7494 result(s) found for ""

Kangasniemen Musiikkiviikot 2025: Kesäilta Kangasniemellä image
Kangasniemen Musiikkiviikot 2025: Kesäilta Kangasniemellä
Kangasniemen Musiikkiviikoilla heinäkuussa nuorta voimaa:Viiden nuoren laulajan muodostama inTones ja 12 mieslaulajasta koostuva Seim Ensemble. Molemmat lauluyhtyeet tulevat pääkaupunkiseudulta.Viime kesän Kangasniemen laulukilpailun voittaja, sopraano Marjaana Ritanen konsertoi yhdessä sopraano Anna Ginströmin ja pianisti Tuula Hällströmin kanssa Palkittujen paluu -konsertissa Kangasniemi-salissa.Viime kesänä Ollinahon tilalla järjestetty konsertti sai suuren suosion ja myös tulevana kesänä palataan Ollinahon navetan vintille.Karjapihalla -konsertissa laulaa sopraano Reetta Haavisto pianistinaan Tuula Hällström.Festivaalin ohjelmassa on tuttuun tapaan laulukurssilaisten konsertteja kirkossa ja viime kesänä aloitetut päivittäiset aamunavaukset torilla klo 10 maanantaista 14.7. alkaen.Upeaääninen DIANDRA tuo Kesäyön Onni -konsertissa kuultavaksemme valitsemiaan suurten tunteiden iskelmiä, maailman tähtien hittikappaleita ja rakastettuja kotimaisia klassikoita. Diandra konsertoi Kangasniemen kirkossa 18.7. klo 19.Musiikkiviikot päättyvät Miniooppera Carmeniin. Kyseessä on Juhani Koiviston Suomen Kansallisoopperalle ohjaama sovitus Bizet´n oopperasta Carmen kaikille yli 2-vuotiaille, ilman yläikärajaa.Oopperassa esiintyvät:Marika Hölttä, sopraanoJussi Vänttinen, baritoniMartta Jämsä, huiluOtto Kentala, kitaraJoona Lintunen, kertojaAnna Kontek, lavastus ja puvustusKonserttien lisäksi ohjelmassa on kursseja, joissa opettavat Reetta Haavisto, Sirkku Wahlroos-Kaitila, Rilla Kyykkä ja Mikko Franck.
Tammerfest 2025 image
Tammerfest 2025
TAMMERFEST 2025 - LIPUT & INFO Tammerfest juhlii 30-vuotissynttäreitä 17.-19.7.2025. Yksi Suomen suurimmista kaupunkifestivaaleista, Tampereen Tammerfest viettää 17.-19. heinäkuuta 30-vuotisjuhliaan. Musiikkia ja viihdettä on luvassa pääareenalla Ratinanniemen festivaalipuistossa sekä lukuisissa klubeissa ja ravintoloissa ympäri kaupunkia. Tarjolla tulee olemaan juhlavuoden kunniaksi laajasti ohjelmaa sekä uutuuksia ja joitain yllätyksiä! Hanki lippusi pian! Tammerfestin useat lipputyypit on myyty viimevuosina loppuun aikaisempaa nopeammin, joten jos haluat olla mukana kesän odotetuimmilla kolmekymppisillä! Suosittelemme hankkimaan festariliput mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, saat ne edullisemmin. Lippujen hinnat nousevat tapahtuman lähestyessä. Mitä aikaisemmassa vaiheessa ne ostat, sitä edullisemmalla ne saat! Ohjelma Torstai:Juha Tapio, Elastinen, Erika Vikman, Mirella, Klamydia Perjantai: Haloo Helsinki!, Portion Boys, Popeda, BESS, Ismo Alanko, Maustetytöt Lauantai: Eppu Normaali, Vesterinen Yhtyeineen, Ellinoora, Rodeo, Karri Koira, Bee Facebook | Instagram @TammerfestLippujen varausaika 2 päivää.Pääsyliput vaihdetaan rannekkeeseen.VIP-lippu sisältää: VIP-passin ja rannekkeenOma check-in palvelupiste tapahtuman sisäänkäynnillä, sekä maksuton narikkapalveluSisäänpääsyn festivaalialueelle VIP-kaistaa pitkinPääsyn VIP-alueelle, josta hyvät näkymät esiintymislavalle sekä omaa erikoisohjelmaaVIP-alueen omat ravintolapalvelut sekä wc’tVIP-hostit vastaamassa viihtyvyydestäsi VIP-alueellaHerkullisen VIP-menun (yksi ruokailu per päivä) VIP-lippuja ei ole mahdollista maksaa kulttuurieduilla SAAVUTETTAVUUS Avustaja pääsee aina tapahtumaan veloituksetta, mutta avustettavan on ostettava pääsylippu. Myynnissä oleva ”Pyörätuoli + avustaja” -lippu on tarkoitettu vain pyörätuolia käyttävälle asiakkaalle. ”Asiakas + avustaja” -lippu on tarkoitettu kaikille sellaisille asiakkaille, jotka tarvitsevat avustajaa päivittäiseen toimintaansa. Avustajakäytännöistä voit lukea lisää täältä. Avustaja pääsee festivaalille avustettavan kanssa samalla pääsylipulla, mikäli molemmat saapuvat lipunvaihtopisteelle yhtä aikaa. Toiminnan helpottamiseksi, varaa mukaan Ystäväkortti, Avustajakortti tai muu vastaava tosite. Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
Hänen majesteettinsa muusikot: Tallis & Byrd image
Hänen majesteettinsa muusikot: Tallis & Byrd
Vuoden 2025 järjestettävä festivaali päättää vuonna 2018 aloitetun Kaupungit vetten päällä -teemasarjan. Samalla se on festivaalin pitkäaikaisen taiteellisen johtajan, englantilaisen luuttutaiteilija Michael Fieldsin viimeinen festivaali tapahtuman taiteellisena johtajana. Ensi vuoden festivaalin avajaiskonsertissa, ke 16.7.2025 klo 19 Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa, esiintyy virolainen Rondellus-yhtye, joka yhdistää Black Sabbathin raskaan rockin keskiaikaisiin soittimiin ja latinankielisiin teksteihin.Festivaalin muu ohjelma koostuu keskiajan, renessanssin ja barokin ajan musiikista: luvassa on jälleen korkeatasoinen kattaus kamari- ja kirkkokonsertteja, koko perheen ilmaistapahtuma ja kulinaarisia elämyksiä – yllätyksiä unohtamatta!Sastamala Gregorianan kirkkokonserttien liput ovat nyt myynnissä – 10 % alennuksella!Osta Early Bird -liput konserttikatsomoihin A, B ja C 13.12.–31.12.2024 välisenä aikana ja hyödynnä etusi. Kesän 2025 Lontoo-teemaisen festivaalin ohjelma ja esiintyjät julkistetaan vanhan musiikin päivänä 21.3.2025, jolloin myös normaalihintaiset liput tulevat myyntiin.Halusitpa yllättää itsesi, ilahduttaa vannoutuneen Gregoriana-fanin tai innokkaan ensikertalaisen, nyt on erinomainen tilaisuus varmistaa paikkasi upeassa musiikkielämyksessä edulliseen hintaan!Toimi nopeasti – Early Bird -lippuja on myynnissä vain rajoitettu erä ja rajoitetun ajan!
Tuiki tuiki tähtönen -musiikkinäytelmä image
Tuiki tuiki tähtönen -musiikkinäytelmä
Iloinen ja humoristinen Tuiki tuiki tähtönen -musiikkinäytelmä saa ensi-iltansa kesällä 2025!Tuiki tuiki tähtönen on musiikkinäytelmä, joka kertoo aivan tavallisesta Kaisasta, joka haaveilee jonain päivänä olevansa suuri iskelmätähti. Ja mitään aavistamatta hän lausuu taikasanat: "Tuiki tuiki tähtönen!"Taika toimii ja paikalle ilmestyy yllättäen rillipäinen Taika-Mikko, universumin taitavin tähtien tekijä. Hänellä on mukanaan kaksi apuria Erkki "Iso-E" Lipsanen ja Paula "Pikku-P" Mäntyniemi. He auttavat, säätävät ja säheltävät ja eipä kaukana ole, että he saisivat koko Suomen iskelmätaivaan tähtikartan totaalisen sekaisin.Näytelmää värittävät tunnettujen iskelmätaivaan tähtien tarinat ja hahmot sekä hauskimmat ajatukset siitä mitä iskelmätähdistä olisi tullut ilman tähteyttä. Mitä esimerkiksi tekisivät tänä päivänä Matti ja Teppo ja olisiko koko kansan Tapsasta tullut vaikkapa varastomies?Tämä iloinen musiikkinäytelmä sisältää rouheaa huumoria, oikeita tähtikohtaloita, fiktiivisiä olettamuksia, mukaansatempaavan juonen sekä parhaat iskelmät kautta aikojen.Musiikkinäytelmää tähdittävät Charlotta Saari, Petri Hervanto, Anitta Mattila ja Jarno Kokko.Säestyksestä vastaa Ibiscus-orkesteri, kapellimestarinaan Rami Loukola.Käsikirjoitus Katja KarisukkiOhjaus Ville-Veikko ValtanenTuotanto GramofoniTervetuloa nauttimaan – tervetuloa viihtymään. Tämä nauruhermoja kutkutteleva musiikillinen iloittelu ei jätä ketään kylmäksi.Ovet: 30min ennen esitystä.Kesto: 2h, sis. väliajan 30min
Lähtisitkö - Musiikkikomedia image
Lähtisitkö - Musiikkikomedia
LÄHTISITKÖ musiikkikomedia valloittaa Lappajärven kesäteatterissa kesällä 2025!Pinky Ponky Productions Oy:n tuottama näytelmä tekee kunniaa Pave Maijasen hiteille. Esitystä rytmittävät Pave Maijasen tunnetut kappaleet kuten "Lähtisitkö", "Elämän nälkä" ja "Jano". “Pave Maijanen on yksi merkittävimmistä musiikin tekijöistä Suomessa ja hänen hittiensä sanat ja melodiat saavat monen sydämen sykkimään nostalgisissa tunnelmissa. Olemme erittäin iloisia siitä, että saamme esittää niin tutun musiikkitaiteilijan loistavia biisejä kesän näytelmässä”, kertoo Sami Hintsanen, Pinky Ponky Productionsin käsikirjoittaja.Lappajärven kesäteatterin näyttämöllä nähdään huikea kattaus tunnettuja suomalaisia näyttelijöitä! Heikki Ranta on tunnettu TV- ja elokuva töistään (mm. Napapiirin sankarit, Putous, Pohjoisen tähti). Lisäksi Heikki on näytellyt mm. Kirkaa Helsingin kaupunginteatterin musikaalissa. Vuokko Hovatta on pitkän linjan näyttelijä ja muusikko. Vuokko on tuttu niin Helsingin kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin lavoilta, kuin myös Ultra Bra yhtyeen solistina. Jani Karvinen on Kansallisteatterin vakituinen näyttelijä joka palkittiin 2023 vuoden parhaana teatterinäyttelijänä. Aino Sirje on tuttu Lappeenrannan kaupunginteatterista. Sofia Arasolan on voinut bongata vaikka Rantabaari -sarjassa tai Turun kaupunginteatterin lavalla. Ville Pusa on palkittu muusikko ja näyttelijä, joka on ollut monessa mukana.Miten exät ja nyxät selviävät yhteisestä juhannuksesta? Montako salaisuutta tulee julki, ennen kuin koko kokko on kokonaan hiipunut?Tule mukaan kesän iloisimpaan komediaan. Lauletaan ja nauretaan yhdessä!Esitykset Lappajärven kesäteatterissa 9.7.-24.7. 2025. Lipunmyynti lippu.fi tai Lappajärven kesäteatterin lipunmyynti info@lappajarvenkesateatteri.fi / 050-3508351.
Lottalehto image
Lottalehto
Lottalehto on Satu Rämön ja Satu Kontisen lumoava lastenkirja, josta Panu Raipia on dramatisoinut uutuusnäytelmän koko perheelle.Serkukset Satu ja Saga viettävät kesää Lauttasaaren Lottalehdossa vaarinsa ränsistyneellä kesämajalla.Vaari on kuitenkin oudon hiljainen ja heti ensimmäisenä yönä maja joutuu ilkivallan kohteeksi.Tytöt päättävät ryhtyä selvittämään, mistä oikein on kyse. Mikä vaarin mieltä painaa ja kuka häiritsee Lottalehdon rauhaa.Ohjaus Heidi Kiviharju.Kesto on noin 1 h 30 min väliaikoineenHinnat:Peruslippu 25,50 €Lastenlippu 22,50 €Perhelippu 21,50 € (min. 4 hlöä)Ryhmä 20 hlö 20,50 €Ryhmä 50 hlö 19,50 €Koululaisnäytökset arkipäivien aamupäiväesitykset koululais- ja lapsiryhmät 11 €VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Pyörätuolipaikat Saliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 8 € / lippu.RyhmätKoululaisryhmien sekä muiden ryhmien lippuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388.
WRC Delfi Rally Estonia 2025 image
WRC Delfi Rally Estonia 2025
WRC Delfi Rally Estonia 2025 WRC is back in Estonia!WRC Delfi Rally Estonia 2025 will be held on the roads of Tartu and South Estonia from July 17-20, 2025!Next year, the eighth round of the WRC season will be driven on the fast and winding gravel roads of South Estonia. Before Delfi Rally Estonia, the WRC carousel will stop in Greece, and after Estonia, the competitors and teams of the championship will traditionally head over the sea to Finland. The competition, held on the penultimate weekend of July, means that rally fans from both Estonia and abroad can once again enjoy the excellent Estonian summer and nature, as well as the adrenaline-filled WRC Delfi Rally Estonia.Once again, the WRC Delfi Rally Estonia will be hosted by the Estonian National Museum in Tartu, which will also feature the service area, EXPO, a special stage, and much more. The start and finish podium, as well as the grand opening ceremony, will be located in their traditional spot in the town square of Tartu city center, Raekoja Plats. The 2025 route will again include the fast and technical gravel roads in the Peipsi Lake area. According to the organizers, the 2025 program will include both technical rally spectator areas for the die-hard fans and comfortable spectator arenas, so that everyone can create their ideal rally weekend program.Delfi Rally Estonia is a round of the 2025 FIA World Rally Championship, held on the roads of Tartu and the municipalities of Tartu, Otepää, Elva, Kanepi, Kambja, Kastre, Peipsiääre, and Mustvee from July 17-20, 2025. Please note, that the organizer has the right to make changes to the programme. TICKETS RALLY PASS 4 DAYS Rally Pass enables access to all WRC Delfi Rally Estonia 2025 spectator areas on all days of the event (excluding VIP areas). Rally passes are digital, which enables convenient access to the event and contributes to environmental sustainability. One day passes are sold at: www.rallyestonia.com/en/shop/ Ages 0-6 years no charge. ACCESSIBILITY An assistant can enter the event for free on the same ticket as the person they are assisting.The event is accessible by wheelchair.