5471 result(s) found for ""

SIBELIUS-FESTIVAALIN AVAJAISKONSERTTI
SIBELIUS-FESTIVAALI 2025–2027”Jean Sibeliuksen tuotannon omintakeisuus voi estää meitä havaitsemasta hänen yhteyksiään muihin säveltäjiin ja musiikillisiin tyylisuuntiin. Tiedämme hänen nuorena ihailleen Pjotr Tšaikovskia, Franz Lisztiä ja Richard Wagneria ja olleen hyvin perillä 1900-luvun alun tyylillisistä myllerryksistä. Hänen ystäväpiiriinsä kuului joukko aikakauden merkittävimpiä kansainvälisiä muusikoita. Sibeliuksen loppukauden ajattomuus ja modernit ratkaisut inspiroivat tulevaisuuden säveltäjiä. Haluamme Sibelius-festivaalin puitteissa näyttää mitä nuo yhteydet käytännössä tarkoittavat.Yksi festivaali ei siihen riitä, niitä tarvitaan kolme.Olen kokenut Sibelius-festivaalin suunnittelun erityiseksi kunniatehtäväksi ja halunnut pitää ohjelmiston painopisteen säveltäjämestarin tuotannossa. Muiden säveltäjien teokset on valittu edellä mainittujen periaatteiden mukaan. Olen kiitollinen luottamuksesta ja toivon maagisia hetkiä sibeliaanisten kohtaamisten parissa.”Hannu Lintu, Sibelius-festivaalin taiteellinen johtajaKOHTAAMISIASinfonia Lahden 26. kansainvälinen Sibelius-festivaali 28.–30.8.2025Sinfonia Lahden 27. kansainvälinen Sibelius-festivaali 27.–29.8.2026Sinfonia Lahden 28. kansainvälinen Sibelius-festivaali 2.–4.9.2027Sibelius-festivaali 2025 myynnissä nyt. Vuoden 2026 festivaaliliput tulevat myyntiin tämän vuoden festivaalin aikana ja 2027 liput vuoden 2026 festivaalin aikana.Lue lisää festivaalista www.sinfonialahti.fi
FI
74 views
Buy Ticket
Read More

FESTIVAALIPASSI

69 views
Buy Ticket
Read More

FESTIVAALIPASSI
FI
78 views
Buy Ticket
Read More

SIBELIUS-FESTIVAALIN AVAJAISKONSERTTI
TORSTAI 28.8.2025 klo 18:30, Sibeliustalo SIBELIUS-FESTIVAALIN AVAJAISKONSERTTISinfonia LahtiHannu Lintu, kapellimestariJohanna Rusanen, sopraanoDavóne Tines, baritoniYlioppilaskunnan LaulajatGustav Mahler: Todtenfeier (1888)Jean Sibelius: Kullervo (1892)Kansanrunous oli lähtökohta niin Mahlerille kuin Sibeliuksellekin: 1880–1890-lukujen vaihteessa toinen perusti tuotantonsa Des Knaben Wunderhornin luonnonläheisille säkeille ja toinen Kalevalan laulupoljennolle. Konsertin teokset ovat lähtölaukaus kahden merkittävän sinfonikon elämäntyölle ja kuoleman runollisuus on niissä läsnä ensimmäisestä tahdista viimeiseen.Klo 17:30 Johdatus konserttiin / Puusepän saliKonsertin kesto noin 2 h, sis. väliajan 20 min.
FI
98 views
Buy Ticket
Read More

Päin näköä
Päin näköä Täysin improvisoitu esitysEnsimmäistä kertaa Oulun teatterin suurella näyttämöllä: Täysin improvisoitu esitys! Tässä esityksessä jokainen hetki ja tilanne pamahtaa esiintyjille kirjaimellisesti PÄIN NÄKÖÄ! Oulun teatterin näyttelijät joutuvat mitä yllättävämpiin tilanteisiin luodessaan yleisön ehdotusten pohjalta näyttämölle lauluja, kohtauksia, tarinoita ja lopulta kokonaisen näytelmän. Katsoja pääsee näkemään, kuinka näyttelijät syttyvät yllättävistä tilanteista ja synnyttävät tyhjästä mitä erilaisimpia roolihahmoja. Näyttelijöiden lisäksi esityksessä improvisoivat myös muusikko sekä valo- ja äänisuunnittelijat. Katsojat ja esiintyjät ovat siinä mielessä samassa tilanteessa, että kukaan ei tiedä mitä näyttämöllä seuraavaksi tapahtuu. Esityksen ensimmäisellä puoliajalla yleisöllä on poikkeuksellinen mahdollisuus vaikuttaa kaikkeen siihen, mitä näyttämöllä tapahtuu. Esiintyjät improvisoivat katsojien ideoista näyteltyjä kohtauksia, joissa tyylilajit ja tunnetilat vaihtuvat sulassa sovussa laidasta laitaan. Myös musiikkinumerot varioivat duurista molliin, eikä jazzista ole pitkä matka heavy rockiin. Väliajan jälkeen näyttämölle syntyy katsojien toiveiden pohjalta kokonainen näytelmä, jonka juoni, tyylilaji ja roolihahmot rakentuvat kohtaus kohtaukselta muodostaen lopulta yhden ehyen kokonaisuuden. Koska kyse on improvisaatiosta, kaikki on mahdollista ja mitä tahansa saattaa tapahtua. Mitään esityksen sisällöstä, musiikista, roolihahmoista, kohtauksista, valoista tai äänistä ei ole ennakkoon harjoiteltu, sovittu tai suunniteltu. Yleensä katsojat eivät pääse näkemään esitysten harjoitusprosessia ja sitä kuinka näyttelijät luovat ja kehittävät roolihahmojaan. Tässä esityksessä näyttelijöiden ja muiden tekijöiden oivallukset luodaan välittömästi näyttämölle. Katsoja näkee, miten teatteri kirjaimellisesti syntyy tyhjästä esiintyjien ja katsojien yhteistyön tuloksena. Kaikki tapahtuu katsojien silmien edessä ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Kun myös näyttelijät vaihtuvat joka esityksessä, on selvää, että jokainen esitys on ensi-ilta! Päin näköä -esityskonseptista, näyttelijöiden kouluttamisesta ja esityksen ohjaamisesta vastaa näyttelijä Antti Laukkarinen.Näyttelijänä olen kokenut hienoimmat hetkeni niin lavalla kuin katsomossakin improvisaatioteatterin parissa. Kun näyttelijät antautuvat läsnäolevina tilanteelle ja toisilleen, mitä tahansa voi tapahtua. Kukaan ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi, ja juuri se tekee hetkestä maagisen, kaikki on mahdollista!”, kuvailee Laukkarinen. Antti Laukkarinen, ohjaajaAntti Laukkarinen on työskennellyt Oulun teatterissa aiemmin näyttelijänä (Post-Kabaree, Pienen hauen pyydystys, Ei kertonut katuvansa) sekä ollut ohjaamassa improvisoitua näytelmää lapsille (2021/2022). Oulun lisäksi hän on vieraillut muun muassa Helsingin-, Espoon-, Turun- ja Kajaanin kaupunginteattereissa sekä monissa pienemmissä ammattiteattereissa eri puolen Suomea.Laukkarinen palkittiin keväällä 2018 vuoden teatterinäyttelijänä pääroolistaan Juha Hurmeen ohjaamasta näytelmästä Hullu. Antti on helsinkiläinen Improvisaatioteatteri Stella Polariksen näyttelijä ja hänellä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus improvisaatioteatterista, niin näyttelijänä kuin kouluttajankin.
FI
45 views
Buy Ticket
Read More

Valkoinen valas ennakko
Samuel D. HunterVALKOINEN VALAS Ohjaus Mikko RantanivaPäähenkilö Charlie on kokemansa tragedian seurauksena sairaalloisen ylipainoinen ja eristäytynyt kotiinsa. Tiedostaen terveydentilansa ja elinpäiviensä vähyyden, Charlie haluaa löytää uudelleen yhteyden tyttäreensä, jota ei ole tavannut vuosiin. Mutta voiko anteeksianto voittaa katkeruuden? Samuel D. Hunterin palkittu näytelmä Valkoinen valas (The Whale) on syvästi koskettava ja rehellinen tarina rakkauden kaipuusta, hyväksynnästä ja ihmisyyden hauraudesta. Se on täynnä raastavaa rehellisyyttä, mustaa huumoria ja sydäntä särkeviä hetkiä, jotka eivät jätä ketään kylmäksi. Tarina perustuu osittain kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin. Voimakas ja ajatuksia herättävä näytelmä on saanut ylistystä ympäri maailmaa. Näytelmästä on tehty myös elokuva vuonna 2022. Pääroolin esittäjä Brendan Fraser palkittiin Oscarilla parhaasta miespääosasta. Tule kokemaan yksi teatterivuoden puhutuimmista esityksistä!
FI
47 views
Buy Ticket
Read More

VAUHTI KIIHTYY TAMPERE 2025 - 2 PÄIVÄÄ PRIORITY K-18
Ensi vuoden Vauhti Kiihtyy Tampere -festivaaleille huippukattaus! Vauhti Kiihtyy Tampere -festivaalia juhlittiin tänä kesänä jo toistamiseen, jolloin festivaali keräsi 32 5000 hengen ennätysyleisön. Seuraavan kerran Tampereella 29.-30.8.2025 järjestettävä festivaali julkistaa nyt ensimmäiset esiintyjänsä. Kaksipäiväisen festivaalin aikana lavalle nousevat mm. Kaija Koo, Erika Vikman, Popeda ja Arttu Wiskari.Ensi vuonna jo kolmatta kertaa järjestettävä Vauhti Kiihtyy Tampere -festivaali on julkistanut ensimmäiset kuusi esiintyjäänsä. Tampereella tullaan näkemään Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Kaija Koo, lukuisista hiteistään ja näyttävistä esiintymisistään tunnettu Erika Vikman, Tampereen oma rocklegenda Popeda, suomalaisten sydämiin itsensä laulanut Arttu Wiskari, Ilkka Alangon luotsaama Neljä Ruusua sekä parhaillaan Vain Elämää -ohjelmassa hurmaavan Jussi Rainion ja Marko Alangon Neon 2. Loput yhdeksän artistia julkistetaan myöhemmin.Livemusiikin lisäksi Vauhti Kiihtyy Tampere -festivaalilta löytyy monipuolinen ruoka- ja juomavalikoima.Ensimmäiset Vauhti Kiihtyy -festivaalit järjestettiin onnistuneesti kesällä 2023 sekä Oulussa että Tampereella. Kummassakin kaupungissa festivaali keräsi noin 15 000 kävijää. Kesällä 2024 Vauhti Kiihtyy -festivaali järjestettiin Vantaalla, Turussa ja Oulussa ja Tampereella. Festivaali keräsi kaupungista riippuen 16 000 - 32 500 kävijää.Vauhti Kiihtyy Tampere 2025Ajankohta 29.-30.8.2025 Ovet auki: Pe 15-01 La 12-01Festivaalin ikäraja on 18 vuottaEsiintyjät: Kaija KooPopedaArttu WiskariErika VikmanNeljä RuusuaNeon 2KlamydiaLoput esiintyjät julkistetaan myöhemmin. Kaikkiaan festivaaleilla esiintyy yhteensä 15 artistia / yhtyettä.Liput:Kahden päivän lippu 40€Kahden päivän kaverilippu (sisäänpääsy kahdelle) 60eKahden päivän porukkalippu (sisäänpääsy neljälle) 100€Priority-liputKahden päivän priority- lippu 99,90€Kahden päivän kaveripriority-lippu (sisäänpääsy kahdelle) 169,90€Kahden päivän porukkapriority-lippu (sisäänpääsy neljälle) 299,90€1 hlö lippu -> lippu vaihdetaan rannekkeeseenKaverilippu -> lippu vaihdetaan 2 rannekkeeseenPorukkalippu - > lippu vaihdetaan 4 rannekkeeseenPrioritylippu sisältää:Oman terassialueen, josta on näkyvyys lavalle. Oman katetun teltta-alueen, oman baaripisteen alueella, omat saniteettitilat, prioritypassin ja kaulanauhan, pientä tapas-tyylistä purtavaa ja yllätysohjelmaa.
FI
78 views
Buy Ticket
Read More

Tapani Kansa - Laulaja, Musiikkinäytelmä
Tapani Kansa – Laulaja on musiikkinäytelmä tinkimättömästä taiteilijasta ja 50 vuotta kestäneestä huikeasta urasta. Näytelmä tuo lavalle monipuolisen artistin elämän koko kirjon iloine ja suruineen sekä tietenkin suurimmat hitit ja kauneimmat laulut. Näytelmän pääosassa loistaa Tomi Metsäketo.Muissa rooleissa Johanna Rantsi, Rami Rafael ja Juha HautaluomaKäsikirjoitus: Niina Linnovaara, ohjaus: Marko ItkonenTuotanto: Viihdeohjelmat
FI
52 views
Buy Ticket
Read More

Nightwish Yesterwynde Orchestral
To 28.8.2025 klo 19 (maailmanensi-ilta) Pe 29.8.2025 klo 19 La 30.8.2025 klo 16 (lisäkonsertti) Nightwish Yesterwynde Orchestral – Tampere Filharmonia Iso sali, Tampere-talo Liput: Perusliput 69,90/64,90/59,90 € Eläkeläisten, lasten (alle 16-vuotiaat), opiskelijoiden ja työttömien liput 67,40/62,40/57,40 € Esiintyjät: Tampere Filharmonia, Tampereen Oopperan kuoro ja lapsikuoro N.N., kapellimestari Eero Lehtimäki Konsertin kesto on n. 1 tunti. Ei väliaikaa. Huomioithan, että kyseessä on Yesterwynde-albumin orkesteriversio, ja esiintyjinä ei nähdä Nightwish-yhtyeen jäseniä. Tuotanto: Tampere Filharmonia, Tampere-talo ja All Things Live, yhteistyössä Radio City Nightwish-yhtyeen uutuuslevy Yesterwynde saa sinfonisen maailmanensi-iltansa Tampere-talossa Tampere Filharmonian esittämänä Suomalaisen metallimusiikin ikonin Nightwishin syksyllä julkaistu ja huippuarvioita kerännyt Yesterwynde-levy esitetään ensimmäistä kertaa sinfonisena spektaakkelina. Tuomas Holopaisen säveltämä Yesterwynde Orchestral -teos saa maailmanensi-iltansa Tampere-talossa elokuussa 2025. Teoksen tulkitsevat kolmessa konsertissa Tampere Filharmonia, Tampereen Oopperan kuoro sekä lapsikuoro. Suomen kaikkien aikojen kansainvälisesti menestynein metalliyhtye Nightwish julkaisi syyskuussa 2024 kymmenennen studioalbuminsa, joka kantaa nimeä Yesterwynde. Loistavan vastaanoton kriitikoilta ja faneilta saanut levy esitetään nyt ensimmäistä kertaa orkesteriversiona liveyleisölle. Yesterwynde Orchestral -teos saa maailmanensi-iltansa torstaina 28. elokuuta 2025 Tampere-talossa. Nightwish-yhtyeen perustajan ja johtohahmon Tuomas Holopaisen säveltämän sinfonisen spektaakkelin tulkitsevat Ison salin lavalla Tampere Filharmonian 97 muusikon sinfoniaorkesteri, Tampereen Oopperan 80-henkinen kuoro sekä teosta varten koottava lapsikuoro. Kapellimestarina toimii Eero Lehtimäki, joka liikkuu kapellimestarina suvereenisti ydinalueeltaan klassisesta orkesterimusiikista myös eri genrejä yhdistäviin uusiin musiikillisiin avauksiin. Tampereen Oopperan kuoroa valmentaa kuorokapellimestari Heikki Liimola. ”Yesterwynde-teoksessa yhdistyvät Nightwish-yhtyeen tuotannolle tutut eeppiset ja dramaattiset sävyt sekä sinfoniaorkesterin syvyys ja herkkyys. Teos avaa uudenlaisia maisemia sinfoniseen metallimusiikkiin ja tuo esiin säveltäjä Tuomas Holopaisen vision moniulotteisuuden. Tampere Filharmonialla on ilo kantaesittää teos orkesterin 95-vuotisjuhlavuoden syyskauden alussa”, Tampere Filharmonian intendentti Eija Oravuo kertoo. Yesterwynde vie kuulijan läpi ajan ja tilan Kiteeltä kotoisin oleva Tuomas Holopainen asui lapsuudessaan vuoden Tampereella. Holopainen tunnetaan Suomessa ja maailmalla monipuolisena muusikkona, säveltäjänä, sanoittajana ja tuottajana. Elokuvalliset mittasuhteet saava Yesterwynde maalaa laajoja äänimaisemia. Holopaisen nimeämiä musiikillisia esikuvia ovatkin tutut elokuvamusiikin säveltäjät Vangelis ja Hans Zimmer. Teos vie kuulijaa rauhallisista, melankolisista hetkistä räjähtäviin, monumentaalisiin kliimakseihin. Kuoron ihmisäänet antavat kappaleille mystisen ja lähes hengellisen tunnelman. Holopainen kertoo levyn käsittelevän humanismia ja korostaa sen sävyn olevan optimistinen. Kantavia teemoja ovat aika ja historia sekä ihmisten liittyminen yhteen ja selviäminen huonoista hetkistä huolimatta. "Yesterwynde on matka muistojen, unelmien ja kaipauksen maisemiin. Teos on täynnä tarinoita ajasta, joka tuntuu olevan kadoksissa mutta samalla alati läsnä. Tämä levy on henkilökohtaisin ja monisyisin työni tähän asti, ja olen kiitollinen siitä, että se saa näin erityisen maailmanensi-illan Tampere Filharmonian ja ison kuoron esittämänä. Studiossa asioita voi hioa vaikka maailman tappiin asti, mutta live on aina live”, Holopainen sanoo. Nightwishin historian suurin albumi Yesterwynde-albumin valmistuminen vei Tuomas Holopaiselta kolme vuotta, ja säveltäjä on kuvaillut prosessia lähes pakkomielteeksi. Yesterwynde onkin Nightwishin tähänastisen historian suurin albumi. Bändin esittämien kappaleiden lisäksi levyllä kuullaan raidoista orkesteriversiot, jotka on äänitetty Lontoon kuuluisalla Abbey Road -studiolla paikallisten muusikoiden ja laulajien kanssa. Orkestraatiot levylle on tehnyt englantilainen kapellimestari, orkestroija ja säveltäjä James Shearman, joka tunnetaan erityisesti panoksestaan elokuvamusiikin saralla. ”Nightwish on yksi maailman tunnetuimmista ja menestyneimmistä metallibändeistä. Keikkatauolla oleva yhtye on ilmoittanut, ettei se aio tehdä kiertuetta Yesterwynde-levyn ympärille. Tampereen sinfoniset orkesterikonsertit ovat siis ainoa mahdollisuus kuulla bändin musiikkia livenä lähivuosina. Lippuja konsertteihin on rajoitetusti. Odotamme Tampereelle bändin faneja ulkomaita myöden”, konsertin promoottori Marko Salo Tampere-talosta arvioi. Yesterwynde-levystä kirjoitettua ”Nightwishin Yesterwynde tarjoaa sellaista mahtipontista maksimalismia, joka saa useimmat Hollywoodin menestyselokuvien soundtrackit kalpenemaan rinnalla. - - - Jopa Nightwishin mittapuulla albumi on äänimaailmaltaan valtava.” – Dave Everley, Louder “Universumi on ääretön, ja siltä vaikuttaa myös yhtyeen johtohahmon Tuomas Holopaisen luova mieli. --- Tuomaksen keskeinen viesti on, että olemassaolomme on uskomattoman epätodennäköinen ihme, jota kannattaa juhlia.” – Steve Beebee, Kerrang! ”Kun Suomen kansainvälisesti menestynein bändi julkaisee levyn neljä vuotta edeltäjästään, kyseessä on luonnollisesti tapaus. Ja koska tämä bändi on Nightwish, levy on tapaus itsessään: odotetun eeppinen, ison budjetin seikkailuelokuvan vääjäämättömyydellä pauhaava möhkäle.” – Heikki Romppainen, Helsingin Sanomat
FI
103 views
Buy Ticket
Read More

LOVE RECORDS KONSERTTI K-18
Kasarmitorin hieno historiallinen miljöö Helsingin ydinkeskustassa muuttuu taas elokuun lopussa konserttipaikaksi. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyt Kasarmitorin konsertit saivat erittäin positiivisen palautteen, Hector ja Vesterinen Yhtyeineen saivat konserttiyleisön hurmokseen loppukesän pimenevissä illoissa.Perjantaina 29.8. Kasarmitorilla kuullaan Love Records -konsertti, jossa solisteina ovat Pepe Willberg, Maarit, Tuure Kilpeläinen, Emma Salokoski, Jussi Chydenius, Tokela sekä Otto Grundström. Konsertin säestyksestä vastaa Love-orkesteri, jonka kapellimestari ja kitaristi Lasse Sakara kommentoi konserttia: ”Love Records on erottamaton osa suomalaista musiikkikulttuuria. Se oli ennakkoluuloton levy-yhtiö, jossa artistit saivat toteuttaa visioitaan. Siitä taiteellisesta vapaudesta ja upeista biiseistä me edelleen ammennamme inspiraatiota.”
FI
38 views
Buy Ticket
Read More

Charon
METALLIYHTYE CHARON TEKEE PALUUN
2000-luvun alun merkittävimpiin kotimaisen raskaan musiikin nimiin lukeutuva Charon tekee loppukesästä kuusi paikkakuntaa kattavan paluukiertueen. Tyylitajuisesta ja monipuolisesta soundistaan tunnetun metalliyhtyeen uraa juhlistava Fall of Angels – Reunion Tour 2025 -kiertue käynnistyy Tampereen Olympiasta perjantaina 29. elokuuta. Lisäksi kokoonpano esiintyy Helsingissä, Turussa, Kuopiossa, Oulussa ja Jyväskylässä. Klubikeikoilla kuullaan Charonin suurimmat hitit, valikoima harvemmin kuultuja helmiä sekä yllätyksiä yhtyeen koko uran ajalta. Ainutkertaisten keikkojen lipunmyynti käynnistyy esiintymispaikkojen lipunmyyntikanavissa tiistaina 25.3. klo 9.
Toivotulla paluukiertueella huomioidaan Charonin koko katalogin ohella myös bändin studioalbumi Songs for the Sinners, joka täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Huippusuositusta Elämäni Biisi -ohjelmasta, Poisonblackistä sekä nykyään Yö-yhtyeestäkin tunnettu solisti JP Leppäluoto kommentoi Charonin paluuta yli neljäntoista vuoden tauon jälkeen: "Vedettiin mun 50v-synttäreillä muutama biisi Charonia jäärien kanssa, ja homma toimi edelleen kuin häkä. Paluu alkoi toden teolla kutkutella, sillä myös fanien taholta asiaa on toivottu vuosien varrella paljon. Jos rehellinen olen, niin kyllä mä olen tästä itsekin haaveillut jo useamman vuoden. Charon ansaitsee tämän juuri nyt."
Raahessa vuonna 1992 perustettu Charon teki lopullisen läpimurtonsa maamme metallikentän eturiviin vuonna 2002 ilmestyneellä albumillaan Downhearted. Aktiiviaikoinaan bändi julkaisi yhteensä viisi studioalbumia sekä yhden kokoelmalevyn. Intensiivisestä live-energiastaan tunnettu Charon keikkaili ahkerasti Suomessa ja ulkomailla yhdessä genren muiden suurnimien, kuten Sentencedin ja Nightwishin kanssa. Vuonna 2011 toimintansa lopettaneen bändin tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Little Angel, Colder ja In Trust of No One.
"Vuosien varrella monet ihmiset ovat tulleet kertomaan, kuinka Charonin musiikki vaikutti heihin 2000-luvun alkuhämärissä ja kuinka nyt keski-iän mainingeissa olisi mukava palata noihin aikoihin. Osa kuulijakunnasta on löytänyt bändin musiikin vasta lopettamisen jälkeen, joten on hienoa päästä esiintymään ensimmäistä kertaa myös heille. Lämpimästi tervetuloa iltamiin!", rumpali Antti Karihtala avaa tunnelmia paluun kynnyksellä.
Kokoonpano v. 2025:JP Leppäluoto – lauluJasse Hast – kitaraLauri Tuohimaa – kitara, taustalauluTeemu Hautamäki – bassoAntti Karihtala – rummutNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
FI
59 views
Buy Ticket
Read More

Koivurannan stand up -kesä - Jaakko Antila, Heli Sutela, Heikki Vilja K-18
Koivurannan stand up -kesäSuuren suosion saavuttanut Koivurannan stand up -kesä naurattaa Oulunjoen rannalla tänä kesänä jo kolmatta kertaa.Koivurannan kahvilan tapahtumateltassa nähdään mm. suosikkikoomikot Niko Kivelä, Heli Sutela ja André Wickström, viihteen moniottelijat Christoffer Strandberg ja Ville Myllyrinne, sekä sometähti Comedy Fabe.Stand up -illoissa esiintyy aina kolme koomikkoa, lukuun ottamatta elokuista iltaa, jolloin lavan valtaa kuusi Vuoden stand up -tulokas 2024 -kilpailun finalistia Kuudet perunat -kiertueellaan.Luvassa on siis koko kesän täydeltä hauskoja iltoja – tervetuloa viihtymään Oulun parhaisiin maisemiin!Koivurannan stand up -kesä 2025Pe 13.6. Ursula Herlin, Antti Haapala, Niko KiveläPe 27.6. Kaisa Pylkkänen, Aatu Raitala, Mikko VaismaaPe 4.7. André Wickström, Anna Rimpelä, Tomi HaustolaPe 11.7. Arttu Järvinen, Roosa Maskonen, FabePe 18.7. Helena Pöllänen, Jamie MacDonald (in English), Christoffer StrandbergPe 1.8. Ray Zambino (in English), Saana Peltola, Ville MyllyrinnePe 15.8. Kuudet perunat – Vuoden 2024 stand up -tulokas -finalistitPe 29.8. Jaakko Antila, Heli Sutela, Heikki ViljaShowtime 19.00, ovet klo 18.00.Kesto noin 2 h 15 min, riippuen taukojen pituuksista. Esityksissä on kaksi taukoa.Ikäraja 18 vuotta.Esitykset voidaan taltioida ja materiaalia näyttää mm. sosiaalisessa mediassa.Esitysten valokuvaaminen on sallittu, videokuvaaminen kielletty.Keikat järjestetään ulkona tapahtumateltassa.Oikeudet muutoksiin pidätetään.
FI
84 views
Buy Ticket
Read More

SIBELIUS-FESTIVAALIN KAMARIMUSIIKKIKONSERTTI
SIBELIUS-FESTIVAALI 2025–2027”Jean Sibeliuksen tuotannon omintakeisuus voi estää meitä havaitsemasta hänen yhteyksiään muihin säveltäjiin ja musiikillisiin tyylisuuntiin. Tiedämme hänen nuorena ihailleen Pjotr Tšaikovskia, Franz Lisztiä ja Richard Wagneria ja olleen hyvin perillä 1900-luvun alun tyylillisistä myllerryksistä. Hänen ystäväpiiriinsä kuului joukko aikakauden merkittävimpiä kansainvälisiä muusikoita. Sibeliuksen loppukauden ajattomuus ja modernit ratkaisut inspiroivat tulevaisuuden säveltäjiä. Haluamme Sibelius-festivaalin puitteissa näyttää mitä nuo yhteydet käytännössä tarkoittavat.Yksi festivaali ei siihen riitä, niitä tarvitaan kolme.Olen kokenut Sibelius-festivaalin suunnittelun erityiseksi kunniatehtäväksi ja halunnut pitää ohjelmiston painopisteen säveltäjämestarin tuotannossa. Muiden säveltäjien teokset on valittu edellä mainittujen periaatteiden mukaan. Olen kiitollinen luottamuksesta ja toivon maagisia hetkiä sibeliaanisten kohtaamisten parissa.”Hannu Lintu, Sibelius-festivaalin taiteellinen johtajaKOHTAAMISIASinfonia Lahden 26. kansainvälinen Sibelius-festivaali 28.–30.8.2025Sinfonia Lahden 27. kansainvälinen Sibelius-festivaali 27.–29.8.2026Sinfonia Lahden 28. kansainvälinen Sibelius-festivaali 2.–4.9.2027Sibelius-festivaali 2025 myynnissä nyt. Vuoden 2026 festivaaliliput tulevat myyntiin tämän vuoden festivaalin aikana ja 2027 liput vuoden 2026 festivaalin aikana.Lue lisää festivaalista www.sinfonialahti.fi
FI
69 views
Buy Ticket
Read More

Stand Up Lahti
Stand Up Lahti on Lahden Pikkuteatterissa järjestettävä stand up -klubi, jonka ohjelmiston suunnittelee stand up -koomikko Jukka Lindström. Syksyllä 2025 nähdään taas liuta hauskoja esityksiä.
Elokuu (29.8.)
Vuoden stand up -tulokkaat valtaavat Lahden elokuussa. Kuudet perunat -showssa esiintyy arvostetun Vuoden stand up -tulokas kilpailun finalistit Amir Amokrane, Miika Linna, Pinja Salminen, Salla Avelin ja himoitun pokaalin voittanut Miksu Pellikka. Nämä kovatasoiset koomikot tuovat lavalle raikasta huumoria, nuorta energiaa ja juttuja, joille et voi olla nauramatta.
Syyskuu (13.9.)
Miellyttäjä on sympaattinen stand up-esitys, jossa katsellaan maailmaa Ursula Herlinin silmin. Luvassa on sosiaalista kompastelua, yliajattelua ja samaistuttavaa huumoria.
Muistakaa taputtaa esityksen lopuksi. Miellyttäjä [lat. Eimua Varten Tarttenus] on sosiaalisten tilanteiden kameleontti, joka sietää huonosti hiljaisia hetkiä ja pelkää pettymysten tuottamista. Tavataan useimmiten siellä, missä olettaa häntä kaivattavan, harvoin siellä missä itse haluaisi olla. Pääasiallinen ravinto, myönteinen palaute ja hyväksyvät nyökkäykset.
Lokakuu (18.10.)
Tomi Haustolan upouusi stand up -show tuo lavalle aina vähintään yhden koomikon – ja se on vasta alkua. Tomin uudistuneiden stand up juttujen lisäksi estradilla nähdään myös lupaavia tulokkaita ja ystäviä vuosien varrelta. Showssa on mukana perinteistä stand uppia, roastia ja spontaaneja hetkiä. Kaikki tämä hauskassa ja viihdyttävässä paketissa. Ystävänä tässä showssa mukana Lauri Saviharju.
Marraskuu (15.11.)
Koomikko Iikka Kiven Erityinen luontosuhde -show herättelee suomalaisia miettimään omaa suhdettaan luontoon sekä kysyy, miten karhunkaatajien kansan jälkeläisistä tuli valkoposkihanhista stressaantuvia sähköskuuttaajia. Hyväntuulisen piikikkäässä esityksessä esiintyy laaja joukko suomalaisia otuksia hupenevista hömötiaisista roimasti runsastuvaan kesämökkeilijäkantaan. Vaikka aihe on vakava ja luonnon tila huono, esitys ei keskity saarnaamiseen , vaan pyrkii ennen kaikkea innostamaan ja kannustamaan ihmisiä löytämään oman suhteensa luontoon.
Joulukuu (12.12.)
Stand up -koomikko ja tv-satiirikko Jukka Lindström nappaa mukaansa liudan koomikkokollegoitaan ja lähtee Lahteen. Jukka Lindström & Ystävät -esityksessä nähdään Jukan lisäksi lavakomiikan kokeneita konkareita sekä mielenkiintoisimpia uusia tulokkaita. Esityksen muut esiintyjät ilmoitetaan syyskuussa
***
Tapahtumapäivät ja kellonajat:
pe 29.8.2025, klo 19:00la 13.9.2025, klo 19:00la 18.10.2025, klo 19:00 la 15.11.2025, klo 19:00pe 12.12.2025, klo 19:00Kaikki esitykset kestävät 1,5-2 tuntia väliajan kanssa. Ravintola
Tirra palvelee yleisöä Pikkuteatterin yhteydessä ennen showta ja myös
väliajalla.
Paikat ovat numeroimattomia istumapaikkoja. Varausaika 2 päivää.
Ovet 30 min ennen esityksen alkua.
Liput ovelta ennen esitystä 33 €.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: Teatterisaliin pääsee esteettömästi Rautatienkatu 3:n sisäpihan kautta henkilöhissilläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta
pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn
varmistamiseksi: kyllä, info@komediapaja.fi
FI
43 views
Buy Ticket
Read More

Ilkka Kuusisto: Nainen kuin jäätynyt samppanja
Opera Nova -työryhmä esittää Ilkka Kuusiston pienoisoopperan Nainen kuin jäätynyt samppanja. Ooppera kertoo kirjailija Aino Kallaksen elämästä. Musiikillisesti ooppera on yksi Suomen tuotteliaimman oopperasäveltäjän ja 20.2.2025 menehtyneen Kuusiston parhaimmista teoksista. Oopperaesityksen ohjauksesta ja lavastuksesta vastaa Vesa Tapio Valo. Aino Kallaksen nimiroolin laulaa mezzosopraano Annastiina Tahkola, joka voitti ensimmäisen kansainvälisen Sibelius-laulukilpailun vuonna 2007. Kallaksen miehiä näyttelee ja tanssii Hannu Hyttinen, joka myös vastaa oopperan koreografioista. Pianotriossa näyttämöllä soittavat Petri Herranen (piano), Susanna Mieskonen-Makkonen (viulu) ja Matti Makkonen (sello). Valosuunnittelusta vastaa Jenni Kosonen.Produktio on Opera Novan ja Savonlinnan teatterin yhteistuotanto ja se valmistui aikanaan ensi-iltaan Savonlinnan teatterissa 2008.Kesto 1 h 45 min, sis. väliajan.Esityskieli: suomiIkäsuositus: 12+Liput: 49 / 45 / 38 €
FI
44 views
Buy Ticket
Read More

J. Karjalainen
Alaikäisille on tapahtumissa oma sisäänkäynti ja katsomoalue (muu osa
katsomoa on anniskelualuetta ja K-18). Suositusikäraja ilman huoltajaa
on 12 vuotta, koska tilaisuudessa on seisomakatsomo.
Portit avautuvat klo 19:00Lämppäriesiintyjä alkaen klo 20:00Pääesiintyjä klo 21:30
A-oikeudet
Esteettömyys:
Piha-alue on esteetön. Sisällä inva-wc, johon pääsee rampilla.Avustaja pääsee ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.Ei induktiosilmukkaa.Pyörätuolia käyttävän asiakkaan on hyvä olla etukäteen yhteydessä: info@pyhtaankulttuuritalo.fi
FI
91 views
Buy Ticket
Read More

Windy Ass
Kitara laulu : Miksu Ruuska Kitara : Kimmo Siurua Rummut : Vesa Pietikäinen Basso : Timo Tuppela Bändi soittaa suoraselkäistä anteeksipyytelemätöntä rokkia Kalajoen kahta puolen. Parasta Rio Granden n tälläpuolen. Vuosien elämänkokemuksella. Keväällä 2019 Kalajoella syntyi Rock'n' Roll/ Blues-yhtye Windy Ass, koska 4 tärähtänyttä luolamiestä halusi viihdyttää itseään. Se ei jäänyt siihen... Ohjelmisto koostuu Rock'n Roll Blues klassikoista (Hurriganes, 3 Kingiä, Berry, Penniman ym.) ja omia teoksia on myös tullut päälliköiden joukkoon. Vielä lähes 70 vuotta syntymänsä jälkeen Rock'n' Roll on yksinkertaisesti murhaa, kunhan tekijät antavat sille kaikkensa. WINDY ASS antaa.
FI
72 views
Buy Ticket
Read More

OstariFestari VI
Höyhtyän OstariFestari VI tanssitaan Höyhtyän ostoskeskuksessa, Oulussa 29.-30.8.2025
Perjantai: ovet klo 16:00Lauantai: ovet klo 15:00
ostarifestari.comFacebookInstagramKaikki vaihdetaan portilla tai Barn Lumossa ennakkoon.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä (Nurmikolla pyörätuolilla kulkeminen ilman avustajaa voi olla haastavaa)Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä
Päälavan puoleiselle nurmikkoalueelle on esteetön pääsy, mutta nurmikolla on vaikea liikkua eilman avustajaa. DJ lavan puoleiselle nurmialueelle ei ole esteetönstä pääsyä. Nurmialueita ympäröiville kivetyksillä pääsee esteettömästi.
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: ostarifestari@gmail.com
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Love Records -konsertti
Kasarmitorin hieno historiallinen miljöö Helsingin ydinkeskustassa muuttuu taas elokuun lopussa konserttipaikaksi.
Perjantaina 29.8. Kasarmitorilla kuullaan Love Records -konsertti, jossa solisteina ovat Pepe Willberg, Maarit, Tuure Kilpeläinen, Emma Salokoski, Jussi Chydenius, Tokela sekä Otto Grundström.
Konsertin säestyksestä vastaa Love-orkesteri, jonka kapellimestari ja kitaristi Lasse Sakara kommentoi konserttia: ”Love Records on erottamaton osa suomalaista musiikkikulttuuria. Se oli ennakkoluuloton levy-yhtiö, jossa artistit saivat toteuttaa visioitaan. Siitä taiteellisesta vapaudesta ja upeista biiseistä me edelleen ammennamme inspiraatiota.”Katsomo on pääosin seisova, rajoitetusti istumapaikkoja. Istumapaikan varmistamiseksi, suositellaan saapumaan alueella hyvissä ajoin. Kaikille konserttivieraille emme voi taata istumapaikkoja.
Esteettömyystiedot:
Avustaja pääsee tapahtumaan
ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla. Avustaja saa rannekkeen
lipunmyynti-/akkreditointipisteeltä, ei tarvitse varata ennakkoon. Suositeltavaa on ottaa mukaan todistus avustajan tarpeesta, esimerkiksi Vammaiskortti.
Konserttialueen
alueen kenttä on päällystetty pääosin noppakivellä. Alueelta löytyy
katsomokoroke liikuntarajoitteisille ja korokkeelle on ramppi. Alueella
on kaksi inva-bajamajaa.
FI
38 views
Buy Ticket
Read More

Yona x Saimaa: Solovey
Tänä kesänä Samppalinnan Kesäteatterissa koetaan hetki, joka yhdistää musiikin voiman, rauhan kaipuun ja kulttuurien yhteyden ainutlaatuisella tavalla. Matti Mikkolan johtama Saimaa-yhtye, sielukas Yona ja Vantaan Viihdeorkesteri yhdistävät voimansa konserttielämyksessä, joka nostaa esiin ukrainalaisen musiikkiperinnön ja välittää voimakkaan viestin oikeudenmukaisuuden ja reilun rauhan puolesta.Tulevana syksynä julkaistavalla albumilla Saimaa ja Yona tulkitsevat ukrainalaisia kappaleita Yonan suomeksi kääntäminä. 9.5.2025 ilmestyvä ensimmäinen single "Laula mulle laulu" perustuu Okean Elzyn koskettavaan Obijmy-kappaleeseen, josta on tullut ukrainalaisen periksiantamattomuuden symboli Venäjän hyökkäyksen myötä. Yonan herkkä ja toiveikas suomennos vie kuulijan tunteiden läpi – rakkaudenkaipuusta suruun ja taistelutahdosta toivoon:
"Vaik’ sota loppuikin, kamppailu jatkuu vieläkin / Vaik’ rauha on, en rauhaa saa."Samppalinnan kauniissa kesäillassa Saimaa, Yona ja Vantaan Viihdeorkesteri herättävät ukrainalaiset sävelet eloon tavalla, joka ravisuttaa ja liikuttaa. Illan ohjelmisto ulottuu sodanvastaisista lauluista aina Yonan ja Saimaan omiin rakastettuihin kappaleisiin, kun suuri orkesteri ja vangitseva solisti luovat yhteisen sävelen, joka kantaa Ukrainan tarinaa Suomeen – ja toisinpäin.Konsertti on osa Mikko-Pekka Hanskin Solovey Productionsin ainutlaatuista projektia, joka rakentaa siltoja kulttuurien välille ja välittää Ukrainan äänen suomalaisille.Tämä konsertti paitsi musiikkia ja elämys, myös kunnianosoitus Ukrainan kulttuurille ja kutsu rauhan puolesta.Tapahtumaan myydään VIP-lippuja, joihin sisältyy pääsy ennen konserttia järjestettävään tilaisuuteen, joka kantaa nimeä: ”Kulttuuri ja taide puolustuksen muotona”.
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

VAUHTI KIIHTYY TAMPERE 2025 - 2 PÄIVÄÄ KAVERILIPPU K-18
Ensi vuoden Vauhti Kiihtyy Tampere -festivaaleille huippukattaus! Vauhti Kiihtyy Tampere -festivaalia juhlittiin tänä kesänä jo toistamiseen, jolloin festivaali keräsi 32 5000 hengen ennätysyleisön. Seuraavan kerran Tampereella 29.-30.8.2025 järjestettävä festivaali julkistaa nyt ensimmäiset esiintyjänsä. Kaksipäiväisen festivaalin aikana lavalle nousevat mm. Kaija Koo, Erika Vikman, Popeda ja Arttu Wiskari.Ensi vuonna jo kolmatta kertaa järjestettävä Vauhti Kiihtyy Tampere -festivaali on julkistanut ensimmäiset kuusi esiintyjäänsä. Tampereella tullaan näkemään Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Kaija Koo, lukuisista hiteistään ja näyttävistä esiintymisistään tunnettu Erika Vikman, Tampereen oma rocklegenda Popeda, suomalaisten sydämiin itsensä laulanut Arttu Wiskari, Ilkka Alangon luotsaama Neljä Ruusua sekä parhaillaan Vain Elämää -ohjelmassa hurmaavan Jussi Rainion ja Marko Alangon Neon 2. Loput yhdeksän artistia julkistetaan myöhemmin.Livemusiikin lisäksi Vauhti Kiihtyy Tampere -festivaalilta löytyy monipuolinen ruoka- ja juomavalikoima.Ensimmäiset Vauhti Kiihtyy -festivaalit järjestettiin onnistuneesti kesällä 2023 sekä Oulussa että Tampereella. Kummassakin kaupungissa festivaali keräsi noin 15 000 kävijää. Kesällä 2024 Vauhti Kiihtyy -festivaali järjestettiin Vantaalla, Turussa ja Oulussa ja Tampereella. Festivaali keräsi kaupungista riippuen 16 000 - 32 500 kävijää.Vauhti Kiihtyy Tampere 2025Ajankohta 29.-30.8.2025 Ovet auki: Pe 15-01 La 12-01Festivaalin ikäraja on 18 vuottaEsiintyjät: Kaija KooPopedaArttu WiskariErika VikmanNeljä RuusuaNeon 2KlamydiaLoput esiintyjät julkistetaan myöhemmin. Kaikkiaan festivaaleilla esiintyy yhteensä 15 artistia / yhtyettä.Liput:Kahden päivän lippu 40€Kahden päivän kaverilippu (sisäänpääsy kahdelle) 60eKahden päivän porukkalippu (sisäänpääsy neljälle) 100€Priority-liputKahden päivän priority- lippu 99,90€Kahden päivän kaveripriority-lippu (sisäänpääsy kahdelle) 169,90€Kahden päivän porukkapriority-lippu (sisäänpääsy neljälle) 299,90€1 hlö lippu -> lippu vaihdetaan rannekkeeseenKaverilippu -> lippu vaihdetaan 2 rannekkeeseenPorukkalippu - > lippu vaihdetaan 4 rannekkeeseenPrioritylippu sisältää:Oman terassialueen, josta on näkyvyys lavalle. Oman katetun teltta-alueen, oman baaripisteen alueella, omat saniteettitilat, prioritypassin ja kaulanauhan, pientä tapas-tyylistä purtavaa ja yllätysohjelmaa.
FI
73 views
Buy Ticket
Read More

VAUHTI KIIHTYY TAMPERE 2025 - 2 PÄIVÄÄ PORUKKALIPPU K-18

58 views
Buy Ticket
Read More

VAUHTI KIIHTYY TAMPERE 2025 - 2 PÄIVÄÄ PRIORITY KAVERILIPPU K-18

79 views
Buy Ticket
Read More