4865 result(s) found for ""

Jotuni
Anneli Kanto ‒ Heini TolaJotuniTarina huojuvan talon asukkaistaAnneli Kannon ja Heini Tolan tuore draama Jotuni kertoo Maria Jotunista, aikansa kohukirjailijasta ja hänen myrskyisestä avioliitostaan.On lahjakas nainen, joka osaa ja uskaltaa kirjoittaa suoraan, mitä ajattelee.On nainen, joka haluaa rakkautta, mutta ei avioliittoa.On kaksi vahvatahtoista ihmistä, myrkyllinen avioliitto, sairaalloista mustasukkaisuutta, rakkaudettomuutta ja väkivaltaa.On kulttuurikoti, jonka kulissien takana viruvat vankeina niin lapset kuin aikuiset.On kirjailija, joka vannoo, ettei koskaan kirjoita elämästään.On elämä, joka pakottaa kirjoittamaan.On rehellisen raadollinen romaani, joka on vähällä joutua unholan yöhön.On tarina, jota kuolemakaan ei saa vaikenemaan.Maria Jotunin (1880–1943) tunnetuimmat näytelmät tulkittiin aikoinaan kevyiksi komedioiksi, mutta kirjailija itse piti niitä purevina satiireina naisen asemasta, vallankäytöstä, julmuudesta, tekopyhyydestä ja loputtomasta ahneudesta. Kansallisteatterissa esitetty Tohvelisankarin rouva (1924) herätti niin suuren skandaalin, että koko teatterin olemassaolo joutui vaakalaudalle.Näytelmä perustuu historiallisiin tosiasioihinMaria Jotunin ja hänen aviomiehensä, kirjallisuudentutkija Viljo Tarkiaisen (1879–1951) vaikea avioliitto on pysynyt puheenaiheena aina siitä lähtien, kun Jotunin postuumisti julkaistu Huojuva talo (1963) aiheutti kirjallisen sensaation.Anneli Kannon ja Heini Tolan yhteistyönä syntynyt Jotuni on koskettava kuvaus taiteilijan kivisestä tiestä ja onnettomasta perheestä. Faktoista ammentava, mutta fiktioksi kirjoitettu Jotuni ei rakentele kohteistaan kultaisia patsaita palvottaviksi, vaan näyttää ihmisen kokonaisuudessaan: hyvässä ja pahassa, herkkänä, kauniina ja katkerana.Ohjaaja-dramaturgi Heini Tola on tehnyt vaikuttavan uran suomalaisen teatterin parissa. Menestyksekkään ohjaajanuransa ohella Tola on toiminut Teatteri Avoimien Ovien pitkäaikaisena johtajana. Kirjailija Anneli Kannon laajaan tuotantoon kuuluu niin historiallisia romaaneja, näytelmiä kuin lasten- ja nuortenkirjojakin. Hänen proosateoksistaan on dramatisoitu kiitettyjä teatteriesityksiä. Kannon ja Tolan yhteisyönä ovat aiemmin syntyneet muun muassa näytelmät Erottaja 1917‒18 (2017), Pala palalta pois ‒ Äiti, Tytär ja Alzheimer (2015) sekä Fredrika R. (2007), jotka kaikki esitettiin Teatteri Avoimissa Ovissa.Jotunin nimiroolissa esiintyy Sari Puumalainen, ja Tarkiaisen roolin esittää Antti Pääkkönen. Pariskunnan lapsina nähdään Ilja Peltonen ja Heikki Pitkänen sekä perheen palvelijana vieraileva näyttelijä Anna Airola.Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 10.9.2025TyöryhmäRooleissa Anna Airola, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Sari Puumalainen ja Antti PääkkönenMuusikko Salla MarkkanenOhjaus Heini Tola Lavastussuunnittelu Katri Rentto Pukusuunnittelu Tarja Simone Musiikki Salla Markkanen Koreografinen konsultaatio Marjo Kuusela Valosuunnittelu Kare Markkola Videosuunnittelu Paula Lehtonen Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

Metallica S&M Tribute Show w/ Orchestra
METALLICA S&M TRIBUTE SHOW orkesterin säestyksellä – ensimmäistä kertaa Suomessa!Jos olet todellinen METALLICA-fani ja rakastat rockia – tätä et voi jättää väliin!Ainutlaatuinen show, jossa huipputason rock-yhtye Orion (Saksa) sekä orkesteri herättävät henkiin METALLICAn legendaarisen live-albumin “S&M” – alkuperäistä kunnioittaen. Tämä ikoninen tupla-albumi, joka äänitettiin San Franciscon sinfoniaorkesterin kanssa, julkaistiin jo vuonna 1999 – mutta sen taika elää vahvana yhä tänäkin päivänä!Ehkä juuri siksi ‘METALLICA orkesterin säestyksellä’ -tribuuttishow on valloittanut yleisöt ympäri maailmaa. Henkeäsalpaava show, järisyttävä äänimaailma ja klassisten sekä rock-muusikoiden mestarillinen yhteissoitto takaavat unohtumattoman elämyksen – tämä konsertti on koettava itse!11.09.2025 – Seinäjoki12.09.2025 – Oulu13.09.2025 – Jyväskylä14.09.2025 – Helsinki15.09.2025 – TampereLukemattomat ylistävät palautteet ja innostuneet arvostelut ovat jo täyttäneet median. Tämä ainutlaatuinen spektaakkeli jättää yleisöön unohtumattoman vaikutuksen – tässä muutamia kommentteja:“Mieletöntä. Upeaa. Lumoavaa. Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä konserttia ja sitä tunnetta, jonka se herätti. Se, mitä muusikot tekivät lavalla, oli täysin ainutlaatuista!”“Vavahduttava soitto ja sykähdyttävä laulu veivät täysin toiseen maailmaan – maailmaan, jossa olin vain minä ja musiikki. Hetkeen ei mahtunut mitään muuta, ja sydämeni löi sen tahdissa. Halusin huutaa ja itkeä yhtä aikaa.”“Uskomaton kontrasti vangitsee katsojan. Haluaisin päästä orkesterimuusikoiden pään sisälle – miten tämä on mahdollista?!”“Jos sanon, että tämä oli mahtavaa – se ei edes riitä kuvaamaan sitä!”METALLICA S&M TRIBUTE SHOW orkesterin säestyksellä täyttää konserttisalit ympäri maailmaa ja on saanut loistavia arvosteluja niin kriitikoilta, musiikkitoimittajilta kuin vannoutuneilta rock-faneilta.AINUTLAATUINEN SHOW, JOKA ON KOETTAVA ITSE!Klassinen ja moderni yhdistyvät, luoden lumoavan, mystisen kokonaisuuden, joka tempaa yleisön mukaansa.“Raskas metallimusiikki orkesterin käsittelyssä – se on jotakin täysin ainutlaatuista. Orkesteri tuo metalliin ylevyyttä, ja metalli antaa orkesterille voimaa. Kulttuurien vuoropuhelu synnyttää aina jotain uutta – ja samalla se järisyttää koko tajuntaa.”Tämä fanin kommentti kuvaa täydellisesti tätä uskomatonta show’ta, joka täytyy kokea itse!Konsertin kesto on noin 1 h 50 min
FI
0 views
Buy Ticket
Read More

Kultalampi
KultalampiSydämellinen draamakomedia!Norman (Ilmari Saarelainen) ja Ethel (Mona Lehtola) ovat jälleen saapuneet huvilalleen Kultalammelle kesän viettoon. Kaikki on lähes entisellään, mutta Normanin reistaileva muisti on pikkuhiljaa alkanut vaikuttaa pariskunnan elämänlaatuun.Normanin ja Ethelin tytär saapuu miesystävänsä kanssa Kultalammelle juhlistamaan Normanin 80-vuotispäiviä. Samalla he tutustuvat myös tyttärensä uuden puolison 13- vuotiaaseen poikaan, joka jääkin muutamaksi viikoksi Normanin ja Ethelin seuraksi.Kultalampi on lämmin, inhimillinen ja koskettava tarina perheestä, pitkästä parisuhteesta, väistämättömästä muutoksesta ja sen hyväksymisestä.Alkuperäiseltä nimeltään On Golden Pond -näytelmä sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 1979. Huikean menestykset myötä näytelmää on sen jälkeen esitetty ympäri maailman. Elokuvaversio valmistui vuonna 1981 ja päärooleissa nähtiin Henry Fonda, Katharine Hepburn ja Jane Fonda. Klassikkoasemaan noussut elokuva on palkittu kolmella Oscarilla, kolmella Golden Globella sekä Bafta-palkinnolla.KÄSIKIRJOITUSErnest ThompsonSUOMENNOSArto af HällströmOHJAUSOtto KanervaLAVASTUSOskari LöytönenPUKUSUUNNITTELULaura LipiäinenKAMPAUKSET, PERUUKIT JA MASKEERAUSTuula Kupiainen-KoivistoROOLEISSAIlmari SaarelainenMona LehtolaRaisa SorriJani KoskinenJuha KulmalaSisu-Werner NieminenESITYSOIKEUDETTeaterförlag Arvid Englind Ab
FI
48 views
Buy Ticket
Read More

Menneisyyden arvet
Menneisyyden Arvet on Rake Tähtisen romaaniin perustuva dekkari, joka vie syvälle synkkiin salaisuuksiin ja karmiviin muistijälkiin.Uusikaupunkilaisen Viikaisten koulun kaukolämpöverkon huoltotunnelista löytyy muumioitunut ruumis, joka avaa portin vuosikymmeniä vanhaan painajaismaiseen mysteeriin, jolloin katosi eräs teinityttö.Entiset ja nykyiset rikospoliisit kamppailevat menneisyyden arvoitusten kanssa, mutta he eivät ole valmiita siihen, mitä synkkiä käänteitä totuus paljastaa ja koko kaupunki uppoaa yhä syvemmälle karmivaan verkkoon, jossa nuoruuden unelmat ja pitkään unohdetut totuudet paljastavat yllättäviä ja hengenvaarallisia käänteitä. Mikään ei ole sitä, mitä se ensi silmäyksellä tuntuu olevan.Käsikirjoitus Rake TähtinenOhjaus Jari LuolamaaSiirry tilaamaan väliaikatarjoilua tästä:https://uudenkaupunginteatteri.fi/kalenteri/Tilaa tästä teatterin infokirjehttps://dm-mailinglist.com/subscribe?f=cf4f6cde
FI
30 views
Buy Ticket
Read More

LOGOMON AITIOT: Metallica S&M Tribute Show w/ Orchestra
METALLICA S&M TRIBUTE SHOW orkesterin säestyksellä – ensimmäistä kertaa Suomessa!Jos olet todellinen METALLICA-fani ja rakastat rockia – tätä et voi jättää väliin!Ainutlaatuinen show, jossa huipputason rock-yhtye Orion (Saksa) sekä orkesteri herättävät henkiin METALLICAn legendaarisen live-albumin “S&M” – alkuperäistä kunnioittaen. Tämä ikoninen tupla-albumi, joka äänitettiin San Franciscon sinfoniaorkesterin kanssa, julkaistiin jo vuonna 1999 – mutta sen taika elää vahvana yhä tänäkin päivänä!Ehkä juuri siksi ‘METALLICA orkesterin säestyksellä’ -tribuuttishow on valloittanut yleisöt ympäri maailmaa. Henkeäsalpaava show, järisyttävä äänimaailma ja klassisten sekä rock-muusikoiden mestarillinen yhteissoitto takaavat unohtumattoman elämyksen – tämä konsertti on koettava itse!11.09.2025 – Seinäjoki12.09.2025 – Oulu13.09.2025 – Jyväskylä14.09.2025 – Helsinki15.09.2025 – TampereLukemattomat ylistävät palautteet ja innostuneet arvostelut ovat jo täyttäneet median. Tämä ainutlaatuinen spektaakkeli jättää yleisöön unohtumattoman vaikutuksen – tässä muutamia kommentteja:“Mieletöntä. Upeaa. Lumoavaa. Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä konserttia ja sitä tunnetta, jonka se herätti. Se, mitä muusikot tekivät lavalla, oli täysin ainutlaatuista!”“Vavahduttava soitto ja sykähdyttävä laulu veivät täysin toiseen maailmaan – maailmaan, jossa olin vain minä ja musiikki. Hetkeen ei mahtunut mitään muuta, ja sydämeni löi sen tahdissa. Halusin huutaa ja itkeä yhtä aikaa.”“Uskomaton kontrasti vangitsee katsojan. Haluaisin päästä orkesterimuusikoiden pään sisälle – miten tämä on mahdollista?!”“Jos sanon, että tämä oli mahtavaa – se ei edes riitä kuvaamaan sitä!”METALLICA S&M TRIBUTE SHOW orkesterin säestyksellä täyttää konserttisalit ympäri maailmaa ja on saanut loistavia arvosteluja niin kriitikoilta, musiikkitoimittajilta kuin vannoutuneilta rock-faneilta.AINUTLAATUINEN SHOW, JOKA ON KOETTAVA ITSE!Klassinen ja moderni yhdistyvät, luoden lumoavan, mystisen kokonaisuuden, joka tempaa yleisön mukaansa.“Raskas metallimusiikki orkesterin käsittelyssä – se on jotakin täysin ainutlaatuista. Orkesteri tuo metalliin ylevyyttä, ja metalli antaa orkesterille voimaa. Kulttuurien vuoropuhelu synnyttää aina jotain uutta – ja samalla se järisyttää koko tajuntaa.”Tämä fanin kommentti kuvaa täydellisesti tätä uskomatonta show’ta, joka täytyy kokea itse!Konsertin kesto on noin 1 h 50 min
FI
0 views
Buy Ticket
Read More

Sutinaa ja säätöä
Sandy RustinSUTINAA JA SÄÄTÖÄKomediakuningatar Sari Siikanderin ohjaama Sutinaa ja säätöä on flirttaileva farssi, jossa avioliiton kulisseista pidetään kiinni kynnet sinisinä, mutta samalla hypätään päätä pahkaa syvään päätyyn niin riemukkaasti, että katsojan onnellinen osa on nauraa vedet silmissä mukana!Sylvia (Pihla Penttinen) ja hänen salarakkaansa Beau (Sauli Suonpää) ovat saapuneet jokavuotiselle syntiselle huvilatapaamiselleen. Tällä kertaa Sylvia pudottaa Beaulle todellisen uutispommin, ja kertoo jättäneensä miehensä. Sähkeellä!Tämä on vasta alkua, sillä seuraavaksi kaksikon puolisot (Emilia Sinisalo ja Heikki Ranta) pelmahtavat samalle huvilalle! Todellinen salaisuuksien Pandoran lipas revähtää auki ja niin henkilöiden identiteetit kuin avioliittokäsitykset joutuvat kiivaasti kieppuvaan myllyyn.Broadwaylla ensi-iltansa vuonna 2023 saanut Sutinaa ja säätöä sijoittuu herkullisesti 1920-luvun Englantiin, mutta sen käänteet ja käänteissä kärvistelevät ihmiset ovat täyttä tätä päivää, tunnistettavia ja samaistuttavia, kaikessa hullunkurisuudessaan rakastettavia ja pakahduttavan hauskoja.Sutinaa ja säätöä on uusi ja raikas farssikomedia parisuhteista. Kuumana kuplivaa sutinaa ja sysipimeitä salaisuuksia pulppuava parituntinen, jonka aikana katsoja tulee yllätetyksi monta kertaa – aivan kuten komedian henkilötkin.Rooleissa: Pihla Penttinen, Sauli Suonpää, Emilia Sinisalo, Heikki Ranta, Ella Lymi ja Mikko VirtanenSuomentaja: Reita LounatvuoriOhjaus: Sari SiikanderLavastus: Peter AhlqvistPukusuunnittelu: Elina KolehmainenValosuunnittelu: Petteri HeiskanenÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka LahtiEsitysoikeuksia valvoo: Nordic Drama Corner
FI
30 views
Buy Ticket
Read More

Let's Play Business
Juha JokelaLET´S PLAY BUSINESSJuha Jokelan uutuuskomedia Let’s Play Business käsittelee nykyaikaisen työelämän haasteita hykerryttävällä otteella. Se on oivaltava, paikoin täysin päätön komedia, joka yllättää, naurattaa ja osuu aikaan kuin ryhmysauva pahvilaatikkoon – toisin sanoen jättää jäljen.Tarinan tapahtumat sijoittuvat HX-nimiseen suomalaiseen projektikonsultointifirmaan, jonka autoritaarinen johtaja Raimo Hemming on hiljattain jäänyt eläkkeelle.HX:n työntekijät, jotka itse kutsuvat itseään “höksyiksi”, yrittävät sopeutua karismaattisen, mutta hyvin kiistanalaisen keulakuvan jälkeiseen aikaan. Hemmingin liittolaiset, kuten Hannu (Santeri Kinnunen) ja hänen oikkujensa uhrit, kuten Ressu (Sanna-June Hyde), joutuvat nyt elämään samaa avokonttoritodellisuutta.Ex-pomon jättämien arpien käsittely sopii erityisen huonosti uuden toimitusjohtajan Artturin (Martti Manninen) lennokkaisiin työkulttuuri-ideoihin, joissa etsitään liiketoimintaan luovuutta ja tarvittaessa virkistytään tanssimalla.Let’s Play Business käsittelee tyylikkäästi ja hienostuneen satiirisesti johtamista, vahvan johtajan kaipuuta sekä työelämän mielekkyyttä.Tai siis käsittelisi, mutta……kyseistä tarinaa on jostain sattuman oikusta palkattu esittämään näyttelijäseurue, jonka taiteellinen johtaja (Wanda Dubiel) ei varsinaisesti pelaa yhteisesti sovitun sääntökirjan mukaan. Hänen vahvuuksiinsa eivät kuulu tasa-arvo, itsetuntemus, kohtuus tai oman toiminnan kriittinen tarkastelu.Seurauksena on yritystarinan rinnalla kulkeva hallitsemattomaksi kiihtyvä kaaos, jossa rooleja vaihtuu lennosta ja kulisseja kaatuu, ja joka on ennen kaikkea teatterin talouspäällikön (Jan-Christian Söderholm) pahin painajainen: “Näytti edulliselta. Tulee olemaan kaikkee muuta. Henkinen hinta on mittaamaton.”Luvassa on hykerryttävää dialogia, terävää aikalaisanalyysiä ja hulvatonta tilannekomiikkaa.Rooleissa: Wanda Dubiel, Sari Haapamäki, Sanna-June Hyde, Santeri Kinnunen, Aksinja Lommi, Kai Lähdesmäki, Martti Manninen, Unto Nuora, Raili Raitala, Ursula Salo, Jan-Christian SöderholmKäsikirjoitus ja ohjaus: Juha JokelaDramaturgi: Henna PiirtoKoreografi: Valtteri RaekallioOhjaajan assistentti: Johanna ElovaaraLavastus: Antti MattilaPukusuunnittelu: Sari SuominenValosuunnittelu: Toni HaaranenVideosuunnittelu: Timo TeräväinenÄänisuunnittelu: Maura KorhonenNaamioinnin suunnittelu: Aino HyttinenTarpeiston suunnittelu: Mira RokkanenEsitysoikeuksia valvoo:Nordic Drama Corner
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

Strömsö
Red Nose CompanySTRÖMSÖ
• Premiär 13.5.2025 på Lilla Teatern, Georgsgatan 30• Längd ca 2h inkl. paus• Genre: Musikteater, komedi, satir, clownteater• Föreställningsspråket är svenska, föreställningen textas till finska. Strömsö är en festlig föreställning om allt som är fel i livet, samhället och fiktionen. Men ingen fara – på den här scenen gör man verklighetsflykten till en konstform; de olyckliga sluten korrigeras och en ny, skön värld skapas, där allt går som på Strömsö! Eller? Kan konsten faktiskt förändra verkligheten och vad ligger egentligen bakom längtan efter Landet som icke är? Prisbelönta Red Nose Company är en av Finlands mest uppskattade turnéteatrar som nu gör sin första svenskspråkiga premiär. För regin står Marielle Eklund-Vasama, vars förra clownuppsättning Babylon var en 5-stjärnig fullträff. På scen ser vi den skönsjungande duon Stella Laine – Marika Westerling, som båda gör sin clowndebut i Red Nose Company. Musiken är komponerad och framförd av Petri Tiainen. Pjäsen lånar fritt från både en och annan känd klassiker, och för första gången i Red Nose Companys 20-åriga, nyskapande teaterhistoria får vi även höra clowner sjunga opera! Slutet gott – allting gott! Föreställningsspråket är svenska. Föreställningen textas till finska. Produktionen har fått understöd av Alfred Kordelins stiftelse, Konstsamfundet, Stiftelsen Tre Smeder, Svenska kulturfonden, Thurings stiftelse och Understödsstiftelsen för Arbetets Vänner ******* Superpositiivinen musiikkiteatteriesitys, jonka loppu on takuuvarmasti onnellinen! Strömsö on hilpeä esitys kaikesta siitä, mikä on pielessä – elämässä, yhteiskunnassa ja fiktiossa. Mutta ei syytä huoleen! Nyt eskapismista tehdään taidetta: tarinoiden onnettomat loput korjataan, tuloksena uusi, uljas maailma, jossa kaikki menee niin kuin Strömsössä! Vai meneekö? Voidaanko taiteella todella muuttaa maailmaa, ja mikä oikeastaan saa kaipaamaan Maahan jota ei ole (Södergran). Palkittu Red Nose Company on Suomen arvostettu kiertueteatteri, joka tekee nyt ensimmäisen ruotsinkielisen ensi-iltansa. Ohjauksesta vastaa Marielle Eklund-Vasama, jonka edellinen klovniesitys Babylon oli viiden tähden hitti. Lavalla nähdään upeasti laulava duo Stella Laine – Marika Westerling, jotka debytoivat Red Nose Companyn riveissä. Musiikin on säveltänyt Petri Tiainen, joka myös soittaa esityksissä. Käsikirjoitus lainaa vapaasti useammastakin tunnetusta klassikosta, ja ensimmäistä kertaa Red Nose Companyn 20-vuotisessa historiassa tullaan kuulemaan myös oopperaa laulavia klovneja! Loppu hyvin – kaikki hyvin! Esityskieli on ruotsi. Esitys tekstitetään suomeksi. Esityksen valmistamista ovat tukeneetAlfred Kordelinin säätiö, Konstsamfundet, Stiftelsen Tre Smeder, Svenska kulturfonden, Thurings Stiftelse sekä Understödsstiftelsen för Arbetets Vänner
FI
24 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
51 views
Buy Ticket
Read More

Malmin Mieslaulajat: Juoksuhaudoista Copacabanaan
Malmin Mieslaulajat: Juoksuhaudoista Copacabanaan ke 7.5.2025 klo 19.00 ja ti 16.9.2025 klo 19.00Avustaja samalla lipulla ainoastaan pyörätuoliasiakkaan saattajana.Malmin Mieslaulajien 80-vuotisjuhlakonsertissa eletään Malmin Mieslaulajien taivalta sodan jälkeisistä vuosista nykyiseen moderniin aikaan. Matkaa tehdään musiikin keinoin: perinteisistä isänmaallisista mieskuorolauluista 60-, 70- ja 80-lukujen iskelmien kautta nykymusiikkiin. Mukana mm. Tapio Rautavaaraa, Junnu Vainiota, Vexi Salmea, Juha Tapiota jne.Kuoroa johtaa Marjasisko Varha.Kesto 1 h 40 min, sis. väliajan 20 minwww.malminmieslaulajat.fi
FI
61 views
Buy Ticket
Read More

THE MUSIC OF HANS ZIMMER
The Music of Hans Zimmer -konsertit yli kymmeneen suomalaiskaupunkiinKansainvälinen nuorten ammattimuusikoiden La Chapelle Sauvage -orkesteri saapuu syyskuussa Suomeen The Music of Hans Zimmer -konserttinsa kanssa. Joensuussa, Mikkelissä, Porissa, Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Hyvinkäällä, Tampereella, Ylivieskassa, Lahdessa, Turussa ja Helsingissä kuultavissa konserteissa kuullaan hieno valikoima kuuluisan säveltäjän rakastetuimpia kappaleita. Karel De Wilden johtaman orkesterin solistina laulaa lahjakas belgialainen sopraano Louise Kuyvenhoven. Suomessa syyskuussa järjestettävissä The Music of Hans Zimmer –konserteissa kuullaan filmimusiikin rakastetuimpia klassikoita Suomessa ensimmäistä kertaa vierailevan belgialaisen La Chapelle Sauvage -orkesterin esittämänä. Nuorista ammattimuusikoista koostuvaa orkesteria johtaa sen perustaja Karel De Wilde ja konsertin solistina laulaa sopraano Louise Kuyvenhoven, joka on poikkeuksellisen lahjakkaana muusikkona valittu osaksi maailman arvostetuimpiin musiikkiakatemioihin lukeutuvan Queen Elisabeth Music Chapelin erityiseen koulutusohjelmaan. Belgian kansallisoopperassakin esiintynyt Louise on myös ranskalaisen Lyon Opéra Studion jäsen.Konsertin kappalevalikoima rakentuu lukemattomia palkintoja Oscarista kahteen Golden Globeen ja neljään Grammyyn voittaneen Hans Zimmerin sävellyksistä. Konsertissa kuullaan kappaleita mm. elokuvista Da Vinci –koodi (The Da Vinci Code), Gladiaattori (Gladiator), Inception, Interstellar, Kung Fu Panda, Leijonakuningas (The Lion King), Pirates of the Caribbean -sarja ja Sherlock Holmes.Konsertit järjestetään intiimeissä saleissa, joissa musiikillista elämystä tukee videoscreeneiltä näytettävät pätkät elokuvista sekä valokuvat elokuvien aikakaudelta.THE MUSIC OF HANS ZIMMERLa Chapelle Sauvage (BE)Kapellimestarinan Karel De Wilde ja solistinaan Louise KuyvenhovenKe 10.9.2025 Joensuu, Carelia-saliTo 11.9.2025 Mikkeli, MikaeliPe 12.9.2025 Pori, PromenadisaliLa 13.9.2025 Oulu, Madetojan saliSu 14.9.2025 Kuopio, MusiikkikeskusMa 15.9.2025 Jyväskylä, PaviljonkiTi 16.9.2025 Hyvinkääsali*Ke 17.9.2025 Tampere-talo, iso saliLa 20.9.2025 Turku, konserttitaloSu 21.9.2025 Helsinki, Finlandia-taloKonsertin kesto 2 x 45 minKonsertit alkavat klo 19.00Liput:Lippujen hinnat alkaen 59,90 €Järjestäjä: Gramopop Oy, paitsi *Hyvinkään-konsertin järjestää Hyvinkääsaliwww.lachapellesauvage.be
FI
125 views
Buy Ticket
Read More

Erja Lyytinen
Erja Lyytisen uunituoretta studioalbumia ”Smell the Roses”
juhlistetaan kattavalla Suomen kiertueella syksyllä 2025. Uusi albumi
nojaa edeltäjiään vahvemmin kohti suoraviivaista rockia
ja raskaampaa ilmaisua, tarjoillen groovaavia riffejä ja jalan alle
menevää poljentoa – unohtamatta henkeäsalpaavia kitarasooloja!
Kiittäviä arvioita kansainvälisessä musiikkimediassa saanut ”Smell the Roses”
on Lyytisen studioalbumeista järjestyksessään kymmenes. Lyytinen itse
toteaa tästä levystä: “Hain albumille fiiliksiä ja
tunnelmaa 60–70-lukulaisesta rockista pitkine kitarasooloineen, sillä
viihdyn kotonakin tuon aikakauden rock-vinyylien hengessä. Halusin
albumille jykevää ja orgaanista saundia ja jätin turhat krumeluurit
pois. Olemme testanneet biisejä loistavan bändini (Harri
Taittonen Hammond, Heikki Saarenkunnas basso, Jesse Lehto rummut)
kanssa pitkin Eurooppaa, ja kuten levylläkin, meininki on ollut
älyttömän kovaa!”
Erja Lyytinen on yksi johtavista
kansainvälisillä markkinoilla operoivista blues-rock kitaristeista ja
onkin useasti palkittu eri kategorioissa. Vuonna 2022 Lyytinen teki
historiaa olemalla ainoana suomalaisena artistina
ehdolla Kanadan Maple Blues Awardseissa. Vuonna 2024 Lyytiselle
myönnettiin Brittiläisen HRH – festivaalin toimesta Angel of
Rock -palkinto. Palkinto myönnetään merkittävästä panoksesta rockin,
metallin tai blues-musiikin saralla ja sen ovat aiemmin saaneet
mm Doro Pesch ja Jackie Chambers Girlschool-yhtyeestä. Uransa aikana
Lyytinen on esiintynyt maailman kärkikaartiin kuuluvien kitaristien,
kuten Carlos Santanan, Sonny Landrethin, Jennifer Battenin ja Joe
Bonamassan rinnalla sekä nauttii suosiota kansainvälisillä
ja kotimaisilla markkinoilla.
Lauteet syksyn kiertueella lämmittelee nouseva indie rock -bändi
Airi’s. Bändin musiikilliset vaikutteet tulevat etenkin 70- ja
90-luvuilta, ja biiseissä on kuultavissa vivahteita mm. brittirockista,
grungesta ja progesta. Aktiivisesti keikkaileva Airi’s on ehtinyt
esiintyä Suomen lisäksi mm. Baltiassa, Ruotsissa
ja Iso-Britanniassa.Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 38 €.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
25 views
Buy Ticket
Read More

Mikko Innasen uusi kvintetti
G Livelab is a chance to experience live music in a context which enables the performance to succeed beyond expectations. We have followed this ethos in practice since August 2016. Welcome aboard.G Livelab on mahdollisuus nauttia musiikista siihen sopivassa ympäristössä, joka antaa esitykselle edellytykset onnistua yli odotusten. Tätä ajatusta olemme toteuttaneet elokuusta 2016 alkaen. Tervetuloa mukaan.
FI
23 views
Buy Ticket
Read More

Kultalampi
KultalampiSydämellinen draamakomedia!Norman (Ilmari Saarelainen) ja Ethel (Mona Lehtola) ovat jälleen saapuneet huvilalleen Kultalammelle kesän viettoon. Kaikki on lähes entisellään, mutta Normanin reistaileva muisti on pikkuhiljaa alkanut vaikuttaa pariskunnan elämänlaatuun.Normanin ja Ethelin tytär saapuu miesystävänsä kanssa Kultalammelle juhlistamaan Normanin 80-vuotispäiviä. Samalla he tutustuvat myös tyttärensä uuden puolison 13- vuotiaaseen poikaan, joka jääkin muutamaksi viikoksi Normanin ja Ethelin seuraksi.Kultalampi on lämmin, inhimillinen ja koskettava tarina perheestä, pitkästä parisuhteesta, väistämättömästä muutoksesta ja sen hyväksymisestä.Alkuperäiseltä nimeltään On Golden Pond -näytelmä sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 1979. Huikean menestykset myötä näytelmää on sen jälkeen esitetty ympäri maailman. Elokuvaversio valmistui vuonna 1981 ja päärooleissa nähtiin Henry Fonda, Katharine Hepburn ja Jane Fonda. Klassikkoasemaan noussut elokuva on palkittu kolmella Oscarilla, kolmella Golden Globella sekä Bafta-palkinnolla.KÄSIKIRJOITUSErnest ThompsonSUOMENNOSArto af HällströmOHJAUSOtto KanervaLAVASTUSOskari LöytönenPUKUSUUNNITTELULaura LipiäinenKAMPAUKSET, PERUUKIT JA MASKEERAUSTuula Kupiainen-KoivistoROOLEISSAIlmari SaarelainenMona LehtolaRaisa SorriJani KoskinenJuha KulmalaSisu-Werner NieminenESITYSOIKEUDETTeaterförlag Arvid Englind Ab
FI
54 views
Buy Ticket
Read More

Niskavuoren nuori emäntä / ensi-ilta
Niskavuoren nuori emäntä”Meille on elämä annettu, jotta me puolustaisimme sitä nyrkeillämme ja nuijillamme.”Niskavuoren taloon on saatu nuori emäntä ja perhe valmistautuu ottamaan uuden askeleen: Juhani Niskavuoresta on tulossa valtiomies. Loviisa on neuvokas ja ahkera – ja mikä tärkeintä: varakkaan talon tytär.Hyvistä lähtökohdista huolimatta tulevaisuuden rakentaminen Niskavuorella on kaikkea muuta kuin helppoa. Perhe paljastaa pian todelliset kasvonsa. Vanhat kaunat ja katkeruudet nousevat pintaan ja yhteinen salaisuus paljastuu myös Loviisalle: Juhani Niskavuorella on toinen nainen ja lapsi.Uutuuttaan hohtavalla päänäyttämöllä Tampereen Teatterin naisnäyttelijöiden juhlaa!Niskavuoren nuori emäntä nähdään nyt ensi kertaa Tampereen Teatterissa, ja se avaa vastaremontoidun päänäyttämön. Annuska Hannula loistaa Loviisana ja Tuija Vuolle asettuu vanhan emännän roolin. 25 vuotta sitten Vuolle näytteli Loviisaa Niskavuoren naiset -näytelmässä. Hetan roolissa jatkaa Eeva Hakulinen, jonka tähdittämä Niskavuoren Heta oli muutama vuosi sitten Frenckell-näyttämön yleisömenestys.Hella Wuolijoen Niskavuori-sarja on osa kansallista identiteettiämme ja alitajuntaamme. Sen ihmiskäsitys ja henkilökuvien ja ihmissuhteiden tarkkuus todistavat ajattomuutensa ja ajankohtaisuutensa vuosikymmenestä toiseen. Niskavuoren nuori emäntä sijoittuu kronologisesti sukusarjan alkuun. Se on viiltävä näytelmä omien tunteiden ja rakkauden uhraamisesta lasten, tulevaisuuden ja yhteisön hyväksi.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More

Näin Unessa - vauva- ja taaperoteatteriesitys
Teatteri HevosenkenkäVauvoille ja taaperoille 6-24 kk ja heidän seuralaisilleen toteutettu esitys- ja leikkikokonaisuus vie ihanan taikaportin
läpi kauniiseen musiikin täyttämään tilaan, jossa lempeästi nautitaan yhdessä katsojien kanssa aistielämyksistä,
hauskasta nukke- ja esineteatterista ja yhdessä keksitään, mikä ilahduttaisi Dinoa. Satu tulee pienin askelin lähelle.Esityksen jälkeen, näissä tunnelmissa ja kaikkea katsellen ja viihtyen, katsojat viipyvät vielä Tusculumissa n. 20 min halutessaan.
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

Bleed From Within (UK)
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Max 6 lippua / asiakas.
Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
FI
81 views
Buy Ticket
Read More

Mikko Innasen uusi kvintetti
Kaunis ja rujo lyövät kättä ja liikutus muuttuu iloksi.Saksofonisti Mikko Innasen 2022 perustama yhtye yhdistää suomenkielistä runoutta nykyjazziin. Suurin osa teksteistä on Outi-Illuusia Parviaisen tuoretta vielä julkaisematonta lyriikkaa, lisäksi mukana on tekstejä ainakin Pekka Kejoselta, Aale Tynniltä ja Innaselta itseltään. Sävellykset ovat mahdollista poikkeusta lukuun ottamatta Innasen. Yhtyeen musiikissa jazz on ennen kaikkea asenne: miten eikä mitä. Kvintetin muusikoista Innanen ja rumpali Teppo Mäkynen ovat suomalaisyleisölle tuttuja nimiä jo 90-luvulta lähtien, kun taas basisti Eero Seppä, laulaja Selma Savolainen ja vibrafonisti Mikko Antila edustavat vähän uudempaa sukupolvea. Yhtye äänitti syksyllä 2024 radionauhan Yleisradiolle. Tämä keväällä 2025 YLE:n Jazzradiossa soiva äänitys julkaistaan syksyllä levynä Suomen kiertueella.Palkittu saksofonisti, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja Mikko Innanen on sukupolvensa keskeisimpiä suomalaisia jazzmuusikoita. Innanen on monipuolinen ja avarakatseinen taiteilija, joka liikkuu sujuvasti vapaasti improvisoidusta musiikista täysin sävellettyyn, intiimeistä sooloista ja duoista isoihin orkestereihin. Pitkän kansainvälisen uran luonut Innanen on esiintynyt 38:ssä maassa, viidessä maanosassa, ja hänen laaja-alaista soittoaan ja säveltuotantoaan on taltioitu yli 80:lle julkaistulle äänitteelle.
FacebookInstagramTwitter
FI
21 views
Buy Ticket
Read More

Elämän laulut - Joel Hallikainen & Pentti Hietanen
Elämän laulut -kiertue yhdistää kaksi rakastettua laulajaa, Joel Hallikaisen ja Pentti Hietasen intiimeille konserttilavoille ympäri maan. Tämä ainutlaatuinen kiertue tarjoaa kuulijoilleen unohtumattoman musiikkielämyksen, jossa elämän eri sävyt ja tarinat heräävät eloon laulujen kautta.Joel Hallikainen nousi suomalaisten sydämiin 1990-luvun alussa "Kuurankukka"-hitillään, joka on yhä yksi Suomen myydyimmistä albumeista. Monipuolisena viihdetaiteilijana tunnettu Hallikainen on uransa aikana julkaissut useita albumeita ja juontanut suosittuja televisio-ohjelmia, kuten "Tuttu Juttu Show'ta".Pentti Hietanen on tunnettu monipuolisena laulajana, joka onnistuneesti yhdistää eri tyylilajeja oopperasta viihdemusiikkiin. Hänen uransa kattaa lukuisia albumeita, joista monet ovat saavuttaneet kultaa ja platinaa. Hietasen voimakas ja tunteikas ääni on hurmannut yleisöjä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.Elämän laulut -kiertueella Hallikainen ja Hietanen yhdistävät voimansa tarjoten kuulijoilleen koskettavia tulkintoja elämän suurista teemoista: rakkaudesta, ilosta, surusta ja toivosta. Konserteissa kuullaan sekä heidän tunnetuimpia kappaleitaan että varta vasten kiertuetta varten valittuja teoksia. Tuotanto: Magnumlive Oyhttps://magnumlive.fi/
FI
34 views
Buy Ticket
Read More

Let's Play Business
Juha JokelaLET´S PLAY BUSINESSJuha Jokelan uutuuskomedia Let’s Play Business käsittelee nykyaikaisen työelämän haasteita hykerryttävällä otteella. Se on oivaltava, paikoin täysin päätön komedia, joka yllättää, naurattaa ja osuu aikaan kuin ryhmysauva pahvilaatikkoon – toisin sanoen jättää jäljen.Tarinan tapahtumat sijoittuvat HX-nimiseen suomalaiseen projektikonsultointifirmaan, jonka autoritaarinen johtaja Raimo Hemming on hiljattain jäänyt eläkkeelle.HX:n työntekijät, jotka itse kutsuvat itseään “höksyiksi”, yrittävät sopeutua karismaattisen, mutta hyvin kiistanalaisen keulakuvan jälkeiseen aikaan. Hemmingin liittolaiset, kuten Hannu (Santeri Kinnunen) ja hänen oikkujensa uhrit, kuten Ressu (Sanna-June Hyde), joutuvat nyt elämään samaa avokonttoritodellisuutta.Ex-pomon jättämien arpien käsittely sopii erityisen huonosti uuden toimitusjohtajan Artturin (Martti Manninen) lennokkaisiin työkulttuuri-ideoihin, joissa etsitään liiketoimintaan luovuutta ja tarvittaessa virkistytään tanssimalla.Let’s Play Business käsittelee tyylikkäästi ja hienostuneen satiirisesti johtamista, vahvan johtajan kaipuuta sekä työelämän mielekkyyttä.Tai siis käsittelisi, mutta……kyseistä tarinaa on jostain sattuman oikusta palkattu esittämään näyttelijäseurue, jonka taiteellinen johtaja (Wanda Dubiel) ei varsinaisesti pelaa yhteisesti sovitun sääntökirjan mukaan. Hänen vahvuuksiinsa eivät kuulu tasa-arvo, itsetuntemus, kohtuus tai oman toiminnan kriittinen tarkastelu.Seurauksena on yritystarinan rinnalla kulkeva hallitsemattomaksi kiihtyvä kaaos, jossa rooleja vaihtuu lennosta ja kulisseja kaatuu, ja joka on ennen kaikkea teatterin talouspäällikön (Jan-Christian Söderholm) pahin painajainen: “Näytti edulliselta. Tulee olemaan kaikkee muuta. Henkinen hinta on mittaamaton.”Luvassa on hykerryttävää dialogia, terävää aikalaisanalyysiä ja hulvatonta tilannekomiikkaa.Rooleissa: Wanda Dubiel, Sari Haapamäki, Sanna-June Hyde, Santeri Kinnunen, Aksinja Lommi, Kai Lähdesmäki, Martti Manninen, Unto Nuora, Raili Raitala, Ursula Salo, Jan-Christian SöderholmKäsikirjoitus ja ohjaus: Juha JokelaDramaturgi: Henna PiirtoKoreografi: Valtteri RaekallioOhjaajan assistentti: Johanna ElovaaraLavastus: Antti MattilaPukusuunnittelu: Sari SuominenValosuunnittelu: Toni HaaranenVideosuunnittelu: Timo TeräväinenÄänisuunnittelu: Maura KorhonenNaamioinnin suunnittelu: Aino HyttinenTarpeiston suunnittelu: Mira RokkanenEsitysoikeuksia valvoo:Nordic Drama Corner
FI
38 views
Buy Ticket
Read More

Astrid Swan + KO:MI
Astrid Swanin debyyttialbumi Poverina täyttää 20 vuotta, ja tapausta juhlitaan G Livelabissa - juhlavuonna ilmestyy myös remasteroitu Poverina 20th Anniversary Edition.Astrid Swanin kanssa esiintyy hänen pitkäaikainen yhtyeensä: Mikael Hakkarainen, Veli Kauppinen, Alina Toivanen ja Johannes Salomaa. Hakkarainen on ollut mukana Poverinasta lähtien. Muu bändi on soittanut Swanin kanssa yli kymmenen vuotta.Näin Astrid itse kertoo albumin synnystä:“Vuonna 2005 olin 23-vuotias, mutta tuntui, että unelmani toteuttaminen oli vienyt aivan liian pitkään, ja olin liian vanha julkaisemaan debyyttialbumini keväällä. Se oli suuri tuotanto ja kallein albumi, jonka olen tähän mennessä tehnyt. Minulla oli tuottaja, ääniteknikko, muusikot ja sovittaja orkesteriosuuksille. Työskentelin sekä kotona että maan parhaissa studioissa. Hyödyin ajoituksesta, sillä albumini oli valmis juuri ennen kotistudioiden yleistymistä ja levy-yhtiöiden päätöksiä vähentää artistien budjetteja pienemmiksi ja lopulta olemattomiksi.Olen kirjoittanut lauluja 13-vuotiaasta lähtien, mutta suurinosa Poverina-levyn kappaleista syntyi melko tuoreeltaan, likellä äänitysvaihetta. Albumin nimi [italiaksi lausuttuna po-ve-rii-na] on esimerkki varhaisesta varmuudesta ja leikkisyydestäni: italialainen anoppini kutsui minua ‘poverinaksi’, kun tapasimme tai puhuimme puhelimessa.Jos Poverina olisi ollut elokuva tai televisiosarja, se olisi ollut täynnä erilaisia hahmoja ja juonenkäänteitä. Silti luotin siihen, että kaiken yhdistäisivät lauluni, ääneni ja pianoni, jotka kertovat tarinan. Se on resepti, jota olen seurannut siitä lähtien – joskus polut ovat vieneet syrjäisiin, vaikeasti tavoitettaviin sopukoihin, toisinaan taas olen ollut helpompi seurattava.Poverina otettiin innostuneesti vastaan Suomessa. Silti muistan vastanneeni moniin kysymyksiin laulunteosta. Olinko todella kirjoittanut kaiken itse? Soitinko todella itse? Minut kohdattiin kohteliaan epäuskoisesti. Olinko todellinen? Menestyinkö liian aikaisin vai liian myöhään? Olinko kopio vai omaa luokkaani? Myöhemmin sain tietää, että debyyttialbumini oli erityisen merkityksellinen monille nuorille naisille ja LGBTQIA+ -yhteisön jäsenille, joista osasta on sittemmin tullut taiteilijoita. En halua väittää olevani ensimmäinen missään, mutta minuun ja Poverinaan liitettiin jonkinlainen uutuuden tunne. Se, että kirjoitin ja lauloin englanniksi ei ollut siihen aikaan ongelma. Minua pidettiin pragmatistina: hänen täytyy tavoitella yleisöä tämän maan ulkopuolelta, sanottiin ja toivotettiin hyvää matkaa."Illan avaa KO:MI! KO:MI on lukuisissa indiebändeissä vaikuttavan muusikko ja multi-instrumentalisti Sanna Komin sooloprojekti. KO:MIn musiikki on elokuvallista ja tunnelmaltaan vahvaa. Hän nimeää musiikillisiksi esikuvikseen Anna Meredithin, Philip Glassin sekä heidän kaltaiset nykysäveltäjät. Hänet tunnetaan useista suomalaisista indie-yhtyeistä, kuten Pintandwefall ja Taikayö Camping.KO:MI:n kolmas albumi Belonging in Nature julkaistiin tammikuussa. Julkaisijana toimii Minna Records. Belonging in Nature on konseptilevy, joka pohjaa Sanna Komin väitöskirjatutkimukseen, jossa hän tutkii susien suojelun yhteiskunnallisia haasteita poliittisen ekologian näkökulmasta etenkin valtarakenteiden kautta. Musiikillisesti levy on erittäin kunnianhimoinen ja taidokas oma teoksensa. Albumin on tuottanut palkittu Lau Nau yhdessä KO:MI:N kanssa.
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Katsomo: Salissa on sekä seisoma- että istumapaikkoja
OPISKELIJALIPUTMikäli tapahtuma ei ole
loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin
alkua hintaan 20 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti
tai muu opiskelutodistus.
Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle
lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei
ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiTila on esteetön parvea lukuun ottamatta. Voit olla yhteydessä etukäteen henkilökuntaamme, niin osaamme varata teille parhaan mahdollisen paikan: ravintola.tampere@livelaboratorio.fi.
FI
27 views
Buy Ticket
Read More

THE MIDNIGHT (US) + PALE BLUE EYES (UK)
SYNTHWAVE-SUURUUS THE MIDNIGHT PALAA SUOMEENRetrofuturista ja 80-lukuvaikutteista synthwavea esittävä The Midnight palaa kuuden vuoden tauon jälkeen Suomeen ja esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla keskiviikkona 17. syyskuuta.Tyler Lylen ja Tim McEwanin muodostama The Midnight hakee tuotantoonsa innoitusta 80-luvun popkulttuurista. Yhtyeen vaikutteina ovat toimineet etenkin Journeyn, Van Halenin ja Phil Collinsin kaltaiset AOR-artistit, varhaisten videopelien äänimaisemat, Tangerine Dreamin ja John Carpenterin syntetisaattori-scoret sekä Top Gun- ja Paluu tulevaisuuteen -tyylisten elokuvien musiikki. Nykypäivän referensseistä The Midnightin elektronista synthpop-soundimaailmaa on verrattu erityisesti Drive-elokuvan palkittuun musiikkiin sekä Kavinskyn ja Futurecop!:n kaltaisiin yhtyeisiin.The Midnight on julkaissut vuodesta 2012 jatkuneella urallaan viisi studioalbumia, joista viimeisin on vuonna 2022 ilmestynyt Heroes. Albumi päättää aiempien studioalbumien Kids (2018) sekä Monsters (2020) muodostaman trilogian.Edellisen kerran yhtye esiintyi Suomessa loppuunmyydyllä Tavastia-klubilla vuonna 2019. Illan avaa brittiläinen, nostalgisiin retrosyntikkasoundeihin nojaava modernistista popia luova Pale Blue Eyes.THE MIDNIGHT (US)+ Pale Blue Eyes (UK)Ke 17.9.2025Helsinki, Kulttuuritalo
FI
53 views
Buy Ticket
Read More

ARAKHNE
ARAKHNEEsityksen keskiössä on myytti hämähäkin synnystä. Myytin mukaan jumala Pallas Athene haastoi taidoiltaan virtuoosisen Arakhnen kutomiskilpaan.Onnettomuudekseen kuolevainen voitti kilpailun ja siitä rangaistuksena hän joutui – tai ehkä sai – jättää ihmishahmonsa. Arakhne jäi kutomaan ikuisesti maailman ensimmäisenä hämähäkkinä.Näyttämöllä kohtaavat kolme eri sukupolven taiturillista ja hypnoottista näyttelijää: Leena Uotila, Seidi Haarla ja Karim Rapatti, jotka muuntautuvat showpainista lainatuiksi arkkityyppisiksi hahmoiksi. Areenalla toistuvat ennalta sovitut, myyttiset juonikuviot, joiden ikiaikaista käsikirjoitusta esitys noudattaa.Näyttämöllä kamppaillaan ihan kaikesta: voitosta, häviöstä, yleisön rakkaudesta, traagisimmasta tarinasta. Siitä, kenellä on diipeimmät anekdootit, aidoimmat tunteet, syvimmät arvet ja söpöimmät ilmeet. Kokonaisuudessa yhdistyvät Sinna Virtasen runollinen, leikkisä ja huumoriltaan musta näytelmäteksti, tekstiilitaiteilija Johanna Ulfsakin monisyiset kangasluomukset, Erno Aaltosen intensiiviseksi virittämä tila ja Tatu Nenosen veistoksellinen ja intiimi äänisuunnittelu.www.espoonteatteri.fi
FI
38 views
Buy Ticket
Read More

Vanhoja poikia
FI
30 views
Buy Ticket
Read More

Mollin iltahepuli
Katri KirkkopeltoMOLLIN ILTAHEPULIMollin iltahepuli on hauska ja katsojaa osallistava esitys lapsiperheille erittäin tutusta aiheesta - nukkumisesta. Mitä tapahtuu, kun Mollille ja hänen parhaalle ystävälleen Sisulle iskee iltaväsymyksen sijasta iltahepuli? Esityksessä tarvitaan katsojien apua, jotta päähenkilöt Molli ja Sisu saadaan unten maille. Esitys pohjautuu Katri Kirkkopellon samannimiseen suosittuun lastenkirjaan.Rooleissa: Kaisa Torkkel, Helena Haaranen ja Sari HaapamäkiDramatisointi ja ohjaus: Jenny JumppanenValosuunnittelu: Milla VeirtoPuvustus ja lavastus: Aija NurminenNaamiointi: Tuula KuittinenÄänisuunnittelu ja sävellys: Eero Niemi
FI
30 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
50 views

58 views
Buy Ticket
Read More