4369 result(s) found for ""

Elämän laulut - Joel Hallikainen & Pentti Hietanen
Elämän laulut -kiertue yhdistää kaksi rakastettua laulajaa, Joel Hallikaisen ja Pentti Hietasen intiimeille konserttilavoille ympäri maan. Tämä ainutlaatuinen kiertue tarjoaa kuulijoilleen unohtumattoman musiikkielämyksen, jossa elämän eri sävyt ja tarinat heräävät eloon laulujen kautta.Joel Hallikainen nousi suomalaisten sydämiin 1990-luvun alussa "Kuurankukka"-hitillään, joka on yhä yksi Suomen myydyimmistä albumeista. Monipuolisena viihdetaiteilijana tunnettu Hallikainen on uransa aikana julkaissut useita albumeita ja juontanut suosittuja televisio-ohjelmia, kuten "Tuttu Juttu Show'ta".Pentti Hietanen on tunnettu monipuolisena laulajana, joka onnistuneesti yhdistää eri tyylilajeja oopperasta viihdemusiikkiin. Hänen uransa kattaa lukuisia albumeita, joista monet ovat saavuttaneet kultaa ja platinaa. Hietasen voimakas ja tunteikas ääni on hurmannut yleisöjä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.Elämän laulut -kiertueella Hallikainen ja Hietanen yhdistävät voimansa tarjoten kuulijoilleen koskettavia tulkintoja elämän suurista teemoista: rakkaudesta, ilosta, surusta ja toivosta. Konserteissa kuullaan sekä heidän tunnetuimpia kappaleitaan että varta vasten kiertuetta varten valittuja teoksia. Tuotanto: Magnumlive Oyhttps://magnumlive.fi/
FI
50 views
Buy Ticket
Read More

Joskus liikaa, aina liian vähän ENSI-ILTA
Joskus liikaa, aina liian vähänTositapahtumiin perustuva, koskettavan rehellinen ja naurettavan tosi kuvaus elämästä taiteilijuuden monimuotoisessa todellisuudessaOopperalaulaja. Lentokenttä. Ilta. Hiukset sekaisin. Baaritiski. Baarimikko. Orkesteri.Kansainvälisesti arvostettu oopperalaulaja (Helena Juntunen) on matkalla Itävallan Graziin kohti tuhoon tuomittua produktiota. Lentokentällä työskentelevä baarimikko (Kari-Pekka Toivonen) haikailee toteutumattomien jazzkeikkojen perään. Nämä toisilleen vieraat hahmot jakavat terminaalin mystisessä välitilassa lyhyen, mutta unohtumattoman hetken. Vilpittömän huumorin ja railakkaan kaihon läpi he pohtivat unelmia ja todellisuutta, esiintymisen riemua ja kauhua, julkista kritiikkiä, Sydneyn oopperatalon akustiikkaa, baarin pianistia, oopperan kummallisuutta sekä työtä, joka on joskus liikaa. Tarinaa kuljettavat maamme arvostetuimpiin säveltäjiin lukeutuvan Iiro Rantalan uudet sävellykset. Luvassa on rytmikkään tarttuvia melodioita, joita Rantalan ja Juntusen kanssa lavalla tulkitsevat huikeat muusikot Jukka Perko (saksofoni) ja Ville Herrala (basso). Helena Juntusen ja Petri Tammisen kirjoittamaan omaelämäkertaromaaniin Joskus liikaa, aina liian vähän (Otava/2023) pohjautuva teos saa kantaesityksensä 1.10.2025 Musiikkiteatteri Kapsäkissä. Teoksen libreton on kirjoittanut nuoren polven palkittu kärkikirjailija Antti Rönkä ja sen ohjaa Kari-Pekka Toivonen. Joskus liikaa, aina liian vähän kertoo tunnistettavan tarinan loisteesta, ihailusta, vastoinkäymisistä ja siitä, kuinka noustaan aina uudestaan. Tekijät: Libretto: Antti Rönkä Ohjaus: Kari-Pekka Toivonen Sävellys: Iiro Rantala Äänisuunnittelu: Max Marshall Rooleissa: Helena Juntunen ja Kari-Pekka Toivonen Muusikot: Iiro Rantala (piano), Jukka Perko (saksofoni) ja Ville Herrala (basso).Kesto: n. 1h 15min (ei väliaikaa)
FI
42 views
Buy Ticket
Read More

Täällä Pohjantähden alla
Väinö Linna ‒ Lauri MaijalaTäällä Pohjantähden allaSuomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt.Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on vastaansanomattoman väkevä prologi nyky-Suomelle: kuinka olemme kansakuntana tulleet tähän, missä nyt olemme. Lauri Maijalan ohjauksessa Linnan rakastetusta romaanitrilogiasta syntyy intensiivinen, kaunis ja koskettava historiallinen draama kansakunnan synnystä ja kasvukivuista.Nälkä ja näköalattomuus, katkeruus epäoikeudenmukaisesta tulonjaosta, äärimmilleen kärjistynyt poliittinen vastakkainasettelu, kaoottinen maailmantilanne... Muun muassa näistä aineksista sai alkunsa tapahtumien vyöry, joka kulminoitui keväällä 1918 Suomen sisällissodaksi. Sodaksi, joka oli lajissaan yksi Euroopan verisimpiä. Tragediaksi, jonka haavat yhä uudestaan avautuvat, kun niistä yritetään vaieta.Pohjantähden lukuisten, värikkäiden henkilöiden kohtaloista piirtyy esiin yli puoli vuosisataa suomalaista historiaa, joka ulottuu Venäjän suurruhtinaskunnasta sotienjälkeiseen itsenäiseen Suomeen. Valokeilaan nousevat erityisesti kaksi perhettä, Koskelat ja Salpakarit, joiden tarinoiden kautta kansakunnan kohtalonhetket nähdään sekä rahvaan että eliitin näkökulmasta.Maijalan ohjaama suuri suomalainen klassikko seisoo jalat suossa, mutta katse tähtitaivaan kirkkaudessa. Se muistuttaa, järkyttää ja lohduttaa myös meitä nykyisen maailmanajan eläjiä, kuinka pieni ja avuton yksittäinen ihminen on historian suurissa murroskohdissa.Pohjantähti on Lauri Maijalan ensiohjaus KansallisteatterissaEnsimmäistä kertaa Kansallisteatterissa työskentelevä Lauri Maijala on Suomen maineikkaimpia nykyohjaajia, jonka ansioluetteloon lukeutuu kiitettyjen teatteritöiden lisäksi myös elokuvia ja televisiosarjoja. Hänen ohjaustöitään ovat olleet mm. sisällissotaa ja sen seurauksia käsittelevät Veriruusut (KOM-teatteri, 2018) ja Punaorvot (Helsingin Kaupunginteatteri, 2020). Linnan Tuntemattoman sotilaan Maijala on ohjannut oopperateoksena Oulun Kaupunginteatteriin (2014).”Olen ylpeä voidessani tuoda oman sovitukseni Pohjantähden kaikista kolmesta kirjasta Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle. Luvassa on esitys, jossa vuorottelevat rakkaus ja viha, työ ja toivo – kuolema ja syntymä. Se on traditiotietoinen historiallinen draama modernille ihmiselle.” Lauri MaijalaEnsi-ilta Suurella näyttämöllä 24.9.2025TyöryhmäRooleissa Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Kasper Korpela (Näty), Aksa Korttila, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Esa-Matti Long, Pirjo Luoma-aho, Petri Manninen, Pirjo Määttä, Toni Nikka (TeaK), Pyry Nikkilä, Harri Nousiainen, Helmi-Leena Nummela, Lauri Qvick (TeaK), Sulo Rahman (Näty), Wenla Reimaluoto, Otto Rokka, Paula Siimes, Timo Tuominen ja Juha VarisOhjaus ja sovitus Lauri Maijala Lavastussuunnittelu Kati Lukka Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Valosuunnittelu Kalle Ropponen Musiikin sävellys Markus Fagerudd Äänisuunnittelu ja musiikki Jani Rapo Videosuunnittelu Pyry Hyttinen, Kati Lukka ja Kalle Ropponen Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen Dramaturginen assistentti ja ohjaajan assistentti Ada Sallinen
FI
42 views
Buy Ticket
Read More

Erja Lyytinen, Airi's
Erja Lyytisen uunituoretta studioalbumia ”Smell the Roses” juhlistetaan kattavalla Suomen kiertueella syksyllä 2025. Uusi albumi nojaa edeltäjiään vahvemmin kohti suoraviivaista rockia ja raskaampaa ilmaisua, tarjoillen groovaavia riffejä ja jalan alle menevää poljentoa – unohtamatta henkeäsalpaavia kitarasooloja!
Kiittäviä arvioita kansainvälisessä musiikkimediassa saanut ”Smell the Roses” on Lyytisen studioalbumeista järjestyksessään kymmenes. Lyytinen itse toteaa tästä levystä: “Hain albumille fiiliksiä ja tunnelmaa 1960–70-lukulaisesta rockista pitkine kitarasooloineen, sillä viihdyn kotonakin tuon aikakauden rock-vinyylien hengessä.Halusin albumille jykevää ja orgaanista saundia ja jätin turhat krumeluurit pois. Olemme testanneet biisejä loistavan bändini (Harri Taittonen Hammond, Heikki Saarenkunnas basso, Jesse Lehto rummut) kanssa pitkin Eurooppaa, ja kuten levylläkin, meininki on ollut älyttömän kovaa!”
Erja Lyytinen on yksi johtavista kansainvälisillä markkinoilla operoivista blues-rockkitaristeista ja onkin useasti palkittu eri kategorioissa. Vuonna 2022 Lyytinen teki historiaa olemalla ainoana suomalaisena artistina ehdolla Kanadan Maple Blues Awardseissa. Vuonna 2024 Lyytiselle myönnettiin Brittiläisen HRH – festivaalin toimesta Angel of Rock-palkinto. Palkinto myönnetään merkittävästä panoksesta rockin, metallin tai blues-musiikin saralla ja sen ovat aiemmin saaneet mm Doro Pesch ja Jackie Chambers Girlschool-yhtyeestä. Uransa aikana Lyytinen on esiintynyt maailman kärkikaartiin kuuluvien kitaristien, kuten Carlos Santanan, SonnyLandrethin, Jennifer Battenin ja Joe Bonamassan rinnalla sekä nauttii suosiota kansainvälisillä ja kotimaisilla markkinoilla.
Lauteet syksyn kiertueella lämmittelee nouseva indie rock -bändi Airi’s. Bändin musiikilliset vaikutteet tulevat etenkin 1970- ja 1990-luvuilta, ja biiseissä on kuultavissa vivahteita mm. brittirockista, grungesta ja progesta. Aktiivisesti keikkaileva Airi’s onehtinyt esiintyä Suomen lisäksi mm. Baltiassa, Ruotsissa ja Iso-Britanniassa.
"Smell the Roses on mahtava sekoitus bluesia, rockia ja soulia käärittynä vintage-henkiseen estetiikkaan, joka jättää kuulijalle sekä nostalgisen että samalla myös freesin vaikutelman. Erja Lyytinen jatkaa kehitystään artistina, todistaen olevansa enemmän kuin vain ilmiömäinen kitaristi - hän on myös muusikkona visionääri, jolla on järkkymätön luovuuden palo” - Jace Media Music, 9/10Aikataulu:19:00 Ovet19:45 Airi's20:30 Erja Lyytinen
Olaf Burger
Olaf Burger + ranskalaiset
(L, G), tarjolla keikkailtoina ennen keikkaa. Osta ruokailu House of
Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.
FI
49 views
Buy Ticket
Read More

Tanssiteatteri MD: Tanssiva Muumilaakso
Ympäri maailmaa kiertäneen ja palkitun kestosuosikin hersyvän pyöreät muumihahmot on kuin luotu tanssimaan. Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -teoksen pohjalta käsikirjoitetussa koreografiassa taidokas tanssi, musiikki ja visuaaliset elementit punovat kokonaisvaltaisen ja lumoavan maailman. Tanssin kielellä teos kertoo Janssonille tärkeistä teemoista, ystävyydestä, suvaitsevaisuudesta ja rohkeudesta olla oma itsensä.Tanssiva Muumilaakso -teos ja sen vuorovaikutteinen pikkusisar Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon esitettiin Shanghain EXPOSSA vuonna 2010 ja palkittiin myös Shanghai EXPO 2010 Kulttuuripalkinnolla. Tanssivan Muumilaakson 200. esitystä juhlittiin syyskuussa 2015 kiertueella Shanghai Children’s Art Theatressa Kiinassa. Nyt 2025 juhlistamme ensimmäisen muumitarinan Muumit ja suuri tuhotulva 80. juhlavuotta.Matka tanssivien Muumien kanssa jatkuu yhä. Hurraa! Onnea Muumit.Käsikirjoitus, ohjaus ja koreografia Samuli RoininenKäsikirjoitus, sävellys ja äänisuunnittelu Heikki MäenpääPukusuunnittelu ja visuaalinen toteutus Carmela WagerProjisointi- ja visuaalinen toteutus Sanna MalkavaaraValosuunnittelu Sari MayerLavasteiden toteutus Matias Palo ja Riina KuusistoPukujen toteutus Osk Työhuone HengariPeruukit ja hatut Anni HiroOrkesteri Heikki Mäenpää & Moominvalley Orchestra (Suomi), yhteistyössä Ringing Bells Rondo Club (Japani)Valokuvat Ari Ijäs © Moomin Characters™Tuotanto Tanssiteatteri MD sekä vastaava tuottaja Heikki MäenpääEsitysoikeudet Agency North / © Moomin Characters™Perustuu Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -teokseenKesto 60 minuuttiaSuositusikä yli 3-vuotiailleRyhmäliput vähintään 5 hengen ryhmille sekä pyörätuolipaikkojen varaus Tanssiteatteri MD:n lipunmyynnistä liput(a)tanssiteatterimd.fi / 050 556 6025. Tanssiteatteri MD:n lipunmyynti palvelee arkisin klo 12-16 ja 1h ennen esityksiä.Tanssiteatteri MD, Hällä-näyttämö, Hämeenkatu 25, 33200 Tamperehttps://tanssiteatterimd.fi/
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

THE SOUND OF MUSIC -musikaali
The Sound of Music -musikaaliKäsikirjoitus Howard Lindsay, Russell CrouseSuomennos Esko Elstelä, Ilpo TiihonenMusiikki Richard Rodgers, Oscar Hammerstein IISuggested by "The Trapp Family Singers" by Maria Augusta TrappOhjaus Joonas SuominenMaailman suosituin suurmusikaali saapuu Saloon! Luvassa on Trappin lasten laulua ja leikkiä, rakkautta ja romantiikkaa, maailmansodan uhka painolastina ja tunteikkaat ikivihreät sävelmät - mikä vois olla sen mukavampaa!Nonnbergin luostarin postulantti Maria lähetetään itävaltalaisen leski-kapteeni Georg von Trappin seitsemän lapsen kotiopettajaksi. Perheen äidin kuoltua surun murtama isä on pitänyt lapsilleen yhtä tiukkaa kuria kuin alaisilleen laivastossa. Leikkejä ja musiikkia ei talossa suvaita. Helläsydäminen ja lempeä Maria ei suvaitse isän ankaraa suhtautumista lapsiinsa ja sinnikkyydellään saa kapteenin ymmärtämään miten väärin tämä lapsiaan kohtelee. Monen mutkan jälkeen kapteeni ja Maria rakastuvat toisiinsa ja lopulta avioituvat. Pian häiden jälkeen natsien hyökkäys pakottaa perheen hurjalle pakomatkalle vuorten yli.Tositapahtumiin perustuva musikaali sai ensi-iltansa New Yorkin Broadwayllä 1959. Sen elokuvaversio (1965) tunnetaan kaikkien aikojen menestyneimpänä elokuvamusikaalina.Yhteistyössä Salon kulttuuripalvelut.Tekijänoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.This amateur production of THE SOUND OF MUSIC is presented by arrangement with Concord Theatricals Ltd. on behalf of The Rodgers & Hammerstein. Organization www.concordtheatricals.co.uk
FI
40 views
Buy Ticket
Read More

Lauantain toivotut 90 vuotta
Lauantain toivottujen ensimmäisestä lähetyksestä tulee syksyllä kuluneeksi 90 vuottaOli aika, jolloin radio oli kodin keskipiste. Putkiradion vihreä valo kutsui uutisten, hartauksien, urheilun, kuunnelmien ja muun kulttuurin pariin.Oli aika, kun lauantain siivous, leipominen ja saunominen järjestettiin niin, että yhtään minuuttia ei hukattu Lauantain toivottujen kuuntelusta.Oli aika, jolloin kevyempi osuus ohjelman lopussa tarjosi lähes ainoan rytmimusiikkituokion radioviikon ohjelmistossa. Tosin vanhempi väki joskus vierasti loppupuolen iskelmiä, mutta perheen yhteen kokoava ja lämpimiä muistoja herättävä tuo ohjelma on ollut.Lauantain toivotut on radion pitkäaikaisin yhtä mittaan jatkunut musiikkiohjelma. Edelleen se kerää eri-ikäisiä kuulijoita arvuuttelemaan esiintyjiä, lauluja ja niiden tekijöitä. Tänään esiintyjiä ei tarvitse arvata: Mari Palo ja Hannu Lehtonen tulkitsevat eri vuosikymmenien suuria suosikkeja. Ja perinteiseen tapaan edetään kevyestä klassisesta operetin ja musikaalin kautta laulelmiin ja iskelmiin. Konsertin pianisti Seppo Hovi tarinoi kustakin laulusta.Esityksen kesto on n. 2 tuntia, sisältäen väliajan.Tuotanto: Kangasala-taloLisäpalvelutNaulakkopalvelumaksu 2,50 €Ravintolan palvelutTule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Ravintolapalvelut avautuvat tuntia ennen konserttia. Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin ›Kimmo Pyykkö -taidemuseoKangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.Tutustu näyttelyihin ›SaapuminenKangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä täältä ›
FI
69 views
Buy Ticket
Read More

Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valosuunnittelu Ville Virtanen Videosuunnittelu Ville Virtanen ja Linda Wallgren Musiikki Joonas Outakoski ja Stina Koistinen Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi, näyttämöruumiillinen ajattelu Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Vaikke olla perillä on ajatukset siellä
Samuli Putro 10 + 10 = 20
1.9.2004 on päivä, jolloin laulaja-lauluntekijä Samuli Putro julkaisi ensimmäisen soolokappaleensa. Sen nimeksi tuli Täysikasvuinen ja kappale on tilaustyö Aleksi Salmenperän elokuvaan Lapsia ja aikuisia.
”Zen Cafen solisi ei silti aio lähteä soolouralle, vaan yhtye puurtaa parhaillaan studiossa ja syksyn aikana siltä on tulossa uutta materiaalia”, kirjoitti sanomalehti Kaleva tuolloin.
Toisin kävi ja nyt, lähes päivälleen kaksikymmentä vuotta myöhemmin, Putro juhlistaa soolouraansa harkiten ja valitusti pitkin vuotta 2024.
Keväällä alkava 10 + 10 = 20 kiertue käsittää kymmenen klubi-keikkaa ja kymmenen festivaaliesiintymistä. Kiertueen kruunaa Helsingin juhlaviikkojen puoliajallinen juhlakonsertti, jonka nimi on Täysikasvuinen, Samuli Putro 20v. Kyseessä on lauluntekijän debyytti Huvilateltassa.
Konsertissa kuullaan läpileikkaus Putron urasta aina Elämä on juhla -kappaleesta viimeisimpään, Ikävä mummoa -levyn hitteihin.
Esityksen kesto noin 2 tuntia, väliaikaOvet avataan tuntia ennen esitystä.
FI
109 views
Buy Ticket
Read More

UKK
UKK UKK on Sirpa Kähkösen käsikirjoittama ja Taru Mäkelän ohjaama karnevalistinen musiikkinäytelmä Suomesta, vahvan johtajan kaipuusta ja ilmiöstä nimeltä Kekkonen. Greta Tuotannon ja Musiikkiteatteri Kapsäkin uutuus saa ensi-iltansa 3.10.2024! On vuodenvaihde 1972-1973 ja Suomessa otetaan merkittävä askel, kun päätetään vahvistaa presidentti Kekkosen valinta jatkokaudelle poikkeuslailla, ilman vaaleja. Energiakriisi on ovella ja kansalaisia kehotetaan säästämään sähköä. Jopa katuvaloista sammutetaan joka toinen, mutta myös presidentin aivosähköissä alkaa tapahtua katkoksia, onhan hän Maan Pää. Railakkaasti Suomen lähihistoriaa ravistelevan komedian keskeinen henkilö on itsevaltiasta hallitsijaansa ihaileva kansa. Mukana karkeloissa pyörivät myös valtapeleissä syrjään sysätyt UKK:n kilpailijat sekä tarinan viehko kertoja, Lottotyttö. UKK:n ytimessä ovat lokakampanjat, hähmäiset salaisuudet sekä hyssyttely ja hillittömyys. Esitys on suomettumisen kauden ajankuvaa ja kiteyttää samalla ikuisen totuuden: on harhaista takertua valtaan ja kuvitella voivansa pelata ihmiskohtaloilla. UKK-musiikkinäytelmän takana on mm. ylistetystä Brechtiä jokanaiselle -musiikkinäytelmästä (2022) tuttu kolmikko; kirjailija ja käsikirjoittaja Sirpa Kähkönen, ohjaaja Taru Mäkelä sekä Reetta Ristimäki, joka vastaa teoksen taiteellisesta konseptista. Rooleissa: Paavo Kerosuo, Juha Pulli, Reetta Ristimäki ja Hanna Vahtikari sekä muusikot Niko Kumpuvaara ja Jusu Berghäll / Sara Puljula Käsikirjoitus: Sirpa KähkönenOhjaus: Taru MäkeläKonseptisuunnittelu: Reetta RistimäkiSävellys: Niko Kumpuvaara ja Aili JärveläMusiikin sovitus ja johtaminen: Niko KumpuvaaraKuva- ja videosuunnittelu: Pietu PietiäinenÄänisuunnittelu: Max MarshallPukusuunnittelu: Marja UusitaloTuotanto: Greta Tuotanto ja Musiikkiteatteri KapsäkkiKuva: Nils Krogell Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy. Liput: 48€/44€/34€ Kesto: n. 2 h 15min (sis. väliajan)Täydennä teatterielämyksesi ja osta Show&Dinner-lippu.Kolmen ruokalajin illallinen ravintola Bistro K:ssa tarjoillaan keväällä 2025 ennen UKK-iltaesityksiä.KATSO MENU TÄSTÄ
Lisätietoja: Bistro K, bistrok@marcante.fi
FI
57 views
Buy Ticket
Read More

Opehuone-komediamusikaali ENSI-ILTA
Opehuone-komediamusikaali- komediamusikaali opettajista, koululaisista ja kahvista!Jos olet joskus miettinyt, mitä opettajainhuoneessa oikeasti tapahtuu, vastaus on täällä. Opehuone-musikaali on Niina Lahtisen käsikirjoittama, Katja Lapin säveltämä sekä Jukka Kurosen ohjaama uusi hulvaton komediamusikaali, jossa koulun henkilökunta tasapainoilee opetusvelvollisuuksien, resurssipulan ja rehtorin kunnianhimoisten ideoiden keskellä. Ja kaikki tämä tietenkin vailla yhtään sisäilmaongelmaa.Kun koulun suurta musikaaliprojektia aletaan toteuttaa, vastassa ovat paitsi digiloikkaan hurahtanut mediaope, kahviin keskittynyt äikänope ja perinteistä kuria vaativa liikunnanopettaja. Haasteensa koulun arkeen tuovat myös opiskelijoiden vanhemmat, joiden kirjo on toisinaan sanoinkuvaamaton. Kun musikaalin päätähti katoaa kesken kaiken Alpeille, on koko show vaarassa.Niina Lahtinen, Ernest Lawson, Krisse Salminen ja Christoffer Strandberg marssittavat lavalle 40 roolia, salamannopeilla hahmovaihdoilla ja tuhdilla huumorilla varustettuina. Kouluarkea nerokkaasti parodioivat musiikkinumerot tekevät Opehuoneesta täydellisen elämyksen kaikille, jotka ovat joskus käyneet koulussa – tai toipuvat vieläkin siitä kokemuksesta. Tämä musikaali on ennenkaikkea ylistys opettajille, jotka tekevät maailman tärkeintä työtä.Syksyllä 2025 Riihimäen Teatterissa – hanki lippusi, ennen kuin resurssit loppuvat!
FI
47 views
Buy Ticket
Read More

Tatu ja Patu etsivinä ensi-ilta
Aino Havukainen ja Sami Toivonen: TATU JA PATU ETSIVINÄ -tapaus puolittajaDramatisointi ja ohjaus: Elina StirkkinenNuket: Fanni LietoLavastus: Juhana HirvonenMusiikki: Tommi LindellValosuunnittelu: Jani SalmiNäyttelijät: Krista Putkonen-Örn ja Antero NieminenOmituiset puolittamistapaukset Outolassa tempaavat Tatun ja Patun keskelle salaperäisten tapahtumien ketjua. Näiden mysteerien selvittämiseen tarvitaan rautahermoisten ammattilaisten terävää ja äärettömän nopeaa päättelykykyä. Tatu ja Patu perustavat etsivätoimiston ja heidän outolalaiset älynystyrät joutuvat tositoimiin.Kuka tämä mystinen puolittaja on?Missä hän piileksii?Ja miksi hän puolittaa?Vahingonteot on selvitettävä, ja siihen pystyvät vain etsivä Tatu ja etsivä Patu. Lapsille 3 v. ylöspäin. Kesto noin 45 min.Esitys on myös kiertävä.ENSI-ILTA 3.10.2025
FI
43 views
Buy Ticket
Read More

Göstan parhaat
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

Iiro Rantala & Jukka Perko
Suomalaisen jazzin tähdet yhdessäEräs kotimaisen jazzin nimekkäimmistä kohtaamisista pitkiin aikoihin on tässä. Timanttisessa duokokoonpanossa voimansa yhdistävät kansainvälisesti arvostetut jazztähdet saksofonisti Jukka Perko ja pianisti Iiro Rantala.Konsertti ei ole kunnianosoitus vain kahden muusikon väliselle vuorovaikutussuhteelle vaan myös muusikoiden ja jazzin vuoropuhelulle. Illan aikana kuullaan tulkinnat esimerkiksi kappaleista Stella By Starlight ja Siks oon mä suruinen, jotka osoittavat Perkon ja Rantalan pystyvän tekemään mistä tahansa sävellyksestä täysin omanlaisensa tuoreen tulkinnan, jossa musiikilla on tilaa hengittää.Jukka Perko lukeutuu Suomen kautta aikojen arvostetuimpiin saksofonisteihinJukka Perko on levyttänyt ja konsertoinut lukuisten omien yhtyeidensä kanssa, joista viime aikoina aktiivisimpia ovat olleet Jukka Perko PreBoppers ja Jukka Perko Avara. Perkon nousukiito alkoi 1980-luvulla hänen liityttyään trumpetistilegenda Dizzy Gillespien kiertueyhtyeeseen. Tämän jälkeen suositut virsitulkinnat ja hänen uransa Perko-Pyysalo Poppoossa sekä Hurmio-orkesterissa jättivät jälkensä kotimaisen jazzin kaanoniin. Loistavan soittotekniikkansa siivittämänä ja yhdistelemällä suomalaiskansallisia ominaispiirteitä jazzin perinteeseen hän on kasvanut yhdeksi sukupolvensa tärkeimmistä saksofonisteista.Iiro Rantala tunnetaan rajoja rikkovana pianovirtuoosina ja säveltäjänäLaajemmin hän tuli tunnetuksi maailmanmaineeseen 1990-luvulla nousseen Trio Töykeät -yhtyeen pianistina ja perustaja, minkä jälkeen hän on jatkanut loisteliasta uraansa soolokonserttien, klassisen musiikin, näytelmien, musikaalien ja uusimpana aluevaltauksena myös oopperoiden säveltämisen parissa. Vuonna 2010 hän teki levytyssopimuksen saksalaisen ACT-levymerkin kanssa, jonka vuonna 2011 julkaiseman Lost Heroes -sooloalbumin myötä Rantalan sooloura lähti rakettimaiseen nousuun. Ylistävien kritiikkien lisäksi levy voitti myös useita kansainvälisiä tunnustuspalkintoja. Tämän jälkeen hän on levyttänyt 10 sooloalbumia kyseiselle merkille.Esityksen kesto on n. 2 t 20 min, sisältäen väliajan.Tuotanto: Kangasala-taloLisäpalvelutNaulakkopalvelumaksu 2,50 €Ravintolan palvelutTule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Ravintolapalvelut avautuvat tuntia ennen konserttia. Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin ›Kimmo Pyykkö -taidemuseoKangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.Tutustu näyttelyihin ›SaapuminenKangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä täältä ›
FI
42 views
Buy Ticket
Read More

Niskavuoren nuori emäntä
Niskavuoren nuori emäntä”Meille on elämä annettu, jotta me puolustaisimme sitä nyrkeillämme ja nuijillamme.”Niskavuoren taloon on saatu nuori emäntä ja perhe valmistautuu ottamaan uuden askeleen: Juhani Niskavuoresta on tulossa valtiomies. Loviisa on neuvokas ja ahkera – ja mikä tärkeintä: varakkaan talon tytär.Hyvistä lähtökohdista huolimatta tulevaisuuden rakentaminen Niskavuorella on kaikkea muuta kuin helppoa. Perhe paljastaa pian todelliset kasvonsa. Vanhat kaunat ja katkeruudet nousevat pintaan ja yhteinen salaisuus paljastuu myös Loviisalle: Juhani Niskavuorella on toinen nainen ja lapsi.Uutuuttaan hohtavalla päänäyttämöllä Tampereen Teatterin naisnäyttelijöiden juhlaa!Niskavuoren nuori emäntä nähdään nyt ensi kertaa Tampereen Teatterissa, ja se avaa vastaremontoidun päänäyttämön. Annuska Hannula loistaa Loviisana ja Tuija Vuolle asettuu vanhan emännän roolin. 25 vuotta sitten Vuolle näytteli Loviisaa Niskavuoren naiset -näytelmässä. Hetan roolissa jatkaa Eeva Hakulinen, jonka tähdittämä Niskavuoren Heta oli muutama vuosi sitten Frenckell-näyttämön yleisömenestys.Hella Wuolijoen Niskavuori-sarja on osa kansallista identiteettiämme ja alitajuntaamme. Sen ihmiskäsitys ja henkilökuvien ja ihmissuhteiden tarkkuus todistavat ajattomuutensa ja ajankohtaisuutensa vuosikymmenestä toiseen. Niskavuoren nuori emäntä sijoittuu kronologisesti sukusarjan alkuun. Se on viiltävä näytelmä omien tunteiden ja rakkauden uhraamisesta lasten, tulevaisuuden ja yhteisön hyväksi.
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

Mentalisti Pete Poskiparta - Miraakkeli
MIRAAKKELIMentalisti Pete Poskiparran uusi showMielen ihmeitä, taikuutta ja komediaa intiimissä teatterissa. Miraakkeli kutittelee mielikuvitustasi uskomattomalla tavalla.Pete Poskiparran uusi sooloesitys tuo taikuuden ja mielen ihmeet lähelle katsojaa, lähes kosketusetäisyydelle. Sopukan intiimi tila avaa mielikuvitusmaailman, jossa telepatiakin voi olla totta. Esityksessä kuljetaan mielen vuoristoradalla tunnelmasta toiseen. Välillä kutitellaan nauruhermoja, toisaalla luetaan katsojan ajatuksia ja heti perään saatetaan kokeilla klassista taikuutta. Yleisö on kuitenkin täysin turvassa ja jokainen katsoja päättää itse haluaako vain seurata mahdottomia tapahtumia sivusta vai osallistua niiden tekemiseen.Miraakkeli on taikurislangia ja se juontuu englanninkielisestä sanasta miracle, ihme. Pete Poskiparta on niin kansallisesti kuin kansainvälisesti palkittu mentalisti, joka on koko uransa ajan metsästänyt temppuja, jotka voisi hänen käsissään ja esityksissään jalostaa miraakkeleiksi, aidoiksi ihmeiksi. Tässä esityksessä pääset lähemmäs mahdotonta kuin osaat edes kuville.
FI
42 views
Buy Ticket
Read More

Exit: Askeleet
Exit-yhtye lähtee Askeleet -kiertueelle
Exit-yhtyeen keikkavuosi 2025 lähtee käyntiin keväällä ja Askeleet -konsertteja on tulossa ympäri Suomen. Rakastettujen laulujen ja tarinoiden voima tuntuu yhä vieläkin, ja 38-vuotias yhtye musisoi ja säveltää edelleen täydellä sydämellä.
”Askeleet on yksi Exitin historian rakastetuimpia kappaleita. Valitsimme sen kiertueen teemaksi, sillä haluamme lauluillamme yhä kertoa, että matka jatkuu, eikä uupunutta jätetä tien varteen”, Pekka Simojoki kertoo.
Kokoonpanossa nähdään tutut Pekka Simojoki (laulu), Matti Puttonen (laulu, koskettimet), Timo Luoto (rummut), Jari Levy (koskettimet, laulu), Markku Perttilä (kitara, laulu), Jarkko Jouppi (kitara) ja Timo Jouppi (basso).
Exit-yhtye
Kiertueen tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli.Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
57 views
Buy Ticket
Read More

Vaikkei olla perillä on ajatukset siellä
Samuli Putro - vaikkei olla perillä on ajatukset siellä
Samuli Putro syksyllä levynjulkaisukiertueelle
Alati suosiotaan kasvattava lauluntekijä Samuli Putro lähtee
yhtyeensä kanssa pitkälle kiertueelle lokakuussa 2025.
Kaksikymmentäviisi keikkaa käsittävä rundi vie Putron konserttisaleihin,
teattereihin ja klubeile.
”En minä nyt oikein tiedä miten tässä näin kävi. Mutta koska
tekemisen paloa ja kysyntää tuntuu riittävän, niin sama kai se on
pistellä menemään”, toteaa viisikymmentäviisi vuotta elokuussa täyttävä Putro.
Kukoistuskausi näkyy myös julkaisurintamalla. Putron yhdeksäs
sooloalbumi julkaistaan lokakuussa. Sen ensimmäinen single ”Kuvat meistä
kaikista” on soinut radioissa jo taajaan. Myös kiertueen nimi on siitä
napattu.
”Kai minä sitten olen aina ollut moderni maankiertäjä. Kaikki muu
on tullut siihen rinnalle kuin takaapäin kiitävä auto ohituskaistalla”, muotoilee alkuvuodesta myös esikoiskirjansa julkaissut Putro.Samuli Putron levynuulkaisukiertueella nähdään "Suomen coolein trio", eli:Samuli Putro - laulu, kitaraTuukka Tuunanen - koskettimetMiikka Heikkinen - rummutEsityksen kesto noin 2 tuntia, väliaikaOvet avataan tuntia ennen esitystä.
Liput: sisältää Tiketin lipunmyynnin palvelumaksun 39,50 €
Vammaisavustaja / saattaja:Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.www.vammaiskortti.fiTilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.Lisätietoja: www.kaikukortti.fiCentral Line Entertainment
FI
47 views
Buy Ticket
Read More

Mahoton merkkipäivä
Hulvaton musiikkikomedia Ravintola Kairossa!Perheen suvun matriarkka, leskeksi jäänyt Aulikki täyttää 90 vuotta. Hänen syntymäpäiväjuhliaan vietetään Ravintola Kairossa suvun ja ystävien kesken. Itsenäinen teräsmummo Aulikki on tottunut tekemään asiat omalla tavallaan, mikä aiheuttaa harmaita hiuksia hänen perheelleen. Aulikin suorasukainen ja naseva huumorintaju on suvun ilo ja taakka. Juhlissa mennään kommelluksesta toiseen, kun mikään ei mene suunnitelmien mukaan.Muistaako seniorikoti tulla esiintymään?Miksi pitopalvelu on Pipsa Possu teemalla?Saako Kauko tunnustettua rakkautensa?Kestääkö Aulikin tyttären Marjatan ja hänen miehensä Reijon avioliitto juhlien järjestämistä?Uskaltaako Aulikki antautua rakkaudelle 75 vuoden jälkeen?Pakkaa ovat sekoittamassa myös erikoiset ohjelmanumerot sekä hassunhauskat sukulaiset ja tuttavat.Hullunkurinen livebändi viihdyttää juhlissa mm. Olavi Virran, Paula Koivuniemen, Vesa-Martti Loirin, Pave Maijasen ja Junnu Vainion musiikin tahdissa.Tule viettämään unohtumattomia syntymäpäiviä Ravintola Kairoon suomalaisen iskelmämusiikin ja unotumattomien ohjelmanumeroiden siivittämänä.
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

Jukka Puotila Show
Hekotusta ja tyylikkäitä iskuja vyön ylle ja alle.Jukka Puotilan lisäksi lavalla nähdään kymmeniä erilaisia henkilöhahmoja. Puotila loihtii näyttämölle katsojien iloksi perinteisiä hahmoja, mutta myös monia tämän hetken kuumia nimiä pintajulkkiksista poliitikkoihin.Kesto: noin 2 h sisältäen väliajanIkäraja: Ei rajoitustaHinnat ja muut lisätiedot: https://www.komediateatteri.fi/ohjelmisto/3595920/jukka-puotila-show**VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai www.juhlatalonpalvelut.fi.Show&dinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterista ja JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu norm. 10 € / lippuRyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta p. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
63 views
Buy Ticket
Read More

Netta Skog: Greatest Movies of All Time
NETTA SKOG: THE GREATEST MOVIES OF ALL TIME Maailman paras digiharmonikan soittaja Netta Skog lähtee lokakuussa 2025 The Greatest Movies Of All Time -kiertueelle, jossa artisti esittää suurimpia elokuvasävelmiä vain haitarista saatavilla äänillä. Eokuvamusiikin ystävänä tunnettu Netta valmistelee kiertuettaan parhaillaan ja sovittaa kappaleita oman näköisekseen, sekä vahvistaa yleisön kokemusta suunnittelemalla visuaaleja konsertteihin. Kiertueen ohjelmistossa kuullaan kappaleita mm. Pirates Of The
Caribbean, Leijonakuningas ja Titanic -elokuvista. "Rakastan leffamusaa yli kaiken ja oikeastaan tuntuu, että tuo mun digiharmonikka on oikein luo siihen genreen! Haluan että ihmiset pystyvät näkemään elokuvat mielessään pelkän musiikin avulla, joten konsertissa ei tulla kuulemaan pelkästään elokuvien tunnuskappaleita, vaan melkein kokonaisia elokuvan soundtrackeja. Tää tulee olee maailman parasta”, iloitsee Netta tulevasta kiertueestaan.Netta Skog on suomalainen, useita kertoja palkittu ja arvostettu harmonikan soittaja. Artisti on toiminut myös muusikkona mm. Turisas, Ensiferum -yhtyeissä, sekä vieraillut Mokoman, Nightwishin ja Children Of Bodomin kiertueilla. Keväällä 2022 Netta nähtiin esiintymässä Cirque du Soleilin Fuzion esityksen orkesterissa.
FI
65 views
Buy Ticket
Read More

Täydellinen resepti
Taava Hakala – Mika PaasivaaraTäydellinen reseptiKuopion kaupunginteatterin syksyn 2025 kantaesitysmusikaali ”Täydellinen resepti” juhlistaa 250-vuotiasta Kuopion kaupunkia.Taava Hakalan käsikirjoittama ja Mika Paasivaaran säveltämä musikaali kertoo historiallisesti tunnetusta legendaarisesta leipurista, Hanna Partasesta sekä nykyajassa toimivasta Sun Bakerysta, joka yrittää saada elämänsä diilin amerikkalaisen miljardöörin avaruusmatkailun muonittajana. Hanna tekee ruokaa rakkaudella, kun taas Sun Bakerylle tärkeintä on raha ja maine.Yhtäkkiä historiasta (ja Kuopion ihan nykyajasta), nousee mainio retkieväs ”kalakukko”-innovaatio, jonka voisi hyvinkin myydä avaruusevääksi – säilyy kuuhun ja takaisin. Ongelma on vain se, että tehotuotannossa mausta katoaa jotain hyvin olennaista.Hanna Partasen resepti on täydellinen. Ei vaivata, vaan hoivataan. On aikaa eikä kiirettä. Aitoja aineksia, elämän suolaa, rakkautta. Täytyyhän arjessa makua olla. Kuunnellaan kun kypsyy ja helskytellään ihan ilonkin takia. Lopuksi hyppysellinen määrätietoisuutta. Näistä aineksista koostuu myös Kuopion kaupunginteatterin musikaali Täydellinen resepti:Tule nauttimaan ennennäkemätön uunituore musikaalielämys. Taava Hakalan tarina leikittelee railakkaasti teatterin ja musiikin lajityypeillä sekä erilaisilla arvomaailmoilla.Mika Paasivaaran säveltämä edellinen musikaali Huomenna minä lähden, oli menestys. Nyt rima virittyy jälleen huippukorkeuksiin.Lava täyttyy kaupunginteatterin taiteilijoista, kuopiolaisista tanssin ammattilaisista ja opiskelijoista. Musikaalin pulssina sykkii Kuopion huippumuusikoista koottu yhdeksänhenkinen orkesteri. Koreografioista vastaa teatterinjohtaja Antti Lahti.Hanna Partasen roolissa vuorottelevat musiikkiteatterin rautaiset ammattilaiset, yleisölle tuttu Lina Patrikainen sekä teatterin uusi kasvo Leea Lepistö.
FI
55 views
Buy Ticket
Read More

Veljeni Leijonamieli
Astrid LindgrenVELJENI LEIJONAMIELI”Nyt me kerromme tarinan veljeksistä, Kaarle ja Joonatan Leijonasta, ja siitä kuinka heistä tuli Leijonamieliä. Tämä tarina on niin kuin satu, ja vähän myös kummitusjuttu, mutta kaikki on kuitenkin totta.” Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli on rakastettu klassikkosatu, maaginen fantasia veljeksistä, jotka kantavat toisiaan vaikeuksien yli. Se on tarina rohkeudesta, veljeydestä ja rakkaudesta. Se on huikea seikkailu, jossa jokainen löytää rohkeutensa.Veljeni Leijonamieli kertoo kahdesta veljeksestä, Korpusta (Alexander Wendelin) ja Joonatanista (Mikko Kauppila). Isoveli Joonatan kuolee pelastaessaan sairasta veljeään Korppua tulipalolta, ja pian menehtyy myös Korppu. Veljekset matkaavat lyhyen maanpäällisen elämänsä jälkeen kauniiseen maahan, Nangijalaan, jossa he taistelevat yhdessä pahan voimia vastaan. Matkasta tulee huima ja jännittävä seikkailu, jonka aikana pelokkaasta Korpusta kasvaa rohkea Leijonamieli.Veljeni Leijonamieli kertoo surusta kauniisti ja kasvaa maagiseksi fantasiaseikkailuksi, joka on täynnä rohkeutta ja toivoa. Se kertoo valtavasta rakkaudesta, joka voittaa pelot ja jopa kuoleman.Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielen suurelle näyttämölle ohjaa Jakob Höglund. Esitys yhdistelee musiikkiteatteria, nukketeatteria ja koreografiaa fantastiseksi, visuaalisesti henkeäsalpaavaksi kokonaisuudeksi.Rooleissa: Mikko Kauppila, Alexander Wendelin, Ulriikka Heikinheimo, Sofia Hilli, Tuukka Leppänen, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kai Lähdesmäki, Sanna Majuri, Kari Mattila, Reetta Moilanen, Unto Nuora, Samuli Pajunen, Mikko Paloniemi, Tiina Peltonen, Elena Rekola, Inka Tiitinen, Riina TikkanenMuusikko: Senni ValtonenDramatisointi: Alexander Mørk-EidemOhjaus: Jakob HöglundKoreografia: Jakob Höglund & työryhmäOhjaajan ja koreografin assistentti: Johanna ElovaaraTekstin sovitus, käännös ja laulutekstit: Rasmus ArikkaSävellys ja äänisuunnittelu: Stefan JohanssonLavastus: Vilma MattilaPukusuunnittelu: Heidi WikarValo- ja videosuunnittelu: Toni Haaranen ja William IlesNaamioinnin suunnittelu: Milja MensonenNukkien suunnittelu: Heini MaaranenDramaturgi: Ari-Pekka LahtiLauluvalmennus: Jukka NylundApulaislavastaja: Riku Suvitie
FI
55 views
Buy Ticket
Read More

SANKARIROMANTIIKKAA
FI
42 views
Buy Ticket
Read More

Tanssiteatteri MD: Tanssiva Muumilaakso
Ympäri maailmaa kiertäneen ja palkitun kestosuosikin hersyvän pyöreät muumihahmot on kuin luotu tanssimaan. Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -teoksen pohjalta käsikirjoitetussa koreografiassa taidokas tanssi, musiikki ja visuaaliset elementit punovat kokonaisvaltaisen ja lumoavan maailman. Tanssin kielellä teos kertoo Janssonille tärkeistä teemoista, ystävyydestä, suvaitsevaisuudesta ja rohkeudesta olla oma itsensä.Tanssiva Muumilaakso -teos ja sen vuorovaikutteinen pikkusisar Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon esitettiin Shanghain EXPOSSA vuonna 2010 ja palkittiin myös Shanghai EXPO 2010 Kulttuuripalkinnolla. Tanssivan Muumilaakson 200. esitystä juhlittiin syyskuussa 2015 kiertueella Shanghai Children’s Art Theatressa Kiinassa. Nyt 2025 juhlistamme ensimmäisen muumitarinan Muumit ja suuri tuhotulva 80. juhlavuotta.Matka tanssivien Muumien kanssa jatkuu yhä. Hurraa! Onnea Muumit.Käsikirjoitus, ohjaus ja koreografia Samuli RoininenKäsikirjoitus, sävellys ja äänisuunnittelu Heikki MäenpääPukusuunnittelu ja visuaalinen toteutus Carmela WagerProjisointi- ja visuaalinen toteutus Sanna MalkavaaraValosuunnittelu Sari MayerLavasteiden toteutus Matias Palo ja Riina KuusistoPukujen toteutus Osk Työhuone HengariPeruukit ja hatut Anni HiroOrkesteri Heikki Mäenpää & Moominvalley Orchestra (Suomi), yhteistyössä Ringing Bells Rondo Club (Japani)Valokuvat Ari Ijäs © Moomin Characters™Tuotanto Tanssiteatteri MD sekä vastaava tuottaja Heikki MäenpääEsitysoikeudet Agency North / © Moomin Characters™Perustuu Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -teokseenKesto 60 minuuttiaSuositusikä yli 3-vuotiailleRyhmäliput vähintään 5 hengen ryhmille sekä pyörätuolipaikkojen varaus Tanssiteatteri MD:n lipunmyynnistä liput(a)tanssiteatterimd.fi / 050 556 6025. Tanssiteatteri MD:n lipunmyynti palvelee arkisin klo 12-16 ja 1h ennen esityksiä.Tanssiteatteri MD, Hällä-näyttämö, Hämeenkatu 25, 33200 Tamperehttps://tanssiteatterimd.fi/
FI
47 views
Buy Ticket
Read More

Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset
Tiina Puumalainen ‒ Hanna SuutelaKaarlo Bergbomin kootut kärsimyksetHuwi-näytelmäKurjet-menestysesityksen tekijöiden Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan historiallinen draamakomedia Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset sukeltaa suomenkielisen teatterin kiehtoviin varhaisvaiheisiin. Historiallinen komedia kertoo Kansallisteatterin ensimmäisestä ensi-illasta avajaisvuonna 1902.Suuri päivä on koittava huhtikuussa 1902: suomenkielisen sivistyksen kulmakivi, Suomalainen Teatteri, saa vihdoin oman rakennuksen! Avajaisjuhlan aattona ovat valmistelut tosin vielä pahasti kesken niin ohjelmiston kuin teatteritalon osalta.Teatterinjohtajat Kaarlo ja Emilie Bergbom saavat kaiken kukkuraksi tietoonsa, että painoasiain ylihallituksen virkamies on saapumassa tarkastuskäynnille. Tämä tietää ongelmia, sillä virkaintoisten byrokraattien kanssa ei pelleillä. Jos lupaa ei saada sensuuriviranomaisilta, ei uhkana ole vain avajaistilaisuuden peruminen, vaan vaakalaudalla on koko teatterin tulevaisuus. Asia päätetään salata henkilökunnalta, joten pian sen tietävät kaikki.Näin viihdyttävää esitystä suomalaisesta teatterihistoriasta et ole ennen nähnyt!Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset on hilpeänhaikea ylistyslaulu teatterille ja suomenkieliselle kulttuurille. Musiikkia, visuaalista teatteria ja koreografiaa mielikuvitukselliseksi spektaakkeliksi yhdistävä esitys marssittaa näyttämölle enemmän tai vähemmän tunnettuja historian merkkihenkilöitä, jotka taistelivat sivistyksen puolesta sortokauden Suomen vihamielisessä ilmapiirissä.Tutkimuskirjallisuudesta inspiroitunut mutta fantasian siivin lentävä näyttämöteos kohdistaa valokeilan niin arkkidiiva Ida Aalbergiin ja näyttelijä-pedagogi Kaarola Avellaniin kuin myös jokapaikanhöylä Jalmari Finneen ja vapaaherra Sebastian Gripenbergiin. Erityisen puheenvuoron saa taustalle jättäytynyt, mutta vaikuttajana olennainen Emilie Bergbom. Luvassa on näyttelijäntyön riemujuhlaa ja kenties kaikkien aikojen viihdyttävin esitys suomalaisesta teatterihistoriasta.Tiina Puumalaisen ohjaaman esityksen lavastuksen on suunnitellut Teppo Järvinen. Puumalaisen ja Järvisen perustama The Wild Company -teatterikollektiivi on tunnettu ja tunnustettu kokonaisvaltaisesta näyttämöestetiikastaan.Kantaesitys Suurella näyttämöllä 2.4.2025TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Maria Kuusiluoma, Linnea Leino, Petri Liski, Esa-Matti Long, Harri Nousiainen, Sari Puumalainen, Carl-Kristian Rundman, Paula Siimes, Timo Tuominen ja Juha VarisMuusikko Joakim BerghällOhjaus Tiina Puumalainen Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Heli Hynynen Musiikki Joakim Berghäll Valosuunnittelu Kalle Ropponen Äänisuunnittelu Esa Mattila Koreografia Osku Heiskanen Naamioinnin suunnittelu Anna Pelkonen
FI
38 views
Buy Ticket
Read More