4091 result(s) found for ""

Lil Tjay image
Lil Tjay
Yhdysvaltalainen rap-artisti Lil Tjay saapuu Helsingin jäähalliin lokakuussa Huippusuosittu Lil Tjay saapuu Suomeen osana The Past 2 Present European Tour -kiertuettaan. Newyorkilainen rap-artisti esiintyy Helsingin jäähallin Black Boxissa 17. lokakuuta 2024. Illan lämppärinä nähdään Memphisistä kotoisin oleva Key Glock. Lipunmyynti keikalle alkaa Ticketmasterissa perjantaina klo 10. Lil Tjay on amerikkalainen rap-artisti, joka nousi kuuluisuuteen vuonna 2017 Soundcloudissa kappaleella Resume ja nousi jättisuosioon singlellä Brothers, mikä johti levytyssopimukseen Columbia Recordsin kanssa. Hänen debyyttialbuminsa True 2 Myself julkaistiin vuonna 2019 ja se debytoi Billboard 200 -listan sijalla 5. Hänen toinen albuminsa Destined 2 Win julkaistiin vuonna 2021 ja sisälsi hitin Calling My Phone. Viimeisin albumi 222 julkaistiin heinäkuussa 2023. Albumilta löytyy useita collab-biisejä muun muassa Summer Walkerin, Polo G:n ja The Kid LAROI:n kanssa. Viime kesänä ilmestyneen pitkäsoittonsa lisäksi Lil Tjay julkaisi June22-biisin, joka kertoo avoimen ja koskettavan tarinan kesällä 2022 tapahtuneesta ryöstöyrityksestä, jossa artistia ammuttiin. Artistin tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuva Calling My Phone nousi Spotifyn Globaalin listan sijalle #3 ja Suomessa sijalle #12. Kappaletta on striimattu maailmanlaajuisesti yli 1.1 miljardia kertaa ja Suomessakin se on ylittänyt kultarajan. Lil Tjay on nähty Suomessa kahtena kesänä peräkkäin, Blockfesteillä elokuussa 2023 sekä Ruisrockissa heinäkuussa 2024. Illan lämmittelevä Key Glock on tunnettu amerikkalainen rap-artisti, joka nousi esiin vuonna 2017 julkaistulla mixtapellaan Glock Season. Hänen tuorein julkaisunsa on tammikuussa 2024 ilmestynyt Let's Go -single vuoden 2023 kolmosalbumin Glockoma 2 deluxe-versiolta. Hänen energiset live-esiintymisensä ja ankara flow ovat tehneet hänestä yhden uuden aallon merkittävimmistä nimistä. KEIKKA: LIL TJAY (USA) 17.10.2024 Black Box, Jäähalli, Helsinki Support: Key Glock Ikäraja: S
Erja Lyytinen image
Erja Lyytinen
Erja Lyytisen lokakuussa 2023 julkaistu livelevy "Diamonds on the road - Live 2023” on saanut maailmalla loistoarvioita, joka ei yllätä sadan keikan vuosivauhdilla esiintyvän kitaravirtuoosin kyseessä ollessa. Energisistä live-esiintymisistään tunnettu Lyytinen on ehtinyt kuluvan vuoden aikana keikkailla kotimaan lisäksi esimerkiksi Australiassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa. Kansainvälisesti palkittu kitaristi Erja Lyytinen on pitkän ja menestyksekkään uransa aikana esiintynyt maailman kärkikaartiin kuuluvien kitaristien, kuten Sonny Landrethin, Jennifer Battenin ja Joe Bonamassan rinnalla sekä ollut lämmittelijänä Tom Jonesille, Robert Plantille ja Carlos Santanalle. Syksyllä 2023 Lyytinen nähtiin myös vierailemassa Kaija Koon Superstadion-konsertissa Helsingin Olympiastadionilla. Lyytisen musiikillinen paletti on laaja. Hän yhdistää musiikissaan modernia ja vanhaa bluesia progressiivisiin sävyihin. Lyytinen on kasvattanut itselleen vankan kuulijakunnan, josta kertovat parhaan kitaristin tunnustus European Blues Awardseissa (2017), toinen sija Total Guitar -lehden lukijaäänestyksessä 10 Maailman Parasta Kitaristia Nyt (2020) sekä ehdokkuus Kanadan Maple Blues Awardseissa 2022. Vuonna 2022 julkaistun ”Waiting For The Daylight” -albumin ensisingle Bad Seedin kitarasoolo äänestettiin Guitar World – lehden lukijaäänestyksessä vuoden 2022 parhaiden kitarasoolojen joukkoon sijalle 10. Kesto noin 2 h sisältäen väliajan.
Arppa image
Arppa
ARPPAEnnen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa.Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.
Therapy? (UK) image
Therapy? (UK)
POHJOIS-IRLANNIN VAIHTOEHTOROCK-YLPEYS THERAPY? TUO TROUBLEGUM 30-JUHLAKIERTUEENSA SUOMEEN Yksi 1990-luvun suurimmista vaihtoehtorockin suunnannäyttäjistä Therapy? palaa Suomeen loppuvuodesta. Genrerajoja rikkovasta musiikistaan tunnettu yhtye juhlii tänä vuonna Troublegum-läpimurtoalbumin 30-vuotisjuhlavuotta. Albumin mukaan nimetty TROUBLEGUM 30 -juhlakiertue tuo yhtyeen lokakuussa Tampereen Olympiaan sekä Helsingin Tavastialle. Lipunmyynti käynnistyy perjantaina 9.2. klo 11 Tiketissä. Therapy?:n tarina alkoi Co. Antrimissa, Pohjois-Irlannissa vuonna 1989. Jo yli 30 vuotta maailmaa kiertänyt ja 16 albumia julkaissut yhtye on johdonmukaisesti läpi uran kulkenut omaa polkuaan. Yhtyeen musiikki on ajan myötä kehittynyt – meluisista noise-rock-minialbumeista aina genrerajoja uhmaavaan menestykseen 1990-luvulla kultalevyiksi sertifioiduilla Troublegum- ja Infernal Love -albumeillaan. Therapy? on vuosien varrella rikkonut rajoja yhdistelemällä muun muassa metallia, punkkia, noise- ja vaihtoehtorockia säilyttäen kuitenkin aina oman tunnistettavan soundinsa. Yhtyeen sanoituksissa käsitellään usein henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia teemoja. 30 vuotta sitten A&M Recordsin julkaisema metalli sävytteinen Troublegum-punkalbumi vakiintui yllättäen nopeasti yhdeksi vuoden (1994) albumeista. Albumi pokasi ensimmäisen sijan Kerrang-lehden vuoden albumi -kategoriassa, toisen sijan Metal Hammerissa ja korkeita sijoituksia myös muiden musiikkijulkaisujen, kuten Top of the Pops, NME ja Melody Maker listauksissa. Albumi sai Mercury Prize -ehdokkuuden ja kaksi MTV-ehdokkuutta. Viiden hittisinglen kantamana albumi toimi Therapy?:n läpimurtona kansainväliselle uralle. Therapy?:n nykyinen kokoonpano koostuu Andy Cairnsistä (laulu ja kitara), Michael McKeeganista (basso ja taustalaulu) sekä Neil Cooperista (rummut). Vaihtoehtorockin kulttiyhtye on edelleen merkittävä voima genressään saaden tunnustusta vuosikymmenet kestävästä, rohkeasta lähestymistavastaan musiikkiin sekä voimakkaan vakuuttavasta lavapreesenssistään. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Atomirotta image
Atomirotta
Ystävänpäivänä 2014 perustettu Atomirotta on alusta asti seurannut vanhaa hienoa viisautta: tekemällä oppii! Yhtye on pitänyt aina langat täysin omissa käsissään ja vaalinut tiukasti hienoa DIY-perinnettä. Kymmenen vuotta, viisi albumia, lukuisia kulta- ja platinasinkkuja, oma levy-yhtiö, ohjelmatoimisto ja verkkokauppa sekä satoja räjäyttäviä keikkoja ennakkoluulottomasti kuumilta lähiö-klubeilta aina suurimmille festarilavoille, joilla on sementoitu maine yhtenä maamme kovimmista ja tinkimättömimmistä live-bändeistä. Atomijuna jyskyttää entistä voimakkaammin eteenpäin oikealla, omannäköisellä kurssillaan ja me, Rane, Mikko ja Juuso heitetään hiiliä pesään ja pidetään vaunut raiteilla! Pysykää mukana!Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä. Sawohouse Underground VIP-pöytä Sawohouse Undergroundiin voi tehdä pöytävarauksia kaikkiin keikkailtoihin. Vietätpä polttareita, pikkujouluja, synttäreitä tai asiakasiltaa tai muuten vaan haluat nauttia korkeatasoisesta palvelusta, niin VIP-pöytä tekee illanvietostasi nautinnollisen helppoa! VIP-pöytävaraukseen sisältyy oma pöytä seurueellenne, sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksu sekä yksi pullollinen kuohuvaa valmiiksi jäähdytettynä per pöytä. VIP-alueella on oma baaritiski, joka on vain vippiläisten käytettävissä. Tiskiltä voi tilata juomat tai pyytää virvokkeet pöytiin tarjoiltuna, joten seurueesi voi keskittyä hauskanpitoon. Varaa pöytä seurueellesi ja vietä naurettavan hauska ilta! VIP-pöytä on varattavissa vain Tiketin kautta. Pöytään mahtuu maksimissaan 6 henkilöä. Jos haluat varata useamman pöydän, niin valikoi haluamasi määrä pöytä ostoskoriin. Pöytiä on saatavilla 4 kpl. Huom! Keikkaliput eivät kuulu VIP-pöydän hintaan, joten ne ovat ostettava erikseen iltakohtaisesti. Sisäänpääsy on jonon ohi ja saapuessanne Sawohouselle teidät ohjataan pöytäänne. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Rajaton rakkaus image
Rajaton rakkaus
Mika Räinä Rajaton rakkaus Rajaton rakkaus on taivaallinen, edesmenneiden suomalaisartistien musiikilla rytmitetty musiikkikomedia. Kuolinsyyntutkija Anna Harju aloittaa työpäivänsä tavanomaisilla rutiinitöillä. Päivä saa uuden käänteen, kun rajan tuolta puolen hänen elämäänsä saapuu yllättävä parivaljakko: ylioptimistinen Olavi Virta ja vastarannan kiiski Topi Sorsakoski. Herrat haluavat Annan selvittävän syyn artistien ennenaikaisiin poismenoihin. Tylsään elämäänsä kyllästynyt Anna ottaa tehtävän vastaan maanittelujen jälkeen. Alkaa satumainen matka kohti tuntematonta. Annan ja Olavin välillä sinkoilevat ihastuksen kipinät sulavat rakkaudeksi, joka on samaan aikaan ehdottoman kiellettyä ja toisaalta täysin oikeutettua. Rakastavaiset tiedostavat, että ennen pitkää heidän tiensä eroavat. Uskaltavatko he uskoa ihmeeseen? Rajaton rakkaus kuljettaa katsojan musiikin voimalla unohtumattomalle matkalle elämän ja kuoleman välimaastoon. Musiikkikomedia tarjoaa ripauksen mystiikkaa ja paljon naurua, mutta myös koskettavia hetkiä ja syviä tunteita. Lavalla loistavat tangokuningas Petri Hervanto Olavi Virtana ja taitava näyttelijäkaartimme, jotka esittävät loistavan livebändimme kanssa edesmenneiden suomalaisartistien rakastettuja hittejä. Ohjaus Ville-Veikko Valtanen Kapellimestari Sami Ruutiainen Lavastus Jani Jeulonen Puvustus Sari Kirjavainen Valot Marko Etelärinne Äänet Jussi Heiskanen Tarpeisto Mirja Ryytty Kampaukset ja maskit Miia Immonen Rooleissa Petri Hervanto (vier.), Pekka Johansson, Jukka-Pekka Löhönen, Pietari Pentikäinen, Saara Saastamoinen, Marja Sundgrén, Ville-Veikko Valtanen, Juha Vuorinen sekä Jussi Immonen, Miia Immonen ja Tiina Ruutiainen.
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024 image
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.
Rajaton rakkaus (PN) image
Rajaton rakkaus (PN)
Mika Räinä Rajaton rakkaus Rajaton rakkaus on taivaallinen, edesmenneiden suomalaisartistien musiikilla rytmitetty musiikkikomedia. Kuolinsyyntutkija Anna Harju aloittaa työpäivänsä tavanomaisilla rutiinitöillä. Päivä saa uuden käänteen, kun rajan tuolta puolen hänen elämäänsä saapuu yllättävä parivaljakko: ylioptimistinen Olavi Virta ja vastarannan kiiski Topi Sorsakoski. Herrat haluavat Annan selvittävän syyn artistien ennenaikaisiin poismenoihin. Tylsään elämäänsä kyllästynyt Anna ottaa tehtävän vastaan maanittelujen jälkeen. Alkaa satumainen matka kohti tuntematonta. Annan ja Olavin välillä sinkoilevat ihastuksen kipinät sulavat rakkaudeksi, joka on samaan aikaan ehdottoman kiellettyä ja toisaalta täysin oikeutettua. Rakastavaiset tiedostavat, että ennen pitkää heidän tiensä eroavat. Uskaltavatko he uskoa ihmeeseen? Rajaton rakkaus kuljettaa katsojan musiikin voimalla unohtumattomalle matkalle elämän ja kuoleman välimaastoon. Musiikkikomedia tarjoaa ripauksen mystiikkaa ja paljon naurua, mutta myös koskettavia hetkiä ja syviä tunteita. Lavalla loistavat tangokuningas Petri Hervanto Olavi Virtana ja taitava näyttelijäkaartimme, jotka esittävät loistavan livebändimme kanssa edesmenneiden suomalaisartistien rakastettuja hittejä. Ohjaus Ville-Veikko Valtanen Kapellimestari Sami Ruutiainen Lavastus Jani Jeulonen Puvustus Sari Kirjavainen Valot Marko Etelärinne Äänet Jussi Heiskanen Tarpeisto Mirja Ryytty Kampaukset ja maskit Miia Immonen Rooleissa Petri Hervanto (vier.), Pekka Johansson, Jukka-Pekka Löhönen, Pietari Pentikäinen, Saara Saastamoinen, Marja Sundgrén, Ville-Veikko Valtanen, Juha Vuorinen sekä Jussi Immonen, Miia Immonen ja Tiina Ruutiainen.
+358 live: The Greatest Nordic Hits image
+358 live: The Greatest Nordic Hits
+358 live: The Greatest Nordic Hits Ääniwalli kohtaa ennenäkemättömän, pohjoismaisen artistikattauksen perjantaina 18.10. järjestettävässä +358-konsepti-illassa. Euforista yhteisöllisyyttä on luvassa, sillä illan ulkomaisille live-esiintyjille yhteistyö on tuttua. The Greatest Nordic Hits tuo yhteen enigmaattisen kokoonpanon nosteessa olevia eksperimentaalisia artisteja, jotka omaavat laajan katalogin yhdessä tehtyä tuotantoa. Room 1:ssä nähdään koko illan mitalta eri tyylejä yhdisteleviä elektronisen musiikin DJ-taitajia. Illan pääesiintyjä, artisti-tuottaja TONSER (DK) yhdistelee musiikissaan tummia elektronisia sävyjä ja futuristisia äänimaisemia. Tammikuussa 2024 ”Night Hunter” debyyttialbumi korostaa artistin näkemyksellistä kokeellisuutta, varmistaen paikkansa yhtenä genrensä kiinnostavimpana tanskalaisena tulokkaana. Artistin live vakuuttaa kuulijansa tunnetusti intensiivisellä, jopa transsimaisella esiintymisellään. Aallonharjalla oleva kollektiivi BNO eli BOYSNIGHTSOUT (SWE) on venyttänyt SoundCloud-rapin rajoja jo vuodesta 2019 yhdistelemällä eri tyylejä tunteikkaasta ambientista dynaamiseen hiphopiin. Kollektiivin Ääniwalli-edustus Swoopy, Buffalobang, d1v ja Spira me tuovat +358-iltaan jo miljoonia streameja ylittänyttä tuotantoa ainutlaatuisella live-soundillaan. Pradaaslife, Lunaa ja Drux muodostavat elektronisia ja melodisia elementtejä sekoittavan SCRAP CLUB (SWE) musiikkikollektiivin. Kolmikon live-esiintymiset tiedetään intensiivisestä tunnelmasta ja innovatiivisen eteerisestä tulkinnasta. Odotettavissa on soundia aina laaja-alaisista vokaalisuorituksista monikerroksisiin äänimaisemiin. Illan livet käynnistää helsinkiläinen suunnannäyttäjä EVAN WHEEL, joka tuo poikkeavaa ja omanleimaista tuotantoa Suomen elektronisen ja kokeellisen musiikin kentälle. Miljoonia streamannut artisti tunnetaan syvällisistä ja vangitsevista äänikokemuksista, jotka rikkovat perinteisiä genrerajoja. Isolla puolella illan eklektisestä selektioista vastaa kattava dj-line up: SILVER (SWE), D1VARI DJ SET, KUIVA H, #Meetgas B2B ja SAMUEL P. NOBLEMAN. Live:TONSER (DK)BOYSNIGHTSOUT (SWE): Swoopy, Buffalobang, d1v, Spira meSCRAP CLUB (SWE): Pradaaslife, Lunaa, DruxEVAN WHEEL DJs:SILVER (SWE)D1VARI DJ SETKUIVA H#Meetgas B2BSAMUEL P. NOBLEMAN Liput ovelta 24 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään security fee 3,90 € Tapahtumassa ei hyväksytä minkäänlaista syrjintää, häirintää tai väkivaltaa. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen: www.aaniwalli.fi/turvallisuus Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä (paikan päällä järjestyksenvalvojat kantavat pyörätuolin sisälle)
Kilpi + Gladenfold image
Kilpi + Gladenfold
Heavy metal -yhtye Kilpi nousi suomalaisen metallimusiikin kartalle tammikuussa 2003 julkaistuaan heti radiosoittoon yltäneen singlen Nerokasta ikävää. Kesällä 2002 perustetun yhtyeen debyyttialbumi Sähkönsinistä sinfoniaa julkaistiin pian kolmen singlen jälkeen toukokuussa 2003 yltäen Suomen virallista -listalle. Vuonna 2004 Kilpi julkaisi toisen albuminsa II Taso, joka vakiinnutti yhtyeen aseman suomalaisella metallikentällä. Niin ikään Suomen virallista -listalle nousseen albumin julkaisusta tuli siis vuonna 2024 kuluneeksi 20 vuotta ja albumista löytyy remasteroitu versio kaikista suoratoistopalveluista. Sittemmin Kilpi on julkaissut neljä albumia Kaaoksen kuningas (2006), IV (2008), Pirun merta (2009) sekä  Juggernautti (2015). Kilpi tunnetaan erityisesti suomalaisista lyriikoistaan, joissa käsitellään usein henkilökohtaisia teemoja, kuten elämää, kuolemaa sekä ihmissuhteita. Yhtyeen soundi on vahvasti perinteisen heavy metalin vaikutteinen, ja heidän musiikkinsa on saanut kiitosta energisestä sekä tarkasti soitetusta kitarariffien ja laulun yhdistelmästä. Intensiivisistä live-esiintymisistä tunnettu Kilpi jatkaa viiden vuoden jälkeen siitä mihin viimeksi jäätiin. Perinteistä Kilpi-menoa, huonoa huumoria, paskoja vitsejä sekä autenttista suomalaista hevirokkia soittava Kilpi jatkaa tyylilleen ominaisella tavalla – omalla polullaan.Kilpi on:Petteri Kilpi – kitaraAleksi Summe – kitaraJussi Kattelus – rummutAki Paulamäki – bassoTaage Laiho – lauluLiput ovelta 25 €, mikäli jäljellä. Tiedustelut ja pöytävaraukset seurueille (4-20 hlö.): apollo@nightclub.fi Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: apollo@nightclub.fi.