9937 result(s) found for ""

Rootsinpyhtää Bluegrass 2025 image
Rootsinpyhtää Bluegrass 2025
Tervetuloa Rootsinpyhtäälle Rootsinpyhtää on pisimpään Suomessa järjestetty alkuperältään Appalakkivuoristossa syntyneen amerikkalaisen bluegrass-musiikin festivaali. Se on järjestetty koronavuosia lukuunottamatta joka kesä jo vuodesta 1988. Festivaaleilla on vuosien varrella esiintynyt kotimaisten huippubändien rinnalla lukuisia amerikkalaisia ja eurooppalaisia artistivieraita kuten Hot Rize, Rhonda Vincent, James King, Don Rigsby, Dudley Connell, ja monia muita. Vuodesta 2005 lähtien festivaalilla on tähän perinteiseen amerikkalaiseen musiikkiin yhdistynyt sen taustalla ollut historia ja kulttuuri. Suomessa toimiva Classic Old Western Society on ollut mukana festivaaleilla jo vuosien ajan ja luonut historialliselle Ruotsinpyhtään ruukkialueelle festivaalin yhteyteen menneen ajan tunnelman, joka on sopinut taustaksi tälle hienolle akustiselle musiikille. Milloin Festivaali on kesäkuun 6.-8.2025 Ruotsinpyhtäällä, noin 100 km Helsingistä itään. Ajo-ohjeet ja lisätietoja Rootsinpyhtään sivuilta! Festivaaliohjelma Tänä vuonna Rootsinpyhtää-festarilla kuullaan kolmea loistavaa eurooppalaista bluegrass-yhtyettä The Original Five (Ruotsi), Bluegrass Cwrkot (Tsekki) ja The New West (Hollanti) - aivan parhaiden suomalaisten bluegrass- ja old time -bändien kuten Jussi Syren And The Groundbreakersin, Self Rising Flourin, Strömforcen, Wasel & The Weaselsin ja monen muun rinnalla. Tiedot kaikista festivaalilla soittavista bändeistä ja konserttiohjelma päivittyvät tapahtuman verkkosivuille www.rootsinpyhtaa.fi talven ja kevään mittaan sitä mukaa, kun ne vahvistuvat. Festivaali alkaa perinteisesti perjantai-illan konsertilla klo 19-24 ja jatkuu lauantaina keskipäivällä pääkonsertin merkeissä festivaalikentällä. Myös lauantai-iltana on koko illan konsertti ja festivaalin päättää sunnuntai-iltapäivän konsertti Strömforsin ruukkialueella sijaitsevassa kauniissa vanhassa kirkossa. Lauantai-iltapäivän pääkonsertti ja molemmat iltakonsertit ovat maksullisia, ja niihin on nyt myynnissä edullisia "Early Bird" -lippuja alennettuun hintaan maaliskuun loppuun asti. Festivaalipassilla pääset vaikka kaikkiin viikonlopun konsertteihin kaikkein edullisimmin. Ennakkoliput ja festivaalipassit löytyvät Tiketin verkkokaupasta ja myyntipisteistä. Festivaaliviikonlopun aikana on tilaisuus osallistua oman akustisen soittimen kanssa avoimiin bluegrass-jameihin ilman huolta oman osaamisen tasosta, sillä kaikki ovat tervetulleita rinkiin pikkaamaan. Ohjelma* Perjantai-ilta 6.6.2025, klo 19-24Suburban String BandDry MartinsFuruvik GluttonsThe New West (NL)The Original Five (SE)Bluegrass Cwrkot (CZ) Lauantai iltapäivä 7.6.2025, Crossover-lava klo 12-16:30Paula Wolski EnsembleMurracasBill Hill & Win ChesterRautakouraThe Shit KickersRobirohi (EE) Lauantai iltapäivä 7.6.2025, Tallinmäki-lava klo 12-18:30Port Arthur Bluegrass BandNo Real GentlemenStrömforceWasel & The WeaselsSelf Rising FlourJussi Syren And The GroundbreakersThe New West (NL)Bluegrass Cwrkot (CZ)The Original Five (SE) Lauantai-ilta 7.6.2025, klo 19-24Jake And Rambling BladeNervous Buffalo String BandThe Original Five (SE)The New West (NL)Bluegrass Cwrkot (CZ) Sunnuntai 8.6.2025, Ruotsinpyhtään kirkko, klo 13-14No Real GentlemenRobirohi (EE) *Muutokset ohjelmaan mahdollisia FacebookInstagramGRASS-PASS -lippu sisältää pääsyn kaikkiin lauantain tapahtumiin.ALL-ACCESS -lippu sisältää pääsyn kaikkiin festivaalin tapahtumiin. *** Iltakonserteissa ikäraja on kello 22:00 jälkeen 18.Päiväkonserttiin lauantaina alle 12-vuotiaat lapset pääsevät maksavan aikuisen seurassa ilmaiseksi. Kaikki liput vaihdetaan portilla rannekkeisiin. Ilmaisohjelma:Lauantai terassilava ja avoimet jamitSunnuntai päiväkonsertti kirkossa *** Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei Esteettömyys pyritään tarjoamaan mahdollisuuksien mukaan tarvittaessa myös erityisjärjestelyin paikanpäällä.
KESÄRAUHA - 2 PÄIVÄÄ PE-LA K-18 image
KESÄRAUHA - 2 PÄIVÄÄ PE-LA K-18
Kesärauhassa koetaan ensi kesänä Mewin viimeinen festivaalikeikka Suomessa, yleisön pitkään toivoma Silvana Imam, Norjan menestyneimpiin pop-sensaatioihin lukeutuva Sigrid, Nilüfer Yanya, Lambrini Girls, Olavi Uusivirta Arppa & Summer Sextet, Reginan paluukeikka, Gasellit sekä lukuisia muita kotimaisia ja ulkomaisia artisteja!Turussa 6.–8.6.2025 juhlittava Kesärauha on vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali, joka kokoaa yhteen kymmenet ulkomaiset ja kotimaiset artistit, herkullisen ruoan ja hymyilevät ihmiset. Tasokkaasta, ajankohtaisesta ja kiinnostavasta ohjelmistostaan tunnettu Kesärauha on monelle kävijälle/musafiilisteljälle kesän festivaalikauden avaus, jonka koettuaan kesä voi virallisesti alkaa. Kesärauha on tehnyt jokaisena järjestämisvuotenaan uuden kävijäennätyksen ja vähintään yksi festivaalipäivä on jokaisena vuotena ollut loppuunmyyty.Linnanpuistossa, aivan Turun linnan kupeessa järjestettävä Kesärauha on ainutlaatuisen miljöönsä lisäksi arvoistaan tunnettu tapahtuma. Kesärauhan arvot ovat kestävä kehitys, paikallisuus, Itämeren suojelutyö, tasa-arvo ja kaikenlaisen syrjimisen vastustaminen. Arvot näkyvät tekoina ja konkretiana niin Kesärauhan viestinnässä kuin itse tapahtumassa.Tunnelmallinen festivaalialue rakentuu kävijöidensä näköiseksi: alueelta löytyy sekä rauhallisempia nurmialueita, jotka kutsuvat ottamaan rennosti, että elektronisen musiikin ystäviä hemmotteleva Elektrolinna, joka mahdollistaa reivit uniikissa ympäristössä Turun Linnan Esilinnan sisäpihalla. Runsaassa ruokatarjonnassa painotetaan paikallisuutta, ekologisuutta ja ennen kaikkea herkullisuutta, ja Kesärauhasta voi bongata aluetaidetta, paikallista designia ja monipuolista ihasteltavaa keikkojen välissä.Kesärauhan tämän vuoden visuaalinen ilme on rakennettu Office Boan AD:n Toni Sallisen oivalluksesta syntyneen idean ympärille. Linnanpuisto on perinteisesti Kesärauhan aikaan puhjennut kukkaansa ja tämän vuoden ilmettä varten luova tuotantoyhtiö simelius simelius kuvasi lukuisan määrän erilaisia Kesärauhaa ilmentäviä kukkia vaihtuvilla kuvaustekniikoilla. Kesärauhan visuaalisessa ilmeessä tullaankin näkemään kesää kohti mentäessä useita uniikkeja kuvia, jotka johdattavat kesäiseen Linnanpuistoon.FESTIVAALI-INFO:Kesärauha on turkulainen vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali, joka järjestetään Turun Linnanpuistossa 6.–8.6.2025. Kolmen päivän aikana Kesärauhassa on mahdollisuus kokea lukuisia keikkoja, maagista tunnelmaa ja unohtumatonta yhteisöllisyyttä – suoraan kaupungin sykkeessä. Kesärauha kokoaa jälleen yhteen kymmenet artistit, herkullisen ruoan ja hymyilevät ihmiset.KESÄRAUHAN ARVOT:• Kestävä kehitys• Itämeren suojelu• Paikallisuus ja turkulaisuus• Sukupuolten välinen tasa-arvoKesärauhalle arvot ovat olleet festivaalin tekemisen keskiössä alusta saakka.Ekologisuus on tekoja ja sanoja – kestävä kehitys kulkeekin käsi kädessä Kesärauhan kehittymisen kanssa ja siihen arvoon tiivistyy Kesärauhan kaksi muutakin arvoa: lähialueelta löytyvät paikalliset tekijät ja kumppanit sekä Itämeren suojelutyö.Kaikenlaisen syrjimisen vastustaminen ja sukupuolten välinen tasa-arvo on Kesärauhalle itsestäänselvyys. Siihen asti, kun se ei ole sitä vielä koko maailmalle, aiomme muistuttaa sen välttämättömyydestä. Haluamme kantaa sosiaalisen vastuumme ja olemme sydämet avoinna halukkaita tekemään tekoja vuosittain paremman maailman puolesta.TURVALLISEMMAN TILAN PERIAATTEET:Kesärauha on syrjinnästä vapaa tapahtuma. Emme hyväksy minkäänlaista häirintää esimerkiksi sukupuolen, etnisen taustan, ihonvärin, uskonnon, vamman tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Mikäli kohtaat Kesärauhassa syrjivää, ahdistavaa tai muuten epäsopivaa tai häiritsevää käytöstä, kerrothan siitä heti järjestyksenvalvojalle tai muulle henkilökunnalle. Lupaamme puuttua asiaan ja auttaa pääsemään turvallisesti pois ahdistavasta tilanteesta. Festivaalilla työskentelee tapahtuman aikana häirintäyhdyshenkilö.- Ole mukana luomassa kaikille turvallisempaa tilaa. Puutu näkemääsi syrjintään tai kerro siitä henkilökunnalle- Tiedostetaan omat ennakkoluulomme. Älä oleta, äläkä nimittele. Et voi olettaa toisen ihmisen sukupuolta, seksuaalisuutta, toimintakykyä, varallisuutta tai taustaa.- Ei on ei. Älä häiritse ketään sanallisesti, koskettamalla tai tuijottamalla.- Kunnioita kaikkien koskemattomuutta. Seksuaalinen ahdistelu on rikos, ja sille on Kesärauhassa nollatoleranssi.- Henkilökuntaamme ja esiintyjiämme koskevat samat oikeudet ja velvollisuudet kuin vieraitammekin. He ovat täällä sinua varten – kunnioita myös heidän työrauhaansa, mutta älä epäröi pyytää apua tarvittaessa.-Jokainen on meillä yhtä arvokas. Jos syrjit tai kohtelet toisia epäkunnioittavasti tai väkivaltaisesti, sinulta evätään pääsy alueelle ja poistetaan festivaaliranneke. Asiaton käytös voi johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin.SAAPUMINEN:Festivaalialue sijaitsee lähellä Turun satamaa ja kannustammekin saapumaan festivaalialueelle julkisilla kulkuneuvoilla, kävellen tai pyörällä.Katuosoite: Linnankatu 80, 20100 TurkuFestivaalialueen keskeisen sijainnin vuoksi festivaalin välittömässä läheisyydessä ei sijaitse parkkipaikkoja.POLKUPYÖRÄLLÄ, FÖLLÄRILLÄ JA SÄHKÖPOTKULAUDALLAPääset kätevästi festivaalialueelle omalla pyörällä, skuutilla tai föllärillä. Pyörä- ja skuuttiparkit sekä Fölläriparkkien sijainti tarkennetaan lähempänä tapahtumaa.BUSSILLAKesärauhaan pääset kätevästi Fölin busseilla, jotka kulkevat Turun keskustan kautta. Sataman, linja-autoaseman ja lentokentän väliä liikennöivä linja 1 sekä sataman ja linja-autoaseman väliä liikennöivä 1B kulkevat lähelle festivaalialuetta.Aikataulut ja reitit löydät Fölin sivuilta täältä.JUNALLAHelsingin ja Tampereen suunnasta Turkuun saapuvien ja sieltä lähtevien junien pääteasema on Logomo (Turun vanhan päärautatieaseman seutu).Katso kaikki juna-aikataulut vr.fi. Tarkista aikataulut ja reitit juna-asemilta festivaalialueelle Fölin sivuilta foli.fi.TAKSILLAFestivaalin aikaisen taksitolpan sijainti tarkentuu lähempänä tapahtumaa.SAAPUMINEN ESTEETTÖMÄSTIHaluamme tarjota kaikille mahdollisuuden osallistua festivaalille. Kysymyksiä esteettömästä saapumisesta? Ota yhteyttä festivaalitoimistoon: info@sunbornlive.fiMAJOITUS:Kesärauhan majoituspaketit sisältävät majoitukset valitsemassasi kohteessä sekä 3 päivän pääsyliput. Majoituspaketeista vastaa yhteistyökumppanimme Elämys. Varaa majoituspakettisi ajoissa: https://elamysevents.fi/kesarauha_majoituspaketitSAAVUTETTAVUUSKesärauha haluaa panostaa festivaalin saavutettavuuteen ja tavoitteena on mahdollistaa toimiva festivaalikokemus kaikille festivaalikävijöille.Kesärauhan tapahtuma-alue on kokonaisuudessaan ulkotilaa, joka on pääosin nurmikkoa ja hiekkapolkuja. Saavutettavuustietoja tarkennetaan tapahtuman lähestyessä, tarvittaessa tietoja voi tiedustella aiemmin festivaalitoimistosta info@sunbornlive.fiMAKSUTAVATKesärauhan festivaalialueella käy ainoastaan korttimaksu. Maksuvälineenä käyvät useimmat pankki- ja luottokortit sekä lähimäksuvälineenä toimivat mobiilimaksamisen vaihtoehdot. Luopumalla käteisen käytöstä festivaalialueella pyrimme vähentämään jonoja ja nopeuttamaan palveluiden toimivuutta.MUUT LIPPUINFOT:1 pv liput alk. 99,00eLippu oikeuttaa sisäänpääsyyn kerran päivässä, ei vaihdeta rannekkeeseen.2 pv liput alk. 139eLippu vaihdetaan rannekkeeseen ja sillä on vapaa kulku tapahtuma-alueelle 2 pv aikana.3 pv liput alk. 179 €Lippu vaihdetaan rannekkeeseen ja sillä on vapaa kulku tapahtuma-alueelle 3 pv aikana.Lippujen hintoihin lisätään Lippu.fi:n tilausmaksu 1,5e + 0,65% lipun hinnasta maksutapahtumien yhteydessä.Lipun hintoihin lisätään Lippu.fi:n tilausmaksu.Tietoa lipuistaAvoin päivälippu tulee päivittää Kesärauhan-päivälippuun Lippu.fin yhteydenottolomakkeella https://www.lippu.fi/campaign/yhteydenottolomake viimeistään 31.3.2025. Alkuperäisen lipun ostajan tulee vaihtaa liput.Kesärauhan lipuista 2 ja 3 päivän liput vaihdetaan rannekkeisiin. Huomioithan, että Kesärauhan 1 päivän lippuja ei vaihdeta tulevan kesänä rannekkeisiin ja niillä on kerran päivässä sisäänpääsy festivaalialueelle.Kesärauhan ikäraja on 18 vuotta. Kielto koskee myös sylivauvoja. Kävijöitä pyydetään todistamaan ikänsä rannekkeenvaihdon yhteydessä.Lippuja on myös mahdollista ostaa kulttuuriseteleillä. Lue lisää Lippupisteen sivuilta: https://www.lippu.fi/campaign/maksa-kulttuurieduillaLippujen käyttäminen kilpailu- tai arvontapalkintoina on kielletty ilman tapahtumajärjestäjän lupaa. Oikeudet aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin pidätetään.Lisää kysymyksiä lipuista? Olethan yhteydessä suoraan Lippupisteen asiakaspalveluun kaikissa lippuasioissa.Pidä saaristo siistinä -lippulisäKesärauhan yksi arvoista on Itämeren suojelu ja siksi teemme yhteistyötä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa. Ohjaamme festivaalilipun oston yhteydessä tehtävät lahjoitukset kokonaisuudessaan Pidä Saaristo Siistinä ry:n konkreettiseen työhön Itämeren aalloilla ja rakkailla rannoillamme.Pidä saaristo siistinä -lippulisä 5 €: Tee sankariteko säihkyvän meren ja roskattomien rantojen puolesta. Lippulisät ohjataan Pidä Saaristo Siistinä ry:n konkreettiseen ympäristönhuoltotyöhön Itämeren aalloilla ja rannoilla. Yhdessä ehkäisemme kotimeremme roskaantumista ja rehevöitymistä. Kiitos, kun autat!
Puoli yhdeksän uutiset (Levyjulkkari) image
Puoli yhdeksän uutiset (Levyjulkkari)
Kuudennella linjalla juhlitaan kesäkuun ensimmäisenä perjantaina kun Puoli yhdeksän uutiset julkaisee toisen täyspitkän albuminsa Toivon tuolla puolen Kesäistä iltaa sähkökitaroitten sulosoinnuin rytmittävät myös Bleeding Radiators ja Ikivirhe. Puoli yhdeksän uutiset hyppää uuden albumin myötä liekehtivästä mäkihyppytornista suoraan avantoon ja havahtuu todellisuuteen joka on yhtä absurdi kun nykyhetki ympärillämme. Vuonna 2025 bändi on ehtinyt varttua arvokkaaseen seitsämän vuoden ikään ja ilmaisu on jalostunut debyyttialbumista hienostuneempaan suuntaan, kuitenkaan unohtamatta kaahailua. Toivon tuolla puolen -albumi julkaistaan niin diginä kuin vinyylinäkin 5.6. Ennen albumin julkaisua päivänvalon näkee kolme singleä ja kaksi musiikkivideota. Puoli yhdeksän uutiset on Helsingistä kotoisin oleva kuusihenkinen punk rock -yhtye. Yhtye on julkaisut aikaisemmin yhden studioalbumin Puoli yhdeksän uutiset (2022), kaksi EP -julkaisua sekä splittiseiskan Törmäyskurssilla (2019). Spotify | Instagram | Facebook Bleeding Radiators: Tiukkaa punk-vaikutteista rock'n'rollia Tampereelta. Musassa kuuluu kaikuja Australiasta ja Detroitista. Ensimmäinen pitkäsoitto julkaistiin marraskuussa 2024. Spotify | Instagram | Facebook Ikivirhe: Pulttitakkihardcoren ja hupparihardcoren välimaastoa nuohoava äänekäs sekasikiö. Bändin tuorein albumi "Täällä haisee raha" julkaistiin heinäkuussa 2024. Spotify | Instagram | FacebookLiput ovelta, mikäli jäljellä. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ovella peritään security fee 3,90 €. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Pyörätuolille käynti takaoven kautta, Hämeentie 13 B. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
Ilmasta rahaa image
Ilmasta rahaa
Ilmasta rahaaIlmasta rahaa (Cash on delivery) on Michael Cooneyn hulvaton farssi, josta ei puutu väärinymmärryksiä ja valkoisia valheita.Mikko Laine (Eppu Salminen) on jäänyt työttömäksi ja koska palkkaa ei enää tule, niin rahaa tarvitsee saada hinnalla millä hyvänsä. Mikon hämmästykseksi sosiaaliviranomaisilta on tarjolla kaiken maailman avustuksia ja niitä tuntuu saavan varsin helposti. Keksityille henkilöille maksetaan tolkuttomia tukia ja rahat päätyvät Mikon taskuihin.Kaikki tuntuu menevän mallikkaasti, kunnes yhtenä päivänä Kelan tarkastaja Jantunen (Heidi Kiviharju) saapuu yllättäen tarkastuskäynnille. Tukalasta tilanteesta irti pyristelevä Mikko vetää keittämäänsä soppaan mukaan ystävänsä Otto Pellin (Janne Kataja). Ja ennen kuin tämä riemukas karuselli pysähtyy, on soppaa hämmentämässä nähty myös hautausurakoitsija, seksuaaliterapeutti ja monta muuta hervottoman hauskaa hahmoa.Päärooleissa hauskuuttavat Janne Kataja ja Eppu Salminen.Muissakin rooleissa näemme maamme eturivin koomikoita: Tom Lindholm, Petra Karjalainen, Jere Riihinen, Heidi Kiviharju, Aku Sajakorpi, Tuire Salenius, Maija Siljander sekä Idalilja Raipia.Ohjaus on Panu Raipian.Esityksen kesto on noin 2 h 10 min sis. väliajan.Hinnat:Peruslippu 44 €Eläkeläinen 42 €Opiskelija/lapsi 36 €Työtön 39 €Ryhmä min. 20 lippua 41 €Ryhmä min. 50 lippua 40 €Ryhmä min. 100 lippua 39 €Ryhmä min. 150 lippua 38 €Ryhmä min. 300 lippua 37 €Show & Dinner min. 20 lippua 75 €Show & Dinner min. 50 lippua 72 €Show & Paella min. 20 lippua 56 €Show & Paella min. 50 lippua 55 €SHOW & DINNERTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille.Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.SHOW & PAELLATeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia komediagrillin herkullisen kanapaellan ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Paella-paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.Jos haluatte tarjoilut (ei alkoholijuomat) samalle laskulle lippujen kanssa, niin tarjoilutilauksen voi tehdä varauksen vahvistusvaiheessa Lipputoimistomme kautta.VÄLIAIKATARJOILUTVäliaikatarjoilut tai muut tarjoilut esityksen yhteyteen voi tilata lippuvahvistuksen yhteydessä Lipputoimistostamme.Tai ne voi tilata viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai suoraan verkkokaupasta www.juhlatalonpalvelut.fiYLEISINFO KATETUSSA ULKOILMAKATSOMOSSAHUOM! Katsomolohkot A, B, G JA H ovat anniskelualuetta eli K18!Tarkoittaa, että ko. katsomoihin saa ottaa mukaan Ravintolastamme ostetun minkä tahansa juoman. Muihin katsomon osiin saa ottaa mukaan alkoholittomat juomat.
Valoa - Hyväntekeväisyystapahtuma image
Valoa - Hyväntekeväisyystapahtuma
Valoa -hyväntekeväisyystapahtuma nuorten tukemiseksi Suistoklubilla 6.6.2025 Tapahtumassa palkittu toimittaja Rauli Virtanen esittää valokuviaan Myanmarista vuosien varrelta. Päivi Lilja kertoo elämästään Thaimaassa ja työstään Myanmarissa. Musiikista vastaavat paikallinen nuorten jazz-yhtye Moukari-kvintetti, Liisa Akimof sekä Maritta Kuula Duo, jotka ovat molemmat julkaisseet viime vuosina uutta musiikkia. Sotilasjuntta kaappasi vallan Myanmarissa helmikuussa 2021. Vallankaappaus vaikuttaa ihmisiin monin tavoin. Arki on turvatonta ja monien on pitänyt jättää koti. Myanmarin koulutusjärjestelmä on heikko ja koulua käydään epävakaissa olosuhteissa. Suomen Lähetysseura tukee Myanmarissa vammaisten henkilöiden koulutusta Suomen ulkoministeriön tuella. Suomessa nuorten tilanteesta on mediassa uutisoitu synkkiä tilastoja. Nuorisotyöttömyys on kasvussa. Yli 15 prosenttia Suomen väestöstä elää pienituloisuusrajan alapuolella vuosien 2024 ja 2025 sosiaaliturvamuutosten tultua voimaan. Lapsiperheen köyhyydellä voi olla jopa elämänmittaiset vaikutukset lapsen elämään. Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti kehittää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia, tekee lähisuhdeväkivallan vastaista työtä sekä kehittää lapsiperheitä tukevia palveluja. ”Kun olen työskennellyt maailmalla, olen kantanut huolta myös suomalaisten nuorten hyvinvoinnista. Siksi tapahtuman tuotot kerätään myanmarilaisten ja kantahämäläisten nuorten hyväksi. Valoa-tapahtumassa voin kertoa tuoreeltaan kuulumisia työstäni ja elämästäni kahden vuoden aikana maailmalla. Olen tosi onnellinen tapahtumaan mukaan lähteneistä huikeista esiintyjistä ja odotan kovasti, että pääsen tapaamaan tuttuja pitkästä aikaa,” kertoo Päivi Lilja. Tapahtuman tuotot lahjoitetaan Suomen Lähetysseuran Myanmarin työn tukemiseen ja Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry:lle lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. Tapahtuman järjestää Päivi Lilja. Suomen Lähetysseura on tapahtuman yhteistyökumppani. Tapahtumaa on tukenut Hämeenlinnan kaupunki. Visuaalisen ilmeen on tehnyt Mari Villanen. Suomen Lähetysseura on kirkon kansainvälisen työn järjestö ja yksi Suomen suurimmista kehitysjärjestöistä. Lähetysseura on perustettu vuonna 1859 ja se tekee lähetystyötä, kehitysyhteistyötä, rauhantyötä ja humanitaarista työtä yli 20 maassa ympäri maailmaa. Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry on Ensi- ja turvakotien liiton Kanta-Hämeen alueen jäsenyhdistys. Vuonna 1997 perustettu yhdistys on yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon lastensuojelujärjestö. Aikataulu: Klo 18 Asioita, joita en ole kokenut Suomessa – arkisia tapahtumia ja kuvia Thaimaasta, Päivi Lilja, kansalaisjärjestöaktiiviKlo 18.30 Rauli Virtasen kuvia Myanmarista vuosikymmenten varreltaRauli Virtanen, toimittajaKlo 19.00 Koulu varjossa -tarinoita vammaisten lasten koulunkäynnistä MyanmarissaPäivi Lilja, vammaisten henkilöiden oikeuksien ja inkluusion asiantuntijaKlo 19.30 Myanmar -aiheinen tietokilpailuKlo 20.00 Moukari-kvintettiKlo 21.00 Maritta Kuula ja Janne Lastumäki DuoKlo 22.00 Liisa AkimofLiput ovelta, jos jäljellä. Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
Drift Masters Grand Prix Finland 2025 image
Drift Masters Grand Prix Finland 2025
Kesän kohokohta koittaa ja pitkä odotus palkitaan 6.6.-7.6.2025, kun maailman kovatasoisin drifting-sarja, Drift Masters GP saapuu Alahärmän PowerParkiin, Mika Salo Circuitille.Mielettömissä puitteissa, huvipuiston juurella ajetaan perjantaina harjoitukset ja lajittelut. Lauantainaharjoitukset ja pariajokaavio, finaaliin huipentuen.Kaikki myynnissä olevat liput oikeuttavat tapahtumaan sisäänpääsyyn tapahtumaviikonlopun molempina päivinä, perjantaina ja lauantaina. Liput vaihdetaan rannekkeeseen. VIP-lippuun sisältyy pääsy varikolle tapatuman aikana, muille varikko on suljettu ilman erillistä varikkolippua, jonka voit valita erikseen lipunoston yhteydessä ostoskorissa. A-katsomo, Track A1-katsomo ja VIP on vain täysi-ikäisille (ikäraja 18 vuotta).Tietoa lipuista:A-Katsomo K18: Katettu istumakatsomo anniskeluoikeuksilla. Hyvä näkyvyys radalle.B-Katsomo: Katettu, perheystävällinen istumakatsomo. Hyvä näkyvyys radalle.Track A1-katsomo K18: Radan suurin istumakatsomo. Hyvä näkyvyys radalle.Track A2-katsomo: Ensimmäisen mutkan istumakatsomo, Hyvä näkyvyys radalle.Track A3-katsomo: Hyvä näkyvyys radalle.Trackside-lippu: Useita katsomoita ympäri rata-aluetta, joista jokainen on käytettävissäsi. Trackside -alueen paikat ovat seisomapaikkoja.Lapset: 15-vuotiaat ja nuoremmat edullisemmalla lipulla katsomoihin, Istumakatsomot (B-katsomo, Track A2, Track A3) sekä Trackside.Sylilapset (alle 2-vuotiaat) veloituksetta (ei omaa istumapaikkaa, omalle paikalle on lunastettava lippu).Pit Lane / hotelli VIP K18 :VIP lippuun sisältyy pääsy varikolle kisan aikana. Eksklusiivinen kokemus Drift Mastersin Suomen osakilpailun sykkeessä! VIP-asiakkaiden käytössä on Hotellin sisätilat sekä Pitlane Cafen päärakennus ja terassi. Mahdollisuus katsella kilpailua A-katsomosta. Koko VIP-alueella on anniskeluoikeudet. VIP-lippu sisältää menun molempina päivinä. VIP on vain täysi-ikäisile (K-18).Liikuntarajoitteiset: Tapahtuma-alue ei ole esteetön. Pyörätuolipaikat sijaitsevat A katsomon alla omassa katsomossa, muut katsomot eivät ole esteettömiä. Saattaja (yksi henkilö) pääsee pyörätuolilla liikkuvan asiakkaan mukana maksutta sisään EU:n vammaiskortilla. Myös Trackside alueen pääsylipulla Saattaja (yksi henkilö) pääsee alueelle avustettavan seurassa EU-vammaiskortilla. Istumakatsomoihin on saattajankin lunastettava oma, hinnallinen pääsylippu.Tapahtuman juonto on englanniksi.Afterparty: Drift Masters GP round 3 Finland tapahtuman viralliset jatkobileet PowerParkin Palacessa kilpailun finaalien jälkeen lauantaina.Liput jatkoille myydään erikseen. Afterpartyn liput tulevat myyntiin myöhemmin.Aikataulu: TBAAlustava aikataulu varikoille:Perjantai varikko 20.00-21.00Lauantai varikko 1 klo 11.45-12.45Lauantai varikko 2 klo 15.15-16.15Varikkoliput myydään erikseen*Järjestäjä pidättää oikeuden aikataulumuutoksiin. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan järjestäjän somekanavissa tapahtuman lähestyessä.Huom. Varikkoliput eivät oikeuta alueelle sisäänpääsyyn, tapahtumalippu on ostettava erikseen.
Kauan + Dawn of Solace image
Kauan + Dawn of Solace
Tunnelmallisen raskaan rockin mestarit Kauan ja Dawn of Solace yhdistävät voimansa kesäkuussa Helsingin ja Tampereen G Livelabeissa!Tunnelmallisesta post-rockistaan tunnettu Kauan sekä juuri kehutun Affliction Vortex -albuminsa julkaissut Dawn of Solace esiintyvät 6. kesäkuuta Helsingin G Livelabissa ja 7. kesäkuuta Tampereen G Livelabissa. Molemmilta yhtyeiltä kuullaan täysimittaiset erikoissetit, joita ei muialla keikoilla esitetä. Kauan soittaa konserteissa vuonna 2021 julkaistun, mestarillisen Ice Fleet -albuminsa materiaalia ensi kertaa. Vain näinä kahtena iltana kuultava Ice Fleet -konseptikeikka täyttää G Livelabien erinomaisesta akustiikasta tunnetut salit albumin jylhällä äänitaiteella, joka kasvaa hienovaraisesta ambient-tunnelmoinnista raskaaseen särötsunamiin. Post-rock -kentällä kovasti arvostettu Kauan valmistautuu juuri uuteen julkaisuun ja keskittyykin loppuvuoden uuden albuminsa viimeistelyyn. Ice Fleet -albumin faneille on kenties ainutlaatuista herkkua tarjolla, sillä yhtye vinkkaa näiden olevan ehkä ainoat keikat, joilla kyseinen levy soitetaan livenä.Dawn of Solace sovittaa synkän ja raskaan musiikkinsa ainutlaatuiselle akustiselle kolmihenkiselle livekokoonpanolle. Keikoilla kuullaan uuden Affliction Vortex -albumin lisäksi materiaalia myös muilta Dawn of Solace -levytyksiltä. Multi-instrumentalisti Tuomas Saukkosen (Wolfheart, Before The Dawn) ja laulaja Mikko Heikkilän (Kaunis Kuolematon) yhtye Dawn of Solace keikkailee harvoin ja kesäkuussa kuullaan bändin ensimmäiset ja ehkä ainoat esiintymiset akustisella, flyygelillä varustetulla kokoonpanolla. Kokoonpano: Mikko Heikkilä, laulu, Tuomas Saukkonen, akustinen baritonikitara ja Saku Moilanen, flyygeli. FacebookInstagramTwitter
AMY HELM (USA) + Support NINNI POIJÄRVI image
AMY HELM (USA) + Support NINNI POIJÄRVI
AMERICANA FEST:AMY HELM (USA)Nyt ensimmäistä kertaa Suomessa ja koko Pohjoismaissa esiintyvä Amy Helm on kaikessa hiljaisuudessa noussut yhdeksi arvostetuimmista seuraavan sukupolven live-muusikoista siitä huolimatta, että laulajana, lauluntekijänä ja esiintyjänä hän on hyvin varjeltu salaisuus. Hänen kriitikoiden ylistämä albuminsa ”Silver City” ammentaa inspiraatiota naisena elämisen monimutkaisuudesta kertovista tarinoista: nuoresta päihteiden väärinkäyttöä vastaan kamppailevasta fanista, maaseudulla asuneesta poisnaitetusta esiäidistä, ensimmäistä sydänsuruaan potevasta teinistä ja Helmin omasta elämästä yksinhuoltajaäitinä ja jatkuvasti keikkailevana laulajana. Lauluissa Helmin lapsuuden folksoinnut sekoittuvat gospeliin ja souliin.Amy kantaa ”muusikoiden muusikon” mainetta. Hän on Grammy-palkittu tuottaja ja Levon Helmin tytär, jolla on kunnioitusta herättävä musiikillinen sukutaulu. Amyn sooloesiintymisissä ruumiillistuu autenttinen elävän musiikin perinne ja Helm Family Midnight Ramble -kokoonpanossa puolestaan hänen isänsä perintö.Amy esiintyy oman bändinsä kanssa.NINNI POIJÄRVI:Valovoimainen muusikko, laulaja-lauluntekijä Ninni Poijärvi julkaisi 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi syksyllä samanaikaisesti neljä albumia uutta musiikkia. Näistä kolme levyä sisältää yksinomaan Poijärven omia sävellyksiä, mutta neljännelle Wild is the wind-levylle hän on kerännyt omia suosikkikappaleitaan musiikillisilta esikuviltaan kuten Carole Kingiltä, Bob Dylanilta, J.J. Calelta ja Don McLeanilta. Näitä albumin versioita kuullaan Savoyssa pitkäaikaisten muusikkoystävien säestämänä.Yhtyeessä mukana:Ninni Poijärvi laulu, piano, viuluTuomas Metsberg kitaraOlli Haavisto pedal steelLasse Sirkko kontrabassoTopi Kurki rummutKesto n. 2 h 30min, sisältää väliajan.Permanto K18 anniskelualue. Parveke ikärajaton, ei anniskelua.Tuotanto: Ramasound Oyhttps://www.ramasound.comSavoy-teatterin asiakkaille majoitukset Hotel Havenissa -30 % alennuksella päivän joustavasta hinnasta.ETUKOODI: SAVOYVaraa majoitus tästä
Stand Up Show image
Stand Up Show
Kuopion Komediafestivaali rantautuu ensimmäistä kertaa nyt myös Rauhalahteen 6.6.2025, kun Rauhalahden kesäteatterilla nähdään viiden suosikkikoomikon Stand Up Show. Savolaisten vatsalihasten kestävyyttä perjantai-illassa testaavat komediafestivaalin pitkän linjan ammattilaiset: Mika Eirtovaara, André Wickström, Heli Sutela, Niko Kivelä ja Ilari Johansson. Mika EirtovaaraKun vasemmassa aivopuoliskossa asuu järki ja oikeassa rajaton mielikuvitus, on mielenkiintoista nähdä miten päin keikka lähtee. Mika on herkkä virtuoosi. Suurelle yleisölle hän tuli tunnetuksi Stand Up -Nelosen kolmen ensimmäisen kauden isäntänä. Mika on julkaissut useita stand up -tallenteita ja kiertänyt useilla sooloesityksillään ympäri Suomea. André WickströmTumma, hintelä mies, älykkölasit. André Wickström on varmasti yksi tunnetuimmista suomalaisista koomikoista. Hän on esiintynyt lukuisissa tv-ohjelmissa, joista ensimmäisiä oli vähän erilainen talk show W-tyyli. André tarkastelee suomalaisuutta ja siihen liittyviä ilmiöitä aseenaan naiivi ja sarkastinen huumori.Heli SutelaNiinhän se on, että Heli tunnetaan Kumman kaa -hommeleista, mutta jostain erityisestä se kertoo, että hän on aina mukana kun lippuja jaetaan komiikan ykkösluokkaan. Tarjolla on takuuvarmasti ja itsevarmasti pureva katsanto kökkötodellisuuden läpi. Niko KiveläTelkkarista ja radiosta tuttu mahtava tarinankertoja sekä suvereeni esiintyjä, joka herättää henkiin mimiikallaan ja äänenkäytöllään hahmot, esineet ja kaiken muun tarpeellisen. Tai sitten vain puhutaan elämästä niin, että tuntuu. Rakastettava. Ilari JohanssonKestosuosikin vahvuus on aivan upea ilarimaisuus, joka puhuttelee vuodesta toiseen. Karhea savolaisukko luopi yleisön kanssa yhdessä taikamaailman, jossa räjäytetään turhantärkeys pois. Eturivissä saat uuden kampauksen!Esteettömyys:Esteetön, saattaja ilmaiseksi, inva-wc löytyy. Pyörätuolia käyttävän asiakkaan ei tarvitse olla etukäteen yhteydessä.Saattajien paikat ovat varattu pyörätuolipaikkojen takaa, pyörätuoliasiakkaan saattaja ei tarvitse omaa lippua. Pyörätuolipaikat sijaitsevat katsomon rivillä 1.Avustajille varattu paikat pyörätuolipaikkojen takaa katsomon riviltä 2. Katsomossa istuvan (ei pyörätuolipaikoilla) asiakkaan avustajalle tulostetaan järjestelmästä vapaalippu. Asiakas voi lunastaa oikeuden vapaalippuun vammaiskorttia näyttämällä.
KESÄRAUHA 2025 - AVOIN 1 PÄIVÄN LIPPU K-18 image
KESÄRAUHA 2025 - AVOIN 1 PÄIVÄN LIPPU K-18
Kesärauhassa koetaan ensi kesänä Mewin viimeinen festivaalikeikka Suomessa, yleisön pitkään toivoma Silvana Imam, Norjan menestyneimpiin pop-sensaatioihin lukeutuva Sigrid, Olavi Uusivirta Arppa & Summer Sextet, Reginan paluukeikka, Gasellit sekä lukuisia muita kotimaisia ja ulkomaisia artisteja!Turussa 6.–8.6.2025 juhlittava Kesärauha on vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali, joka kokoaa yhteen kymmenet ulkomaiset ja kotimaiset artistit, herkullisen ruoan ja hymyilevät ihmiset. Tasokkaasta, ajankohtaisesta ja kiinnostavasta ohjelmistostaan tunnettu Kesärauha on monelle kävijälle/musafiilisteljälle kesän festivaalikauden avaus, jonka koettuaan kesä voi virallisesti alkaa. Kesärauha on tehnyt jokaisena järjestämisvuotenaan uuden kävijäennätyksen ja vähintään yksi festivaalipäivä on jokaisena vuotena ollut loppuunmyyty.Linnanpuistossa, aivan Turun linnan kupeessa järjestettävä Kesärauha on ainutlaatuisen miljöönsä lisäksi arvoistaan tunnettu tapahtuma. Kesärauhan arvot ovat kestävä kehitys, paikallisuus, Itämeren suojelutyö, tasa-arvo ja kaikenlaisen syrjimisen vastustaminen. Arvot näkyvät tekoina ja konkretiana niin Kesärauhan viestinnässä kuin itse tapahtumassa.Tunnelmallinen festivaalialue rakentuu kävijöidensä näköiseksi: alueelta löytyy sekä rauhallisempia nurmialueita, jotka kutsuvat ottamaan rennosti, että elektronisen musiikin ystäviä hemmotteleva Elektrolinna, joka mahdollistaa reivit uniikissa ympäristössä Turun Linnan Esilinnan sisäpihalla. Runsaassa ruokatarjonnassa painotetaan paikallisuutta, ekologisuutta ja ennen kaikkea herkullisuutta, ja Kesärauhasta voi bongata aluetaidetta, paikallista designia ja monipuolista ihasteltavaa keikkojen välissä.Kesärauhan tämän vuoden visuaalinen ilme on rakennettu Office Boan AD:n Toni Sallisen oivalluksesta syntyneen idean ympärille. Linnanpuisto on perinteisesti Kesärauhan aikaan puhjennut kukkaansa ja tämän vuoden ilmettä varten luova tuotantoyhtiö simelius simelius kuvasi lukuisan määrän erilaisia Kesärauhaa ilmentäviä kukkia vaihtuvilla kuvaustekniikoilla. Kesärauhan visuaalisessa ilmeessä tullaankin näkemään kesää kohti mentäessä useita uniikkeja kuvia, jotka johdattavat kesäiseen Linnanpuistoon.FESTIVAALI-INFO:Kesärauha on turkulainen vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali, joka järjestetään Turun Linnanpuistossa 6.–8.6.2025. Kolmen päivän aikana Kesärauhassa on mahdollisuus kokea lukuisia keikkoja, maagista tunnelmaa ja unohtumatonta yhteisöllisyyttä – suoraan kaupungin sykkeessä. Kesärauha kokoaa jälleen yhteen kymmenet artistit, herkullisen ruoan ja hymyilevät ihmiset.KESÄRAUHAN ARVOT:• Kestävä kehitys• Itämeren suojelu• Paikallisuus ja turkulaisuus• Sukupuolten välinen tasa-arvoKesärauhalle arvot ovat olleet festivaalin tekemisen keskiössä alusta saakka.Ekologisuus on tekoja ja sanoja – kestävä kehitys kulkeekin käsi kädessä Kesärauhan kehittymisen kanssa ja siihen arvoon tiivistyy Kesärauhan kaksi muutakin arvoa: lähialueelta löytyvät paikalliset tekijät ja kumppanit sekä Itämeren suojelutyö.Kaikenlaisen syrjimisen vastustaminen ja sukupuolten välinen tasa-arvo on Kesärauhalle itsestäänselvyys. Siihen asti, kun se ei ole sitä vielä koko maailmalle, aiomme muistuttaa sen välttämättömyydestä. Haluamme kantaa sosiaalisen vastuumme ja olemme sydämet avoinna halukkaita tekemään tekoja vuosittain paremman maailman puolesta.TURVALLISEMMAN TILAN PERIAATTEET:Kesärauha on syrjinnästä vapaa tapahtuma. Emme hyväksy minkäänlaista häirintää esimerkiksi sukupuolen, etnisen taustan, ihonvärin, uskonnon, vamman tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Mikäli kohtaat Kesärauhassa syrjivää, ahdistavaa tai muuten epäsopivaa tai häiritsevää käytöstä, kerrothan siitä heti järjestyksenvalvojalle tai muulle henkilökunnalle. Lupaamme puuttua asiaan ja auttaa pääsemään turvallisesti pois ahdistavasta tilanteesta. Festivaalilla työskentelee tapahtuman aikana häirintäyhdyshenkilö.- Ole mukana luomassa kaikille turvallisempaa tilaa. Puutu näkemääsi syrjintään tai kerro siitä henkilökunnalle- Tiedostetaan omat ennakkoluulomme. Älä oleta, äläkä nimittele. Et voi olettaa toisen ihmisen sukupuolta, seksuaalisuutta, toimintakykyä, varallisuutta tai taustaa.- Ei on ei. Älä häiritse ketään sanallisesti, koskettamalla tai tuijottamalla.- Kunnioita kaikkien koskemattomuutta. Seksuaalinen ahdistelu on rikos, ja sille on Kesärauhassa nollatoleranssi.- Henkilökuntaamme ja esiintyjiämme koskevat samat oikeudet ja velvollisuudet kuin vieraitammekin. He ovat täällä sinua varten – kunnioita myös heidän työrauhaansa, mutta älä epäröi pyytää apua tarvittaessa.-Jokainen on meillä yhtä arvokas. Jos syrjit tai kohtelet toisia epäkunnioittavasti tai väkivaltaisesti, sinulta evätään pääsy alueelle ja poistetaan festivaaliranneke. Asiaton käytös voi johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin.SAAPUMINEN:Festivaalialue sijaitsee lähellä Turun satamaa ja kannustammekin saapumaan festivaalialueelle julkisilla kulkuneuvoilla, kävellen tai pyörällä.Katuosoite: Linnankatu 80, 20100 TurkuFestivaalialueen keskeisen sijainnin vuoksi festivaalin välittömässä läheisyydessä ei sijaitse parkkipaikkoja.POLKUPYÖRÄLLÄ, FÖLLÄRILLÄ JA SÄHKÖPOTKULAUDALLAPääset kätevästi festivaalialueelle omalla pyörällä, skuutilla tai föllärillä. Pyörä- ja skuuttiparkit sekä Fölläriparkkien sijainti tarkennetaan lähempänä tapahtumaa.BUSSILLAKesärauhaan pääset kätevästi Fölin busseilla, jotka kulkevat Turun keskustan kautta. Sataman, linja-autoaseman ja lentokentän väliä liikennöivä linja 1 sekä sataman ja linja-autoaseman väliä liikennöivä 1B kulkevat lähelle festivaalialuetta.Aikataulut ja reitit löydät Fölin sivuilta täältä.JUNALLAHelsingin ja Tampereen suunnasta Turkuun saapuvien ja sieltä lähtevien junien pääteasema on Logomo (Turun vanhan päärautatieaseman seutu).Katso kaikki juna-aikataulut vr.fi. Tarkista aikataulut ja reitit juna-asemilta festivaalialueelle Fölin sivuilta foli.fi.TAKSILLAFestivaalin aikaisen taksitolpan sijainti tarkentuu lähempänä tapahtumaa.SAAPUMINEN ESTEETTÖMÄSTIHaluamme tarjota kaikille mahdollisuuden osallistua festivaalille. Kysymyksiä esteettömästä saapumisesta? Ota yhteyttä festivaalitoimistoon: info@sunbornlive.fiMAJOITUS:Kesärauhan majoituspaketit sisältävät majoitukset valitsemassasi kohteessä sekä 3 päivän pääsyliput. Majoituspaketeista vastaa yhteistyökumppanimme Elämys. Varaa majoituspakettisi ajoissa: https://elamysevents.fi/kesarauha_majoituspaketitSAAVUTETTAVUUSKesärauha haluaa panostaa festivaalin saavutettavuuteen ja tavoitteena on mahdollistaa toimiva festivaalikokemus kaikille festivaalikävijöille.Kesärauhan tapahtuma-alue on kokonaisuudessaan ulkotilaa, joka on pääosin nurmikkoa ja hiekkapolkuja. Saavutettavuustietoja tarkennetaan tapahtuman lähestyessä, tarvittaessa tietoja voi tiedustella aiemmin festivaalitoimistosta info@sunbornlive.fiMAKSUTAVATKesärauhan festivaalialueella käy ainoastaan korttimaksu. Maksuvälineenä käyvät useimmat pankki- ja luottokortit sekä lähimäksuvälineenä toimivat mobiilimaksamisen vaihtoehdot. Luopumalla käteisen käytöstä festivaalialueella pyrimme vähentämään jonoja ja nopeuttamaan palveluiden toimivuutta.MUUT LIPPUINFOT:1 pv avoin päivälippu 99 € - myynnissä 31.12.2024 klo 23.59 astiLippu oikeuttaa sisäänpääsyyn kerran päivässä, ei vaihdeta rannekkeeseen.2 pv avoin kahden päivän lippu 139 € - myynnissä 31.12.2024 klo 23.59 astiLippu vaihdetaan rannekkeeseen ja sillä on vapaa kulku tapahtuma-alueelle 2 pv aikana.3 pv 179 €Lippu vaihdetaan rannekkeeseen.3 päivän deposit-liput myynnissä 29,90e varausmaksun osalta 15.12.2024 klo 23.59 asti. Jälkimmäinen osa lipusta tulee maksaa 31.12.2024 mennessä.Lippujen hintoihin lisätään Lippu.fi:n tilausmaksu 1,5e + 0,65% lipun hinnasta maksutapahtumien yhteydessä.Tietoa lipuistaKesärauhan 3 päivän liput ovat myynnissä Lippu.fi:ssä. Vuoden loppuun asti on myynnissä myös avoimet 1 ja 2 päivän liput. Avoimet päiväliput tarjoavat joustavan mahdollisuuden ostaa ajoissa pääsylippu ja valita vasta myöhemmin minä päivinä lippunsa haluaa käyttää. Avoin päivälippu ei kelpaa sellaisenaan tapahtuman sisäänpääsyyn. Avoin päivälippu tulee päivittää Kesärauhan-päivälippuun Lippu.fin yhteydenottolomakkeella https://www.lippu.fi/campaign/yhteydenottolomake viimeistään 31.3.2025. Alkuperäisen lipun ostajan tulee vaihtaa liput.Kesärauhan päiväjako julkistetaan alkuvuodesta 2025 ja samalla alkaa yhden ja kahden päivän lippujen myynti.Kesärauhan lipuista 2 ja 3 päivän liput vaihdetaan rannekkeisiin. Huomioithan, että Kesärauhan 1 päivän lippuja ei vaihdeta tulevan kesänä rannekkeisiin ja niillä on kerran päivässä sisäänpääsy festivaalialueelle.Kesärauhan ikäraja on 18 vuotta. Kielto koskee myös sylivauvoja. Kävijöitä pyydetään todistamaan ikänsä rannekkeenvaihdon yhteydessä.Lippuja on myös mahdollista ostaa kulttuuriseteleillä. Lue lisää Lippupisteen sivuilta: https://www.lippu.fi/campaign/maksa-kulttuurieduillaLippujen käyttäminen kilpailu- tai arvontapalkintoina on kielletty ilman tapahtumajärjestäjän lupaa. Oikeudet aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin pidätetään.Lisää kysymyksiä lipuista? Olethan yhteydessä suoraan Lippupisteen asiakaspalveluun kaikissa lippuasioissa.Pidä saaristo siistinä -lippulisäKesärauhan yksi arvoista on Itämeren suojelu ja siksi teemme yhteistyötä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa. Ohjaamme festivaalilipun oston yhteydessä tehtävät lahjoitukset kokonaisuudessaan Pidä Saaristo Siistinä ry:n konkreettiseen työhön Itämeren aalloilla ja rakkailla rannoillamme.Pidä saaristo siistinä -lippulisä 5 €: Tee sankariteko säihkyvän meren ja roskattomien rantojen puolesta. Lippulisät ohjataan Pidä Saaristo Siistinä ry:n konkreettiseen ympäristönhuoltotyöhön Itämeren aalloilla ja rannoilla. Yhdessä ehkäisemme kotimeremme roskaantumista ja rehevöitymistä. Kiitos, kun autat!Deposit-lippuKesärauha lanseerasi lokakuussa 2024 uuden deposit-lipun, joka oli aluksi myynnissä 10.11. asti. Suuren suosion vuoksi Deposit-lippu on palautunut myyntiin 15.12. klo 23.59 asti. Mikäli ostit deposit-lipun Kesärauhaan 2025 niin muistathan maksaa lipun loppuosan 31.12.2024 mennessä.Deposit-lippu toimii käytännössä näin:1. Suuntaa lipunmyynnin alettua osoitteeseen lippu.fi/kesarauha ja valitse Deposit-lippu2. Maksa nyt 29,90 € + lippu.fi:n tilausmaksu 15.12.2024 klo 23.59 mennessä3. Maksa lipun loppusumma 139,1 € 31.12.2024 mennessä. Ensimmäisessä vaiheessa 10.11.2024 mennessä Deposit-lipun ostaneet maksavat loppusumman 129,1€ 31.12.2024 mennessä. Summaan lisätään lippu.fi:n tilausmaksu4.Jos et maksa loppusummaa, deposit-maksua ei palauteta. Lähestyvästä maksupäivästä tullaan muistuttelemaan sekä Kesärauhan somessa että henkilökohtaisesti.5.Molempiin maksutapahtumiin lisätään tilausmaksu 1,50€ + 0,65% lipunhinnasta.Deposit-lippu on 29,90 euroa maksava varausmaksu, joka sisältää oikeuden lunastaa 3 päivän pääsylippu maksamalla jälkimmäisen osan 139,1 euroa 31.12.2024 mennessä 169 euron kokonaishintaan. Hintaan lisätään deposit-maksun sekä loppuosan yhteydessä Lippu.fi:n käsittelymaksut. Mikäli asiakas ei maksa jälkimmäistä osaa, varaus raukeaa eikä deposit-maksua palauteta.Deposit-lipun varausmaksua ei ole mahdollista jälleenmyydä Lippu.fi:n fanSALEssa, eikä siihen voida hyödyntää kulttuurietuuksia. Jälkimmäinen osa lipusta (129,1 euroa, jos ostit Deposit-lipun 10.11.2024 mennessä tai 139,1 euroa jos ostin Deposit-lipun 15.12.2024 mennessä) on mahdollista jälleenmyydä Lippu.fin fanSALEssa, jolloin lippuun on mahdollista hyödyntää kulttuurietuuksia. Varausmaksuun ja jälkimmäiseen lipun osaan lisätään Lippu.fi:n tilausmaksu 1,5e + 0,65% lipun hinnasta molempien maksutapahtumien yhteydessä.Deposit-lippu: 10.11.2024 mennessä:Varausmaksu 29,90 € + loppuhinta 129,10 € Yht. 159,00€Deposit-lippu: 28.11.-15.12.2024:Varausmaksu 29,90 € + loppuhinta 139,10 € Yht. 169,00€Molempiin maksutapahtumiin lisätään tilausmaksu 1,50€ + 0,65% lipunhinnasta.Deposit-lipun ehdot1. Varausmaksu perustuu varauksen hallinnosta aiheutuviin kustannuksiin ja se maksetaan varauksen yhteydessä.2. Mikäli varaus johtaa lipun varaamiseen, niin varausmaksu hyvitetään lipun kokonaissummasta.3. Loppuosa maksusta tulee suorittaa ennen tapahtumaa 31.12.2024 mennessä. Mikäli koko loppusummaa ei makseta eräpäivään mennessä, pidätämme oikeuden peruuttaa varauksen ja pitää varausmaksun kattamaan varauksesta aiheutuneet hallinnolliset kustannukset.4. Varausmaksu on siten lopullinen ja sitä ei palauteta muissa olosuhteissa kuin tapahtuman peruuntuessa.5. Varaus astuu voimaan vasta, kun varausmaksu on suoritettu kokonaisuudessaan onnistuneesti.6. Varaus ei itsessään oikeuta pääsyä tapahtumaan, vaan koko lipunhinta tulee olla maksettuna.7. Suostun ottamaan vastaan varauksen eräpäivään liittyviä muistutuksia sähköpostilla tai sms-viesteillä.8. Muilta osin noudatetaan Lippupiste Oy:n verkkokaupan käyttäjäsopimusta.Hyväksyn ehdot ja annan luvan varausmaksun pidättämiseksi varauksen hallinnasta aiheutuviin kustannuksiin, mikäli en maksa tapahtuman kokonaissummaa määräaikaan mennessä.
Rölli ja Metsähenki image
Rölli ja Metsähenki
Rölli ja muut Röllimetsän omituiset olennot kutsuvat sinut kesällä 2025 mukaan seikkailuun ja Röllimetsän jännittäviin, mutta myös hullunkurisiin tapahtumiin! Myllykolun kesäteatteri Hämeenkyrössä muuntautuu jälleen Röllimetsäksi kesällä 2025. Rölli ja Metsänhenki on Röllin luojan Allu Tuppuraisen vuonna 1996 kirjoittama näytelmä. Näytelmän ohjaajina toimivat Mira Card ja Hanna Rajakoski, jotka ohjasivat myös samassa paikassa vuonna 2022 esitetyn Pelastakaa Röllimetsä -näytelmän. Rölli ja Metsänhenki on kertomus Röllin ja Milli Menninkäisen kohtaamisesta. Kantavana teemana näytelmässä ovat ajankohtaiset aiheet hyvän ja pahan taistelusta, hyvyyden ja ystävällisyyden voimasta sekä erilaisuuden hyväksymisestä. Rölli ja Metsänhenki -näytelmä ei saarnaa sormi pystyssä, vaan tarina herättää ajatuksia niin pienille kuin isoillekin katsojille. Myllykolun luonnonkaunis näyttämö on täydellinen asuinpaikka rölleille ja menninkäisille, jotka solahtavat osaksi Myllyojan kehystämää kesäteatteria. Myllykolun teatterin taika sopii täydellisesti luomaan areenan hyvän ja pahan taistelulle. Kutsumme sinut tunnelmoimaan taianomaista Myllykolua kaikin aistein. Tervetuloa seikkailulle yhdessä Röllin kanssa! Myllykolu on Nobel -kirjailija F.E. Sillanpään syntymäkoti. Samassa pihapiirissä Myllyojan rannoilla kohoavassa luonnon muovaamassa kesäteatterissa on vuodesta1972 lähtien esitetty pääosin harrastajavoimin näytelmiä, jopa oopperaa.
Valkea (Levyjulkkarit), Saaga image
Valkea (Levyjulkkarit), Saaga
VALKEA JUHLII LEVYJULKKAREITAA SEMIFINALISSA SAAGAN KANSSA!  ValkeaSuureleistä indierockia soittava Valkea julkaisee toisen albuminsa Vedenjakaja 16.5. Tarttuvia melodioita, vaihtoehtomusiikin kokeellisuutta ja massiivisia äänivalleja yhdistelevä yhtye esiintyy Helsingin levyjulkkarikeikallaan yhdeksänhenkisenä - bändikokoonpanoa täydentää nelihenkinen puhallinsektio. Yhtyeen musiikissa kuuluvat pohjoismaisten indiesuuruuksien, kuten Mewin, Sigur Rósin ja Pariisin Kevään, vaikutteet. Yhtyeen kappaleet ovat kuin elokuvakohtauksia, joissa kaikuisan ja ison soundimaailman vastapainona ovat kahden solistin laulamat pelkistetyt tekstit. Valkean debyyttialbumi julkaistiin vuonna 2023, minkä myötä yhtye on noussut valtakunnallisille radiokanaville, Spotifyn keskeisille editoraalisoittolistoille, isoille festarilavoille ja YleX Nosteessa-artistiksi. Saaga Saaga on itkelmää. Lauluissa kaikuvat rakkaus, yksinäisyys ja rakkauden yksinäisyys. Saagan esikoisalbumi Äänimerkki julkaistiin 2024 kesällä. SEMIFINALIN turvallisuusohje Semifinalissa on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Ympäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lisätietoja: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 14€, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
KESÄRAUHA 2025 - AVOIN 2 PÄIVÄN LIPPU K-18 image
KESÄRAUHA 2025 - AVOIN 2 PÄIVÄN LIPPU K-18
Kesärauhassa koetaan ensi kesänä Mewin viimeinen festivaalikeikka Suomessa, yleisön pitkään toivoma Silvana Imam, Norjan menestyneimpiin pop-sensaatioihin lukeutuva Sigrid, Olavi Uusivirta Arppa & Summer Sextet, Reginan paluukeikka, Gasellit sekä lukuisia muita kotimaisia ja ulkomaisia artisteja!Turussa 6.–8.6.2025 juhlittava Kesärauha on vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali, joka kokoaa yhteen kymmenet ulkomaiset ja kotimaiset artistit, herkullisen ruoan ja hymyilevät ihmiset. Tasokkaasta, ajankohtaisesta ja kiinnostavasta ohjelmistostaan tunnettu Kesärauha on monelle kävijälle/musafiilisteljälle kesän festivaalikauden avaus, jonka koettuaan kesä voi virallisesti alkaa. Kesärauha on tehnyt jokaisena järjestämisvuotenaan uuden kävijäennätyksen ja vähintään yksi festivaalipäivä on jokaisena vuotena ollut loppuunmyyty.Linnanpuistossa, aivan Turun linnan kupeessa järjestettävä Kesärauha on ainutlaatuisen miljöönsä lisäksi arvoistaan tunnettu tapahtuma. Kesärauhan arvot ovat kestävä kehitys, paikallisuus, Itämeren suojelutyö, tasa-arvo ja kaikenlaisen syrjimisen vastustaminen. Arvot näkyvät tekoina ja konkretiana niin Kesärauhan viestinnässä kuin itse tapahtumassa.Tunnelmallinen festivaalialue rakentuu kävijöidensä näköiseksi: alueelta löytyy sekä rauhallisempia nurmialueita, jotka kutsuvat ottamaan rennosti, että elektronisen musiikin ystäviä hemmotteleva Elektrolinna, joka mahdollistaa reivit uniikissa ympäristössä Turun Linnan Esilinnan sisäpihalla. Runsaassa ruokatarjonnassa painotetaan paikallisuutta, ekologisuutta ja ennen kaikkea herkullisuutta, ja Kesärauhasta voi bongata aluetaidetta, paikallista designia ja monipuolista ihasteltavaa keikkojen välissä.Kesärauhan tämän vuoden visuaalinen ilme on rakennettu Office Boan AD:n Toni Sallisen oivalluksesta syntyneen idean ympärille. Linnanpuisto on perinteisesti Kesärauhan aikaan puhjennut kukkaansa ja tämän vuoden ilmettä varten luova tuotantoyhtiö simelius simelius kuvasi lukuisan määrän erilaisia Kesärauhaa ilmentäviä kukkia vaihtuvilla kuvaustekniikoilla. Kesärauhan visuaalisessa ilmeessä tullaankin näkemään kesää kohti mentäessä useita uniikkeja kuvia, jotka johdattavat kesäiseen Linnanpuistoon.FESTIVAALI-INFO:Kesärauha on turkulainen vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali, joka järjestetään Turun Linnanpuistossa 6.–8.6.2025. Kolmen päivän aikana Kesärauhassa on mahdollisuus kokea lukuisia keikkoja, maagista tunnelmaa ja unohtumatonta yhteisöllisyyttä – suoraan kaupungin sykkeessä. Kesärauha kokoaa jälleen yhteen kymmenet artistit, herkullisen ruoan ja hymyilevät ihmiset.KESÄRAUHAN ARVOT:• Kestävä kehitys• Itämeren suojelu• Paikallisuus ja turkulaisuus• Sukupuolten välinen tasa-arvoKesärauhalle arvot ovat olleet festivaalin tekemisen keskiössä alusta saakka.Ekologisuus on tekoja ja sanoja – kestävä kehitys kulkeekin käsi kädessä Kesärauhan kehittymisen kanssa ja siihen arvoon tiivistyy Kesärauhan kaksi muutakin arvoa: lähialueelta löytyvät paikalliset tekijät ja kumppanit sekä Itämeren suojelutyö.Kaikenlaisen syrjimisen vastustaminen ja sukupuolten välinen tasa-arvo on Kesärauhalle itsestäänselvyys. Siihen asti, kun se ei ole sitä vielä koko maailmalle, aiomme muistuttaa sen välttämättömyydestä. Haluamme kantaa sosiaalisen vastuumme ja olemme sydämet avoinna halukkaita tekemään tekoja vuosittain paremman maailman puolesta.TURVALLISEMMAN TILAN PERIAATTEET:Kesärauha on syrjinnästä vapaa tapahtuma. Emme hyväksy minkäänlaista häirintää esimerkiksi sukupuolen, etnisen taustan, ihonvärin, uskonnon, vamman tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Mikäli kohtaat Kesärauhassa syrjivää, ahdistavaa tai muuten epäsopivaa tai häiritsevää käytöstä, kerrothan siitä heti järjestyksenvalvojalle tai muulle henkilökunnalle. Lupaamme puuttua asiaan ja auttaa pääsemään turvallisesti pois ahdistavasta tilanteesta. Festivaalilla työskentelee tapahtuman aikana häirintäyhdyshenkilö.- Ole mukana luomassa kaikille turvallisempaa tilaa. Puutu näkemääsi syrjintään tai kerro siitä henkilökunnalle- Tiedostetaan omat ennakkoluulomme. Älä oleta, äläkä nimittele. Et voi olettaa toisen ihmisen sukupuolta, seksuaalisuutta, toimintakykyä, varallisuutta tai taustaa.- Ei on ei. Älä häiritse ketään sanallisesti, koskettamalla tai tuijottamalla.- Kunnioita kaikkien koskemattomuutta. Seksuaalinen ahdistelu on rikos, ja sille on Kesärauhassa nollatoleranssi.- Henkilökuntaamme ja esiintyjiämme koskevat samat oikeudet ja velvollisuudet kuin vieraitammekin. He ovat täällä sinua varten – kunnioita myös heidän työrauhaansa, mutta älä epäröi pyytää apua tarvittaessa.-Jokainen on meillä yhtä arvokas. Jos syrjit tai kohtelet toisia epäkunnioittavasti tai väkivaltaisesti, sinulta evätään pääsy alueelle ja poistetaan festivaaliranneke. Asiaton käytös voi johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin.SAAPUMINEN:Festivaalialue sijaitsee lähellä Turun satamaa ja kannustammekin saapumaan festivaalialueelle julkisilla kulkuneuvoilla, kävellen tai pyörällä.Katuosoite: Linnankatu 80, 20100 TurkuFestivaalialueen keskeisen sijainnin vuoksi festivaalin välittömässä läheisyydessä ei sijaitse parkkipaikkoja.POLKUPYÖRÄLLÄ, FÖLLÄRILLÄ JA SÄHKÖPOTKULAUDALLAPääset kätevästi festivaalialueelle omalla pyörällä, skuutilla tai föllärillä. Pyörä- ja skuuttiparkit sekä Fölläriparkkien sijainti tarkennetaan lähempänä tapahtumaa.BUSSILLAKesärauhaan pääset kätevästi Fölin busseilla, jotka kulkevat Turun keskustan kautta. Sataman, linja-autoaseman ja lentokentän väliä liikennöivä linja 1 sekä sataman ja linja-autoaseman väliä liikennöivä 1B kulkevat lähelle festivaalialuetta.Aikataulut ja reitit löydät Fölin sivuilta täältä.JUNALLAHelsingin ja Tampereen suunnasta Turkuun saapuvien ja sieltä lähtevien junien pääteasema on Logomo (Turun vanhan päärautatieaseman seutu).Katso kaikki juna-aikataulut vr.fi. Tarkista aikataulut ja reitit juna-asemilta festivaalialueelle Fölin sivuilta foli.fi.TAKSILLAFestivaalin aikaisen taksitolpan sijainti tarkentuu lähempänä tapahtumaa.SAAPUMINEN ESTEETTÖMÄSTIHaluamme tarjota kaikille mahdollisuuden osallistua festivaalille. Kysymyksiä esteettömästä saapumisesta? Ota yhteyttä festivaalitoimistoon: info@sunbornlive.fiMAJOITUS:Kesärauhan majoituspaketit sisältävät majoitukset valitsemassasi kohteessä sekä 3 päivän pääsyliput. Majoituspaketeista vastaa yhteistyökumppanimme Elämys. Varaa majoituspakettisi ajoissa: https://elamysevents.fi/kesarauha_majoituspaketitSAAVUTETTAVUUSKesärauha haluaa panostaa festivaalin saavutettavuuteen ja tavoitteena on mahdollistaa toimiva festivaalikokemus kaikille festivaalikävijöille.Kesärauhan tapahtuma-alue on kokonaisuudessaan ulkotilaa, joka on pääosin nurmikkoa ja hiekkapolkuja. Saavutettavuustietoja tarkennetaan tapahtuman lähestyessä, tarvittaessa tietoja voi tiedustella aiemmin festivaalitoimistosta info@sunbornlive.fiMAKSUTAVATKesärauhan festivaalialueella käy ainoastaan korttimaksu. Maksuvälineenä käyvät useimmat pankki- ja luottokortit sekä lähimäksuvälineenä toimivat mobiilimaksamisen vaihtoehdot. Luopumalla käteisen käytöstä festivaalialueella pyrimme vähentämään jonoja ja nopeuttamaan palveluiden toimivuutta.MUUT LIPPUINFOT:1 pv avoin päivälippu 99 € - myynnissä 31.12.2024 klo 23.59 astiLippu oikeuttaa sisäänpääsyyn kerran päivässä, ei vaihdeta rannekkeeseen.2 pv avoin kahden päivän lippu 139 € - myynnissä 31.12.2024 klo 23.59 astiLippu vaihdetaan rannekkeeseen ja sillä on vapaa kulku tapahtuma-alueelle 2 pv aikana.3 pv 179 €Lippu vaihdetaan rannekkeeseen.3 päivän deposit-liput myynnissä 29,90e varausmaksun osalta 15.12.2024 klo 23.59 asti. Jälkimmäinen osa lipusta tulee maksaa 31.12.2024 mennessä.Lippujen hintoihin lisätään Lippu.fi:n tilausmaksu 1,5e + 0,65% lipun hinnasta maksutapahtumien yhteydessä.Tietoa lipuistaKesärauhan 3 päivän liput ovat myynnissä Lippu.fi:ssä. Vuoden loppuun asti on myynnissä myös avoimet 1 ja 2 päivän liput. Avoimet päiväliput tarjoavat joustavan mahdollisuuden ostaa ajoissa pääsylippu ja valita vasta myöhemmin minä päivinä lippunsa haluaa käyttää. Avoin päivälippu ei kelpaa sellaisenaan tapahtuman sisäänpääsyyn. Avoin päivälippu tulee päivittää Kesärauhan-päivälippuun Lippu.fin yhteydenottolomakkeella https://www.lippu.fi/campaign/yhteydenottolomake viimeistään 31.3.2025. Alkuperäisen lipun ostajan tulee vaihtaa liput.Kesärauhan päiväjako julkistetaan alkuvuodesta 2025 ja samalla alkaa yhden ja kahden päivän lippujen myynti.Kesärauhan lipuista 2 ja 3 päivän liput vaihdetaan rannekkeisiin. Huomioithan, että Kesärauhan 1 päivän lippuja ei vaihdeta tulevan kesänä rannekkeisiin ja niillä on kerran päivässä sisäänpääsy festivaalialueelle.Kesärauhan ikäraja on 18 vuotta. Kielto koskee myös sylivauvoja. Kävijöitä pyydetään todistamaan ikänsä rannekkeenvaihdon yhteydessä.Lippuja on myös mahdollista ostaa kulttuuriseteleillä. Lue lisää Lippupisteen sivuilta: https://www.lippu.fi/campaign/maksa-kulttuurieduillaLippujen käyttäminen kilpailu- tai arvontapalkintoina on kielletty ilman tapahtumajärjestäjän lupaa. Oikeudet aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin pidätetään.Lisää kysymyksiä lipuista? Olethan yhteydessä suoraan Lippupisteen asiakaspalveluun kaikissa lippuasioissa.Pidä saaristo siistinä -lippulisäKesärauhan yksi arvoista on Itämeren suojelu ja siksi teemme yhteistyötä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa. Ohjaamme festivaalilipun oston yhteydessä tehtävät lahjoitukset kokonaisuudessaan Pidä Saaristo Siistinä ry:n konkreettiseen työhön Itämeren aalloilla ja rakkailla rannoillamme.Pidä saaristo siistinä -lippulisä 5 €: Tee sankariteko säihkyvän meren ja roskattomien rantojen puolesta. Lippulisät ohjataan Pidä Saaristo Siistinä ry:n konkreettiseen ympäristönhuoltotyöhön Itämeren aalloilla ja rannoilla. Yhdessä ehkäisemme kotimeremme roskaantumista ja rehevöitymistä. Kiitos, kun autat!Deposit-lippuKesärauha lanseerasi lokakuussa 2024 uuden deposit-lipun, joka oli aluksi myynnissä 10.11. asti. Suuren suosion vuoksi Deposit-lippu on palautunut myyntiin 15.12. klo 23.59 asti. Mikäli ostit deposit-lipun Kesärauhaan 2025 niin muistathan maksaa lipun loppuosan 31.12.2024 mennessä.Deposit-lippu toimii käytännössä näin:1. Suuntaa lipunmyynnin alettua osoitteeseen lippu.fi/kesarauha ja valitse Deposit-lippu2. Maksa nyt 29,90 € + lippu.fi:n tilausmaksu 15.12.2024 klo 23.59 mennessä3. Maksa lipun loppusumma 139,1 € 31.12.2024 mennessä. Ensimmäisessä vaiheessa 10.11.2024 mennessä Deposit-lipun ostaneet maksavat loppusumman 129,1€ 31.12.2024 mennessä. Summaan lisätään lippu.fi:n tilausmaksu4.Jos et maksa loppusummaa, deposit-maksua ei palauteta. Lähestyvästä maksupäivästä tullaan muistuttelemaan sekä Kesärauhan somessa että henkilökohtaisesti.5.Molempiin maksutapahtumiin lisätään tilausmaksu 1,50€ + 0,65% lipunhinnasta.Deposit-lippu on 29,90 euroa maksava varausmaksu, joka sisältää oikeuden lunastaa 3 päivän pääsylippu maksamalla jälkimmäisen osan 139,1 euroa 31.12.2024 mennessä 169 euron kokonaishintaan. Hintaan lisätään deposit-maksun sekä loppuosan yhteydessä Lippu.fi:n käsittelymaksut. Mikäli asiakas ei maksa jälkimmäistä osaa, varaus raukeaa eikä deposit-maksua palauteta.Deposit-lipun varausmaksua ei ole mahdollista jälleenmyydä Lippu.fi:n fanSALEssa, eikä siihen voida hyödyntää kulttuurietuuksia. Jälkimmäinen osa lipusta (129,1 euroa, jos ostit Deposit-lipun 10.11.2024 mennessä tai 139,1 euroa jos ostin Deposit-lipun 15.12.2024 mennessä) on mahdollista jälleenmyydä Lippu.fin fanSALEssa, jolloin lippuun on mahdollista hyödyntää kulttuurietuuksia. Varausmaksuun ja jälkimmäiseen lipun osaan lisätään Lippu.fi:n tilausmaksu 1,5e + 0,65% lipun hinnasta molempien maksutapahtumien yhteydessä.Deposit-lippu: 10.11.2024 mennessä:Varausmaksu 29,90 € + loppuhinta 129,10 € Yht. 159,00€Deposit-lippu: 28.11.-15.12.2024:Varausmaksu 29,90 € + loppuhinta 139,10 € Yht. 169,00€Molempiin maksutapahtumiin lisätään tilausmaksu 1,50€ + 0,65% lipunhinnasta.Deposit-lipun ehdot1. Varausmaksu perustuu varauksen hallinnosta aiheutuviin kustannuksiin ja se maksetaan varauksen yhteydessä.2. Mikäli varaus johtaa lipun varaamiseen, niin varausmaksu hyvitetään lipun kokonaissummasta.3. Loppuosa maksusta tulee suorittaa ennen tapahtumaa 31.12.2024 mennessä. Mikäli koko loppusummaa ei makseta eräpäivään mennessä, pidätämme oikeuden peruuttaa varauksen ja pitää varausmaksun kattamaan varauksesta aiheutuneet hallinnolliset kustannukset.4. Varausmaksu on siten lopullinen ja sitä ei palauteta muissa olosuhteissa kuin tapahtuman peruuntuessa.5. Varaus astuu voimaan vasta, kun varausmaksu on suoritettu kokonaisuudessaan onnistuneesti.6. Varaus ei itsessään oikeuta pääsyä tapahtumaan, vaan koko lipunhinta tulee olla maksettuna.7. Suostun ottamaan vastaan varauksen eräpäivään liittyviä muistutuksia sähköpostilla tai sms-viesteillä.8. Muilta osin noudatetaan Lippupiste Oy:n verkkokaupan käyttäjäsopimusta.Hyväksyn ehdot ja annan luvan varausmaksun pidättämiseksi varauksen hallinnasta aiheutuviin kustannuksiin, mikäli en maksa tapahtuman kokonaissummaa määräaikaan mennessä.
The Kinky Thing plays Kingston Wall II image
The Kinky Thing plays Kingston Wall II
THE KINKY THING SOITTAA KINGSTON WALLIN KOLME ALBUMIA TAVASTIALLA KESÄKUUSSA 2025 kesäkuussa Tavastialla tehdään historiaa soittamalla Kingston Wallin kaikki kolme albumia livenä. Tämän lähemmäs et alkuperäisen Kingston Wallin keikkoja enää pääse. The Kinky Thing on poikkeuksellinen tribuutti, joka on vakuuttanut sekä soittotaidollaan että soinnillaan vaativimmatkin Kingston Wall -yhtyeen fanit. Yhtye soittaa esikuvansa tavoin triona, jonka lisäksi yhtyeen keikoilla kuullaan pätkiä alkuperäisten albumien raidoista. Yhtyeellä on myös käytössään alkuperäisen yhtyeen käyttämää laitteistoa ja soittimia, kuten Sami Kuoppamäen Kingston Wall -aikainen rumpusetti. Lisäksi näillä keikoilla nähdään erityisvierailijoita. Tribuuttiyhtye perustettiin alkuvuodesta 2023 Kimmo Aroluoman julkaiseman "Kingston Wallin perintö" -kirjan julkaisutilaisuutta varten. Sittemmin yhtye on jatkanut keikkailua soittaen lukuisia loppuunmyytyjä keikkoja ympäri Suomen. The Kinky Thingin muodostavat Lauri Leno (basso ja laulu), Peter Salonen (kitara ja taustalaulu) ja Erik Nickull (rummut). Keikat soitetaan levy per ilta periaattella allaolevan aikataulun mukaisesti. Tosifaneille on myynnissä rajoitettu erä kolmen illan lippuja, joka oikeuttaa pääsyn kaikille alla oleville keikoille. to 5.6.2025: I-albumi pe 6.6.2025: II-albumi la 7.6.2025: III Tri-logy -albumi Saavutettavuus Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta https://tavastiaklubi.fi/info/. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin. Eteispalvelu Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä. TurvallisuusohjeTavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi! YmpäristölippuYmpäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lisätietoja: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .