4210 result(s) found for ""
Pari Sanaa Parisuhteesta
Pari Sanaa Parisuhteesta
tuo viriiliä materiaalia arkiseen taivallukseen!
Esitys on Ilkka Heiskasen kirjoittama monologi, jossa komediankeskiössä on varsin tavallinen suomalainen mies. Tapio eli ystävien kesken Tapi on 61-vuotias.
Hän on myös taitava nakuttelija. Kumivasaraa ja talttaa apuna käyttäen hänen käsissään valmistuu kädenkäänteessä ryhdikäs luumukuppi! Tapin verbaliikka on kehittynyt autotallissa vietettyjen harrastusten parissa ihmeen tarkaksi. Myös monivuotinen avioliitto on viime aikoina alkanut tuoda hänen eteensä aprikoitavaa.
Esitys on alusta loppuun asti ”hand made by Ilu”, sillä Ilkka toimii sekä esityksen käsikirjoittajana, ohjaajana, lavastajana, pukusuunnittelijana, että näyttelijänä.
Ilkka Heiskanen valmistui näyttelijäksi vuonna 1985, jonka jälkeen hän oli kiinnityksellä ensin Vaasan Kaupunginteatterissa 1985–1987 ja sen jälkeen Helsingin Kaupunginteatterissa 1987-1990. Tämän jälkeen vuodet freelancerina ovat vieneet Ilkan lukuisille teatterilavoille sekä elokuva- ja Tv-tuotantoihin. Omien sanojensa mukaan Ilkka on uransa aikana ollut mukana ”kaikessa mahdollisessa maan ja taivaan välillä”. Hän on toiminut myös teatteriohjaajana ja kiertänyt pitkin Suomea suosituilla monologeillaan, sekä ihastuttanut kahdentoista vuoden ajan Tampereen Teatterin Saiturin jouluesityksen nimiroolissa. Ilkka omistaa myös kaksi Jussi-palkintoa, jotka hänelle myönnettiin parhaasta sivuosasta elokuvista Hiljaisuus (2012) ja Hetki lyö (2023).
Valitse sinulle sopivin lippuvaihtoehto ja tule nauttimaan illasta!Esityksen kesto 2 h, sisältää väliajan.
***
Show & Dinner
Show + Dinner lippu sisältää lipun illan teatteriesitykseen ja kolmen ruokalajin yllätysillallisen, josta voit valita kasvis- kala- tai lihavaihtoehdon. Juomat eivät sisälly hintaan.Illallinen nautitaan ennen illan showta: 17.00-19.00Ammattitaitoiset artesaanikokkimme takaavat laadukkaan ja inspiroivan makuelämyksen!
Mikäli sinulla on ruokarajoitteita tai allergioita ilmoitathan niistä sähköpostitse reception@hotelax.fi (laita sähköpostiin nimesi, pvm. rajoitteet ja Club illan nimi)
Psst! Ostaessasi liput tapahtumaan saat majoituksen -20% alennuksella. Hyppää tästä varauskalenteriin!
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Petrus Schroderus: Rakkauden Voima
Petrus Schroderus: Rakkauden Voima!Petrus Schroderus, tenoriRiku Niemi - OrchestraTenori Petrus Schroderuksen ura on kulkenut poliisista oopperalaulajaksi, oopperalaulajasta poliisiksi, poliisista klassisen viihteen ainutlaatuiseksi tulkitsijaksi. Matkan varrella, niin työssä kuin henkilökohtaisessa elämässä on ollut nousuja ja laskuja. Vaikeuksista noustessa on keskeistä ollut sisu, usko, toivo ja rakkaus. Ja näistä suurin on rakkaus. Rakkauden Voima!-konsertti kertoo musiikin keinoin tarinaa parantavasta, vahvistavasta rakkaudesta, josta syntyvän voiman avulla suurimmatkin haasteet voitetaan. Tämän upean konsertin orkesterina toimii Riku Niemi - Orchestran 10-henkinen kokoonpano.Poliisista oopperalaulajaksi, oopperalaulajasta poliisiksi, poliisista ilmiöksi! Oululaisen poliisin Petrus Schroderuksen ura oopperalaulajana alkoi varsinaisesti Timo Mustakallio-laulukilpailun voitosta Savonlinnan Oopperajuhlilla kesällä 2004. Kiinnitys Suomen kansallisoopperaan toi seuraavien vuosien aikana hänelle useiden oopperateosten päärooleja. Petrus esiintyi myös Savonlinnan oopperajuhlien produktioissa sekä konserttisolistina eri puolilla maailmaa. Hänen kaikkien katsottavissa olevat videoesiintymisensä ovat herättäneet valtavan kiinnostuksen maailmalla. Merkittävimpänä Rakasta sinua elämä, jonka katselukertojen määrä Youtubessa lähentelee jo 4 miljoonaa.Vuonna 2012 Petrus palasi kotikaupunkiinsa Ouluun poliisin tehtäviin, mutta laulamisen kipinä ei sammunut. Nyt vuosia myöhemmin, Petruksen musiikin painopiste on muuttunut oopperasta ikivihreiden klassikoiden, slaavilaisten romanssien ja kansanmusiikin suuntaan ja suosio on räjähtänyt. Petrus lopetti poliisityöt kesällä 2022 keskittyäkseen täysin laulajan uraan. On syntynyt ilmiö, Petrus Schroderus.RNO – KOKO SUOMEN ORKESTERIRNO on vuonna 2005 perustettu rytmimusiikin ammattiorkesteri. Sen 25-henkisen orkesterikokoonpanon muodostavat big band ja jousisoitinryhmä. RNO esiintyy myös solistiorkesteri- ja kamarikokoonpanoina. RNO on koko Suomen orkesteri. RNO:n kotipaikka on Helsinki, mutta orkesteri kiertää esiintymässä eri puolilla maata. Tähän mennessä RNO on konsertoinut kaikkiaan 132 paikkakunnalla Suomessa.RNO:n monipuolinen ohjelmisto koostuu viihde- ja rytmimusiikin kotimaisten ja kansainvälisten klassikoiden lisäksi rohkeista poiminnoista musiikin eri tyylisuunnista. RNO myös tilaa teoksia kotimaisilta rytmimusiikin säveltäjiltä ja sovittajilta. RNO saa toimintaansa rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
FI
151 views
Buy Ticket
Read More
Sami Yaffa Band
Tänä syksynä Hanoi Rocks -legenda Sami Yaffa saapuu Routeen bändinsä kanssa, ja minkälaisen bändin kanssa kiertääkään!!!
Sami YaffaLinde (HIM)Burton (HIM)Janne Haavisto ( J Karjalainen, Laika & The Cosmonauts)Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Liput ovelta 30 €
Esteettömyys:Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssasamalla lipulla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Eija-Liisa Ahtila: Heijastus metsästä
Yhdysvaltalainen Devan Shimoyama (s. 1989) tutkii karnevalistisissa teoksissaan seksuaalisuuteen, rotuun ja sukupuoleen liittyviä teemoja. Hän pohtii queer-identiteettiä ja liittää siihen viitteitä mytologiasta ja taidehistoriasta. Tekniikoiltaan teokset ovat leikitteleviä: taiteilija yhdistelee maalauksiinsa ennakkoluulottomasti erilaisia materiaaleja, esimerkiksi kimalletta, kangasta ja strassikiviä, ja työstää myös isoja installaatioita. Työt ovat vahvasti henkilökohtaisia, ja niissä on intensiivinen tunnelataus. Fade Cut esittelee meille kuvitteellisen parturitilan, johon erilaiset ihmiset ovat tervetulleita ilmaisemaan itseään vapaasti. Näyttelyn kuraattoreina toimivat Laura Kuurne ja Pauli Sivonen.
FI
168 views
Buy Ticket
Read More
Waldo's People & Dj Gino-G
WALDO MUKANA TULEVALLA VAIN ELÄMÄÄ KAUDELLA
Tuleva syksy ja talvi tulee olemaan bändille iso sillä Waldo on mukana tulevalla Vain Elämää kaudella. Uutta materiaaliakin on luvassa joka perjantai syyskuun alusta aina joulukuuhun saakka kun ohjelmassa esitetyt kappeleet julkaistaan suoratoistopalveluihin heti jokaisen jakson päätyttyä. Waldon ensimmäisestä julkaisusta rupeaa olemaan 30 vuotta, joten juhlan aika koittaa pian. Luvassa täysin uudistunut keikkasetti ja juhlakiertuettakin on luvassa.
Keikkasetti on täynnä hittejä ja listaykkösiä kolmelta vuosikymmeneltä, ja ei ole ihmekkään että bändi striimaa edelleen huikeita määriä suoratoistopalveluissa. Kymmeniä miljoonia striimejä Spotifyssa ja YouTubessa.
Waldo on tehnyt läpimurron myös radiossa. Radio Novalla lauantaisin herran isännöimä Waldon Lauantailöylyt on yksi maan kuunnelluimmista ja suosituimmista ohjelmista.Waldo: ”Tämä vuosi tulee olemaan yksi tärkeimmistä. Laitetaan uutta hittiä tulemaan yli 10 vuoden tauon jälkeen. Yksin en siihen olisi pystynyt, vaan kyllä tähän tarvitaan paljon ihmisiä jotka uskovat asiaan mitä tehdään. Kiitos kaikille tapahtumajärjestäjille luottamuksesta vuosien saatossa. On meinaan aikamoisia bileitä saatu aikaiseksi 29 vuoden aikana, Jos jotain tehdään niin tehdään sitten kunnolla”Lippuja saatavissa myös ovelta.
-------------------------------------------
Esteettömyystiedot:Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä
Avustajan on ostettava oma lippu tapahtumaan.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
JARKKO TAMMINEN - KUULEEKO KUOPIO?
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin
Ujuni Ahmed ‒ Elina HirvonenTytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin Esitys rohkeudesta ja nähdyksi tulemisesta Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin kertoo koskettavan ja ajatuksia herättävän tarinan, jossa nuori nainen etsii omaa tietään vapauteen keskenään ristiriitaisten yhteisöjen puristuksessa.Näyttämöteos kertoo oman yhteisönsä ankarien sääntöjen ja kantaväestön ennakkoluulojen alla elävästä nuoresta, joka livahtaa salaa leffan päivänäytökseen ja Tyttöjen talon turvaan. Myöhemmin tästä somalialaisesta tytöstä kasvaa arvostettu yhteiskunnallinen vaikuttaja. Tapahtumapaikkana on Helsinki, josta poiketaan niin Lontooseen kuin Mogadishuun. Tarinan päärooli on jaettu kahdelle loistavalle näyttelijälle: Safiya Mikander esittää päähenkilöä nuorena ja Emilia Neuvonen aikuisena.Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin pohjautuu suurelta osin Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen samannimiseen teokseen (WSOY, 2022). Näyttämöteos kuitenkin ottaa myös taiteellisia vapauksia ja luo aiheesta omalakisen fiktiivisen näkemyksen.Toiveikas ja samastuttava kasvutarina"Miltä tuntuisi olla muiden seurassa vapautuneesti?"Somaliasta kolmevuotiaana Suomeen muuttaneen Ujuni Ahmedin henkilökohtaisista kokemuksista kumpuava tarina on tunnistettava ja samastuttava kenelle tahansa, joka on joutunut kokemaan ulkopuolelle jättämistä, ennakkoluuloja, häpeää ja turvattomuutta. Kansallisteatterin kotikirjailijana toimiva Ahmed on palkittu ihmisoikeusvaikuttaja, joka on tehnyt aktiivista työtä tyttöjen sukuelinten silpomista sekä kunniaan liittyvää rajoittamista ja väkivaltaa vastaan. Myös nämä aiheet nousevat esiin Kansallisteatterin esityksessä, mutta ennen kaikkea kyseessä on kasvutarina, joka vakavista ja surullisista aiheistaan huolimatta säteilee vastaansanomatonta iloa ja toivoa.Tytöille, jota ajattelevat olevansa yksin on puheenvuoro kaikkien niiden puolesta, jotka tahtovat tanssia, ajatella ja elää itsenäisinä ja vapaina.Kaikkien niiden puolesta, joilta yhteiskunta on ummistanut silmänsä.Kaikkien niiden puolesta, joilla on oikeus kuulua johonkin ja tulla nähdyiksi, rakastetuiksi ja hyväksytyiksi sellaisina kuin he ovat.Kaikkien niiden puolesta, jotka eivät ole yksin, vaikka niin ajattelisivatkin.Esityksen ohjaa Satu Linnapuomi, jonka aiemmat Kansallisteatteriin ohjaamat näyttämöteokset Otteita (2019) ja Pakko jakaa (2021) keräsivät runsaasti kehuja ja kiitoksia. Tunnustettujen huipputekijöiden suunnitteleman esityksen näyttämökuvat, liikkeet ja äänet vangitsevat katsojan kauniiseen maailmaansa.Kantaesitys Suurella näyttämöllä 21.9.2023Esitystä suositellaan yli 13-vuotiaille.TyöryhmäRooleissa Amaal Ali, Safiya Mikander, Yasmin Ahsanullah, Elssa Antikainen, Jani Karvinen, Pirjo Määttä, Emilia Neuvonen, Jasir Osman ja Ilja Peltonen sekä Julianna Kauhaniemi ja Lilja KervinenOhjaus ja dramatisointi Satu Linnapuomi Dramaturgi Eva Buchwald Koreografi Ima Iduozee Lavastussuunnittelu Tinja Salmi Pukusuunnittelu Sanna Levo Äänisuunnittelu Moe Mustafa Valosuunnittelu Tomi Suovankoski Videosuunnittelu Ville Virtanen Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen Ohjaajan assistentti Isadora Brown
FI
88 views
Buy Ticket
Read More
Pakanafestarit
Te kerroitte, me kuuntelimme! Pakanalliset syysmessut on jatkossa Pakanafestarit– Pohjolan kansanperinnettä ja mytologiaa
Suuren kysynnän ja asiakasmäärän kasvun vuoksi, on ilomme ilmoittaa teille, että siirrymme uusiin upeisiin tiloihin Helsingin ja Espoon rajalle Dipoliin. Sinne on erinomaiset liikenneyhteydet sekä runsaammat pysäköintimahdollisuudet.
Tulemme säilyttämään tapahtumamme syvimmän olemuksen myös uusissa tiloissa. Dipolin tilat mahdollistavat kävijälle aidon Pakanafestareiden tunnelman ja muuntautumiskykyisemmän kokonaisuuden.
Pakanafestareilta on mahdollista saada tietoa kansanperinteistä, luonnonuskonnoista, pakanallisuuden suuntauksista ja siitä, miten ne tulevat esille nykypäivänä. Jatkossa tapahtumassa on enemmän tilaa niin asiakkaille kuin näytteilleasettajillekin, jonka lisäksi esteettömyys on paremmin huomioitu.
Upeiden näytteilleasettajien lisäksi tapahtumassa on erilaisia informatiivisia luentoja, mielenkiintoisia työpajoja sekä mahdollisuus vaikkapa pakana-aiheiseen walk-in tatuointiin.
Pakanafestarit tuovat keskellemme pohjolan mytologiaa, wanhan kansan tapoja, haltiaväkeä, tabuja aiheita pakanallisista uskonnoista, iloisia kohtaamisia ja erikoisia löytöjä.
Suuret salit esiintymislavoineen luovat paremmat puitteet luennoille, musiikki-, tanssi- ja muille esityksille sekä useat muut tilat monipuolisemman työpajatarjonnan.
Dipolin tiloissa on ravintolapalvelut anniskeluoikeuksineen ja välittömästä läheisyydestä löydät runsaasti erilaisia majoitusmahdollisuuksia.
Aukioloajat:
lipuntarkastus Dipolin ovella klo 10:00 alkaen
Lauantai 12.10. klo 11:00-00:00Sunnuntai 13.10. klo 11:00-17:00
InstagramAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
109 views
Buy Ticket
Read More
Revyyoperetti Valkoinen hevonen
Revyyoperetti Valkoisen hevosen tapahtumat sijoittuvat Valkoisen hevosen majataloon, jonka hovimestari Leopold on umpi rakastunut talon omistajattareen Josephaan. Hotellissa vierailee tavallisia turisteja sekä arvohenkilöitä aina keisaria myöten, joten sattumuksilta ja kommelluksilta ei voida välttyä.Iloisen vauhdikkaassa operetissa on monia ikivihreiksi jääneitä operettimelodioita, joista Ralph Benatzkyn ohella vastasivat säveltäjät Robert Stolz, Bruno Granichstaedten, Hans Frankowski ja Robert Gilbert.Teos sai ensi-iltansa Berliinissä vuonna 1930 ja on siitä lähtien kuulunut suosituimpien operettien joukkoon.MusiikkiRalph BenatzkyKäännösLaura MartolaOhjausVille SaukkonenMusiikinjohtoEric-Olof Söderström / Tomas TakolanderKoreografiaOsku HeiskanenPuvustusRiia LampinenLavastusMikko RantanenApulaisohjaajaHelena KasperRooleissaMia Heikkinen, Eero Lasorla, Fanny Henn, Jere Hölttä, Kari Storckovius, Antti Tuomaala, Henrietta Grünn, Timo Salminen, Merja Halmetoja, Timo Ahvenjärvi, Leon Sirén, Petter Korkman, Jaana Alatalo, Outi Miles, Minna Ropanen, Hanna Heikari, Seppo Oksa, Mikko SillforsKeravan tanssiopiston tanssijatLuna Korventaival, Sanni Larkko, Iida Murtoniemi, Matias Rintanen, Nette Saralampi, Vesa YliriskuKeravan Oopperan kuoroRiitta Harmia, Tero Alatalo, Tuure Jauhiainen, David Mauffret, Lauri Kukkola, Juha Säämänen, Markku Lintunen, Emma O´Dowd, Tiina Nurmi, Marjot Korjus-Hupponen, Pirkko Pesonen, Tiina Jumppanen, Anni Salin, Minnea Saarinen, Olivia Sirén***- Saattajaliput (1,60 €) saatavilla lippu.fin puhelinpalvelusta (nro 0600 900 900, hinta 2 €/min + pvm/mpm, avoinna ma-la klo 9-21 ja su klo 10-18) sekä täyden palvelun myyntipisteistä ja R-kioskeilta kautta maan.- Ovet tuntia ennen esitystä- Kesto n. 3h sis. 20min väliajan
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Näkemiin, Viipuri!
Talvisodan aikana viipurilaisille tarjottiin mahdollisuutta jättää
rakkaat aarteensa kotiin, josta viranomaiset huolehtisivat ne omistajien
perässä evakkopaikkakunnille. Millaisissa tunnelmissa viipurilaiset
käänsivät selkänsä laulavan Karjalan pääkaupungille? Heidän tarinansa
paljastuvat ja samalla paljastavat Viipurin heleät valot ja syvät
varjot. Näkemiin, Viipuri! on dramaattinen mutta optimistinen teos
kadonneesta kaupungista ja sen asukkaiden kohtaloista.
"Näkemiin, Viipuri! oli sykähdyttävä esitys tänään iltapäivällä
Karjalatalossa Helsingissä. Siinä ollaan viimeisiä hetkiä Viipurissa ja
mietitään mitä otetaan mukaan ja mitä jätetään. Venäjän hyökkäys
Ukrainaan teki tästä esityksestä hyvin ajankohtaisen. Tälläkin hetkellä
siellä monet miettivät, mitä voi ottaa mukaan. Esitys toi myös uutta
tietoa Viipurin historiasta." - Katsojapalaute
Todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin perustuva musiikkidraama
kertoo unohdetun, koskettavan tarinan sanoin ja sävelin, huumoria
unohtamatta. Näytelmän tekstin on kirjoittanut kirjailija,
taidehistorioitsija Anna Kortelainen, dramatisoinut ja ohjannut Reetta
Ristimäki. Musiikki on koottu aikakauden iskusävelmistä ja uusista
lauluista, jotka on säveltänyt Seppo Äikäs. Näyttämöllä nähdään hänen
lisäkseen karjalaistaustaiset näyttelevät laulajat Niina Ahola, Ilkka
Hämäläinen ja Marika Hölttä. Tapahtuman tuottaa Greta Tuotanto.
Tapahtuman alussa Anna Kortelainen johdattelee katsojat
viipurilaisiin tunnelmiin. Alustuksen ja esityksen kesto on yhteensä 2
tuntia, sisältäen väliajan.
Näkemiin, Viipuri! -traileri | Youtube
Greta Tuotanto | InstagramEsityksen kesto noin 2 h sisältäen väliajan.
Ovet auki 15 min ennen esityksen alkua.
Numeroimattomat istumapaikat.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Agnieszka Holland: GREEN BORDER
Veteraaniohjaaja Agnieszka Hollandin mestariteos Green Border on humaani, ihmiset ihmisinä näkevä kuvaus pakolaisten ahdingosta Puolan ja Valko-Venäjän rajalla. Elokuva on äärimmäisen tärkeä puheenvuoro sivistyksen puolesta ja käytettyjen sanojen merkityksestä aikana, jona pakolaisten ihmisyyttä häivytetään.
Puola/Yhdysvallat/Tsekki/Ranska/Belgia/Saksa/Turkki 2023
Elokuvan kesto: 152 min
Ikäsuositus: K16
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
44. kansainvälinen Tammer Turnaus - Sunnuntai
Syksyn iskevin urheilutapahtuma on nyrkkeilyn kansainvälinen Tammer Turnaus 11.-13.10. Pyynikin palloiluhallissa. Tampereen nyrkkeilypyhätössä on tarjolla kattaus vauhdikkaita kehäkamppailuja, tiivistä jännitystä ja laatusporttia yleisölle. Tammer Turnaus -liput ovat myös oiva lahja urheilufaneille!44. Tammer Turnaus tuo Tampereen kehään Suomen miesten ja naisten maajoukkueen ja kovat haastajat Euroopasta sekä Brasiliasta. Turnaus isketään olympiasarjoissa, historian ensimmäisenä World Boxing Challenge -rankingturnauksena Suomessa. Kotikehää tähdittää tietysti upeasti Pariisin olympiakehässä menestynyt Pihla Kaivo-oja!A-katsomo on nouseva ja B-katsomo on yläparvi. Ringside-katsomo on lattiatasolla. VIP-alue on kokonaisuudessaan K-18 alue, eikä alaikäisille myydä VIP-lippuja.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Puijo Wolley - LP Kangasala
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Kaseva: Eilen - tänään 50-vuotta -kiertue
KasevaEILEN - TÄNÄÄN 50 VUOTTA -KIERTUEKaseva on legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye, joka tunnetaan herkästä musiikistaan ja stemmalaulustaan. Yhtyeen lukuisat hitit (Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne.) ovat osa kansallista muistiamme alkaen jo vuodesta 1974 lähtien.Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma ovat vain kasvaneet vuosien saatossa. Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen.Kasevan paluuta on odotettu ja vuoden 2023 paluukiertue oli sekä arvostelu- että yleisömenestys.Tarina sai jatkoa keväällä 2024 alkaneen 50-vuotisjuhlakiertueen myötä. Nyt syksyllä tämä sukupolvikokemukseksi muodostunut ja kiitelty juhlakiertue saapuu konserttisaleihin.Kaseva on:Matti Mikkonen, laulu ja kitaraJouko Järvinen, basso ja lauluNils Jokela, rummutTommi Kekoni, kitara ja laulu.
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Vierailu: Huomenna hän tulee
Samuel Beckettin klassikkonäytelmä on yksi länsimaisen kirjallisuuden kulmakivistä. Näytelmässä tasapainotellaan koomisen ja traagisen välisellä nuoralla. Skaala on laaja, kun päättömästä slapstickistä mennään heittämällä olemassaolomme traagisiin peruskysymyksiin ja takaisin. Rooleissa Martti Suosalo, Mika Nuojua, Tatu Siivonen, Tomi Alatalo ja Nea Virtanen.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Sirkus Finlandia - HELSINKI
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
TANGOTEATTERI KIUTA: ÚLTIMO
Liikkuvat juuret - Moving roots
Oulu etno dance and music festival 11.-13.10.2024
Kuinka ottaisit viimeiset askeleesi?
Último on vahva, koskettava ja voimaannuttava tangoteatteriteos. Se kuvaa ihmisen viimeisiä hetkiä, liikkeitä ja tunteita, kun lähtö on käsillä ja kuolema apureineen on jo saapunut saattamaan. Tanssin rinnalla tarinaa kuljettaa elävä musiikki. Último on kiertänyt Suomessa, Argentiinassa sekä Norjassa ja teos on saanut ylistävän vastaanoton niin yleisön kuin lehdistönkin taholta. Tangoteatteri Kiutan teoksissa argentiinalainen tango yhdistyy fyysiseen teatteriin, nykytanssiin ja tangolle epätavallisiin aiheisiin. Ryhmän teoksia on esitetty 120 kertaa 11 eri maassa ja 40 kaupungissa. Kiutan esityksissä korostuu live-musiikki, vahva tarina ja hiljainen voima.
Ikäsuositus: 10+
Kesto: 45 min
“How would you take your last steps?”
Ultimo is a strong tango theatre performance with live music. The piece describes the last moments, movements and feelings of a man who is already accompanied by the death and his assistant.
Age recommendation: 10+
Duration: 45 min
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Sirkus Finlandia - HELSINKI
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
A.W. Yrjänä
A.W. Yrjänä Tavastia-klubille lokakuussa!
CMX-yhtyeen keulahahmona suomalaisille tutuksi tullut A.W. Yrjänä julkaisi jo viidelle eri vuosikymmenelle ulottuneen levytysuransa ensimmäisen sooloalbumin maaliskuussa 2024.
”Yli kolmekymmenen vuoden ajan olen kirjoittanut suurimman osan yhtyeeni CMX:n kappaleista. Sen rinnalla on syntynyt musiikkia, jonka energia on omapäisesti erilaista kuin bändi-ilmaisu. Syksyn -23 olen työstänyt taitavan ja rohkean työryhmän kanssa albumia, joka koostuu hyvin omakohtaisista lauluista. Muutamat ovat vuosien varrelta, suuri osa aivan uusia”, Yrjänä kertoo.
Maaliskuussa ilmestynyt albumi kantaa nimeä Heliografi. Se merkitsee valolla kirjoittamista.
”Kun kirjoitetaan valolla, kirjoitetaan myös varjolla. Valon ja varjon välimaastosta löysimme musiikkia, jota tehdessämme tunsimme olevamme yhtä aikaa sekä kotona, että vieraassa maassa. Laulut ottivat meitä käsistä ja veivät, minne mielivät.”
”Minulle laulujen kirjoittaminen on elämänmittainen työ. Matka olemisen arvoitukseen ja ympäröivään kulttuuriin. Toisinaan herkkää kuulostelua, joskus rajojen rikkomista. Parhaimmillaan kurkottamista tuntemattomaan. Tekstin ja musiikin liitto on muoto, jolla voi tutkailla alueita, joihin muilla kommunikaation muodoilla ei pääse”, Yrjänä jatkaa.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
BG+ (Boris Grebenshikov)
Iso uusi konserttiohjelmisto Helsingissä!Tuskin löytyy sellaista venäjänkielistä ihmistä, joka ei olisi kuullut legendaarisesta Boris Grebenshikovista (BG:stä). Hänet tunnetaan myös rockyhtye Akvariumin perustajana. BG: n sanoituslyriikka on suorastaan uusinut sitä venäjää, jota parhaillaan puhutaan.BG loi Venäjälle 1970- ja 1980-luvuilla myös täysin ainutlaatuisen musiikillisen ja sosiaalisen estetiikan, joka avautuu lähes 30 studioalbumistaan. Grebenshikov on ollut tuttu myös Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen itsenäistyneissä maissa, hän on vieraillut Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, tullut tunnetuksi ja arvostetuksi länsimaisten merkittävimpien alansa muusikkojen keskuudessa.Viime vuosina BG on jatkuvasti ja rohkeasti vastustanut epäoikeudenmukaisuutta ja kansanvainoja kotimaassaan.Pidettyään esityksiään täysille saleille eri puolilla maailmaa, BG palaa uudelleen myös Suomeen.Konsertissa kuullaan uusien kappaleiden lisäksi ”akvariumilaisia” klassikkoja sovittamalla näin yhteen ikuisuutta ja ajankohtaisuutta.BG+ on pääasiallisesti yhtä kuin BG, Aleksandr Titov (basso), Brian Finnegan (huilu), Konstantin Tumanov (kosketinsoittimet ja harmonikka), Liam Bradley (rummut), Andrei Surotdinov (viulu), Gleb Grebenshikov (lyömäsoittimet).Vietä unohtumaton viikonloppu ja tule konserttiin, jonka tulet muistamaan aina!Savoy-teatterin asiakkaille majoitukset Hotel Havenissa -30 % alennuksella päivän joustavasta hinnasta.ETUKOODI: PROSAVOYVaraa majoitus tästä
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Mies miehelle
Lavikainen ja Karppi ovat Suomen Smith&Jones!
Timo Lavikainen ja Pasi Karppi tuovat suomeksi ensimmäistä kertaa
näyttämölle 80-luvun kulttiklassikon. Mies miehelle on esittäjien
kunnianosoitus heidän elämäänsä vaikuttaneille lapsuuden sankareille.
Esitys on koostettu Mel Smithin ja Griff Rhys Jonesin
legendaarisista ”Head to head”-keskusteluista, jotka nähtiin vuosina
1982-1988 tehdyssä brittisarjassa Alas Smith and Jones. Sketsisarjan
ikonista kuvaa kahdesta valkopaitaisesta miehestä pidetään symbolina
brittihuumorin kultaisille vuosille.
Suomessa sketsiohjelmaa esitettiin nimellä Lunta tupaan. Sarja oli
jatkumoa 70-luvun lopulla alkaneelle Ei yhdeksän uutisille, jossa Smith
ja Jones esiintyivät sarjasta soolouralle ponnistaneen Rowan Atkinsonin
(eli Mr. Beanin) kanssa. Myös useat käsikirjoittajat toimivat kummankin
sarjan taustalla. Smithin ja Jonesin TalkBack-tuotantoyhtiön nuoret
kyvyt uudistivat rohkeasti tv-komiikkaa.
Alas Smith and Jones tulikin tunnetuksi tabuja rikkovista aiheista ja
rankasta huumorista. Myös kielenkäyttö aiheutti pahennusta
vanhoillisissa piireissä. Silti Smithin ja Jonesin komiikka määritellään
useimmiten älylliseksi. Hahmojen ääliömäinen käytös on vain pintaa,
joka peittää alleen nokkelan ja monitasoisen huumorin.
Komedian alalla moni juttu on oman aikansa tuote. Head to
head-keskustelut ovat kuitenkin kestäneet hyvin aikaa. Ovathan aiheetkin
ikuisia ja kaikissa kulttuureissa esiintyviä. Nyt 40 vuotta
myöhemminkin nostetaan äijien kesken häpeilemättä kissa pöydälle. Mies
miehelle puhutaan muun muassa rahaongelmista, lastenkasvatuksesta,
keski-iän kriisistä, unettomuudesta, seksistä, uskonnosta ja naisista.
Kovin, kovin paljon naisista!
”Kunnianosoituksena mestareille…on aika puhua kuin Mies miehelle.”
Timo Lavikainen ja Pasi Karppi
TalkBack-produktion Ltd:n, BBC:n ja Griff Rhys Jonesin luvalla kääntänyt ja koostanut Pasi KarppiLiput ovelta, mikäli jäljellä.
Kesto 1 t 15 min, ei väliaikaa.
Ovet auki 30 minuuttia ennen esitystä.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Jokeri Pokeri Box DeLuxe -show
Jokeri pokeri Box - DeLuxe SHOWLasten ja aikuisten legendaarinen kestosuosikki ja TV:stä tuttu maailmanmestari-taikuri Simo Aalto juhlii 45-vuotista uraansa esiintyvänä taiteilijana. Simo ja avustajavaimonsa Kirsti juhlivat merkkipaalua Jokeri Pokeri Box DeLuxe Show -kiertueella ympäri Suomen.Uudessa iloisessa showssa on ihmeteltävää koko perheelle. Simo tarjoilee maailman parhaita taikatemppuja ryyditettynä hyväntuulisella lavashowlla. Mukana ovat tietenkin Simon ja Kirstin kivat eläinkaverit Erkki-kani ja Paloma-kyyhkynen. Ja toki lapset saavat auttaa taikuria kiperissä tilanteissa. Kaksikon mukaansatempaava esiintyminen takaa, että taikapölyn vaikutus säilyy pitkään, mieli virkistyy ja arjen pyöritys unohtuu. Sanalla sanoen luvassa on laadukasta estradiviihdettä kaiken ikäisille!Simo iloitsee kiertueesta: “On todella hienoa lähteä 45-vuotisjuhlakiertueelle, kun salit täyttyvät joka puolella Suomea. On suuri ilo, että voin viihdyttää jo kolmatta sukupolvea taikuudella.Hienoa, että voin tuoda iloa ihmisille tässä maailmantilanteessa. Lapsissa kasvaa tulevaisuus ja siksi on niin tärkeää antaa juuri heille kokemus live-esityksen taiasta. Uskon, että lapsena koettu elämys kantaa läpi koko elämän. Ja nythän juuri tämä näkyykin meidän kiertueella: 90-luvun lapset ja heidän vanhempansa, nyt jo mummut ja papat, tuovat nyt omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan katsomaan Jokeri Pokeri Boxia!www.taikurisimoaalto.comAlle 2-vuotiaat pääsevät maksutta sylissä.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Tamminen - Kuuleeko Imatra? -imitaatioshow
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Sunna Gunnlaugs trio (IS)
Kansainvälisesti arvostetun pianisti Sunna Gunnlaugsin johtamaa trioa pidetään Islannin parhaana jazzyhtyeenä. Trio on hurmannut vangitsevalla nordic-americanallaan jazzyleisön ympäri maailman (mm. Vancouver Jazz Festival, DJ Jazz Fest, London Jazz Fest) ja esiintynyt Euroopan merkittävimmillä klubeilla. Gunnlaugsin musiikki on täynnä lumoavia melodisia tutkielmia, joita värittävät pohjoisen kuulaat ja ajattomat sävyt.Gunnlaugsin trio on tehnyt aiemmin yhteistyötä myös trumpetisti Verneri Pohjolan kanssa. Trion viides levy Becoming ilmestyi viime vuonna.Sunna Gunnlaugs – pianoThorgrimur Jonsson – bassoScott McLemore – rummut"... Sunna Gunnlaugs' Trio whose cool atmospherics and meditative quality draws on Icelandic folk melodies and brooding soundscapes, yet internally has an unhurried Bill Evans-like swing and an appetite to explore the inner soul."
—Jon Newey, Jazzwise, UKTämä konsertti on osa Better Live -hanketta, jonka osarahoittajana on Euroopan Unionin Luova Eurooppa -ohjelma.
Konsertti on ikärajaton.
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Seppo Hovi 60 vuotta tien päällä
Teatteri Vantaa Silkkisali, Tikkurilantie 44 / Silkkitehtaatie 5, 01300 Vantaawww.teatterivantaa.fima 14.10. klo 19Lukuisista TV- ja radio-ohjelmista sekä kokoonpanoista tuttu suomijazzin legenda Seppo Hovi saapuu Silkkisaliin musisoimaan ja kertomaan urastaan.Seppo hovi, pianoHannu Rantanen, kontrabassoKepa Kettunen, rummutJohannes Salomaa, saksofoniKesto: n. 1h 50 min, sis. väliajanHuom. K18-tilaisuus (anniskeluoikeus myös teatterisalissa)Liput: 35,50 / 33,50 / 22 €, sis. Netticketin palvelumaksutRyhmävaraukset teatterin toimistosta, p. 09 836 1919.HUOM. Puolet permantopaikoista (mm. 2 pyörätuolipaikkaa) myydään teatterin toimistosta, p. 09 836 1919.Cafe Silkki palvelee tuntia ennen esitystä sekä väliajalla. Kahvilassa ja salissa on anniskeluoikeus. Tervetuloa!
FI
29 views
Buy Ticket
Read More
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
FI
16 views
Buy Ticket
Read More