4005 result(s) found for ""

Ege Zulu, Pessa image
Ege Zulu, Pessa
Ege Zulu Tavastialle lokakuussa!  Ylpeästi roihuvuorelainen Ege Zulu pyrkii pirteällä musiikillaan välittämään positiivista energiaa ympärilleen. Artistin monipuolinen soundimaailma pohjautuu etenkin ranskalaiseen musiikkiin, ”Marseille-soundiin”, johon hän yhdistää taidokkaasti afropop- ja hiphop-tyylilajeja. PME Recordsille levyttävän Ege Zulun tuotanto osoittaa vakuuttavasti artistin paikan kotimaisen afrotrapin sanansaattajana. Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta. Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 27 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Silmien takana: Miljoonasade duo – Maailman vaarallisin lintu image
Silmien takana: Miljoonasade duo – Maailman vaarallisin lintu
Suomirockin legenda Miljoonasade intiimillä duo-keikalla ja haastattelussa G Livelabiin siirtyneellä Silmien Takana -klubilla lokakuussa.Miljoonasateen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Lapsuuden sankarille, Marraskuu, 506 ikkunaa, Miljoonasade, Lelukaupan häät ja Olkinainen. Duo-keikoilla Tomi Aholainen ei säestä, vaan taiteilee. Heikki Salo on tarinankertoja, ja se tulee selväksi paitsi biisiteksteistä myös konsertin välispiikeistä, joille annetaan tilaa niin että piisaa. Mystiseksi illan tekee siihen valittu teema Maailman vaarallisin lintu. Mistä on kyse? Tule keikalle ja ota selvää!Vaihtuviin teemoihin, haastatteluun ja vahvaan tunnelmaan perustuvan klubikonseptin johtoajatus on syventyä kiinnostavien artistien tuotantoon valitun teeman kautta kynttilöiden lämpimässä valossa. Luvassa on erikoiskeikkoja, joille artistit räätälöivät illan teemaa myötäilevän settilistan. Silmien Takana -promoottori Mika Niemi kuvailee klubia näin: ”Laulunkirjoittamisen tekniikkaa enemmän minua kiinnostaa se, mikä artistit saa tarttumaan kynään ja mistä näkökulmasta kukin artisti maailmaa katsoo. Niinpä haastattelunikin kurottavat kohti sitä leikkauskohtaa, jossa lauluntekijä, luomisprosessi ja valmis kappale kohtaavat. Välillä surkeasti hapuillen, toisinaan taas jotain syvempää tavoittaen – kuin elämässä konsanaan.” Syksyn Silmien Takana -ohjelmisto:30.8. Aki Tykki – Surun kautta valoa päin 26.9. Aliisa Syrjä – Idea 18.10. Miljoonasade Duo – Maailman vaarallisin lintu4.11. John Paul White 15.11. Lasten Hautausmaa Duo – Toivo 20.12. Eevil Stöö – Laidasta laitaan FacebookInstagramTwitter
Kurjet image
Kurjet
Tiina Puumalainen ‒ Hanna SuutelaKurjetHe elivät kirjoittaakseen (ja kirjoittivat elääkseen)Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo satumaisen tarinan Helmi ja Aune Krohnista sekä Aino Kallaksesta ‒ lahjakkaista, rohkeista ja periksiantamattomista kirjailijasisaruksista.Helmi Krohn, sisaruksista vanhin, on voimakastahtoinen kirjallisuusnainen, joka kiinnostuu spiritualismista. Aino Kallas, keskimmäinen sisko, on kuuluisa kirjailija sekä kohuttu ja kansainvälinen seurapiiri-ihminen. Sisarussarjan nuorin, Aune Krohn, kirjailija hänkin, on ottanut hoitaakseen sisarusten masennukseen sairastuneen Minna-äidin ammentaen voimaa hengellisyydestä.Eletään 1930-luvun Suomessa. Sisaruksia yhdistää kirjoittaminen. He kirjoittavat ammatikseen ja kutsumuksesta, kääntävät ja toimittavat henkensä pitimiksi, kamppailevat köyhyyttä vastaan, joka vaanii koko ajan kulman takana.Kaarle-veljensä kuoleman myötä sisaret kokoontuvat pitkästä aikaa. Paikalla ovat myös säveltäjäveli Ilmari Krohn kirjailijavaimonsa Hilja Haahden kanssa sekä Helmin entinen aviomies, professori ja valtiomies E. N. Setälä.Seurue luennoi ja viisastelee toisilleen kuin vanhoina hyvinä aikoina, kunnes käy kuten aina, ja joku alkaa muistella menneitä. Puheeksi tulee Kiiskilän hovi. Tarunhohtoinen sukukartano Viipurinlahdella on sisarusten lapsuuden paratiisi, joka katoaa heidän elämästään yhtä nopeasti ja traagisesti kuin heidän isänsä Julius Krohn, suomalaisen kulttuurin merkkihenkilö.Vaikka yhteys lapsuuteen on kadonnut, ovat särkyneen idyllin sirpaleet yhä läsnä sisarusten elämässä: muistoina, totuutena ja tarinoina. Kukin on löytänyt yksilöllisen tiensä, mutta millä ehdoilla? Mikä tässä elämässä toteutuu, mikä jää toteutumatta?Kiehtova tarina valottaa Krohnin suvun kirjailijanaisten vaiheitaTiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo kauniin ja kiehtovan tarinan Krohnin laajaan sivistyssukuun kuuluvista kirjailijasisaruksista. He olivat lahjakkaita ja rohkeita, periksiantamattomia ja itseoppineita naisia, jotka tekivät valtavan työn suomalaisen kulttuurin puolesta.Tutkimuskirjallisuudesta inspiroitunut teos muistuttaa, kuinka tärkeitä inhimillisiä perusarvoja sivistys ja kulttuuri ovat kaikkina aikoina luodessaan valoa pimeyden keskelle.Kurjet-esityksen ohjaa Tiina Puumalainen, ja sen lavastaa Teppo Järvinen. Puumalaisen ja Järvisen perustama The Wild Company -teatterikollektiivi tunnetaan kokonaisvaltaisesta näyttämöestetiikastaan.“Miksi kurjet lentävät?Koska ne voivat.Koska ne haluavat.Koska ne osaavat.”Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 14.2.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Esa-Matti Long, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Nicke Lignell ja Paula SiimesOhjaus Tiina Puumalainen Käsikirjoitus Tiina Puumalainen ja Hanna Suutela Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Kare Markkola Musiikki Joakim Berghäll Äänisuunnittelu Jani Peltola Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
+358 live: The Greatest Nordic Hits image
+358 live: The Greatest Nordic Hits
+358 live: The Greatest Nordic Hits Ääniwalli kohtaa ennenäkemättömän, pohjoismaisen artistikattauksen perjantaina 18.10. järjestettävässä +358-konsepti-illassa. Euforista yhteisöllisyyttä on luvassa, sillä illan ulkomaisille live-esiintyjille yhteistyö on tuttua. The Greatest Nordic Hits tuo yhteen enigmaattisen kokoonpanon nosteessa olevia eksperimentaalisia artisteja, jotka omaavat laajan katalogin yhdessä tehtyä tuotantoa. Room 1:ssä nähdään koko illan mitalta eri tyylejä yhdisteleviä elektronisen musiikin DJ-taitajia. Illan pääesiintyjä, artisti-tuottaja TONSER (DK) yhdistelee musiikissaan tummia elektronisia sävyjä ja futuristisia äänimaisemia. Tammikuussa 2024 ”Night Hunter” debyyttialbumi korostaa artistin näkemyksellistä kokeellisuutta, varmistaen paikkansa yhtenä genrensä kiinnostavimpana tanskalaisena tulokkaana. Artistin live vakuuttaa kuulijansa tunnetusti intensiivisellä, jopa transsimaisella esiintymisellään. Aallonharjalla oleva kollektiivi BNO eli BOYSNIGHTSOUT (SWE) on venyttänyt SoundCloud-rapin rajoja jo vuodesta 2019 yhdistelemällä eri tyylejä tunteikkaasta ambientista dynaamiseen hiphopiin. Kollektiivin Ääniwalli-edustus Swoopy, Buffalobang, d1v ja Spira me tuovat +358-iltaan jo miljoonia streameja ylittänyttä tuotantoa ainutlaatuisella live-soundillaan. Pradaaslife, Lunaa ja Drux muodostavat elektronisia ja melodisia elementtejä sekoittavan SCRAP CLUB (SWE) musiikkikollektiivin. Kolmikon live-esiintymiset tiedetään intensiivisestä tunnelmasta ja innovatiivisen eteerisestä tulkinnasta. Odotettavissa on soundia aina laaja-alaisista vokaalisuorituksista monikerroksisiin äänimaisemiin. Illan livet käynnistää helsinkiläinen suunnannäyttäjä EVAN WHEEL, joka tuo poikkeavaa ja omanleimaista tuotantoa Suomen elektronisen ja kokeellisen musiikin kentälle. Miljoonia streamannut artisti tunnetaan syvällisistä ja vangitsevista äänikokemuksista, jotka rikkovat perinteisiä genrerajoja. Isolla puolella illan eklektisestä selektioista vastaa kattava dj-line up: SILVER (SWE), D1VARI DJ SET, KUIVA H, #Meetgas B2B ja SAMUEL P. NOBLEMAN. Live:TONSER (DK)BOYSNIGHTSOUT (SWE): Swoopy, Buffalobang, d1v, Spira meSCRAP CLUB (SWE): Pradaaslife, Lunaa, DruxEVAN WHEEL DJs:SILVER (SWE)D1VARI DJ SETKUIVA H#Meetgas B2BSAMUEL P. NOBLEMAN Liput ovelta 24 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään security fee 3,90 € Tapahtumassa ei hyväksytä minkäänlaista syrjintää, häirintää tai väkivaltaa. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen: www.aaniwalli.fi/turvallisuus Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä (paikan päällä järjestyksenvalvojat kantavat pyörätuolin sisälle)
Indica image
Indica
Indica – Ikuinen Virta 20v -juhlakiertue Rytmikorjaamolle 18.10.2024 Viime vuonna näyttävän paluun tehnyt Indica suuntaa tänä syksynä Ikuinen virta 20v -juhlakiertueelle! Ainutlaatuisissa juhlakonserteissa bändi tulee keskittymään suurimpien hittien lisäksi platinaa myyneen debyyttialbuminsa kappaleisiin, joita ei ole keikoilla kuultu pitkään aikaan. Indica teki läpimurtonsa Ikuinen virta -albumillaan vuonna 2004. Levyn kautta bändin tunnusomaisiksi piirteiksi vakiintuivat todellisuuden ja fantasian rajamailla liikkuvat sanoitukset, kansanrunoudelliset ainekset ja solisti Jonsun persoonallinen lauluääni, jotka yhdessä muodostavat mystisen maailman täynnä ikuisuutta ja ajattomuutta käsitteleviä kysymyksiä. ”Ollaan tosi kiitollisia, että vielä 20 vuoden jälkeenkin saadaan tehdä keikkoja ja esittää näitä biisejä yleisöille ympäri maata! Ikuisella virralla on paljon sellaisia kappaleita, joita ei ole soitettu livenä ekan levyn kiertueen jälkeen, eli tutumpien kappaleiden lisäksi luvassa on todellisia harvinaisuuksia”, yhtyeen solisti Jonsu kertoo. Indican tunnetuimpia kappaleita ovat Ikuisen virran lisäksi Scarlett, Vuorien taa, Linnansa vanki ja Vettä vasten. Uutta musiikkia tullaan kuulemaan vielä ennen kiertueen alkua. Indican alkuperäisjäsenten, Jonsu Salomaan, Heini Säisän ja Sirkku Karvosen lisäksi nykyisen kokoonpanon muodostavat rumpali Alina Toivanen ja jo Ikuinen virta -levyn tuottajana toiminut kitaristi Erno Laitinen. www.instagram.com/indicamusicofficialwww.facebook.com/Indicaofficialwww.tiktok.com/@indicamusicofficialLiput ovelta 27 €, mikäli jäljellä. Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläMuuta huomioitavaa: Kulkureitit tiloissamme ovat esteettömiä. Pyörätuoliasiakkaat ohjataan normaaleissa keikkailloissa pyörätuolikorokkeelle. Numeroimattomissa istumakonserteissa paikan saa vapaasti valita. *** Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta Etelä-Pohjanmaalta. Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen. Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
Mansikkapaikka image
Mansikkapaikka
Sofi OksanenMansikkapaikkaTrillerimäinen draamaSofi Oksasen odotettu uutuusnäytelmä kantaesitetään Kansallisteatterissa maaliskuussa 2024. Mansikkapaikka on pelottavan ajankohtainen, trillerimäisten käänteiden draama, jossa ihmiset ajautuvat vihamielisen ideologian pelinappuloiksi.Suomalaisopiskelija Ville on joutunut hoitoon psykiatrian klinikalle vieraassa maassa.Samaan aikaan keskisuomalaisella luonnonmarjatilalla on paljastunut törkeä ulkomaalaisten marjanpoimijoiden hyväksikäyttötapaus. Villen poliisisisko Alina alkaa tutkia skandaalia, joka uhkaa tahrata maineen myös mansikkatilaa isännöivältä Keijolta, Villen ja Alinan isältä. Asiat mutkistuvat, kun kukaan ei näytä tietävän, missä Ville on. Alina ryhtyy selvittämään veljensä katoamista.Keijo on vakuuttunut, ettei hänen yrityksensä ole tehnyt mitään väärää. Jokin tuntuu kuitenkin olevan pahasti vialla. Ehkä oma maa ei olekaan mansikkaa? Ehkä vastoinkäymisten syyt ovat lähempänä kuin Keijo tai Alina kykenevät näkemään?Sofi Oksasen kirjoittama Mansikkapaikka kohdistaa katseen siihen järkyttävän syvään kuiluun, joka on jakanut maailman kahteen keskenään vihamieliseen leiriin. Globaalin maailman pimeät voimat eivät toimi vain jossakin epämääräisessä kaukaisuudessa, vaan meidän keskuudessamme. Ja siinä pelissä ovat panoksena perustavat arvot ‒ vapaus ja ihmisoikeudet.Sofi Oksanen on maailmanluokan kirjailija, jonka uuden näytelmän kantaesitys on odotettu kulttuuritapaus. Oksasen kirjoittaman uutuusdraaman ohjaa Mika Myllyaho. Edellisen kerran Myllyaho ohjasi Oksaselta Puhdistus-näytelmän (2007), josta tuli valtava menestys niin teatteriesityksenä kuin romaanina. Oksasen tuotannosta on Kansallisteatterissa aiemmin kantaesitetty myös teokset Kertomuksia keittiöstä (2011) ja Kun kyyhkyset katosivat (2013). Oksaselta on vastikään ilmestynyt tietokirja Samaan virtaan, Putinin sota naisia vastaan (2023, Like).Kantaesitys Suurella näyttämöllä 6.3.2024TyöryhmäRooleissa Wanda Dubiel, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Pirjo Luoma-aho, Wenla Reimaluoto, Janne Reinikainen ja Otto RokkaOhjaus Mika MyllyahoKäsikirjoitus Sofi Oksanen Lavastussuunnittelu Eliisa Rintanen ja Mika Myllyaho Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Musiikki Samuli Laiho Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Äänisuunnittelu Grégory Maisse Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
TUULI image
TUULI
TUULI Korjaamon Kulmasalissa! Liiga Musicille levyttävä TUULI starttasi uuden luvun artistiurallaan virallisesti tammikuussa 2023. Artistin ensimmäinen, jo platinaa striimannut single WINDY SEASON (feat. Costi) kuunneltiin Spotifyssa päivän aikana yli 120 000 kertaa ja listautui Suomen Top 50 -listan toiselle sijalle. Ensimmäinen single kokoaa yhteen artistin uudenlaisia sävyjä sekä asennetta ja itsevarmuutta huokuvaa musiikkiaan. TUULI äänestettiin vuoden 2023 YleX Läpimurto -äänestyksessä kärkiviisikkoon, joka oli täysin poikkeuksellista vasta yhden julkaisun tehneelle artistille. Yli 120 000 striimiä ensimmäisenä päivänä saavuttanut TUULIn toinen julkaisu OnlyFans (feat. ibe) nousi suoraan Suomen Top 50 -listan kolmannelle sijalle. Koukuttavan soundin omaava REDFLAG oli viimeinen single elokuun alussa julkaistulta “W1NDY SEASON” -debyyttialbumilta. Albumin singlet keräsivät jo ennakkoon yhteensä lähes 10 miljoonaa kuuntelua. Vuonna 2024 artistilta on saatu uutta musiikkia sekä single-julkaisujen että feat-vierailujen muodossa. Esimerkiksi artistin herkempää puolta esittelevä Kevlar, Jore & Zpopan kanssa syntynyt koukuttava kokonaisuus Heikkouteni ja tanssittava vuoden 2024 kesäkumibiisi Lähellä alleviivaavat TUULIn uran lupaavaa nousua. Artisti on keikkaillut ahkerasti loppukesästä 2023 tähän päivään saakka. Itsevarmana live-esiintyjänä TUULI vakuuttaa kuulijansa läsnäolollaan, upealla lauluäänellään ja pettämättömällä settilistallaan. It’s WINDY SEASON!Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella. Lippujen varausaika 2 päivää. ***Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläLisätiedot: www.korjaamo.fi
Brooklyn Sound: Lovers Left Alive, Pretty image
Brooklyn Sound: Lovers Left Alive, Pretty
Brooklyn Sound jatkuu Semifinalissa syksyllä! Brooklyn Sound -klubisarja nostaa esiin kiinnostavia, nousevia suomalaisia artisteja ja yhtyeitä eri musiikkigenreistä. Tapahtumapaikkana toimii uusien kykyjen ponnahduslautana tunnettu Semifinal(Urho Kekkosen katu 4-6). Tapahtumat toteutetaan yhteistyössä Brooklyn Breweryn sekä Tavastia-klubin kanssa. Ikäraja tapahtumissa on K-18. LOVERS LEFT ALIVE 20-luvun alussa perustettu Lovers Left Alive on päätynyt viime vuosien aikana lähes jokaisen helsinkiläisen underground rock-diggarin huulille, suosion kasvaessa puskaradioiden kautta yli sukupolvirajojen. Menevä eikä meinaava bändi tunnetaan sarjakuvahahmomaisten soittajiensa ja raa'an energiansa lisäksi asenteestaan ja vaarallisesta meiningistään, joka hengittää ja huokuu rock and rollin syvintä olemusta."Paras bändi stadista vuosiin! Näin yhtyeen livenä Turussa oman keikkamme jälkeen glam-klubilla. Kelloggs Bollocks, Mezola, Floyd, Johnny Thunders ja Richey Manic olivat heränneet bändissä taas henkiin. Aikamatka Lepakkoon vuodelle 1984…" -Jyrki 69Helsingin rock-klubit parissa vuodessa nopeasti haltuunsa ottanut ryhmärämä on päätynyt myös soittamaan loppuunmyydylle Tavastialle the 69 Eyesin kutsumana. Normaalisti stadilaisilla pikkubändeillä ei ole mitään asiaa Tavastian lavalle ennen Semifinalin valloitusta, eikä Lovers Left Alive ole muuten soittanut urallaan nuottiakaan pikku-Tavastialla. Tämä hävytön röyhkeys korjataankin nyt bändin ensimmäisellä esiintymisellä Semifinalissa.PRETTYRaskaan musiikin kameleontti Pretty on tunnettu raa’asta ja voimakkaasta soundista, joka pitää päästä kokemaan keikoille.Yhtyeen odotettu debyytti EP “CRAWL” löysi tiensä useille kansainvälisille Spotifyn soittolistoille. *** Suomessa Brooklyn Brewery on ollut Sinebrychoffin kumppani jo vuodesta 2006. Pohjoismaiden vanhin panimo on toteuttanut Brooklyn Sound -konseptia vuosien varrella aiemminkin hyvällä menestyksellä. Brooklyn Sound -tapahtumia on järjestetty myös USA:ssaja Iso-Britanniassa. SEMIFINALIN turvallisuusohje Semifinalissa on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 15€, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
VANHOJA POIKIA K18 image
VANHOJA POIKIA K18
Seija Holma – Tommi Auvinen – Juha VainioVanhoja poikiaMiehet, unelmat ja laulutVierailuesitykset Viikinsaaren kesäteatterissa 4.-19.6.2024Niilo on eläköitynyt kalastaja, Arvi käy vielä muikkuverkoillaan. Arvin poika Pekka kaipaa sinne missä on naisia, kaupunkeihin. Ja omaan elämään. Lati on osuuskauppias, jota vaimo turhaan yrittää pitää tiukassa hihnassa.Neljä miestä tuulisella Saimaan saarella, muistot, toiveet, syvimmät surut ja hellimmät unelmat jaetaan yhdessä. Usein huiman hauskasti, yhtä usein kömpelön karheasti. Nokipannukahvi on tulilla, kuppinsa pohjalle on lupa kaataa pienet plöröt, kukaan ei kiellä eikä kehota.Miehet kuljettavat tarinaansa parinkymmenen Junnun laulun voimin, huumori ja haikeus lyövät komeasti kättä. Ja jossain kääntää norppakin kylkeään.Rooleissa Taneli Mäkelä, Esko Roine, Tuomas Uusitalo ja Puntti ValtonenLive-yhtyeenä näyttämöllä Antti Paalanen ja KiharakolmioKäsikirjoitus Tommi Auvinen ja Seija HolmaOhjaus Tommi AuvinenLaulut Juha VainioKapellimestari Antti PaalanenKoreografia Jouni PrittinenLavastussuunnittelu Perttu SinervoKantaesitys oli Tampereen Työväen Teatterissa 6.11.2018.Esityksen kesto noin 2 h 10 minuuttia sisältäen väliajan.Näytelmän tekijänoikeuksia valvovat Nordic Drama Corner ja Warner Chappell Music Finland.--------------------Lipun hinta: 45,00 € (sis. palvelumaksu.) / 40,90 € ilman palvelumaksua.Eläkeläinen: 43,00 / 38,90 € ilman palvelumaksua.Lipun hinta ei sisällä laivamatkaa saareen. Laivalippu on ostettava erikseen Hopealinjojen verkkokaupasta:https://www.hopealinjat.fi/palvelut/tampere-laukontori-viikinsaari/Aikuinen 15 €Eläkeläinen/Opiskelija/Koululainen 12 €Lapsi 3-12 v 10 €Perhelippu 2 aik. + 1 lapsi 37 €(muut perheen lapset à 5 €)Sis. meno-paluu risteilyn ViikinsaareenOstathan laivalippusi hyvissä ajoin ennen esityspäivää.Laivamatka saareen kestää 20 minuuttia. Laivat lähtevät tasatunnein Tampereen keskustasta, Laukontorin satamasta klo 10 alkaen, paluulaivat Viikinsaaresta aina puolelta.Jos esitys alkaa klo 14, osta laivalippu viimeistään klo 13 laivaan. Laivalle tulee saapua 15 min. ennen lähtöaikaa.Viikinsaareen kannattaa kuitenkin saapua ajoissa. Saaressa on paljon tekemistä ja hyvät ravintolapalvelut.Kartanomenu 62 € (sis. palvelumaksun)Kartanomenu on kolmen ruokalajin ateria johon kuuluu alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Menun nauttimiseen kannattaa varata aikaa noin kaksi tuntia. Suosittelemme tekemään myös pöytävarauksen.p. 050 352 5505varaukset@ravintolaviikinsaari.fi------Viikonloppuisin tarjolla on myös Ravintola Viikinsaaren upea brunssi, joka täyttää vaativimmankin saarikävijän tarpeet.Brunssi 37 € aikuinen / 17 € lapsi (sis. palvelumaksun)Viikinsaaren brunssi menu: https://www.ravintolaviikinsaari.fi/brunssiTarjolla on lisäksi lipunoston yhteydessä seuraavat väliaikatarjoilut:Kahvi ja Viikinsaari -leivos 10,50 €Kahvi ja pulla 7,50 €Kahvi ja pasteija 7,50(hinnat sisältävät palvelumaksun)Ryhmämyynti yli 30 hengen ryhmät: asiakaspalvelu@hopealinja.fi, 010 422 5600
Jarkko Ahola & JP Leppäluoto image
Jarkko Ahola & JP Leppäluoto
KARISMAATTISET JARKKO AHOLA JA JP LEPPÄLUOTO YHTEISKIERTUEELLE – DOUBLE TROUBLE -KONSERTTI KOETAAN MYÖS ÄHTÄRISSÄ Monipuolinen rocktenori Jarkko Ahola ja rouheääninen baritoni JP Leppäluoto lähtevät Double Trouble -nimiselle yhteiskiertueelle. Loka-marraskuulle sijoittuvalla konserttisalikiertueella kuullaan molemmille miehille tärkeitä kappaleita heidän taipaleidensa varrelta. Luvassa on sekä isoja kansainvälisiä hittejä että kotimaisen musiikin helmiä - ja tietysti kahden huippusolistin duettoja. Double Trouble -konserteissa tulee esiin sekä solistien rockimpi että herkempi puoli. - Kuullessani ehdotuksen minun ja JP:n yhteiskiertueesta ensimmäinen ajatukseni oli, että miksei se ollut minun ideani. Tämähän toimii. Yhdistetään voimamme, herkkyytemme, äänemme ja eroavaisuutemme. Mitäpä muuta siitä tulee kuin Double Trouble, Jarkko Ahola fiilistelee. - Meidän lisäksemme mukana on nelihenkinen bändi, ja pystymme tekemään sekä isoja toteutuksia että mies ja kitara -esityksiä. Jarkon kanssa työskentely on aina ollut mutkatonta ja mukavaa. Tulevalla kiertueella on luvassa vaaraa ja viihdettä, JP Leppäluoto maalailee. Menestyksekkäästä soolourastaan ja Teräsbetoni-yhtyeestä tunnettu Jarkko Ahola muistetaan muun muassa suosituista joulukiertueistaan sekä useista loppuunmyydyistä areenakeikoista yhdessä Waltteri Torikan kanssa. Lisäksi hän on toiminut yhtenä supersuositun Elämäni biisi -ohjelman solisteista. Niin ikään Elämäni biisistä tunnetuksi tullut JP Leppäluoto on ihastuttanut yleisöä vuosien varrella sekä soolona että monien yhtyeiden solistina. Hänet muistetaan myös Raskasta Joulua -kokoonpanosta. Tänä kesänä JP Leppäluoto nähdään Yö-yhtyeen solistina festarikeikoilla. *** Ähtäri-hallin konsertin tuottavat yhteistyössä Warner Music Live ja Ähtäri Events Oy. Tapahtumaa tukevat Ähtärin kaupunki, Hotelli Mesikämmen ja Visit Ähtäri. Facebook | InstagramLiput ovelta 42 €, mikäli jäljellä. Narikkapalvelu sisältyy pääsylipun hintaan. Kaikki liput vaihdetaan ovella rannekkeisiin. Tapahtumassa on seisoma- sekä istumapaikkoja. Ähtäri-halli sijaitsee Ähtärin matkailualueen sydämessä ja Ähtärin Eläinpuiston sisäänkäynnin yhteydessä. Löydätkin Ähtäri-hallille seuraamalla eläinpuisto-tienviittoja. Pysäköintialueita on kaksi, joista P1 on aivan sisäänkäyntien yhteydessä ja P2 muutaman minuutin kävelymatkan päässä. ***Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: ei
Jaakko Laitinen & Väärä Raha image
Jaakko Laitinen & Väärä Raha
Jaakko Laitinen & Väärä Raha - Äyskäri - levyjulkkarit Maailman paras Lapland-Balkan-musiikkiorkesteri julkaisee syksyllä 2024 seitsemännen pitkäsoittonsa 'Äyskäri'-nimeltään! Levy on tuotannollinen uudelleenkäynnistys bändin ensimmäisten levyjen akustisiin maailmoihin, mutta viidentoista vuoden varrella kertyneellä soittotaidolla ja itsevarmuudella tarkasteltuna. Lauluja ovat säveltäneet kaikki orkesterin jäsenet ja niissä helkkyvät kaikkien omien taiteilijapersoonien kautta suodattuneet monimuotoiset vaikutteet, sanoituksetkin ovat loikanneet kauas ensilevyjen haikeista lemmenlauluista ulkoavaruuttakin kohti kurkotteleviin sfääreihin todelisuuden reunojen riekaleita värisytellen henkilökohtaista kuitenkaan unohtamatta ja kaikesta tästä on sovitettu uutta ja ainutlaatuista Väärä Raha -soundia. Musiikillisena perusinnoittajana orkesterilla on aina Balkan, vaikka höysteitä ja mausteita onkin otettu vaikka ja mistä!Levyjulkkareissa kuullaan kaikki Äyskärin kappaleet, rakastetuimmilla Väärä Raha -ralleilla höystettynä plus bonuksena kappaleita vielä tekeytymässä olevalta kahdeksannelta levyltä. Ennen kaikkea yhtye tunnetaan hurmoksellisista keikoistaan ja mainetta on ylläpidetty ympäri Suomen 70 keikan vuositahdilla, ulkomaitakaan unohtamatta, missä Väärää Rahaa on kuultu keikoilla jo yli 20 eri maassa. On aika siis pistää rusetti ojennukseen, laittaa tanssikengät jalkaan ja antautua Lapland-Balkan musiikin pyörteisiin!Ovella peritään security fee 3,90 €. Liput ovelta 23 €, mikäli jäljellä. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Esteetön sisäänpääsy Kuudennelle Linjalle tapahtuu Hämeentien puoleisesta sisäänkäynnistä. Tarkka osoite on Hämeentie 13 B (n. 50 metriä Siltasesta Hakaniemen suuntaan). Ovesta pystyy liikkumaan pyörätuolilla suoraan sisään ilman käännöksiä. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
Kilpi + Gladenfold image
Kilpi + Gladenfold
Heavy metal -yhtye Kilpi nousi suomalaisen metallimusiikin kartalle tammikuussa 2003 julkaistuaan heti radiosoittoon yltäneen singlen Nerokasta ikävää. Kesällä 2002 perustetun yhtyeen debyyttialbumi Sähkönsinistä sinfoniaa julkaistiin pian kolmen singlen jälkeen toukokuussa 2003 yltäen Suomen virallista -listalle. Vuonna 2004 Kilpi julkaisi toisen albuminsa II Taso, joka vakiinnutti yhtyeen aseman suomalaisella metallikentällä. Niin ikään Suomen virallista -listalle nousseen albumin julkaisusta tuli siis vuonna 2024 kuluneeksi 20 vuotta ja albumista löytyy remasteroitu versio kaikista suoratoistopalveluista. Sittemmin Kilpi on julkaissut neljä albumia Kaaoksen kuningas (2006), IV (2008), Pirun merta (2009) sekä  Juggernautti (2015). Kilpi tunnetaan erityisesti suomalaisista lyriikoistaan, joissa käsitellään usein henkilökohtaisia teemoja, kuten elämää, kuolemaa sekä ihmissuhteita. Yhtyeen soundi on vahvasti perinteisen heavy metalin vaikutteinen, ja heidän musiikkinsa on saanut kiitosta energisestä sekä tarkasti soitetusta kitarariffien ja laulun yhdistelmästä. Intensiivisistä live-esiintymisistä tunnettu Kilpi jatkaa viiden vuoden jälkeen siitä mihin viimeksi jäätiin. Perinteistä Kilpi-menoa, huonoa huumoria, paskoja vitsejä sekä autenttista suomalaista hevirokkia soittava Kilpi jatkaa tyylilleen ominaisella tavalla – omalla polullaan.Kilpi on:Petteri Kilpi – kitaraAleksi Summe – kitaraJussi Kattelus – rummutAki Paulamäki – bassoTaage Laiho – lauluLiput ovelta 25 €, mikäli jäljellä. Tiedustelut ja pöytävaraukset seurueille (4-20 hlö.): apollo@nightclub.fi Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: apollo@nightclub.fi.
Liisa Akimof & Yökerho + Maritta Kuula K-18 image
Liisa Akimof & Yökerho + Maritta Kuula K-18
Liisa Akimof julkaisi 27 vuoden levytystauon jälkeen viidennen sooloalbuminsa Kaikenlaista uutta tulossa alkuvuonna 2024. Se sai riemastuneen vastaanoton: ”Akimof putsaa pöydän anarkiallaan” (Riffi), ”Yllättäen Liisa Akimofin ääni sekä vokalistina että biisinkirjoittajana on nyt vahvempi ja persoonallisempi kuin koskaan” (Musiikkikirjastot), ”Liisa Akimof on kokonaisvaltaisesti rock” (Keski-Suomalainen).Liisa Akimof & Yökerho esittää keikalla uuden albumin biisejä, mutta myös vanhempaa Akimofin tuotantoa. Luvassa on myös uutta, vielä julkaisematonta materiaalia sekä kesäsinkut ”Vain miehet osaa grillata” ja ”Mitenkä on tähän tultu?”.Yökerhossa soittavat albumin keskeiset muusikot Mikko Siltanen (basso), Pekka Tuomi (kitara), Antti Vuorenmaa (koskettimet) ja Sebastian Krühn (rummut). Mikko Siltanen on myös tuottanut uuden albumin ja tuoreet julkaisut, Pekka Tuomi miksannut. Yökerholaiset ovat tuttuja monista muista yhteyksistä kuten Rock Siltanen Group, Amuri, Litku Klemetti, Tiisu, Laura Moisio.Maritta Kuula on laulaja-lauluntekijä, joka on tehnyt seitsemän kriitikoiden kiittämään soololevyä. Hänen musiikissaan on samanaikaisesti huumoria, syvyyttä sekä kepeyttä. Häntä on luonnehdittu oman tiensä kulkijaksi ja kulttiartistiksi, jonka musiikkia on kuultu myös radioiden soittolistoilla. Kannusalissa Maritta esiintyy duona.Illan aikataulu:18 Cafe Bar Luola auki19 Maritta Kuula (duo)n. 20 Liisa Akimof & YökerhoKeikka järjestetään seisovalla permannolla ja se on K18. Tapahtumassa on myös irtotuoleja mikäli keikan haluaa katsoa istuen.
Black Devils (Hurriganes Show) image
Black Devils (Hurriganes Show)
Kahdella legendaarisella Hurriganes-kitaristilla varustettu Black Devils feat. Ile Kallio & Janne Louhivuori soittaa Hurriganesin parhaat hitit ja livesuosikit, yllätyksiä unohtamatta. Vuoden 2024 keikoilla juhlistetaan paitsi Ile Kallion paluuta yhtyeen riveihin, myös 23. helmikuuta ilmestynyttä studioalbumia ”Get Ready” (Emsalö Music), jonka tekijätiimissä ovat vaikuttaneet Ilen lisäksi mm. Richard Stanley, Costello Hautamäki ja Janne Louhivuori. ”Mahtavaa lähteä keikoille niin että sekä Ile Kallio että Janne Louhivuori on mukana. Soitamme Ganesin parhaat klassikot ja keskitymme myös harvemmin kuultuihin helmiin Ilen ja Jannen aikakausilta. Yllätykset kuuluu meillä lisäksi perinteisesti asiaan. Bändin tavoite on kunnioittaa alkuperäistä ja luoda kuulijalle kunnon aikamatka menneeseen, mutta uuden albumin myötä katse on Ilen ja Jannen kanssa myös tulevassa. Tervetuloa!”, kertoo Black Devilsiä luotsaava laulaja-rumpali J-P Kakkola. Black Devilsin peruskokoonpanoon kuuluu J-P Kakkolan lisäksi Tero Salminen (basso) ja Matti Kähkönen (kitara). Yhtye on lähivuosina julkaissut livealbumit sekä Ile Kallion että Janne Louhivuoren kanssa ja tehnyt aiemmin yhteistyötä myös Remun ja Hurriganesin Roadrunner-albumin tuottaneen Richard Stanleyn kanssa. Vuonna 1971 Hurriganesin nimeksi oli kuuleman mukaan ehdolla juurikin Black Devils, mutta lopulta Remulle tuli mieleen Johnny and the Hurricanes, ja loppu on historiaa.Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä. Olaf Burger Olaf Burger + ranskalaiset (L, G), tarjolla keikkailtana 18:30-20:00. Osta ruokailu House of Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä. Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.
The Boys (UK), Pojat image
The Boys (UK), Pojat
The Boys (UK) + special guest: Pojat lokakuussa Korjaamolle! The BoysThe Boys oli tärkeä osa 1970-luvun puolivälin Britannian punk-räjähdyksen ensimmäistä aaltoa. Tehokkailla Steel/Dangerfield -sävellyksillä The Boysista tuli ensimmäinen brittiläinen punkbändi, joka allekirjoitti albumisopimuksen tammikuussa 1977.Yleisö ja musiikkilehdistö ylistivät heidän biisiensä sovituksia ja harmonioita, ja bändi saikin lisänimen "The Beatles of Punk". The Boys tarjosi ensimmäisinä mallin ylivertaiselle pop-punkille. The Boys syntyi syyskuussa 1975, kun laulaja/kitaristi Matt Dangerfield jätti Mick Jonesin ja Tony Jamesin aloittelevan punkbändin London SS:n perustaakseen uuden bändin entisen Hollywood Bratsin lauluntekijän/kosketinsoittajan Casino Steelin kanssa. Dangerfieldin taideopistokaveri, kitaristi Honest John Plain värvättiin mukaan, ja seuraavana vuonna seuraan liittyivät Kid Reid ja Jack Black. Matt Dangerfieldin Maida Valessa sijainneen kellarihuoneiston pienen treenikämpän kotistudiossa ensimmäiset levytyksensä tekivät mm. Sex Pistols, The Damned, The Clash ja Generation X...sekä tietysti The Boys. The Boys teki livedebyyttinsä Lontoon Hope and Anchorissa lokakuussa 1976. Vain muutamia keikkoja myöhemmin heistä tuli ensimmäinen brittiläinen punkbändi, joka allekirjoitti albumisopimuksen, kun NEMS Records nappasi heidät tammikuussa 1977. The Boysin viimeisin albumi on vuodelta 2014. The Boys -kokoonpanossa soittavat nykyään; Matt Dangerfield (kitara/laulu), Casino Steel (koskettimet/laulu), Martin H-Son (rummut) sekä myös ruotsalaisesta Sator-yhtyeestä tutut Kent Norberg (basso/laulu) ja Chips Kiesbye (kitara/laulu). PojatVuonna 1990 ensimmäisen albuminsa julkaissut Pojat nousi jo ensimetreillä niin sanotun ramopunk-genren huipulle Ne Luumäkien ja Luonteri Surfin ohella. Vuonna 1992 tammikuussa nousi "Pasi Virtanen" virallisen singlelistan ykköseksi. Vuosien varrella bändi on julkaissut yhdeksän studioalbumia mukaan lukien uusin julkaisu, vuoden 2023 "Nämä ajat". Näiden lisäksi se on julkaissut koko joukon singlejä, EP-levyjä, kokoelmia sekä osallistunut erilaisiin yhteistyöprojekteihin kuten esimerkiksi Ne Luupojat Surf -nimikkeen alla julkaistuilla joululevyillä ja livelevyllä. Miika Söderholm julkaisi lisäksi oman soololevyn "Kuusnolla" vuonna 2016. Yhtyeessä soittaa alkuperäiskokoonpanosta tutut kitaristi/ laulaja Miika Söderholm sekä pitkän tauon jälkeen riviin palannut kitaristi Mikko Holmström. Basistit ja rumpalit ovat matkan varrella muutamaan kertaan vaihtuneet, nykyään kokoonpanoon kuuluvat Raipe Laine (basso, taustalaulu) ja Timo Tolppa (rummut). Bändi on kovassa iskussa, eikä hiipumisen merkkejä ole nähtävissä.Keith Richardsia lainaten: we're gonna bop til' we drop! Aikataulu:20:00 Ovet21:00 Pojat22:00 The BoysLiput ovelta 28 €, mikäli jäljellä. Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella. Lippujen varausaika 2 päivää.
Smash Into Pieces, Cyan Kicks image
Smash Into Pieces, Cyan Kicks
SMASH INTO PIECES PALAA LOKAKUUSSA SUOMEEN – SUOMEN KEIKOILLA MUKANA CYAN KICKS Tämän kevään Melodifestivalenissa yleisöt hurmannut Smash Into Pieces tuo säkenöivän live-energiansa ja tarttuvat hitit Suomeen osana Manifest-kiertuettaan. Suomen keikoilla lämmittelijänä nähdään Cyan Kicks. Länsinaapurimme lupaavimpiin raskaamman rockin yhtyeisiin lukeutuvan Smash Into Piecesin musiikki yhdistelee ennakkoluulottomasti modernia rockia, pop-elementtejä ja jopa EDM-vaikutteita, unohtamatta tarttuvia melodioita ja puhuttelevia sanoituksia. Yhtyeen pehmeänkarhea laulaja Chris Adam Hedman Sörbye on karismaattinen esiintyjä, ja yhtyeen keikat ovatkin kuuluisia dynamiikastaan ja intensiivisyydestään. Smash Into Pieces on tullut tunnetuksi myös visuaalisesti loisteliaasta live-show'staan, jossa nähdään paljon teatraalisia elementtejä, alkaen rumpali The Apocalypse DJ:stä. Smash Into Piecesin esikoisalbumi Unbreakable julkaistiin vuonna 2013 ja se sisälsi hittikappaleen Stronger. Yhtye on siitä lähtien julkaissut useita menestysalbumeita, kuten The Apocalypse DJ (2015), Rise Up (2018), Arcadia (2020), ansiokkaasti tanssimusiikin kentältä ammentanut A New Horizon (2021) ja jälleen vaihtoehtorockimpi Disconnect (2022).  Smash Into Pieces on keikkaillut useiden tunnettujen artistien, kuten Amaranthen, Halestormin ja Within Temptationin kanssa. Yhtye ammentaa inspiroivaa materiaalia esimerkiksi omista kokemuksistaan, masennuksesta ja ahdistuksesta ja luo musiikkia, joka koskettaa yleisöä ympäri maailmaa.Suomi on ollut Smash Into Piecesille aina tärkeä maa, ja yhtye odottaakin innolla paluutaan Suomen lavoille. Yhtyeen uusimmat albumit ovat nostaneet bändin tunnetuksi myös Suomessa, ja syksyn kiertueella kuullaan varmasti niin uusia kuin vanhojakin hittejä, mukaan lukien Melodifestivaleneilta tutut menestyshitit Six Feet Under ja Heroes Are Calling. Elektronisen musiikin vaikutteiden ja raskaamman hevin välimaastossa seikkaileva Cyan Kicks puolestaan potki ovet sisään Uuden Musiikin Kilpailussa 2024. Cyan Kicks on kiertänyt viime vuosina Eurooppaa yhdessä Smash Into Piecesin kanssa, joten bändeiltä löytyy jo yhteistä historiaa. Cyan Kicksin tuorein pitkäsoittonsa ”I Never Said 4ever” ilmestyi viime keväänä ja oli ehdolla Vuoden rock-albumin kategoriassa Emma Gaalassa. www.smashintopieces.com | Facebook | YoutubeAIKATAULU:19:00 ovet19:45 Cyan Kicks21:00 Smash Into Pieces Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. **** Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisätietoa esteettömyydestä!
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024 image
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.