4144 result(s) found for ""

+358 live: The Greatest Nordic Hits image
+358 live: The Greatest Nordic Hits
+358 live: The Greatest Nordic Hits Ääniwalli kohtaa ennenäkemättömän, pohjoismaisen artistikattauksen perjantaina 18.10. järjestettävässä +358-konsepti-illassa. Euforista yhteisöllisyyttä on luvassa, sillä illan ulkomaisille live-esiintyjille yhteistyö on tuttua. The Greatest Nordic Hits tuo yhteen enigmaattisen kokoonpanon nosteessa olevia eksperimentaalisia artisteja, jotka omaavat laajan katalogin yhdessä tehtyä tuotantoa. Room 1:ssä nähdään koko illan mitalta eri tyylejä yhdisteleviä elektronisen musiikin DJ-taitajia. Illan pääesiintyjä, artisti-tuottaja TONSER (DK) yhdistelee musiikissaan tummia elektronisia sävyjä ja futuristisia äänimaisemia. Tammikuussa 2024 ”Night Hunter” debyyttialbumi korostaa artistin näkemyksellistä kokeellisuutta, varmistaen paikkansa yhtenä genrensä kiinnostavimpana tanskalaisena tulokkaana. Artistin live vakuuttaa kuulijansa tunnetusti intensiivisellä, jopa transsimaisella esiintymisellään. Aallonharjalla oleva kollektiivi BNO eli BOYSNIGHTSOUT (SWE) on venyttänyt SoundCloud-rapin rajoja jo vuodesta 2019 yhdistelemällä eri tyylejä tunteikkaasta ambientista dynaamiseen hiphopiin. Kollektiivin Ääniwalli-edustus Swoopy, Buffalobang, d1v ja Spira me tuovat +358-iltaan jo miljoonia streameja ylittänyttä tuotantoa ainutlaatuisella live-soundillaan. Pradaaslife, Lunaa ja Drux muodostavat elektronisia ja melodisia elementtejä sekoittavan SCRAP CLUB (SWE) musiikkikollektiivin. Kolmikon live-esiintymiset tiedetään intensiivisestä tunnelmasta ja innovatiivisen eteerisestä tulkinnasta. Odotettavissa on soundia aina laaja-alaisista vokaalisuorituksista monikerroksisiin äänimaisemiin. Illan livet käynnistää helsinkiläinen suunnannäyttäjä EVAN WHEEL, joka tuo poikkeavaa ja omanleimaista tuotantoa Suomen elektronisen ja kokeellisen musiikin kentälle. Miljoonia streamannut artisti tunnetaan syvällisistä ja vangitsevista äänikokemuksista, jotka rikkovat perinteisiä genrerajoja. Isolla puolella illan eklektisestä selektioista vastaa kattava dj-line up: SILVER (SWE), D1VARI DJ SET, KUIVA H, #Meetgas B2B ja SAMUEL P. NOBLEMAN. Live:TONSER (DK)BOYSNIGHTSOUT (SWE): Swoopy, Buffalobang, d1v, Spira meSCRAP CLUB (SWE): Pradaaslife, Lunaa, DruxEVAN WHEEL DJs:SILVER (SWE)D1VARI DJ SETKUIVA H#Meetgas B2BSAMUEL P. NOBLEMAN Liput ovelta 24 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään security fee 3,90 € Tapahtumassa ei hyväksytä minkäänlaista syrjintää, häirintää tai väkivaltaa. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen: www.aaniwalli.fi/turvallisuus Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä (paikan päällä järjestyksenvalvojat kantavat pyörätuolin sisälle)
ONEVIOLIN - ACT TWO image
ONEVIOLIN - ACT TWO
ONEVIOLIN JATKAA SUOMEN VALLOITUSTA UUDELLA LIVESETILLÄÄNLontoon Royal College of Musicista valmistunut ONEVIOLIN, oikealta nimeltään Pekka Niemi, on esiintynyt viime vuosina loppuunmyydyille saleille eri puolilla Suomea. Huippuviulisti jatkaa menestyksekkäiden rundiensa putkea syksyllä 2024, kun hän tuo ACT TWO -nimisen uudistetun livesetin perinteisten konserttisalien lisäksi myös klubeille!Tunnin mittaiset ACT TWO -keikat tulevat keskittymään kansainvälisten hittien cover-versioihin. ONEVIOLINin maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen konsepti perustuu siis siihen, että artisti uudelleenversioi tunnettuja kappaleita käyttäen vain yhdellä viululla tuotettuja ääniä. Kaikki rummuista melodiaan on tehty vain ja ainoastaan artistin viululla. Esiintymistä tukevat lavalle pystytettävät videoscreenit, joiden visuaalinen ilme on ACT TWO -setissä päivitetty aivan uudelle tasolle. Konsertit eivät sisällä väliaikaa.ONEVIOLIN on ollut hurjassa nousukiidossa 2020-luvulla. Hänen some-hiteiksi nousseet cover-videonsa saattavat kerätä miljoonia katselukertoja jopa yksittäin, puhumattakaan paljonko ne ovat tavoittaneet ihmisiä maailmanlaajuisesti yhteensä. Omien konserttiensa lisäksi hän on tuttu näky niin TV-ruudusta kuin erilaisista kampanjoistakin.Pelkästään vuonna 2023 ONEVIOLIN teki kolme kiertuetta, esiintyi festivaaleilla, firmatilaisuuksissa ja lennätettiin eri mantereille myös ulkomaan yksityiskeikoille. Keikkailun ja viraalivideoiden ohella artisti on julkaissut "ONE"-nimisen albumin sekä vieraillut Uniikin ja TUULIn kultaa striimanneella singlellä Karuselli.
Black Devils (Hurriganes Show) image
Black Devils (Hurriganes Show)
Kahdella legendaarisella Hurriganes-kitaristilla varustettu Black Devils feat. Ile Kallio & Janne Louhivuori soittaa Hurriganesin parhaat hitit ja livesuosikit, yllätyksiä unohtamatta. Vuoden 2024 keikoilla juhlistetaan paitsi Ile Kallion paluuta yhtyeen riveihin, myös 23. helmikuuta ilmestynyttä studioalbumia ”Get Ready” (Emsalö Music), jonka tekijätiimissä ovat vaikuttaneet Ilen lisäksi mm. Richard Stanley, Costello Hautamäki ja Janne Louhivuori. ”Mahtavaa lähteä keikoille niin että sekä Ile Kallio että Janne Louhivuori on mukana. Soitamme Ganesin parhaat klassikot ja keskitymme myös harvemmin kuultuihin helmiin Ilen ja Jannen aikakausilta. Yllätykset kuuluu meillä lisäksi perinteisesti asiaan. Bändin tavoite on kunnioittaa alkuperäistä ja luoda kuulijalle kunnon aikamatka menneeseen, mutta uuden albumin myötä katse on Ilen ja Jannen kanssa myös tulevassa. Tervetuloa!”, kertoo Black Devilsiä luotsaava laulaja-rumpali J-P Kakkola. Black Devilsin peruskokoonpanoon kuuluu J-P Kakkolan lisäksi Tero Salminen (basso) ja Matti Kähkönen (kitara). Yhtye on lähivuosina julkaissut livealbumit sekä Ile Kallion että Janne Louhivuoren kanssa ja tehnyt aiemmin yhteistyötä myös Remun ja Hurriganesin Roadrunner-albumin tuottaneen Richard Stanleyn kanssa. Vuonna 1971 Hurriganesin nimeksi oli kuuleman mukaan ehdolla juurikin Black Devils, mutta lopulta Remulle tuli mieleen Johnny and the Hurricanes, ja loppu on historiaa.Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä. Olaf Burger Olaf Burger + ranskalaiset (L, G), tarjolla keikkailtana 18:30-20:00. Osta ruokailu House of Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä. Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.
Ilon aika image
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
+358 live: The Greatest Nordic Hits image
+358 live: The Greatest Nordic Hits
+358 live: The Greatest Nordic Hits Ääniwalli kohtaa ennenäkemättömän, pohjoismaisen artistikattauksen perjantaina 18.10. järjestettävässä +358-konsepti-illassa. Euforista yhteisöllisyyttä on luvassa, sillä illan ulkomaisille live-esiintyjille yhteistyö on tuttua. The Greatest Nordic Hits tuo yhteen enigmaattisen kokoonpanon nosteessa olevia eksperimentaalisia artisteja, jotka omaavat laajan katalogin yhdessä tehtyä tuotantoa. Room 1:ssä nähdään koko illan mitalta eri tyylejä yhdisteleviä elektronisen musiikin DJ-taitajia. Illan pääesiintyjä, artisti-tuottaja TONSER (DK) yhdistelee musiikissaan tummia elektronisia sävyjä ja futuristisia äänimaisemia. Tammikuussa 2024 ”Night Hunter” debyyttialbumi korostaa artistin näkemyksellistä kokeellisuutta, varmistaen paikkansa yhtenä genrensä kiinnostavimpana tanskalaisena tulokkaana. Artistin live vakuuttaa kuulijansa tunnetusti intensiivisellä, jopa transsimaisella esiintymisellään. Aallonharjalla oleva kollektiivi BNO eli BOYSNIGHTSOUT (SWE) on venyttänyt SoundCloud-rapin rajoja jo vuodesta 2019 yhdistelemällä eri tyylejä tunteikkaasta ambientista dynaamiseen hiphopiin. Kollektiivin Ääniwalli-edustus Swoopy, Buffalobang, d1v ja Spira me tuovat +358-iltaan jo miljoonia streameja ylittänyttä tuotantoa ainutlaatuisella live-soundillaan. Pradaaslife, Lunaa ja Drux muodostavat elektronisia ja melodisia elementtejä sekoittavan SCRAP CLUB (SWE) musiikkikollektiivin. Kolmikon live-esiintymiset tiedetään intensiivisestä tunnelmasta ja innovatiivisen eteerisestä tulkinnasta. Odotettavissa on soundia aina laaja-alaisista vokaalisuorituksista monikerroksisiin äänimaisemiin. Illan livet käynnistää helsinkiläinen suunnannäyttäjä EVAN WHEEL, joka tuo poikkeavaa ja omanleimaista tuotantoa Suomen elektronisen ja kokeellisen musiikin kentälle. Miljoonia streamannut artisti tunnetaan syvällisistä ja vangitsevista äänikokemuksista, jotka rikkovat perinteisiä genrerajoja. Isolla puolella illan eklektisestä selektioista vastaa kattava dj-line up: SILVER (SWE), D1VARI DJ SET, KUIVA H, #Meetgas B2B ja SAMUEL P. NOBLEMAN. Aikataulut julkaistaan lähempänä tapahtumaa. Tervetuloa! Live: TONSER (DK) BOYSNIGHTSOUT (SWE): Swoopy, Buffalobang, d1v, Spira me SCRAP CLUB (SWE): Pradaaslife, Lunaa, Drux EVAN WHEEL DJs: SILVER (SWE) D1VARI DJ SET KUIVA H #Meetgas B2B SAMUEL P. NOBLEMAN Ikäraja: K-18 Aika: Ovet klo 22:00 Liput ovelta 24 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään security fee 3,90 €
Rosi levyjulkkarit, Mikayla image
Rosi levyjulkkarit, Mikayla
Rosin Mutta sä elät -debyyttialbumi julkaistaan lokakuussa! Popartisti Rosin Mutta sä elät -debyyttialbumi julkaistaan 11. lokakuuta Playground Musicin kautta. Levyjulkkareita juhlitaan Helsingin Bar Loosessa 18. lokakuuta. Illan avaa R&B-tulokas Mikayla. Rosi on menettänyt molemmat vanhempansa levyprosessin aikana. Vaikeiden aikojen voimalauseena on kulkenut mukana lause “mutta sä elät”. Sen taustalla on koskettava tarina. -Nimessä on kyllä totuus, koska se miksi albumin tekeminen on kestäny, on nimenomaan, et elämä on heittänyt kaikenlaista eteen. Oon tätä albumia tehdessä käyny läpi elämäni vaikeimpia ajanjaksoja, mut myös sykähdyttävimpiä. Että eletty on. ”Mutta sä elät” on lauseena mulle merkityksellinen, koska se on mun ja mun rakkaan mummon voimalause. Se sai alkunsa, kun mun isä, mun mummon poika, menehtyi syöpään ja mummo kohtasi meidän perhetutun autistisen pojan torilla ja suru-uutiset kuultuaan tää viisas poika totesi mun mummolle vain sanat ”mutta sä elät”. Sen jälkeen me ollaan tasaisesti vaikeina hetkinä palattu tohon lauseeseen ja yritetty muistaa sen sanoma. Levyn fokusbiisi Mutta sä elät onkin kirjoitettu mun mummolle, joka on omalla sinnikkyydellään ja voimallaan todistanu, että ihminen on ihmeellinen kokonaisuus ja se voi palautua monesta vaikeasta asiasta. Laulu tehtiin yhessä Aleksanteri Hakaniemen ja Niko Lithin kanssa. Albumi kertoo ikävästä, luopumisesta ja surusta, mutta myös toivosta, valosta ja kasvusta. Että kaiken jälkeen sitä on elossa. Ja menee eteenpäin, Rosi kertoo. Albumin ydintyöryhmään kuuluvat Rosin lisäksi Niko Lith, Emmi Hakala ja Anniina Timonen. Albumin on masteroinut Henkka Niemistö. Lauteet lämmittelee Mikayla! Mikayla on yksi kotimaisen R&B:n kiinnostavimmista uusista äänistä. Feminiinisestä energiasta ammentavan laulajan musiikki on tyylikäs sekoitus pehmeitä R&B-soundeja ja tarttuvia pop-melodioita.Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. Liput ovella 12 €, mikäli jäljellä. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@barloose.com Bar Loosessa noudetaan turvallisemman tilan periaatteita: barloose.com/turvallinen-tila/
Smalltime Players image
Smalltime Players
Smalltime Players: Edu Kettunen - Mika Kuokkanen - Johanna Iivanainen & Mikko Iivanainen - Levynjulkaisukiertue 2024 Kotimaisen juurimusiikin sanansaattajat Edu Kettunen, Mika Kuokkanen sekä Johanna ja Mikko Iivanainen tarjoilevat herkkiä tulkintoja ja elämänmakuisia tarinoita konserttisalikiertueellaan syys-lokakuussa 2024. Kiertueella juhlistetaan syksyllä julkaistavaa Smalltime Players -yhtyeen uutta albumia. Olohuonemaisessa konsertissa nämä neljä esittävät uuden levynsä tuotantoa, tunnetuimpia kappaleitaan ja valikoituja lainakappaleita. Luvassa on tyylikäs ja tiheätunnelmainen ilta, josta ei tunnetta ja sävyjä puutu. Edu Kettusen ja Mika Kuokkasen vuosia kestänyt musiikillisen yhteistyön tuloksena kuullaan hienosti yhteensoivaa laulua ja sävykästä säestystä. Johanna ja MikkoIivanaisen musiikista välittyy läsnäolo, rakkaus musiikkiin ja yhdessä tekemiseen. Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden ehdottomaan eliittiin kuuluva Edu Kettunen ei esittelyjä kaipaa. Hänen monista klassikko-kappaleistaan on tullut lähes kansanlauluja, jotka periytyvät sukupolvelta toiselle. Edu on kappaleissaan ja tulkinnoissaan onnistunut nitomaan omaperäisen taitavasti yhteen suomen kielen, suomalaisen mielenmaiseman sekä anglo-amerikkalaisenmusiikin perinteen. Mika Kuokkanen on tuttu laulaja-kitaristi Hoedown-yhtyeen lisäksi muun muassa J. KarjalaisenLännen-Jukka -kokoonpanosta ja yhteistyöstään Ninni Poijärven kanssa. Mika on tehnyt kappaleita omien levyjensä ja Hoedown-yhtyeen lisäksi esimerkiksi Eero Raittiselle, Sami Saarelle ja Emma Salokoskelle. Useilla musiikkialan palkinnoilla palkittu, SuomiLOVE-ohjelmasta koko kansalle tutuksi tullut ja upeana tulkitsijana tunnettu Johanna Iivanainen on julkaissut kolme soolo-albumia (Kadotaan uneen, Mustarastas laulaa ja Broken river) ja ollut mukana yli 50:llä levytyksellä. Mikko Iivanainen on monista kokoonpanoista tuttu monipuolinen kitarataiteilija. Johannan ja Mikonduon ohella hänet tunnetaan hyvin myös loistavana jazz-kitaristina mm. Nordic Trinity Trio-kokoonpanossa. Taiteilija on julkaissut kolme soolo-albumia, joista viimeisin Lullaby For Lost Souls julkaistiin vuonna 2023. Kokoonpano: Edu Kettunen - laulu, kitara & perkussiot Mika Kuokkanen, - laulu & kitara Johanna Iivanainen, - laulu & piano Mikko Iivanainen - kitara & taustalaulu Showtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02 Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
Rebekka Holi image
Rebekka Holi
Rebekka Holi nähdään ensimmäistä kertaa Skenesalissa 18.10. Laulaja-lauluntekijä Rebekka Holi julkaisi helmikuussa 2024 uuden Kukkaan-albuminsa, jonka tiimoilta artisti lähti levyjulkkarikiertueelle maaliskuun alussa.Kukkaan on musiikillisesti Holin aiempaa tilkkutäkkimäistä Posliinijättiläinen-albumia suoraviivaisempaa poppia ja rokkia. Melodiat ovat koukuttavia ja omintakeisia kuten Holin sävellystyyliin kuuluu. Holin soittama akustinen kitara myös nivoo albumin tunnelmallisesti latautuneita kappaleita kauniisti yhteen. Tuokiokuvamaisesta albumista välittyy kuuntelijoille selkeä viesti: ympäristön tarkkaileminen ja kohtaamiset toisten olentojen kanssa kasvattavat ja niin ollen avittavat kukkaan puhkeamisessa.Rebekka Holi on Helsingistä kotoisin oleva artisti ja lauluntekijä, jonka musiikki on oivaltava sekoitus rokkia ja indiepoppia. Musiikkia läpi elämänsä säveltänyt artisti on suorasukainen sanoittaja, joka kertoo kappaleissaan oman elämänsä kokemuksista ja koukeroista. Syvällä oman taiteensa parissa viihtyvä Rebekka Holi on kokonaisvaltainen artisti, joka luo omaa taiteellista maailmansa pala kerrallaan. Kappaleet ovat Holin sanoittamia sekä säveltämiä. Artisti on myös itse tehnyt kansitaiteensa. Rebekka Holi:Facebook | Spotify | Youtube | Instagram Skenesali:Instagram | FacebookLiput ovelta 20 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään 3 € eteispalvelumaksu. Skenesali on Myyrmäen uusin, upein ja rouhein keikkapaikka!Löydät Skenesalin 20 metrin päästä Myrtsin juna-asemalta, jonne päätyy P-junalla reilussa vartissa steissiltä, AB-lipulla. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Joonas Ikonen, 0405781407, joonas@myyrancolo.fi Esteettömyys puutteellista, portaat. Avustajan kanssa mahdollista kulkea vaihtoehtoista reittiä Skenesaliin. Esteetön WC eri kerroksessa, kulku järjestettävissä. Olethan yhteydessä, niin järjestetään kulku.