11236 result(s) found for ""

Napakymppi image
Napakymppi
Napakymppi - Valloittava treffikomedia!Keski-Uudenmaan Teatteri esittää syksyllä 2025 pohjoismaisena kantaesityksenä englantilaisen menestyskirjailijan Peter Quilterin uusimman komedian Napakymppi (The Dating Game). Näytelmä kertoo parisuhteen etsinnästä kypsässä keski-iässä.Syksyn naurupommia tähdittää huikea kaarti: teatterin perustajajäsenet Anu Sinisalo ja Seppo Halttunen, Kutin luottotähti Anna-Leena Sipilä sekä uutena tulokkaana Jukka Rasila, joka tuskin esittelyjä kaipaa.Liisan (Anu Sinisalo) ja Matin (Seppo Halttunen) pitkä avioliitto on laantunut ystävyydeksi ja he ovat eronneet. Nyt he ovat päättäneet tukea toisiaan uuden kumppanin etsinnässä, mikä onkin mutkikas prosessi. Heidän lukuisia, toinen toistaan persoonallisempia treffikumppaneitaan esittävät Anna-Leena Sipilä ja Jukka Rasila.Napakympin ohjaa kokenut komediakonkari Jukka Keinonen, skenografiasta vastaa Ia Ensterä ja tuoreesta suomennoksesta Paavo Leppäkoski (mm. musikaali Moulin Rouge). Olivier- ja Tony-ehdokkaana olleen Peter Quilterin muuhun tuotantoon lukeutuu muun muassa Judy-elokuva, josta Renée Zellweger sai Oscar-palkinnon.“Kun sain alkukielisen tekstin luettavakseni, ihastuin siihen välittömästi. Nykyaikainen komedia on liikuttava ja viiltävän hauska kuvaus siitä, kuinka vaikeaa meidän onkaan löytää tietä toistemme luokse. Teksti on komediana täysosuma, ja uskon, että tämä näyttelijäkaarti tekee siitä oikean napakympin”, Jukka Keinonen kuvaa.Napakympin ensi-ilta on pe 31.10.2025 Keuda-talon Kerava-salissa.Näytelmän oikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy
Naisen juhla image
Naisen juhla
Lauluilta naisen elämästäNainen pysähtyy, katsoo kuljettua polkua ja edessä avautuvaa tuntematonta maisemaa. Hän nostaa maljan – ja hymyilee. Naisen juhla on näyttelijä Heidi Syrjäkarin lauluilta, joka kutsuu katsojan ihmettelemään elämää sanoin ja sävelin. Kuka on se oman elämänsä päähenkilö, joka katsoo itseään; pettymyksiä ja iloja, ikuista rakkauden kaipuuta, muistoja? Kuka on hän, joka haluaa päästää irti ja sulaa nauruun?Lauluillan aikana kuullaan rakastettuja teatterilauluja, tuntemattomia helmiä ja bossa novan tarttuvaa rytmiä. Jokainen laulu on kuin maisema: muisto, tunne tai elämänvaihe, jossa kuulija voi nähdä palan omaa tarinaansa. Tässä esityksessä näyttämö on mahdollisuuksien paikka. Näyttämöllä se, mikä on ollut elämässä mahdotonta, voikin muuttua todeksi. Naisen juhla kutsuu naiset, miehet – kaikki – levähtämään, nauramaan, tuntemaan ja löytämään uutta voimaa musiikista ja tarinoista. Ohjaus Sanna HeikkinenMusiikki ja laulujen sovitus Valtteri Veiskola-PääkkönenLavastus Annukka MäntynenPukusuunnittelu Tiina SiltalaValosuunnittelu Henri PyyÄänisuunnittelu Sinikka IsoniemiNäyttämöllä Heidi Syrjäkari ja Valtteri Veiskola-PääkkönenEnsi-ilta 8.11.2025 SissilinnassaKesto 1 t 30 min, sisältää väliajanSissilinnassa on a-oikeudet.Omat juhlat teatterissa?Teatteri räätälöi Naisen juhlan hengessä juhlapaketteja esimerkiksi syntymäpäiväjuhliin, luokkakokouksiin ja tyhy-päiville. Katso lisätiedot ja hinnat: kajaaninteatteri.fi/yleisotyo/
Titanique-musikaaliparodia (K-18) image
Titanique-musikaaliparodia (K-18)
TITANIQUE-MUSIKAALIPARODIAMikään ei voi tulla Jackin ja Rosen väliin - paitsi Celine Dion! Oletko koskaan miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos Celine Dion olisi itse astunut Titanicin kyytiin? No emme mekään, mutta nyt se selviää! Ainakin viulistit saavat väistyä, sillä niiden sijasta kuulemme musikaaliversioita Celine Dionin rakastetuista hiteistä, kuten My Heart Will Go On, All By Myself ja I Drove All Night, niin suomeksi kuin englanniksikin. Tämä esitys on täynnä suuria eleitä, yllättäviä kohtaamisia, liioiteltuja tunteita sekä syvänmeren kimallusta!Palkittu Titanique-musikaaliparodia on paitsi parodia Titanic-elokuvasta myös kunnianosoitus Celine Dionin ikoniselle musiikille. Maailmalla suuren suosion saanut musikaali yhdistää elokuvan tunnetun tarinan ja Dionin suuria tunteita herättävät balladit toisiinsa jäätävän hauskalla ja itseironisella tavalla. Lavalla seilaavat tutut Titanic-elokuvan hahmot aivan uudessa valossa, eivätkä parodisen suurennuslasin alta pakene muutkaan aikamme yllättävät kulttuuri-ilmiöt! Lavalle ankkuroi itsensä seitsemän näyttelijän huikea kaarti: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija Siljander.Hyppää kyytiin ja anna Titanique-musikaaliparodian iskeä tajuntaasi kuin jäävuori laivaan! Tämän valtamerialuksen neitsytmatka koittaa syksyllä 2025!ps. Paikka pelastusveneessä ei sisälly lipun hintaan…Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)Ikäsuositus: yli 12 v.Jäiden lähtö:Riihimäen Teatterissa 18.9.2025, esitykset 15.11.2025 asti.Aleksanterin teatterissa 25.9.2025, esitykset 13.12.2025 asti.sekä Tampereen Komediateatterissa keväällä 2026Lavalla: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija SiljanderKäsikirjoitus: Marla Mindelle, Constantine Rousouli, Tye BlueMusiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset: Nicholas James Connell Ohjaus: Olka HorilaTekstin käännös: Katja PeacockLaulujen käännös: Hanna KailaMusiikkituotanto: Joona KukkolaKapellimestari: Maritta MannerKoreografia: Osku HeiskanenLavastus- ja videosuunnittelu: Janne TeivainenPukusuunnittelu: Jarkko ValteeTarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-AutioMaskien ja kampausten suunnittelu: Niko SahlmanValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Fabian MäkiläTuotantoassistentti: Janita JuvonenPukuompelu: Minna KiiskinenLavasterakennus: Petri Mäkelä / Lavasteverstas Graniitti Oy Julistekuva: Nils Krogell Tuotanto: Aleksanterin teatteri, Riihimäen Teatteri ja Tampereen Komediateatteri Esitetään yhteistyössä Music Theatre Internationalin kanssa
Fredi Lilius: ADHD - Supervoima K-18 image
Fredi Lilius: ADHD - Supervoima K-18
Kun tiedät jo mitä toinen aikoo sanoa ja hermostut hänelle kun hänellä kestää liian kauan päästä asiaan… Kun joudut keskelle tilannetta missä olet ottanut vastaan viisi eri työtehtävää jotka kaikki ovat samaan aikaan ja viidessä eri paikkaa… Hankit autotallin ja varaston ja täytät ne kaikilla rakastamillasi tavaroilla jotka löysit netistä ja kirpputoreilta… Tämä ja paljon muuta on SUPERVOIMA!ADHD näyttäytyy monessa eri muodossa monella meillä. Fredi Lilius haluaa nyt kertoa miten hän on selviytynyt hengissä 52 vuotta ADHD:n kanssa ilman ydinräjähdystä tai kolmatta maailmansotaa…ADHD on diagnosoitu 2020-luvulla yhä useammalla ihmisellä. Monelle tämä on pelko ja haaste arkielämään. Varsinkin nuorelle tämä aiheuttaa paljon ongelmia arkielämässä ja koulussa. Ylivilkas käyttäytyminen, vaikea keskittyä ja hidas oppiminen, dyslexia ja ylilyöntejä tunne-elämässä. Monella nämä oireet laimenevat ajan saatossa ja aikuisiässä ne ovat useasti jo saatu hallintaan. ADHD ei kuitenkaan lähde mihinkään, se saadaan hallintaan ja sen kanssa opitaan elämään.Fredi Lilius on 52-vuotias stand up koomikko Tampereelta joka on valjastanut nämä neljä kirjainta supervoimaksi. Miten se näkyy arjessa ja miten se toimii aviomiehen ja perheenisän roolissa? Miten saadaan mielenkiinto pysymään ihmisellä kun kyseessä on työpaikka?Fredin uudessa hulvattomassa komediashowssa SUPERVOIMA et välttämättä löydä vastausta näihin kaikkiin kysymyksiin, mutta hyvän esimerkin miten 52-vuotias mies hallitsee elämäänsä SUPERVOIMANSA ansiosta.Ole oman elämäsi supersankari ja jätä huolet ja pelot kotiin ja tule mukaan pitämään hauskaa, kun Fredi kertoo omasta pään sisäisestä neljän ruuhkastaan!
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia image
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteilläMusikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä, johon osallistuivat idean isä Juice, Eppu Normaali ja Hassisen kone. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän ja Ismo Alangon. Einon matkaa rock-muusikoiden seurassa kuitenkin helpottaa ihana laivaemäntä Tia.Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.Rooleissa mm. Tatu Mönttinen, Elisa Lairikko/ Mirjam Paaso, Ilpo Kaikkonen, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Kasperi Kinnunen/ Juha Kinnunen, Simo Stenman.
Sutinaa ja säätöä image
Sutinaa ja säätöä
Sandy RustinSUTINAA JA SÄÄTÖÄKomediakuningatar Sari Siikanderin ohjaama Sutinaa ja säätöä on flirttaileva farssi, jossa avioliiton kulisseista pidetään kiinni kynnet sinisinä, mutta samalla hypätään päätä pahkaa syvään päätyyn niin riemukkaasti, että katsojan onnellinen osa on nauraa vedet silmissä mukana!Sylvia (Pihla Penttinen) ja hänen salarakkaansa Beau (Sauli Suonpää) ovat saapuneet jokavuotiselle syntiselle huvilatapaamiselleen. Tällä kertaa Sylvia pudottaa Beaulle todellisen uutispommin, ja kertoo jättäneensä miehensä. Sähkeellä!Tämä on vasta alkua, sillä seuraavaksi kaksikon puolisot (Emilia Sinisalo ja Heikki Ranta) pelmahtavat samalle huvilalle! Todellinen salaisuuksien Pandoran lipas revähtää auki ja niin henkilöiden identiteetit kuin avioliittokäsitykset joutuvat kiivaasti kieppuvaan myllyyn.Broadwaylla ensi-iltansa vuonna 2023 saanut Sutinaa ja säätöä sijoittuu herkullisesti 1920-luvun Englantiin, mutta sen käänteet ja käänteissä kärvistelevät ihmiset ovat täyttä tätä päivää, tunnistettavia ja samaistuttavia, kaikessa hullunkurisuudessaan rakastettavia ja pakahduttavan hauskoja.Sutinaa ja säätöä on uusi ja raikas farssikomedia parisuhteista. Kuumana kuplivaa sutinaa ja sysipimeitä salaisuuksia pulppuava parituntinen, jonka aikana katsoja tulee yllätetyksi monta kertaa – aivan kuten komedian henkilötkin.Rooleissa: Pihla Penttinen, Sauli Suonpää, Emilia Sinisalo, Heikki Ranta, Ella Lymi ja Mikko VirtanenSuomentaja: Reita LounatvuoriOhjaus: Sari SiikanderLavastus: Peter AhlqvistPukusuunnittelu: Elina KolehmainenValosuunnittelu: Petteri HeiskanenÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka LahtiEsitysoikeuksia valvoo: Nordic Drama Corner
Irwin-Mies joka valitsi väärin image
Irwin-Mies joka valitsi väärin
Irwin-Mies joka valitsi väärinIrwin Goodman oli kansan rakastama kapinallinen, oman tiensä kulkija, ikuinen renttu, joka lauloi itsensä suomalaisten sydämiin. Mutta kuka oli Antti Hammarberg, Hämeenlinnan kasvatti, joka loi itselleen alter egon, joka lopulta varjosti häntä koko elämän?Irwin – mies, joka valitsi väärin on riipaisevan humoristinen musiikkinäytelmä, joka sukeltaa ristiriitaisen tähden elämänvalintoihin, nousuihin ja laskuihin – ja siihen, mitä niistä lopulta jäi käteen. Näytelmä tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman Irwinin tarinaan kahdella aikatasolla. Vanhempi Irwin on juuri kuollut ja joutunut jonkinlaiseen odotustilaan, jossa ratkaistaan hänen lopullinen kohtalonsa. Matkatelkkari näyttää hänelle nuoremman itsensä elämän kulkua – sen hurjat huiput ja karikot, ne päätökset, joita ei enää voi perua. Katuuko Irwin, ja mitä hän tekisi toisin, jos saisi uuden mahdollisuuden?Unohtumattomat hitit, huumoria ja haikeutta – Irwin elää!Irwinin tarinaa ei voi kertoa ilman hänen elämänsä tärkeää taustavoimaa – sanoittaja ja manageri Vexi Salmea, toista legendaarista hämeenlinnalaista. Vexin sanoin Irwin oli protestilaulaja, joka protestoi varmuuden vuoksi vähän kaikkea. Tämä henki elää näytelmän musiikissa ja tarinassa, joka tuo lavalle kaksi Irwiniä, roppakaupalla legendan tunnetuimpia kappaleita ja tarinan, joka naurattaa, itkettää ja saa miettimään elämän suuria kysymyksiä. Tule kokemaan Irwinin tarina todempana kuin koskaan ennen!Käsikirjoitus ja ohjaus Petja Lähde, koreografia Elina Lähde, lavastussuunnittelu Oskari Löytönen, pukusuunnittelu Satu Suutari, valosuunnittelu Immanuel Pax, videosuunnittelu Veikko Pulli, musiikin sovitus ja taustanauha Antti ParankoRooleissa: Tomi Alatalo, Lasse Sandberg, Jutta Järvinen, Katariina Kuisma-Syrjä, Johanna Reilin, Birgitta Putkonen, Jyri OjansivuEsityksen kesto: noin 2 h 30 min sisältäen väliajan
Jaakko Kulta image
Jaakko Kulta
JAAKKO KULTA - IHMINEN House of Olafissa pe 14.11.2025 Ennennäkemätöntä suitsutusta livestään haaliva Jaakko Kulta suuntaa ensimmäiselle omalle kiertueelleen syksyllä 2025! Kiertue kantaa nimeä Ihminen. Bändinsä kanssa keikkaileva Jaakko Kulta kiertää syksyllä Suomen tunnetuimpia keikkavenueita. Keikkojen tuotantoon on tuttuun tapaan panostettu, tarjoten yleisölle vaikuttavan ja hiotun kokonaisuuden. Keikoilla ei voi välttyä artistin ja bändin hallitun kaaoksen tuomasta mukaansatempaavasta energiasta. Kehutun livensä avulla uraansa kasvattaneen Jaakko Kullan keikkoja on ylistetty mediassa kriitikoidenkin toimesta. Artistin vuosi alkoi muun muassa loppuunmyydyllä Tavastian keikalla, ja sitä seurasi tiivis keikkatahti joka piti sisällään muun muassa uransa ensimmäisen Allas Liven keikan. Nousukiitoa nauttiva artisti tunnetaan Top 50 -listahiteistään kuten Huone (feat. Ellis), Norjalaista puuta, Vielä on kylmä sekä Tupakkaa ja rakkautta. Artisti ammentaa orgaanisiin pop-kappaleisiinsa inspiraatiota vanhemmasta suomirockista. Artistin kitaravetoiset kappaleet nojaavat tarkkanäköiseen kerrontaan parikymppisen elämästä sekä tarttuviin, ajattomuutta huokuviin melodioihin. Tarttuvat kertosäkeet ja huolelliset sanoitukset vangitsevat kuulijat ainutlaatuiseen tunnelmaan tarjoten unohtumattoman ja uniikin live-shown.SaavutettavuusTapahtumaan on esteetön sisäänkäynti Tapahtumassa on esteettömät kulkureitit Tapahtumassa on esteetön WC Asiakkaan avustaja pääsee maksutta Tapahtumassa ei ole lainattavia apuvälineitä Tapahtumassa ei ole luiskalla varustettua katsomokoroketta Tapahtumassa ei ole mahdollisuutta induktiosilmukan ja kuuluvuuskartan käyttöön Tietoa vessapassista ei ole saatavilla Tapahtumaan ei ole saatavilla pyörätuolilippua Aikatauluinfo20:00 ovat22:00 showtime
Ata Kak K-18 image
Ata Kak K-18
Unohduksista internetin kulttisuosikiksi noussut ghanalaisartisti Ata Kak syksyllä Helsinkiin!Kulttimaineeseen täydestä tuntemattomuudesta noussut ja hillittömästä Flow Festival -keikastaan kesällä 2016 muistettu ghanalaisartisti Ata Kak konsertoi Helsingin KULT-kubilla perjantaina 14.11.2025! Ghanalaisen elektronisen musiikin, rapin ja highlifen ikoni tunnetaan Awesome Tapes From Africa -ilmiön käynnistäjänä, ja syksyllä artisti keikkailee pitkästä aikaa Euroopassa.Tarina on jo monille musiikinharrastajille tuttu: Ata Kak julkaisi Ghanassa vuonna 1994 Obaa Sima -nimisen kasetin, joka jäi aikanaan täysin huomiotta. Mutta kun amerikkalainen musiikkitutkija Brian Shimkovitz löysi c-kasettijulkaisun kahdeksan vuotta myöhemmin katukojulta Ghanan Cape Coastissa, toimi se inspiraationa hänen Awesome Tapes from Africa -bloginsa perustamiselle. Ensimmäisessä blogipostauksessaan Shimkovitz kirjoitti:"Tässä se on. Kappaleen nimi on Moma Yendodo. Et ehkä koskaan kuule mitään vastaavaa. Kukaan tuntemani ihminen Ghanassa ei kuuntele tätä kiihkeää, marginaalista rap-hulluutta."Kasetilla oleva musiikki – sekoitus highlifea, twi-kielistä rappia, funkkia, hiphopia ja elektronista musiikkia – risteilee popmusiikin kentällä. Se heijastelee kansainvälisiä tyylejä, mutta samalla tuo esiin tuon ajan ghanalaisen musiikin vaikutteita. Obaa Siman hikinen intohimo tuo mieleen Princen, ja kasettijulkaisun lo-fi-äänitys muistuttaa varhaisesta chicagolaisesta house-musiikista.Unohduksesta pelastetun kasetin iloinen sielukkuus ja huoleton nerokkuus tekivät salaperäisestä Ata Kakista internetin kulttisankarin, jonka musiikkia diggailtiin ympäri maailman. Yli vuosikymmenen etsinnän jälkeen Brian Shimkovitz löysi viimein Ata Kakin ja uudelleenjulkaisi ghanalaisartistin maaliskuussa 2015.Tänä syksynä Ata Kak keikkailee pitkästä aikaa Euroopassa ja saapuu kiertueellaan myös Helsingin KULT-klubille. Artisti on esiintynyt aiemmin Suomessa Flow Festivalilla 2016 – monet muistelevat Balloon-lavan keikkaa yhtenä kaikkien aikojen legendaarisimmista Flow-hetkistä.Ata Kakpe 14.11.2025, ovet klo 19Ikäraja: K-18Liput alk. 33,50 € + tilausmaksu alk. 1,50€ + 0,65% tilauksestaLipun hinta ei sisällä mahdollista eteispalvelumaksua.Esteettömyys:KULT ei valitettavasti ole kokonaan esteetön tapahtumapaikka ja tilaan kuljetaan portaita pitkin. Lisätietoja tapahtumatilan esteettömyydestä osoitteesta: kulttuuritalo.fi/kult/kavijalle
BEHM image
BEHM
BEHM SYKSYLLÄ KLUBIKIERTUEELLE Viime syksynä loppuunmyydyllä Teatraaliset vivahteet -konserttisalikiertueella hurmannut Behm lähtee kattavalle klubikiertueelle syksyllä 2025. Artisti on nähty omilla klubikeikoilla viimeksi yli kaksi vuotta sitten. Kiertue alkaa lokakuun 17. päivä Jyväskylän Lutakosta ja päättyy joulukuun 13. päivä artistin kotikaupunkiin Lahteen, Finlandia-klubille. Liput syksyn klubikiertueelle ovat nyt myynnissä. Lue lisää Warner Music Liven sivuilta! Maamme suosituimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva Behm julkaisi huhtikuussa pitkästä aikaa uutta musiikkia. Uusi kappale Kaiken arvoinen on ensimmäinen single artistin tulevalta kolmannelta albumilta. Kappale nousi välittömästi kuulijoiden sydämiin sekä Spotifyn sijalle 2. Nyt jo reilusti yli kultaa striimannut kappale on saanut osakseen laajaa radiosoittoa ja se löytyykin tällä hetkellä virallisen radiolistan viiden soitetuimman kappaleen joukosta. Historiallisen menestynyt Behm julkaisi vuonna 2020 nyt jo reilusti yli 135 miljoonaa eli huimat lähes seitsemänkertaista platinaa striimanneen debyyttialbuminsa Draaman kaari viehättää. Albumi on palkittu yhteensä peräti kahdeksalla Emmalla ja se oli kahtena vuotena peräkkäin vuoden myydyin albumi. Syksyllä 2023 julkaistu kakkosalbumi Merkittävät erot on striimannut triplaplatinaa ja siltä löytyy muun muassa vuoden 2024 soitetuin radiobiisi Syntymäpäivä! (Vielä KRRAN jee). Saavutettavuus Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta Tavastian sivuilta! Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin. Eteispalvelu Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä. TurvallisuusohjeTavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi! YmpäristölippuYmpäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Tutustu tarkemmin Luonnonperintösäätiön sivuilla! Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Turku Jazz Orchestra goes Las Vegas image
Turku Jazz Orchestra goes Las Vegas
Turku Jazz Orchestra goes Las Vegas with Sami Pitkämö & Annika Eklund Turku Jazz OrchestraTero Lindberg – kapellimestariSami Pitkämö – lauluAnnika Eklund – laulu Turku Jazz Orchestra sytyttää marraskuun pimeyteen neonvalojen loisteen ja kasinokaupungin kuuman sykkeen! Luvassa on säihkyvä show täynnä suuria tunteita ja ikonisia viihdesävelmiä, kun orkesterin laulusolisteina loistavat suomalaisen viihdemusiikin huippunimet, karismaattinen Sami Pitkämö ja upea Annika Eklund. Rakastetut klassikkokappaleet, kuten I’ve Got You Under My Skin, Something Stupid, River Deep Mountain High, Love Story ja Mack the Knife, vievät kuulijat suoraan menneiden vuosikymmenten kulta-aikaan. Ilta on kunnianosoitus Las Vegasin legendaarisille esiintyjille kuten Frank Sinatra, Tom Jones, Tina Turner, Shirley Bassey, Elvis Presley ja Dean Martin. Sami Pitkämö tunnetaan sekä laulajana että kapellimestarina monista television musiikkiohjelmista ja perinteisen viihdemusiikin parissa. Hänen samettinen äänensä ja tyylikäs lavakarismansa ovat tehneet hänestä kotimaisen big band -musiikin ykkösnimen. Annika Eklund hurmaa yleisön vahvalla, sielukkaalla äänellään ja energisellä lavapresenssillään – oli kyse sitten jazzista, soulista tai popista. Monipuolinen laulaja nousi suuren yleisön tietoisuuteen Euroviisu-karsinnoissa Lordin voittovuonna 2006 kappaleellaan Shanghain valot. Turku Jazz Orchestraa konsertissa ohjastaa trumpetisti ja kapellimestari Tero Lindberg, jonka johdolla big band soi täyteläisesti ja sulavalla svengillä. Konsertin jälkeen iltaa voi jäädä jatkamaan loisteliaiden pikkujoulujuhlien merkeissä ravintola Sigynissä! Tanssijalkaa ei pikkujouluissa tarvitse säästellä, sillä klo 21.30 ravintolassa esiintyy orkesterin soittajista koostuva TJO Combo menevällä pikkujouluohjelmistolla, ja Samin ja Annikan laulutulkintoja pääsee nyt kokemaan lähietäisyydeltä! Kasinotunnelma syvenee, kun Sigynin alakerta muuttuu peliluolaksi, ja tarjolla on myös juhlajuomaa ja pientä purtavaa. Tule mukaan kokemaan unohtumaton ilta, jossa jazz kohtaa show’n – ja Turku muuttuu hetkeksi Las Vegasiksi!Konsertti + pikkujoulushow 80 € (sis. juhlajuoman, suolaisen piirakan ja pikkusalaatin)Pikkujoulushow-paketin ikäraja on 18 vuotta. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä