4144 result(s) found for ""
Arppa
ARPPAEnnen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa.Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Ihmettä kaikki ENSI-ILTA
FrenckellHUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2. Frenckell-näyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.010 346 2500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72IHMETTÄ KAIKKIAlkuperäisteos Juha ItkonenDramatisointi ja ohjaus Hilkka-Liisa IivanainenRooleissa mm. Toni Harjajärvi ja Ilona PukkilaKantaesitys 17.10.2024 Frenckell-näyttämölläPeruslippu 43/38/28 €Suomen rakastetuimpiin nykykirjailijoihin kuuluva Juha Itkonen kuvaa tarkkanäköisesti ja empaattisesti vanhemmuuden ristiriitaisuutta ja arjen keskellä tapahtuvia ihmeitä. Ihmettä kaikki on rehellinen ja kaunis kertomus vanhempana kasvamisesta, pelkojen voittamisesta ja rakkaudesta, joka pitää perheen yhdessä.Se on koskettava puheenvuoro läheisyyden merkityksestä ja tarpeesta löytää yhteys toiseen ihmiseen. Näytelmä on syntynyt kirjailija Juha Itkosen ja ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen yhteistyönä. Se pohjautuu tekijöidensä omakohtaisiin kokemuksiin ja Itkosen vuonna 2018 julkaistuun romaaniin.
FI
93 views
Buy Ticket
Read More
IKUISESTI NUORI
Laura Voutilaisen joulualbumi Minun tähteni on vahvan laulamisen juhlaa. Laulut edustavat uudenlaista joulumusiikkia, jossa paikoin tykitellään menemään Harlemin sunnuntaijumalanpalvelusten malliin ja herkimmillään liitytään suomalaisille tuttuun haikeankauniiseen joulutunnelmaan. Vuonna 2019 julkaistu albumi keräsi kiitosta niin kuulijoilta ja kriitikoilta, ja muun muassa Helsingin Sanomat palkitsi levyn arviossaan viidellä tähdellä. Loppuvuodesta käynnistyvän kiertueen nimi onkin johdettu joulualbumin nimestä. Voutilainen esiintyy ympäri Suomen yhteensä yhdessätoista kirkossa yhdessä multi-instrumentalisti Veera Railion ja säveltäjä-muusikko Lasse Piiraisen kanssa. Piirainen vastasi myös Minun tähteni -albumin tuotannosta. Kiertueella rakastettuja joululauluja tullaan kuulemaan myös Voutilaisen albumin ulkopuolelta. “Minulle on henkilökohtaisesti tärkeää päästä esiintymään säännöllisesti kirkon hiljaisuuteen. Minun Tähteni -albumin mahtipontisuus kääntyy kirkoissa syvällisen kauniiksi musiikilliseksi matkaksi, kun kappaleet esitetään riisuttuina versioina kolmen upean muusikon voimin”, Laura Voutilainen kommentoi.”, Laura Voutilainen kommentoi.
FI
92 views
Buy Ticket
Read More
SMASH INTO PIECES (SE) + Cyan Kicks
SMASH INTO PIECES PALAA LOKAKUUSSA SUOMEEN – SUOMEN KEIKOILLA MUKANA CYAN KICKSTämän kevään Melodifestivalenissa yleisöt hurmannut Smash Into Pieces tuo säkenöivän live-energiansa ja tarttuvat hitit Suomeen osana Manifest-kiertuettaan. Räjähtävästä live-energiasta tunnetun yhtyeen kiertue kattaa Turun Logomon, Lahden Finlandia-klubin ja Tampereen Pakkahuoneen, huipentuen Helsingin Kulttuuritalolle. Suomen keikoilla lämmittelijänä nähdään Cyan Kicks.Länsinaapurimme lupaavimpiin raskaamman rockin yhtyeisiin lukeutuvan Smash Into Piecesin musiikki yhdistelee ennakkoluulottomasti modernia rockia, pop-elementtejä ja jopa EDM-vaikutteita, unohtamatta tarttuvia melodioita ja puhuttelevia sanoituksia. Yhtyeen pehmeänkarhea laulaja Chris Adam Hedman Sörbye on karismaattinen esiintyjä, ja yhtyeen keikat ovatkin kuuluisia dynamiikastaan ja intensiivisyydestään. Smash Into Pieces on tullut tunnetuksi myös visuaalisesti loisteliaasta live-show'staan, jossa nähdään paljon teatraalisia elementtejä, alkaen rumpali The Apocalypse DJ:stä.Smash Into Piecesin esikoisalbumi Unbreakable julkaistiin vuonna 2013 ja se sisälsi hittikappaleen Stronger. Yhtye on siitä lähtien julkaissut useita menestysalbumeita, kuten The Apocalypse DJ (2015), Rise Up (2018), Arcadia (2020), ansiokkaasti tanssimusiikin kentältä ammentanut A New Horizon (2021) ja jälleen vaihtoehtorockimpi Disconnect (2022).Smash Into Pieces on keikkaillut useiden tunnettujen artistien, kuten Amaranthen, Halestormin ja Within Temptationin kanssa. Yhtye ammentaa inspiroivaa materiaalia esimerkiksi omista kokemuksistaan, masennuksesta ja ahdistuksesta ja luo musiikkia, joka koskettaa yleisöä ympäri maailmaa.Suomi on ollut Smash Into Piecesille aina tärkeä maa, ja yhtye odottaakin innolla paluutaan Suomen lavoille. Yhtyeen uusimmat albumit ovat nostaneet bändin tunnetuksi myös Suomessa, ja syksyn kiertueella kuullaan varmasti niin uusia kuin vanhojakin hittejä, mukaan lukien Melodifestivaleneilta tutut menestyshitit Six Feet Under ja Heroes Are Calling.Elektronisen musiikin vaikutteiden ja raskaamman hevin välimaastossa seikkaileva Cyan Kicks puolestaan potki ovet sisään Uuden Musiikin Kilpailussa 2024. Cyan Kicks on kiertänyt viime vuosina Eurooppaa yhdessä Smash Into Piecesin kanssa, joten bändeiltä löytyy jo yhteistä historiaa. Cyan Kicksin tuorein pitkäsoittonsa ”I Never Said 4ever” ilmestyi viime keväänä ja oli ehdolla Vuoden rock-albumin kategoriassa Emma Gaalassa.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Ancient (NOR)
Ancient saapuu Suomeen kolmen keikan kiertueelle lokakuussa! Yhtye nähdään Tampereen Olympiassa torstaina 17.10.
Ancient on norjalainen black metal -yhtye, jonka vuonna 1992 perusti keulahahmo kitaristi ja laulaja Zel. Ancient on tunnettu erityisesti siitä, että se yhdistää perinteistä black metalia melodisiin ja goottivaikutteisiin elementteihin, mikä luo yhtyeelle oman tunnistettavan soundinsa ja erottaa sen monista muista genren bändeistä.
Ancient on tunnettu intensiivisistä ja tunnelmallisista live-esiintymisistään, joissa yhdistyvät visuaalisuus ja voimakas musiikillinen suorituskyky. Keikoilla kuullaan niin vanhempia klassikoita kuin uudempia kappaleita, ja tunnelma keikoilla on vangitsevan mystinen ja pimeä.
Yhtye on kiertänyt laajasti Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Etelä-Amerikassa, ja se on vakiinnuttanut asemansa yhtenä genren merkittävimmistä nimistä. Yhtyeen Suomen keikoilla lämppärinä nähdään oululainen Iku-Turso.Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Ikimetsä - Lastentapahtuma
Pakkaa eväät reppuun – Ikimetsä odottaa
juuri sinua!
Tämä on tapahtuma, jossa luonto, mielikuvitus, metsän
olennot ja yhdessäolo kohtaavat, tarjoten iloa ja riemua kaikille
osallistujille.
Jokaisen kävijän tulee lunastaa itselleen ilmainen vapaalippu Tiketin sivuilta. Lunasta rajoitetut ilmaislippusi nyt ja nähdään Ikimetsässä Rytmikorjaamolla Seinäjoella 17.10.2024! Tapahtuma järjestetään klo 15-19 ja sen ikäsuositus on 3-9 v.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Sirkus Finlandia - HELSINKI
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Sirkus Finlandia - HELSINKI
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Tyttö ja varis
Tyttö ja Varis on pieni suuri tarina odottamattomasta ystävyydestä. Se kertoo ihmisistä, joiden ohi niin helposti kävelemme ja joiden ongelmat eivät kosketa meitä. Näytelmä muistuttaa, että näidenkin ihmisten ympärillä on äidit ja lapset ja elämänkokoiset kysymykset siitä, miten elämää täällä eletään.Sirkku Peltolan nerokas ja tarkka dialogi valottaa eri ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten ajatuksia kirkkaasti ja lämpimällä huumorilla höystettynä. Henkilöt ovat omalla tavallaan kadottaneet elämänsä kompassin ja kaipaavat kipeästi pelastamista. Siihen tarvitaan aina toista ihmistä.Käsikirjoitus: Sirkku PeltolaOhjaus: Markus JärvenpääLavastus: Samuli HallaPuvustus: Päivi Hanttu-LindströmNäyttelijät: Leena Nuora, Helka-Maria Kinnunen, Aino Sirje, Eppu PastinenEsitysoikeudet: Agency NorthEnsi-ilta 21.9. klo 16, Pienellä näyttämöllä Kesto 2h 10min Kotimainen draama
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Erja Lyytinen
Erja Lyytisen lokakuussa 2023 julkaistu livelevy "Diamonds on the road - Live 2023” on
saanut maailmalla loistoarvioita, joka ei yllätä sadan keikan vuosivauhdilla esiintyvän
kitaravirtuoosin kyseessä ollessa. Energisistä live-esiintymisistään tunnettu Lyytinen
on ehtinyt kuluvan vuoden aikana keikkailla kotimaan lisäksi esimerkiksi Australiassa,
Iso-Britanniassa ja Ranskassa.
Kansainvälisesti palkittu kitaristi Erja Lyytinen on pitkän ja menestyksekkään uransa
aikana esiintynyt maailman kärkikaartiin kuuluvien kitaristien, kuten Sonny
Landrethin, Jennifer Battenin ja Joe Bonamassan rinnalla sekä ollut lämmittelijänä
Tom Jonesille, Robert Plantille ja Carlos Santanalle. Syksyllä 2023 Lyytinen nähtiin
myös vierailemassa Kaija Koon Superstadion-konsertissa Helsingin
Olympiastadionilla.
Lyytisen musiikillinen paletti on laaja. Hän yhdistää musiikissaan modernia ja
vanhaa bluesia progressiivisiin sävyihin. Lyytinen on kasvattanut itselleen vankan
kuulijakunnan, josta kertovat parhaan kitaristin tunnustus European Blues
Awardseissa (2017), toinen sija Total Guitar -lehden lukijaäänestyksessä 10 Maailman
Parasta Kitaristia Nyt (2020) sekä ehdokkuus Kanadan Maple Blues Awardseissa
2022. Vuonna 2022 julkaistun ”Waiting For The Daylight” -albumin ensisingle Bad
Seedin kitarasoolo äänestettiin Guitar World – lehden lukijaäänestyksessä vuoden
2022 parhaiden kitarasoolojen joukkoon sijalle 10.
Kesto noin 2 h sisältäen väliajan.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Joose Keskitalo
Folkin mestari Joose Keskitalo saapuu syksyllä G Livelabiin kolmen teemaillan konserttisarjalla!
Joose Keskitalo on vakiinnuttanut asemansa yhtenä 2000-luvun arvostetuimmista laulaja-lauluntekijöistä. Hänen väkeviä laulujaan, profeetallisia näkyjään ja koskettavia tarinoitaan on kuultu jo kahden vuosikymmenen ajan. Luoja auta -esikoisalbumin julkaisusta tuli tänä vuonna kuluneeksi kaksikymmentä vuotta ja Keskitalon kuudestoista albumi "Tähdet palaavat paikoilleen" julkaistaan lokakuussa 2024.G Livelabin teemaillat keskittyvät Keskitalon laulajauran eri aikakausiin ja teemoihin. Ensimmäisenä iltana kuullaan Keskitalon uran alkuaikojen lauluja ja ilta keskittyy Luoja auta -esikoisalbumin ja Kaupungit puristuvat puristimissa -albumin materiaaleihin. Illat avataan keskustelutuokioilla, joissa perehdytään aikakauden levyihin ja teemoihin.Illan kokoonpano:Joose Keskitalo: laulu, kitara, huuliharppu, huilu ja viuluArwi Lind: lyömäsoittimet ja lauluEero Tikkanen: basso ja lauluOtto Eskelinen: puhaltimet, koskettimet ja lauluIltojen teemat ovat:17.10. Joose Keskitalo: Luoja auta & Kaupungit puristuvat puristimissa18.10. Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo19.10. Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo (levynjulkkarit)
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Sarjalipulla pääsy jokaiseen konserttisarjan konserttiin:
17.10. Joose Keskitalo: Luoja auta & Kaupungit puristuvat puristimissa18.10. Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo19.10. Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo (levynjulkkarit)
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 22 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Flow-sirkus esittää: SOFT SPOT
FLOW-SIRKUS ESITTÄÄ: SOFT SPOT
Jokainen meistä on pitänyt viinilasia kädessään ja myös joskus rikkonut sellaisen. Meillä kaikilla on suhde tähän arkipäiväiseen esineeseen, mutta mitä tapahtuu, kun kaksi sirkustaiteilijaa manipuloi laseja ja testaa niiden fyysisiä rajoja yleisön hämmästyneen katseen alla?
Taiteilijat tasapainoilevat leikkisästi esineillä haurautta ja herkkyyttä käsittelevässä tarinassaan. Kuinka paljon jalallinen lasi mahtaa kestää?
Kesto: 55 min
Ikäsuositus: aikuiset ja lapset 7+
Soft Spot is a circus show with a juggler, handstand artist, wooden planks and 300 wine glasses.
Everyone has held a wine glass, everyone has broken a wine glass. Since childhood we have built an exciting relationship with this everyday object but what happens when two artists manipulate and test the physical limits of the glass under the bewildered gaze of the audience?
Duration: 55 min
Age recommendation: 7+
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Turisti: ROADMAN-albumikiertue + Jore & Zpoppa
Turisti – ROADMAN-albumikiertue saapuu Tavara-asemalle 17.10.2024!
Turisti kääntää uuden sivun urallaan. Lokakuussa syyslomaviikolla
järjestettävä ROADMAN-albumikiertue on artistin tähänastisen uransa
suurin sekä hienoin. Kiertue saapuu Tampereelle 17.10. Luvassa on unohtumaton elämys! ROADMAN-kiertueen kaikki
illat avaa koko suomirap-kansan rakastama veljesduo Jore & Zpoppa.Kiertue
juhlistaa Turistin neljättä albumia “ROADMAN”, joka julkaistaan
syksyllä. ROADMAN-kiertueen keikoilla fanit pääsevät kokemaan Suomen
energisimmän liveshown ja kuulemaan ensimmäistä kertaa uuden albumin
biisejä sekä tietysti myös Turistin aikaisempia julkaisuja.
Turisti“Suunnitellu tän kaiken tismalleen.”
Turisti on yhtä kuin tämä hetki. Virheetön flow, koukuttavat kertsit,
räävitön energia ja lähes täydellisyyttä hipova live-esiintyminen -
lista voisi jatkua loputtomiin. Turisti painii täysin omassa sarjassaan.Lavalle
noustessaan Turisti ei ainoastaan räppää. Hän tanssii, laulaa,
näyttelee ja tarjoaa yleisölle todellista teatteria bändinsä, Obikeys
& DJ Yanarito, säestyksellä. Turistin liveshow ei jätä ketään
kylmäksi.
Instagram | TikTok | Spotify
Jore & ZpoppaPohjoisesta Helsingistä
ponnistava Jore & Zpoppa on räpin saralla tällä hetkellä kiistatta
mielenkiintoisin duo. Vuodesta 2018 asti musiikkia tehneet ja
keikkalavoilta tutuksi tulleet veljekset ovat pysyneet uskollisena
tyylilleen, vakiinnuttaen paikkaansa kotimaisen rap-musiikin eturivissä.
Kuplivat ja leikkisät melodiat nitoutuvat yhteen klubia järisyttävän
tuotannon kanssa, vangiten kuulijan heidän maailmaansa jo
ensikuuntelulla.Ylen Lähiöiden finest -sarjastakin tuttu
kaksikko kuuluu pohjois-helsinkiläiseen NSF-kollektiiviin. Duo julkaisi
vuonna 2020 debyyttimixtapensa ”Eskimo Tape”, jota nostettiin laajasti
uuden aallon rap-skenestä tunnettujen artistien toimesta. Debyyttialbumi
”LOVE SZN” julkaistiin maaliskuussa 2023. Keväällä 2024 julkaistu
jättihitti “Heikkouteni (feat. TUULI)”, nousi Suomen Spotifyn Top 50
-listan kärkisijalle.
Instagram (Jore) | Instagram (Zpoppa) | TikTok | SpotifyEteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Keikka on ikärajaton ja keikkapaikalla on erikseen rajattu anniskelualue.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA / ENSI-ILTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Antti Railio – Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Flow-sirkus esittää: SOFT SPOT
FLOW-SIRKUS ESITTÄÄ: SOFT SPOT
Jokainen meistä on pitänyt viinilasia kädessään ja myös joskus rikkonut sellaisen. Meillä kaikilla on suhde tähän arkipäiväiseen esineeseen, mutta mitä tapahtuu, kun kaksi sirkustaiteilijaa manipuloi laseja ja testaa niiden fyysisiä rajoja yleisön hämmästyneen katseen alla?
Taiteilijat tasapainoilevat leikkisästi esineillä haurautta ja herkkyyttä käsittelevässä tarinassaan. Kuinka paljon jalallinen lasi mahtaa kestää?
Kesto: 55 min
Ikäsuositus: aikuiset ja lapset 7+
Soft Spot is a circus show with a juggler, handstand artist, wooden planks and 300 wine glasses.
Everyone has held a wine glass, everyone has broken a wine glass. Since childhood we have built an exciting relationship with this everyday object but what happens when two artists manipulate and test the physical limits of the glass under the bewildered gaze of the audience?
Duration: 55 min
Age recommendation: 7+
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Luomuduo, Kuolema-duo
Rahvaanmusiikin kerho Telakalla!
Luomuduo sekä Kuolema-duoEsteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Esteettömyydestä voi olla etukäteen yhteydessä ravintolan yleiseen numeroon 03 2250700.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Isä
Florian ZellerISÄOhjaus: Taava HakalaAndré haluaa pärjätä yksin kotona, omillaan. Anne-tytär on syystä huolissaan. Tuntuu kuin rakas, hankala ja omapäinen isä eläisi jo omassa, muistisairauden mukana alati muuttuvassa maailmassaan. Varastaako Annen palkkaama hoitaja isän kellon, vaihtuuko huoneiden järjestys miten sattuu, kenen kotona tässä oikein tänään ollaan? Jokainen aamu on aloitettava tyhjästä: missä minä olen? Onko hoitaja ovella tuttu? Entä tytär, onko tämä ainoa tyttäreni, eikös niitä ollut kaksi, semmoinen mukavampikin?Florian Zeller on Euroopan arvostetuimpia nykydramaatikkoja. Hän osaa punoa kirpeän rajuihin kohtauksiin odottamatonta huumoria. Moneen kertaan palkittu näytelmä on omassa sarjassaan ainutlaatuinen: se katsoo maailmaa päähenkilönsä silmin.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Best of Saikkua, kiitos!
Jäikö sinulta joku osa huippusuositusta Saikkua kiitos -trilogiasta näkemättä? Vai oletko nähnyt kaikki ja haluaisit katsoa ne uudelleen, mutta ei löydy kolmea vapaata iltaa?Ei hätää!Nyt tulee Best of Saikkua, kiitos! Kaikkien kolmen osan parhaat palat yhden illan aikana. Silkkaa naurutykitystä! Eikä unohdeta Ismo Leikolan lauluja, niistäkin tietenkin parhaat mukana!
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
The Boys (UK), Pojat
The Boys (UK) + special guest: Pojat lokakuussa Tullikamarin Klubille!
The BoysThe Boys oli tärkeä osa 1970-luvun puolivälin Britannian punk-räjähdyksen ensimmäistä aaltoa. Tehokkailla Steel/Dangerfield -sävellyksillä The Boysista tuli ensimmäinen brittiläinen punkbändi, joka allekirjoitti albumisopimuksen tammikuussa 1977.Yleisö ja musiikkilehdistö ylistivät heidän biisiensä sovituksia ja harmonioita, ja bändi saikin lisänimen "The Beatles of Punk". The Boys tarjosi ensimmäisinä mallin ylivertaiselle pop-punkille.
The Boys syntyi syyskuussa 1975, kun laulaja/kitaristi Matt Dangerfield jätti Mick Jonesin ja Tony Jamesin aloittelevan punkbändin London SS:n perustaakseen uuden bändin entisen Hollywood Bratsin lauluntekijän/kosketinsoittajan Casino Steelin kanssa. Dangerfieldin taideopistokaveri, kitaristi Honest John Plain värvättiin mukaan, ja seuraavana vuonna seuraan liittyivät Kid Reid ja Jack Black.
Matt Dangerfieldin Maida Valessa sijainneen kellarihuoneiston pienen treenikämpän kotistudiossa ensimmäiset levytyksensä tekivät mm. Sex Pistols, The Damned, The Clash ja Generation X...sekä tietysti The Boys.
The Boys teki livedebyyttinsä Lontoon Hope and Anchorissa lokakuussa 1976. Vain muutamia keikkoja myöhemmin heistä tuli ensimmäinen brittiläinen punkbändi, joka allekirjoitti albumisopimuksen, kun NEMS Records nappasi heidät tammikuussa 1977. The Boysin viimeisin albumi on vuodelta 2014.
The Boys -kokoonpanossa soittavat nykyään; Matt Dangerfield (kitara/laulu), Casino Steel (koskettimet/laulu), Martin H-Son (rummut) sekä myös ruotsalaisesta Sator-yhtyeestä tutut Kent Norberg (basso/laulu) ja Chips Kiesbye (kitara/laulu).
PojatVuonna 1990 ensimmäisen albuminsa julkaissut Pojat nousi jo ensimetreillä niin sanotun ramopunk-genren huipulle Ne Luumäkien ja Luonteri Surfin ohella. Vuonna 1992 tammikuussa nousi "Pasi Virtanen" virallisen singlelistan ykköseksi. Vuosien varrella bändi on julkaissut yhdeksän studioalbumia mukaan lukien uusin julkaisu, vuoden 2023 "Nämä ajat". Näiden lisäksi se on julkaissut koko joukon singlejä, EP-levyjä, kokoelmia sekä osallistunut erilaisiin yhteistyöprojekteihin kuten esimerkiksi Ne Luupojat Surf -nimikkeen alla julkaistuilla joululevyillä ja livelevyllä. Miika Söderholm julkaisi lisäksi oman soololevyn "Kuusnolla" vuonna 2016.
Yhtyeessä soittaa alkuperäiskokoonpanosta tutut kitaristi/ laulaja Miika Söderholm sekä pitkän tauon jälkeen riviin palannut kitaristi Mikko Holmström. Basistit ja rumpalit ovat matkan varrella muutamaan kertaan vaihtuneet, nykyään kokoonpanoon kuuluvat Raipe Laine (basso, taustalaulu) ja Timo Tolppa (rummut).
Bändi on kovassa iskussa, eikä hiipumisen merkkejä ole nähtävissä.Keith Richardsia lainaten: we're gonna bop til' we drop!
Aikataulu:19:00 Ovet19:45 Pojat21:00 The BoysKonsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä.
Lipun hinta ovien auettua 28 €.
****
Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Resurrecting Dead Darlings
Resurrecting Dead Darlings (2024)
Raekallio Corp. on aloittanut uuden yhteistuotantoteosten sarjan!
Ensimmäisenä teoksena nähdään Resurrecting Dead Darlings – A Palindromic Process of Artistic Rebirth -teos.
Thar Be Dragonsin, Raekallio Corpin ja Kekäläinen & Co:n yhteistyötuotanto Resurrecting Dead Darlings käsittelee sitä, miten käyttämättömät ideat ja henkilökohtaiset dokumenttiarkistot voidaan herättää henkiin esityksen uudelleen määrittelyn kautta. Projekti jakautuu kolmeen vaiheeseen: incubation, gestation ja birth/resurrection.
Vuonna 2024 Thar Be Dragons (TBD) aloittaa projektin incubation vaiheen. Tanssitaiteilijat Ryan Mason ja Annamari Keskinen sekä äänisuunnittelija Timo Tikka
herättävät henkiin luovuutensa, etsien, arkistoiden, kuratoiden ja jakaen kuolleita rakkaitaan niiden uusissa olomuodoissa. Projekti korostaa taiteellista prosessia dynaamisena matkana - jatkuvana muutoksena, keskeneräisyyden omaksumisena ja luovan tutkimuksen alustana, missä ilmentyy tekijöiden ja katsojien/kanssakokijoiden välinen symbioottinen suhde.
Pyrimme irtautumaan perinteisestä näyttämömuodosta ja sen luontaisesta hierarkkisesta rakenteesta, sijoittamalla projektimme esimerkiksi studio- ja museoympäristöihin. Tavoitteenamme on jatkaa vallitsevien normien haastamista siitä, miten tanssia tulkitaan ja kohdataan sekä luoda avoimempaa vuoropuhelua yleisön ja taiteilijoiden välille.
Teoksen taiteellista työprosessia jaetaan aktiivisesti myös netissä. TBD:llä on jatkuvasti kehittyvä virtuaalinäyttely taiteelliseen tutkimukseen fokusoidussa Research Catalogue:ssa.
Tule olennaiseksi osaksi kehittyvää taiteellista kudosta ja seuraa taiteellista prosessia livenä ja verkossa!
Verkkonäyttely: Research Catalogue - an international database for artistic research
Thar Be Dragons: Resurrecting dead darlings | THAR BE DRAGONS
www.raekallio.fi/resurrectingdeaddarlings
TEKIJÄTIEDOT
Tanssijat: Annamari Keskinen, Ryan Mason
Äänisuunnittelu: Timo Tikka
Tuotanto: Thar Be Dragons, Raekallio Corp. ja Kekäläinen & Co (Tuotanto- ja pienryhmäkumppani)
Ensi-ilta: 17.10.2024
Kesto: n. 60 min
Liput: 30 €/15 €
Numeroimattomat istumapaikat.
Alennuslippuihin oikeuttavat kortit (opiskelija, työtön, siviilipalvelus- ja varusmiehet, eläkeläinen, teatterialan liittojen jäsenkortit) tarkistetaan tapahtuman ovella.
Ovilipunmyynti aukeaa 30 min ennen esitystä.
Kesto: n. 60 min
Lippuja ei saa varata verkkokaupassa, puhelinpalvelussa varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä, esteetön kulku hissiin ja teatteriin on C-rapun pääoven luiskan kautta.Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: katri@raekallio.fi
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Tomi Salesvuo East Funk Attack
Tomi Salesvuo East Funk Attack julkaisee neljännen albumin lokakuun 4. päivä. Useampaan kertaan euroopassa kiertänyt, kotimaan klubeilla sekä festareilla esiintynyt kymmenen vuotias East Funk Attack yhdistelee eri musa vaikutteita energisellä asenteella ennakkoluulottomasti. Eclipse Music levy-yhtiön julkaisema tiivis rock-funk paketti saattelee yhtyeen laajalle kotimaankiertueelle joka soi pitkälle kevääseen asti! Esimakua uudenlevyn tunnelmasta on saatu jo julkaistuilta kahdelta singleltä ”Losing You” ja ”We Are The Party” joiden musiikkivideoista vastaa Joel Korhonen (Noise Media). palaute on ollut uudesta materiaalista ylistävää ja mm. Losing You -single nousi ilmestyessään Spotifyn New Music Friday listalle Suomessa. Uudella levyllä kuullaan vierailevina artisteina kitaristit Riku Rajamaa ja Erja Lyytinen, sekä Funk-artisti, laulaja-pasunisti Nils Landgren (Ruotsi) ja yhtyeen kanssa kiertueilla ja festivaaleilla esiintynyt laulaja Sami Pitkämö. Tomi Salesvuo East Funk Attack: Tomi Salesvuo - rummut, laulu Taru Ratilainen - laulu Matias Kiiveri - kitara, laulu Janne Kinnunen - basso, laulu Ilmari Aitoaho - koskettimet, laulu
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Joutsenlampi
International Classical Ballet esittää: Joutsenlampi
Joutsenlampi on säilyttänyt asemansa yleisön suosikkina yli vuosisadan. Tämä upea tarina ja suuri esitys on kehitetty muinaisesta saksalaisesta myytistä, ja se kertoo tarinan ihanasta prinsessa Odettesta, joka on lumottu joutseneksi noita Rothbartin pahantahtoisen lumouksen toimesta.Tämä mystinen kertomus avautuu Pjotr Tšaikovskin loistaviin sävellyksiin, jotka ovat rakennettu valon ja pimeyden ristiriidan rinnalle, jota ilmentävät Odette ja Odile.
Kesto 2 tuntia, väliaika
Järj. International Classical BalletLIPUT:Hinnat sisältävät palvelumaksun64,00 € peruslippu54,00 € eläkeläiset50,00 € Lapset alle 12 v ja ryhmät min. 5 hlö
Vammaisavustajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.www.vammaiskortti.fiTilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
tapahtumataloraahe.fi
Esityksen kesto 2 tuntia sisältää väliajan.
Tapahtumatalo Raahe, Kirkkokatu 27. (2, krs.)Raahesalin lipunmyynti p. 044 439 3237lipunmyynti@raahe.fiTapahtumatalo Raahen ovet avataan tuntia ennen esitystä.Pidäthän alennuksiin oikeuttavan kortin mukana.
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Maarit Hurmerinta Duo
Maarit Hurmerinta Painotalolla!
Maarit Hurmerinnan ura esiintyvänä artistina käynnistyi jo 1972 – ja se on kantanut vahvana peräänantamattomuuden, hienojen kappaleiden ja Äänen ansiosta. Maarit ja Sami Hurmerinta ovat pariskunta, jonka tekemisessä ja elämässä näkyy voimakas rakkaus musiikkiin ja tekemisen into.
Hurmerintojen uralle mahtuu käsittämätön määrä loistavia kappaleita ja lukuisia hittejä Jäätelökesästä Toiset tytöt, toiset pojat -kappaleeseen.Ovet avautuvat klo 18:00.
Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Paikat ovat numeroimattomia istumapaikkoja.
Kaikilla Äänekosken 9-luokkalaisilla vapaa pääsy. Ennakkoilmoittautuminen osoitteeseen kulttuuri@aanekoski.fiKonsertti kuuluu Seniorikortin konserttitarjontaan. Ennakkoilmoittautuminen osoitteeseen kulttuuri@aanekoski.fi
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Lil Tjay
Yhdysvaltalainen rap-artisti Lil Tjay saapuu Helsingin jäähalliin lokakuussa
Huippusuosittu Lil Tjay saapuu Suomeen osana The Past 2 Present European Tour -kiertuettaan. Newyorkilainen rap-artisti esiintyy Helsingin jäähallin Black Boxissa 17. lokakuuta 2024. Illan lämppärinä nähdään Memphisistä kotoisin oleva Key Glock. Lipunmyynti keikalle alkaa Ticketmasterissa perjantaina klo 10.
Lil Tjay on amerikkalainen rap-artisti, joka nousi kuuluisuuteen vuonna 2017 Soundcloudissa kappaleella Resume ja nousi jättisuosioon singlellä Brothers, mikä johti levytyssopimukseen Columbia Recordsin kanssa. Hänen debyyttialbuminsa True 2 Myself julkaistiin vuonna 2019 ja se debytoi Billboard 200 -listan sijalla 5. Hänen toinen albuminsa Destined 2 Win julkaistiin vuonna 2021 ja sisälsi hitin Calling My Phone. Viimeisin albumi 222 julkaistiin heinäkuussa 2023. Albumilta löytyy useita collab-biisejä muun muassa Summer Walkerin, Polo G:n ja The Kid LAROI:n kanssa.
Viime kesänä ilmestyneen pitkäsoittonsa lisäksi Lil Tjay julkaisi June22-biisin, joka kertoo avoimen ja koskettavan tarinan kesällä 2022 tapahtuneesta ryöstöyrityksestä, jossa artistia ammuttiin.
Artistin tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuva Calling My Phone nousi Spotifyn Globaalin listan sijalle #3 ja Suomessa sijalle #12. Kappaletta on striimattu maailmanlaajuisesti yli 1.1 miljardia kertaa ja Suomessakin se on ylittänyt kultarajan.
Lil Tjay on nähty Suomessa kahtena kesänä peräkkäin, Blockfesteillä elokuussa 2023 sekä Ruisrockissa heinäkuussa 2024.
Illan lämmittelevä Key Glock on tunnettu amerikkalainen rap-artisti, joka nousi esiin vuonna 2017 julkaistulla mixtapellaan Glock Season. Hänen tuorein julkaisunsa on tammikuussa 2024 ilmestynyt Let's Go -single vuoden 2023 kolmosalbumin Glockoma 2 deluxe-versiolta. Hänen energiset live-esiintymisensä ja ankara flow ovat tehneet hänestä yhden uuden aallon merkittävimmistä nimistä.
KEIKKA:
LIL TJAY (USA)
17.10.2024 Black Box, Jäähalli, Helsinki
Support: Key Glock
Ikäraja: S
FI
19 views
Buy Ticket
Read More