2049 result(s) found for ""

Musikaalikomedia Ihan Tuuliajolla image
Musikaalikomedia Ihan Tuuliajolla
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteilläMusikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä, johon osallistuivat idean isä Juice, Eppu Normaali ja Hassisen kone. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän ja Ismo Alangon. Einon matkaa rock-muusikoiden seurassa kuitenkin helpottaa ihana laivaemäntä Tia.Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.Rooleissa mm. Tatu Mönttinen, Elisa Lairikko/ Mirjam Paaso, Ilpo Kaikkonen, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Kasperi Kinnunen/ Juha Kinnunen, Simo Stenman.
BLOODRED HOURGLASS + support K-18 image
BLOODRED HOURGLASS + support K-18
BLOODRED HOURGLASS JULKAISEE UUDEN SINGLEN JA KATTAVAN SUOMEN-KIERTUEENModernin metallin vientivaltti Bloodred Hourglass julkaisee kattavan Suomen-kiertueen. Lokakuun 31. päivä Jyväskylän Lutakosta alkavan ja marraskuun 22. päivä Turun Logomoon päättyvän kiertueen liput tulevat myyntiin maanantaina 28. huhtikuuta klo 10. Suomen suurimpien metalliyhtyeiden joukkoon tinkimättömällä työllä noussut Bloodred Hourglass hemmotteli fanejaan ylistävää palautetta keränneellä We Should Be Buried like This -singlellä jo aiemmin tänä keväänä, ja nyt se saa jatkoa suorastaan vihaisella The Crown Is Permanent -kappaleella.”Joskus riittää vain kipinä – ja kaikki roihahtaa. The Crown is Permanent on synkkä ja vihainen kappale, joka raivoaa kaaoksen rajamailla. Sen raaka, eteenpäin vyöryvä energia ei anna armoa, kun tyly kitaravalli ja rosoinen synamaailma iskevät väkivaltaisesti kättä. Lyyrisesti kyseessä on sodanjulistus valheellisille vallankumouksille, katteettomille lupauksille ja niille, jotka vain kulkevat mukana. Se kertoo siitä, ettei suostu muiden pelinappulaksi – ja miten petoksesta voi rakentaa jotain vahvempaa. ’The floodgates are open. Let them learn.’”Tuoreen kappaleen näyttävä musiikkivideo on nyt katsottavissa YouTubessa.Mikkelistä kotoisin oleva Bloodred Hourglass suuntaa Euroopan-kiertueelle syksyllä 2025 ja jatkaa paahtoa sen jälkeen kotimaassa. Loka-marraskuussa luvassa on kymmenen keikkaa ympäri Suomea. Lipunmyynti käynnistyy maanantaina 28. huhtikuuta.
Kotae Expo 2025 image
Kotae Expo 2025
Kotae Expo on vapaaehtoisvoimin järjestettävä japanilaiseen ja korealaiseen populaarikulttuuriin keskittyvä suurtapahtuma Tampereella Ohjelmistossa tullaan näkemään puhe- ja esitysohjelmien rinnalla paljon osallistavaa ohjelmaa, kuten työpajoja, cosplay- ja k-pop kilpailuja, muotinäytöksiä, cosplay-tanssiaiset ja paljon muita ohjelmia, joihin pääset osallistumaan myös itse. Tapahtuman myyntipöytäsali, artesaanit, taidekuja ja kirpputori tarjoavat myös kattauksen tapahtuman aihepiirien tuotteita. Tapahtuman järjestää voittoa tavoittelematon yhdistys Kotae ry. Threads | Instagram | Facebook | TikTokINFO Liput vaihdetaan rannekkeisiin tapahtumapaikan ovella tapahtumapäivänä. Alle 5-vuotiaat pääsevät maksavan vanhemman (yli 16-vuotiaan) henkilön seurassa tapahtumaan veloituksetta. VIP-LIPPU Sisältää: Sisäänpääsyn Kotae Expo 2025 tapahtumaan Lipunvaihdon oman VIP-pikakaistanVIP-jonon tapahtuman kirpputorilla asiointiin Tuotekassi Kotae Expo 2025 käsiohjelmalla ja tuotteilla Rajoitettu määrä VIP paikkoja suurimpien ohjelmatilojen yhteydessä ESTEETTÖMYYS: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä Esteettömyyspassi Esteettömyyspassin saat pyytämällä infosta.Passia näyttämällä pääset esteettömille paikoille ilman paikkalippua. Esteettömiä paikkoja on liikuntarajoitteisille sekä kuulo- ja näkövammaisille.Esteettömyyspassin haltijalla on oikeus ohittaa kirpputorijono VIP -kaistan kautta. Lisätietoa tapahtuman esteettömyydestä: lisätietoja Kotae Expon sivuilta
Naisia hermoromahduksen partaalla image
Naisia hermoromahduksen partaalla
NAISIA HERMOROMAHDUKSEN PARTAALLANaisia hermoromahduksen partaalla (Women on the Verge of a Nervous Breakdown) on värikäs ja elämäniloinen espanjalaisen Pedro Almodóvarin huippusuosittuun elokuvaan perustuva Broadway-musikaali vuodelta 2010.Farssimainen musikaali täynnä rakkautta, intohimoa, latinorytmejä ja valiumilla terästettyä gazpachoa*Madrid, 1980-luku. Dubbaaja-näyttelijä Pepan elämä suistuu kaaokseen, kun poikaystävä Iván jättää hänet lankapuhelimen vastaajaan jätetyllä eroviestillä. Lähdön syiden selvittelystä alkaa kohtaamisten, väärinkäsitysten ja takaa-ajojen vuoristorata. Useampikin Ivánin elämään liittyvä nainen alkaa olla hermoromahduksen partaalla.Mihin kaikkeen hulluuteen rakkaus voikaan ihmisen ajaa ja kuinka kaoottisen ihanaa elämä voikaan olla!Palkitun musikaalin työryhmässä nähdään koko Joensuun kaupunginteatterin näyttelijäkunta, Outokummun Riverian nykytanssin opiskelijoita sekä Eve Pietarisen johtama 5-henkinen orkesteri.*Gazpacho on perinteinen espanjalainen kylmänä tarjoiltava tomaatti-paprikakeitto. Viileä keitto raikastaa olotilaa kuumana kesäpäivänä.Naisia hermoromahduksen partaalla -musikaali perustuu Pedro Almodóvarin elokuvaan,teksti Jeffrey Lane, sävellys ja sanoitus David Yazbeck ja ohjaus Sarianne Tursas.Ensi-ilta 27.9.2025 Esitysoikeudet Music Theatre International.SUURI NÄYTTÄMÖRantakatu 20, JoensuuKestoarvio noin 2 t 30 min, sisältäen väliajanLiput alkaen42 e perushinta40 euroa eläkeläinen16 e lapsi, opiskelija, työtön, varushenkilö ja siviilipalvelusvelvollinenYksityisnäytäntö 5.600 e (max 267 henkilöä, a 21 e/hlö)
AHMA - korpisoturi Ensi-ilta image
AHMA - korpisoturi Ensi-ilta
Rajaseudun tragikomedia maailmanlopun kynnykselläNuori mies nimeltään Ahma haluaa paeta maailmaa ja muuttaa pieneen mökkiin rajaseudulle elämään omavaraisen erakon elämää. Hän ei tarvitse sähköä, ei juoksevaa vettä – eikä varsinkaan rakkautta. Kunnes yhteiskunta sitten todella romahtaa.Maailmanlopun kynnyksellä yksinäisen Ahman reviirille tunkevat rautakaupanmyyjä Pamsu, sikatilalta karannut emakko, naapurissa asuva Linnea ja hänen työhevosensa Polle, internetin keskustelupalstoilta tuttu Kapu sekä unissa vaeltava Lynx. Kun huoli ja toivottomuus on suurin, mihin Ahma tukeutuu silloin?AHMA – korpisoturi on kevään valosta kohti kevään valoa räpiköivä selviytymistarina. Se on kuvaus ihmisen pienuudesta ja ihmeellisestä kyvystä sopeutua vallitseviin olosuhteisiin. Se on esitys menetetystä kosketuksesta maahan sekä halusta rakastaa ja tulla rakastetuksi.AHMA – korpisoturi perustuu yhteiskunnallisista aiheistaan tunnetun kirjailijan Laura Gustafssonin vuonna 2016 julkaistuun romaaniin Korpisoturi (Into Kustannus 2016). Näytelmäksi sen on sovittanut ohjaaja Emma Mattila.Alkuperäisromaani Laura GustafssonSovitus ja ohjaus Emma MattilaLavastus Markku HernetkoskiPukusuunnittelu Annukka MäntynenValosuunnittelu Jukka LaukkanenÄänisuunnittelu Juho LukinmaaNäyttämöllä Janne Kinnunen, Milla Kuikka, Heikki Petteri Nousiainen, Jukka Peltola, Mika Silvennoinen, Satu Turunen ja Vera VeiskolaKantaesitys 22.11.2025 TeatteritalossaKesto 2 t 15 min, sisältää väliajan.
Gabriel, tule takaisin image
Gabriel, tule takaisin
Mika Waltarin menestynein näytelmä Tampereen Komediateatteriin - Huijarikomedia Gabriel, tule takaisin mahtavalla roolituksella ensi-iltaan helmikuussa.Yksi kaikkien aikojen rakkaus- ja huijaritarinoista, Mika Waltarin klassikko Gabriel, tule takaisin nähdään kevään pääensi-iltana Tampereen Komediateatterin Päänäyttämöllä. Keväällä 2025 tulee täyteen 80 vuotta näytelmän kantaesityksestä Helsingin Kansanteatterissa.Nimiroolina Gabrielina taituroi karismaattinen Kristo Salminen, jolle tämä on ensimmäinen ensi-ilta tamperelaisessa teatterissa.Taitoa lavalla riittää, sillä herrasmiehen vauhdikkaaseen pyöritykseen joutuvia naisia tulkitsevat arvostetut huippunäyttelijät Sanna Majanlahti ja Karoliina Kudjoi sekä viime kesänä Dingo-musikaalin naisrooleissa yleisön hurmannut Matleena Junttanen.Intohimoisen veijaritarinan ohjaa Panu Raipia. Rakkaudennälkäinen näytelmä tulee viittaamaan kiinnostavasti myös meidän aikamme ”auervaaroihin”.Ohjaus ja lavastus Panu RaipiaPukusuunnittelu Elina VättöVideosuunnittelu Jussi KamunenÄänisuunnittelu Janne PärnänenEnsi-ilta 8.2.2025 klo 18 Tampereen Komediateatterin PäänäyttämölläKesto n. 2 h väliaikoineenHinnat:Katsomon rivit 2–11 / rivit 1, 12–13 Peruslippu 46,50 € / 41,50 € Eläkeläinen 44,50 € / 39,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 € / 33,50 €Työtön 41,50 € / 36,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 € / 38,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 € / 37,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 € / 72,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 € / 69,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & DinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
Gabriel, tule takaisin image
Gabriel, tule takaisin
Mika Waltarin menestynein näytelmä Tampereen Komediateatteriin - Huijarikomedia Gabriel, tule takaisin mahtavalla roolituksella ensi-iltaan helmikuussa.Yksi kaikkien aikojen rakkaus- ja huijaritarinoista, Mika Waltarin klassikko Gabriel, tule takaisin nähdään kevään pääensi-iltana Tampereen Komediateatterin Päänäyttämöllä. Keväällä 2025 tulee täyteen 80 vuotta näytelmän kantaesityksestä Helsingin Kansanteatterissa.Nimiroolina Gabrielina taituroi karismaattinen Kristo Salminen, jolle tämä on ensimmäinen ensi-ilta tamperelaisessa teatterissa.Taitoa lavalla riittää, sillä herrasmiehen vauhdikkaaseen pyöritykseen joutuvia naisia tulkitsevat arvostetut huippunäyttelijät Sanna Majanlahti ja Karoliina Kudjoi sekä viime kesänä Dingo-musikaalin naisrooleissa yleisön hurmannut Matleena Junttanen.Intohimoisen veijaritarinan ohjaa Panu Raipia. Rakkaudennälkäinen näytelmä tulee viittaamaan kiinnostavasti myös meidän aikamme ”auervaaroihin”.Ohjaus ja lavastus Panu RaipiaPukusuunnittelu Elina VättöVideosuunnittelu Jussi KamunenÄänisuunnittelu Janne PärnänenEnsi-ilta 8.2.2025 klo 18 Tampereen Komediateatterin PäänäyttämölläKesto n. 2 h väliaikoineenHinnat:Katsomon rivit 2–11 / rivit 1, 12–13 Peruslippu 46,50 € / 41,50 € Eläkeläinen 44,50 € / 39,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 € / 33,50 €Työtön 41,50 € / 36,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 € / 38,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 € / 37,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 € / 72,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 € / 69,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & DinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
Kirka-musikaali HETKI LYÖ - juhlakiertue 75 v image
Kirka-musikaali HETKI LYÖ - juhlakiertue 75 v
Kirka-musikaali Hetki Lyö - 75-vuotisjuhlakiertuellaMusikaali kaikkien suomalaisten rakastamasta laulajasta ja musiikkimaailman ikonista.Kirka Kirill Babitzin on yksi Suomen menestyneimmistä artisteista. Hän syntyi 75 vuotta sitten, ja nyt on juhlakiertueen aika! Kirka oli maamme ensimmäinen oikea rocktähti, joka sai peräänsä villisti kirkuvat fanilaumat. Hän oli venäläisen emigranttitaustansa vuoksi eksoottinen ilmestys tummine hiuksineen ja sinisine silmineen, hän oli täynnä karismaa ja kuin luotu tähdeksi. Oma suku ja perhe sisaruksineen olivat Kirkalle aina tärkeitä. Kirka lauloi persoonallisella äänellään tiensä suomalaisten sydämiin monipuolisesti rockilla, iskelmillä ja balladeilla heavyrockiakaan unohtamatta.Musikaali on matka Kirkan vanavedessä 60-luvulta lähtien aina 2000-luvulle asti. Kirkan ohella tapaamme suomalaisen kevyen musiikin merkkihenkilöitä kuten Sammyn, Muskan, Dannyn, Katri Helenan, Kassu Halosen ja Tapani Kansan. Koemme esityksessä laulajan pitkän uran eri vaiheita, Euroviisujen ja Syksyn sävelten huumaa, menestystä, rakkautta ja suuria suruja.Kirkaa esittää ylistystä saanut Ilari Hämäläinen. Musikaalissa kuullaan suuri joukko ikimuistoisia kappaleita, kuten Hetki lyö, Leijat, Hengaillaan, Surun pyyhit silmistäni, Kahden hullun matka, Daada Daada, Yli synkän virran, Puhelinlangat laulaa, Lumi teki enkelin eteiseen, Krokotiilirock ja Kirjoita Postikorttiin.
Naisen juhla image
Naisen juhla
Lauluilta naisen elämästäNainen pysähtyy, katsoo kuljettua polkua ja edessä avautuvaa tuntematonta maisemaa. Hän nostaa maljan – ja hymyilee. Naisen juhla on näyttelijä Heidi Syrjäkarin lauluilta, joka kutsuu katsojan ihmettelemään elämää sanoin ja sävelin. Kuka on se oman elämänsä päähenkilö, joka katsoo itseään; pettymyksiä ja iloja, ikuista rakkauden kaipuuta, muistoja? Kuka on hän, joka haluaa päästää irti ja sulaa nauruun?Lauluillan aikana kuullaan rakastettuja teatterilauluja, tuntemattomia helmiä ja bossa novan tarttuvaa rytmiä. Jokainen laulu on kuin maisema: muisto, tunne tai elämänvaihe, jossa kuulija voi nähdä palan omaa tarinaansa. Tässä esityksessä näyttämö on mahdollisuuksien paikka. Näyttämöllä se, mikä on ollut elämässä mahdotonta, voikin muuttua todeksi. Naisen juhla kutsuu naiset, miehet – kaikki – levähtämään, nauramaan, tuntemaan ja löytämään uutta voimaa musiikista ja tarinoista. Ohjaus Sanna HeikkinenMusiikki ja laulujen sovitus Valtteri Veiskola-PääkkönenLavastus Annukka MäntynenPukusuunnittelu Tiina SiltalaValosuunnittelu Henri PyyÄänisuunnittelu Sinikka IsoniemiNäyttämöllä Heidi Syrjäkari ja Valtteri Veiskola-PääkkönenEnsi-ilta 8.11.2025 SissilinnassaKesto 1 t 30 min, sisältää väliajanSissilinnassa on a-oikeudet.Omat juhlat teatterissa?Teatteri räätälöi Naisen juhlan hengessä juhlapaketteja esimerkiksi syntymäpäiväjuhliin, luokkakokouksiin ja tyhy-päiville. Katso lisätiedot ja hinnat: kajaaninteatteri.fi/yleisotyo/
Loistava ystäväni image
Loistava ystäväni
LOISTAVA YSTÄVÄNI"Saduissa tyypit saa sen mitä ne haluu, elämässä sen mitä pystyy.”   Loistava ystäväni perustuu italialaisen menestyskirjailija Elena Ferranten neliosaiseen Napoli-romaanisarjaan. Kirjojen pohjalta on tehty myös suosittu tv-sarja, joka nousi 2010-luvun ilmiöksi.  Tämä moderni klassikko vie meidät värikkääseen ja vaaran tuntua huokuvaan Napoliin, sen köyhiin kortteleihin, joissa ei pelätä elää, rakastaa ja kuolla. Elenan ja Lilan elinikäinen ja monimutkainen ystävyys on sekoitus intohimoa, haastetta ja syvää kiintymystä.  He ovat toistensa vastakohtia, mutta yhdessä kokonaisia. Yhdessä heissä on voimaa selvitä miesten hallitsemassa yhteisössä, jossa naiset taistelevat tilastaan ja jossa väkivalta on jokapäiväistä.  Teos kuvaa sodanjälkeisen Italian rajuja yhteiskunnallisia muutoksia, ääriliikkeiden nousua, yhteiskunnan polarisoitumista ja vastakkainasettelua, mafian valtaa ja taloudellista lamaa.  Näytelmässä on mukana seitsenhenkinen orkesteri.  Suomenkielinen kantaesitys suurella näyttämöllä 6.9.2025 Näytelmäsovitus April De Angelis Suomentaja Juho Gröndahl Ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen Ohjaajan assistentti Susanne Mast Musiikin sovitus ja johto Antti Vauramo Lavastus, pukusuunnittelu Tiina Hauta-aho Koreografia Tiina Brännare Taistelukoordinointi Markus Järvenpää Äänisuunnittelu Tommi Raitala Valosuunnittelu Jyri Suominen Naamiointisuunnittelu Anu Reijonen Rooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Vilma Kinnunen,  Maarit Niemelä (vier.), Riku Nieminen (vier.), Teemu Palosaari,  Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Nenna Tyni, Lumikki Väinämö sekä lapsiavustajat Kesto ilmoitetaan lähempänä ensi-iltaa. Esitysoikeudet Agency North Mainoskuva Antti Sepponen
Lasten viikonloppu: Pikku Papun Orkesteri & UMO Jazz Orchestra image
Lasten viikonloppu: Pikku Papun Orkesteri & UMO Jazz Orchestra
Jellonagaalassa 2024 Vuoden lastenmusiikkitekona palkittu ja jo tuhansia lapsia ihastuttanut Pikku Papun Orkesterin ja UMO Helsinki Jazz Orchestran yhteiskonsertti kuullaan toukokuussa Lastenkulttuurin juhlaviikolla Vuotalossa!Luvassa on iiiiiiiso koko perheen lastenmusiikkikonsertti, joka yhdistelee taidokkaasti eri musiikkigenrejä tarjoten elämyksiä niin lapsille kuin aikuisillekin. Pikku Papun supersuositut hitit kuullaan tuttuina mutta uudenlaisina versioina sovitettuna isolle, yli 20-henkiselle kokoonpanolle.Konsertissa riittää kiinnostavaa kuunneltavaa ja katseltavaa, kun orkesterissa soivat trumpetit, pasuunat ja saksofonit, ja rytmiä ryhdittävät piano, basso, kitara ja rummut. Perheen pienimmätkin pääsevät mukaan lauluihin ja leikkeihin. Myös riemunkiljahtelu ja tanssiminen on sallittua – jopa toivottavaa!Monipuolisesti ja lapsiystävällisesti ison jazzorkesterin soundia esittelevistä sovituksista vastaa Mikko Hassinen, joka toimii myös konsertin kapellimestarina.Huom! Puhallinorkesterimme sointi on välillä äänekäs. Etenkin pienimpien konserttikävijöiden kanssa suosittelemme varautumaan koviin äänenvoimakkuuksiin.Konsertin kesto n. 40 min. Pikku Papun OrkesteriHeli Kajo, lauluMaiju Kopra, laulu, ksylofoniJuho Puronaho, kitara, viulu, mandolaTarmo Anttila, kontrabassoUMO Helsinki Jazz OrchestraMikko Hassinen, kapellimestari ja sovituksetJokavuotinen Lastenkulttuurin juhlaviikko levittäytyy kaikkialle Suomeen aina toukokuussa. Juhlaviikkoa vietetään taas 12.–18.5.2025. Viikon aikana juhlitaan lastenkulttuuria ja nautitaan runsaasta lastenkulttuurin ohjelmasta ympäri Suomea. www.lastenkulttuurinjuhlaviikko.fiVideo: https://youtu.be/7as9ULF5f5w?si=PHfFr1iC1DKoWnI5Kuvitus: Liisa KallioLastenmusiikkiyhtye Pikku Papun Orkesteri tunnetaan värikkäistä koko perheen konserteista. Pikku Papun laulut ovat tulleet monille tutuiksi Yle TV2:n Pikku Kakkosesta ja Musarullaa-konserttisarjasta. Lauluissa käsitellään ystävyyttä, iloa, kiukkua, luontoa, toisten kanssa toimeen tulemista – koko elämän kirjoa! Orkesterin energinen esiintyminen, erilaiset soittimet, moniääninen laulu ja eri tyylilajeilla leikittelevät sovitukset ovat sulattaneet niin pienten kuin varttuneempienkin kuulijoiden sydämet. Orkesteri on saanut Varhaisiän musiikinopettajien vuoden lastenlevypalkinnon ja Wihurin rahaston tunnustuspalkinnon, ollut ehdolla Vuoden lastenlevyksi Emma Gaalassa ja valittu vuoden yhtyeeksi lastenmusiikkigaalassa. www.pikkupapunorkesteri.fiUMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut yli 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa. www.umohelsinki.fi