4144 result(s) found for ""

Arppa image
Arppa
ARPPAEnnen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa.Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.
SMASH INTO PIECES (SE) + Cyan Kicks image
SMASH INTO PIECES (SE) + Cyan Kicks
SMASH INTO PIECES PALAA LOKAKUUSSA SUOMEEN – SUOMEN KEIKOILLA MUKANA CYAN KICKSTämän kevään Melodifestivalenissa yleisöt hurmannut Smash Into Pieces tuo säkenöivän live-energiansa ja tarttuvat hitit Suomeen osana Manifest-kiertuettaan. Räjähtävästä live-energiasta tunnetun yhtyeen kiertue kattaa Turun Logomon, Lahden Finlandia-klubin ja Tampereen Pakkahuoneen, huipentuen Helsingin Kulttuuritalolle. Suomen keikoilla lämmittelijänä nähdään Cyan Kicks.Länsinaapurimme lupaavimpiin raskaamman rockin yhtyeisiin lukeutuvan Smash Into Piecesin musiikki yhdistelee ennakkoluulottomasti modernia rockia, pop-elementtejä ja jopa EDM-vaikutteita, unohtamatta tarttuvia melodioita ja puhuttelevia sanoituksia. Yhtyeen pehmeänkarhea laulaja Chris Adam Hedman Sörbye on karismaattinen esiintyjä, ja yhtyeen keikat ovatkin kuuluisia dynamiikastaan ja intensiivisyydestään. Smash Into Pieces on tullut tunnetuksi myös visuaalisesti loisteliaasta live-show'staan, jossa nähdään paljon teatraalisia elementtejä, alkaen rumpali The Apocalypse DJ:stä.Smash Into Piecesin esikoisalbumi Unbreakable julkaistiin vuonna 2013 ja se sisälsi hittikappaleen Stronger. Yhtye on siitä lähtien julkaissut useita menestysalbumeita, kuten The Apocalypse DJ (2015), Rise Up (2018), Arcadia (2020), ansiokkaasti tanssimusiikin kentältä ammentanut A New Horizon (2021) ja jälleen vaihtoehtorockimpi Disconnect (2022).Smash Into Pieces on keikkaillut useiden tunnettujen artistien, kuten Amaranthen, Halestormin ja Within Temptationin kanssa. Yhtye ammentaa inspiroivaa materiaalia esimerkiksi omista kokemuksistaan, masennuksesta ja ahdistuksesta ja luo musiikkia, joka koskettaa yleisöä ympäri maailmaa.Suomi on ollut Smash Into Piecesille aina tärkeä maa, ja yhtye odottaakin innolla paluutaan Suomen lavoille. Yhtyeen uusimmat albumit ovat nostaneet bändin tunnetuksi myös Suomessa, ja syksyn kiertueella kuullaan varmasti niin uusia kuin vanhojakin hittejä, mukaan lukien Melodifestivaleneilta tutut menestyshitit Six Feet Under ja Heroes Are Calling.Elektronisen musiikin vaikutteiden ja raskaamman hevin välimaastossa seikkaileva Cyan Kicks puolestaan potki ovet sisään Uuden Musiikin Kilpailussa 2024. Cyan Kicks on kiertänyt viime vuosina Eurooppaa yhdessä Smash Into Piecesin kanssa, joten bändeiltä löytyy jo yhteistä historiaa. Cyan Kicksin tuorein pitkäsoittonsa ”I Never Said 4ever” ilmestyi viime keväänä ja oli ehdolla Vuoden rock-albumin kategoriassa Emma Gaalassa.
Erja Lyytinen image
Erja Lyytinen
Erja Lyytisen lokakuussa 2023 julkaistu livelevy "Diamonds on the road - Live 2023” on saanut maailmalla loistoarvioita, joka ei yllätä sadan keikan vuosivauhdilla esiintyvän kitaravirtuoosin kyseessä ollessa. Energisistä live-esiintymisistään tunnettu Lyytinen on ehtinyt kuluvan vuoden aikana keikkailla kotimaan lisäksi esimerkiksi Australiassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa. Kansainvälisesti palkittu kitaristi Erja Lyytinen on pitkän ja menestyksekkään uransa aikana esiintynyt maailman kärkikaartiin kuuluvien kitaristien, kuten Sonny Landrethin, Jennifer Battenin ja Joe Bonamassan rinnalla sekä ollut lämmittelijänä Tom Jonesille, Robert Plantille ja Carlos Santanalle. Syksyllä 2023 Lyytinen nähtiin myös vierailemassa Kaija Koon Superstadion-konsertissa Helsingin Olympiastadionilla. Lyytisen musiikillinen paletti on laaja. Hän yhdistää musiikissaan modernia ja vanhaa bluesia progressiivisiin sävyihin. Lyytinen on kasvattanut itselleen vankan kuulijakunnan, josta kertovat parhaan kitaristin tunnustus European Blues Awardseissa (2017), toinen sija Total Guitar -lehden lukijaäänestyksessä 10 Maailman Parasta Kitaristia Nyt (2020) sekä ehdokkuus Kanadan Maple Blues Awardseissa 2022. Vuonna 2022 julkaistun ”Waiting For The Daylight” -albumin ensisingle Bad Seedin kitarasoolo äänestettiin Guitar World – lehden lukijaäänestyksessä vuoden 2022 parhaiden kitarasoolojen joukkoon sijalle 10. Kesto noin 2 h sisältäen väliajan.
Joose Keskitalo image
Joose Keskitalo
Folkin mestari Joose Keskitalo saapuu syksyllä G Livelabiin kolmen teemaillan konserttisarjalla! Joose Keskitalo on vakiinnuttanut asemansa yhtenä 2000-luvun arvostetuimmista laulaja-lauluntekijöistä. Hänen väkeviä laulujaan, profeetallisia näkyjään ja koskettavia tarinoitaan on kuultu jo kahden vuosikymmenen ajan. Luoja auta -esikoisalbumin julkaisusta tuli tänä vuonna kuluneeksi kaksikymmentä vuotta ja Keskitalon kuudestoista albumi "Tähdet palaavat paikoilleen" julkaistaan lokakuussa 2024.G Livelabin teemaillat keskittyvät Keskitalon laulajauran eri aikakausiin ja teemoihin. Ensimmäisenä iltana kuullaan Keskitalon uran alkuaikojen lauluja ja ilta keskittyy Luoja auta -esikoisalbumin ja Kaupungit puristuvat puristimissa -albumin materiaaleihin. Illat avataan keskustelutuokioilla, joissa perehdytään aikakauden levyihin ja teemoihin.Illan kokoonpano:Joose Keskitalo: laulu, kitara, huuliharppu, huilu ja viuluArwi Lind: lyömäsoittimet ja lauluEero Tikkanen: basso ja lauluOtto Eskelinen: puhaltimet, koskettimet ja lauluIltojen teemat ovat:17.10. Joose Keskitalo: Luoja auta & Kaupungit puristuvat puristimissa18.10. Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo19.10. Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo (levynjulkkarit) Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Sarjalipulla pääsy jokaiseen konserttisarjan konserttiin: 17.10. Joose Keskitalo: Luoja auta & Kaupungit puristuvat puristimissa18.10. Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo19.10. Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo (levynjulkkarit) Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 22 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät maksutta. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Turisti: ROADMAN-albumikiertue + Jore & Zpoppa image
Turisti: ROADMAN-albumikiertue + Jore & Zpoppa
Turisti – ROADMAN-albumikiertue saapuu Tavara-asemalle 17.10.2024! Turisti kääntää uuden sivun urallaan. Lokakuussa syyslomaviikolla järjestettävä ROADMAN-albumikiertue on artistin tähänastisen uransa suurin sekä hienoin. Kiertue saapuu Tampereelle 17.10. Luvassa on unohtumaton elämys! ROADMAN-kiertueen kaikki illat avaa koko suomirap-kansan rakastama veljesduo Jore & Zpoppa.Kiertue juhlistaa Turistin neljättä albumia “ROADMAN”, joka julkaistaan syksyllä. ROADMAN-kiertueen keikoilla fanit pääsevät kokemaan Suomen energisimmän liveshown ja kuulemaan ensimmäistä kertaa uuden albumin biisejä sekä tietysti myös Turistin aikaisempia julkaisuja. Turisti“Suunnitellu tän kaiken tismalleen.” Turisti on yhtä kuin tämä hetki. Virheetön flow, koukuttavat kertsit, räävitön energia ja lähes täydellisyyttä hipova live-esiintyminen - lista voisi jatkua loputtomiin. Turisti painii täysin omassa sarjassaan.Lavalle noustessaan Turisti ei ainoastaan räppää. Hän tanssii, laulaa, näyttelee ja tarjoaa yleisölle todellista teatteria bändinsä, Obikeys & DJ Yanarito, säestyksellä. Turistin liveshow ei jätä ketään kylmäksi. Instagram | TikTok | Spotify Jore & ZpoppaPohjoisesta Helsingistä ponnistava Jore & Zpoppa on räpin saralla tällä hetkellä kiistatta mielenkiintoisin duo. Vuodesta 2018 asti musiikkia tehneet ja keikkalavoilta tutuksi tulleet veljekset ovat pysyneet uskollisena tyylilleen, vakiinnuttaen paikkaansa kotimaisen rap-musiikin eturivissä. Kuplivat ja leikkisät melodiat nitoutuvat yhteen klubia järisyttävän tuotannon kanssa, vangiten kuulijan heidän maailmaansa jo ensikuuntelulla.Ylen Lähiöiden finest -sarjastakin tuttu kaksikko kuuluu pohjois-helsinkiläiseen NSF-kollektiiviin. Duo julkaisi vuonna 2020 debyyttimixtapensa ”Eskimo Tape”, jota nostettiin laajasti uuden aallon rap-skenestä tunnettujen artistien toimesta. Debyyttialbumi ”LOVE SZN” julkaistiin maaliskuussa 2023. Keväällä 2024 julkaistu jättihitti “Heikkouteni (feat. TUULI)”, nousi Suomen Spotifyn Top 50 -listan kärkisijalle. Instagram (Jore) | Instagram (Zpoppa) | TikTok | SpotifyEteispalvelu sisältyy lipun hintaan. Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Keikka on ikärajaton ja keikkapaikalla on erikseen rajattu anniskelualue. Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. **** Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisätietoa esteettömyydestä!
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA / ENSI-ILTA image
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA / ENSI-ILTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
Antti Railio – Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024 image
Antti Railio – Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.
The Boys (UK), Pojat image
The Boys (UK), Pojat
The Boys (UK) + special guest: Pojat lokakuussa Tullikamarin Klubille! The BoysThe Boys oli tärkeä osa 1970-luvun puolivälin Britannian punk-räjähdyksen ensimmäistä aaltoa. Tehokkailla Steel/Dangerfield -sävellyksillä The Boysista tuli ensimmäinen brittiläinen punkbändi, joka allekirjoitti albumisopimuksen tammikuussa 1977.Yleisö ja musiikkilehdistö ylistivät heidän biisiensä sovituksia ja harmonioita, ja bändi saikin lisänimen "The Beatles of Punk". The Boys tarjosi ensimmäisinä mallin ylivertaiselle pop-punkille. The Boys syntyi syyskuussa 1975, kun laulaja/kitaristi Matt Dangerfield jätti Mick Jonesin ja Tony Jamesin aloittelevan punkbändin London SS:n perustaakseen uuden bändin entisen Hollywood Bratsin lauluntekijän/kosketinsoittajan Casino Steelin kanssa. Dangerfieldin taideopistokaveri, kitaristi Honest John Plain värvättiin mukaan, ja seuraavana vuonna seuraan liittyivät Kid Reid ja Jack Black. Matt Dangerfieldin Maida Valessa sijainneen kellarihuoneiston pienen treenikämpän kotistudiossa ensimmäiset levytyksensä tekivät mm. Sex Pistols, The Damned, The Clash ja Generation X...sekä tietysti The Boys. The Boys teki livedebyyttinsä Lontoon Hope and Anchorissa lokakuussa 1976. Vain muutamia keikkoja myöhemmin heistä tuli ensimmäinen brittiläinen punkbändi, joka allekirjoitti albumisopimuksen, kun NEMS Records nappasi heidät tammikuussa 1977. The Boysin viimeisin albumi on vuodelta 2014. The Boys -kokoonpanossa soittavat nykyään; Matt Dangerfield (kitara/laulu), Casino Steel (koskettimet/laulu), Martin H-Son (rummut) sekä myös ruotsalaisesta Sator-yhtyeestä tutut Kent Norberg (basso/laulu) ja Chips Kiesbye (kitara/laulu). PojatVuonna 1990 ensimmäisen albuminsa julkaissut Pojat nousi jo ensimetreillä niin sanotun ramopunk-genren huipulle Ne Luumäkien ja Luonteri Surfin ohella. Vuonna 1992 tammikuussa nousi "Pasi Virtanen" virallisen singlelistan ykköseksi. Vuosien varrella bändi on julkaissut yhdeksän studioalbumia mukaan lukien uusin julkaisu, vuoden 2023 "Nämä ajat". Näiden lisäksi se on julkaissut koko joukon singlejä, EP-levyjä, kokoelmia sekä osallistunut erilaisiin yhteistyöprojekteihin kuten esimerkiksi Ne Luupojat Surf -nimikkeen alla julkaistuilla joululevyillä ja livelevyllä. Miika Söderholm julkaisi lisäksi oman soololevyn "Kuusnolla" vuonna 2016. Yhtyeessä soittaa alkuperäiskokoonpanosta tutut kitaristi/ laulaja Miika Söderholm sekä pitkän tauon jälkeen riviin palannut kitaristi Mikko Holmström. Basistit ja rumpalit ovat matkan varrella muutamaan kertaan vaihtuneet, nykyään kokoonpanoon kuuluvat Raipe Laine (basso, taustalaulu) ja Timo Tolppa (rummut). Bändi on kovassa iskussa, eikä hiipumisen merkkejä ole nähtävissä.Keith Richardsia lainaten: we're gonna bop til' we drop! Aikataulu:19:00 Ovet19:45 Pojat21:00 The BoysKonsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 28 €. **** Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisätietoa esteettömyydestä!
Resurrecting Dead Darlings image
Resurrecting Dead Darlings
Resurrecting Dead Darlings (2024) Raekallio Corp. on aloittanut uuden yhteistuotantoteosten sarjan! Ensimmäisenä teoksena nähdään Resurrecting Dead Darlings – A Palindromic Process of Artistic Rebirth -teos. Thar Be Dragonsin, Raekallio Corpin ja Kekäläinen & Co:n yhteistyötuotanto Resurrecting Dead Darlings käsittelee sitä, miten käyttämättömät ideat ja henkilökohtaiset dokumenttiarkistot voidaan herättää henkiin esityksen uudelleen määrittelyn kautta. Projekti jakautuu kolmeen vaiheeseen: incubation, gestation ja birth/resurrection. Vuonna 2024 Thar Be Dragons (TBD) aloittaa projektin incubation vaiheen. Tanssitaiteilijat Ryan Mason ja Annamari Keskinen sekä äänisuunnittelija Timo Tikka herättävät henkiin luovuutensa, etsien, arkistoiden, kuratoiden ja jakaen kuolleita rakkaitaan niiden uusissa olomuodoissa. Projekti korostaa taiteellista prosessia dynaamisena matkana - jatkuvana muutoksena, keskeneräisyyden omaksumisena ja luovan tutkimuksen alustana, missä ilmentyy tekijöiden ja katsojien/kanssakokijoiden välinen symbioottinen suhde. Pyrimme irtautumaan perinteisestä näyttämömuodosta ja sen luontaisesta hierarkkisesta rakenteesta, sijoittamalla projektimme esimerkiksi studio- ja museoympäristöihin. Tavoitteenamme on jatkaa vallitsevien normien haastamista siitä, miten tanssia tulkitaan ja kohdataan sekä luoda avoimempaa vuoropuhelua yleisön ja taiteilijoiden välille. Teoksen taiteellista työprosessia jaetaan aktiivisesti myös netissä. TBD:llä on jatkuvasti kehittyvä virtuaalinäyttely taiteelliseen tutkimukseen fokusoidussa Research Catalogue:ssa. Tule olennaiseksi osaksi kehittyvää taiteellista kudosta ja seuraa taiteellista prosessia livenä ja verkossa! Verkkonäyttely: Research Catalogue - an international database for artistic research Thar Be Dragons: Resurrecting dead darlings | THAR BE DRAGONS www.raekallio.fi/resurrectingdeaddarlings TEKIJÄTIEDOT Tanssijat: Annamari Keskinen, Ryan Mason Äänisuunnittelu: Timo Tikka Tuotanto: Thar Be Dragons, Raekallio Corp. ja Kekäläinen & Co (Tuotanto- ja pienryhmäkumppani) Ensi-ilta: 17.10.2024 Kesto: n. 60 min Liput: 30 €/15 € Numeroimattomat istumapaikat. Alennuslippuihin oikeuttavat kortit (opiskelija, työtön, siviilipalvelus- ja varusmiehet, eläkeläinen, teatterialan liittojen jäsenkortit) tarkistetaan tapahtuman ovella. Ovilipunmyynti aukeaa 30 min ennen esitystä. Kesto: n. 60 min  Lippuja ei saa varata verkkokaupassa, puhelinpalvelussa varausaika 2 päivää. Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä, esteetön kulku hissiin ja teatteriin on C-rapun pääoven luiskan kautta.Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: katri@raekallio.fi
Lil Tjay image
Lil Tjay
Yhdysvaltalainen rap-artisti Lil Tjay saapuu Helsingin jäähalliin lokakuussa Huippusuosittu Lil Tjay saapuu Suomeen osana The Past 2 Present European Tour -kiertuettaan. Newyorkilainen rap-artisti esiintyy Helsingin jäähallin Black Boxissa 17. lokakuuta 2024. Illan lämppärinä nähdään Memphisistä kotoisin oleva Key Glock. Lipunmyynti keikalle alkaa Ticketmasterissa perjantaina klo 10. Lil Tjay on amerikkalainen rap-artisti, joka nousi kuuluisuuteen vuonna 2017 Soundcloudissa kappaleella Resume ja nousi jättisuosioon singlellä Brothers, mikä johti levytyssopimukseen Columbia Recordsin kanssa. Hänen debyyttialbuminsa True 2 Myself julkaistiin vuonna 2019 ja se debytoi Billboard 200 -listan sijalla 5. Hänen toinen albuminsa Destined 2 Win julkaistiin vuonna 2021 ja sisälsi hitin Calling My Phone. Viimeisin albumi 222 julkaistiin heinäkuussa 2023. Albumilta löytyy useita collab-biisejä muun muassa Summer Walkerin, Polo G:n ja The Kid LAROI:n kanssa. Viime kesänä ilmestyneen pitkäsoittonsa lisäksi Lil Tjay julkaisi June22-biisin, joka kertoo avoimen ja koskettavan tarinan kesällä 2022 tapahtuneesta ryöstöyrityksestä, jossa artistia ammuttiin. Artistin tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuva Calling My Phone nousi Spotifyn Globaalin listan sijalle #3 ja Suomessa sijalle #12. Kappaletta on striimattu maailmanlaajuisesti yli 1.1 miljardia kertaa ja Suomessakin se on ylittänyt kultarajan. Lil Tjay on nähty Suomessa kahtena kesänä peräkkäin, Blockfesteillä elokuussa 2023 sekä Ruisrockissa heinäkuussa 2024. Illan lämmittelevä Key Glock on tunnettu amerikkalainen rap-artisti, joka nousi esiin vuonna 2017 julkaistulla mixtapellaan Glock Season. Hänen tuorein julkaisunsa on tammikuussa 2024 ilmestynyt Let's Go -single vuoden 2023 kolmosalbumin Glockoma 2 deluxe-versiolta. Hänen energiset live-esiintymisensä ja ankara flow ovat tehneet hänestä yhden uuden aallon merkittävimmistä nimistä. KEIKKA: LIL TJAY (USA) 17.10.2024 Black Box, Jäähalli, Helsinki Support: Key Glock Ikäraja: S