4210 result(s) found for ""
A.W. Yrjänä
CMX-yhtyeen keulahahmona suomalaisille tutuksi tullut A.W. Yrjänä julkaisi jo viidelle eri vuosikymmenelle ulottuneen levytysuransa ensimmäisen sooloalbumin maaliskuussa 2024.”Yli kolmekymmenen vuoden ajan olen kirjoittanut suurimman osan yhtyeeni CMX:n kappaleista. Sen rinnalla on syntynyt musiikkia, jonka energia on omapäisesti erilaista kuin bändi-ilmaisu. Syksyn -23 olen työstänyt taitavan ja rohkean työryhmän kanssa albumia, joka koostuu hyvin omakohtaisista lauluista. Muutamat ovat vuosien varrelta, suuri osa aivan uusia”, Yrjänä kertoo.Maaliskuussa ilmestynyt albumi kantaa nimeä Heliografi. Se merkitsee valolla kirjoittamista.”Kun kirjoitetaan valolla, kirjoitetaan myös varjolla. Valon ja varjon välimaastosta löysimme musiikkia, jota tehdessämme tunsimme olevamme yhtä aikaa sekä kotona, että vieraassa maassa. Laulut ottivat meitä käsistä ja veivät, minne mielivät.””Minulle laulujen kirjoittaminen on elämänmittainen työ. Matka olemisen arvoitukseen ja ympäröivään kulttuuriin. Toisinaan herkkää kuulostelua, joskus rajojen rikkomista. Parhaimmillaan kurkottamista tuntemattomaan. Tekstin ja musiikin liitto on muoto, jolla voi tutkailla alueita, joihin muilla kommunikaation muodoilla ei pääse”, Yrjänä jatkaa.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Sami Yaffa Band
Tänä syksynä Hanoi Rocks -legenda Sami Yaffa saapuu Routeen bändinsä kanssa, ja minkälaisen bändin kanssa kiertääkään!!!
Sami YaffaLinde (HIM)Burton (HIM)Janne Haavisto ( J Karjalainen, Laika & The Cosmonauts)Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Liput ovelta 30 €
Esteettömyys:Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssasamalla lipulla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Rantajatsiklubi: Olli Ahvenlahti New Quintet
Rantajatsiklubi: Olli Ahvenlahti New Quintet
- Rajatsi ry 40v vuotisjuhlakonserttiLa 12.10.2024 Ravintola Raahen Hovi klo 19Olli Ahvenlahti – Fender RhodesJoonatan Rautio – saksofoniTero Saarti – trumpetti Ville Herrala – sähköbassoJaska Lukkarinen – rummutJazzlegenda Olli Ahvenlahti täyttää tänä vuonna 75 vuotta, ja juhlistaa sitä muun muassa albumijulkaisulla ja Suomen Jazzliiton valtakunnallisella konserttikiertueella.Uusi Mirror Mirror -albumi syntyi vuonna 1976 ilmestyneen The Poet -albumin hengessä, eikä vähiten elämään jääneen Granma´s Rocking Chair -kappaleen innoittamana. Albumi käsittää Ahvenlahden tuoreita kappaleita, jotka on räätälöity uudelle, aktiivisista huippumuusikoista koostuvalle yhtyeelle. Musiikki on tiukan rytmistä ja melodiat tarttuvia. Ahvenlahden Fender Rhodes täydentää oleellisesti soundia ja klassisen kvintetin solistit loistavat kukin vuorollaan. Yhtye on esiintynyt albumin tiimoilta jo myös muun muassa Pori Jazzeilla.
Liput (sis. palvelumaksun):22,50 €16,50 € jäsenet, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät(hinta sis. Tiketin palvelumaksun tai Raahesalin lipunmyynnin palvelumaksun)
Mikäli lippuja jää, niitä voi ostaa ovelta ennen tilaisuutta.
Kiertuetuotanto: Suomen jazzliitto.Järjestää Rajatsi ry Vammaisavustaja / saattaja:Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.www.vammaiskortti.fiTilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Alennuksiin oikeuttavat kortit voidaan tarkistaa ovella.
Numeroimattomat istumapaikat.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Tuuli
Tuuli Heinolan Tukkijätkässä lauantaina 12.10.2024!VIP Paketti sisältää liput 10 henkilölle, sisäänpääsyn jonon ohi, naulakkopalvelut, oman vip tilan, oman baaritiskin ja alkumaljat.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Århundradets kärlekssaga
Ikoninen runoteos nyt näyttämöllä!Minttu Mustakallio vie meidät matkalle Märta Tikkasen maailmaan kiehtovalla uudelleentulkinnalla ikonisesta runoromaanista. Näytelmässä näyttelijä Minttu saapuu monologin harjoituksiin. Hänen yllätyksekseen ohjaaja on kutsunut paikalle myös koeyleisöä. Ohjaaja itse loistaa poissaolollaan, ja pian Minttu alkaa saamaan mitä omituisimpia ohjeita tekstiviestein.Tikkasen klassikko, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1978, on ajaton ja suorasukainen kuvaus vaikeasta suhteesta. Se on vaikuttava tarina, jossa toinen osapuoli joutuu tukijan roolin, kun toinen taas sortuu riippuvuuden ikeeseen. Nainen ilmaisee tunteitaan, käsittelee valtaa ja riippuvuutta, valheita ja julmuutta - ja pitää itsensä elossa näin.Runokokoelman ovat dramatisoineet Aino Pennanen ja Riikka Oksanen.Tekstitys:Esitys tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi Subtitle Mobile-mobiilisovelluksen kautta. Sovelluksen voit ladata App Storesta tai Google Playsta nimellä Subtitle Mobile. Suosittelemme, että lataat sovelluksen puhelimeesi etukäteen. Näytöksen aikana voit sovelluksen ladattuasi seurata tekstitystä omalta puhelimeltasi. Jokaisella esityksellä on oma koodinsa joka syötetään sovellukseen ennen esitystä. Voit myös lainata tekstityslaitteen maksutta henkilökunnalta.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Orlando
Kuinka monta minuutta sisälläni onkaan Aatelisnuorukainen Orlando lähtee etsimään itseään halki vuosisatojen, rakastaa niin ihmisiä kuin runouttakin, pettyy niin ihmisiin kuin runouteenkin, löytää itsensä kaukaisilta mailta ja tutuilta kotikonnuilta, aina uudestaan tutun tammipuun syleilystä. Orlando on fantastinen teatterileikki, Peer Gyntmäinen kohtalonmatka ja ajaton nostalgiatrippi siihen mikä ei muutu: ihminen. ENSI-ILTA 9.10. 2024 PIENI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Tommi Kainulainen LAVASTUS – JA PUKUSUUNNITTELU Tiina Hauta-aho VALOSUUNNITTELU Harri Peltonen ÄÄNISUUNNITTELU Tatu Virtamo NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Anu Reijonen ROOLEISSA Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Mikko Jurkka, Vilma Kinnunen, Aurora Manninen, Lumikki Väinämö ja Miikka Wallin
FI
79 views
Buy Ticket
Read More
Niko Kivelä - Iso Riski 2 K15
Niko Kivelä - Iso Riski 2Uusi kokoillan stand up-esitys.Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa! Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.Suositusikäraja K-15.Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club Oy
FI
106 views
Buy Ticket
Read More
Sirkus Finlandia - HELSINKI
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Agnieszka Holland: GREEN BORDER
Veteraaniohjaaja Agnieszka Hollandin mestariteos Green Border on humaani, ihmiset ihmisinä näkevä kuvaus pakolaisten ahdingosta Puolan ja Valko-Venäjän rajalla. Elokuva on äärimmäisen tärkeä puheenvuoro sivistyksen puolesta ja käytettyjen sanojen merkityksestä aikana, jona pakolaisten ihmisyyttä häivytetään.
Puola/Yhdysvallat/Tsekki/Ranska/Belgia/Saksa/Turkki 2023
Elokuvan kesto: 152 min
Ikäsuositus: K16
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
BG+ (Boris Grebenshikov)
Iso uusi konserttiohjelmisto Helsingissä!Tuskin löytyy sellaista venäjänkielistä ihmistä, joka ei olisi kuullut legendaarisesta Boris Grebenshikovista (BG:stä). Hänet tunnetaan myös rockyhtye Akvariumin perustajana. BG: n sanoituslyriikka on suorastaan uusinut sitä venäjää, jota parhaillaan puhutaan.BG loi Venäjälle 1970- ja 1980-luvuilla myös täysin ainutlaatuisen musiikillisen ja sosiaalisen estetiikan, joka avautuu lähes 30 studioalbumistaan. Grebenshikov on ollut tuttu myös Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen itsenäistyneissä maissa, hän on vieraillut Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, tullut tunnetuksi ja arvostetuksi länsimaisten merkittävimpien alansa muusikkojen keskuudessa.Viime vuosina BG on jatkuvasti ja rohkeasti vastustanut epäoikeudenmukaisuutta ja kansanvainoja kotimaassaan.Pidettyään esityksiään täysille saleille eri puolilla maailmaa, BG palaa uudelleen myös Suomeen.Konsertissa kuullaan uusien kappaleiden lisäksi ”akvariumilaisia” klassikkoja sovittamalla näin yhteen ikuisuutta ja ajankohtaisuutta.BG+ on pääasiallisesti yhtä kuin BG, Aleksandr Titov (basso), Brian Finnegan (huilu), Konstantin Tumanov (kosketinsoittimet ja harmonikka), Liam Bradley (rummut), Andrei Surotdinov (viulu), Gleb Grebenshikov (lyömäsoittimet).Vietä unohtumaton viikonloppu ja tule konserttiin, jonka tulet muistamaan aina!Savoy-teatterin asiakkaille majoitukset Hotel Havenissa -30 % alennuksella päivän joustavasta hinnasta.ETUKOODI: PROSAVOYVaraa majoitus tästä
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Revyyoperetti Valkoinen hevonen
Revyyoperetti Valkoisen hevosen tapahtumat sijoittuvat Valkoisen hevosen majataloon, jonka hovimestari Leopold on umpi rakastunut talon omistajattareen Josephaan. Hotellissa vierailee tavallisia turisteja sekä arvohenkilöitä aina keisaria myöten, joten sattumuksilta ja kommelluksilta ei voida välttyä.Iloisen vauhdikkaassa operetissa on monia ikivihreiksi jääneitä operettimelodioita, joista Ralph Benatzkyn ohella vastasivat säveltäjät Robert Stolz, Bruno Granichstaedten, Hans Frankowski ja Robert Gilbert.Teos sai ensi-iltansa Berliinissä vuonna 1930 ja on siitä lähtien kuulunut suosituimpien operettien joukkoon.MusiikkiRalph BenatzkyKäännösLaura MartolaOhjausVille SaukkonenMusiikinjohtoEric-Olof Söderström / Tomas TakolanderKoreografiaOsku HeiskanenPuvustusRiia LampinenLavastusMikko RantanenApulaisohjaajaHelena KasperRooleissaMia Heikkinen, Eero Lasorla, Fanny Henn, Jere Hölttä, Kari Storckovius, Antti Tuomaala, Henrietta Grünn, Timo Salminen, Merja Halmetoja, Timo Ahvenjärvi, Leon Sirén, Petter Korkman, Jaana Alatalo, Outi Miles, Minna Ropanen, Hanna Heikari, Seppo Oksa, Mikko SillforsKeravan tanssiopiston tanssijatLuna Korventaival, Sanni Larkko, Iida Murtoniemi, Matias Rintanen, Nette Saralampi, Vesa YliriskuKeravan Oopperan kuoroRiitta Harmia, Tero Alatalo, Tuure Jauhiainen, David Mauffret, Lauri Kukkola, Juha Säämänen, Markku Lintunen, Emma O´Dowd, Tiina Nurmi, Marjot Korjus-Hupponen, Pirkko Pesonen, Tiina Jumppanen, Anni Salin, Minnea Saarinen, Olivia Sirén***- Saattajaliput (1,60 €) saatavilla lippu.fin puhelinpalvelusta (nro 0600 900 900, hinta 2 €/min + pvm/mpm, avoinna ma-la klo 9-21 ja su klo 10-18) sekä täyden palvelun myyntipisteistä ja R-kioskeilta kautta maan.- Ovet tuntia ennen esitystä- Kesto n. 3h sis. 20min väliajan
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Puijo Wolley - LP Kangasala
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Tamminen - Kuuleeko Imatra? -imitaatioshow
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Sirkus Finlandia - HELSINKI
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Kaseva: Eilen - tänään 50-vuotta -kiertue
KasevaEILEN - TÄNÄÄN 50 VUOTTA -KIERTUEKaseva on legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye, joka tunnetaan herkästä musiikistaan ja stemmalaulustaan. Yhtyeen lukuisat hitit (Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne.) ovat osa kansallista muistiamme alkaen jo vuodesta 1974 lähtien.Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma ovat vain kasvaneet vuosien saatossa. Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen.Kasevan paluuta on odotettu ja vuoden 2023 paluukiertue oli sekä arvostelu- että yleisömenestys.Tarina sai jatkoa keväällä 2024 alkaneen 50-vuotisjuhlakiertueen myötä. Nyt syksyllä tämä sukupolvikokemukseksi muodostunut ja kiitelty juhlakiertue saapuu konserttisaleihin.Kaseva on:Matti Mikkonen, laulu ja kitaraJouko Järvinen, basso ja lauluNils Jokela, rummutTommi Kekoni, kitara ja laulu.
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
44. kansainvälinen Tammer Turnaus - Sunnuntai
Syksyn iskevin urheilutapahtuma on nyrkkeilyn kansainvälinen Tammer Turnaus 11.-13.10. Pyynikin palloiluhallissa. Tampereen nyrkkeilypyhätössä on tarjolla kattaus vauhdikkaita kehäkamppailuja, tiivistä jännitystä ja laatusporttia yleisölle. Tammer Turnaus -liput ovat myös oiva lahja urheilufaneille!44. Tammer Turnaus tuo Tampereen kehään Suomen miesten ja naisten maajoukkueen ja kovat haastajat Euroopasta sekä Brasiliasta. Turnaus isketään olympiasarjoissa, historian ensimmäisenä World Boxing Challenge -rankingturnauksena Suomessa. Kotikehää tähdittää tietysti upeasti Pariisin olympiakehässä menestynyt Pihla Kaivo-oja!A-katsomo on nouseva ja B-katsomo on yläparvi. Ringside-katsomo on lattiatasolla. VIP-alue on kokonaisuudessaan K-18 alue, eikä alaikäisille myydä VIP-lippuja.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Mies miehelle
Lavikainen ja Karppi ovat Suomen Smith&Jones!
Timo Lavikainen ja Pasi Karppi tuovat suomeksi ensimmäistä kertaa
näyttämölle 80-luvun kulttiklassikon. Mies miehelle on esittäjien
kunnianosoitus heidän elämäänsä vaikuttaneille lapsuuden sankareille.
Esitys on koostettu Mel Smithin ja Griff Rhys Jonesin
legendaarisista ”Head to head”-keskusteluista, jotka nähtiin vuosina
1982-1988 tehdyssä brittisarjassa Alas Smith and Jones. Sketsisarjan
ikonista kuvaa kahdesta valkopaitaisesta miehestä pidetään symbolina
brittihuumorin kultaisille vuosille.
Suomessa sketsiohjelmaa esitettiin nimellä Lunta tupaan. Sarja oli
jatkumoa 70-luvun lopulla alkaneelle Ei yhdeksän uutisille, jossa Smith
ja Jones esiintyivät sarjasta soolouralle ponnistaneen Rowan Atkinsonin
(eli Mr. Beanin) kanssa. Myös useat käsikirjoittajat toimivat kummankin
sarjan taustalla. Smithin ja Jonesin TalkBack-tuotantoyhtiön nuoret
kyvyt uudistivat rohkeasti tv-komiikkaa.
Alas Smith and Jones tulikin tunnetuksi tabuja rikkovista aiheista ja
rankasta huumorista. Myös kielenkäyttö aiheutti pahennusta
vanhoillisissa piireissä. Silti Smithin ja Jonesin komiikka määritellään
useimmiten älylliseksi. Hahmojen ääliömäinen käytös on vain pintaa,
joka peittää alleen nokkelan ja monitasoisen huumorin.
Komedian alalla moni juttu on oman aikansa tuote. Head to
head-keskustelut ovat kuitenkin kestäneet hyvin aikaa. Ovathan aiheetkin
ikuisia ja kaikissa kulttuureissa esiintyviä. Nyt 40 vuotta
myöhemminkin nostetaan äijien kesken häpeilemättä kissa pöydälle. Mies
miehelle puhutaan muun muassa rahaongelmista, lastenkasvatuksesta,
keski-iän kriisistä, unettomuudesta, seksistä, uskonnosta ja naisista.
Kovin, kovin paljon naisista!
”Kunnianosoituksena mestareille…on aika puhua kuin Mies miehelle.”
Timo Lavikainen ja Pasi Karppi
TalkBack-produktion Ltd:n, BBC:n ja Griff Rhys Jonesin luvalla kääntänyt ja koostanut Pasi KarppiLiput ovelta, mikäli jäljellä.
Kesto 1 t 15 min, ei väliaikaa.
Ovet auki 30 minuuttia ennen esitystä.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
A.W. Yrjänä
A.W. Yrjänä Tavastia-klubille lokakuussa!
CMX-yhtyeen keulahahmona suomalaisille tutuksi tullut A.W. Yrjänä julkaisi jo viidelle eri vuosikymmenelle ulottuneen levytysuransa ensimmäisen sooloalbumin maaliskuussa 2024.
”Yli kolmekymmenen vuoden ajan olen kirjoittanut suurimman osan yhtyeeni CMX:n kappaleista. Sen rinnalla on syntynyt musiikkia, jonka energia on omapäisesti erilaista kuin bändi-ilmaisu. Syksyn -23 olen työstänyt taitavan ja rohkean työryhmän kanssa albumia, joka koostuu hyvin omakohtaisista lauluista. Muutamat ovat vuosien varrelta, suuri osa aivan uusia”, Yrjänä kertoo.
Maaliskuussa ilmestynyt albumi kantaa nimeä Heliografi. Se merkitsee valolla kirjoittamista.
”Kun kirjoitetaan valolla, kirjoitetaan myös varjolla. Valon ja varjon välimaastosta löysimme musiikkia, jota tehdessämme tunsimme olevamme yhtä aikaa sekä kotona, että vieraassa maassa. Laulut ottivat meitä käsistä ja veivät, minne mielivät.”
”Minulle laulujen kirjoittaminen on elämänmittainen työ. Matka olemisen arvoitukseen ja ympäröivään kulttuuriin. Toisinaan herkkää kuulostelua, joskus rajojen rikkomista. Parhaimmillaan kurkottamista tuntemattomaan. Tekstin ja musiikin liitto on muoto, jolla voi tutkailla alueita, joihin muilla kommunikaation muodoilla ei pääse”, Yrjänä jatkaa.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Näkemiin, Viipuri!
Talvisodan aikana viipurilaisille tarjottiin mahdollisuutta jättää
rakkaat aarteensa kotiin, josta viranomaiset huolehtisivat ne omistajien
perässä evakkopaikkakunnille. Millaisissa tunnelmissa viipurilaiset
käänsivät selkänsä laulavan Karjalan pääkaupungille? Heidän tarinansa
paljastuvat ja samalla paljastavat Viipurin heleät valot ja syvät
varjot. Näkemiin, Viipuri! on dramaattinen mutta optimistinen teos
kadonneesta kaupungista ja sen asukkaiden kohtaloista.
"Näkemiin, Viipuri! oli sykähdyttävä esitys tänään iltapäivällä
Karjalatalossa Helsingissä. Siinä ollaan viimeisiä hetkiä Viipurissa ja
mietitään mitä otetaan mukaan ja mitä jätetään. Venäjän hyökkäys
Ukrainaan teki tästä esityksestä hyvin ajankohtaisen. Tälläkin hetkellä
siellä monet miettivät, mitä voi ottaa mukaan. Esitys toi myös uutta
tietoa Viipurin historiasta." - Katsojapalaute
Todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin perustuva musiikkidraama
kertoo unohdetun, koskettavan tarinan sanoin ja sävelin, huumoria
unohtamatta. Näytelmän tekstin on kirjoittanut kirjailija,
taidehistorioitsija Anna Kortelainen, dramatisoinut ja ohjannut Reetta
Ristimäki. Musiikki on koottu aikakauden iskusävelmistä ja uusista
lauluista, jotka on säveltänyt Seppo Äikäs. Näyttämöllä nähdään hänen
lisäkseen karjalaistaustaiset näyttelevät laulajat Niina Ahola, Ilkka
Hämäläinen ja Marika Hölttä. Tapahtuman tuottaa Greta Tuotanto.
Tapahtuman alussa Anna Kortelainen johdattelee katsojat
viipurilaisiin tunnelmiin. Alustuksen ja esityksen kesto on yhteensä 2
tuntia, sisältäen väliajan.
Näkemiin, Viipuri! -traileri | Youtube
Greta Tuotanto | InstagramEsityksen kesto noin 2 h sisältäen väliajan.
Ovet auki 15 min ennen esityksen alkua.
Numeroimattomat istumapaikat.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Jokeri Pokeri Box DeLuxe -show
Jokeri pokeri Box - DeLuxe SHOWLasten ja aikuisten legendaarinen kestosuosikki ja TV:stä tuttu maailmanmestari-taikuri Simo Aalto juhlii 45-vuotista uraansa esiintyvänä taiteilijana. Simo ja avustajavaimonsa Kirsti juhlivat merkkipaalua Jokeri Pokeri Box DeLuxe Show -kiertueella ympäri Suomen.Uudessa iloisessa showssa on ihmeteltävää koko perheelle. Simo tarjoilee maailman parhaita taikatemppuja ryyditettynä hyväntuulisella lavashowlla. Mukana ovat tietenkin Simon ja Kirstin kivat eläinkaverit Erkki-kani ja Paloma-kyyhkynen. Ja toki lapset saavat auttaa taikuria kiperissä tilanteissa. Kaksikon mukaansatempaava esiintyminen takaa, että taikapölyn vaikutus säilyy pitkään, mieli virkistyy ja arjen pyöritys unohtuu. Sanalla sanoen luvassa on laadukasta estradiviihdettä kaiken ikäisille!Simo iloitsee kiertueesta: “On todella hienoa lähteä 45-vuotisjuhlakiertueelle, kun salit täyttyvät joka puolella Suomea. On suuri ilo, että voin viihdyttää jo kolmatta sukupolvea taikuudella.Hienoa, että voin tuoda iloa ihmisille tässä maailmantilanteessa. Lapsissa kasvaa tulevaisuus ja siksi on niin tärkeää antaa juuri heille kokemus live-esityksen taiasta. Uskon, että lapsena koettu elämys kantaa läpi koko elämän. Ja nythän juuri tämä näkyykin meidän kiertueella: 90-luvun lapset ja heidän vanhempansa, nyt jo mummut ja papat, tuovat nyt omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan katsomaan Jokeri Pokeri Boxia!www.taikurisimoaalto.comAlle 2-vuotiaat pääsevät maksutta sylissä.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
TANGOTEATTERI KIUTA: ÚLTIMO
Liikkuvat juuret - Moving roots
Oulu etno dance and music festival 11.-13.10.2024
Kuinka ottaisit viimeiset askeleesi?
Último on vahva, koskettava ja voimaannuttava tangoteatteriteos. Se kuvaa ihmisen viimeisiä hetkiä, liikkeitä ja tunteita, kun lähtö on käsillä ja kuolema apureineen on jo saapunut saattamaan. Tanssin rinnalla tarinaa kuljettaa elävä musiikki. Último on kiertänyt Suomessa, Argentiinassa sekä Norjassa ja teos on saanut ylistävän vastaanoton niin yleisön kuin lehdistönkin taholta. Tangoteatteri Kiutan teoksissa argentiinalainen tango yhdistyy fyysiseen teatteriin, nykytanssiin ja tangolle epätavallisiin aiheisiin. Ryhmän teoksia on esitetty 120 kertaa 11 eri maassa ja 40 kaupungissa. Kiutan esityksissä korostuu live-musiikki, vahva tarina ja hiljainen voima.
Ikäsuositus: 10+
Kesto: 45 min
“How would you take your last steps?”
Ultimo is a strong tango theatre performance with live music. The piece describes the last moments, movements and feelings of a man who is already accompanied by the death and his assistant.
Age recommendation: 10+
Duration: 45 min
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Vierailu: Huomenna hän tulee
Samuel Beckettin klassikkonäytelmä on yksi länsimaisen kirjallisuuden kulmakivistä. Näytelmässä tasapainotellaan koomisen ja traagisen välisellä nuoralla. Skaala on laaja, kun päättömästä slapstickistä mennään heittämällä olemassaolomme traagisiin peruskysymyksiin ja takaisin. Rooleissa Martti Suosalo, Mika Nuojua, Tatu Siivonen, Tomi Alatalo ja Nea Virtanen.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Sunna Gunnlaugs trio (IS)
Kansainvälisesti arvostetun pianisti Sunna Gunnlaugsin johtamaa trioa pidetään Islannin parhaana jazzyhtyeenä. Trio on hurmannut vangitsevalla nordic-americanallaan jazzyleisön ympäri maailman (mm. Vancouver Jazz Festival, DJ Jazz Fest, London Jazz Fest) ja esiintynyt Euroopan merkittävimmillä klubeilla. Gunnlaugsin musiikki on täynnä lumoavia melodisia tutkielmia, joita värittävät pohjoisen kuulaat ja ajattomat sävyt.Gunnlaugsin trio on tehnyt aiemmin yhteistyötä myös trumpetisti Verneri Pohjolan kanssa. Trion viides levy Becoming ilmestyi viime vuonna.Sunna Gunnlaugs – pianoThorgrimur Jonsson – bassoScott McLemore – rummut"... Sunna Gunnlaugs' Trio whose cool atmospherics and meditative quality draws on Icelandic folk melodies and brooding soundscapes, yet internally has an unhurried Bill Evans-like swing and an appetite to explore the inner soul."
—Jon Newey, Jazzwise, UKTämä konsertti on osa Better Live -hanketta, jonka osarahoittajana on Euroopan Unionin Luova Eurooppa -ohjelma.
Konsertti on ikärajaton.
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Seppo Hovi 60 vuotta tien päällä
Teatteri Vantaa Silkkisali, Tikkurilantie 44 / Silkkitehtaatie 5, 01300 Vantaawww.teatterivantaa.fima 14.10. klo 19Lukuisista TV- ja radio-ohjelmista sekä kokoonpanoista tuttu suomijazzin legenda Seppo Hovi saapuu Silkkisaliin musisoimaan ja kertomaan urastaan.Seppo hovi, pianoHannu Rantanen, kontrabassoKepa Kettunen, rummutJohannes Salomaa, saksofoniKesto: n. 1h 50 min, sis. väliajanHuom. K18-tilaisuus (anniskeluoikeus myös teatterisalissa)Liput: 35,50 / 33,50 / 22 €, sis. Netticketin palvelumaksutRyhmävaraukset teatterin toimistosta, p. 09 836 1919.HUOM. Puolet permantopaikoista (mm. 2 pyörätuolipaikkaa) myydään teatterin toimistosta, p. 09 836 1919.Cafe Silkki palvelee tuntia ennen esitystä sekä väliajalla. Kahvilassa ja salissa on anniskeluoikeus. Tervetuloa!
FI
29 views
Buy Ticket
Read More
X // K - the happy funk explosion
X // K - the happy funk explosion , feat: Xantone Blacq ( UK-FIN )
X // K monikkerin alle kätkeytyy Lontoolainen jazz-funk-soul kolmiossa operoiva, jazz improvisaatiosta, afro-amerikkaisesta funk ja soul musiikista ammentava Duo jossa mukana Xantone Blacq ( Amy Winehouse, Paul Jackson Trio, Emelies Sande etc ) js Kari Paavola ( Womack and Womack, Tasha Taylor, Vanessa Haynes, Imaani etc )
Yhtye keskittyy Xantonen omaan materiaaliin, improvisaatioon sekä sovituksiin esim Earth, Wind and Fire tai Stevie Wonder tuotannosta, unohtamatta myös Brittiläistä musiikkia Funk-Jazz versioiden The Beatlesin kappaleita tai soittamalla Xantonen yhteityökumppanin Amy Winehousen materiaalia.
Xantone Blacq ja Kari Paavola ovat tehneet yhteistyötä jo vuodesta 2015 ja Syksyn kiertue on Xantonen viides vierailu Suomessa ja Pohjolassa, sekä hänen isoin kiertue Pohjolassa tähän asti.
Xantone soitti koko Amyn uran hänen yhtyeessä, ja on mukana myös Amysta kertovassa elokuvassa. Xantone kiertää jatkuvasti ympäri maailmaa eri kokoonpanoissa. X // K duo Karin kanssa soittaa Lontoossa jatkuvasti sekä esiintyy v.2024 Suomessa, Kreikassa, Ranskassa, Baltiassa sekä Ruotsissa. Syksyn kiertue huipentuu Stockholm Jazz Festival -esiintymiseen.
Mieletön konserttikokemus Suomalaismaustein, - Tervetuloa !
X // K - Live In Stockholm 2023
X // K - Live in Helsinki 2020
Xantone Blacq - Solo Live in. Berlin
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 2 €.
Ravintolassa on esteetön sisäänkäynti sekä WC-tilat. Esteetön sisäänkäynti sijaitsee ravintolan sisäpihan puolella. Tämän lisäksi ravintolan tiskeillä on käytössä palveluinduktiosilmukka.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More