1424 result(s) found for ""

TITANIQUE musikaaliparodia (K-18)
TITANIQUE-MUSIKAALIPARODIAMikään ei voi tulla Jackin ja Rosen väliin - paitsi Celine Dion! Oletko koskaan miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos Celine Dion olisi itse astunut Titanicin kyytiin? No emme mekään, mutta nyt se selviää! Ainakin viulistit saavat väistyä, sillä niiden sijasta kuulemme musikaaliversioita Celine Dionin rakastetuista hiteistä, kuten My Heart Will Go On, All By Myself ja I Drove All Night, niin suomeksi kuin englanniksikin. Tämä esitys on täynnä suuria eleitä, yllättäviä kohtaamisia, liioiteltuja tunteita sekä syvänmeren kimallusta!Palkittu Titanique-musikaaliparodia on paitsi parodia Titanic-elokuvasta myös kunnianosoitus Celine Dionin ikoniselle musiikille. Maailmalla suuren suosion saanut musikaali yhdistää elokuvan tunnetun tarinan ja Dionin suuria tunteita herättävät balladit toisiinsa jäätävän hauskalla ja itseironisella tavalla. Lavalla seilaavat tutut Titanic-elokuvan hahmot aivan uudessa valossa, eivätkä parodisen suurennuslasin alta pakene muutkaan aikamme yllättävät kulttuuri-ilmiöt! Lavalle ankkuroi itsensä seitsemän näyttelijän huikea kaarti: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija Siljander.Hyppää kyytiin ja anna Titanique-musikaaliparodian iskeä tajuntaasi kuin jäävuori laivaan! Tämän valtamerialuksen neitsytmatka koittaa syksyllä 2025!ps. Paikka pelastusveneessä ei sisälly lipun hintaan…Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)Ikäsuositus: yli 12 v.Jäiden lähtö:Riihimäen Teatterissa 18.9.2025, esitykset 15.11.2025 asti.Aleksanterin teatterissa 25.9.2025, esitykset 13.12.2025 asti.sekä Tampereen Komediateatterissa keväällä 2026Lavalla: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija SiljanderKäsikirjoitus: Marla Mindelle, Constantine Rousouli, Tye BlueMusiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset: Nicholas James Connell Ohjaus: Olka HorilaTekstin käännös: Katja PeacockLaulujen käännös: Hanna KailaMusiikkituotanto: Joona KukkolaKapellimestari: Maritta MannerKoreografia: Osku HeiskanenLavastus- ja videosuunnittelu: Janne TeivainenPukusuunnittelu: Jarkko ValteeTarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-AutioMaskien ja kampausten suunnittelu: Niko SahlmanValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Fabian MäkiläTuotantoassistentti: Janita JuvonenPukuompelu: Minna KiiskinenLavasterakennus: Petri Mäkelä / Lavasteverstas Graniitti OyJulistekuva: Nils KrogellTuotanto: Aleksanterin teatteri, Riihimäen Teatteri ja Tampereen KomediateatteriEsitetään yhteistyössä Music Theatre Internationalin kanssa
FI
38 views
Buy Ticket
Read More

Maarit Hurmerinta Duo
Maaritin ura esiintyvänä artistina käynnistyi jo 1972 – ja se on kantanut vahvana peräänantamattomuuden, hienojen kappaleiden ja Äänen ansiosta. Maarit ja Sami Hurmerinta ovat pariskunta, jonka tekemisessä ja elämässä näkyy voimakas rakkaus musiikkiin ja tekemisen into. Hurmerintojen uralle mahtuu käsittämätön määrä loistavia kappaleita ja lukuisia hittejä Jäätelökesästä Toiset tytöt, toiset pojat -kappaleeseen. Ne saivat jatkumoa vuonna 2019 ilmestyneellä levyllä. Sumuinen puutarha -nimeä kantava albumi on Maaritin yhdeksästoista studioalbumi.
FI
42 views
Buy Ticket
Read More

Mustapukuinen nainen
Pyörätuolipaikkoja on rajallisesti. Muistathan kertoa pyörätuolipaikkatarpeesta jo lippuja varatessasi. Pyörätuolipaikat voi varata ainoastaan teatterin omasta lippumyymälästä puh 010 4162600. Avustajan paikkalippu on ilmainen. Katsomokerroksiin pääsee aulasta hissillä. Aulahenkilökunta avustaa pyörätuoliasiakkaita.
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

Mustapukuinen nainen
Pyörätuolipaikkoja on rajallisesti. Muistathan kertoa pyörätuolipaikkatarpeesta jo lippuja varatessasi. Pyörätuolipaikat voi varata ainoastaan teatterin omasta lippumyymälästä puh 010 4162600. Avustajan paikkalippu on ilmainen. Katsomokerroksiin pääsee aulasta hissillä. Aulahenkilökunta avustaa pyörätuoliasiakkaita.
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

Forever Young - Ikuisesti nuori
Forever YoungTulevaisuudessa, viidenkymmenen vuoden päästä, Kotkan teatteri on muutettu säästösyistä vanhainkodiksi. Sen asukkaina on yhdeksänkymppisiä näyttämökonkareita, joilla ei esiintymishimo ole silti laantunut hetkeksikään, vaikka spagaatti ei enää onnistuisikaan.Hoitajan poistuttua, entiset starat räjäyttävät tunnelman kattoon.Ja itseasiassa hoitajakin on kuuluisan näyttelijän lapsenlapsi, joten eihän se omena kauas puusta pudonnutkaan…Esitys pohtii, onko näyttelijöillä tai taiteilijoilla parasta ennen päivämäärää vai saako intohimoaan toteuttaa vielä vuosienkin jälkeen.
Millaista on hoitokodin arki? Voisiko se olla näin hurmaavan hullua!Näyttelijäporukan estradi täyttyy nostalgisista, herkistä sekä hurjista muisteloista, parhaista biiseistä ja vanhojen menestysnäytelmien huippukohtien verestämisestä.
FI
34 views
Buy Ticket
Read More

Irwin-Mies joka valitsi väärin
Irwin-Mies joka valitsi väärinIrwin Goodman oli kansan rakastama kapinallinen, oman tiensä kulkija, ikuinen renttu, joka lauloi itsensä suomalaisten sydämiin. Mutta kuka oli Antti Hammarberg, Hämeenlinnan kasvatti, joka loi itselleen alter egon, joka lopulta varjosti häntä koko elämän?Irwin – mies, joka valitsi väärin on riipaisevan humoristinen musiikkinäytelmä, joka sukeltaa ristiriitaisen tähden elämänvalintoihin, nousuihin ja laskuihin – ja siihen, mitä niistä lopulta jäi käteen. Näytelmä tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman Irwinin tarinaan kahdella aikatasolla. Vanhempi Irwin on juuri kuollut ja joutunut jonkinlaiseen odotustilaan, jossa ratkaistaan hänen lopullinen kohtalonsa. Matkatelkkari näyttää hänelle nuoremman itsensä elämän kulkua – sen hurjat huiput ja karikot, ne päätökset, joita ei enää voi perua. Katuuko Irwin, ja mitä hän tekisi toisin, jos saisi uuden mahdollisuuden?Unohtumattomat hitit, huumoria ja haikeutta – Irwin elää!Irwinin tarinaa ei voi kertoa ilman hänen elämänsä tärkeää taustavoimaa – sanoittaja ja manageri Vexi Salmea, toista legendaarista hämeenlinnalaista. Vexin sanoin Irwin oli protestilaulaja, joka protestoi varmuuden vuoksi vähän kaikkea. Tämä henki elää näytelmän musiikissa ja tarinassa, joka tuo lavalle kaksi Irwiniä, roppakaupalla legendan tunnetuimpia kappaleita ja tarinan, joka naurattaa, itkettää ja saa miettimään elämän suuria kysymyksiä. Tule kokemaan Irwinin tarina todempana kuin koskaan ennen!Käsikirjoitus ja ohjaus Petja Lähde, koreografia Elina Lähde, lavastussuunnittelu Oskari Löytönen, pukusuunnittelu Satu Suutari, valosuunnittelu Immanuel Pax, videosuunnittelu Veikko Pulli, musiikin sovitus ja taustanauha Antti ParankoRooleissa: Tomi Alatalo, Lasse Sandberg, Jutta Järvinen, Katariina Kuisma-Syrjä, Johanna Reilin, Birgitta Putkonen, Jyri OjansivuEsityksen kesto: noin 2 h 30 min sisältäen väliajan
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Kultalampi
KultalampiSydämellinen draamakomedia!Norman (Ilmari Saarelainen) ja Ethel (Mona Lehtola) ovat jälleen saapuneet huvilalleen Kultalammelle kesän viettoon. Kaikki on lähes entisellään, mutta Normanin reistaileva muisti on pikkuhiljaa alkanut vaikuttaa pariskunnan elämänlaatuun.Normanin ja Ethelin tytär saapuu miesystävänsä kanssa Kultalammelle juhlistamaan Normanin 80-vuotispäiviä. Samalla he tutustuvat myös tyttärensä uuden puolison 13- vuotiaaseen poikaan, joka jääkin muutamaksi viikoksi Normanin ja Ethelin seuraksi.Kultalampi on lämmin, inhimillinen ja koskettava tarina perheestä, pitkästä parisuhteesta, väistämättömästä muutoksesta ja sen hyväksymisestä.Alkuperäiseltä nimeltään On Golden Pond -näytelmä sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 1979. Huikean menestykset myötä näytelmää on sen jälkeen esitetty ympäri maailman. Elokuvaversio valmistui vuonna 1981 ja päärooleissa nähtiin Henry Fonda, Katharine Hepburn ja Jane Fonda. Klassikkoasemaan noussut elokuva on palkittu kolmella Oscarilla, kolmella Golden Globella sekä Bafta-palkinnolla.KÄSIKIRJOITUSErnest ThompsonSUOMENNOSArto af HällströmOHJAUSOtto KanervaLAVASTUSOskari LöytönenPUKUSUUNNITTELULaura LipiäinenKAMPAUKSET, PERUUKIT JA MASKEERAUSTuula Kupiainen-KoivistoROOLEISSAIlmari SaarelainenMona LehtolaRaisa SorriJani KoskinenJuha KulmalaSisu-Werner NieminenESITYSOIKEUDETTeaterförlag Arvid Englind Ab
FI
58 views
Buy Ticket
Read More

Muistojen bulevardi Live
Muistojen Bulevardi LIVE!®Anna-Claudia Somero, lauluJouni Somero laulu, piano ja nostalgiset tarinatTammikuussa 2012 alkoi radiossa ohjelma "Muistojen bulevardi." Siitä on tullut kymmenessä vuodessa kanavan suosituin ja kuunnelluin ohjelma. "Kuuntelijat ovat pääasiassa yli viisikymppisiä, mutta nostalgia puree myös nuorempiin" ohjelman sivuilla todetaan. Laila Kinnunen, Olavi Virta, Carola, Seija Simola, Katri Helena, Reijo Taipale ja monet muut aikansa kotimaiset tähdet saivat laulettavikseen kansainvälisiä suuria hittejä suomeksi käännettyinä. Nämä laulut kuuluvat myös Anna-Claudia ja Jouni Someron suosikkeihin. Valovoimainen Isä-tytär-duo antoi ensimmäiset kokonaiset konserttinsa syksyllä 2021 ja ne olivat suuria menestyksiä. Jouni on tehnyt pitkän ja mittavan uran konserttipianistina (yli 3300 konserttia ympäri maailmaa, 107 julkaistua albumia). Jouni itse kertoo uudesta aluevaltauksesta näin: "Olen tehnyt yhteistyötä lukuisten laulajien kanssa, tunnettujen oopperalaulajien, mutta myös muutaman viihdetaiteilijan kanssa. Pianon ääressä olen monesti ajatellut, että tuon laulun haluaisin laulaa enkä vain soittaa. Opiskelin nuorena myös laulua, joten tiedän ajan olevan nyt kypsä kokeilla näitä siipiä," Jouni kertoo. Hän on tullut tunnetuksi myös sanavalmiina ja hyvän huumorin omaavana juontajana, joten hän kertoilee konsertin ohjelmasta. Anna-Claudia on elänyt koko elämänsä musiikin, esiintymislavojen ja kiertue-elämän parissa.
FI
38 views
Buy Ticket
Read More

Loistava ystäväni
LOISTAVA YSTÄVÄNI"Saduissa tyypit saa sen mitä ne haluu, elämässä sen mitä pystyy.” Loistava ystäväni perustuu italialaisen menestyskirjailija Elena Ferranten neliosaiseen Napoli-romaanisarjaan. Kirjojen pohjalta on tehty myös suosittu tv-sarja, joka nousi 2010-luvun ilmiöksi. Tämä moderni klassikko vie meidät värikkääseen ja vaaran tuntua huokuvaan Napoliin, sen köyhiin kortteleihin, joissa ei pelätä elää, rakastaa ja kuolla. Elenan ja Lilan elinikäinen ja monimutkainen ystävyys on sekoitus intohimoa, haastetta ja syvää kiintymystä. He ovat toistensa vastakohtia, mutta yhdessä kokonaisia. Yhdessä heissä on voimaa selvitä miesten hallitsemassa yhteisössä, jossa naiset taistelevat tilastaan ja jossa väkivalta on jokapäiväistä. Teos kuvaa sodanjälkeisen Italian rajuja yhteiskunnallisia muutoksia, ääriliikkeiden nousua, yhteiskunnan polarisoitumista ja vastakkainasettelua, mafian valtaa ja taloudellista lamaa. Näytelmässä on mukana seitsenhenkinen orkesteri. Suomenkielinen kantaesitys suurella näyttämöllä 6.9.2025 Näytelmäsovitus April De Angelis Suomentaja Juho Gröndahl Ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen Ohjaajan assistentti Susanne Mast Musiikin sovitus ja johto Antti Vauramo Lavastus, pukusuunnittelu Tiina Hauta-aho Koreografia Tiina Brännare Taistelukoordinointi Markus Järvenpää Äänisuunnittelu Tommi Raitala Valosuunnittelu Jyri Suominen Naamiointisuunnittelu Anu Reijonen Rooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Vilma Kinnunen, Maarit Niemelä (vier.), Riku Nieminen (vier.), Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Nenna Tyni, Lumikki Väinämö sekä lapsiavustajat Kesto ilmoitetaan lähempänä ensi-iltaa. Esitysoikeudet Agency North Mainoskuva Antti Sepponen
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

HELENE K18
FI
26 views
Buy Ticket
Read More

Näytelmä joka menee pieleen
Henry Lewis, Henry Shields ja Jonathan SayerNÄYTELMÄ JOKA MENEE PIELEENEnsi-ilta la 8.2.2025 Minna-näyttämölläPohjois-Savon Polytekninen draamaseura on vihdoinkin löytänyt ohjelmistoon heidän vahvuuksiinsa sopivan näytelmän, 'Murha Havershamin kartanossa'. Kaikki on valmista, ja ensi-ilta voi alkaa. Mutta kaikki, joka voi mennä pieleen, TODELLAKIN menee pieleen. Draamaseuran sinnikkäät ja nokkelat amatöörinäyttelijät tekevät kuitenkin kaikkensa, jotta ensi-illasta selvitään kunnialla - tai ainakin hengissä.'The Play That Goes Wrong' on Lontoon Westendissä pisimpään pyörinyt komedia. Oliver-palkitun komedian on Lontoossa nähnyt kymmenessä vuodessa jo 1658707 katsojaa.Näytelmä sai alkunsa näyttelijäopiskelijoiden (Henry Lewis, Henry Shields ja Jonathan Sayer) alun perin pubiin tekemästä murhakomediasta. Se kirjoitettiin teatterikoulun lopputyöksi, mutta suosion myötä se päätyi Iso-Britannian kiertueelle ja Westendiin. Sittemmin sitä on esitetty menestyksekkäästi yli kolmessakymmenessä maassa ja nyt vihdoin Pohjois-Savon Kuopiossa.'Näytelmä joka menee pieleen' on fyysisen komedian, tarkan ajoituksen ja näyttelijäntyön juhlaa.
FI
42 views
Buy Ticket
Read More

MUSIKAALIKOMEDIA IHAN TUULIAJOLLA
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteilläMusikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä, johon osallistuivat idean isä Juice, Eppu Normaali ja Hassisen kone. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän ja Ismo Alangon. Einon matkaa rock-muusikoiden seurassa kuitenkin helpottaa ihana laivaemäntä Tia.Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.Rooleissa mm. Tatu Mönttinen, Elisa Lairikko/ Mirjam Paaso, Ilpo Kaikkonen, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Kasperi Kinnunen/ Juha Kinnunen, Simo Stenman.
FI
49 views
Buy Ticket
Read More

Pudotuspeli
FI
39 views
Buy Ticket
Read More

Jorma ja Helena
Rakkaudella, Jorma ja Helena
Jorma Uotisen ja Helena Lindgrenin uusi konserttikokonaisuus, jonka teema on rakkaus kaikessa moninaisuudessaan: rakastuminen, rakkauden arki, rakkauden menetys, kaipuu yksin ja yhdessä.
Dance me to the end of loveLauluja vuosien varrelta, yksin ja yhdessä.Intensiivisen konsertin laulut kertovat taiteilijoiden eri elämänvaiheista, rakkaudesta, ystävyydestä, kaipuusta, elämästä, heistä itsestään.
Jorma Uotisen tumma, samettinen ääni ja karismaattinen tulkinta tuo kappaleisiin ainutlaatuisen ulottuvuuden ja välittää vahvan, mutta silti herkän elämyksen. Helena Lindgrenin sensuelli ääni taipuu niin jazziin, elokuvamusiikkiin, tangoon, lattareihin kuin discoon ja poppiinkin.
Jorma Uotinen on yksi Suomen esittävän taiteen merkittävimmistä henkilöistä. Hänen uransa on laaja ja monipuolinen, ja hänen vaikutuksensa tanssissa ja lavalla on erittäin vahva, unohtamatta hänen esiintymisiään konserteissa, gaaloissa, elokuvissa sekä televisiossa.
Koreografisten teostensa lisäksi Jorma Uotinen on nykyään erittäin suosittu laulaja ja ranskalaisten chansonien tulkki. Hän esiintyy oman musiikkiryhmänsä Trio Avecin kanssa ja he ovat vieraillut kaikissa Skandinavian maissa sekä Ranskassa, Unkarissa ja Saksassa. Heillä on useita erilaisia konserttiohjelmia, kuten J’ai peur d’aimer, Sentimental Secrets, Voilà, Sous le ciel de Paris; enimmäkseen ohjelmisto koostuu Edith Piafin, Marlene Dietrichin, Jacques Brelin, Leo Ferren ja Kurt Weillin kappaleista ja chansoneista.
Jorma Uotinen on näytellyt myös elokuvissa, ja hänelle myönnettiin Jussi-palkinto roolistaan elokuvassa Pessi ja Illusia. Hän on antanut äänensä suomeksi useisiin kansainvälisiin animaatioelokuviin, mm. Ratatouille, Monsters vs Aliens ja Emojis.
Helena Lindgren on meikkitaiteilija, laulaja ja näyttelijä. Hän on esiintynyt elokuvissa ja televisio-ohjelmissa näyttelijänä sekä viihdeohjelmien esiintyvänä vieraana. Viimeksi Helena Lindgren näytti uskomattoman heittäytymiskykynsä ja monipuolisuutensa suositussa Tähdet, Tähdet -musiikkiohjelmassa. Lindgren on esiintynyt laulajana eri yhtyeiden kokoonpanoissa vuodesta 1994, ja oman levyn Kauneuden lähteillä hän levytti 1997.Lauluja rakkaudesta, kaipuusta, kauneudesta, ystävyydestä, elämästä, meistä itsestämme.
Trio Avecin säestyksellä esitämme konsertissa mm. seuraavia kappaleita:
RakkaustarinaDance me to the end of loveAvaa sydämesi mulleEtkö uskalla mua rakastaaPuhu hiljaa rakkaudestaHymne a l’amourRakkauden jälkeenKielletyt leikitCarusoWhere the wild roses growVammaisavustaja / saattaja:Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.www.vammaiskortti.fiTilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)Kaikukortti:Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Raahen Kulttuuripalvelut ja StarPoint
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

Joulushow
Joulusauna lämpenee, kun täysin uusi Joulushow heittää löylyä suurella näyttämöllä – ja suurella kauhalla! Pestään pois kuluneen vuoden synnit ja vihdotaan pikkujoulukauteen vauhtia.Ajankohtaista, räväkkää ja ennen kaikkea hauskaa. Pian myydään taas ei-oota, joten varmista paikkasi nyt todistetusti joulunajan parhaasta showsta!Ensi-ilta 13.11.2025 suurella näyttämöllä.
FI
34 views
Buy Ticket
Read More

Rotosrock 2025
VIIDEN TÄHDEN PALUUN TEHNYT JOLLY JUMPERS ROTOSROCKIIN
Perinteinen Rotosrock tarjoaa tänä vuonna todellista herkkua.
Maaliskuussa ilmestynyt Jolly Jumpersin yhdeksäs albumi “Rural Slang” sai sekä kriitikot että ostavan yleisön hullaantumaan. Levy sai täydet viisi tähteä liki kaikissa arvosteluissa, mukaanlukien Helsingin Sanomat ja Soundi. Lisäksi Jolly Jumpers nousi Suomen virallisen listan fyysisten albumien ykköseksi.
Jolly Jumpers keikkailee harvakseltaan, ja kaikki levynjulkaisukeikat Helsingissä, Tampereella ja Oulussa olivat loppuunmyytyjä. Jos kevään keikat jai kokematta, kannattaa nyt olla ajoissa liikkeellä.
Tyrnävällä vuonna 1980 toimintansa aloittanut Jolly Jumpers on suomalaisen vaihtoehtorockin toteemi. Bändin musiikkia on kuvailtu mullanmakuiseksi americanaksi, tundragarageksi ja pottupeltobluesiksi. Yhtyeen ytimen muodostaa alkuperäinen trio Petri Hannus, Marko Leuanniemi ja Keijo Pirkola, jota nykyisessä kokoonpanossa vahvistavat Arimatti Jutila (mm. The Flaming Sideburns, Riitaoja) ja Jukka Nousiainen (mm. Räjäyttäjät, Jukka Nousiainen Trio).
Illan avaa Jukka Nousiaisen soolokeikka. Tällä keikalla Nousiaisen kappaleita kuullaan akustisina versioina sekä harvemmin kuultuina rhodespiano- ja urkusovituksina.
FacebookInstagramShowtime klo 21:00 alkaen.
Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella.
Liput ovelta 25 €, jos jäljellä.
Lisätietoa Rotos ry:n jäsenyydestä.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@rotos.fi
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

Topi Saha & Ylva Haru: Kipinöitä II
Arvostetut lauluntekijät Topi Saha ja Ylva Haru yhdistävät jälleen voimansa intiimin ja ainutlaatuisen Kipinöitä II -yhteiskiertueen merkeissä. Tarina saa jatkoa viiden vuoden takaisesta Kipinöitä-konseptista, jossa taiteilijat esittivät yhdessä toistensa kappaleita duettomuodossa. Tulevilla keikoilla kuullaan taiteilijoiden omaa tuotantoa – uutta ja vanhaa – yksin ja yhdessä: illan aikana on luvassa niin uudet soolokattaukset kuin myöskin duettomuotoinen yhteissetti, jossa lauluntekijät esittävät vanhojen suosikkien lisäksi ennen kuulemattomia lauluja tulevilta albumeiltaan. ”Ylva Haru on paitsi lempilauluntekijäni myös rakas ystäväni. Muutama vuosi sitten aloitimme yhteiskiertueen, jonka pandemia harmillisesti katkaisi. Tuolloin löysimme nopeasti yhteisen sävelen, ja on ihanaa viimein jatkaa siitä mihin jäimme. Nyt kun molemmat työstävät uutta musiikkia, on kutkuttavaa päästä kantaesittämään upouusia lauluja. ”, kertoo Topi Saha. ”On suuri ilo saada jälleen soida rakkaan ja lahjakkaan ystäväni kanssa! Topi on kuin sielunveli, niin ihmisenä kuin myös soitannollisesti ja laulullisesti. Tuntuu antoisalta ja luontevalta jatkaa kappaleiden versioimista yhdessä! Uskon, että ystävyytemme tuo myös oman vivahteensa tarinoihin biisien välissä”, kommentoi Ylva Haru. Topi Sahan musiikkia on kuvailtu haikeaksi, kaihoisaksi ja surumieliseksi. Omasta mielestään hän on väärinymmärretty humoristi. Sahan odotettu viides sooloalbumi Öitä ilmestyi tammikuussa 2025. Vahvoista melodioista ja pohtivista, runomaisista teksteistä kiitelty Ylva Haru työstää parhaillaan uutta albumia. Intiimeillä keikoilla on mahdollisuus päästä syvemmälle herkän ytimen ääreen, kun laulut soivat kaikkein riisutuimmassa muodossa. Show klo 21:30, ovet klo 21. Tutustu myös: Spotify Topi Saha Spotify Ylva Haru
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

Napakymppi
Napakymppi - Valloittava treffikomedia!Keski-Uudenmaan Teatteri esittää syksyllä 2025 pohjoismaisena kantaesityksenä englantilaisen menestyskirjailijan Peter Quilterin uusimman komedian Napakymppi (The Dating Game). Näytelmä kertoo parisuhteen etsinnästä kypsässä keski-iässä.Syksyn naurupommia tähdittää huikea kaarti: teatterin perustajajäsenet Anu Sinisalo ja Seppo Halttunen, Kutin luottotähti Anna-Leena Sipilä sekä uutena tulokkaana Jukka Rasila, joka tuskin esittelyjä kaipaa.Liisan (Anu Sinisalo) ja Matin (Seppo Halttunen) pitkä avioliitto on laantunut ystävyydeksi ja he ovat eronneet. Nyt he ovat päättäneet tukea toisiaan uuden kumppanin etsinnässä, mikä onkin mutkikas prosessi. Heidän lukuisia, toinen toistaan persoonallisempia treffikumppaneitaan esittävät Anna-Leena Sipilä ja Jukka Rasila.Napakympin ohjaa kokenut komediakonkari Jukka Keinonen, skenografiasta vastaa Ia Ensterä ja tuoreesta suomennoksesta Paavo Leppäkoski (mm. musikaali Moulin Rouge). Olivier- ja Tony-ehdokkaana olleen Peter Quilterin muuhun tuotantoon lukeutuu muun muassa Judy-elokuva, josta Renée Zellweger sai Oscar-palkinnon.“Kun sain alkukielisen tekstin luettavakseni, ihastuin siihen välittömästi. Nykyaikainen komedia on liikuttava ja viiltävän hauska kuvaus siitä, kuinka vaikeaa meidän onkaan löytää tietä toistemme luokse. Teksti on komediana täysosuma, ja uskon, että tämä näyttelijäkaarti tekee siitä oikean napakympin”, Jukka Keinonen kuvaa.Napakympin ensi-ilta on pe 31.10.2025 Keuda-talon Kerava-salissa.Näytelmän oikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy
FI
34 views
Buy Ticket
Read More

ABBA – Dancing Queen
Vaikka ABBA on pysytellyt poissa estradeilta 40 vuotta, sen kultainen kimallus ei ole hiipunut minnekään. Ruotsalainen ABBA on edelleen yksi kaikkien suosituimmista ja myydyimmistä yhtyeistä, jonka ajatonta diskopoppia rakastavat yhä kaikenikäiset kuulijat ympäri maailman.Koe Abban tarina uudelleen! Upea musiikki, loistavat laulajat ja tanssijat sekä sirkustaitelija saavat aikaan sellaisen ilotulituksen, että katsojat tempaistaan keskelle Abba-huumaa. ABBA Dancing Queenissa kuulet Suomen eturivin esiintyjät, jotka tulkitsevat moniäänisesti huikeita ABBAn hittejä sellaisella taidolla, ettei se voi olla viettelemättä katsojaa mukaansa. Abba-nelikkona nähdään upea kaarti: Roosa-Maria Leppänen, Isabella Lairikko, Tommi SoidinmäkiShow sisältää upeaa koreografiaa, sirkusnumeroita, sekä glamoröösejä asusteita. Tanssijoina taiteilevat Silja Saarinen ja Ella Snellman, sirkustaitelijana Susanna Liinamaa.Esityksessä kuullaan muun muassa Mamma Mia, Dancing Queen, Fernando, Waterloo, Summer Night City, Voulez Vous, When I Kiss The Teacher, Tiger…Tämän lähemmäksi alkuperäisen ABBAn live-elämystä et pääse!
FI
78 views
Buy Ticket
Read More

LC Cowboys & Harlem Angels
Uudistunut Leningrad Cowboys tekee paluun – uutena taustakuorona Harlem AngelsLegendaarinen Leningrad Cowboys tekee paluun ja lähtee kiertämään Suomen kahdentoista vuoden hiljaiselon jälkeen. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on kuitenkin tehnyt muutoksia yhtyeen nimeen ja suurkonserttien kokoonpanoon siten, että yhtyeen uusi nimi on LC Cowboys ja taustakuorona Harlem Angels.Leningrad Cowboys perustettiin 1987, ja se nousi suomalaiseen musiikkihistoriaan esiintymisillään Puna-armeijan kuoron kanssa 1990-luvun alussa. Kaikkiaan Leningrad Cowboys esiintyi ennen tauolle lähtemistään 2013 yli kuudessakymmenessä maassa lukuisin konsertein.Tis is tö komepäk -nimisellä paluukiertueella LC Cowboysin kokoonpanossa ovat mukana Sakke Järvenpään lisäksi muiden muassa Pauli Hauta-Aho, Okke Komulainen, Sami Järvinen, Aino Laakso, Hanna Moisala, Esa Niiva, Anna Sainila, Ville Tuomi, Timo Tolonen, Tume Uusitalo ja Varre Vartiainen.
FI
34 views
Buy Ticket
Read More

Yllätysvieras
YLLÄTYSVIERASPeter (Aimo Räsänen) ja Debbie (Petra Ahola) ovat juhlistamassa 20-vuotista avioliittoaan risteilyllä ja samalla nauttivat irtiotosta kiukuttelevista teineistään. Laivalla he tutustuvat Elsaan (Satu Silvo), joka ystävällisyydestään huolimatta huokuu jotakin hämmentävää ja outoa. Yhteystiedot vaihdetaan, sillä olisihan se kai mukava nähdä toistekin.Kotona ”puhtoisessa lähiössä” Elsa ilmestyy yllättäen Peterin ja Debbien kotiovelle. Vaikka onkin ilmaantunut todisteita Elsaan liittyvistä, hiuksia nostattavista kauheuksista, heidän hyvä luontonsa estää häätämästä vierasta, sillä joskus suoraan sanominen on vain liian epäkohteliasta.Muun muassa TV-sarja Uuden Sherlockin kirjoittajana tunnetun Steven Moffatin uutuuskomedia kuvaa hulvattomasti ihmisten loputonta kohteliaisuutta ja hyväntahtoisuutta. Panu Raipian ohjaamassa yllätyksiä vilisevässä ilottelussa nähdään muissa rooleissa mm. Idalilja Raipia, Jere Riihinen ja Aku SajakorpiKesto n. 2 h 10 min. sis. väliajanKÄSIKIRJOITUS Steven MoffatSUOMENNOS Reita LounatvuoriOHJAUS Panu RaipiaLAVASTUS Oskari LöytönenPUKUSUUNNITTELU Kaisa SavolainenHinnatPeruslippu 46,50 €Eläkeläinen 44,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 €Työtön 41,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & Dinner Teatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen.Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantaitHerkullinen ja runsas noutopöytämme on katettuna myös yksittäisille katsojillemme valikoituina lauantai-esityspäivinä. Seisovan pöydän antimista voi tuolloin nauttia päivä- ja iltaesitysten välissä.Ruokailun voi lisätä jo ostetun teatterilipun yhteyteen myös jälkeenpäin. Lisätiedot ja varaukset Lipputoimistostamme, puh. 0207 288 388 / liput@komediateatteri.fi.Paketin hinta on esityskohtainen ja sisältää esityksen lipun, ruokailun ja vaatesäilytyksen. Pelkän noutopöydän osuus erikseen ostettuna on 33 €.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantait löytyvät täältä.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!Joustolippu Viiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388.Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
53 views
Buy Ticket
Read More

Yllätysvieras
YLLÄTYSVIERASPeter (Aimo Räsänen) ja Debbie (Petra Ahola) ovat juhlistamassa 20-vuotista avioliittoaan risteilyllä ja samalla nauttivat irtiotosta kiukuttelevista teineistään. Laivalla he tutustuvat Elsaan (Satu Silvo), joka ystävällisyydestään huolimatta huokuu jotakin hämmentävää ja outoa. Yhteystiedot vaihdetaan, sillä olisihan se kai mukava nähdä toistekin.Kotona ”puhtoisessa lähiössä” Elsa ilmestyy yllättäen Peterin ja Debbien kotiovelle. Vaikka onkin ilmaantunut todisteita Elsaan liittyvistä, hiuksia nostattavista kauheuksista, heidän hyvä luontonsa estää häätämästä vierasta, sillä joskus suoraan sanominen on vain liian epäkohteliasta.Muun muassa TV-sarja Uuden Sherlockin kirjoittajana tunnetun Steven Moffatin uutuuskomedia kuvaa hulvattomasti ihmisten loputonta kohteliaisuutta ja hyväntahtoisuutta. Panu Raipian ohjaamassa yllätyksiä vilisevässä ilottelussa nähdään muissa rooleissa mm. Idalilja Raipia, Jere Riihinen ja Aku SajakorpiKesto n. 2 h 10 min. sis. väliajanKÄSIKIRJOITUS Steven MoffatSUOMENNOS Reita LounatvuoriOHJAUS Panu RaipiaLAVASTUS Oskari LöytönenPUKUSUUNNITTELU Kaisa SavolainenHinnatPeruslippu 46,50 €Eläkeläinen 44,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 €Työtön 41,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & Dinner Teatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen.Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantaitHerkullinen ja runsas noutopöytämme on katettuna myös yksittäisille katsojillemme valikoituina lauantai-esityspäivinä. Seisovan pöydän antimista voi tuolloin nauttia päivä- ja iltaesitysten välissä.Ruokailun voi lisätä jo ostetun teatterilipun yhteyteen myös jälkeenpäin. Lisätiedot ja varaukset Lipputoimistostamme, puh. 0207 288 388 / liput@komediateatteri.fi.Paketin hinta on esityskohtainen ja sisältää esityksen lipun, ruokailun ja vaatesäilytyksen. Pelkän noutopöydän osuus erikseen ostettuna on 33 €.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantait löytyvät täältä.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!Joustolippu Viiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388.Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
61 views
Buy Ticket
Read More

Kirka-musikaali HETKI LYÖ
Kirka-musikaali Hetki Lyö - 75-vuotisjuhlakiertuellaMusikaali kaikkien suomalaisten rakastamasta laulajasta ja musiikkimaailman ikonista.Kirka Kirill Babitzin on yksi Suomen menestyneimmistä artisteista. Hän syntyi 75 vuotta sitten, ja nyt on juhlakiertueen aika! Kirka oli maamme ensimmäinen oikea rocktähti, joka sai peräänsä villisti kirkuvat fanilaumat. Hän oli venäläisen emigranttitaustansa vuoksi eksoottinen ilmestys tummine hiuksineen ja sinisine silmineen, hän oli täynnä karismaa ja kuin luotu tähdeksi. Oma suku ja perhe sisaruksineen olivat Kirkalle aina tärkeitä. Kirka lauloi persoonallisella äänellään tiensä suomalaisten sydämiin monipuolisesti rockilla, iskelmillä ja balladeilla heavyrockiakaan unohtamatta.Musikaali on matka Kirkan vanavedessä 60-luvulta lähtien aina 2000-luvulle asti. Kirkan ohella tapaamme suomalaisen kevyen musiikin merkkihenkilöitä kuten Sammyn, Muskan, Dannyn, Katri Helenan, Kassu Halosen ja Tapani Kansan. Koemme esityksessä laulajan pitkän uran eri vaiheita, Euroviisujen ja Syksyn sävelten huumaa, menestystä, rakkautta ja suuria suruja.Kirkaa esittää ylistystä saanut Ilari Hämäläinen. Musikaalissa kuullaan suuri joukko ikimuistoisia kappaleita, kuten Hetki lyö, Leijat, Hengaillaan, Surun pyyhit silmistäni, Kahden hullun matka, Daada Daada, Yli synkän virran, Puhelinlangat laulaa, Lumi teki enkelin eteiseen, Krokotiilirock ja Kirjoita Postikorttiin.
FI
55 views
Buy Ticket
Read More

Klassikot lavalla Endgame
Klassikot lavalla Endgame – final cutTäällä taas – entistäkin hauskempana!HUOM! Katsomon vasen puoli on K18 anniskelukatsomo!!Klassikot lavalla – elokuvan lyhyt oppimäärä sai ensi-iltansa Tampereen Teatterissa vuonna 2011. Se ja sen jatko-osa Klassikot lavalla Redux myivät täysiä saleja teatterin kaikilla näyttämöillä ja ympäri Suomen maata aina vuoteen 2016 saakka.Vuonna 2025, kulttuurin ja huutonaurun arvon ollessa yhä tärkeämmässä asemassa yhteiskunnassamme, on aika kaivaa viitat naftaliinista, yleisön pyynnöistä huolimatta…Näe Risto ja Ville sellaisina, joina et ole heitä aikaisemmin nähnyt! Eli 9 vuotta vanhempina.Klassikot lavalla Endgame – final cut esittelee elokuvahistorian parhaimmat ja tunnetuimmat teokset. Mukana on aimo tukku poistettuja kohtauksia, vaihtoehtoisia loppuja ja ennen näkemättömiä kyseenalaisia ratkaisuja.Käsikirjoitus Mika Eirtovaara, Risto Korhonen, Ville MajamaaOhjaus Mika EirtovaaraRooleissa Risto Korhonen, Ville MajamaaHUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2.Frenckell-näyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.0103462500Induktiosilmukka on käytössä frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72
FI
49 views
Buy Ticket
Read More

ROMEO OCH JULIA
ROMEO OCH JULIARomeo ja Julia ovat rajun rakkauden vallassa. He haluavat saada äänensä kuuluviin, vanhemmistaan poikkeavan. He toimivat impulsiivisesti, elävät hetkessä. Nuoret etsivät yhteenkuuluvuutta maailmassa, jossa peritty perheriita ja polarisaatio myrkyttää heidät - kohtalokkain seurauksin.Tekstitetään suomeksi.Subtitles in English.
FI
34 views
Buy Ticket
Read More

Romeo ja Julia
William Shakespeare: ROMEO JA JULIAKaikkien aikojen rakkaustarina. Kaikkien aikojen tragedia.Ohjaus ja sovitus Paavo WesterbergRooleissa Meri Luukkanen, Anna Böhm, Annuska Hannula, Mari Turunen, Katriina Lilienkampf, Elisa Piispanen, Ville Mikkonen, Lasse Viitamäki, Arttu Ratinen, Arttu Soilumo, Esa Latva-Äijö, Mikko NousiainenRomeo ja Julia, kaksi merkittyä lasta, tähtien alla, painovoiman ajamina, kohtaavat Capuletien juhlissa ja rakastuvat ennen kuin ehtivät tajuta olevansa vihollisia.Romeo ja Julia, kohtaavat kahtia jaetussa maailmassa, he elävät lyhyen hetken rakkauden hehkussa, ilmakehän alla, ja antavat palaa.Romeo ja Julia on toiveikas tragedia. Kaiken tuhon ja taistelun keskellä Romeo ja Julia uskovat kuoleman ylittävään rakkauteen.Romeo ja Julia, kaksi ruusunnuppua, kohtaavat keskellä polarisoitunutta helvettiä, ja löytävät toistensa silmistä paratiisin.Romeo ja Julia saattavat ehjäksi sen, mihin yksi ei pysty. Heidän kohtaamisensa on kuin kirkas liekki.Romeo ja Julia osaavat lentää. He eivät pelkää puhkaista kuplia, heidän rakkautensa riittää mihin vaan.Romeo ja Julia elävät hehkuvassa kielessä, hekumallisissa suudelmissa, uskossa jolla vuoria siirretään, ja toivossa joka ei horju, vaikka maailma ympärillä palaa, ja kääntyvät tuulet vievät kaiken arvokkaan mennessään.Romeo ja Julia kirkastavat taivaan ja näyttävät meille peiliä: mitä todella tapahtuu nyt? Onko tämä kaikki sen arvoista?Romeo ja Julia vievät meidät sinne mistä muistimme alkaa.Että emme unohtaisi, että havahtuisimme ennen kuin se on liian myöhäistä.Siksi se on kaikkien aikojen tragedia.Siksi se on kaikkien aikojen rakkaustarina.- Paavo Westerberg
FI
58 views
Buy Ticket
Read More

Saiturin joulu
Charles DickensSaiturin jouluDickensin rakastettu joulutarinaCharles Dickensin klassikkosatu Saiturin joulu on vakiinnuttanut paikkansa länsimaisessa jouluperinteessä. Tarinan keskeinen teema, hyvyyden voima, on tarjonnut pohdittavaa yhteiskunnallisista arvoista ja moraalisista kysymyksistä vuosisadasta toiseen ja osoittaa ajankohtaisuutensa myös Oulun teatterin versiossa.Klassikkotarina sukeltaa kovana liikemiehenä ja saiturina tunnetun Ebenezer Scroogen henkiseen murtumiseen. Eristäytynyt ja kylmäkiskoisesti ympärillään oleviin ihmisiin suhtautuva mies saa jouluaattona vieraakseen samanlaisen elämäntavan jakaneen yhtiökumppaninsa Marleyn, joka kuolemansa jälkeen palaa varoittamaan Scroogea hirvittävästä kohtalosta, ellei tämä murra jäätä ja löydä uusia merkityksiä elämäänsä. Tästä käynnistyy matka, jossa päähenkilö Scrooge kohtaa elämänsä hauraita hetkiä menneisyyden ja nykyisyyden kautta aina viimeiseen tilinpäätökseen asti.Matka tähän mielenmaisemaan nousee Oulun teatterin lavalle unen logiikan johdattelemana. Tiheätunnelmaiset hetket konkretisoituvat näyttämökuviksi, joissa aika ja paikka assosioituu nykymaailman vilinästä menneiden joulujen dickensiläisiin maisemiin.Englantilainen kirjailija Charles Dickens (1812–1870) on tunnettu viktoriaanisen ajan kirjallisuuden tuotteliaimpana hahmona. Dickensin kynä oli voimakas työkalu, joka paljasti aikakauden luokkayhteiskunnan heikkoudet. Hänen omaperäinen tyylinsä, humoristinen otteensa ja tunteikkaat kuvaukset tekivät hänen teoksistaan kiinnostavia ja ajattomia.Näytelmän ohjaa Heta Haanperä ja Saiturina nähdään Janne Raudaskoski. Saiturin joulu on aikuisten joulusatu, eikä sovi perheen pienemmille.
FI
48 views
Buy Ticket
Read More

Täydelliset häät
Pyörätuolipaikkoja on rajallisesti. Muistathan kertoa pyörätuolipaikkatarpeesta jo lippuja varatessasi. Pyörätuolipaikat voi varata ainoastaan teatterin omasta lippumyymälästä puh 010 4162600. Avustajan paikkalippu on ilmainen. Katsomokerroksiin pääsee aulasta hissillä. Aulahenkilökunta avustaa pyörätuoliasiakkaita.
FI
63 views
Buy Ticket
Read More