4369 result(s) found for ""

Alchemy - The Finnish Dire Straits Tribute
Alchemy - The Finnish Dire Straits Tribute Dire Straits on jättänyt lähtemättömän jäljen rockin historiaan – ja nyt sen legendaarisin albumi saa arvoisensa kunnianosoituksen. Brothers in Arms täyttää 40 vuotta, ja sen kunniaksi vuonna 2023 perustettu kotimainen huippukokoonpano Alchemy esittää albumin kokonaisuudessaan sekä muita Dire Straits -klassikoita ainutlaatuisessa konsertti-illassa. Alchemy on viidestä arvostetusta muusikosta koostuva huippukokoonpano, joka tulkitsee Dire Straits -musiikkia sekä pieteetillä että omalla läsnäolollaan – soundia, soittoa ja tunnelmaa kunnioittaen. Emma-ehdokkuuden 2021 saavuttanut Tapio Ylinen (PULSE, 5th Season, Mortality) tunnetaan monipuolisena kitaristina, säveltäjänä ja tuottajana. Basisti Jukka Haavisto julkaisi ylistetyn debyyttialbuminsa vuonna 2022 ja Juhani Valkama on ansioitunut laulaja-lauluntekijä kahdella sooloalbumilla. Mukana ovat myös pitkän linjan muusikot Arttu Tuominen ja Simo Haapala, joiden soitossa yhdistyvät rockin energia ja rautainen ammattitaito. Ti 30.09.2025 KLO 19.00 Kesto noin 1 h 50 min, sisältäen väliajan. Liput: 29,90 €
FI
47 views
Buy Ticket
Read More

Pokka Pitää
POKKA PITÄÄ (Keeping Up Appearances)Roy Clarken kirjoittama komedia perustuu hänen huippusuosittuun tv-sarjaansa. Maailman suosituimpiin komediahahmoihin kuuluva HYACINTH BUCKET – lausutaan Bukee – on hurmannut katsojansa Tampereella jo toista vuotta! Huippusuosittuun Pokka pitää -tv-sarjaan perustuva komedia on täyttänyt Tampereen Komediateatterin katsomon ennätykselliseen tahtiin.Näytelmässä Hyacinth (Minna Koskela) saa selville, että hänen naapurinsa Emmet (Jari Ahola/Tuukka Huttunen) on alkanut vetää näytelmäkerhoa. Kun soppaan pistävät lusikkansa vielä Hyacinthin värikylläiset sisarukset Rose (Hanna Gibson) ja Daisy (Leena Rousti) sekä karskin hurmaava Onslow (Aku Sajakorpi), alkaa teatterissa paikat toden teolla kuumentua. Emmetin siskoa, Elisabeth "Liz" Wardenia esittää Merja Koivula ja näyttelijäseurueen uutta jäsentä, Edward "Milly" Milsonia Jere Riihinen.Kesto: n. 2 h 10 min, sis. väliajanIkäraja: Ei rajoitustaKäsikirjoitus: Roy ClarkeSuomennos: Joel ElsteläOhjaus: Timo RissanenLavastus: Oskari LöytönenPukusuunnittelu: Marja Liukkonen (vier.)Rooleissa: Minna Koskela, Jari Ahola, Hanna Gibson, Tuukka Huttunen, Merja Koivula, Jere Riihinen, Leena Rousti ja Aku SajakorpiHuom! Emmetin roolissa vuorottelevat Jari Ahola ja Tuukka Huttunen.Syksystä 2025 alkaen Hyacinthin roolissa Leena Rousti ja Daisyn roolissa Sirke Lääkkölä.
Ensi-ilta 15.9. PäänäyttämölläHinnat ja muut lisätiedot: https://www.komediateatteri.fi/ohjelmisto/3339236/pokka-pitaa**VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai www.juhlatalonpalvelut.fi.Show&dinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterista ja JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu norm. 10 € / lippuRyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta p. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
63 views
Buy Ticket
Read More

Oppitunteja eläville
Akse PetterssonOppitunteja eläville Varovaisen optimistinen esitys henkilökohtaisesta tyhmyydestä Akse Petterssonin uusi näyttämöteos Oppitunteja eläville on tutkimusmatka ihmisen rajallisuuteen.1970-luvulla Suomen valtio perusti salaisen tutkimuslaitoksen, jonka tarkoituksena oli valmistella kansaa tulevaisuuden mullistuksia varten. Siellä neljä valtion tieteentekijää (Joonas Heikkinen, Katariina Kaitue, Heikki Pitkänen ja Janne Reinikainen) yrittävät parhaansa mukaan suoriutua heille asetetuista haasteista, kahden valvovan silmäparin alla (Ringa Manner ja Karin Mäkiranta). Päivät vaihtuvat vuosiksi, mutta tuoko projekti heidät lähemmäksi tieteellistä sensaatiota ‒ yhteyden saamista tulevaisuuteen, tai edes itseensä?Freelancerina ja Kansallisteatterin kotiohjaajana toimivan Akse Petterssonin uusi teos käsittelee ajan ulkopuolella olemisen kokemusta, epämukavuutta, hämmennystä ja ymmärtämisen vaikeutta ‒ inhimillistä peruskokemusta omasta tyhmyydestä. Oppitunteja eläville jatkaa Petterssonin suursuosion saavuttaneiden esitysten jäljillä yhdistäen tutun ja epätavallisen, naurun ja melankolian, syvällisen ja banaalin omalakiseksi näyttämöteokseksi.Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 12.2.2025 Työryhmä Näyttämöllä Joonas Heikkinen, Katariina Kaitue, Heikki Pitkänen ja Janne ReinikainenMuusikot Ringa Manner ja Karin MäkirantaOhjaus ja käsikirjoitus Akse Pettersson Lavastussuunnittelu Katri Rentto ja Akse Pettersson Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Valosuunnittelu Anna Pöllänen Äänisuunnittelu Ringa Manner, Karin Mäkiranta ja Akse Pettersson Videosuunnittelu Ida Järvinen Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen
FI
44 views
Buy Ticket
Read More

Väylä - ennakkoesitys
Rosa Liksom – Mikko RoihaVÄYLÄ Ensi-ilta Jurkassa 2.10.2025 Lapin sota on alkamassa. Nuori tyttö kuljettaa lehmiä turvaan Ruotsin puolelle. Pakolaisvirrassa juhlivat kaaos ja kohtuuttomuus. Vaellus tekee luonnonluomat tasavertaiseksi – niin kansat, ihmiset kuin eläimetkin. Samalla se on lupaus aikuiseksi tulemisesta, uudesta identiteetistä, matkasta sinne, missä on toisenlaista. Kaikessa kukkii murre, mustasta valkeaan leikkaava kieli, sen alla kadonneen äidin etsintä. Mikko Roihan dramatisoima ja ohjaama Väylä jatkaa Ei kertonut katuvansa -produktiossa käynnistynyttä sarjaa, jossa sotien aiheuttamia olosuhteita käsitellään naisten näkökulmasta. Väylä pohjautuu Rosa Liksomin samannimiseen romaaniin ja sen esittää sukupolvensa merkittävimpiin tekijöihin kuuluva näyttelijä Ella Mettänen. Näyttämöllä: Ella Mettänen Ohjannut, dramatisoinut ja lavastanut: Mikko Roiha Äänisuunnittelu: Jani Rapo Pukusuunnittelu ja tuotantoassistentti: Rosa-Maria Perä Valokuvaus ja lavastuksen toteutus: Juho Uusitalo Esitys on Teatteri Jurkan, Vapaa Teatterin, Lahden Kaupunginteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto.
FI
52 views
Buy Ticket
Read More

Glenn Hughes - plays Deep Purple
Deep Purple –legenda Glenn Hughes Suomeen loppuvuodestaDeep Purplen entisenä basistina ja solistina tutuksi tullut Glenn Hughes saapuu marraskuussa Suomeen osana Deep Purplen tänä vuonna 50-vuotta täyttävää Burn-albumia juhlistavaa kiertuettaan. Hughes esiintyy keskiviikkona 20.marraskuuta Tampere-talossa, torstaina 21. marraskuuta Hyvinkääsalissa ja sunnuntaina 24. Helsingin Kulttuuritalolla. Konserteissa on luvassa Burn-albumilta löytyvien biisien lisäksi myös muita Deep Purple-biisejä. Konserttien lipunmyynti alkaa 16.2.2024 klo 12.Deep Purplen basistina ja laulajana vuodet 1973-1976 toiminut Glenn Hughes kiertää tänä vuonna Yhdysvaltoja ja Eurooppaa juhlistaakseen vuonna 1974 ilmestyneen Burn-albumin 50-vuotismerkkipaalua. Jo viime vuonna alkaneella juhlakiertueella Hughesin yhtyeessä soittavat Soren Andersen (kitara), Ash Sheehan (rummut) and Bob Fridzema (koskettimet).Kun Glenn Hughes liittyi Deep Purplen riveihin vuonna 1973, olivat laulaja Ian Gillan ja bassokitaristi Roger Glover juuri lähteneet yhtyeestä. Legendaarisen hardrock-yhtyeen kitaristi Ritchie Blackmore, kosketinsoittaja Jon Lord ja rumpali Ian Paice jatkoivat Deep Purplen tarinaa Hughesin ja David Coverdalen kanssa. Uuden kokoonpanon ensimmäinen yhteinen albumi oli marraskuussa 1973 äänitetty Burn, joka oli samalla Deep Purplen kahdeksas albumi. Ilmestymisensä jälkeen levy sijoittui hyvin myyntilistoilla. Se nousi Ison-Britannian albumilistan sijalle 3., Billboard 200-listan sijalle 9. ja listaykköseksi Itävallassa, Tanskassa, Saksassa ja Norjassa.- Kirjoitimme albumin biisejä Clearwellin vanhassa linnassa Englannin maaseudulla. Siellä yhtyeen uusi kokoonpano hioutui yhteen, ja me uusina jäseninä David Coverdalen kanssa emme malttaneet odottaa että pääsemme työstämään uusia kappaleita. Tunnelma oli todella sähköinen. Kaikki Burnin kappaleet kirjoitettiin vanhassa tyrmässä, joka sijaitsee suuren salin alla. Kehitimme kaikki yhdessä uusia musiikillisia ideoita, ja me Davidin kanssa paneuduimme laulumelodioihin. Ja kuten kuvitella saattaa, Ritchie Blackmore kehitteli kaikenlaisia käytännön piloja. Eräänä iltana hän oli sijoittanut huoneeseeni piilotetun kaiuttimen, josta kantautui aavemaisia ääniä sänkyni viereen. Muistan tämän kaiken kuin eilisen! Nyt on aika juhlia Burnia, ja odotan todella innolla kohtaamisia yleisön kanssa, Glenn Hughes sanoo.Trapeze-yhtyeessä uransa aloittanut Glenn Hughes on Deep Purple -pestinsä lisäksi mm. äänittänyt neljä studioalbumia palkitun Black Country Communion –superyhtyeen kanssa sekä julkaissut sooloalbumeita, joiden tiimoilta hän on kiertänyt laajasti Euroopassa, Japanissa ja Etelä-Amerikassa. Vuonna 2019 Glenn liittyi Dead Daisesin laulajaksi ja bassokitaristiksi, äänitti kaksi albumia, Holy Ground (2021) ja Radiance (2022) ja kiersi ympäri maailmaa. Rock and Roll Hall of Fameen Glenn Hughes valittiin vuonna 2016 osana Deep Purplen kolmatta kokoonpanoa. Suomessa Hughes on viimeksi keikkaillut viime kesän Tuska-festivaalilla Classic Deep Purple Live -shownsa kanssa.Glenn HUGHES - Plays Deep PurpleKe 20.11.2024 klo 19.00 Tampere-talo, iso saliTo 21.11.2024 klo 19.00 HyvinkääsaliSu 24.11.2024 klo 19.00 Helsinki KulttuuritaloKonsertit ovat ikärajattomia Lippujen hinnat kaikissa konserteissa 59,90 / 69,90 / 79,90 €Konsertit järjestää Gramopop Oy https://www.Glennnhughes.com/
FI
239 views
Buy Ticket
Read More

Viides askel
David IrelandViides askelKomedia yksinäisyydestä ja epätoivostaJanne Reinikaisen ohjaustulkinta tuo David Irelandin tuoreen menestysnäytelmän Taivassaliin. Kahden hengen komedian pääosissa loistavat Paavo Kinnunen ja Juho Milonoff.Luka (Paavo Kinnunen) ja Jarmo (Juho Milonoff) ovat toipuvia alkoholisteja, jotka ovat tavanneet AA-kokouksessa. Jarmo on vanhempi mies, joka ryhtyy hiljattain raitistuneen Lukan kummiksi ‒ tehtävänään opastaa kokemattomampaa Lukaa raittiuden tiellä.Ilman humalan suomaa estottomuutta Lukan elämä on muuttunut yksinäiseksi. Hän pelkää olevansa incel, koska ei osaa lähestyä naisia selvinpäin. Jarmon mielestä Luka tarvitsee ennen kaikkea positiivisen miehen roolimallin.Kun koittaa Lukan viidennen askeleen aika, tehtävä osoittautuu kimurantiksi.Pystyykö kumpikaan miehistä tunnustamaan pahimmat hairahduksensa täysin rehellisesti?Moraalinen itsetutkiskelu vie miehet yhä loitommaksi toisistaan.Ja kun vertaistuki muuttuu irvikuvakseen, on pohjakosketus lähempänä kuin koskaan.Musta komedia vakavista ja kompleksisista aiheistaDavid Irelandin Viides askel on näytelmä, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Se kertoo yksinäisyydestä ja epätoivosta, addiktiosta ja uskosta, isistä ja pojista, vallankäytöstä ja seksistä, itsepetoksesta, syyllisyydestä ja häpeästä. Ytimessä ovat miehen rooli ja valta-asema, sokeat pisteet, jotka vaikuttavat tiedostamatta kaiken taustalla. Irelandin mestarillisesti kirjoittama miestenvälinen dialogi koettelee yhtä lailla nauruhermoja kuin sopivuuden rajoja.Näytelmän nimi viittaa Nimettömien Alkoholistien kahdentoista askeleen toipumisohjelmaan, jonka viides askel kuuluu: "Myönsimme vajavuuksiemme täsmällisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle."Kirjailija Ireland, jolla on omakohtaista kokemusta raitistumisesta ja uskoontulosta, on todennut näytelmän olevan hänen ”viides askeleensa” ‒ pyrkimys päästä eroon häpeästä. Pohjois-Irlannissa syntyneen Irelandin näytelmiä sävyttävät musta huumori sekä provokatiivisen satiirinen ote poliittisesti tulenarkoihin aiheisiin. Hänet tunnetaan erityisesti näytelmistään Cyprus Avenue (2016) ja Ulster American (2018), jotka ovat saaneet laajaa huomiota ja keränneet palkintoja. Viides askel (The Fifth Step) kantaesitettiin Traverse Theatressa, osana Edinburghin Fringe-festivaalien ohjelmistoa elokuussa 2024. Suomessa Irelandin näyttämöteoksia ei ole aiemmin nähty.Esityksen ohjaa Janne Reinikainen, jonka tunnustettuihin ohjaustöihin Kansallisteatterissa lukeutuvat muun muassa esitykset Idiootti (2010), Eino Kalima -palkittu Pohjalla (2014) ja Ikuinen paluu (2022).Suomen kantaesitys Taivassalissa 17.9.2025Esitystä suositellaan yli 16-vuotiaille.Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.TyöryhmäRooleissa Paavo Kinnunen ja Juho MilonoffOhjaus ja lavastussuunnittelu Janne Reinikainen Suomennos Janne Reinikainen ja Eva Buchwald Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Eetu Hiltunen Musiikki ja äänisuunnittelu Sami Hassinen Dramaturgi Eva BuchwaldKestoarvio 1 h 45 min (ei väliaikaa)
FI
45 views
Buy Ticket
Read More

Pete Roth Trio (DE/UK)
Perinteisen kitaratrio formaatin rajoja rikkova Pete Roth Trio syksyllä ensimmäistä kertaaSuomeen esiintyen Porin Validi Karkia -klubilla sekä Helsingin G Livelabissa. Saksalaislähtöinen kitaristi Pete Roth on kasannut ympärilleen kokoonpanon, josta ei näkemystä ja kokemusta puutu. Lauteille nousevat jo kertaalleen uransa paketoinut rumpulegenda Bill Bruford, jonka majesteettisesta soitannasta on vuosien saatossa päästy nauttimaan mm. King Crimsonin, Yesin ja Allan Holdsworthin kanssa. Sekä monipuolista funk- ja fuusiotaustaa omaava lontoolainen tuottaja ja basisti Mike Pratt. Pete Roth Trio soittaa omaa materiaalia Rothilta ja Brufordilta sekä laajalla skaalalla valikoituja lainoja, pyrkien luomaan innovatiivisia tulkintoja yli perinteisten jazz-konventioiden. Rothin alkuperäiset sävellykset, kuten "Dancing with Grace" trion yhteistuotokset "Trioin Five" ja "Looking Forward to Looking Back" tai heidän uudelleentulkintansa Anton Dvorakin "Largo from Symphony #9" -kappaleesta tarjoavat muutaman esimerkin Pete Roth Trion luovaan äänimaanilmaan – maailma, joka todennäköisesti muokkaa näkemyksesi siitä, mitä kitaratrioformaatti voi saavuttaa.
FacebookInstagramTwitter
FI
0 views
Buy Ticket
Read More

Tanssiteatteri MD: Tanssiva Muumilaakso
Ympäri maailmaa kiertäneen ja palkitun kestosuosikin hersyvän pyöreät muumihahmot on kuin luotu tanssimaan. Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -teoksen pohjalta käsikirjoitetussa koreografiassa taidokas tanssi, musiikki ja visuaaliset elementit punovat kokonaisvaltaisen ja lumoavan maailman. Tanssin kielellä teos kertoo Janssonille tärkeistä teemoista, ystävyydestä, suvaitsevaisuudesta ja rohkeudesta olla oma itsensä.Tanssiva Muumilaakso -teos ja sen vuorovaikutteinen pikkusisar Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon esitettiin Shanghain EXPOSSA vuonna 2010 ja palkittiin myös Shanghai EXPO 2010 Kulttuuripalkinnolla. Tanssivan Muumilaakson 200. esitystä juhlittiin syyskuussa 2015 kiertueella Shanghai Children’s Art Theatressa Kiinassa. Nyt 2025 juhlistamme ensimmäisen muumitarinan Muumit ja suuri tuhotulva 80. juhlavuotta.Matka tanssivien Muumien kanssa jatkuu yhä. Hurraa! Onnea Muumit.Käsikirjoitus, ohjaus ja koreografia Samuli RoininenKäsikirjoitus, sävellys ja äänisuunnittelu Heikki MäenpääPukusuunnittelu ja visuaalinen toteutus Carmela WagerProjisointi- ja visuaalinen toteutus Sanna MalkavaaraValosuunnittelu Sari MayerLavasteiden toteutus Matias Palo ja Riina KuusistoPukujen toteutus Osk Työhuone HengariPeruukit ja hatut Anni HiroOrkesteri Heikki Mäenpää & Moominvalley Orchestra (Suomi), yhteistyössä Ringing Bells Rondo Club (Japani)Valokuvat Ari Ijäs © Moomin Characters™Tuotanto Tanssiteatteri MD sekä vastaava tuottaja Heikki MäenpääEsitysoikeudet Agency North / © Moomin Characters™Perustuu Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -teokseenKesto 60 minuuttiaSuositusikä yli 3-vuotiailleRyhmäliput vähintään 5 hengen ryhmille sekä pyörätuolipaikkojen varaus Tanssiteatteri MD:n lipunmyynnistä liput(a)tanssiteatterimd.fi / 050 556 6025. Tanssiteatteri MD:n lipunmyynti palvelee arkisin klo 12-16 ja 1h ennen esityksiä.Tanssiteatteri MD, Hällä-näyttämö, Hämeenkatu 25, 33200 Tamperehttps://tanssiteatterimd.fi/
FI
42 views
Buy Ticket
Read More

Tatu ja Patu etsivinä ennakkoesitys
Aino Havukainen ja Sami Toivonen: TATU JA PATU ETSIVINÄ -tapaus puolittajaDramatisointi ja ohjaus: Elina StirkkinenNuket: Fanni LietoLavastus: Juhana HirvonenMusiikki: Tommi LindellValosuunnittelu: Jani SalmiNäyttelijät: Krista Putkonen-Örn ja Antero NieminenOmituiset puolittamistapaukset Outolassa tempaavat Tatun ja Patun keskelle salaperäisten tapahtumien ketjua. Näiden mysteerien selvittämiseen tarvitaan rautahermoisten ammattilaisten terävää ja äärettömän nopeaa päättelykykyä. Tatu ja Patu perustavat etsivätoimiston ja heidän outolalaiset älynystyrät joutuvat tositoimiin.Kuka tämä mystinen puolittaja on?Missä hän piileksii?Ja miksi hän puolittaa?Vahingonteot on selvitettävä, ja siihen pystyvät vain etsivä Tatu ja etsivä Patu. Lapsille 3 v. ylöspäin. Kesto noin 45 min.Esitys on myös kiertävä.ENSI-ILTA 3.10.2025
FI
39 views
Buy Ticket
Read More

emma & matilda
EMMA & MATILDA -DUO LÄHTEE LOKAKUUSSA KATTAVALLE SYYSKIERTUEELLETikTokissa ilmiöityneen Sisko-singlen maaliskuussa julkaissut ihastuttava duo emma & matilda lähtee lokakuun alussa syyskiertueelle. Syyskiertue koostuu 16:sta paikkakunnasta ympäri Suomen, mikä on emman & matildan uran tähän mennessä kattavin oma kiertue. Duon kiertue alkaa lokakuun 1. päivä Espoosta ja päättyy marraskuun lopussa 29.11. Tampereelle. Kiertueella tullaan kuulemaan duon rakastetuimpia hittejä sekä uusia kappaleita, joita kaksikko valmistelee parhaillaan tulevalle debyyttialbumilleen.- Syksyllä soitetaan meidän tähän mennessä isoin kiertue ja ollaan siitä tosi innoissamme! Kokoonpano kasvaa yhden tyypin verran ja soitetaan tosi paljon uusia lauluja. Keikat on meidän bändin yksi kulmakivistä ja on aina yhtä liikuttavaa, miten biisit herää ihan eri tavalla eloon livenä. Yhdessä yleisön kanssa saadaan aina luotua tosi ainutlaatuinen tunnelma, jossa on helppo heittäytyä tunteen vietäväksi. Ei malteta odottaa syksyä ja että päästään taas näkemään teitä”, duo kertoo.Nousukiidossa oleva emma & matilda -duo on julkaissut kaksi menestyksekästä EP:tä Siellä on kaikki niin ihanaa ja Toinen vuosi. Duo on kerännyt kuusi Emma-ehdokkuutta ja kaksikon toinen osapuoli, Emma Johansson, palkittiin tänä vuonna Vuoden Musiikintekijänä Emma Gaalassa. Muun muassa loppuunmyydyllä Tavastialla esiintynyt kaksikko luo keikoillaan ainutlaatuisen herkän ja intiimin tunnelman.
FI
49 views
Buy Ticket
Read More

Kauko Röyhkä: Syksyn laulu -konsertti
Kauko Röyhkä on pitkän linjan kirjailija ja rockmuusikko, joka on vuodesta 1980 lähtien ärsyttänyt, järkyttänyt ja ihastuttanut Suomen kansaa lauluillaan ja romaaneillaan. Kauko Röyhkän ensimmäinen albumi Steppaillen (1980) on suomalainen rock-klassikko, ja romaani Kaksi aurinkoa oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 1996. Röyhkä on kirjoittanut myös muun muassa elokuvakäsikirjoituksia, tv-draamaa, kolumneja ja levyarvosteluita. Vuonna 1995 Röyhkä sai Suomi-palkinnon ja vuonna 2009 valtion taidepalkinnon. Tämä monipuolinen lahjakkuus ei osoita hyytymisen merkkejä.
FI
53 views
Buy Ticket
Read More

Joskus liikaa, aina liian vähän ENSI-ILTA
Joskus liikaa, aina liian vähänTositapahtumiin perustuva, koskettavan rehellinen ja naurettavan tosi kuvaus elämästä taiteilijuuden monimuotoisessa todellisuudessaOopperalaulaja. Lentokenttä. Ilta. Hiukset sekaisin. Baaritiski. Baarimikko. Orkesteri.Kansainvälisesti arvostettu oopperalaulaja (Helena Juntunen) on matkalla Itävallan Graziin kohti tuhoon tuomittua produktiota. Lentokentällä työskentelevä baarimikko (Kari-Pekka Toivonen) haikailee toteutumattomien jazzkeikkojen perään. Nämä toisilleen vieraat hahmot jakavat terminaalin mystisessä välitilassa lyhyen, mutta unohtumattoman hetken. Vilpittömän huumorin ja railakkaan kaihon läpi he pohtivat unelmia ja todellisuutta, esiintymisen riemua ja kauhua, julkista kritiikkiä, Sydneyn oopperatalon akustiikkaa, baarin pianistia, oopperan kummallisuutta sekä työtä, joka on joskus liikaa. Tarinaa kuljettavat maamme arvostetuimpiin säveltäjiin lukeutuvan Iiro Rantalan uudet sävellykset. Luvassa on rytmikkään tarttuvia melodioita, joita Rantalan ja Juntusen kanssa lavalla tulkitsevat huikeat muusikot Jukka Perko (saksofoni) ja Ville Herrala (basso). Helena Juntusen ja Petri Tammisen kirjoittamaan omaelämäkertaromaaniin Joskus liikaa, aina liian vähän (Otava/2023) pohjautuva teos saa kantaesityksensä 1.10.2025 Musiikkiteatteri Kapsäkissä. Teoksen libreton on kirjoittanut nuoren polven palkittu kärkikirjailija Antti Rönkä ja sen ohjaa Kari-Pekka Toivonen. Joskus liikaa, aina liian vähän kertoo tunnistettavan tarinan loisteesta, ihailusta, vastoinkäymisistä ja siitä, kuinka noustaan aina uudestaan. Tekijät: Libretto: Antti Rönkä Ohjaus: Kari-Pekka Toivonen Sävellys: Iiro Rantala Äänisuunnittelu: Max Marshall Rooleissa: Helena Juntunen ja Kari-Pekka Toivonen Muusikot: Iiro Rantala (piano), Jukka Perko (saksofoni) ja Ville Herrala (basso).Kesto: n. 1h 15min (ei väliaikaa)
FI
42 views
Buy Ticket
Read More

The Destruction Of The Cult Of The Sun
THE DESTRUCTION OF THE CULT OF THE SUN ENSI KERTAA SUOMEEN
Kuudennelle linjalle 1. lokakuuta saapuva The Destruction of the Cult of the Sun yhdistelee vaivatta psykedeelistä indie-popia, sykkivää ja syväägrooveaja tanssittavia rytmejä. Eben Tennerinluoma projekti on juurtunut syvälle vaihtoehtoisen musiikin maaperään ja valloittanut kansainvälisen yleisön hypnoottisella äänimaailmallaan. Duon livekeikoilla tarkkaan hiottu ennakkotuotanto sulautuu livenä syntyvään, hetkessä muotoutuvaan äänimaisemaanja vokaaleihin. Lopputuloksena on kokonaisvaltainen kokemus, joka ei jätä tilaa hengähdystauoille.
Vuonna 2024 julkaistu debyyttialbumi ”Awakening Protocol” käynnisti pysäyttämättömän liikkeen, jota seurasi nopeasti ”Elysian”-EP. Syksyllä 2024 julkaistu single ”Paris” ja helmikuussa 2025 julkaistu ”Afterglow” avasivat uuden luvun The Destruction of the Cult of the Sunin tarinassa, ja kesällä 2025 ilmestyvä ”Metanoia” albumi jatkaa matkaa arvaamattomien rytmien ja unenomaisen tunnelman parissa.
www.fullsteam.fi Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään security fee 3,90 €.
Liput ovelta 24 €, mikäli jäljellä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Pyörätuolille käynti takaoven kautta, Hämeentie 13 B. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
FI
56 views
Buy Ticket
Read More

emma & matilda
FI
47 views
Buy Ticket
Read More

Lauantain toivotut 90 vuotta
Lauantain toivottujen ensimmäisestä lähetyksestä tulee syksyllä kuluneeksi 90 vuottaOli aika, jolloin radio oli kodin keskipiste. Putkiradion vihreä valo kutsui uutisten, hartauksien, urheilun, kuunnelmien ja muun kulttuurin pariin.Oli aika, kun lauantain siivous, leipominen ja saunominen järjestettiin niin, että yhtään minuuttia ei hukattu Lauantain toivottujen kuuntelusta.Oli aika, jolloin kevyempi osuus ohjelman lopussa tarjosi lähes ainoan rytmimusiikkituokion radioviikon ohjelmistossa. Tosin vanhempi väki joskus vierasti loppupuolen iskelmiä, mutta perheen yhteen kokoava ja lämpimiä muistoja herättävä tuo ohjelma on ollut.Lauantain toivotut on radion pitkäaikaisin yhtä mittaan jatkunut musiikkiohjelma. Edelleen se kerää eri-ikäisiä kuulijoita arvuuttelemaan esiintyjiä, lauluja ja niiden tekijöitä. Tänään esiintyjiä ei tarvitse arvata: Mari Palo ja Hannu Lehtonen tulkitsevat eri vuosikymmenien suuria suosikkeja. Ja perinteiseen tapaan edetään kevyestä klassisesta operetin ja musikaalin kautta laulelmiin ja iskelmiin. Konsertin pianisti Seppo Hovi tarinoi kustakin laulusta.Esityksen kesto on n. 2 tuntia, sisältäen väliajan.Tuotanto: Kangasala-taloLisäpalvelutNaulakkopalvelumaksu 2,50 €Ravintolan palvelutTule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Ravintolapalvelut avautuvat tuntia ennen konserttia. Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin ›Kimmo Pyykkö -taidemuseoKangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.Tutustu näyttelyihin ›SaapuminenKangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä täältä ›
FI
69 views
Buy Ticket
Read More

ARAKHNE
ARAKHNEEsityksen keskiössä on myytti hämähäkin synnystä. Myytin mukaan jumala Pallas Athene haastoi taidoiltaan virtuoosisen Arakhnen kutomiskilpaan.Onnettomuudekseen kuolevainen voitti kilpailun ja siitä rangaistuksena hän joutui – tai ehkä sai – jättää ihmishahmonsa. Arakhne jäi kutomaan ikuisesti maailman ensimmäisenä hämähäkkinä.Näyttämöllä kohtaavat kolme eri sukupolven taiturillista ja hypnoottista näyttelijää: Leena Uotila, Seidi Haarla ja Karim Rapatti, jotka muuntautuvat showpainista lainatuiksi arkkityyppisiksi hahmoiksi. Areenalla toistuvat ennalta sovitut, myyttiset juonikuviot, joiden ikiaikaista käsikirjoitusta esitys noudattaa.Näyttämöllä kamppaillaan ihan kaikesta: voitosta, häviöstä, yleisön rakkaudesta, traagisimmasta tarinasta. Siitä, kenellä on diipeimmät anekdootit, aidoimmat tunteet, syvimmät arvet ja söpöimmät ilmeet. Kokonaisuudessa yhdistyvät Sinna Virtasen runollinen, leikkisä ja huumoriltaan musta näytelmäteksti, tekstiilitaiteilija Johanna Ulfsakin monisyiset kangasluomukset, Erno Aaltosen intensiiviseksi virittämä tila ja Tatu Nenosen veistoksellinen ja intiimi äänisuunnittelu.www.espoonteatteri.fi
FI
45 views
Buy Ticket
Read More

EASY The Eagles Tribute Band: EASY 50 "Peaceful Easy Feeling"
EASY The Eagles Tribute Band: Easy 50 “ Peaceful Easy Feeling” ke 1.10.2025 klo 19.00Suomen vanhimman ja tunnetuimman EAGLES tribuutti-bändin juhlahumu jatkuu:1. EASYN PERUSTAMISESTA TULI VIIME VUONNA KULUNEEKSI 50 VUOTTA.2. EASYN COMEBACKISTÄ TULI VIIME VUONNA KULUNEEKSI 10 VUOTTA.EASYBändi nimeltä Musakatit perustettiin vuonna 1974. Pian bändin jäsenet huomasivat, että nimi edusti huonosti yhtyeen tyyliä ja musiikkia. Suosikki-lehden nimiehdotuskilpailun tuloksena bändi sai nyt uuden nimen, EASY. Yhtye keikkaili ahkerasti seitsemän vuoden ajan tehden yli 400 keikkaa.Pitkän tauon jälkeen yhtye teki yllättävän comebackin esiintymällä kesällä 2014 Tribute Band Festivaaleilla Helsingissä, esittäen Eagles-yhtyeen musiikkia. Menestyksekkään comebackin innostamana EASY päätti jatkaa jälleen keikkailua. Nykyään konserteissa EASY esittää palvomaansa Eagles- yhtyeen musiikkia, siksi nimeen on lisätty tarkennus "The Eagle Tribute Band".EASYn kokoonpanoon kuuluu nykyään kolme alkuperäisjäsentä: Petteri Kokljuschkin, Sami Javne ja Roni Kamras, sekä kaksi nuoremman polven huippu laulajakitaristia Lappe Holopainen ja Tomi Juustila (29v). Yhtyeeseen kuuluu myös Linda Ronstadtia tulkitseva upeaääninen pianisti Katri Silolahti.EASY THE EAGLES TRIBUTE BANDEASY tarjoaa tänään mahdollisuuden päästä nauttimaan ja fiilistelemään livenä Eaglesin suurimpia hittejä, jotka ovat suurimmaksi osaksi Yhdysvaltojen eniten myydyn (yli 100 miljoonaa levyä) The Greatest Hits 1971-1975 albumin poimintoja. EASY:n comebackista tuli viime vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta. The Eagles Tribute Band EASY täyttää konserttisalit ja hullaannuttaa yleisönsä kerta toisensa jälkeen ihastuttavalla lavaesiintymisellään ja hätkähdyttävän tarkalla Eagles tulkinnoillaan.Kesto 2 t sis. 15min väliajanwww.lapsbasso.com
FI
29 views
Buy Ticket
Read More

Elämä auringon alla
Elämä auringon alla
Vierailuesitys Valtimonteatterilla.
⭐️⭐️⭐️⭐️"sykähdyttävä ja kunnianhimoinen"
KUNINGAS SALOMOLLA OLI KAIKKEA700 vaimoa, miljardien arvosta kultaa, ja valta yli koko kuningaskunnan. Hän opiskeli tähtiä, kirjoitti runoja ja sananlaskuja, johti lukuisia hankkeita, leikitteli viisaudella . . .Ja hän oli tylsistynyt. Syvästi tylsistynyt. Niin tylsistynyt kuin voi vain olla mies, jolla on liikaa aikaa ja rahaa käsissään. Mikään ei tuonut tyydytystä.Teatteriesitys, joka selvittää vastausta kaikkein suurimpaan kysymykseen:”Mitä järkeä tässä on?”Mukana bokserit, mahtipontinen palvelija, itseironisia nokkeluuksia, eksistentiaalinen kriisi ja jäätävä darra...STRANGERS & EXILES ON SOOLOTEATTERIA PARHAIMMILLAAN!Yksi mies, yksin näyttämöllä, kertoen tarinaa, näytellen kaikkia rooleja, välillä jopa lavastusta ja usein kaikkea yhtä aikaa!Tuoden vanhat kertomukset, ennen meitä kulkeneiden sanat ja tarinat, kysyen syvällisiä ja jakaen muinaista viisautta.Näytelmää on esitetty teattereissa, festareilla, kellareissa ja kirkoissa ja eri puolilla maailmaa ja nyt se vierailee valtimon teatterissa.Kirjoittaja ja esittäjä on Stephen Bathurst, dramaturgi ja näyttelijä, jolla on 13 vuoden kokemus eurooppalaisilta näyttämöiltä ja filmeistä.KESKIVIIKKO 1.10.2025 KLO:19.00TEKIJÄT:Teksti: Stephen BathurstOhjaus: Stephen bathurstNäyttelijä: Stephen BathursAnniskeluoikeuksien varusteltu kahvio on avoinna koko esityksen ajan ja juomat saa viedä saliin asti.***Valtimonteatteri on Suomen ensimmäinen ja ainoa feministinen teatteri – ja ylpeä siitä!Oma tuotantomme nostaa esiin naisten tarinoita ja ääniä, mutta lavalla nähdään myös monipuolinen kattaus vierailuesityksiä – kunhan nämä tukevat tasa-arvoa!Tervetuloa teatteriin, jossa sydän on kohdallaan ja näyttämö avoin ❤️
Valtimonteatteri: Facebook |
Instagram
Strangers & Exiles: Strangers & Exiles | InstagramNumeroimattomat istumapaikat.
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Kesto 1h (ei väliaikaa).
Esitystä ei suositella alle 12-vuotiaille.
Lippuja myydään ovella, jos jäljellä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla:kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: ei
FI
38 views
Buy Ticket
Read More

Ulkoavaruuden lapset
Miten meihin vaikuttaa uusien ihmisten tapaaminen? Entä avaruusolentojen? Mitä minuun jää ja mitä sinuun jää, kun kohtaamme?Ulkoavaruuden lapset -näytelmässä avaruuslapsi Babo tekee hätälaskun perheensä kanssa planeetalle, joka muistuttaa hyvin paljon maapalloa. Siellä Babo tapaa lapsen – lapsen, joka unelmoi avaruusmatkasta!Riippumatta siitä, miltä planeetalta tulemme, olemme yllättävän samanlaisia. Suurin ero välillämme ei välttämättä ole se, että olemme kotoisin eri taivankappaleelta.Unga Teaternin toteutuksessa Stefan Lindbergin näytelmästä pohdimme, millainen maailma olisi ilman musiikkia tai taidetta. Ja mitä tapahtuu, kun musiikki yllättäen saapuu tällaiseen maailmaan – vaikkapa avaruusaluksen muodossa?
FI
63 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
55 views
Buy Ticket
Read More

Veljeni Leijonamieli
Astrid LindgrenVELJENI LEIJONAMIELI”Nyt me kerromme tarinan veljeksistä, Kaarle ja Joonatan Leijonasta, ja siitä kuinka heistä tuli Leijonamieliä. Tämä tarina on niin kuin satu, ja vähän myös kummitusjuttu, mutta kaikki on kuitenkin totta.” Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli on rakastettu klassikkosatu, maaginen fantasia veljeksistä, jotka kantavat toisiaan vaikeuksien yli. Se on tarina rohkeudesta, veljeydestä ja rakkaudesta. Se on huikea seikkailu, jossa jokainen löytää rohkeutensa.Veljeni Leijonamieli kertoo kahdesta veljeksestä, Korpusta (Alexander Wendelin) ja Joonatanista (Mikko Kauppila). Isoveli Joonatan kuolee pelastaessaan sairasta veljeään Korppua tulipalolta, ja pian menehtyy myös Korppu. Veljekset matkaavat lyhyen maanpäällisen elämänsä jälkeen kauniiseen maahan, Nangijalaan, jossa he taistelevat yhdessä pahan voimia vastaan. Matkasta tulee huima ja jännittävä seikkailu, jonka aikana pelokkaasta Korpusta kasvaa rohkea Leijonamieli.Veljeni Leijonamieli kertoo surusta kauniisti ja kasvaa maagiseksi fantasiaseikkailuksi, joka on täynnä rohkeutta ja toivoa. Se kertoo valtavasta rakkaudesta, joka voittaa pelot ja jopa kuoleman.Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielen suurelle näyttämölle ohjaa Jakob Höglund. Esitys yhdistelee musiikkiteatteria, nukketeatteria ja koreografiaa fantastiseksi, visuaalisesti henkeäsalpaavaksi kokonaisuudeksi.Rooleissa: Mikko Kauppila, Alexander Wendelin, Ulriikka Heikinheimo, Sofia Hilli, Tuukka Leppänen, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kai Lähdesmäki, Sanna Majuri, Kari Mattila, Reetta Moilanen, Unto Nuora, Samuli Pajunen, Mikko Paloniemi, Tiina Peltonen, Elena Rekola, Inka Tiitinen, Riina TikkanenMuusikko: Senni ValtonenDramatisointi: Alexander Mørk-EidemOhjaus: Jakob HöglundKoreografia: Jakob Höglund & työryhmäOhjaajan ja koreografin assistentti: Johanna ElovaaraTekstin sovitus, käännös ja laulutekstit: Rasmus ArikkaSävellys ja äänisuunnittelu: Stefan JohanssonLavastus: Vilma MattilaPukusuunnittelu: Heidi WikarValo- ja videosuunnittelu: Toni Haaranen ja William IlesNaamioinnin suunnittelu: Milja MensonenNukkien suunnittelu: Heini MaaranenDramaturgi: Ari-Pekka LahtiLauluvalmennus: Jukka NylundApulaislavastaja: Riku Suvitie
FI
61 views
Buy Ticket
Read More

Jarkko Tamminen - Lauluilta
"Näyttelijä Jarkko Tamminen tarjoilee yleisölle omaelämäkerrallisen lauluillan, jossa hän esittää livebändin kanssa omalla äänellään hänelle tärkeitä kappaleita. Mukaan mahtuu musiikkia Elviksestä Neljään Ruusuun, ja tyylilajeina kuullaan ainakin rockia, poppia, musikaalia ja iskelmää ja mahtuu mukaan myös klassinen tenoriaaria.Jarkko osallistui "Tähdet, Tähdet" -tv-laulukilpailuun keväällä 2023, jonka jälkeen usein on kysytty, tulisiko Jarkon laulaa enemmänkin omalla äänellään? Nyt Jarkko ottaa tämän haasteen vastaan. Entä onko illassa imitaatiota? Varsinaisesti ei, mutta jos "suklaa saattaa sisältää pähkinää", niin tämä ilta "saattaa sisältää pienen ripauksen imitaatiota.".Näitä esityksiä on syksyllä 2025 vain muutama."
FI
195 views
Buy Ticket
Read More

Naisia hermoromahduksen partaalla
NAISIA HERMOROMAHDUKSEN PARTAALLANaisia hermoromahduksen partaalla (Women on the Verge of a Nervous Breakdown) on värikäs ja elämäniloinen espanjalaisen Pedro Almodóvarin huippusuosittuun elokuvaan perustuva Broadway-musikaali vuodelta 2010.Farssimainen musikaali täynnä rakkautta, intohimoa, latinorytmejä ja valiumilla terästettyä gazpachoa*Madrid, 1980-luku. Dubbaaja-näyttelijä Pepan elämä suistuu kaaokseen, kun poikaystävä Iván jättää hänet lankapuhelimen vastaajaan jätetyllä eroviestillä. Lähdön syiden selvittelystä alkaa kohtaamisten, väärinkäsitysten ja takaa-ajojen vuoristorata. Useampikin Ivánin elämään liittyvä nainen alkaa olla hermoromahduksen partaalla.Mihin kaikkeen hulluuteen rakkaus voikaan ihmisen ajaa ja kuinka kaoottisen ihanaa elämä voikaan olla!Palkitun musikaalin työryhmässä nähdään koko Joensuun kaupunginteatterin näyttelijäkunta, Outokummun Riverian nykytanssin opiskelijoita sekä Eve Pietarisen johtama 5-henkinen orkesteri.*Gazpacho on perinteinen espanjalainen kylmänä tarjoiltava tomaatti-paprikakeitto. Viileä keitto raikastaa olotilaa kuumana kesäpäivänä.Naisia hermoromahduksen partaalla -musikaali perustuu Pedro Almodóvarin elokuvaan,teksti Jeffrey Lane, sävellys ja sanoitus David Yazbeck ja ohjaus Sarianne Tursas.Ensi-ilta 27.9.2025 Esitysoikeudet Music Theatre International.SUURI NÄYTTÄMÖRantakatu 20, JoensuuKestoarvio noin 2 t 30 min, sisältäen väliajanLiput alkaen42 e perushinta40 euroa eläkeläinen16 e lapsi, opiskelija, työtön, varushenkilö ja siviilipalvelusvelvollinenYksityisnäytäntö 5.600 e (max 267 henkilöä, a 21 e/hlö)
FI
63 views
Buy Ticket
Read More

Naisia hermoromahduksen partaalla
NAISIA HERMOROMAHDUKSEN PARTAALLANaisia hermoromahduksen partaalla (Women on the Verge of a Nervous Breakdown) on värikäs ja elämäniloinen espanjalaisen Pedro Almodóvarin huippusuosittuun elokuvaan perustuva Broadway-musikaali vuodelta 2010.Farssimainen musikaali täynnä rakkautta, intohimoa, latinorytmejä ja valiumilla terästettyä gazpachoa*Madrid, 1980-luku. Dubbaaja-näyttelijä Pepan elämä suistuu kaaokseen, kun poikaystävä Iván jättää hänet lankapuhelimen vastaajaan jätetyllä eroviestillä. Lähdön syiden selvittelystä alkaa kohtaamisten, väärinkäsitysten ja takaa-ajojen vuoristorata. Useampikin Ivánin elämään liittyvä nainen alkaa olla hermoromahduksen partaalla.Mihin kaikkeen hulluuteen rakkaus voikaan ihmisen ajaa ja kuinka kaoottisen ihanaa elämä voikaan olla!Palkitun musikaalin työryhmässä nähdään koko Joensuun kaupunginteatterin näyttelijäkunta, Outokummun Riverian nykytanssin opiskelijoita sekä Eve Pietarisen johtama 5-henkinen orkesteri.*Gazpacho on perinteinen espanjalainen kylmänä tarjoiltava tomaatti-paprikakeitto. Viileä keitto raikastaa olotilaa kuumana kesäpäivänä.Naisia hermoromahduksen partaalla -musikaali perustuu Pedro Almodóvarin elokuvaan,teksti Jeffrey Lane, sävellys ja sanoitus David Yazbeck ja ohjaus Sarianne Tursas.Ensi-ilta 27.9.2025 Esitysoikeudet Music Theatre International.SUURI NÄYTTÄMÖRantakatu 20, JoensuuKestoarvio noin 2 t 30 min, sisältäen väliajanLiput alkaen42 e perushinta40 euroa eläkeläinen16 e lapsi, opiskelija, työtön, varushenkilö ja siviilipalvelusvelvollinenYksityisnäytäntö 5.600 e (max 267 henkilöä, a 21 e/hlö)
FI
59 views
Buy Ticket
Read More

SOMEONE LIKE YOU - THE ADELE SONGBOOK
Kehuttu Adele-tribuuttishow kymmeneen suomalaiskaupunkiinMaailmalla kehuja kerännyt Someone Like You - The Adele Songbook –livekonsertti järjestetään lokakuussa Oulussa, Tampereella, Joensuussa, Kuopiossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Turussa, Porissa, Mikkelissä ja Lappeenrannassa. Konsertin taitavana solistina laulaa itsensä Adelen kehuma brittiläinen Katie Markham, musiikista vastaa nelihenkinen livebändi.Viime vuonna loppuunmyydyille saleille esitetty Someone Like You – The Adele Songbook tarjoaa upean live-esityksen, joka juhlistaa yhden aikamme hienoimman laulaja-lauluntekijän musiikkia. Konserteissa lavalla loistaa brittiläinen X-Factor -finalisti Katie Markham sekä taitava ja yhteen hitsautunut livebändi. Esitys sisältää musiikkia Adelen neljältä ennätyksiä rikoneelta albumilta. Mukana on myös uuden 30-albumin tuoreita biisejä kuten Easy On Me, I Drink Wine ja Oh My God.Katie Markhamin matka menestyneen Someone Like You - The Adele Songbook -kiertueen solistiksi alkoi vuonna 2015 Adelen itsensä valittua Katien esiintymään Graham Nortonin juontaman BBC:n Adele Special -ohjelmaan. Katie ei olisi koskaan voinut kuvitella, että hän päätyisi ensin laulamaan idolinsa kanssa samalle lavalle Lontoossa ja olisi vuoden sisään käynnistämässä menestyksekästä kansainvälistä kiertuetta.- Ensimmäisestä esityksestämme lähtien kaikki on ollut yhtä pyörremyrskyä. Nyt usean vuoden jälkeen myymme loppuun yhä useampia esityksiä, enkä vaihtaisi tätä mihinkään On etuoikeus saada esittää Adelen kappaleita viikoittain. Rakastan erityisesti hänen uusinta tuotantoaan. Uusimman albumin henkilökohtaisuus – itsensä kasaaminen uudelleen vaikean eron jälkeen ja rakkauden etsiminen – on uskomattoman rehellistä ja koskettavaa, Katie sanoo.Someone Like You – The Adele Songbook on täydellinen elämys kaikille Adele-faneille. Esitys sisältää Adelen suurimmat hitit, kuten Rolling in the Deep, Make You Feel My Love, Someone Like You ja Skyfall. Maailmanluokan show on saavuttanut menestystä ympäri maailmaa, Kanadasta Irlantiin, ja sitä on esitetty useilla arvostetuilla näyttämöillä Isossa-Britanniassa.Konsertista sanottua:"Suosittelisin tätä esitystä sataprosenttisesti, mutta kun Adele itse on sitä jo suositellut, tiedät, että olet kokemassa upean show'n. Ja vielä päiviä myöhemmin huomaat laulavasi Adelen kappaleita, aivan kuten minullekin kävi!" thelivereview.co.uk“Katie Markham on uskomaton laulaja, ja hänen esiintymisensä vangitsee yleisön täysin. Hänen tulkintansa Adelen kappaleista on sekä voimakas että tunteikas.”whatsgoodtodo.comSOMEONE LIKE YOU - THE ADELE SONGBOOKKonsertit alkavat klo 19.00Kesto 2 x 45 min, välissä 30 min väliaikaEi ikärajaa
FI
80 views
Buy Ticket
Read More

Elämän laulut - Joel Hallikainen & Pentti Hietanen
Elämän laulut -kiertue yhdistää kaksi rakastettua laulajaa, Joel Hallikaisen ja Pentti Hietasen intiimeille konserttilavoille ympäri maan. Tämä ainutlaatuinen kiertue tarjoaa kuulijoilleen unohtumattoman musiikkielämyksen, jossa elämän eri sävyt ja tarinat heräävät eloon laulujen kautta.Joel Hallikainen nousi suomalaisten sydämiin 1990-luvun alussa "Kuurankukka"-hitillään, joka on yhä yksi Suomen myydyimmistä albumeista. Monipuolisena viihdetaiteilijana tunnettu Hallikainen on uransa aikana julkaissut useita albumeita ja juontanut suosittuja televisio-ohjelmia, kuten "Tuttu Juttu Show'ta".Pentti Hietanen on tunnettu monipuolisena laulajana, joka onnistuneesti yhdistää eri tyylilajeja oopperasta viihdemusiikkiin. Hänen uransa kattaa lukuisia albumeita, joista monet ovat saavuttaneet kultaa ja platinaa. Hietasen voimakas ja tunteikas ääni on hurmannut yleisöjä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.Elämän laulut -kiertueella Hallikainen ja Hietanen yhdistävät voimansa tarjoten kuulijoilleen koskettavia tulkintoja elämän suurista teemoista: rakkaudesta, ilosta, surusta ja toivosta. Konserteissa kuullaan sekä heidän tunnetuimpia kappaleitaan että varta vasten kiertuetta varten valittuja teoksia. Tuotanto: Magnumlive Oyhttps://magnumlive.fi/
FI
50 views
Buy Ticket
Read More

Täällä Pohjantähden alla
Väinö Linna ‒ Lauri MaijalaTäällä Pohjantähden allaSuomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt.Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on vastaansanomattoman väkevä prologi nyky-Suomelle: kuinka olemme kansakuntana tulleet tähän, missä nyt olemme. Lauri Maijalan ohjauksessa Linnan rakastetusta romaanitrilogiasta syntyy intensiivinen, kaunis ja koskettava historiallinen draama kansakunnan synnystä ja kasvukivuista.Nälkä ja näköalattomuus, katkeruus epäoikeudenmukaisesta tulonjaosta, äärimmilleen kärjistynyt poliittinen vastakkainasettelu, kaoottinen maailmantilanne... Muun muassa näistä aineksista sai alkunsa tapahtumien vyöry, joka kulminoitui keväällä 1918 Suomen sisällissodaksi. Sodaksi, joka oli lajissaan yksi Euroopan verisimpiä. Tragediaksi, jonka haavat yhä uudestaan avautuvat, kun niistä yritetään vaieta.Pohjantähden lukuisten, värikkäiden henkilöiden kohtaloista piirtyy esiin yli puoli vuosisataa suomalaista historiaa, joka ulottuu Venäjän suurruhtinaskunnasta sotienjälkeiseen itsenäiseen Suomeen. Valokeilaan nousevat erityisesti kaksi perhettä, Koskelat ja Salpakarit, joiden tarinoiden kautta kansakunnan kohtalonhetket nähdään sekä rahvaan että eliitin näkökulmasta.Maijalan ohjaama suuri suomalainen klassikko seisoo jalat suossa, mutta katse tähtitaivaan kirkkaudessa. Se muistuttaa, järkyttää ja lohduttaa myös meitä nykyisen maailmanajan eläjiä, kuinka pieni ja avuton yksittäinen ihminen on historian suurissa murroskohdissa.Pohjantähti on Lauri Maijalan ensiohjaus KansallisteatterissaEnsimmäistä kertaa Kansallisteatterissa työskentelevä Lauri Maijala on Suomen maineikkaimpia nykyohjaajia, jonka ansioluetteloon lukeutuu kiitettyjen teatteritöiden lisäksi myös elokuvia ja televisiosarjoja. Hänen ohjaustöitään ovat olleet mm. sisällissotaa ja sen seurauksia käsittelevät Veriruusut (KOM-teatteri, 2018) ja Punaorvot (Helsingin Kaupunginteatteri, 2020). Linnan Tuntemattoman sotilaan Maijala on ohjannut oopperateoksena Oulun Kaupunginteatteriin (2014).”Olen ylpeä voidessani tuoda oman sovitukseni Pohjantähden kaikista kolmesta kirjasta Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle. Luvassa on esitys, jossa vuorottelevat rakkaus ja viha, työ ja toivo – kuolema ja syntymä. Se on traditiotietoinen historiallinen draama modernille ihmiselle.” Lauri MaijalaEnsi-ilta Suurella näyttämöllä 24.9.2025TyöryhmäRooleissa Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Kasper Korpela (Näty), Aksa Korttila, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Esa-Matti Long, Pirjo Luoma-aho, Petri Manninen, Pirjo Määttä, Toni Nikka (TeaK), Pyry Nikkilä, Harri Nousiainen, Helmi-Leena Nummela, Lauri Qvick (TeaK), Sulo Rahman (Näty), Wenla Reimaluoto, Otto Rokka, Paula Siimes, Timo Tuominen ja Juha VarisOhjaus ja sovitus Lauri Maijala Lavastussuunnittelu Kati Lukka Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Valosuunnittelu Kalle Ropponen Musiikin sävellys Markus Fagerudd Äänisuunnittelu ja musiikki Jani Rapo Videosuunnittelu Pyry Hyttinen, Kati Lukka ja Kalle Ropponen Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen Dramaturginen assistentti ja ohjaajan assistentti Ada Sallinen
FI
42 views
Buy Ticket
Read More