4734 result(s) found for ""

Astrid Swan: Poverina + KO:MI image
Astrid Swan: Poverina + KO:MI
Astrid Swan juhlistaa debyyttialbuminsa 20-vuotisjuhlaa kahdella keikalla. Albumi julkaistiin Suomessa vuonna 2005. Syksyllä 2025 Swan esittää albumin kokonaisuudessaan G LiveLabissa Tampereella ja Helsingissä. Astrid Swanin kanssa esiintyy hänen pitkäaikainen yhtyeensä: Mikael Hakkarainen, Veli Kauppinen, Alina Toivanen ja Johannes Salomaa. Hakkarainen on ollut mukana Poverinasta lähtien. Muu bändi on soittanut Swanin kanssa yli kymmenen vuotta. “Vuonna 2005 olin 23-vuotias, mutta tuntui, että unelmani toteuttaminen oli vienyt aivan liian pitkään, ja olin liian vanha julkaisemaan debyyttialbumini keväällä. Se oli suuri tuotanto ja kallein albumi, jonka olen tähän mennessä tehnyt. Minulla oli tuottaja (Nick Triani), ääniteknikko (Jyrki Tuovinen, Triani), muusikot (nimet ilmoitetaan myöhemmin) ja sovittaja orkesteriosuuksille (Jimi Tenor). Työskentelin sekä kotona että maan parhaissa studioissa. Hyödyin ajoituksesta, sillä albumini oli valmis juuri ennen kotistudioiden yleistymistä ja levy-yhtiöiden päätöksiä vähentää artistien budjetteja pienemmiksi ja lopulta olemattomiksi.” -Astrid SwanIllan avaa KO:MI.KO:MI on lukuisissa indiebändeissä vaikuttavan muusikko ja multi-instrumentalisti Sanna Komin sooloprojekti. KO:MIn musiikki on elokuvallista ja tunnelmaltaan vahvaa. Hän nimeää musiikillisiksi esikuvikseen Anna Meredithin, Philip Glassin sekä heidän kaltaiset nykysäveltäjät. Hänet tunnetaan useista suomalaisista indie-yhtyeistä, kuten Pintandwefall ja Taikayö Camping.‍KO:MI:n kolmas albumi Belonging in Nature julkaistiin 31. tammikuuta 2025. Julkaisijana toimii Minna Records. Belonging in Nature on konseptilevy, joka pohjaa Sanna Komin väitöskirjatutkimukseen, jossa hän tutkii susien suojelun yhteiskunnallisia haasteita poliittisen ekologian näkökulmasta etenkin valtarakenteiden kautta. Musiikillisesti levy on erittäin kunnianhimoinen ja taidokas oma teoksensa. Albumin on tuottanut palkittu Lau Nau yhdessä KO:MI:N kanssa.FacebookInstagramTwitter
Sutinaa ja säätöä image
Sutinaa ja säätöä
Sandy RustinSUTINAA JA SÄÄTÖÄKomediakuningatar Sari Siikanderin ohjaama Sutinaa ja säätöä on flirttaileva farssi, jossa avioliiton kulisseista pidetään kiinni kynnet sinisinä, mutta samalla hypätään päätä pahkaa syvään päätyyn niin riemukkaasti, että katsojan onnellinen osa on nauraa vedet silmissä mukana!Sylvia (Pihla Penttinen) ja hänen salarakkaansa Beau (Sauli Suonpää) ovat saapuneet jokavuotiselle syntiselle huvilatapaamiselleen. Tällä kertaa Sylvia pudottaa Beaulle todellisen uutispommin, ja kertoo jättäneensä miehensä. Sähkeellä!Tämä on vasta alkua, sillä seuraavaksi kaksikon puolisot (Emilia Sinisalo ja Heikki Ranta) pelmahtavat samalle huvilalle! Todellinen salaisuuksien Pandoran lipas revähtää auki ja niin henkilöiden identiteetit kuin avioliittokäsitykset joutuvat kiivaasti kieppuvaan myllyyn.Broadwaylla ensi-iltansa vuonna 2023 saanut Sutinaa ja säätöä sijoittuu herkullisesti 1920-luvun Englantiin, mutta sen käänteet ja käänteissä kärvistelevät ihmiset ovat täyttä tätä päivää, tunnistettavia ja samaistuttavia, kaikessa hullunkurisuudessaan rakastettavia ja pakahduttavan hauskoja.Sutinaa ja säätöä on uusi ja raikas farssikomedia parisuhteista. Kuumana kuplivaa sutinaa ja sysipimeitä salaisuuksia pulppuava parituntinen, jonka aikana katsoja tulee yllätetyksi monta kertaa – aivan kuten komedian henkilötkin.Rooleissa: Pihla Penttinen, Sauli Suonpää, Emilia Sinisalo, Heikki Ranta, Ella Lymi ja Mikko VirtanenSuomentaja: Reita LounatvuoriOhjaus: Sari SiikanderLavastus: Peter AhlqvistPukusuunnittelu: Elina KolehmainenValosuunnittelu: Petteri HeiskanenÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka LahtiEsitysoikeuksia valvoo: Nordic Drama Corner
YLPEYS & ENNAKKOLUULO* (* TAVALLAAN) image
YLPEYS & ENNAKKOLUULO* (* TAVALLAAN)
Isobel McArthurYlpeys & ennakkoluulo* (*tavallaan)Ei mitään siistiä AusteniaSuomen kantaesitys 9.9.2025 Eino Salmelaisen näyttämölläMiltä Jane Austenin rakastetuin tarina näyttää, jos sen kertoo sivukeittiössä herrasväen suhdekiemuroista keskenään supiseva palvelusväki? Tähän kysymykseen vastaa Isobel McArthurin vauhdikas romaanisovitus, joka ylsi jättimenestykseen Lontoossa, voittaen himotun Olivier-palkinnon – West Endin teatterimaailman Oscarin – vuoden parhaana ensi-iltana. Nyt tähän musiikkiteatterileikkiin päästään sukeltamaan Suomessa!Kaikki Austenin klassikon tutut roolit jakautuvat viidelle upealle naisnäyttelijälle. He pääsevät revittelemään niin palvelijoiden kuin yläluokkaisten päähenkilöiden rooleja. Tampereella Darcyn legendaarinen kartano ja Lady Catherinen ylevä eleganssi saavat kunnon ravistelun, kun näyttämöllä hurvitellaan mm. Aikakoneen, Nylon Beatin ja Kaija Koon tahtiin. Odotettavissa kesytöntä naisenergiaa!Kukapa ei haluaisi heittäytyä romantiikan pyörteisiin ja larpata 1800-luvun viktoriaanista tunnelmaa? Palveluskunta halusi ja niin haluamme mekin. Tervetuloa juhlimaan!”Tämä on balladi duunareille, siistijöille ja kaikille palveluammateissa raataville”, sanoo esityksen ohjaaja Laura Mattila.Käsikirjoitus Jane Austenia mukaillen Isobel McArthurSuomennos Myy LohiOhjaus Laura MattilaKoreografia Jenni NikolajeffMusiikin tuotanto ja score-musiikin sävellys Pekka SiistonenPukusuunnittelu Marjaana MutanenLavastussuunnittelu Alisha DavidowValosuunnittelu Kyösti KallioÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Kristiina Hakovirta, Emmi Kaislakari, Eriikka Väliahde, Karoliina Vanne, Maija RissanenLiput 55/53/50 €Koululaisryhmät opettajan johdolla 30 €
The Ghost of Bruce Springsteen & The E Street Band image
The Ghost of Bruce Springsteen & The E Street Band
The Ghost Of Bruce Springsteen & The E Street Band esittää amerikkalaisen rocklegendan Bruce Springsteenin henkeäsalpaavaa materiaalia aina 1970-luvulta tämän päivän uutuuksiin asti. Verrattoman tribuuttiyhtyeen loihtima meininki on hikistä, svengaavaa ja käsin kosketeltavan autenttista ”pomotusta”.Muun muassa Suomen parhaaksi tribuuttibändiksi ja bilebändien uudeksi kuninkaaksi medioissa hehkutettu yhtye perustettiin syksyllä 2004.”Tampereen E Street Bandissa” soittaa seitsemän monista yhteyksistä tuttua ammattitaitoista muusikkoa. Yhtyeen tärkein instrumentti on kuitenkin laulaja Saku Virtasen ääni, joka on – uskokaa tai älkää – lähes identtinen alkuperäisen Brucen kanssa. Yhteneväisyyksiä on löydettävissä myös ulkonäöstä…”Ghostareiden” railakas ohjelmisto sisältää Springsteen-biisejä suurimmista hiteistä hieman harvinaisempiin klassikkoralleihin. Keikoilla tarjoillaan siis retrospektiivinen katsaus koko Springsteenin uraan. Yhtye etenee luontevasti Born in the USA:sta Hungry Heartiin ja The Riveriin, kuten myös Rosalitasta Racing In the Streetiin, The Risingiin ja Glory Daysiin.Yhtye on esiintynyt urallaan ympäri Suomea – ja usein täysille tuville. Palaute rocksuuruutta autenttisesti kunnioittavilla keikoilla on ollut poikkeuksetta ylistävää.Kokoonpano:Saku Virtanen – laulu, kitara, huuliharppuTimo Nordlund / Matti Jokelainen – kitaraTomi Nordlund – basso, taustalauluAntti Hietala / Jani Auvinen / Tommi Salminen / Simo Stenman – rummutOkke Komulainen / Markus Mantere – koskettimetLasse Noukka – pianoPekka Koivisto – saksofoni, perkussiotShow klo 21:30, ovet klo 21. Tutustu myös: Facebook YouTube
LASTEN KONSERTTI: LAULAVAT TIEDEKYSYMYKSET image
LASTEN KONSERTTI: LAULAVAT TIEDEKYSYMYKSET
Laulavat tiedekysymykset –konserttiVoiko käärmeelle tulla hikka? Ovatko krokotiilit iloisia, kun niille syntyy poikasia? Miksi mummo ei nuku talviunta? Laulavat tiedekysymykset on koko perheen konsertti, joka pohjautuu Helsingin Sanomissa julkaistaviin lasten tiedekysymyksiin. Konsertin juontaa Mari Rantasila, joka kutsuu lapset pohtimaan visaisia kysymyksiä. Musiikillinen maailma kulkee laulelmasta ska-poljentoon tanssittaen ja välillä rauhoittaen viisihenkisen yhtyeen voimin. Esityksessä on yleisö otetaan mukaan kysymysten pohtimiseen, tanssiin ja lauluun.Laulavat tiedekysymykset -konsertti on ilahduttanut perheitä mm. Helsingin Juhlaviikkojen Huvilateltassa, Turun Musiikkijuhlilla, Hämeenlinnan Hippaloilla ja Espoon taidemuseo Emmassa. Ensimmäinen Laulavat tiedekysymykset -albumi julkaistiin syksyllä 2021. Lauluntekijä Suvi Isotalo sävelsi ja sanoitti levyn laulut ja kutsui upeita artisteja ja muusikoita tulkitsemaan lauluja. Albumi oli ehdolla Emma-Gaalassa vuoden albumiksi lastenmusiikin kategoriassa ja Suvi Isotalo sai Jellonagaalassa Vuoden tulokas -palkinnon. Toinen albumi on tekeillä ja se julkaistaan v. 2026. Konsertissa kuullaan sekä levytettyjä että vielä julkaisemattomia lauluja.Ikäsuositus: 3-7, sopii myös kaiken ikäisilleEsityksen kesto: 40 min.Esityksen kieli: suomiTyöryhmäJuontaja, solisti: Mari RantasilaPianisti, solisti: Suvi IsotaloBasisti, solisti: Jouni Aslak RaatikainenViulisti, kitaristi: Antti KokkolaRumpali: Juha Räsänen
Robbie Williams: VIP Deluxe Dinner & Show (loppuunvarattu) image
Robbie Williams: VIP Deluxe Dinner & Show (loppuunvarattu)
Robbie Williams Suomeen - esiintyy Helsingin Olympiastadionilla 20.9.2025Robbie Williams esiintyy Helsingin Olympiastadionilla lauantaina 20.9.2025. Konsertti on osa viihdyttäjäikonin laajaa Euroopan kiertuetta, joka alkaa Edinburghista toukokuussa ja huipentuu Helsingin konserttiin syyskuussa. Konsertin ennakkomyynti alkaa torstaina 14.11. klo 12.00. Ennakkomyyntiin rekisteröityminen on käynnissä tapahtumasivulla: https://allthingslive.fi/event/robbie-williams-live-2025/. Julkinen lipunmyynti alkaa Lippu.fi:ssä perjantaina 15.11. klo 12.00."Kiertue tulee olemaan tähän astisista kaikista rohkein. En malta odottaa, että näemme ensi vuonna! Luvassa on kappaleita Better Man -elokuvasta ja myös uutta musiikkia, mutta siitä lisää pian”, Robbie sanoo.Better Man valkokankailla 24.1.2025 Robbie Williamsin elämästä innoituksensa saanut Better Man -musikaalielokuva saapuu Suomen valkokankaille 24.1.2025. Ohjaaja Michael Gracey (The Greatest Showman) valottaa elokuvassa julkisuuden huippuhetkiä, aallonpohjia ja tietä tähteyteen, innoituksenaan Williamsin elämä ja näkemys itsestään. Robbieta esittää tietokonetehosteilla luotu apina. Elokuvan soundtrack julkaistaan 27.12.Lukuisia ennätyksiä Robbie Williamsilla on hallussaan useita ennätyksiä live-esiintymisten osalta, muun muassa Guinnessin maailmanennätys vuoden 2006 maailmankiertueesta, johon hän myi yli 1,6 miljoonaa lippua yhdessä päivässä. Lisäksi hänellä on ennätys legendaaristen Knebworth-konserttien osalta, joihin osallistui kolmena iltana yhteensä 375 000 fania. Tätä ennätystä ei ole koskaan rikottu Isossa-Britanniassa. Heinäkuussa Robbie teki ikonisessa BST Hyde Parkissa Lontoossa kriitikoiden ylistämän ja loppuunmyydyn konsertin.Robbie Williams on yksi suurimmista kansainvälisistä poptähdistä. Hänen jättihittejään ovat muun muassa Let Me Entertain You, Angels, She’s the One ja Feel. Robbien albumeja on myyty yli 85 miljoonaa ympäri maailmaa ja hänellä on 14 Brittien ykkösalbumia sekä seitsemän singlelistan ykköspaikkaa. Robbie on vastaanottanut 18 Brit Awards -palkintoa, ollut X-Factor-tuomarina sekä tehnyt lukuisia yhteistyöprojekteja musiikin, taiteen, radion, kirjojen, muodin, TV:n ja elokuvan saralla.Robbie Williams Live 2025la 20.9.2025Olympiastadion, HelsinkiPortit klo 17:00Liput:Fanzone (seisova) 249,50 €Kenttä (seisova) 99,50 €A6-A12 (K-18): 149,50 €E4-E10: 149,50 €A1-A5 (K-18): 129,50 €E11-E13, G1: 129,50 €F1-F2, F12-F13, G2-G3, G14-G15: 119,50 €F3-F11, G4-G13: 109,50 €F13 (kattamaton): 89,50 €Pyörätuoli + saattaja: 89,50 €+ tilausmaksu alk. 2,50 € + 0,65 % tilauksestaKonserttiin myynnissä myös VIP-paketteja. VIP-lippuja ei toimiteta digitaalisena lippuna Lippu.fi sovellukseen, virallinen tapahtumalippu ja ohjeistus lähetetään asiakkaille noin 1kk ennen tapahtumaa.
Robbie Williams: VIP Dinner & Show at Stadium image
Robbie Williams: VIP Dinner & Show at Stadium

Ikuinenkesä, Huhu image
Ikuinenkesä, Huhu
IKUINENKESÄ JA HUHU SEMIFINALISSA!  IKUINENKESÄ Ikuinenkesä on Johannes K:n ja Tapio Heinilän muodostama haikeaa suomipoppia esittävä duo. Yhtye tarjoaa musiikillaan introvertteja tarinoita ekstrovertin maailmaan. Aiemmin Intiaanikesä nimellä toimineen kaksikon tunnetuin kappale Neiti Kesäheinä on striimannut jo yli 15 miljoonaa kertaa ja saavuttanut ikivihreä-statuksen. HUHU Huhu on suurten melodioiden popduo, jonka muodostavat pitkäaikaiset ystävät, laulaja Janne Simojoki ja kitaristi Atte-Veikko Kemppainen. Yhtyeen musiikissa yhdistyy kahoisat pohjoismaiset sävyt ja vahvat tunteet ihmiselämän varrelta: kipeitä eroja, pakahduttavaa ihastumista ja elintärkeää ystävyyttä. Universal Music julkaisi huhtikuussa yhtyeen debyytti-EP:n ”Syvään veteen”, jonka kappaleet ovat soineet jo useiden kotimaisten radioiden soittolistoilla. Duo on kirjoittanut kappaleensa pitkälti kahdestaan ja ne on viimeistelty tuottaja Aki Sihvosen kanssa. SEMIFINALIN turvallisuusohje Semifinalissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi! Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Ympäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lisätietoja: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 20€, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Sutinaa ja säätöä image
Sutinaa ja säätöä
Sandy RustinSUTINAA JA SÄÄTÖÄKomediakuningatar Sari Siikanderin ohjaama Sutinaa ja säätöä on flirttaileva farssi, jossa avioliiton kulisseista pidetään kiinni kynnet sinisinä, mutta samalla hypätään päätä pahkaa syvään päätyyn niin riemukkaasti, että katsojan onnellinen osa on nauraa vedet silmissä mukana!Sylvia (Pihla Penttinen) ja hänen salarakkaansa Beau (Sauli Suonpää) ovat saapuneet jokavuotiselle syntiselle huvilatapaamiselleen. Tällä kertaa Sylvia pudottaa Beaulle todellisen uutispommin, ja kertoo jättäneensä miehensä. Sähkeellä!Tämä on vasta alkua, sillä seuraavaksi kaksikon puolisot (Emilia Sinisalo ja Heikki Ranta) pelmahtavat samalle huvilalle! Todellinen salaisuuksien Pandoran lipas revähtää auki ja niin henkilöiden identiteetit kuin avioliittokäsitykset joutuvat kiivaasti kieppuvaan myllyyn.Broadwaylla ensi-iltansa vuonna 2023 saanut Sutinaa ja säätöä sijoittuu herkullisesti 1920-luvun Englantiin, mutta sen käänteet ja käänteissä kärvistelevät ihmiset ovat täyttä tätä päivää, tunnistettavia ja samaistuttavia, kaikessa hullunkurisuudessaan rakastettavia ja pakahduttavan hauskoja.Sutinaa ja säätöä on uusi ja raikas farssikomedia parisuhteista. Kuumana kuplivaa sutinaa ja sysipimeitä salaisuuksia pulppuava parituntinen, jonka aikana katsoja tulee yllätetyksi monta kertaa – aivan kuten komedian henkilötkin.Rooleissa: Pihla Penttinen, Sauli Suonpää, Emilia Sinisalo, Heikki Ranta, Ella Lymi ja Mikko VirtanenSuomentaja: Reita LounatvuoriOhjaus: Sari SiikanderLavastus: Peter AhlqvistPukusuunnittelu: Elina KolehmainenValosuunnittelu: Petteri HeiskanenÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka LahtiEsitysoikeuksia valvoo: Nordic Drama Corner
Tulisiipi image
Tulisiipi
Tulisiipi - Musikaali pojasta joka unelmoi vapaudestaJP Koskisen syvä ja kuulaan kaunis romaani pojasta, joka tahtoo lentää, herää näyttämöllä henkiin näyttävänä, visuaalisesti vaikuttavana ja intensiivisenä musikaalina. Arvostelu- ja myyntimenestykseksi kohonnut Tulisiipi voitti vuonna 2019 Savonia-palkinnon, Vuoden kirja -palkinnon ja oli ehdolla Finlandian saajaksi.Suuren laman runtelemassa Amerikassa suomalaistaustainen perhe kuulee huhuja Neuvosto-Karjalaan rakennettavasta työväen paratiisista. He jättävät kaiken taakseen ja matkaavat Atlantin yli paremman tulevaisuuden tähden. Kaiken keskellä on perheen poika Kaarle ja unelma vapaudesta. Neuvostoliitossa hänestä kasvaa mies, jonka ainoastaan lentäminen ja rakkaus voivat pelastaa.Tulisiipi on riipaiseva kuvaus unelmista, jotka muuttuvat painajaisiksi, ja ihmisistä, jotka joutuvat selviytymään historian armottomassa pyörteessä. Se on vavahduttava tarina vallasta, vapaudesta ja sen hinnasta maailmassa, jossa ihmiset eivät kuulu itselleen, vaan valtiolle, joka elää valheidensa varassa.Vierailevina näyttelijöinä nähdään Karlo Haapiainen, Jutta Järvinen ja Puntti Valtonen, ja teatterin ensemblea täydentävät Hämeenlinnan Miniteatterin nuoret tekijät, jotka tuovat näyttämölle nuoruuden haaveet ja niiden särkyvät varjot.Ohjaus ja dramatisointi Heikki Kujanpää, musiikin sävellys Timo Hietala, laulujen sanat Heikki Salo, koreografia Jemina Pekkonen, lavastussuunnittelu Juha Mäkipää, pukusuunnittelu Anne Laatikainen, äänisuunnittelu Sakari Kiiski, valosuunnittelu Immanuel Pax, kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Liisa SormunenRooleissa: Karlo Haapiainen, Jutta Järvinen, Puntti Valtonen, Sinikka Salminen, Lasse Sandberg, Jyri Ojansivu, Johanna Reilin, Katariina Kuisma-Syrjä, Santeri Töyry, Iina Sihvonen, Katariina Mustalammi, Siiri Mattila ja Hilla PöyryMuusikot: Senni Valtonen, Esko Grundström, Topi KorhonenEsityksen kesto: noin 2 h 30 min sisältäen väliajan
Viides askel image
Viides askel
David IrelandViides askelKomedia yksinäisyydestä ja epätoivostaJanne Reinikaisen ohjaustulkinta tuo David Irelandin tuoreen menestysnäytelmän Taivassaliin. Kahden hengen komedian pääosissa loistavat Paavo Kinnunen ja Juho Milonoff.Luka (Paavo Kinnunen) ja Jarmo (Juho Milonoff) ovat toipuvia alkoholisteja, jotka ovat tavanneet AA-kokouksessa. Jarmo on vanhempi mies, joka ryhtyy hiljattain raitistuneen Lukan kummiksi ‒ tehtävänään opastaa kokemattomampaa Lukaa raittiuden tiellä.Ilman humalan suomaa estottomuutta Lukan elämä on muuttunut yksinäiseksi. Hän pelkää olevansa incel, koska ei osaa lähestyä naisia selvinpäin. Jarmon mielestä Luka tarvitsee ennen kaikkea positiivisen miehen roolimallin.Kun koittaa Lukan viidennen askeleen aika, tehtävä osoittautuu kimurantiksi.Pystyykö kumpikaan miehistä tunnustamaan pahimmat hairahduksensa täysin rehellisesti?Moraalinen itsetutkiskelu vie miehet yhä loitommaksi toisistaan.Ja kun vertaistuki muuttuu irvikuvakseen, on pohjakosketus lähempänä kuin koskaan.Musta komedia vakavista ja kompleksisista aiheistaDavid Irelandin Viides askel on näytelmä, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Se kertoo yksinäisyydestä ja epätoivosta, addiktiosta ja uskosta, isistä ja pojista, vallankäytöstä ja seksistä, itsepetoksesta, syyllisyydestä ja häpeästä. Ytimessä ovat miehen rooli ja valta-asema, sokeat pisteet, jotka vaikuttavat tiedostamatta kaiken taustalla. Irelandin mestarillisesti kirjoittama miestenvälinen dialogi koettelee yhtä lailla nauruhermoja kuin sopivuuden rajoja.Näytelmän nimi viittaa Nimettömien Alkoholistien kahdentoista askeleen toipumisohjelmaan, jonka viides askel kuuluu: "Myönsimme vajavuuksiemme täsmällisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle."Kirjailija Ireland, jolla on omakohtaista kokemusta raitistumisesta ja uskoontulosta, on todennut näytelmän olevan hänen ”viides askeleensa” ‒ pyrkimys päästä eroon häpeästä. Pohjois-Irlannissa syntyneen Irelandin näytelmiä sävyttävät musta huumori sekä provokatiivisen satiirinen ote poliittisesti tulenarkoihin aiheisiin. Hänet tunnetaan erityisesti näytelmistään Cyprus Avenue (2016) ja Ulster American (2018), jotka ovat saaneet laajaa huomiota ja keränneet palkintoja. Viides askel (The Fifth Step) kantaesitettiin Traverse Theatressa, osana Edinburghin Fringe-festivaalien ohjelmistoa elokuussa 2024. Suomessa Irelandin näyttämöteoksia ei ole aiemmin nähty.Esityksen ohjaa Janne Reinikainen, jonka tunnustettuihin ohjaustöihin Kansallisteatterissa lukeutuvat muun muassa esitykset Idiootti (2010), Eino Kalima -palkittu Pohjalla (2014) ja Ikuinen paluu (2022).Suomen kantaesitys Taivassalissa 17.9.2025Esitystä suositellaan yli 16-vuotiaille.Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.TyöryhmäRooleissa Paavo Kinnunen ja Juho MilonoffOhjaus ja lavastussuunnittelu Janne Reinikainen Suomennos Janne Reinikainen ja Eva Buchwald Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Eetu Hiltunen Musiikki ja äänisuunnittelu Sami Hassinen Dramaturgi Eva BuchwaldKestoarvio 1 h 45 min (ei väliaikaa)
Moulin Rouge! Musikaali image
Moulin Rouge! Musikaali
John LoganMOULIN ROUGE! MUSIKAALIHelsingin Kaupunginteatterin Moulin Rouge! Musikaali on megamenestys! Oscar-palkittu eeppinen klassikkoelokuva herää henkiin, ja sykkii elämää Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Moulin Rouge! Musikaali räjäyttää tajuntasi, stimuloi kaikkia aistejasi ja kietoo sinut ennenkokemattoman hekumalliseen kimallukseen. Visuaalinen spektaakkeli ja intohimoinen rakkaustarina sisältää popmusiikin historian suurimpia hittejä.Moulin Rouge! Musikaali on aistillinen, näyttävä musikaalishow ja satumainen, henkeäsalpaava rakkaustarina. Musikaali vie katsojan legendaariseen 1800-luvun lopun yökerhoon Pariisiin. Kaikki on sallittua, ja kaiken saa anteeksi rakkauden nimissä, kun boheemi nuori säveltäjä rakastuu kauniiseen kurtisaaniin, ja kielletyt intohimot leimahtavat.Kymmenen Tony-palkintoa kahmineessa Moulin Rouge! Musikaalissa kuullaan yli seitsemääkymmentä musiikkihistorian suurinta hittiä.Moulin Rouge! Musikaali on hunajaista hedonismia kaikilla herkuilla. Astu sisään hekumalliseen loistoon, unohda kaikki estosi ja antaudu villiin ilonpitoon – tervetuloa Moulin Rouge! Musikaaliin!Rooleissa: Jennie Storbacka, Martti Manninen, Risto Kaskilahti, Joel Mäkinen, Nea-Maria Alanko, Laura Allonen, Sofia Arasola, Nicolas Frimodig, Sari Haapamäki, Asbjørn Hagen, Natasja Jean-Charles, Jyrki Kasper, Suvi Salospohja, Antti Lang, Marissa Lattu, Matti Leino, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kai Lähdesmäki, Eleonoora Martikainen, Jero Mäkeläinen, Ville Mäkinen, Ulla Paajanen, Samuli Pajunen, Saara-Elina Partanen, Justus Pienmunne, Raili Raitala, Tuukka Raitala, Samuli Saurén, Katrin Vaskelainen, Mikko Vihma, Yasmine Yamajako, Osku ÄriläKäsikirjoitus: John LoganSuomentaja: Paavo LeppäkoskiOhjaaja: Anders AlbienApulaisohjaaja: Kirsi KarleniusVastaava kapellimestari: Eeva KontuKapellimestari: Ville MyllykoskiLavastus: takisPukusuunnittelu: Astrid Lynge OttosenPukukoordinaattori: Laura DammertValosuunnittelu: Palle PalméÄänisuunnittelu: Kai PoutanenKoreografi: Jennie Widegren/Anja Gaardbo/Kirsty McDonald/Zain OdelstålNaamioinnin suunnittelu: Maija SillanpääDramaturgi: Henna PiirtoPerustuu Baz Luhrmanin elokuvaan Moulin Rouge.
Jotuni image
Jotuni
Anneli Kanto ‒ Heini TolaJotuniTarina huojuvan talon asukkaistaAnneli Kannon ja Heini Tolan tuore draama Jotuni kertoo Maria Jotunista, aikansa kohukirjailijasta ja hänen myrskyisestä avioliitostaan.On lahjakas nainen, joka osaa ja uskaltaa kirjoittaa suoraan, mitä ajattelee.On nainen, joka haluaa rakkautta, mutta ei avioliittoa.On kaksi vahvatahtoista ihmistä, myrkyllinen avioliitto, sairaalloista mustasukkaisuutta, rakkaudettomuutta ja väkivaltaa.On kulttuurikoti, jonka kulissien takana viruvat vankeina niin lapset kuin aikuiset.On kirjailija, joka vannoo, ettei koskaan kirjoita elämästään.On elämä, joka pakottaa kirjoittamaan.On rehellisen raadollinen romaani, joka on vähällä joutua unholan yöhön.On tarina, jota kuolemakaan ei saa vaikenemaan.Maria Jotunin (1880–1943) tunnetuimmat näytelmät tulkittiin aikoinaan kevyiksi komedioiksi, mutta kirjailija itse piti niitä purevina satiireina naisen asemasta, vallankäytöstä, julmuudesta, tekopyhyydestä ja loputtomasta ahneudesta. Kansallisteatterissa esitetty Tohvelisankarin rouva (1924) herätti niin suuren skandaalin, että koko teatterin olemassaolo joutui vaakalaudalle.Näytelmä perustuu historiallisiin tosiasioihinMaria Jotunin ja hänen aviomiehensä, kirjallisuudentutkija Viljo Tarkiaisen (1879–1951) vaikea avioliitto on pysynyt puheenaiheena aina siitä lähtien, kun Jotunin postuumisti julkaistu Huojuva talo (1963) aiheutti kirjallisen sensaation.Anneli Kannon ja Heini Tolan yhteistyönä syntynyt Jotuni on koskettava kuvaus taiteilijan kivisestä tiestä ja onnettomasta perheestä. Faktoista ammentava, mutta fiktioksi kirjoitettu Jotuni ei rakentele kohteistaan kultaisia patsaita palvottaviksi, vaan näyttää ihmisen kokonaisuudessaan: hyvässä ja pahassa, herkkänä, kauniina ja katkerana.Ohjaaja-dramaturgi Heini Tola on tehnyt vaikuttavan uran suomalaisen teatterin parissa. Menestyksekkään ohjaajanuransa ohella Tola on toiminut Teatteri Avoimien Ovien pitkäaikaisena johtajana. Kirjailija Anneli Kannon laajaan tuotantoon kuuluu niin historiallisia romaaneja, näytelmiä kuin lasten- ja nuortenkirjojakin. Hänen proosateoksistaan on dramatisoitu kiitettyjä teatteriesityksiä. Kannon ja Tolan yhteisyönä ovat aiemmin syntyneet muun muassa näytelmät Erottaja 1917‒18 (2017), Pala palalta pois ‒ Äiti, Tytär ja Alzheimer (2015) sekä Fredrika R. (2007), jotka kaikki esitettiin Teatteri Avoimissa Ovissa.Jotunin nimiroolissa esiintyy Sari Puumalainen, ja Tarkiaisen roolin esittää Antti Pääkkönen. Pariskunnan lapsina nähdään Ilja Peltonen ja Heikki Pitkänen sekä perheen palvelijana vieraileva näyttelijä Anna Airola.Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 10.9.2025TyöryhmäRooleissa Anna Airola, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Sari Puumalainen ja Antti PääkkönenMuusikko Salla MarkkanenOhjaus Heini Tola Lavastussuunnittelu Katri Rentto Pukusuunnittelu Tarja Simone Musiikki Salla Markkanen Koreografinen konsultaatio Marjo Kuusela Valosuunnittelu Kare Markkola Videosuunnittelu Paula Lehtonen Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi