3070 result(s) found for ""

High School Dropouts image
High School Dropouts
The Offspring “Smash” ja Green Day “Dookie” 30 vuotta! Tamperelainen pop punk -lipunkantaja High School Dropouts palaa esiintymislavoille loka-marraskuussa. Yhtye esiintyy On The Rocksissa marraskuussa! High School Dropouts juhli klassikkoalbumeja The Offspringin ”Smash” sekä Green Day:n ”Dookie”. Albumit täyttyvät 30 vuotta tänä vuonna. Kiertueella yhtye käsittelee molemmat albumit huolella: setti tulee koostumaan molempien albumien suurimmista hiteistä ja parhaimmista biiseistä. Lisäksi settilistaan mahtuu helmiä bändeiltä, kuten Sum 41, Blink-182 ja muita genren suuret orkesterit. ”Smash” ja ”Dookie” ovat myyneet maailmalla ja Suomessa tuntuvan määrän albumeja. Smashin myynti on yli 10 miljoonaa ja Dookien arvioitu myynti päälle 20 miljoonaa. Albumit ovat olenainen osa punk rockin ja pop punkin historiaa. Vuodesta 2016 toiminut High School Dropouts kuumentaa pop punkin nostalgiaa ja kehittää hyväksi todettua ilmaisua sekä studiossa että livenä. Ahkera keikkakone on kiertänyt Suomea ja viihdyttänyt yleisöä ohjelmistolla, jossa raikaa puhdasta pop punk ja punk rock. High School Dropouts on jakanut esiintymislavoja mm. Millencolinin, Raised Fistin, Turmion Kätilöiden ja The Casualtiesin kanssa sekä esiintynyt mm. Provinssissa sekä Tanskassa ja Virossa. Bändi on soittanut yhteensä yli 100 keikkaa. Bändi on julkaissut kaksi sinkkua sekä yhteistyössä sinkun Kirkkovene-yhtyeen kanssa. Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. --- Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
Jaska - Musiikkikomedia image
Jaska - Musiikkikomedia
Jaska - Musiikkikomedia Joensuun Utran Uudessa Teatterissa kesällä 2023 yli 16 000 katsojaa naurattanut ja itkettänyt Jaska-musiikkikomedia lähtee kiertämään Suomea syksyllä. Kiertueen ensi-ilta nähdään Vieremällä, Rientolassa. Näytelmä kunnioittaa helmikuussa edesmenneen kansantaiteilijan muistoa. Siinä käydään läpi reikäisellä kauhalla Jaskan elämää. Luvassa on hauskaa savo-karjalaista huumoririkasta tarinankerrontaa, naurua kyynelten läpi sekä roima annos nostalgiaa. Musiikkikomedian rooleissa nähdään Tuomas ”Tume” Uusitalo, Antti Tuomas Heikkinen, Kaija Pakarinen, Tiina Iisala, Arto Heikkilä ja Vertti Uusitalo. Mukana myös mainio livebändi. Käsikirjoituksesta ja uudesta musiikista vastaavat Antti Heikkinen ja Ilja Teppo. Näytelmän on ohjannut Olli-Matti Oinonen. Esityksessä on väliaika. FacebookNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Liput ovelta, jos jäljellä. Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin. Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä / eiTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä / eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä / eiTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: kyllä / eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä / eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Kyllä. info@rientolavierema.fi KaikukorttiOnko käytössäsi Kaikukortti ja olet hankkimassa sillä lippua Rientolan tapahtumiin. Kaikukortilla pääset hankkimaan lipun täältä.
Tonton Triet image
Tonton Triet
Tonton on oranssi. Tonton on kasvoton.Tonton on outo, inhimillinen ja .Tonton on ano, androg - ja eiku.Tonton on tomera ja touhottava. Okei - tota - Tonton alati muuttuva, monistustustuva ja ja muokkkkaanttuva. Tonton on hahmon tutkimusta. Tonton Triet on liikkeellinen ja performatiivinen tutkielma, joka venyttää ihmiskehon mittasuhteita ja olemisen tapoja veikeällä tavalla. Teos on leikkiä hahmon luomilla mielikuvilla ja mahdollisuuksilla. Se tutkii vuorovaikutusta ja inhimillistä olemista etäännyttävän hahmon avulla. Tonton Triet on yhdistelmä tanssi- ja paritekniikoita, nykysirkusta sekä fyysistä teatteria live-musiikin kanssa. Kolmihenkisen työryhmän muodostavat sirkustaiteilija Vilhelmiina Sinervo, tanssi-ja teatteritaiteilija Ines Kakkonen ja säveltäjä-äänitaiteilija Mercedes Krapovickas.Tonton Triet on osa Vilus.art:n Tonton Konseptia. Käsikirjoitus ja koreografia TyöryhmäTontonit Vilhelmiina Sinervo ja Ines KakkonenÄänisuunnittelu ja musiikki Mercedes KrapovickasTekniikka Perttu SinervoLipunmyynti netissä päättyy tuntia ennen esityksen alkua. Lipunmyynti Teatteri Telakalla aukeaa tuntia ennen esitystä, teatteriin pääsee hetki ennen esityksen alkua. Teatterialan ammattilaiskorteilla liput esityksiin 12 € kpl, max. 2 lippua per kortti. Ryhmäliput (alk. 22 € / lippu väh. 10 hengen ryhmä) Opiskelijoiden ryhmälipulla (alk. 12 € / lippu väh. 10 hengen ryhmä) opettaja mukaan ilmaiseksi. Saadakseen ilmaisen lipun on opettajan heti tilauksen tehtyään otettava yhteyttä osoitteeseen petteri.aartolahti@teatteritelakka.fi varmistaakseen paikkansa esityksessä. Alennuslippuihin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella. Kaikukorttilippujen tiedustelut ja varaukset voi tehdä etukäteen sähköpostitse osoitteeseen petteri.aartolahti@teatteritelakka.fi. Kaikukortti-lippuja voi tiedustella myös suoraan ovilipunmyynnistä ilman ennakkovarausta. Lisätietoja Kaikukortista: www.kaikukortti.fi Lipunostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle. Loppuunvarattuihin näytöksiin voi tiedustella viime hetken peruutuspaikkoja tapahtumapäivänä Teatteri Telakan ovimyynnistä, joka avautuu tuntia ennen esityksen alkamisaikaa.
Aili Ikonen image
Aili Ikonen
Suomen ykkösjazzlaulajaksi tituleerattu Aili Ikonen on monipuolinen lauluntekijä. Konsertin ohjelmassa kuullaan kattava otos kappaleita Ikosen uralta, sisältäen mm. tuoreinta Helposti palavaa -levyn materiaalia.Ikosen mukana lavalla on hänen luottokvintettinsä, jonka kanssa hän on tehnyt yhteistyötä jo 10 vuoden ja viiden albumin verran. Herkkänä, mutta samalla vahvana tulkitsijana tunnettua Ikosta on kuultu laaja-alaisesti niin aikamme huippuartistien kanssa kuin solistina eri kokoonpanoissa kuten Radion sinfoniaorkesteri, Tampere Filharmonia ja Umo Helsinki Jazz Orchestra. Ikonen tunnetaan nykyisin myös a cappella -yhtye Rajattoman jäsenenä.Konsertissa on kuultavissa Ikosen tausta jazz-tulkitsijana ja -säveltäjänä, mutta läsnä ovat myös kaiut esimerkiksi kansanmusiikista, laulaja-lauluntekijä-perinteestä sekä elokuvamusiikista ja teatteri-ilmaisusta.Aili Ikonen – laulu, viulu, sävellys ja sanoitusJanne Toivonen – trumpettiWilliam Suvanne – saksofonit ja huiluTuomas J. Turunen – pianoMikko Pellinen – basso ja sovituksetMikko Arlin – rummut Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 28 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Kahden tähden stand up -ilta: Anitta Ahonen ja Matti Patronen image
Kahden tähden stand up -ilta: Anitta Ahonen ja Matti Patronen
Kahden tähden stand up -ilta: Anitta Ahonen ja Matti Patronen Kahden tähden stand up -illassa parhaillaan omilla soolokiertueillaan olevien Anitta Ahosen ja Matti Patrosen tiet risteävät Imatran Kulttuuritalo Virta:ssa 8. marraskuuta. Luvassa on takuuvarmat naurut kun kaksi oman persoonallisen tyylin omaavaa koomikkoa esittävät omat sooloesityksensä yhden illan aikana. Anitta Ahonen: 60 ja kuoleman välillä Stand up -koomikko, anarkistiorvokki Anitta Iso A Ahonen on tullut viimein naisen ikään! 60 ja kuoleman välillä on Iso A:n yli 20-vuotisen uran juhlakiertue, jossa ei haittaa vaikka juhlakalu potkaisisi tyhjää kesken kiertueen. Anitta Iso A Ahonen kutsuu katsojat jatkojen jatkoille juhlimaan elämää naurun merkeissä. Nauru ja uurna sisältävät samat kirjaimet ja Ahosen uurnasta tarjolla on dopamiinishotteja, oksitosiinipaukkuja ja muita hormonidrinkkejä katsojien maljoihin. Tarjolla on lääkkeetön resilienssipaukku pahimpaan elämäntuskaan. Kiroilevana rollaattorimummonakin tunnettu Iso A on heittänyt rollaattorinsa nurkkaan. Koomikon mieli on hänen itse tekemänsä haastattelun mukaan nuori, elämä maistuu makealta ja syövän kouraisema ja selkäbakteerin kampittama kroppakin on menossa mukana. Matti Patronen: Kelpo versio itsestäni -stand up show Yli kymmenen vuotta komiikkaa ja yli viisikymmentä vuotta elämää on johtanut siihen, että on aika tuoda Matin stand up -show kaiken kansan nähtäväksi. Vuosi 2015 ja TV1:n Naurun tasapaino-ohjelma toi Matin koko kansan tietoisuuteen. Parhaimmillaan yli 200 keikkaa vuodessa tehnyt Patronen on vakiinnuttanut tyylinsä ja säilyttänyt oman poikamaisen otteensa näihin päiviin saakka. Naurulta ja aivastuksilta ei voi välttyä, eikä ole tarkoituskaan. Hyvän mielen show viihdyttää reilun puolentoista tunnin ajan sisältäen tauon, jolloin voi syödä vaikka kanelipullan. Show sisältää uusia tarinoita sekä vanhoja hassuiksi havaittuja juttuja. Matin omin sanoin: "Koskaan ei tiedä mitä päivät tuovat tullessaan. Mutta vaikka olisi varvas kipeänä, niin joka ilta yleisö saa kuulla ihan Kelpo version itsestäni”. Kesto n. 2 h, sis. väliajan.
Antti Autio image
Antti Autio
Antti Autio on yksi Suomen rakastetuimmista uuden polven laulaja-lauluntekijöistä. Autio soittaa yhtyeensä kanssa raikkaaseen ja vahvaan laululyriikkaan sekä polveilevaan kitarointiin pohjautuvaa suomenkielistä musiikkia. Voimakkaat ja vilpittömät kappaleet kaipuusta ja rakkaudesta ovat lumonneet kuulijat ympäri Suomen. Ahkerastikeikkailevan artistin intensiiviset ja tunnelmalliset konsertit ovatkin useasti myyneet loppuun. Autiolla on poikkeuksellinen kyky vangita kuuntelija tilaan, jossa ajantaju sumenee.Aution kehutut pitkäsoitot Minä tuon mukanani sateet (2017), Pihalla tuulee taas (2019) ja Kaikki talot huojuu (2022) ovat vakiinnuttaneet artistin aseman Suomen musiikkikentällä. Autiolla on hurmaava taito onnistua maalaamaan esiin kuulijoiden tunteita hienovaraisen lohdullisesti. Pehmeyden ja tunnelmallisuuden sidosaineena toimiihäkellyttävä intensiivisen rohkea voima ja määrätietoisuus. Ensisilmäyksellä anti voi vaikuttaa kepeän helpolta, mutta kun tarkemmin kuuntelee, etenkin lyyrinen ilmaisu on täynnä painavaa kuultavaa.Ahkerasti keikkaileva yhtye on kiertänyt Suomessa jo sadoissa eri tapahtumissa ja venueissa – usein loppuunmyydyille yleisöille. Aution kappaleita on kuunneltu Spotifyssa jo yli 15 miljoonaa kertaa. Kriitikoiden arvostuksen osakseen saaneen artistin teoksia on noteerattu laajalti eri medioissa toistuvan ylistävään sävyyn.Suomen rakastetuimpiin laulaja-lauluntekijöihin kuuluvan Antti Aution neljäs studiolevy Täällä sinua kaivataan julkaistiin 9.2.2024.Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä. Tiedustelut ja pöytävaraukset seurueille (4-20 hlö.): apollo@nightclub.fi Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: apollo@nightclub.fi.