6253 result(s) found for ""

Hellsinki Metal Festival 2025
Hellsinki Metal Festival 2025 paljastaa ensimmäiset esiintyjänsä, mukana muun muassa Hatebreed, Enslaved, Landmvrks, Candlemass ja Moonsorrow!
Tänä kesänä lauantaina loppuunmyyty Hellsinki Metal Festival julkaisee ensimmäisen osan kattauksestaan vuodelle 2025. Kuten tapahtuman kahtena ensimmäisenä vuonna, luvassa on mielenkiintoinen läpileikkaus kansainvälisen ja kotimaisen metallin huipuista – yllättäviä nimiäkään unohtamatta.
Julkaistut esiintyjät ovat Hatebreed, Enslaved, Landmvrks, Kanonenfieber, Candlemass, Moonsorrow, Forbidden, Marduk, Me and That Man, Warmen, Sigh, Kiuas, Party Cannon, GosT sekä Alfahanne.
Hellsinki Metal Festivalin promoottori Toni Törrönen kertoo, että hyväksi todettua linjaa ei tarvitse mennä muuttamaan. Artistin koko ei ole myöskään ainoa tekijä, joka ratkaisee tapahtuman esiintyjävalinnat.
"Artistivalinnat perustuvat aina laatuun, asiakkaiden palautteisiin ja eksklusiivisuuteen. Olen kokenut, että Hellsinki Metal Festivalin asiakkaat arvostavat sitä, että ohjelmistosta löytyy esiintyjiä ja erikoiskeikkoja, joita ei välttämättä olisi osannut odottaa", Toni Törrönen kertoo.
Hellsinki Metal Festival järjestetään tuttuun tapaan Helsingin jäähallin alueella, jossa kaksi ulkolavaa sekä itse jäähalli ovat festivaalin kävijöiden käytössä. Viime vuonna laajentunutta oheistapahtumien ja -pisteiden aluetta kehitetään tänä vuonna. Toni Törrönen kertoo, että suurin kävijöille näkyvä muutos Nordiksella tulee liittymään ulkolavojen kokoon.
Kahden päivän edullisia lippuja saatavilla vain rajoitettu määrä!
Julkaistut artistit:
HatebreedEnslavedLandmvrksKanonenfieberCandlemassMoonsorrowForbiddenMardukMe and That ManWarmenSighKiuasParty CannonGosTAlfahanneLippujen varausaika 2 päivää.
RIP lippu sisältää:
Vaihdetaan rannekkeeseen. Vapaa kulku festivaalialueen porteista. Voit poistua ja saapua vapaasti festivaalialueen aukioloaikoina, lukuun ottamatta festivaalin viimeistä tuntia.1 lämmin ateria per päiväOma “Gates of Hell” sisäänkäyntiPääsy Necropolis-alueelleRIP baariRIP WC:tHellsinki Metal Festival -R.I.P. -passi, kaulanauha ja rannekeIso katettu ‘hangaround’ -alueRunsaasti mukavia istumapaikkojaPientä naposteltavaaHieroja
Festivaali on esteetön. Saattaja ilmaiseksi.
FI
96 views
Buy Ticket
Read More

Olavi Uusivirta
Alaikäisille on tapahtumissa oma sisäänkäynti ja katsomoalue (muu osa
katsomoa on anniskelualuetta ja K-18). Suositusikäraja ilman huoltajaa
on 12 vuotta, koska tilaisuudessa on seisomakatsomo.
Portit avautuvat klo 19:00Lämppäriesiintyjä alkaen klo 20:00Pääesiintyjä klo 21:30
A-oikeudet
Esteettömyys:
Piha-alue on esteetön. Sisällä inva-wc, johon pääsee rampilla.Avustaja pääsee ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.Ei induktiosilmukkaa.Pyörätuolia käyttävän asiakkaan on hyvä olla etukäteen yhteydessä: info@pyhtaankulttuuritalo.fi
FI
81 views
Buy Ticket
Read More

50 Cent
Rap-maailman legendaarisiin artisteihin lukeutuva 50 Cent valtaa Tallinnan Laululavan elokuussa!50 Cent on tullut tunnetuksi paitsi rap-artistina myös näyttelijänä ja menestyneenä liikemiehenä. Hän syntyi New Yorkissa 1975 ja nousi musiikkimaailman tietouteen vuonna 2002 Eminemin huomattuaan hänen Guess Who's Back? –mixtapensa. Suomessa 50 Cent on nähty useita kertoja, mutta nyt hän nousee todelliselle jättiareenalle, eli kymmeniä tuhansia katsojia vetävälle Laululavalle. Samaisella paikalla nähdään kesällä myös muiden muassa Imagine Dragons ja Justin Timberlake.Laululavalla tullaan kuulemaan kaikki tähden suurimmat hitit ja keikkatunnelma tulee olemaan katossa, sillä mies ei ole vieraillut Virossa 2000-luvun alun jälkeen ja suomalaisille faneille Tallinnan Laululavalle saapuminen on helppoa hyvien laivayhteyksien ansiosta. Konsertin lämppäreistä tiedotetaan myöhemmin erikseen.Portit auki: 18:00-00:00Ikäraja: 3 vuotta, suositusikäraja 6+ vuotta
LIPPUTYYPPIEN SISÄLLÖT:
Konserttilippu:• Kertaluontoinen sisäänpääsy konserttialueelle.Fan Zone:• Pääsy varatulle alueelle, josta on hyvä näkyvyys päälavallePriority:• Erillinen nopea sisäänkäynti konserttialueelle• Oma erillinen alue, josta hyvä näkyvyys päälavalla• Alueella oma baari ja WC• Rajoittamaton kulku konserttialueelle tapahtuman ajanVIP:• Erillinen nopea sisäänkäynti konserttialueelle• Pääsy säänkestävälle VIP-katsomoon, josta näkyy päälava• Pysäköintipaikka Tiigi-parkkialueella• Erillinen baari• Ilmainen WC päärakennuksessa• Pääsy Fan Zone -alueelleTÄRKEÄÄ TIETOA JA SÄÄNNÖT:• Festivaalialue on avoinna perjantaina 8. elokuuta klo 18:00–00:00• Alaikäraja sisäänpääsyyn on 3 vuotta. Suositusikäraja on 6+. Kuulosuojaimia suositellaan alle 10-vuotiaille.• Jokaisella osallistujalla tulee olla voimassa oleva lippu tai ranneke.• Alkoholin myynti alle 18-vuotiaille on kielletty. Ota henkilöllisyystodistus mukaan välttääksesi hankaluuksia.• Selvästi päihtyneitä henkilöitä ei päästetä tapahtumaan.• Tapahtumassa hyväksytään sekä käteinen että korttimaksut.• Järjestäjällä on oikeus tehdä ohjelmaan muutoksia tarvittaessa.KIELLETYT ESINEET JA SISÄÄNPÄÄSYRAJOITUKSET:Alueelle ei saa tuoda:• Omat ruuat tai juomat, mukaan lukien tyhjät lasi- tai muovipullot• Lemmikkieläimiä tai lintuja• Lääkkeitä tai huumausaineita• Ampuma-aseita, veitsiä tai muita aseita• Reppuja, käsimatkatavaroita tai urheilulaukkuja• Sateenvarjoja• Taitto-, retki- tai muita tuoleja• Moottoroituja skoottereita, polkupyöriä tai tavallisia skoottereita• Ammattimaisia valokuvaus-, video- tai äänityslaitteita ilman ennakkoon saatua akkreditointia järjestäjältä.
Esteettömyys:Pyörätuoliliput myydään vain Piletilevi.ee kautta.
FI
93 views
Buy Ticket
Read More

Tampere City Festival 2025
Nelinkertainen Grammy-voittaja Timbaland, Hurts, Rudimental ja Dash Berlin tähdittämään Tampere City Festivalia elokuussa – mukana lähes 50 esiintyjää
Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen alueelle rantautuu elokuussa uusi kansainvälinen jättifestivaali, jonka ulkomaisiksi päätähdiksi ovat saapumassa maailman tunnetuimpiin räpartisteihin lukeutuva yhdysvaltalainen Timbaland, brittiläiset elektroduo Hurts ja drum and bass -suosikki Rudimental sekä hollantilainen EDM-kaksikko Dash Berlin. Lisäksi Tampere City Festivaalin lavoille nousee suuri joukko kotimaisia huippuartisteja sekä muita ulkomaisia tähtiä, yhteensä kaiken kaikkiaan lähes 50.
Ensimmäistä kertaa nyt Suomessa nähtävä Timbaland tunnetaan lukuisista hiteistään ja yhteistöistään monien supertähtien, kuten Justin Timberlaken, Jay-Z:n, Snoop Doggin, Beyoncén, Madonnan ja Missy Elliottin kanssa. Hän onkin kerännyt menestystä paitsi artistina myös musiikkituottajana.
Tampere City Festivaali pidetään 8.–9. elokuuta, ja sen päälavojen artisteihin lukeutuvat Timbalandin, Hurtsin, Rudimentalin ja Dash Berlinin lisäksi Aqua (DK), Tinie Tempah (UK), DJ Bobo (SZ), Madcon (NO), Example (UK), The Veronicas (AU) ja Alexandra Stan (RO) sekä JVG, ABREU ja SANNI.
Festivaalilla on neljä lavaa, joista Dance Stagen valtaavat Mohombi (SE), 2 Unlimited (DK), Safri Duo (DK), Las Ketchup (ES), Akcent (RO), Alice DJ (NL), Princessa (ES), DJ Aligator (DK), Dr. Bombay (SE), Günther (SE), Lasgo (BE), Me & My (DK), Pandora (SE), Sak Noel (ES), Solid Base (SE) ja DJ Oku Luukkainen.
Kotimaisia comebackeja ja nostalgiaa tarjoavat omalla #THROWBACKBOX-lavallaan Indica, Kemopetrol, Kymppilinja, Mighty44, Movetron, Uniklubi, Skandaali, Waldo’s People, Pikku G, Technicolour ja Aikakone.
Lisää artistijulkaisuja on luvassa vielä lähempänä tapahtumaa.
Tampere City Festivaali on Helsingissä viime kesänä menestyksekkäästi järjestetyn Helsinki City Festivaalin sisartapahtuma. Luvassa on hyväksi todetun konseptin mukaisesti menestysartisteja 1990-luvulta nykypäivään monine elämyksien ja palveluineen.
Festivaali panostaa ainutlaatuisen musiikkikokemuksen lisäksi monipuoliseen alueohjelmistoon. Luvassa on lisäksi laaja-alaista ruoka- ja juomatarjontaa, eli kokonaisuudessaan kansainvälisen tason festivaalielämyksiä.
Tampere City Festivaalin järjestää maamme suurin yksityinen ja täysin kotimaisessa omistuksessa oleva festivaalijärjestäjä, Loud'n Live Promotions Oy, jonka muita kesätapahtumia ovat muun muassa Helsinki City Festival, Seinäjoen Vauhtiajot, Tapiola Festival ja Saaristo Festival.
TAMPERE CITY FESTIVAL INSTAGRAM ✨ TAMPERE CITY FESTIVAL FACEBOOK
FI
76 views
Buy Ticket
Read More

Tapani Kansa - Laulaja
Tapani Kansa – Laulaja on musiikkinäytelmä tinkimättömästä taiteilijasta ja 50 vuotta kestäneestä huikeasta urasta. Näytelmä tuo lavalle monipuolisen artistin elämän koko kirjon iloine ja suruineen sekä tietenkin suurimmat hitit ja kauneimmat laulut. Näytelmän pääosassa loistaa Tomi Metsäketo.Muissa rooleissa Johanna Rantsi, Rami Rafael ja Juha HautaluomaKäsikirjoitus: Niina Linnovaara, ohjaus: Marko ItkonenTuotanto: Viihdeohjelmat
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

Lauantain toivotut: Jyrki Anttila, Anu Kosonen, Petri Ikkelä
Lauantain toivotut - Vuosikymmenten rakkaimmat laulut on hyväntuulinen romanttisten melodioiden konsertti.Tenori Jyrki Anttila laulaa mm. kappaleet Niin paljon kuuluu rakkauteen, Be my love, Con te partiro, Delilah, Muistathan kai, Rakastaa voi monta kertaa sekä sikermän Kipparikvartetin parhaista. Konserttia säestävät pianisti Anu Kosonen ja harmonikkataiteilija Petri Ikkelä. Konserttikokonaisuus juhlistaa osaltaan OperArt Jyrki Anttila Oy:n 20-vuotisjuhlavuotta!
FI
61 views
Buy Ticket
Read More

Ilmasta rahaa
Ilmasta rahaaIlmasta rahaa (Cash on delivery) on Michael Cooneyn hulvaton farssi, josta ei puutu väärinymmärryksiä ja valkoisia valheita.Mikko Laine (Eppu Salminen) on jäänyt työttömäksi ja koska palkkaa ei enää tule, niin rahaa tarvitsee saada hinnalla millä hyvänsä. Mikon hämmästykseksi sosiaaliviranomaisilta on tarjolla kaiken maailman avustuksia ja niitä tuntuu saavan varsin helposti. Keksityille henkilöille maksetaan tolkuttomia tukia ja rahat päätyvät Mikon taskuihin.Kaikki tuntuu menevän mallikkaasti, kunnes yhtenä päivänä Kelan tarkastaja Jantunen (Heidi Kiviharju) saapuu yllättäen tarkastuskäynnille. Tukalasta tilanteesta irti pyristelevä Mikko vetää keittämäänsä soppaan mukaan ystävänsä Otto Pellin (Janne Kataja). Ja ennen kuin tämä riemukas karuselli pysähtyy, on soppaa hämmentämässä nähty myös hautausurakoitsija, seksuaaliterapeutti ja monta muuta hervottoman hauskaa hahmoa.Päärooleissa hauskuuttavat Janne Kataja ja Eppu Salminen.Muissakin rooleissa näemme maamme eturivin koomikoita: Tom Lindholm, Petra Karjalainen, Jere Riihinen, Heidi Kiviharju, Aku Sajakorpi, Tuire Salenius, Maija Siljander sekä Idalilja Raipia.Ohjaus on Panu Raipian.Esityksen kesto on noin 2 h 10 min sis. väliajan.Hinnat:Peruslippu 44 €Eläkeläinen 42 €Opiskelija/lapsi 36 €Työtön 39 €Ryhmä min. 20 lippua 41 €Ryhmä min. 50 lippua 40 €Ryhmä min. 100 lippua 39 €Ryhmä min. 150 lippua 38 €Ryhmä min. 300 lippua 37 €Show & Dinner min. 20 lippua 75 €Show & Dinner min. 50 lippua 72 €Show & Paella min. 20 lippua 56 €Show & Paella min. 50 lippua 55 €SHOW & DINNERTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille.Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.SHOW & PAELLATeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia komediagrillin herkullisen kanapaellan ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Paella-paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.Jos haluatte tarjoilut (ei alkoholijuomat) samalle laskulle lippujen kanssa, niin tarjoilutilauksen voi tehdä varauksen vahvistusvaiheessa Lipputoimistomme kautta.VÄLIAIKATARJOILUTVäliaikatarjoilut tai muut tarjoilut esityksen yhteyteen voi tilata lippuvahvistuksen yhteydessä Lipputoimistostamme.Tai ne voi tilata viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai suoraan verkkokaupasta www.juhlatalonpalvelut.fiYLEISINFO KATETUSSA ULKOILMAKATSOMOSSAHUOM! Katsomolohkot A, B, G JA H ovat anniskelualuetta eli K18!Tarkoittaa, että ko. katsomoihin saa ottaa mukaan Ravintolastamme ostetun minkä tahansa juoman. Muihin katsomon osiin saa ottaa mukaan alkoholittomat juomat.
FI
81 views
Buy Ticket
Read More

Ismo Leikola - Ajatusleikki K-18
ISMO LEIKOLA - AjatusleikkiNyt olisi tarjolla uusi matka Ismon kanssa hänen omaperäiseen maailmaansa, jossa näet niin arkiset asiat kuin oudot ilmiötkin ihan uudesta vinkkelistä. Luvassa yllättävää käännettä käänteen perään, terävää sanailua ja ennen kaikkea hervotonta naurua.Ismo Leikola, tuo Suomen lahja suurelle maailmalle, saapuu kotimaahan vain piipahduksen verran vuonna 2025. Kiertueen kruunaa megakokoinen show Tampereen Nokia Arenalla! Seuraavan kerran mies nähdään Suomessa vasta kaukaisessa tulevaisuudessa…Keikkoja on Suomessa huomattavasti vähemmän kuin aiemmin, joten annettakoon loppuunmyyntivaroitus.Vikkelyyttä suositellaan.
FI
42 views
Buy Ticket
Read More

SHOW MUST GO ON music by Queen
Show Must Go On - music by QueenShow Must Go On on Queen-yhtyeen musiikkiin perustuva show huippulaulajineen, bändin tyylille uskollisine pukuineen ja valoineen. Esitys on samalla kunnianosoitus kaikkien aikojen karismaattisimman laulajan, Freddie Mercuryn muistolle.Mercuryä esittää Mikael Saari, jonka hurmaavaa Queen-tulkintaa on kuultu aiemmin muun muassa Tähdet Tähdet -laulukilpailussa. Suuri yleisö muistaa Mikaelin myös UMK-kilpailun finaalista, jossa hän on ollut mukana jo peräti kaksi kertaa. Lisäksi Mikael on tullut katsojille tutuksi Suomen isoimpien teatterien lavoilla esiintyen ja useita musikaalirooleja tehden.Queen-yhtyeen rinnalla kulkee myös tarina suomalaisen Bohemians-yhtyeen hullunkurisesta retkestä maailmanvalloitukseen. Bohemians tulkitsee upeasti Queenin musiikkia, mutta muutoin ei Lontoon matkalta kommelluksia puutu.Mukana on Queenin värikylläiseen soundimaailmaan ammattimaisesti heittäytyvä yhtye! Esityksen on nähnyt jo yli 100.000 katsojaa ja sitä on esitetty vuodesta 2011 lähtien!Showssa kuullaan Queenin elämää suuremmat hitit kuten I Want It All, Bohemian Rhapsody, We Are The Champions, Show Must Go On, Under Pressure, ja monta muuta.Tuotanto Suomen Musiikkiteatteriwww.musiikkiteatteri.fi
FI
38 views
Buy Ticket
Read More

Sitä saa mitä tilaa
Rauman kesäteatterissa musiikkinäytelmä Yölinnun hiteillä!Sitä saa mitä tilaa on kirjailija JP Koskisen ja Rauman teatterin taiteellisen johtajan Otto Kanervan käsikirjoittama uusi musiikkinäytelmä, jonka päähenkilö on Elmeri Aaro Pessi. Rock’n’ rollin kuninkaan innoittaman nimensä mukaisesti Elmeriä voisi luonnehtia ”ihan tavalliseksi Elvikseksi”. Päivisin Elmeri pukeutuu verkkokaupan varastomiehen haalareihin, mutta iltasin ”Elpee” säkenöi Rytmipojat-bändinsä solistina.Musiikkinäytelmän ohjaa Otto Kanerva. Musiikin sovituksesta vastaa Esa Nieminen, jonka työnjäljestä on Raumalla viime aikoina päästy nauttimaan suurmenestykseen nousseen Paula! -musikaalin myötä. Yölinnun musiikin kuljettaman näytelmän kapellimestarina toimii Aleksi Laukkonen, joka on muuan muassa valittu vuonna 2022 Vuoden Harmonikkataiteilijaksi. Rauman kesäteatterin tapaan esityksissä nähdään jälleen huippumuusikoista koostuva livebändi.ROOLEISSA: Patrik Hvitsjö, Heta Halonen, Jani Koskinen, Leena Rousti ja Tatu SiivonenSitä saa mitä tilaa -musiikkinäytelmä Rauman kesäteatterissa 12.6. – 9.8.2025.Rauman kesäteatteri sijaitsee Fåfängassa merenrannan tuntumassa, osoitteessa Suvitie 3, 26100 Rauma.Katsomo on katettu.
FI
85 views
Buy Ticket
Read More

Koko kylän kesäjuhlat!
Elastinen sekä Virve Rosti ja Freeman & Menneisyyden vangit – koko kylän kesäjuhlat!
Rientolassa kesä 2025 päätetään koko kylän kesäjuhliin! Kesäjuhlia juhlitaan Rientolan pihapiiriin rakentuvalla loppukesän tunnelmallisella tapahtuma-alueella. Illan aikana lavalle nousee Elastinen sekä Virve Rosti ja Freeman & Menneisyyden vangit!
FacebookNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ryhmämyynti (yli 10hlö) info@rientolavierema.fi
Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Kyllä. info@rientolavierema.fi
KaikukorttiOnko käytössäsi Kaikukortti ja olet hankkimassa sillä lippua Rientolan tapahtumiin. Kaikukortilla pääset hankkimaan lipun täältä.
FI
47 views
Buy Ticket
Read More

Saana Festival 2025
Saana Festival järjestetään kesällä 2025 toista kertaa.
Tänä vuonna esiintymässä perjantaina Movetron, Suurlähettiläät sekä Kake Randelin. Lauantaina lavalle astuu Tero Vaara (Mamba), Irina sekä Olavi Uusivirta. VIP -alueella esiintyvät perjantaina Ape Saastamoinen ja lauantaina Tuomo Pee.
Tervetuloa viihtmään hyväntuuliselle festivaalille Kallaveden rannalle sekä nauttimaan hyvästä ruoasta, seurasta ja musiikista.Kaikki liput vaihdetaan rannekkeisiin. Lippuja voi alkaa vaihtaa rannekkeisiin tuntia ennen porttien avaamista.
Portit aukeavat klo 18:00, showtime klo 19:00
VIP-lippu sisältää:
pääsylipunruoanspa -lipun
Ei voi maksaa kulttuurieduilla.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
96 views
Buy Ticket
Read More

Hoodfest 2025
Hoodfest Kuopionlahden kentällä 8.-9.8.2025!
Hoodfest järjestetään Kuopionlahden kentällä 8.-9.8.2025. Legendaarinen festivaali on aiempina järjestys vuosinaan kerännyt tuhansia kävijöitä eri puolilta Suomea juhlimaan kotimaisten ja ulkomaisten hiphopin kärkinimien tahtiin.Tapahtuman ensimmäiset esiintyjät julkistetaan pian, ja myynnissä on nyt todella rajoitettu erä alennushintaisia ennakkolippuja nopeimmille!Tapahtuma on ikärajaton (alle 15v toivotaan tulevan vanhempien seurassa), erilliset rajatut anniskelualueet K-18. VIP-liput ovat K-18.
***
RannekkeenvaihtoKaikki tapahtuman liput vaihdetaan rannekkeisiin, joilla pääset kulkemaan vapaasti sisään ja ulos tapahtuma-alueelta.
FI
78 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
62 views
Buy Ticket
Read More

Varusmiessoittokunta LIVE
Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan legendaarinen konserttisalikiertue on täällä taas! Varusmiessoittokunta LIVE nimeä kantava kiertue rantautuu tänä vuonna Hämeenlinnaan, Turkuun, Lahteen ja Kuopioon!Kiertueella esitämme kaikenkattavan läpileikkauksen vuoden 2025 ohjelmistostamme aina rumpusaluuteista fanfaarien ja marssien kautta rockin ja popin maailmaan. Konsertin kokoonpano koostuu sinfonisesta puhallinorkesterista, jousistosta sekä komppibändistä. Tule kokemaan ison orkesterin saundi ja nuoruuden into samassa konsertissa.
FI
64 views
Buy Ticket
Read More

LOGOMON AITIOT: Varusmiessoittokunta LIVE
Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan legendaarinen konserttisalikiertue on täällä taas! Varusmiessoittokunta LIVE nimeä kantava kiertue rantautuu tänä vuonna Hämeenlinnaan, Turkuun, Lahteen ja Kuopioon!Kiertueella esitämme kaikenkattavan läpileikkauksen vuoden 2025 ohjelmistostamme aina rumpusaluuteista fanfaarien ja marssien kautta rockin ja popin maailmaan. Konsertin kokoonpano koostuu sinfonisesta puhallinorkesterista, jousistosta sekä komppibändistä. Tule kokemaan ison orkesterin saundi ja nuoruuden into samassa konsertissa.
FI
60 views
Buy Ticket
Read More

Olavinlinna Live: J. Karjalainen
Levytysuransa vuonna 1981 aloittanut J. Karjalainen on yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimpia laulajia, lauluntekijöitä ja oman tiensä kulkijoita ja hän saapuu Olavinlinnaan elokuussa 2025!Amerikkalaista musiikkiperinnettä suomalaisiin oloihin sovittanut artisti on aina ollut omaa luokkaansa riippumatta siitä, mitä nurkkaa kyseisestä aarrearkusta hän on kolunnut.J. Karjalaisen laulut kuten Kolme cowboyta, Ankkurinappi, Doris, Sekaisin, Hän, Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään, Telepatiaa, Villejä lupiineja, Missä se Väinö on?, Mennyt mies, Stindebinde ja monet muut ovat kiinteä osa suomalaista äänimaisemaa. J. Karjalaisen edellinen albumi, keväällä 2022 ilmestynyt Soulavaris nousi edeltäjänsä tapaan suoraan Suomen virallisen listan sijalle 1. Albumin tiimoilta artisti soitti loistavia arvioita saaneen keikan loppuunmyydyssä Helsingin jäähallissa.Tapahtumaan on saatavilla myös VIP-lippuja:SUPER VIP:Sisältää: Kolmen ruokalajin illallinen ravintolassa, laivaristeily Saimaalla ja VIP-pöytäpaikka aivan esiintymislavan edessä Olavinlinnassa. Ravintola, saapumisohjeet aikatauluineen ilmoitetaan toukokuun alussa.VIP:Sisältää: Kolmen ruokalajin illallinen ravintolassa, VIP- katsomopaikan parhailta paikoilta. Ravintola, saapumisohjeet aikatauluineen ilmoitetaan toukokuun alussa.Olavinlinna Live 2025 elokuisena viikonloppuna Olavinlinna esiintyy myös perjantaina Kaija Koo, sekä sunnuntaina Suvi Teräsniska.Lisätietoa tapahtumasta saat nettisivuiltamme: www.olavinlinnalive.fi
FI
59 views
Buy Ticket
Read More

Olin Nahjuksen Vaimo
Vauhdikas musiikkikomedia Pöytyän teatterissa kesällä 2025!Mitä tekisit, jos löytäisit kirjakaupasta vaimosi kirjoittaman kirjan… ja huomaisit sen paljastavan koko elämäsi kaikelle kansalle? Juuri näin käy maisteri Kaarlo Kaskelle – eikä aikaakaan, kun hänestä puhuu koko kylä!On 60-luvun alku, ja Kaarlo elää asumuserossa vaimostaan Liisasta. Eräänä päivänä hän törmää kirjakaupan ikkunassa Liisan uuteen romaaniin ”Olin nahjuksen vaimo” – ja järkytyksekseen tajuaa, että kirja paljastaa sekä hänen että koko suvun salaisuudet! Skandaalin välttääkseen suku punoo häikäilemättömän suunnitelman, mutta Kaarlo päättää, ettei jää nahjukseksi vaan ottaa ohjat omiin käsiinsä.Tämä koko perheelle sopiva komedia pursuaa naurua, nokkelia juonenkäänteitä ja aikakauden säihkettä! Tarinaa tahdittaa vauhdikas musiikki ja liveorkesteri.Näytelmä perustuu Aarne Tarkaksen vuonna 1961 ilmestyneeseen elokuvaan ”Olin nahjuksen vaimo”, Virve Mattilan elokuvasta musiikkikomediaksi dramatisointi ja se nähdään Pöytyällä Mona Lehtolan ohjaamana.Tule sinäkin nauramaan Kaarlon kommelluksille – tätä et halua missata!
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

Power Truck Show 2025 - Lauantai
Power Truck Show on kuljetusalan suurtapahtuma koko perheelle. Power Truck Show'ssa kohtaavat niin kuljetusalan ammattilaiset kuin muut kuljetusalan kalustosta ja monipuolisesta motorshow'sta kiinnostuneet kävijät. Power Truck Show'n kuljetusmessuilla pääsee tutustumaan alan toimijoihin ja uutuuksiin. Autonäyttelyssä on mukana Pohjoisen-Euroopan kovimmat autonrakentajat ja heidän rakennetut ja maalatut kuorma-autot, rekat sekä muu kuljetuskalusto. Ohjelmaa on monipuolisesti koko perheelle. Tervetuloa Härmään Power Truck Show'hun 8.-9.8.2025!Tapahtuma on avoinna yleisölle perjantaina 8.8. ja lauantaina 9.8. klo 10-18. Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Perhelippuun kuuluu 2 aikuista sekä perheeseen kuuluvat 7-12 vuotiaat lapset, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi.Perhelipussa 7-12 vuotiaiden lasten lukumäärää¤ ei ole rajattu.Ennakkoliput vaihdetaan portilla rannekkeisiin. Esteettömyys alueellaPower Truck Show järjestetään pääasiassa asfaltoidulla tasaisella alueella. U4-alue sijoittuu soratie/nurmialueelle. Alueelta löytyvät inva wc:t on merkitty aluekarttaan. Power Truck Show ei ole kuuloesteetön. Tapahtumassa on menoa ja meininkiä koko tapahtuman ajan. Autonäyttelyssä voi autojen pärinä¤ ja melutaso nousta väliaikaisesti. Tapahtumassa ei ole induktiosilmukkaa. Avustajat
Liikuntarajoitteiset ja muut erityisryhmät ostavat normaalit pääsyliput tapahtumaan. Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi. Ystävänkorttia sekä merkinnällä¤ varustettua EU:n vammaiskorttia näyttämällä kehitysvammaisen/avustettavan henkilön ystävä/avustaja pääsee maksutta tapahtumaan.Avustajalle ei anneta ranneketta, vaan hänen tulee kulkea avustettavan henkilön kanssa yhdessä tapahtuma-alueella.
FI
92 views
Buy Ticket
Read More