3362 result(s) found for ""

Festarifiiliksiä image
Festarifiiliksiä
Aikamatka 90-luvun Festarifiiliksiin ja musiikin hajuun Outokummun teatteri esittää ysärirokkia tykittävän Festarifiiliksiä-musikaalin Outokummussa Vanhalla kaivoksella 1.-2.11.2024. Festarifiiliksiä kertoo kaveriporukan matkasta Outorockiin ja festariviikonlopun tapahtumista kaikkine asiaan-kuuluvine hahmoineen ja ilmiöineen. Mutkikkaat parisuhdekuviot, fanitus, festarihörhöt, bändiasiantuntijat, muusikot, musiikin haju, festarieväät, järjestyshenkilöt ja bäkkäri kuuluvat oleellisesti kattaukseen.Komediallisten ainesten kyljessä kulkee yksinäisyyden teema – miten käy sen nuoren, joka saapuu festivaaleille yksin? Outokummun teatterin kunnianhimoinen kantaesitys yhdistelee puheteatteria, musiikkia ja tanssia.Festarien musiikillisesta annista vastaa ammattimuusikoista koostuva RaiRai Company. Marraskuussa päivät raahautuvat kuin varisparvi ja kaipuun kaljakori kilisee, kuten laulussakin sanotaan, joten silloin hyville Festarifiiliksille on mitä oivin paikka Pohjois-Karjalassa, aivan Ilosaarirockin laulumailla.Vain kolme esitystä, joten eläeläelä emmi lipuntilauksessa. Me nimittäin teille aikamoiset Festarifiilikset näytetään! Käsikirjoitus ja ohjaus: Stiina IkonenTuotanto: Outokummun teatteri ja Minna KarttunenEsiintyjät: Kati Ahmaharju, Taija Mustonen, Tomi Laurikainen, Jyrki Haapala, Marko Kaasinen, Johanna Cronwright, Virpi Pajarinen, Janne Keinonen, Minna Karttunen, Niina Vihola, Tuulia KauppinenMusiikki: Janne Keinonen, laulu, Martti Orre, koskettimet ja laulu, Juho Prokki, basso ja laulu, Jere Kekäle, kitara, Taija Veijonmaa, rummutLavastus: Koulutusyhtymä Riverian opiskelijatÄäni- ja valosuunnittelu: Markku ”Werne” Tanskanen ja Riverian opiskelijatGraafinen ilme: Kseniia Svetlanova ja Petri Jokela Facebook | InstagramOvet avautuvat 30min ennen esityksen alkua. Esityksen kesto 1h 45min, sisältää lyhyen väliajan.  Kaikki liput vaihdetaan rannekkeisiin. Maksuton eteispalvelu. ***EsteettömyysAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä järjestäjään: festarifiiliksia@gmail.com
Pesso + Rebekka Holi image
Pesso + Rebekka Holi
Emma-voittaja ja loppuunmyytyjä keikkoja soittanut Pesso julkaisi neljännen albuminsa sadboi maaliskuussa 2024. Vahvoista albumikokonaisuuksista tunnettu Pesso kuvailee uuden albumin olevan hänelle rauhaa tuonut projekti. ”sadboi-albumi on sellanen lohtulevy mulle itelleni”, Pesso kertoo. Uudelta albumilta julkaistiin kolme singleä — tennistä feat. Pykäri, kauan (ihan liian) ja kermavaahtoo — ennen koko tuotoksen julkaisua. Nyt Pesso kiertää levyjulkaisun tiimoilta ympäri Suomea kevätkiertueella. Pesso on artisti ja tuottaja, joka säveltää, sanoittaa, tuottaa ja sovittaa musiikkinsa itse. Ennen maaliskuun julkaisuaan albumit Kunnes mä tapasin sut(2018), Miks sä et oo niinku kaikki muut? (2020) ja 33 (2022) julkaissut artisti on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä tämän hetken kiinnostavimmista artisteista ja live-esiintyjistä. Pesso on tehnyt uransa aikana yhteistyötä artistien kuten Gasellien, pehmoainon, Pyhimyksen, F:n, Karinan ja Yonan kanssa. Artistin kuunnelluimpiin kappaleisiin lukeutuvat muun muassa 1000 VIIKKOO (feat. pehmoaino), Haikee sekä FYE. Laulaja-lauluntekijä Rebekka Holi julkaisi helmikuussa 2024 uuden Kukkaan-albuminsa, jonka tiimoilta artisti lähti levyjulkkarikiertueelle maaliskuun alussa. Kukkaan on musiikillisesti Holin aiempaa tilkkutäkkimäistä Posliinijättiläinen -albumia suoraviivaisempaa poppia ja rokkia. Melodiat ovat koukuttavia ja omintakeisia kuten Holin sävellystyyliin kuuluu. Holin soittama akustinen kitara myös nivoo albumin tunnelmallisesti latautuneita kappaleita kauniisti yhteen. Tuokiokuvamaisesta albumista välittyy kuuntelijoille selkeä viesti: ympäristön tarkkaileminen ja kohtaamiset toisten olentojen kanssa kasvattavat ja niin ollen avittavat kukkaan puhkeamisessa. Rebekka Holi on Helsingistä kotoisin oleva artisti ja lauluntekijä, jonka musiikki on oivaltava sekoitus rokkia ja indiepoppia. Musiikkia läpi elämänsä säveltänyt artisti on suorasukainen sanoittaja, joka kertoo kappaleissaan oman elämänsä kokemuksista ja koukeroista. Syvällä oman taiteensa parissa viihtyvä Rebekka Holi on kokonaisvaltainen artisti, joka luo omaa taiteellista maailmansa pala kerrallaan. Kappaleet ovat Holin sanoittamia sekä säveltämiä. Artisti on myös itse tehnyt kansitaiteensa. Aikataulu:20:00 Ovet20:45 Rebekka Holi22:00 Pesso Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Dingo image
Dingo
Harvalla yhtyeellä on ollut yhtä läpileikkaava vaikutus suomalaiseen musiikkitantereeseen kuin Dingolla. Kaupallisesta näkökulmasta katsottuna kokoonpano teki historiaa heti ensilevytyksillään, sillä ”Nimeni on Dingo” ja erityisesti ”Kerjäläisten valtakunta” komeilevat edelleen maamme kaikkien aikojen myydyimpien albumien joukossa. Ilmiön tasolla Dingon nostattama huuma on puolestaan täysin ainutlaatuista. Sifonkihuivien meri, keikkabussin perässä roikkuneet ihailijat, ovista ja ikkunoista tursunnut faniposti. Samanlaista hysteriaa ei ole näillä leveysasteilla sittemmin nähty.Emma-palkittu bändi on vaikuttanut laajasti myös seuraavien aaltojen huippunimiin. Dingo on inspiroinut etenkin vuosituhannen taitteen uusia suomalaisia menestystarinoita, joista osa on saavuttanut suosiota myös kansainvälisesti. Heidän kappaleitaan on myös uudelleenversioitu kunnianosoituksina laajalti. Asemasta kertoo oikeastaan kaiken olennaisen se, että 80 000 kappaleen äänitemyyntiä on heidän kohdallaan pidetty pettymyksenä.Neumannin luotsaama Dingo on pysytellyt maamme tunnetuimpien esiintyjien joukossa jo 40 vuoden ajan. Settilista koostuu ajattomista megahiteistä toisensa perään: Autiotalosta Levottomaan tuhkimoon, Sinä ja minä -läpimurtobiisistä aina uutta suosiota saaneeseen Nahkatakkiseen tyttöön. Porissa perustettu, suomirockin ja -popin suurten joukkoon paikkansa naulinnut yhtye valittiin myös Suomen musiikin kunniagalleriaan vuonna 2022. Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä. Tiedustelut ja pöytävaraukset seurueille (4-20 hlö.) apollo@nightclub.fi Tiedustelut apollo@nightclub.fi
Thelma ja Loviisa image
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
Wheel image
Wheel
WHEEL TO TOUR FINLAND IN LATE AUTUMN 2024 Formed in 2015, WHEEL established themselves as one of Finland’s most exciting metal exports. Angular riffs and unforgettable melodies are not only the trademark of the combo from Helsinki but also a resistant central theme of WHEELs music. The new album Charismatic Leaders will mark the next chapter of the bands career and engages with a sensitive topic which the trio shaped into a seven-song prog metal opus. “This is our heavy album,” singer and guitarist James Lascelles states. “For the people who like metal and are into Wheel music, this is the one for them. It’s not like we’ve become a caricature of the previous albums, but we’ve definitely moved in a more metal direction, and we wanted to make a metal album.” With the new long player onboard WHEEL will be also returning to the live stages. End of October the band will kick off their European tour in Finland which will lead them to Tampere, Kuopio, Helsinki, Jyväskylä, Lahti and Oulu.Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä. Sawohouse Underground VIP-pöytä Sawohouse Undergroundiin voi tehdä pöytävarauksia kaikkiin keikkailtoihin. Vietätpä polttareita, pikkujouluja, synttäreitä tai asiakasiltaa tai muuten vaan haluat nauttia korkeatasoisesta palvelusta, niin VIP-pöytä tekee illanvietostasi nautinnollisen helppoa! VIP-pöytävaraukseen sisältyy oma pöytä seurueellenne, sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksu sekä yksi pullollinen kuohuvaa valmiiksi jäähdytettynä per pöytä. VIP-alueella on oma baaritiski, joka on vain vippiläisten käytettävissä. Tiskiltä voi tilata juomat tai pyytää virvokkeet pöytiin tarjoiltuna, joten seurueesi voi keskittyä hauskanpitoon. Varaa pöytä seurueellesi ja vietä naurettavan hauska ilta! VIP-pöytä on varattavissa vain Tiketin kautta. Pöytään mahtuu maksimissaan 6 henkilöä. Jos haluat varata useamman pöydän, niin valikoi haluamasi määrä pöytä ostoskoriin. Pöytiä on saatavilla 4 kpl. Huom! Keikkaliput eivät kuulu VIP-pöydän hintaan, joten ne ovat ostettava erikseen iltakohtaisesti. Sisäänpääsy on jonon ohi ja saapuessanne Sawohouselle teidät ohjataan pöytäänne. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Haloo Helsinki! image
Haloo Helsinki!
HALOO HELSINKI! Nyt ensimmäistä kertaa Mössöllä! ✨ Vuonna 2006 perustettu yhtye on julkaissut seitsemän albumia, joita on myyty yhteensä yli 300 000 kappaletta. Yhtyeen kappaleita on kuunneltu striimauspalveluissa lähes 400 miljoonaa kertaa ja musiikkivideoita katsottu yli 140 miljoonaa kertaa. Saavutuksiin kuuluu lisäksi mm. 10 Emma-palkintoa, 14 radiolistan ykkössingleä sekä yli 850 keikkaa. Yhtyeen hitteihin kuuluvat mm. ”Reiviluola”, ”Piilotan mun kyyneleet”, ”Tulikärpäset”, ”Lady Domina”, ”Beibi”, ”Hulluuden Highway”, ”Maailman toisella puolen”, ”Kaksi ihmistä”, ”Tuntematon” ja ”Kuussa tuulee”. Möysä: Instagram | Facebook | X | Youtube Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen ⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️ Z-YÖJUNA HELSINKIIN Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin. Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput! Tarkista juna-aikataulut täältä. Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten. Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.
Blues Pills (SWE) - Happy F*cking Birthday Tour image
Blues Pills (SWE) - Happy F*cking Birthday Tour
BLUES PILLSIN ”HAPPY F*CKING BIRTHDAY” -KIERTUE SAAVUTTAA TAVASTIAN MARRASKUUSSA Sielukkaasti klassisen rockin parhaita puolia tarjoileva Blues Pills palaa Suomeen uutta albumia juhlistavan ”Happy F*cking Birthday” -kiertueensa saattelemana. Ruotsalaisyhtyeen mittava Euroopan-kiertue saavuttaa Helsingin Tavastian perjantaina 1. marraskuuta. Antaumuksellisella ja sähköistävällä lavaesiintymisellään yleisöt kautta maailman valloittaneen Blues Pillsin odotettu uusi albumi ”Birthday” näkee päivänvalon elokuussa. Illan avaa näkemyksellisesti powerpopin ja punkin ytimessä operoiva Daniel Romano’s Outfit. Perinnetietoisen ja ajattoman rockin soihdunkannattajana tunnettu Blues Pills kohosi genrensä puhutuimpien nimien joukkoon vuoden 2014 debyytillään. Läpimurtoa seuranneet studioalbumit ”Lady In Gold” (2016) ja ”Holy Moly!” (2020) sekä loppuunmyydyt keikat ympäri maapalloa ovat sementoineet yhtyeen aseman rockmaailman ykköskaartissa. Elokuussa julkaistavalta nelosalbumilta ”Birthday” maistiaisiksi juuri julkaistu nimikkosingle on kerännyt ansaittua ylistystä rouhean orgaanisesti ja vapautuneesti soivasta soundistaan. Edellisen kerran Blues Pills villitsi suomalaisyleisön kesän 2022 Provinssissa. Lähes 20 kaupunkia kattavan ”Happy F*cking Birthday” -kiertueen avausartistina nähdään myös Suomessa vannoutuneen kuulijakunnan omaava Daniel Romano’s Outfit. Kanadalaisen tuottaja-runoilija-graafikko-muusikon viimeisin pitkäsoitto on alkuvuodesta ilmestynyt ”Too Hot To Sleep”, joka esittelee aiemmin alternative country -artistina profiloituneen monilahjakkuuden räyhäkkäämpää osaamista. Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Olavin Huone image
Olavin Huone
On aamu. Kello on täsmälleen 8:45. Laskeudut portaita alas maan alle, käännyt oikealle ja näet auringon yrittävän ikkunasta sisään. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, mutta Olavin huone on maan alla ja maan päällä samaan aikaan. Sumuisella säällä vastakohdat suutelevat — voin olla heikko ja vahva samassa hetkessä, pyöreä ja kulmikas, Pännäinen ja Pariisi. Tänään saat kuulla kevätlauluni, tänään avaan sinulle alimman laatikon, tänään kaikkiin oviin koputetaan kolmesti. Siitä eteenpäin olet omillasi. Tervetuloa Olavin huoneeseen! Palkittu laulaja-lauluntekijä Olavi Uusivirta tunnetaan armottomalla energialatauksella varustetuista keikoistaan, jossa nelihenkisen bändin vastustamaton liveshow on valloillaan. Nyt Uusivirralla on edessään uusi aluevaltaus, kun 14 paikkakuntaa kattava Olavin huone -kiertue käynnistyy lokakuussa. Kiertue tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa artistin uuden materiaalin tekoprosessiin sen hauraimmassa ja herkimmässä vaiheessa. Intiimit ja keskenään hyvin erilaiset illat avaavat uusien laulujen muotoutumista ennennäkemättömällä tavalla sekä antavat yleisön ja artistin vuorovaikutukselle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Kuulemme myös tuttuja klassikkobiisejä sekä harvemmin kuultuja helmiä uusina riisuttuina versioina, yllätysvieraita unohtamatta. Ennen konsertin alkua Olavin haastattelu. Katso myös lisäkeikka 2.11.2024!Numeroimattomat istumapaikat. Konsertissa on väliaika. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
FERRY CORSTEN (NL) - 3 Hour Set image
FERRY CORSTEN (NL) - 3 Hour Set
HOLLANTILAINEN FERRY CORSTEN SAAPUU MARRASKUUSSA ÄÄNIWALLIIN Elektronisen tanssimusiikin valovoimainen globaali tähti Ferry Corsten saapuu Suomeen! Hollantilaisartisti esiintyy Helsingin Ääniwallissa perjantaina 1.11.2024, ja luvassa on huikea kolmetuntinen setti. Liput keikalle tulevat myyntiin torstaina 16.5. klo 11 Ticketmasterissa. Yli kahden vuosikymmenen pituisen uransa aikana Ferry Corsten on jatkuvasti pysytellyt kansainvälisen tanssimusiikkiskenen etujoukoissa ja pioneerina kokeilevien äänimaailmojensa ansiosta. Hänet tunnetaan myös lukuisista aliaksistaan, kuten Gouryella, Moonman, FERR ja System F, joista viimeiseksi mainitun alla hän on julkaissut mm. klassikon asemaan nousseen kappaleensa Out of the Blue. Lisäksi yksi Corstenin tunnetuimmista hiteistä Carte Blanche on julkaistu Veracocha-nimisen projektin alla. Corstenin ajaton diskografia koostuu genrerajoja puskevista biiseistä, joista monet ovat saavuttaneet Top 20 -listasijoituksia mm. Isossa-Britanniassa. Kuusi studioalbumia julkaissut artisti on levyillään jatkuvasti keksinyt itsensä ja tyylinsä uudelleen. Hän etsii väsymättä uusia tapoja kaivaa esiin ajan hermolla olevia huippusoundeja sekä virtaviivaisen tyylikkäitä genreyhdistelmiä. Kansainvälisesti arvostettu Ferry Corsten on palkittu kahdesti Ibizalla järjestettävissä vuosittaisissa DJ Awardseissa vuoden parhaana trance-DJ:nä. Hänet on myös palkittu elämäntyöpalkinnolla International Dance Music Awardseissa, ja nimitetty Hollannin kuninkaan toimesta Orania-Nassaun ritarikuntaan merkittävistä ansioistaan musiikin saralla. Hänen lisäkseen ainoat vastaavan kunnian saaneet DJ:t ovat Tiësto ja Armin van Buuren. Omien kappaleidensa lisäksi Corsten on tuottanut virallisia remixejä lukuisille musiikkimaailman suurille nimille, kuten U2:lle, Mobylle, Boy Georgelle, Justin Bieberille, Duran Duranille, Public Enemylle ja The Killersille. Parhaillaan uutta Connect-albumia valmisteleva artisti on nähty pääesiintyjänä kaikkien elektronisen musiikkiskenen suurimpien festivaalien lavoilla ympäri maailmaa, kuten EDC, Creamfields, Ultra ja Tomorrowland.
Lyttä & Tohtori Getto, Shakkii, Röge + DJ Loasteeze image
Lyttä & Tohtori Getto, Shakkii, Röge + DJ Loasteeze
Lyttä & Tohtori Getto, Shakkii, Röge + DJ Loasteeze Korjaamolla! Aikataulu:20:00 Ovet20:30 Röge21:30 Shakkii22:30 Lyttä & Tohtori Getto Kiistatta suomiräpin mielenkiintoisin kaksikko, Lyttä & Tohtori Getto, starttaavat syyskuussa Suomea halkovan talven yli ulottuvan Huudi Menee Bäng Tourin! Liput tulevat myyntiin perjantaina 9.8. klo 10 Modernin lähiöräpin keskeisimmät hahmot julkaisivat alkuvuodesta toisen yhteisalbuminsa, josta kiertueen nimikin on saanut muotonsa. Maaliskuussa ilmestynyt omakustannealbumi ”Kaks nimee” erottuu edukseen nykyräpin usein turhan geneerisestä massasta, sillä platalta on tiputettu turhat fillerit ja tracklist on täytetty rehellisillä rap-bängereillä, jotka toimittavat livenä sekä levyltä. Kokonaisuudelta löytyy muun muassa jatkoa legendaarisille Tohtori Getto spesiaaleille pt. 3 muodossa sekä fokusbiisi Turhaa, jolta löytyy albumin ainoa feattaaja Gettomasa. Oivaltavat lyriikat, vankka artikulaatio ja tarttuva flow – näistä rakentuu suomiräpin tehokaksikon live.Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä. Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella. Lippujen varausaika 2 päivää. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi