinsoittimet, Tipi Tuovinen basso, Markus Ketola rummut sekä harmonikassa Merja Ikkelä.
Lisätietoja: musa.vesasalmi.net.
Tervetuloa!Showtime 20:00
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.
Lippuja saatavilla myös ovelta.
***Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläLisätietoja: Tapahtuma on Mascotin alakerrassa, samassa kerroksessa sijaitsee inva-wc.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
ONEVIOLIN - ACT TWO
ONEVIOLIN JATKAA SUOMEN VALLOITUSTA UUDELLA LIVESETILLÄÄNLontoon Royal College of Musicista valmistunut ONEVIOLIN, oikealta nimeltään Pekka Niemi, on esiintynyt viime vuosina loppuunmyydyille saleille eri puolilla Suomea. Huippuviulisti jatkaa menestyksekkäiden rundiensa putkea syksyllä 2024, kun hän tuo ACT TWO -nimisen uudistetun livesetin perinteisten konserttisalien lisäksi myös klubeille!Tunnin mittaiset ACT TWO -keikat tulevat keskittymään kansainvälisten hittien cover-versioihin. ONEVIOLINin maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen konsepti perustuu siis siihen, että artisti uudelleenversioi tunnettuja kappaleita käyttäen vain yhdellä viululla tuotettuja ääniä. Kaikki rummuista melodiaan on tehty vain ja ainoastaan artistin viululla. Esiintymistä tukevat lavalle pystytettävät videoscreenit, joiden visuaalinen ilme on ACT TWO -setissä päivitetty aivan uudelle tasolle. Konsertit eivät sisällä väliaikaa.ONEVIOLIN on ollut hurjassa nousukiidossa 2020-luvulla. Hänen some-hiteiksi nousseet cover-videonsa saattavat kerätä miljoonia katselukertoja jopa yksittäin, puhumattakaan paljonko ne ovat tavoittaneet ihmisiä maailmanlaajuisesti yhteensä. Omien konserttiensa lisäksi hän on tuttu näky niin TV-ruudusta kuin erilaisista kampanjoistakin.Pelkästään vuonna 2023 ONEVIOLIN teki kolme kiertuetta, esiintyi festivaaleilla, firmatilaisuuksissa ja lennätettiin eri mantereille myös ulkomaan yksityiskeikoille. Keikkailun ja viraalivideoiden ohella artisti on julkaissut "ONE"-nimisen albumin sekä vieraillut Uniikin ja TUULIn kultaa striimanneella singlellä Karuselli.
FI
108 views
Buy Ticket
Read More
Black Devils (Hurriganes Show)
Kahdella legendaarisella Hurriganes-kitaristilla varustettu Black Devils feat. Ile Kallio & Janne Louhivuori soittaa Hurriganesin parhaat hitit ja livesuosikit, yllätyksiä unohtamatta. Vuoden 2024 keikoilla juhlistetaan paitsi Ile Kallion paluuta yhtyeen riveihin, myös 23. helmikuuta ilmestynyttä studioalbumia ”Get Ready” (Emsalö Music), jonka tekijätiimissä ovat vaikuttaneet Ilen lisäksi mm. Richard Stanley, Costello Hautamäki ja Janne Louhivuori.
”Mahtavaa lähteä keikoille niin että sekä Ile Kallio että Janne Louhivuori on mukana. Soitamme Ganesin parhaat klassikot ja keskitymme myös harvemmin kuultuihin helmiin Ilen ja Jannen aikakausilta. Yllätykset kuuluu meillä lisäksi perinteisesti asiaan. Bändin tavoite on kunnioittaa alkuperäistä ja luoda kuulijalle kunnon aikamatka menneeseen, mutta uuden albumin myötä katse on Ilen ja Jannen kanssa myös tulevassa. Tervetuloa!”, kertoo Black Devilsiä luotsaava laulaja-rumpali J-P Kakkola.
Black Devilsin peruskokoonpanoon kuuluu J-P Kakkolan lisäksi Tero Salminen (basso) ja Matti Kähkönen (kitara). Yhtye on lähivuosina julkaissut livealbumit sekä Ile Kallion että Janne Louhivuoren kanssa ja tehnyt aiemmin yhteistyötä myös Remun ja Hurriganesin Roadrunner-albumin tuottaneen Richard Stanleyn kanssa. Vuonna 1971 Hurriganesin nimeksi oli kuuleman mukaan ehdolla juurikin Black Devils, mutta lopulta Remulle tuli mieleen Johnny and the Hurricanes, ja loppu on historiaa.Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Olaf Burger
Olaf Burger + ranskalaiset
(L, G), tarjolla keikkailtana 18:30-20:00. Osta ruokailu House of
Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Costee
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Euro Floorball Tour 2024: Perjantai
Euro Floorball Tour 2024
Salibandymaailman parhaat kohtaavat lokakuussa Turussa ja Raumalla kun Euro Floorball Tour rantautuu Länsirannikolle. Kolmen päivän aikana Suomen miehet ja U19 miehet saavat vastaansa kivenkovat maajoukkueet Sveitsistä, Tsekistä ja Ruotsista.
Perjantain ottelut pelataan Turussa ja lauantaina karavaani siirtyy Raumalle. Tapahtumaan on myynnissä päivälippujen lisäksi myös Rauman molemmat pelipäivät kattava lippupaketti.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Jesse Markin
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
A.W. Yrjänä @ Kantakrouvi live
CMX-yhtyeen keulahahmona suomalaisille tutuksi tullut A.W. Yrjänä julkaisi jo viidelle eri vuosikymmenelle ulottuneen levytysuransa ensimmäisen sooloalbumin maaliskuussa 2024.”Yli kolmekymmenen vuoden ajan olen kirjoittanut suurimman osan yhtyeeni CMX:n kappaleista. Sen rinnalla on syntynyt musiikkia, jonka energia on omapäisesti erilaista kuin bändi-ilmaisu. Syksyn -23 olen työstänyt taitavan ja rohkean työryhmän kanssa albumia, joka koostuu hyvin omakohtaisista lauluista. Muutamat ovat vuosien varrelta, suuri osa aivan uusia”, Yrjänä kertoo.Maaliskuussa ilmestynyt albumi kantaa nimeä Heliografi. Se merkitsee valolla kirjoittamista.”Kun kirjoitetaan valolla, kirjoitetaan myös varjolla. Valon ja varjon välimaastosta löysimme musiikkia, jota tehdessämme tunsimme olevamme yhtä aikaa sekä kotona, että vieraassa maassa. Laulut ottivat meitä käsistä ja veivät, minne mielivät.””Minulle laulujen kirjoittaminen on elämänmittainen työ. Matka olemisen arvoitukseen ja ympäröivään kulttuuriin. Toisinaan herkkää kuulostelua, joskus rajojen rikkomista. Parhaimmillaan kurkottamista tuntemattomaan. Tekstin ja musiikin liitto on muoto, jolla voi tutkailla alueita, joihin muilla kommunikaation muodoilla ei pääse”, Yrjänä jatkaa.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Kärpät - KalPa
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
+358 live: The Greatest Nordic Hits
+358 live: The Greatest Nordic Hits
Ääniwalli kohtaa ennenäkemättömän, pohjoismaisen artistikattauksen perjantaina 18.10. järjestettävässä +358-konsepti-illassa. Euforista yhteisöllisyyttä on luvassa, sillä illan ulkomaisille live-esiintyjille yhteistyö on tuttua. The Greatest Nordic Hits tuo yhteen enigmaattisen kokoonpanon nosteessa olevia eksperimentaalisia artisteja, jotka omaavat laajan katalogin yhdessä tehtyä tuotantoa. Room 1:ssä nähdään koko illan mitalta eri tyylejä yhdisteleviä elektronisen musiikin DJ-taitajia.
Illan pääesiintyjä, artisti-tuottaja TONSER (DK) yhdistelee musiikissaan tummia elektronisia sävyjä ja futuristisia äänimaisemia. Tammikuussa 2024 ”Night Hunter” debyyttialbumi korostaa artistin näkemyksellistä kokeellisuutta, varmistaen paikkansa yhtenä genrensä kiinnostavimpana tanskalaisena tulokkaana. Artistin live vakuuttaa kuulijansa tunnetusti intensiivisellä, jopa transsimaisella
esiintymisellään.
Aallonharjalla oleva kollektiivi BNO eli BOYSNIGHTSOUT (SWE) on venyttänyt SoundCloud-rapin rajoja jo vuodesta 2019 yhdistelemällä eri tyylejä tunteikkaasta ambientista dynaamiseen hiphopiin. Kollektiivin Ääniwalli-edustus Swoopy, Buffalobang, d1v ja Spira me tuovat +358-iltaan jo miljoonia streameja ylittänyttä tuotantoa ainutlaatuisella live-soundillaan.
Pradaaslife, Lunaa ja Drux muodostavat elektronisia ja melodisia elementtejä sekoittavan SCRAP CLUB (SWE) musiikkikollektiivin. Kolmikon live-esiintymiset tiedetään intensiivisestä tunnelmasta ja innovatiivisen eteerisestä tulkinnasta. Odotettavissa on soundia aina laaja-alaisista vokaalisuorituksista monikerroksisiin äänimaisemiin.
Illan livet käynnistää helsinkiläinen suunnannäyttäjä EVAN WHEEL, joka tuo poikkeavaa ja omanleimaista tuotantoa Suomen elektronisen ja kokeellisen musiikin kentälle. Miljoonia streamannut artisti tunnetaan syvällisistä ja vangitsevista äänikokemuksista, jotka rikkovat perinteisiä genrerajoja.
Isolla puolella illan eklektisestä selektioista vastaa kattava dj-line up: SILVER (SWE), D1VARI DJ SET, KUIVA H, #Meetgas B2B ja SAMUEL P. NOBLEMAN.
Aikataulut julkaistaan lähempänä tapahtumaa. Tervetuloa!
Live:
TONSER (DK)
BOYSNIGHTSOUT (SWE): Swoopy, Buffalobang, d1v, Spira me
SCRAP CLUB (SWE): Pradaaslife, Lunaa, Drux
EVAN WHEEL
DJs:
SILVER (SWE)
D1VARI DJ SET
KUIVA H
#Meetgas B2B
SAMUEL P. NOBLEMAN
Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 22:00
Liput ovelta 24 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään security fee 3,90 €
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Rosi levyjulkkarit, Mikayla
Rosin Mutta sä elät -debyyttialbumi julkaistaan lokakuussa!
Popartisti Rosin Mutta sä elät -debyyttialbumi julkaistaan 11. lokakuuta Playground Musicin kautta. Levyjulkkareita juhlitaan Helsingin Bar Loosessa 18. lokakuuta. Illan avaa R&B-tulokas Mikayla.
Rosi on menettänyt molemmat vanhempansa levyprosessin aikana. Vaikeiden aikojen voimalauseena on kulkenut mukana lause “mutta sä elät”. Sen taustalla on koskettava tarina.
-Nimessä on kyllä totuus, koska se miksi albumin tekeminen on kestäny, on nimenomaan, et elämä on heittänyt kaikenlaista eteen. Oon tätä albumia tehdessä käyny läpi elämäni vaikeimpia ajanjaksoja, mut myös sykähdyttävimpiä. Että eletty on. ”Mutta sä elät” on lauseena mulle merkityksellinen, koska se on mun ja mun rakkaan mummon voimalause. Se sai alkunsa, kun mun isä, mun mummon poika, menehtyi syöpään ja mummo kohtasi meidän perhetutun autistisen pojan torilla ja suru-uutiset kuultuaan tää viisas poika totesi mun mummolle vain sanat ”mutta sä elät”. Sen jälkeen me ollaan tasaisesti vaikeina hetkinä palattu tohon lauseeseen ja yritetty muistaa sen sanoma. Levyn fokusbiisi Mutta sä elät onkin kirjoitettu mun mummolle, joka on omalla sinnikkyydellään ja voimallaan todistanu, että ihminen on ihmeellinen kokonaisuus ja se voi palautua monesta vaikeasta asiasta. Laulu tehtiin yhessä Aleksanteri Hakaniemen ja Niko Lithin kanssa. Albumi kertoo ikävästä, luopumisesta ja surusta, mutta myös toivosta, valosta ja kasvusta. Että kaiken jälkeen sitä on elossa. Ja menee eteenpäin, Rosi kertoo.
Albumin ydintyöryhmään kuuluvat Rosin lisäksi Niko Lith, Emmi Hakala ja Anniina Timonen. Albumin on masteroinut Henkka Niemistö.
Lauteet lämmittelee Mikayla!
Mikayla on yksi kotimaisen R&B:n kiinnostavimmista uusista äänistä. Feminiinisestä energiasta ammentavan laulajan musiikki on tyylikäs sekoitus pehmeitä R&B-soundeja ja tarttuvia pop-melodioita.Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
Liput ovella 12 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@barloose.com
Bar Loosessa noudetaan turvallisemman tilan periaatteita: barloose.com/turvallinen-tila/
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Smalltime Players
Smalltime Players: Edu Kettunen - Mika Kuokkanen - Johanna Iivanainen & Mikko Iivanainen - Levynjulkaisukiertue 2024
Kotimaisen juurimusiikin sanansaattajat Edu Kettunen, Mika Kuokkanen
sekä Johanna ja Mikko Iivanainen tarjoilevat herkkiä tulkintoja ja
elämänmakuisia tarinoita konserttisalikiertueellaan syys-lokakuussa
2024. Kiertueella juhlistetaan syksyllä julkaistavaa
Smalltime Players -yhtyeen uutta albumia.
Olohuonemaisessa konsertissa nämä neljä esittävät uuden levynsä
tuotantoa, tunnetuimpia kappaleitaan ja valikoituja lainakappaleita.
Luvassa on tyylikäs ja tiheätunnelmainen ilta, josta ei tunnetta ja
sävyjä puutu. Edu Kettusen ja Mika Kuokkasen vuosia kestänyt
musiikillisen yhteistyön tuloksena kuullaan hienosti yhteensoivaa
laulua ja sävykästä säestystä. Johanna ja MikkoIivanaisen musiikista
välittyy läsnäolo, rakkaus musiikkiin ja yhdessä tekemiseen.
Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden ehdottomaan eliittiin kuuluva Edu
Kettunen ei esittelyjä kaipaa. Hänen monista klassikko-kappaleistaan on
tullut lähes kansanlauluja, jotka periytyvät sukupolvelta toiselle. Edu
on kappaleissaan ja tulkinnoissaan onnistunut
nitomaan omaperäisen taitavasti yhteen suomen kielen, suomalaisen
mielenmaiseman sekä anglo-amerikkalaisenmusiikin perinteen.
Mika Kuokkanen on tuttu laulaja-kitaristi Hoedown-yhtyeen lisäksi muun
muassa J. KarjalaisenLännen-Jukka -kokoonpanosta ja yhteistyöstään Ninni
Poijärven kanssa. Mika on tehnyt kappaleita omien levyjensä ja
Hoedown-yhtyeen lisäksi esimerkiksi Eero Raittiselle,
Sami Saarelle ja Emma Salokoskelle.
Useilla musiikkialan palkinnoilla palkittu, SuomiLOVE-ohjelmasta koko
kansalle tutuksi tullut ja upeana tulkitsijana tunnettu Johanna
Iivanainen on julkaissut kolme soolo-albumia (Kadotaan uneen,
Mustarastas laulaa ja Broken river) ja ollut mukana yli 50:llä
levytyksellä.
Mikko Iivanainen on monista kokoonpanoista tuttu monipuolinen
kitarataiteilija. Johannan ja Mikonduon ohella hänet tunnetaan hyvin
myös loistavana jazz-kitaristina mm. Nordic Trinity Trio-kokoonpanossa.
Taiteilija on julkaissut kolme soolo-albumia, joista viimeisin
Lullaby For Lost Souls julkaistiin vuonna 2023.
Kokoonpano:
Edu Kettunen - laulu, kitara & perkussiot
Mika Kuokkanen, - laulu & kitara
Johanna Iivanainen, - laulu & piano
Mikko Iivanainen - kitara & taustalaulu
Showtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Oku Luukkainen K-20
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Rebekka Holi
Rebekka Holi nähdään ensimmäistä kertaa Skenesalissa 18.10.
Laulaja-lauluntekijä Rebekka Holi julkaisi helmikuussa 2024 uuden Kukkaan-albuminsa, jonka tiimoilta artisti lähti levyjulkkarikiertueelle maaliskuun alussa.Kukkaan on musiikillisesti Holin aiempaa tilkkutäkkimäistä Posliinijättiläinen-albumia suoraviivaisempaa poppia ja rokkia. Melodiat ovat koukuttavia ja omintakeisia kuten Holin sävellystyyliin kuuluu. Holin soittama akustinen kitara myös nivoo albumin tunnelmallisesti latautuneita kappaleita kauniisti yhteen. Tuokiokuvamaisesta albumista välittyy kuuntelijoille selkeä viesti: ympäristön tarkkaileminen ja kohtaamiset toisten olentojen kanssa kasvattavat ja niin ollen avittavat kukkaan puhkeamisessa.Rebekka Holi on Helsingistä kotoisin oleva artisti ja lauluntekijä, jonka musiikki on oivaltava sekoitus rokkia ja indiepoppia. Musiikkia läpi elämänsä säveltänyt artisti on suorasukainen sanoittaja, joka kertoo kappaleissaan oman elämänsä kokemuksista ja koukeroista. Syvällä oman taiteensa parissa viihtyvä Rebekka Holi on kokonaisvaltainen artisti, joka luo omaa taiteellista maailmansa pala kerrallaan. Kappaleet ovat Holin sanoittamia sekä säveltämiä. Artisti on myös itse tehnyt kansitaiteensa.
Rebekka Holi:Facebook | Spotify | Youtube | Instagram
Skenesali:Instagram | FacebookLiput ovelta 20 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään 3 € eteispalvelumaksu.
Skenesali on Myyrmäen uusin, upein ja rouhein keikkapaikka!Löydät Skenesalin 20 metrin päästä Myrtsin juna-asemalta, jonne päätyy P-junalla reilussa vartissa steissiltä, AB-lipulla.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Joonas Ikonen, 0405781407, joonas@myyrancolo.fi
Esteettömyys puutteellista, portaat. Avustajan kanssa mahdollista
kulkea vaihtoehtoista reittiä Skenesaliin. Esteetön WC eri kerroksessa,
kulku järjestettävissä. Olethan yhteydessä, niin järjestetään kulku.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
IKUISESTI NUORI
Laura Voutilaisen joulualbumi Minun tähteni on vahvan laulamisen juhlaa. Laulut edustavat uudenlaista joulumusiikkia, jossa paikoin tykitellään menemään Harlemin sunnuntaijumalanpalvelusten malliin ja herkimmillään liitytään suomalaisille tuttuun haikeankauniiseen joulutunnelmaan. Vuonna 2019 julkaistu albumi keräsi kiitosta niin kuulijoilta ja kriitikoilta, ja muun muassa Helsingin Sanomat palkitsi levyn arviossaan viidellä tähdellä. Loppuvuodesta käynnistyvän kiertueen nimi onkin johdettu joulualbumin nimestä. Voutilainen esiintyy ympäri Suomen yhteensä yhdessätoista kirkossa yhdessä multi-instrumentalisti Veera Railion ja säveltäjä-muusikko Lasse Piiraisen kanssa. Piirainen vastasi myös Minun tähteni -albumin tuotannosta. Kiertueella rakastettuja joululauluja tullaan kuulemaan myös Voutilaisen albumin ulkopuolelta. “Minulle on henkilökohtaisesti tärkeää päästä esiintymään säännöllisesti kirkon hiljaisuuteen. Minun Tähteni -albumin mahtipontisuus kääntyy kirkoissa syvällisen kauniiksi musiikilliseksi matkaksi, kun kappaleet esitetään riisuttuina versioina kolmen upean muusikon voimin”, Laura Voutilainen kommentoi.”, Laura Voutilainen kommentoi.
FI
122 views
Buy Ticket
Read More
Bar Fabu: Varski & Robert Rantalainen
Bar Fabu: Unohtumaton Ilta TehdassalissaTervetuloa nauttimaan ikimuistoisesta illasta Tehdassalissa, kun Bar Fabu tarjoaa elävää musiikkia kahden huippulahjakkuuden voimin. Illan aikana esiintyy kaksi paikallista lauluntekijää. Trubaduuri Varski aloittaa illan esittämällä omia kappaleitaan, jotka vangitsevat kuulijat rehellisyydellään ja tunteellisuudellaan. Lavalle nousee myös toinen kovan luokan lauluntekijä Robert Rantalainen, joka esiintyy bändinsä kanssa ja he tuovat lavalle energistä ja monipuolista musiikkia.Ravintola Fabriken vastaa tarjoiluista, täydentäen ainutlaatuisen illan tunnelman.Tilaisuus on K-18.Järjestäjä Porvoon Taidetehtaan säätiö.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Ritari Siniparta
Yksi murha on rikos, miljoona sankaruutta. Numerot pyhittävät. Ritari Siniparta (engl. Monsieur Verdoux) kertoo suuren laman seurauksena työttömäksi jäävästä pankkivirkailija Henri Verdoux´sta (Seppo Kaisanlahti). Hän pyrkii kekseliäästi elättämään itsensä ja perheensä viettelemällä varakkaita naisia ja huijaamalla heidän omaisuutensa. Näytelmän teemat ovat sekä ajattomia että äärimmäisen ajankohtaisia. Teos on kuvaus kyynisyyden ja katkeruuden tuhoavasta voimasta sekä epätoivon synnyttämästä väkivallasta. Teos sijoittuu pörssikeinottelun ja itsekkyyden aikaan ja on väistämättä myös yltiökapitalismin kritiikki. Ritari Siniparta on merkittävä elokuva Chaplinin uralla. Vuonna 1947 valmistunut teos oli Chaplinin ensimmäinen elokuva, jossa hän ei esiintynyt legendaarisessa Kulkuri-hahmossaan. Elokuvaa on pidetty eräänä Chaplinin uran hienoimmista teoksista. Käsikirjoitus: Charles Chaplin Ohjaus ja dramatisointi: Juha Luukkonen Lavastus: Juho Lindström Puvustus: Noora Salmi Näyttelijät: Seppo Kaisanlahti, Volter Putro, Jussi Johnsson, Anna-Kaisa Makkonen, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Noora Koski, Sanna Kemppainen, Jisook Kim Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 7.9. klo 16, Suurella näyttämöllä Kesto 2 h 20 min Rikosdraama
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
JYP - KooKoo
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Ysärinight - Retropop
Retropop Pe 18.10.2024 The Book Barissa!Energisistä live-esiintymisistä tunnettu suomenkielisen konepopin konkari Retropop tunnetaan tarttuvista melodioista ja iskevistä lyriikoista. Miljoonia striimanneen Retropopin tunnetuimmat kappaleet ovat Tää ilta ja Kultaiset ysärivuodet. Retropop-duon keikoilla kuullaan omien kappaleiden lisäksi myös muiden artistien hittejä Retropopin tyyliin.Tervetuloa viihtymään!
The Book BarFacebook | InstagramNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Lippuja myydään ovella, vaikka ennakkoliput olisi myyty loppuun.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: mkoukkula@hotmail.com / 0405612141
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Pekka Tegelman
Ainutlaatuinen konsertti on läpileikkaus kitaristi, sanoittaja, säveltäjä ja tuottaja Pekka Tegelmanin (s. 1957) monipuolisesta ja pitkästä urasta. Skaala on laaja, ulottuen rockyhtyeistä jazziin ja runolauluihin. Ohjelmisto ei kuitenkaan ole pelkkää nostalgiaa, vaan konsertissa kuullaan myös Pekan vielä julkaisematonta musiikkia.
Pekan itsensä lisäksi lavalla nähdään: Sakari Kuosmanen - Laulu Timo Ylinen - LauluMatti Tegelman - kontra- ja sähköbasso Tatu Kemppainen - Kitara ja laulu Rauno Tikkanen - Puhaltimet Touko Kemppainen - Rummut Ossi Jauhiainen - Kosketinsoittimet
Järj. Double Alfa Productions / 0509129901
Kuva: Jarmo ”Toots” JauhiainenMaxim avautuu klo 15:00, ovet saliin avataan klo 18:00.
Liput ovelta 27 €, mikäli jäljellä.
Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 15:00.
Keikka toteutetaan istumakatsomona. Konsertin kesto on n. 2,5 h, väliaika.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
FI
15 views
Buy Ticket
Read More