6744 result(s) found for ""

Samuli Edelmann image
Samuli Edelmann
Samuli Edelmann on poikkeuksellinen omaa tietään kulkeva tulkitsija, jonka laaja-alainen repertuaari taidelevyistä pop-musiikkiin on löytänyt tiensä suomalaisten sydämiin. Laukon kartanon juhlakesään Samuli Edelmann tuo ainutlaatuisen kaksoiskeikan, jossa runollinen taiteilija kohtaa railakkaan popparin. Ensimmäisellä puoliskolla kuulemme lauluja kulttimaineeseen nousseilta ”Vaiheet” -albumeilta, jotka sisältävät Samulin isän Toni Edelmannin sävellyksiä muun muassa Goethen, Hessen ja Shakespearen teksteihin. Kokoonpanossa tunnelmoivat saksofonisti Jukka Perko ja pianisti Matti Paatelma. Pulssi kiihtyy keikan toisella puoliskolla, kun puistolavalle nousee alkuperäinen Helsinki Sound Machine. Legendaarisessa yhtyeessä soittavat Leri Leskinen, Kalle Chydenius, Sami Kuoppamäki ja Peter Engberg. Rakastettujen klassikkohittien rinnalla kesäillassa fiilistellään Samuli Edelmannin uusia valloittavia pop-biisejä. Laukon puistossa näet ja koet suosikkiartistisi ainutlaatuisissa puitteissa. Laukon Kesän keikat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle. Mukavasti alkuiltaan sijoittuvien puistokeikkojen lomassa nautit herkullisista tarjoiluista, lumoavasta taiteesta ja kiehtovasta historiasta. Vuosittain vaihtuvat mittavat nykytaidenäyttelyt sisältyvät ennakkolipun hintaan. Laukon kartano sijaitsee Pyhäjärven rannalla 40 km Tampereen eteläpuolella. Ajoaika Helsingistä, Turusta ja Porista on alle 2 tuntia. Kartanolla on ilmaiset pysäköintialueet ja venesatama. Keikkalaivat ja -bussit löydät verkkosivuiltamme. Laukon kartano FacebookLaukon kartano InstagramNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Rannekkeita vaihdetaan klo 12 alkaen kartanon lippukassoilla. Keikkalippu sisältää pääsylipun Laukon suureen taidekesään.  Ovet näyttelyihin, ravintolaan, kahvilaan, puotiin ja terassille avautuvat klo 12. Paikat ovat numeroimattomia seisoma- ja istumapaikkoja. Liput ovelta, jos jäljellä. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläLisätietoja esteetömyydestä: Ravintola, kahvila, puoti ja puisto ovat esteettömiä. Näyttelytilat ovat portaiden takia esteellisiä. Lisätietoa tapahtumaan saapuville: Saapumis- ja pysäköinti-info: Mittavat ilmaiset pysäköintialueet. Muista saapua vähintään 1 tunti ennen tapahtuman alkua, jotta ehdit rauhassa siirtyä keikkapuistoon. Ei julkista liikennettä, mutta eri puolilta Suomea saapuu keikkabusseja. Lisäksi pääsee Hopealinjojen laivalla Tampereelta. Lisätietoja verkkosivuilta. Näyttelyinfo: ennakkolippuun sisältyy näyttelylippu, jolla pääsee klo 12-18 tutustumaan Laukon Kesän lukuisiin taidenäyttelyihin. Ravintolapalvelut: Laukon kartanon pihapiirissä suosittu kesäravintola ja kahvila terasseineen. Keikkapuistossa mittavat anniskeluoikeuksilla varustetut terassit, joilta löytyy juomien lisäksi pientä syötävää. Keikkapuisto: yli tuhat vapaamuotoista (ei katettua) istumapaikkaa, ei omia juomia, piknikviltit ja retkituolit sallittuja, sadesäällä varustaudu sadetakilla. (Klikkaamalla kuvaa saat sen suurennettua)
Rakkauskirjeitä image
Rakkauskirjeitä
A.R. Gurney – Juha LehtolaRakkauskirjeitäRooleissa Seela Sella ja Esko RoineKäsikirjoitus A. R. GurneySuomennos Juha LehtolaAndrew ja Melissa ovat lapsuudenystäviä, jotka pitävät toisiinsa yhteyttä läpi vuosikymmenten kirjoittamalla kirjeitä. He elävät tahoillaan elämäänsä, rakentavat uraa ja parisuhteita, keski-ikäistyvät ja vanhenevat. Toisinaan jompikumpi ehdottaa tapaamista.Rakkauskirjeitä on kahden hengen näytelmä, jonka rooleissa nähdään nyt yhdet Suomen rakastetuimmista näyttelijöistä, Seela Sella ja Esko Roine. Tätä näytelmää ovat maailmalla aiemmin esittäneet lukuisat toinen toistaan kuuluisammat näyttelijät, mm. Elizabeth Taylor, Gerard Depardieu, Mia Farrow, Tom Hanks ja Mel Gibson.Näytelmän luonteeseen kuuluu, että sitä ei missään nimessä saa opetella ulkoa, vaan esitys tapahtuu hetkessä, tässä ja nyt. Luvassa ei ole pikkusievää muistelua tai kaihoisaa nostalgiaa, vaan kirjeenvaihto on aitoa ja elämänmakuista, räävitöntä ja hauskaa.Esityksen kesto on noin 2 h sisältäen väliajan.Näytelmän tekijänoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.--------------------Teatterilippu: 38 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)Eläkeläinen: 37 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)Ryhmälippu: 35 € (min. 20 hlöä, vain Hopealinjojen kautta)Huom! Oikea katsomolohko on anniskelukatsomo. Se on K-18. Anniskelukatsomossa voit nauttia alkoholijuomia myös esityksen aikana.Lipun hinta ei sisällä laivamatkaa saareen. Laivalippu on ostettava erikseen Hopealinjojen verkkokaupasta:https://www.hopealinjat.fi/palvelut/tampere-laukontori-viikinsaari/Teatterin asiakkaana voit ostaa edulliset teatterilaivaliput Viikinsaareen. Nämä liput käyvät vain yhdessä teatterilipun kanssa näytöspäivänä ennen näytöstä.Laivaan astuessasi sinut tulee esittää sekä teatteri- että laivalippu.Aikuinen ja eläkeläinen 10 € (norm. 15/12 €)Lapsi 3-12 v. 8 € (norm. 10 €)Ostathan laivalippusi hyvissä ajoin ennen esityspäivää.Laivamatka saareen kestää 20 minuuttia. Laivat lähtevät tasatunnein Tampereen keskustasta, Laukontorin satamasta klo 10 alkaen, paluulaivat Viikinsaaresta aina puolelta.Jos esitys alkaa klo 14, osta laivalippu viimeistään klo 13 laivaan. Laivalle tulee saapua 15 min. ennen lähtöaikaa.Viikinsaareen kannattaa kuitenkin saapua ajoissa. Saaressa on paljon tekemistä ja hyvät ravintolapalvelut.Kartanomenu 59 € (sis. palvelumaksun)Kartanomenu on kolmen ruokalajin ateria johon kuuluu alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Menun nauttimiseen kannattaa varata aikaa noin kaksi tuntia. Suosittelemme tekemään myös pöytävarauksen.p. 050 352 5505varaukset@ravintolaviikinsaari.fi------Viikonloppuisin tarjolla on myös Ravintola Viikinsaaren upea brunssi, joka täyttää vaativimmankin saarikävijän tarpeet. Brunssi 35 € aikuinen / 15 € lapsi (sis. palvelumaksun)Viikinsaaren brunssi menu: https://www.ravintolaviikinsaari.fi/brunssiTarjolla on lisäksi lipunoston yhteydessä seuraavat väliaikatarjoilut:Kahvi ja Viikinsaari -leivos 10,50 €Kahvi ja pulla 7,50 €Kahvi ja pasteija 7,50(hinnat sisältävät palvelumaksun)Ryhmämyynti yli 30 hengen ryhmät: asiakaspalvelu@hopealinja.fi, 010 422 5600
Kun Porvoo ei riitä image
Kun Porvoo ei riitä
Porvoon Kesäteatteri 2025, Musiikillinen kulissikomediaOhjelmatoimistoNAURATTAVA AVIOLIITTO, OSA 2. KUN PORVOO EI RIITÄAvioliitto 46 v. ja yhteinen työpaikka 36 v. kiihdyttävät vain tahtiaan. Ohjelmatoimisto Naurattavan Avioliiton ovet käyvät tiuhaan tahtiin ja puhelin soi milloin vaan. Onhan ohjelmatoimisto auki 24/7. Maailman ja Suomen huippuja, presidenttejä, politiikkoja, artisteja, imitaattoreita, näyttelijöitä, tanssijoita ja muuten vaan julkkiksia on tarjoamassa uusia, yllättäviä taitojaan. ”Tartsin Stand upia ja laulua, ”Teatteri-Jorma” ja Sonkajärven Elvis, imitaatiota, runonlausuntaa ja ties mitä. Kulissien takana avioliiton arki sotkeutuu kaikkeen. Soppa on valmis. Kaikki alkoi ja jatkuu siitä, KUN PORVOO EI RIITÄ.Näyttämöllä: Juha Laitila, Satu LaitilaMusiikki Tomi KoponenKäsikirjoitus: Juha LaitilaOhjaus: Päivi MäkinenTuotanto: Satu Laitila, Fast Move Oy, puh. 0400 787878 info@porvoonkesateatteri.fi KARTANO & KYLPYLÄHOTELLI HAIKKO, Haikkoontie 114, 06400 Porvoo, https://www.haikko.fiTeatterin katsomo Kartano & Kylpylähotellin Kongressikeskuksessa on ilmastoitu. Koko tilassa ravintoloineen on tarjoiluoikeudet, myös katsomoon. Väliaika- ja muut tarjoilut, saapuminen, teatteripaketit https://www.haikko.fi/yhteystiedot/saapumisohjeet https://www.haikko.fi/info/yhteystiedot/ puh. 0600 151 31 (arkipäivisin 8:30-17)Näytökset ti 15.07. - su 03.08.2025Esityksen kesto: n, 1,5 h väliajalla. Pidätämme oikeuden muutoksiinRyhmämyynti, erikoisjärjestelyt ja lisätiedot: Satu Laitila, tuottaja, Fast Move Oy, info@porvoonkesateatteri.fi, www.porvoonkesateatteri.fi, puh. 0400 787878Tapahtuman järjestäjä: Fast Move Oy / Porvoon KesäteatteriPÄÄSYLIPUT JA LIPUNMYYNTI: liput 33,00 € / 29,00 € sis. palvelupalkkion, www.lippu.fi ja R-Kioskit (+ tilausmaksut alk. 1,50 €), lippuja rajoitetusti myös teatterin ovelta tuntia ennen esityksen alkua info@porvoonkesateatteri.fi, puh. 0400 787878. Istuinpaikat ovat numeroimattomia.
Asuntomessut Oulussa image
Asuntomessut Oulussa
Tervetuloa Asuntomessuille Ouluun 18.7.-17.8.2025Liput Asuntomessuille Ouluun myydään päiväkohtaisesti ja niitä on rajallisesti saatavilla. Suosittelemme siis lippujen hankkimista hyvissä ajoin ennakkoon! Tapahtuma on avoinna päivittäin ma-ke & pe-su klo 10.00–18.00, torstaisin klo 12.00–20.00.SaapuminenMessulippu sisältää matkustusoikeuden Oulun Seudun Liikenteen linja-autoissa. Matkustusoikeus on voimassa 24 tuntia ensimmäisestä leimauksesta. Bussissa lipunlukijalle voi näyttää joko printattua tai mobiililippua. Mikäli saavut omalla autolla, aseta navigaattoriin osoitteeksi Merivirrantie 7, Oulu (P1) tai Korjaamontie 4, Oulu (P2) ja seuraa parkkialueiden opasteita. Pysäköintialueelta on maksuton bussikuljetus messuportille. Esteetön pysäköinti sijaitsee osoitteessa Lipporannantie 4–6, Oulu. Lipporannantie 4-6 on oikea osoite myös takseille.Asuntomessujen sovellus ja virtuaaliset AsuntomessutOstamalla messulipun verkosta saat pääsykoodin myös Asuntomessujen sovellukseen, jossa pääset tutustumaan mm. messukotien virtuaaliesittelyihin sekä hyödyntämään messualueen interaktiivista karttapalvelua. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Apple Storesta sekä Google Play Storesta.Lipun vaihtaminenOstettu lippu käy vain lippuun merkitylle päivälle. Vierailupäivän voi muuttaa 24 tuntia aikaisemmin Lippu.fi:n puhelinpalvelussa: 0600 900 900 (Puhelun hinta 2€/alk.min + mpm/pvm. Jonotuksesta peritään normaali puhelumaksu oman liittymäsopimuksen mukaisesti.). Huomioithan, ettei lippu ole henkilökohtainen, esteen sattuessa voit siis halutessasi luovuttaa lipun eteenpäin.Ryhmävierailuihin liittyen olethan yhteydessä asuntomessut@ouka.fiLue lisää tapahtumasta täältä.
VARTIOVUOREN KESÄKONSERTIT - SF BLUES image
VARTIOVUOREN KESÄKONSERTIT - SF BLUES
Supersuositut Turun Vartiovuoren Kesäkonsertit saavat jatkoa! Viime vuonna lanseeratut Vartiovuoren Kesäkonsertit saavat jatkoa tänä vuonna. Turun Kesäteatterin tiloissa Vartiovuorella järjestetään ensi kesänä kymmenen kesäkonserttia. Sunnuntaisin alkuillasta järjestettävissä konserteissa esiintyvät mm. Suvi Teräsniska, Samuli Edelmann, Jarkko Martikainen, Samae Koskinen, Heli Laaksonen ja Kyösti Mäkimattila sekä Juliet Jonesin Sydän Ensimmäinen konsertti järjestetään sunnuntaina 29. kesäkuuta ja viimeinen sunnuntaina 31. elokuuta. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyt Vartiovuoren kesäkonsertit olivat menestys. Yleisöltä ja esiintyjiltä saatu palaute oli positiivista ja liki kaikki konsertit myytiin loppuun. Maamme vanhimpiin kaupunkipuistoihin lukeutuva Vartiovuorenpuisto ja siellä sijaitseva Turun kesäteatterin näyttämö tarjoavat oivat puitteet kesäkonserttien järjestämiselle.Kesän 2025 kymmenen kesäkonsertin sarja alkaa sunnuntaina 29. kesäkuuta Suvi Teräsniskan konsertilla. Muita kesän aikana vehreässä ja viihtyisässä Vartiovuorenpuistossa esiintyviä artisteja ovat Kaseva, Samuli Edelmann, Diandra, SF-BLues, Jarkko Martikainen, Samae Koskinen, Heli Laaksonen ja Kyösti Mäkimattila, Juliet Jonesin Sydän ja Martti Servo & Napander.- Viime kesän Vartiovuoren Kesäkonserteissa oli poikkeuksetta ihana tunnelma. Artistit ja yleisö viihtyivät. Olen todella iloinen, että tänä vuonna saimme kasvatettua konserttien määrän kymmeneen, sanoo konsertteja järjestävän GramoPopin Kristiina Heikkilä.Konserttien kahvilapalveluista vastaa viime vuoden tapaan suosittu kesäkahvila Cafe Ankka, jonka munkkien on sanottu olevan Turun parhaita.Konsertit järjestää turkulainen ohjelmatoimisto GramoPop Oy yhteistyössä Turun Kesäteatterin kanssa. Turun Kesäteatteri on vuonna 1916 perustetun Turun Työväen Teatterin kannatusyhdistys ry:n ylläpitämä, maamme vanhin yhtäjaksoisesti samassa paikassa toiminut ammattikesäteatteri.VARTIOVUOREN KESÄKONSERTITVartiovuoren kesäteatteri, Vartiovuori TurkuSu 29.6.2025 Suvi TeräsniskaSu 6.7.2025 KasevaSu 13.7.2025 Samuli EdelmannSu 20.7.2025 DiandraSu 27.7.2025 SF-BluesSu 3.8.2025 Jarkko Martikainen, Samae KoskinenSu 17.8.2025 Heli Laaksonen Ja Kyösti MäkimattilaSu 24.8.2025 Juliet Jonesin SydänSu 31.8.2025 Martti Servo & NapanderKonsertit alkavat klo 17.00, tapahtumapaikka aukeaa klo 16.00Liput: Lippujen hinnat 39,90 € ennakkoon ja ovelta 45 €Ei ikärajaaJärjestäjä: GramoPop Oy