4144 result(s) found for ""
A.K.A. (Toiselta nimeltään)
A.K.A. (Toiselta nimeltään)Suomen kantaesitys 28.9.2024A.K.A. (Toiselta nimeltään) on vimmainen nuoren miehen monologi. Se on rakkaustarina, joka käsittelee tarkasti ja yllättävästi syrjäytymistä, rasismia ja rakenteellista ulossulkemista. Carlos (16) ja Claudia (15) tapaavat internetissä. Carlos on adoptoitu ulkomailta lapsena. Claudia kuuluu kantaväestöön. Mutta sillä ei ole nuorille merkitystä. He rakastavat toisiaan.Vaan yhtäkkiä kaikki järkkyy: Claudian perhe tekee Carlosista rikosilmoituksen.Nuorukainen joutuu oikeuteen ja kohtaamaan taustansa: oikeudessa hän onkin Ibrahim, aikuinen, jota syytetään alaikäisen raiskauksesta.Argentiinalaisen Daniel J. Meyerin näytelmä käsittelee vaikeita teemoja kevyesti ja syvällisesti. Se kysyy: kuka päättää keitä me olemme? Me itse vai muut ihmiset?Carlosin roolissa nähdään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistuva Carlos Orjuela, joka on suomalaisen ja kolumbialaisen kulttuurin kasvatti. Monologi on osa Suomen Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -hanketta ja se on yhteistuotanto Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa.Kirjoittanut: Daniel. J. MeyerSuomentanut: Lumi EronenOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Carlos OrjuelaSkenografia: Mimmi ReismanValosuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Veriruusut
”Iloinen ja hyvä se ihmisen olla pitää.”
Viisitoistavuotias Sigrid on saanut kansakoulun päätökseen ja päässyt ripille. Isänsä kehotuksesta hän hakee paperitehtaalle töihin ja pääsee sinne aputytöksi. Tehtaalla Sigrid ystävystyy railakkaan Martan ja muiden tehtaantyttöjen kanssa. Elämä alkaa.
Kaikki muuttuu kuitenkin yhtäkkiä, kun tehdas suljetaan ja punakaarti ottaa kylällä komennon. Vallankumouksessa myös nuoret naiset vaativat itselleen täysiä oikeuksia ja tasa-arvoista asemaa. Perustetaan naiskaarti, johon Martta ja Sigrid ystävineen innostuneina liittyvät.
Historiallisten tapahtumien pyörre tempaisee nuoret naiset mukanaan keskelle sisällissotaa. Heidän tarinansa Teatteri Vanha Juko kertoo Veriruusuissa."
Alkuperäisteos: Anneli Kanto
Sovitus ja ohjaus: Esa-Matti Smolander
Lavastussuunnittelu: Ola Blick
Musiikki: Minja Koski
Pukusuunnittelu: Iida Ukkola
Valosuunnittelu: Antti Haiko
Äänisuunnittelu: Janne Louhelainen
Rooleissa: Ola Blick, Suvi Blick, Annika Hartikka, Minja Koski, Maria Nissi ja Matti Pajulahti
FI
83 views
Buy Ticket
Read More
X // K - funk explosion from London, feat Xantone Blacq
Xantone Blacq is a songwriter, singer and a multi-instrumentalist. He is a well known fixture in the European Soul-Jazz and Nu-Soul scene. Xantone is an accomplished solo artist and a keyboardist for many today's biggest stars. Xantone was with Amy Winehouse her whole career, and has since concentrated on his solo career. Xantone sells out the Famous Ronnie Scott's every time he plays there and performs all around Europe with his music. Xan is also featured musician in the new Amy Biopic.X+K is a duo with Finnish drummer Kari Paavola ( Womack and Womack, Vanessa Haynes, The Filthy Six, Enrique Iglesias, Imaani, Tasha Taylor etc ...) and they are booking for a tour in Scandinavia for October 2024. The schedule will include a performance in Stockholm, Helsinki, Tallinn and Tampere and other regional cities in Finland. Xantone Blacq has released solo material to a great critical acclaim, and he was also an integral part of Amy Winehouse's group thru out her career. Xantone is currently focusing on his solo career, but has performed with Brit award winning Emilie Sande. Xantone is also a part of Michael Urbaniaks group, and has had a trio with a famed Headhunters bassist Paul Jackson.The duo is a high energy funk-jazz show with improvisation, great deep grooves, Xantone's impeccable writing, and some covers too.
"What do Michaeł Urbaniak, Amy Winehouse, Mark Ronson, Emeli Sandé, Randy Brecker, Earth Wind & Fire, Lionel Loueke, Laura Mvula, Nigel Kennedy and Pee Wee Ellis have in common?"
- they have all trusted Xantone Blacq in their music adventures, either on stage or in studio.Showtime 19:00Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Sirkus Finlandia - HELSINKI
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Antti Railio – Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
CABARET John Kanderin musikaali
Musical by John Kander Based on the play by John Van Druten and stories by Christopher Isherwood World premiere on November 20, 1966 in Broadhurst Theatre Premiere in the Estonian National Opera on February 9, 2024 Lyrics by: Fred Ebb Translation of the lyrics by: Kirke Kangro Book by: Joe Masteroff Translation by: Hannes Villemson Music Director: Kaspar Mänd Conductor: Lauri Sirp Assistant to the Music Director: Martin Trudnikov Stage Director: AnnaKarin Hirdwall (Sweden) Designer: Caroline Romare (Sweden) Lighting Designer: Peter Stockhaus (Sweden) Choreographer: Adrienne Åbjörn (Sweden) Cast: Emcee: Priit Võigemast, Kaarel Targo (Must Kast) Sally: Hanna-Liina Võsa, Piret Krumm Cliff: Kalle Sepp (Revüüteater Starlight Cabaret), Kaarel Targo (Must Kast) Fräulein Schneider: : Juuli Lill, Katrin Karisma Herr Schultz: Mart Laur, Jassi Zahharov Fräulein Kost: Karis Trass, Kadri Nirgi Ernst Ludvig: Mart Madiste, Jaak Jõekallas Performed in Estonian with subtitles in Estonian and English. Berlin 1929. The ideas about The New World are growing stronger. But at the Kit Kat Klub, everyone is still welcome. Sally Bowles is the star of the club and together with the emcee she tries to keep the dream of freedom alive. Then she meets Clifford Bradshaw, an American writer who has come to Berlin in search of himself. In a Germany where the Nazis are marching ever louder, this love story unfolds in the shadow of an approaching world war. “Cabaret” is one of Broadway’s legendary masterpieces, a musical with a serious underlying theme, depicting the impact on the lives of ordinary people caught up in the increasing decadence of Germany in the 1930s. The musical caused a sensation when it made its 1966 Broadway debut, and the season ran for nearly 2000 performances. The wild freedom and abandon of the time establishes an environment of spiritual, artistic and sexual freedom that was soon to be destroyed by the Nazi regime. Stage Director AnnaKarin Hirdwall: “Have you ever let your wants and dreams pass you by out of fear of the consequences of pursuing them? In this piece I want to tell you about how people get affected by fear and how we become who we are. Do we live our lives imprisoned or free in truth? Can we enable personal and societal change in the future or do we hold back and cling to the old world in fear of renewal? I want to welcome the audience into a world populated by characters who believe, wish, love, dare, dream and hope – despite forces that want to limit, control, straighten and intimidate into fear and silence”. Consultant, Art Historian Harry Liivrand: “There are two exceptional works in the history of music that stand out from the rest of the genre – “West Side Story” and “Cabaret”. These musicals are flesh and blood, so to speak, dealing with the maze of social conditions and human relationships in difficult political times, not just providing high-level musical entertainment. They are timeless because the issues they echo are timeless. To understand the Berlin-musical “Cabaret”, one must take into account the ultra-liberal political, cultural and social conjuncture of Germany, the Weimar Republic at the time. Thanks to the new art of photography, the Bauhaus school, expressionist modernism (die Neue Sachlichkeit) in the visual arts, and sexual freedom without taboos, Berlin became Europe's leading centre of avant-garde art and sexual emancipation in the second half of the 1920s. Dozens and dozens of cabarets, revue theatres, nudist bars, and entertainment clubs opened in the city became symbols of the latter, which were mostly managed and financed by gays, lesbians and transvestites. There were about a hundred gay clubs in Berlin alone. The proportion of Jewish musicians in Berlin's operetta and cabaret world promoting modern jazz (Kurt Weill, Oscar Straus, Paul Abraham, Fritzi Massary, etc.) was outstanding. Against the background of the blatant political struggle in the German capital – especially the Nazis versus the Communists – the unrestrained nightlife was also a “dance on the volcano”, but still, until January 1933, this joyful ideology of the “golden twenties” continued, developed, and lived creatively. /.../ KitKatClub reopened in 1994, but in a new location, and of course it's not quite what it once was. But the name and the legend sell. The dress code is checked at the door - I know from my own experience, because once we couldn't get in with Kristel Pappel and Tõnu Kõrvits... I recommend establishments such as “Wintergarten”, “Tipi am Kanzleramt” and “Bar jeder Vernunft” to fans of variety shows, operettas and musicals. It is possible to have a proper dinner there before the show a
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Olavin Huone
On aamu. Kello on täsmälleen 8:45. Laskeudut portaita alas maan alle, käännyt oikealle ja näet auringon yrittävän ikkunasta sisään. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, mutta Olavin huone on maan alla ja maan päällä samaan aikaan. Sumuisella säällä vastakohdat suutelevat — voin olla heikko ja vahva samassa hetkessä, pyöreä ja kulmikas, Pännäinen ja Pariisi. Tänään saat kuulla kevätlauluni, tänään avaan sinulle alimman laatikon, tänään kaikkiin oviin koputetaan kolmesti. Siitä eteenpäin olet omillasi. Tervetuloa Olavin huoneeseen!
Palkittu laulaja-lauluntekijä Olavi Uusivirta tunnetaan armottomalla energialatauksella varustetuista keikoistaan, jossa nelihenkisen bändin vastustamaton liveshow on valloillaan. Nyt Uusivirralla on edessään uusi aluevaltaus, kun 14 paikkakuntaa kattava Olavin huone -kiertue käynnistyy lokakuussa. Kiertue tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa artistin uuden materiaalin tekoprosessiin sen hauraimmassa ja herkimmässä vaiheessa. Intiimit ja keskenään hyvin erilaiset illat avaavat uusien laulujen muotoutumista ennennäkemättömällä tavalla sekä antavat yleisön ja artistin vuorovaikutukselle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Kuulemme myös tuttuja klassikkobiisejä sekä harvemmin kuultuja helmiä uusina riisuttuina versioina, yllätysvieraita unohtamatta.
Numeroimattomat istumapaikat.
Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
ONEVIOLIN – ACT TWO
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
SMASH INTO PIECES (SE) + Cyan Kicks K-18
SMASH INTO PIECES PALAA LOKAKUUSSA SUOMEEN – SUOMEN KEIKOILLA MUKANA CYAN KICKSTämän kevään Melodifestivalenissa yleisöt hurmannut Smash Into Pieces tuo säkenöivän live-energiansa ja tarttuvat hitit Suomeen osana Manifest-kiertuettaan. Räjähtävästä live-energiasta tunnetun yhtyeen kiertue kattaa Turun Logomon, Lahden Finlandia-klubin ja Tampereen Pakkahuoneen, huipentuen Helsingin Kulttuuritalolle. Suomen keikoilla lämmittelijänä nähdään Cyan Kicks.Länsinaapurimme lupaavimpiin raskaamman rockin yhtyeisiin lukeutuvan Smash Into Piecesin musiikki yhdistelee ennakkoluulottomasti modernia rockia, pop-elementtejä ja jopa EDM-vaikutteita, unohtamatta tarttuvia melodioita ja puhuttelevia sanoituksia. Yhtyeen pehmeänkarhea laulaja Chris Adam Hedman Sörbye on karismaattinen esiintyjä, ja yhtyeen keikat ovatkin kuuluisia dynamiikastaan ja intensiivisyydestään. Smash Into Pieces on tullut tunnetuksi myös visuaalisesti loisteliaasta live-show'staan, jossa nähdään paljon teatraalisia elementtejä, alkaen rumpali The Apocalypse DJ:stä.Smash Into Piecesin esikoisalbumi Unbreakable julkaistiin vuonna 2013 ja se sisälsi hittikappaleen Stronger. Yhtye on siitä lähtien julkaissut useita menestysalbumeita, kuten The Apocalypse DJ (2015), Rise Up (2018), Arcadia (2020), ansiokkaasti tanssimusiikin kentältä ammentanut A New Horizon (2021) ja jälleen vaihtoehtorockimpi Disconnect (2022).Smash Into Pieces on keikkaillut useiden tunnettujen artistien, kuten Amaranthen, Halestormin ja Within Temptationin kanssa. Yhtye ammentaa inspiroivaa materiaalia esimerkiksi omista kokemuksistaan, masennuksesta ja ahdistuksesta ja luo musiikkia, joka koskettaa yleisöä ympäri maailmaa.Suomi on ollut Smash Into Piecesille aina tärkeä maa, ja yhtye odottaakin innolla paluutaan Suomen lavoille. Yhtyeen uusimmat albumit ovat nostaneet bändin tunnetuksi myös Suomessa, ja syksyn kiertueella kuullaan varmasti niin uusia kuin vanhojakin hittejä, mukaan lukien Melodifestivaleneilta tutut menestyshitit Six Feet Under ja Heroes Are Calling.Elektronisen musiikin vaikutteiden ja raskaamman hevin välimaastossa seikkaileva Cyan Kicks puolestaan potki ovet sisään Uuden Musiikin Kilpailussa 2024. Cyan Kicks on kiertänyt viime vuosina Eurooppaa yhdessä Smash Into Piecesin kanssa, joten bändeiltä löytyy jo yhteistä historiaa. Cyan Kicksin tuorein pitkäsoittonsa ”I Never Said 4ever” ilmestyi viime keväänä ja oli ehdolla Vuoden rock-albumin kategoriassa Emma Gaalassa.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
LOGOMON AITIOT: SMASH INTO PIECES (SE) + Cyan Kicks
SMASH INTO PIECES PALAA LOKAKUUSSA SUOMEEN – SUOMEN KEIKOILLA MUKANA CYAN KICKSTämän kevään Melodifestivalenissa yleisöt hurmannut Smash Into Pieces tuo säkenöivän live-energiansa ja tarttuvat hitit Suomeen osana Manifest-kiertuettaan. Räjähtävästä live-energiasta tunnetun yhtyeen kiertue kattaa Turun Logomon, Lahden Finlandia-klubin ja Tampereen Pakkahuoneen, huipentuen Helsingin Kulttuuritalolle. Suomen keikoilla lämmittelijänä nähdään Cyan Kicks.Länsinaapurimme lupaavimpiin raskaamman rockin yhtyeisiin lukeutuvan Smash Into Piecesin musiikki yhdistelee ennakkoluulottomasti modernia rockia, pop-elementtejä ja jopa EDM-vaikutteita, unohtamatta tarttuvia melodioita ja puhuttelevia sanoituksia. Yhtyeen pehmeänkarhea laulaja Chris Adam Hedman Sörbye on karismaattinen esiintyjä, ja yhtyeen keikat ovatkin kuuluisia dynamiikastaan ja intensiivisyydestään. Smash Into Pieces on tullut tunnetuksi myös visuaalisesti loisteliaasta live-show'staan, jossa nähdään paljon teatraalisia elementtejä, alkaen rumpali The Apocalypse DJ:stä.Smash Into Piecesin esikoisalbumi Unbreakable julkaistiin vuonna 2013 ja se sisälsi hittikappaleen Stronger. Yhtye on siitä lähtien julkaissut useita menestysalbumeita, kuten The Apocalypse DJ (2015), Rise Up (2018), Arcadia (2020), ansiokkaasti tanssimusiikin kentältä ammentanut A New Horizon (2021) ja jälleen vaihtoehtorockimpi Disconnect (2022).Smash Into Pieces on keikkaillut useiden tunnettujen artistien, kuten Amaranthen, Halestormin ja Within Temptationin kanssa. Yhtye ammentaa inspiroivaa materiaalia esimerkiksi omista kokemuksistaan, masennuksesta ja ahdistuksesta ja luo musiikkia, joka koskettaa yleisöä ympäri maailmaa.Suomi on ollut Smash Into Piecesille aina tärkeä maa, ja yhtye odottaakin innolla paluutaan Suomen lavoille. Yhtyeen uusimmat albumit ovat nostaneet bändin tunnetuksi myös Suomessa, ja syksyn kiertueella kuullaan varmasti niin uusia kuin vanhojakin hittejä, mukaan lukien Melodifestivaleneilta tutut menestyshitit Six Feet Under ja Heroes Are Calling.Elektronisen musiikin vaikutteiden ja raskaamman hevin välimaastossa seikkaileva Cyan Kicks puolestaan potki ovet sisään Uuden Musiikin Kilpailussa 2024. Cyan Kicks on kiertänyt viime vuosina Eurooppaa yhdessä Smash Into Piecesin kanssa, joten bändeiltä löytyy jo yhteistä historiaa. Cyan Kicksin tuorein pitkäsoittonsa ”I Never Said 4ever” ilmestyi viime keväänä ja oli ehdolla Vuoden rock-albumin kategoriassa Emma Gaalassa.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
PAIN (SWE), Metalite (SWE)
INDUSTRIAL METAL -YHTYE PAIN KIERTÄÄ SUOMEA ENSI SYKSYNÄ
Ruotsalainen industrial metal -yhtye Pain palaa Suomeen ensi syksynä I AM -kiertueensa saattelemana. Keulahahmonsa Peter Tägtrenin johdattama kokoonpano nähdään Seinäjoen Rytmikorjaamolla maanantaina 14. lokakuuta, jonka lisäksi yhtye nähdään heti seuraavana iltana Tampereen Olympia-klubilla sekä Helsingin Tavastialla keskiviikkona 16.lokakuuta. Intensiivisistä keikoistaan tunnetun yhtyeen keikkojen lipunmyynti käynnistyy Tiketissä maanantaina 27. marraskuuta klo 10.
Vuonna 1996 muusikko-tuottaja Peter Tägtgrenin sooloprojektina syntynyt Pain on asemoinut paikkansa ruotsalaisen raskaan musiikin eturivissä industrialin ja eletronisen musiikin sävyttämällä metallisoundillaan. Visionäärisenä musiikintekijänä tunnetun multi-instrumentalistin lisäksi bändiksi kasvaneen Painin riveissä vaikuttavat Sebastian Tägtgren (rummut), Jonathan Olsson (basso) ja Sebastian Svalland (kitara). Yhdessä poikansa Sebastian Tägtgrenin kanssa kirjoittama”Revolution”-single julkaistiin kuluvan kuluvan vuoden syyskuussa enteillen odotettua seuraajaa vuoden 2016 pitkäsoitolle Coming Home.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
187 views
Buy Ticket
Read More
Syysleiri 2024
Syyslomaa vietämme ihanassa, merellisessä Kesärannan leirikeskuksessa Naantalissa. Leiri on tarkoitettu kaikille n. 7-13-vuotiaille. Ohjelmassa leikkejä, askartelua, ulkoilua, saunontaa, syksyistä leiritunnelmaa nuotiolla ja uusia ystäviä. Ohjatusta toiminnasta vastaavat ammattitaitoiset ohjaajat sekä vertaisohjaajat.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Smalltime Players
SMALLTIME PLAYERS: EDU KETTUNEN - MIKA KUOKKANEN - JOHANNA IIVANAINEN & MIKKO IIVANAINEN -LEVYNJULKAISUKIERTUE 2024
Kotimaisen juurimusiikin sanansaattajat Edu Kettunen, Mika Kuokkanen sekä Johanna ja Mikko Iivanainen tarjoilevat herkkiä tulkintoja ja elämänmakuisia tarinoita konserttisalikiertueellaan syys-lokakuussa 2024. Kiertueella juhlistetaan syksyllä julkaistavaa Smalltime Players -yhtyeen uutta albumia.
Olohuonemaisessa konsertissa nämä neljä esittävät uuden levynsä tuotantoa, tunnetuimpia kappaleitaan ja valikoituja lainakappaleita. Luvassa on tyylikäs ja tiheätunnelmainen ilta, josta ei tunnetta ja sävyjä puutu. Edu Kettusen ja Mika Kuokkasen vuosia kestänyt musiikillisen yhteistyön tuloksena kuullaan hienosti yhteensoivaa laulua ja sävykästä säestystä. Johanna ja Mikko Iivanaisen musiikista välittyy läsnäolo, rakkaus musiikkiin ja yhdessä tekemiseen.
Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden ehdottomaan eliittiin kuuluva Edu Kettunen ei esittelyjä kaipaa. Hänen monista klassikko-kappaleistaan on tullut lähes kansanlauluja, jotka periytyvät sukupolvelta toiselle. Edu on kappaleissaan ja tulkinnoissaan onnistunut nitomaan omaperäisen taitavasti yhteen suomen kielen, suomalaisen mielenmaiseman sekä anglo-amerikkalaisen musiikin perinteen.
Mika Kuokkanen on tuttu laulaja-kitaristi Hoedown-yhtyeen lisäksi muun muassa J. Karjalaisen Lännen-Jukka -kokoonpanosta ja yhteistyöstään Ninni Poijärven kanssa. Mika on tehnyt kappaleita omien levyjensä ja Hoedown-yhtyeen lisäksi esimerkiksi Eero Raittiselle, Sami Saarelle ja Emma Salokoskelle. Useilla musiikkialan palkinnoilla palkittu, SuomiLOVE-ohjelmasta koko kansalle tutuksi tullut ja upeana tulkitsijana tunnettu Johanna Iivanainen on julkaissut kolme soolo-albumia (Kadotaan uneen, Mustarastas laulaa ja Broken river) ja ollut mukana yli 50:llä levytyksellä.
Mikko Iivanainen on monista kokoonpanoista tuttu monipuolinen kitarataiteilija. Johannan ja Mikon duon ohella hänet tunnetaan hyvin myös loistavana jazz-kitaristina mm. Nordic Trinity Trio -kokoonpanossa. Taiteilija on julkaissut kolme soolo-albumia, joista viimeisin Lullaby For Lost Souls julkaistiin vuonna 2023.
Kokoonpano:
Edu Kettunen - laulu, kitara & perkussiot
Mika Kuokkanen - laulu & kitara
Johanna Iivanainen - laulu & piano
Mikko Iivanainen - kitara & taustalaulu
Edu KettunenMika KuokkanenJohanna IivanainenMikko IivanainenLiput ovelta 32 €, jos jäljellä.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä (Sami Salovaara, 0500 547 632, sami.jazzbar@gmail.com)Muuta huomioitavaa: Katutasosta portaikko alakerran esiintymistilaan.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Århundradets kärlekssaga
Ikoninen runoteos nyt näyttämöllä!Minttu Mustakallio vie meidät matkalle Märta Tikkasen maailmaan kiehtovalla uudelleentulkinnalla ikonisesta runoromaanista. Näytelmässä näyttelijä Minttu saapuu monologin harjoituksiin. Hänen yllätyksekseen ohjaaja on kutsunut paikalle myös koeyleisöä. Ohjaaja itse loistaa poissaolollaan, ja pian Minttu alkaa saamaan mitä omituisimpia ohjeita tekstiviestein.Tikkasen klassikko, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1978, on ajaton ja suorasukainen kuvaus vaikeasta suhteesta. Se on vaikuttava tarina, jossa toinen osapuoli joutuu tukijan roolin, kun toinen taas sortuu riippuvuuden ikeeseen. Nainen ilmaisee tunteitaan, käsittelee valtaa ja riippuvuutta, valheita ja julmuutta - ja pitää itsensä elossa näin.Runokokoelman ovat dramatisoineet Aino Pennanen ja Riikka Oksanen.Tekstitys:Esitys tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi Subtitle Mobile-mobiilisovelluksen kautta. Sovelluksen voit ladata App Storesta tai Google Playsta nimellä Subtitle Mobile. Suosittelemme, että lataat sovelluksen puhelimeesi etukäteen. Näytöksen aikana voit sovelluksen ladattuasi seurata tekstitystä omalta puhelimeltasi. Jokaisella esityksellä on oma koodinsa joka syötetään sovellukseen ennen esitystä. Voit myös lainata tekstityslaitteen maksutta henkilökunnalta.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Miika Leivo & Band, Eereka
MIIKA LEIVO & BAND JA EEREKA SAAPUVAT SEMIFINALIIN LOKAKUUSSA!
Miika Leivo & BandIvalossa vaikuttava Miika Leivo yhdistelee suuren maailman folkkia ja indietä suomalaiseen lauluntekijäperinteeseen. Meno voi olla kotimaiseen tapaan melankolista muttei lohdutonta. Syksyllä julkaistavan Nääj- debyyttialbumin ensimmäiset sinkut Vilja kasvaa sekä Tuhma kuva, soivat mm. Pekka Laineen ohjelmassa Radio Suomessa. Levyn on tuottanut Maustetyttöjen ensimmäisen levyn tuottanut Pentti Amore ja sen julkaisee Valassaaret. Intensiivistä keikoista tunnetun Miikan mukana syksyn keikoilla matkaa bändi, jossa musisoivat Jaakko Nokkala ja Ilpo Koskinen.
Eereka
Eerekan lämmin suomenkielinen musiikki valloittaa vahvuudellaan ja herkkyydellään. Keväällä 2023 julkaistun Vuodenaikoja-EP:n singlet Heinäkuu, Ensilumi ja Kaikuu ovat ihastuttaneet kuulijoita radioaalloilla sekä Spotifyn soittolistoilla. Uudella 27.9. julkaistavalla Katulamput-biisillä Eereka pääsee näyttämään itsestään uusia puolia laulunkirjoittajana.
Eereka on aktiivinen keikkailija, joka on ehtinyt kiertää useita eri tapahtumia ja keikkapaikkoja. Häntä on kuultu mm. Pohjois-Suomen suurimmilla festivaaleilla Qstockissa, Koiteli Elää-tapahtumassa sekä Kerran kesäyönä -yhteiskiertueella yhdessä Peltokurki-duon kanssa. Eerekan vahvuuksiksi on kuvattu vahvaa lauluääntä, lämmintä läsnäoloa sekä herkkää tarinankerrontaa: "Eerekalla on voima koskettaa laulullaan ja läsnäolollaan."
SEMIFINALIN turvallisuusohje
Semifinalissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Liput ovelta 12€, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA / ENNAKKO
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Flow-sirkus esittää: SOFT SPOT
FLOW-SIRKUS ESITTÄÄ: SOFT SPOT
Jokainen meistä on pitänyt viinilasia kädessään ja myös joskus rikkonut sellaisen. Meillä kaikilla on suhde tähän arkipäiväiseen esineeseen, mutta mitä tapahtuu, kun kaksi sirkustaiteilijaa manipuloi laseja ja testaa niiden fyysisiä rajoja yleisön hämmästyneen katseen alla?
Taiteilijat tasapainoilevat leikkisästi esineillä haurautta ja herkkyyttä käsittelevässä tarinassaan. Kuinka paljon jalallinen lasi mahtaa kestää?
Kesto: 55 min
Ikäsuositus: aikuiset ja lapset 7+
Soft Spot is a circus show with a juggler, handstand artist, wooden planks and 300 wine glasses.
Everyone has held a wine glass, everyone has broken a wine glass. Since childhood we have built an exciting relationship with this everyday object but what happens when two artists manipulate and test the physical limits of the glass under the bewildered gaze of the audience?
Duration: 55 min
Age recommendation: 7+
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
HIFK - TPS
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Turisti: ROADMAN-albumikiertue + Jore & Zpoppa
Turisti – ROADMAN-albumikiertue lähtee käyntiin Rytmikorjaamolta 16.10.2024!
Turisti kääntää uuden sivun urallaan. Lokakuussa syyslomaviikolla järjestettävä ROADMAN-albumikiertue on artistin tähänastisen uransa suurin sekä hienoin. Kiertue saapuu neljänä peräkkäisenä päivänä Seinäjoelle, Tampereelle, Ouluun ja Helsinkiin kaupunkien näyttävimmille venueille. Luvassa on unohtumaton elämys! ROADMAN-kiertueen kaikki illat avaa koko suomirap-kansan rakastama veljesduo Jore & Zpoppa.Kiertue juhlistaa Turistin neljättä albumia “ROADMAN”, joka julkaistaan syksyllä. ROADMAN-kiertueen keikoilla fanit pääsevät kokemaan Suomen energisimmän liveshown ja kuulemaan ensimmäistä kertaa uuden albumin biisejä sekä tietysti myös Turistin aikaisempia julkaisuja.Lähes kaikki kiertueen keikat ovat ikärajattomia ja keikkapaikoilla on erikseen rajattu anniskelualue.
16.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo (S/K18)17.10. Tampere, Tavara-asema (S/K18)18.10. Oulu, Tullisali (S/K18)19.10. Helsinki, Ääniwalli (K18)
Turisti“Suunnitellu tän kaiken tismalleen.” Turisti on yhtä kuin tämä hetki. Virheetön flow, koukuttavat kertsit, räävitön energia ja lähes täydellisyyttä hipova live-esiintyminen - lista voisi jatkua loputtomiin. Turisti painii täysin omassa sarjassaan.Lavalle noustessaan Turisti ei ainoastaan räppää. Hän tanssii, laulaa, näyttelee ja tarjoaa yleisölle todellista teatteria bändinsä, Obikeys & DJ Yanarito, säestyksellä. Turistin liveshow ei jätä ketään kylmäksi.
Instagram | TikTok | Spotify
Jore & ZpoppaPohjoisesta Helsingistä ponnistava Jore & Zpoppa on räpin saralla tällä hetkellä kiistatta mielenkiintoisin duo. Vuodesta 2018 asti musiikkia tehneet ja keikkalavoilta tutuksi tulleet veljekset ovat pysyneet uskollisena tyylilleen, vakiinnuttaen paikkaansa kotimaisen rap-musiikin eturivissä. Kuplivat ja leikkisät melodiat nitoutuvat yhteen klubia järisyttävän tuotannon kanssa, vangiten kuulijan heidän maailmaansa jo ensikuuntelulla.Ylen Lähiöiden finest -sarjastakin tuttu kaksikko kuuluu pohjois-helsinkiläiseen NSF-kollektiiviin. Duo julkaisi vuonna 2020 debyyttimixtapensa ”Eskimo Tape”, jota nostettiin laajasti uuden aallon rap-skenestä tunnettujen artistien toimesta. Debyyttialbumi ”LOVE SZN” julkaistiin maaliskuussa 2023. Keväällä 2024 julkaistu jättihitti “Heikkouteni (feat. TUULI)”, nousi Suomen Spotifyn Top 50 -listan kärkisijalle.
Instagram (Jore) | Instagram (Zpoppa) | TikTok | Spotify Aikataulu:19:00 Ovet 20:00 Jore & Zpoppa21:00 Turisti
Ikärajaton, rajattu anniskelualue K-18.
Liput ovelta 32 €, mikäli jäljellä.
Tapahtumapaikalla pyörätuolikoroke.
***
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja
Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on
etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta
Etelä-Pohjanmaalta.
Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen.
Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Joose Keskitalo
Folkin mestari Joose Keskitalo saapuu syksyllä G Livelabiin kolmen teemaillan konserttisarjalla!
Joose Keskitalo on vakiinnuttanut asemansa yhtenä 2000-luvun arvostetuimmista laulaja-lauluntekijöistä. Hänen väkeviä laulujaan, profeetallisia näkyjään ja koskettavia tarinoitaan on kuultu jo kahden vuosikymmenen ajan. Luoja auta -esikoisalbumin julkaisusta tuli tänä vuonna kuluneeksi kaksikymmentä vuotta ja Keskitalon kuudestoista albumi "Tähdet palaavat paikoilleen" julkaistaan lokakuussa 2024.G Livelabin teemaillat keskittyvät Keskitalon laulajauran eri aikakausiin ja teemoihin. Ensimmäisenä iltana kuullaan Keskitalon uran alkuaikojen lauluja ja ilta keskittyy Luoja auta -esikoisalbumin ja Kaupungit puristuvat puristimissa -albumin materiaaleihin. Illat avataan keskustelutuokioilla, joissa perehdytään aikakauden levyihin ja teemoihin.Illan kokoonpano:Joose Keskitalo: laulu, kitara, huuliharppu, huilu ja viuluArwi Lind: lyömäsoittimet ja lauluEero Tikkanen: basso ja lauluOtto Eskelinen: puhaltimet, koskettimet ja lauluIltojen teemat ovat:17.10. Joose Keskitalo: Luoja auta & Kaupungit puristuvat puristimissa18.10. Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo19.10. Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo (levynjulkkarit)
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Sarjalipulla pääsy jokaiseen konserttisarjan konserttiin:
17.10. Joose Keskitalo: Luoja auta & Kaupungit puristuvat puristimissa18.10. Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo19.10. Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo (levynjulkkarit)
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 22 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Smalltime Players
SMALLTIME PLAYERS: EDU KETTUNEN - MIKA KUOKKANEN - JOHANNA IIVANAINEN & MIKKO IIVANAINEN -LEVYNJULKAISUKIERTUE 2024Kotimaisen juurimusiikin sanansaattajat Edu Kettunen, Mika Kuokkanen sekä Johanna ja Mikko Iivanainen tarjoilevat herkkiä tulkintoja ja elämänmakuisia tarinoita konserttisalikiertueellaan syys-lokakuussa 2024. Kiertueella juhlistetaan syksyllä julkaistavaa Smalltime Players -yhtyeen uutta albumia.Olohuonemaisessa konsertissa nämä neljä esittävät uuden levynsä tuotantoa, tunnetuimpia kappaleitaan ja valikoituja lainakappaleita. Luvassa on tyylikäs ja tiheätunnelmainen ilta, josta ei tunnetta ja sävyjä puutu. Edu Kettusen ja Mika Kuokkasen vuosia kestänyt musiikillisen yhteistyön tuloksena kuullaan hienosti yhteensoivaa laulua ja sävykästä säestystä. Johanna ja Mikko Iivanaisen musiikista välittyy läsnäolo, rakkaus musiikkiin ja yhdessä tekemiseen.Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden ehdottomaan eliittiin kuuluva Edu Kettunen ei esittelyjä kaipaa. Hänen monista klassikko-kappaleistaan on tullut lähes kansanlauluja, jotka periytyvät sukupolvelta toiselle. Edu on kappaleissaan ja tulkinnoissaan onnistunut nitomaan omaperäisen taitavasti yhteen suomen kielen, suomalaisen mielenmaiseman sekä anglo-amerikkalaisen musiikin perinteen.Mika Kuokkanen on tuttu laulaja-kitaristi Hoedown-yhtyeen lisäksi muun muassa J. Karjalaisen Lännen-Jukka -kokoonpanosta ja yhteistyöstään Ninni Poijärven kanssa. Mika on tehnyt kappaleita omien levyjensä ja Hoedown-yhtyeen lisäksi esimerkiksi Eero Raittiselle, Sami Saarelle ja Emma Salokoskelle.Useilla musiikkialan palkinnoilla palkittu, SuomiLOVE-ohjelmasta koko kansalle tutuksi tullut ja upeana tulkitsijana tunnettu Johanna Iivanainen on julkaissut kolme soolo-albumia (Kadotaan uneen, Mustarastas laulaa ja Broken river) ja ollut mukana yli 50:llä levytyksellä. Mikko Iivanainen on monista kokoonpanoista tuttu monipuolinen kitarataiteilija. Johannan ja Mikon duon ohella hänet tunnetaan hyvin myös loistavana jazz-kitaristina mm. Nordic Trinity Trio-kokoonpanossa. Taiteilija on julkaissut kolme soolo-albumia, joista viimeisin Lullaby For Lost Souls julkaistiin vuonna 2023.Kokoonpano:Edu Kettunen - laulu, kitara & perkussiotMika Kuokkanen, - laulu & kitaraJohanna Iivanainen, - laulu & pianoMikko Iivanainen - kitara & taustalaulu
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Sirkus Finlandia - HELSINKI
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Tyttö ja varis
Tyttö ja Varis on pieni suuri tarina odottamattomasta ystävyydestä. Se kertoo ihmisistä, joiden ohi niin helposti kävelemme ja joiden ongelmat eivät kosketa meitä. Näytelmä muistuttaa, että näidenkin ihmisten ympärillä on äidit ja lapset ja elämänkokoiset kysymykset siitä, miten elämää täällä eletään.Sirkku Peltolan nerokas ja tarkka dialogi valottaa eri ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten ajatuksia kirkkaasti ja lämpimällä huumorilla höystettynä. Henkilöt ovat omalla tavallaan kadottaneet elämänsä kompassin ja kaipaavat kipeästi pelastamista. Siihen tarvitaan aina toista ihmistä.Käsikirjoitus: Sirkku PeltolaOhjaus: Markus JärvenpääLavastus: Samuli HallaPuvustus: Päivi Hanttu-LindströmNäyttelijät: Leena Nuora, Helka-Maria Kinnunen, Aino Sirje, Eppu PastinenEsitysoikeudet: Agency NorthEnsi-ilta 21.9. klo 16, Pienellä näyttämöllä Kesto 2h 10min Kotimainen draama
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Klubi-ilta: The Mystery Wires & Markku Veijalainen
To 17.10. klo 18Mystery Wires -konserttiIllan juontaja Mape vie yleisön 1960-luvun nuorisomusiikin tunnelmiin yhdessä Back To The Sixties -legendojen kanssa.Luvassa rautalankaklassikoita ja nuorisoelokuvamusiikkia Cliff & The Shadows -tyyliin.Klubi-ilta: tarjoilusta vastaa Kahvila Pokkari, A-oikeudet.Alle 18 v. aikuisen seurassa.Sali avautuu klo 17.30.Kesto: 2 tLiput: 28,90 € + tilausmaksuIkäsuositus 18+: Klubi-ilta, A-oikeudet. Kahvila Pokkari vastaa tarjoiluista.
Alle 18-vuotiaat sisään vain huoltajan tai vanhemman seurassa.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Tomi Salesvuo East Funk Attack
Tomi Salesvuo East Funk Attack julkaisee neljännen albumin lokakuun 4. päivä.
Useampaan kertaan euroopassa kiertänyt, kotimaan klubeilla sekä
festareilla esiintynyt kymmenen vuotias East Funk Attack yhdistelee eri
musa vaikutteita energisellä asenteella ennakkoluulottomasti.
Eclipse Music levy-yhtiön julkaisema tiivis rock-funk paketti
saattelee yhtyeen laajalle kotimaankiertueelle joka soi pitkälle
kevääseen asti! Esimakua uudenlevyn tunnelmasta on saatu jo
julkaistuilta kahdelta singleltä ”Losing You” ja ”We Are The Party”
joiden musiikkivideoista vastaa Joel Korhonen (Noise Media). Palaute on
ollut uudesta materiaalista ylistävää ja mm. Losing You -single nousi
ilmestyessään Spotifyn New Music Friday listalle Suomessa.
Uudella levyllä kuullaan vierailevina artisteina kitaristit Riku
Rajamaa ja Erja Lyytinen, sekä Funk-artisti, laulaja-pasunisti Nils
Landgren (Ruotsi) ja yhtyeen kanssa kiertueilla ja festivaaleilla
esiintynyt laulaja Sami Pitkämö.
Tomi Salesvuo East Funk Attack:Tomi Salesvuo - rummut, lauluTaru Ratilainen - lauluMatias Kiiveri - kitara, lauluJanne Kinnunen - basso, lauluIlmari Aitoaho - koskettimet, laulu
FacebookInstagramTwitter
FI
14 views
Buy Ticket
Read More