6189 result(s) found for ""

VANTAA VIBIN´ 2025 -FESTARI image
VANTAA VIBIN´ 2025 -FESTARI
Uusi Vantaa Vibin' 2025 -festari tuo urbaanin musiikin kotimaiset kärkinimet TikkurilaanVantaalle syntyy uusi musiikkifestivaali, kun Vantaa Vibin' 2025 järjestetään ensimmäistä kertaa torstaina 7. elokuuta Tikkurilan Urheilupuistossa. Tapahtuma kokoaa yhteen kuusi kotimaisen musiikin uutta kärkinimeä ja tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille festarikävijöille. Uuden Vantaa Vibin’ 2025 -festarin lavalle nousevat seitsenvuotisen soolouransa aikana yli 100 miljoonaa striimiä kerännyt costee, räjähdysmäisessä nosteessa oleva Averagekidluke, viime vuonna platinaa striimanneen kolmannen albuminsa julkaissut Etta, nopeasti kotimaisten rap-fanien tietoisuuteen koukuttavan rehellisillä sanoituksillaan ja vakuuttavilla live-esiintymisillään noussut AHTI, platinaa striimanneen debyyttialbuminsa viime keväänä julkaissut Tupe sekä Suomen uuden aallon rap-kentän uranuurtajiin lukeutuva Ares, joka tunnetaan vahvasta flowstaan.Festaritunnelmaa ilman ikärajaa – VIP-alue täysi-ikäisilleVantaa Vibin’ 2025 on ikärajaton festari, jonka alueella on erillinen anniskelualue täysi-ikäisille. Lisäksi myynnissä oleva VIP-lippu tarjoaa täysi-ikäisille festarivieraille tasokkaamman festivaalielämyksen omalla katetulla alueellaan. VIP-alueelta on näkyvyys lavalle, omat baarit, saniteettitilat ja pientä suolaista purtavaa.Rauhala Events Oy – kokeneet järjestäjät uuden festarin takanaVantaa Vibin’ 2025 -festarin järjestävä Rauhala Events Oy on tunnettu erityisesti Vauhti Kiihtyy! -festivaaleistaan, jotka keräsivät kesällä 2024 jopa 32 500 kävijää tapahtumaa kohden. Ensi kesänä yhtiö järjestää Vantaa Vibin’ 2025 -festarin lisäksi viisi Vauhti Kiihtyy! -festivaalia, Rokki Raikaa -festivaalin Oulussa, Hyvinkää Pop -festivaalin, Kemijärvi-festivaalin sekä Kuparisaaren Kansanjuhla Goes 90’s -tapahtuman yhdessä Vaasa Sportin kanssa.www.vantaavibin.fiLiput:Lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 2. huhtikuuta klo 10.00 Lippu.fi-palvelussa.Pääsylippu: 30 €Frendilippu: 50 € (sisäänpääsy kahdelle)VIP-lippu (ikäraja 18 vuotta): 75 €Frendi VIP-lippu kahdelle: 120 €Tapahtuman tiedot:Vantaa Vibin’ 2025 -festariTikkurilan Urheilupuisto, VantaaTo 7.8.2025 klo 16-24Ikärajaton, erillinen anniskelualue K18
Van Gogh Alive image
Van Gogh Alive
Van Gogh Alive25.6.–17.8.2025Tampere-talo, SorsapuistosaliAukioloajatMa suljettuTi–pe 10–18La–su 10–17LiputSuosittelemme ostamaan näyttelyn liput ennakkoon verkosta. Näin vältät ylimääräisen odottelun paikan päällä Tampere-talon lipunmyynnissä. Etenkin ruuhkaisina päivinä lipunmyynnissämme saattaa olla jonoja. Valikoimassamme on kahdenlaisia lippuja. Jos tiedät jo nyt, minä päivänä haluat vierailla näyttelyssä, sinun kannattaa valita edullisempi päiväkohtainen lippu. Jos haluat vielä miettiä vierailupäivääsi, voit tehdä sen avoimen päivän lipulla. Lippuja myydään myös paikan päällä Tampere-talon lipunmyynnissä avoimen päivän lipun hinnalla.Voit viipyä näyttelyssä niin kauan kuin haluat. Näyttelyn kokemiseen kannattaa varata aikaa ainakin 1–2 tuntia. Kunkin vierailupäivän lipunmyynti loppuu tuntia ennen sulkemisaikaa. Näyttely sopii koko perheelle. Varauduthan esittämään alennushintaiseen lippuun oikeuttavan todistuksen (esim. opiskelija- tai eläkeläiskortti tai voimassa oleva todistus työttömyydestä) vahtimestarille lipuntarkastuksen yhteydessä. Alle 7-vuotiaat pääsevät näyttelyyn maksutta.Yli 10 hengen ryhmät voivat varata lippunsa laittamalla sähköpostia osoitteeseen ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai soittaa puh. +358 3 243 4501 (ma–pe klo 10–16).Päiväkohtaiset liputPerusliput 22 €Lapset (7–16 v.), opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- ja siviilipalvelushenkilöt 19 €Perhelippu (2 aikuista ja 2–4 lasta) 65 €Alle 7-vuotiaat 0 € (erillistä lippua ei tarvita)Avoimen päivän liputPerusliput 24 €Lapset (7–16 v.), opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- ja siviilipalvelushenkilöt 21 €Perhelippu (2 aikuista ja 2–4 lasta) 70 €Alle 7-vuotiaat 0 € (erillistä lippua ei tarvita)Tee näin:1. Valitse haluamasi vierailupäivä tai avoimen päivän lippu.2. Valitse haluamasi määrä lipputuotteita ostoskoriin ja viimeistele ostokset.3. Lippu mobiililaitteessasi tai paperille tulostettuna voit vierailupäivänä siirtyä Tampere-talon pääaulan lipunmyynnin ohi suoraan näyttelyn sisäänkäynnille Sorsapuistosalin ovelle.Van Gogh Alive saapuu Suomeen – immersiivinen taide-elämys avautuu kesäkuussa Tampere-talossaTänä kesänä Tampere-talon kävijöillä on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua hollantilaisen Vincent van Goghin (1853–1890) taiteeseen ja taiteilijan värikkääseen maailmaan. Van Gogh Alive on aisteja kutkutteleva koko perheen taide-elämys, jonka on luonut ja tuottanut australialainen Grande Experiences. Yksi maailman suosituimmista immersiivistä taide-elämyksistä on kiertänyt yli 100 kaupungissa, ja sen on nähnyt yli 9 miljoonaa vierailijaa. Nyt näyttely saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Kyseessä ei ole mikä tahansa taidenäyttely. Yli 3 000 kuvaa kattava elämys tarkastelee Vincent van Goghia tavalla, joka valtaa näyttelytilan seinät, pylväät, katon ja lattian. Teosten rinnalla kuullaan taiteilijan ajankuvaan sopivaa klassista musiikkia. Lisäksi kävijöillä on mahdollisuus tutustua van Goghin inspiraation lähteisiin ja elämään teosten rinnalla kulkevien valokuvien ja videoiden avulla. Moniaistillinen elämys jatkuu näyttelyn pop up -puodissa sekä Ravintola Tuhton puolella, jossa tarjolla on kolmen ruokalajin van Gogh -menu sekä taiteilijan inspiroima kahvila.“Vincent van Goghin mestariteosten immersiivinen näyttely tarjoaa kävijöille ainutlaatuisen kokemuksen. Saamme ikään kuin astua teosten sisään, sukeltaa yksityiskohtien keskelle ja tarkastella niitä uudesta perspektiivistä. Taiteilijan kiehtova maailma ja näyttelyn ainutlaatuinen toteutus hurmaavat kaikenikäiset kävijät’, kertoo Tampere-talon taiteellinen johtaja Suvi Leinonen.Saavutettavia taide-elämyksiäGrande Experiencesin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Bruce Peterson sai ajatuksen immersiivisestä taide-elämyksestä lapsiltaan. Italian-lomallaan australialaisperhe vieraili lukuisissa taidegallerioissa ja museoissa, joissa lapset kuitenkin valittivat tylsyydestä ja pyysivät isää sen sijaan ostamaan jäätelöä. Peterson perehtyi asiaan ja totesi, että perinteinen, staattinen museokokemus ei enää puhuttele kävijöitä toivotulla tavalla. Kaksi vuotta kestäneen kehitystyön jälkeen taidetta, teknologiaa, musiikkia ja tuoksuja yhdistävä Van Gogh Alive julkistettiin vuonna 2011. Näyttely hyödyntää Grande Experiencesin kehittämää SENSORY4™-järjestelmää, joka yhdistää monikanavaisen liikegrafiikan ja elokuvatason surround sound -äänentoistojärjestelmän. Teknologian avulla mikä tahansa näyttelytila voidaan muuntaa dynaamiseksi, informatiivisesti ja visuaalisesti säväyttäväksi elämykseksi.Tänä päivänä Grande Experiences on kansainvälisesti johtava tekijä immersiivisten kulttuurielämysten ideoinnissa, kehityksessä, tuotannossa. Vincent van Goghin taiteen lisäksi suosiota ovat saaneet muiden muassa Claude Monet’n, Salvador Dalín ja Leonardo da Vincin taide-elämyksiin pohjautuvat kiertävät näyttelyt, jotka ovat keränneet yhteensä yli 25 miljoonaa kävijää kuudessa maanosassa ja yli 200 kaupungissa.”Olemme iloisia, että ensiluokkainen taide-elämyksemme saapuu Suomeen. Globalisaation ja teknologiamme ansiosta voimme tehdä kulttuurielämyksistä entistä saavutettavampia suurelle yleisölle. Mikään ei toki voita alkuperäisen taideteoksen näkemistä omin silmin. Opetus tarvitsee kuitenkin tuekseen osallistumista, ja osallistuminen vaatii vuorostaan viihdyttävyyttä. Toivon mukaan vierailijamme oppivat samalla myös lisää taiteilijasta ja pyrkivät myöhemmin etsimään käsiinsä alkuperäiset teokset”, Bruce Peterson kertoo.”Etenkin nuoret jahtaavat uudenlaisia elämyksiä, joita voivat kokea ystäviensä kanssa sekä jakaa eteenpäin sosiaalisen median kautta. Monet kävijöistämme kokevat suurta mielihyvää siitä, että voivat olla paikoillaan ja nauttia joka aistillaan intensiivisistä ja kauniista kuvista ja äänistä, jotka vyöryvät heidän ylitseen”, Peterson jatkaa. Muutokset mahdollisia.Tuotanto Tampere-talo Oy
Tuiki tuiki tähtönen -musiikkinäytelmä image
Tuiki tuiki tähtönen -musiikkinäytelmä
Iloinen ja humoristinen Tuiki tuiki tähtönen -musiikkinäytelmä saa ensi-iltansa kesällä 2025!Tuiki tuiki tähtönen on musiikkinäytelmä, joka kertoo aivan tavallisesta Kaisasta, joka haaveilee jonain päivänä olevansa suuri iskelmätähti. Ja mitään aavistamatta hän lausuu taikasanat: "Tuiki tuiki tähtönen!"Taika toimii ja paikalle ilmestyy yllättäen rillipäinen Taika-Mikko, universumin taitavin tähtien tekijä. Hänellä on mukanaan kaksi apuria Erkki "Iso-E" Lipsanen ja Paula "Pikku-P" Mäntyniemi. He auttavat, säätävät ja säheltävät ja eipä kaukana ole, että he saisivat koko Suomen iskelmätaivaan tähtikartan totaalisen sekaisin.Näytelmää värittävät tunnettujen iskelmätaivaan tähtien tarinat ja hahmot sekä hauskimmat ajatukset siitä mitä iskelmätähdistä olisi tullut ilman tähteyttä. Mitä esimerkiksi tekisivät tänä päivänä Matti ja Teppo ja olisiko koko kansan Tapsasta tullut vaikkapa varastomies?Tämä iloinen musiikkinäytelmä sisältää rouheaa huumoria, oikeita tähtikohtaloita, fiktiivisiä olettamuksia, mukaansatempaavan juonen sekä parhaat iskelmät kautta aikojen.Musiikkinäytelmää tähdittävät Charlotta Saari, Petri Hervanto, Anitta Mattila ja Jarno Kokko.Säestyksestä vastaa Ibiscus-orkesteri, kapellimestarinaan Rami Loukola.Käsikirjoitus Katja KarisukkiOhjaus Ville-Veikko ValtanenTuotanto GramofoniTervetuloa nauttimaan – tervetuloa viihtymään. Tämä nauruhermoja kutkutteleva musiikillinen iloittelu ei jätä ketään kylmäksi.Ovet: 30min ennen esitystä.Kesto: 2h, sis. väliajan 30min
Logomon terassikesä 2025: ISMO ALANKO, ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE K-18 image
Logomon terassikesä 2025: ISMO ALANKO, ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE K-18
Jo kuudetta kertaa järjestettävä Terassikesä tekee odotetun paluun Logomon Teatron laajennetulle terassialueelle 30.7.-23.8.2025. Luvassa on lähes toistakymmentä ikimuistoista iltaa, joiden esiintyjäkaartiin kuuluu sekä kotimaisia huippuartisteja että kansainvälisiä tähtiä.Logomon Terassikesässä nähdään tänä vuonna laaja kattaus eri musiikkigenrejä ja yleisön suosikkeja. Yksi kesän odotetuimmista esiintyjistä on ruotsalainen indie-rockin suurnimi The Sounds, joka saapuu tuomaan kansainvälistä säihkettä Turun kesään. Myös syksyllä 2023 Logomon ison salin loppuunmyynyt supersuosittu Joker Out palaa Turkuun ja yhtye tullaan näkemään elokuussa Logomon Terassikesässä keikalla, jonne on myynnissä myös ikärajattomia lippuja.Logomon Terassikesän monipuolisessa kotimaisessa artistikattauksessa nähdään mm. viraaliksi ilmiöksi noussut kotimainen huumoriyhtye KAJ, jonka Bara Bada Bastu -biisi voitti Ruotsin euroviisukarsinnat ja on tämän myötä noussut niin Suomen kuin Ruotsin Spotify-listojen kärkeen. Turkulaista taustaa omaava yksi Suomen historian kansainvälisesti menestynein yhtye Bomfunk MC’s tekee comebackin tulevana kesänä ja soittaa yhden harvoista Suomen keikoistaan Logomossa. Luvassa on myös ikonisia kestosuosikkeja kuten BEHM, Sleepy Sleepers, J. Karjalainen sekä Ismo Alanko. Indiemusiikin faneja hemmotellaan muun muassa Antti Aution ja Litku Klemetin yhteiskeikalla sekä kulttiyhtye Absoluuttisen Nollapisteen kesän ainoalla Turun keikalla.Lisää esiintyjiä ja tarkempi esiintymisaikataulu julkistetaan kevään aikana.Rajoitettu määrä kausikortteja!Suuren suosion saavuttaneet Logomon Terassikesän kausikortit tekevät paluun tänä vuonna. Myyntiin tulee vain 200 kappaletta 149,90 euron hintaisia kausikortteja, jotka oikeuttavat pääsyn kaikille Logomon Terassikesän keikoille. Poikkeuksena ovat mahdolliset yksittäiset myöhemmin julkistettavat erikoiskeikat, jotka eivät sisälly kausikorttiin. Näistä mahdollisista poikkeuksista viestitään erikseen. Kausikortti on henkilökohtainen. Mikäli ostat kausikortin lahjaksi, ensimmäisellä käyttökerralla kausikorttia käyttävän henkilön nimi kirjataan lopulliseksi kausikortin käyttäjäksi.
Juice Leskinen - Musta aurinko nousee image
Juice Leskinen - Musta aurinko nousee
JUICE LESKINEN - Musta aurinko nouseeJuice Leskinen (1950–2006) oli suomalaisen musiikin ja lyriikan mestari, jonka tuotanto jätti pysyvän jäljen maamme kulttuuriin. Hän oli verbaalinerona tunnettu lauluntekijä, runoilija ja taiteilija, joka kuvasi suomalaista sielunmaisemaa ainutlaatuisella tavalla – huumorin, ironian ja syvällisen elämänviisauden keinoin. Hänen hittinsä, kuten Viidestoista yö ja Musta aurinko nousee, resonoivat yhä vuosikymmenien jälkeen.JUICE LESKINEN - Musta aurinko nousee -musiikkinäytelmä herättää Juicen eloon Ikaalinen Spa & Resortin Rantateltassa ensinäytöksellä 31.7.2025Juice on kyllästynyt dialyysihoitoihin ja päättänyt jättää hyvästit niin hoidoille kuin elämällekin. Huolestuneiden läheisten ympäröimänä hän sukeltaa muistojen syövereihin: seikkailuihin, ilojen ja surujen lauluihin, elämän virtoihin, jotka tekivät hänestä yhden Suomen rakastetuimmista taiteilijoista. Tämä musiikkinäytelmä on tinkimätön matka taiteilijana olemisen taiteeseen – hurttia huumoria ja ironiaa unohtamatta.Näytelmä pohjautuu Heikki Vihisen kahteen aiempaan käsikirjoitukseen ja tuo Leskisen elämän näyttämölle sykähdyttävällä tavalla rakstetuimpien kappaleiden säestämänä. Juicena loistaa Otto Kanerva, joka on aiemminkin herättänyt tämän kulttihahmon henkiin. Ohjauksesta vastaa käsikirjoittaja Heikki Vihinen, joka syventää teosta Leskisen monivivahteisen persoonan ja tuotannon kautta.Juicen musiikki elää – tule mukaan kokemaan hänen matkansa!Ensinäytös  torstaina 31.7.2025Muut näytökset:Pe    1.8.2025La    2.8.2025Su    3.8.2025To    7.8.2025Pe    8.8.2025La    9.8.2025Su    10.8.2025Näytösten aikataulu:klo 17.00 Dinner Kyröksessäklo 18.00 Rantateltta ovet aukiklo 19.00 Showtimen. klo 20.00 Väliaika (n. 30 min)n. klo 22.00 Teatteri päättyyKesän 2025 Show & Dinner menu julkaistaan kevään aikana.
R.I.P. 2 PV PE-LA - HELLSINKI METAL FESTIVAL 2025 image
R.I.P. 2 PV PE-LA - HELLSINKI METAL FESTIVAL 2025
Ensi kesän Hellsinki Metal Festivaliin muun muassa King Diamond, Bathory-erikoiskeikka, Ill Niño, Decapitated ja Napalm Death.Vain kahdessa vuodessa paikkansa metalliväen keskuudessa vakiinnuttanut Hellsinki Metal Festival julkistaa tänään lisää ensi kesän esiintyjiään, ja lista onkin varsin vakuuttavaa luettavaa.Helsingin jäähallin alueella tuttuun tapaan pidettävän festivaalin vieraiksi saapuvat nyt myös kulttiasemasta Suomessa nauttiva King Diamond, tänä vuonna 30-vuotisjuhliaan viettävä norjalainen black metal -ryhmä Old Man's Child, Puolan death metal -ylpeys Decapitated ja brittiläinen grindcore-jyrä Napalm Death. Ulkomaalaisten vieraiden kattauksen täydentävät yhdysvaltalaisen nu metalin uuden aallon mielenkiintoisimpiin nimiin lukeutuva Ill Niño, Los Angelesissa jo vuonna 1989 perustettu Fear Factory, Skandinavian death metal -pioneeri Dismember sekä jykevää deathcorea paiskova AngelMaker. Nordiksella kuullaan myös varmasti yksi tulevan kesän mielenkiintoisimmista esiintymisistä, kun Blood Fire Death – A Tribute to Quorthon and the music of Bathory -keikka kokoaa yhteen muun muassa Watainin, Aura Noirin ja Enslavedin miehistöstä koostuvan erikoiskokoonpanon. Luvassa on myös vielä salaisuutena pidettäviä, mutta varsin nimekkäitä vierailijoita. Muutamilla festivaaleilla ensi kesänä nähtävät keikat kunnioittavat edesmenneen Thomas "Quorthon" Forsbergin musiikillista perintöä. Bathory on myös nostettu yhtenä harvoista raskaan musiikin edustajista Ruotsin musiikin kunniagalleriaan."Show perustuu Quorthonin visioon siitä millaiseksi hän kuvitteli Bathoryn konsertin, jos se olisi koskaan tuotu livelavoille – 20 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Quorthon saa edelleen selkäpiimme väräjämään ja laittaa aivomme mutkalle musiikillaan", Hellsinkiin saapuvan kokoonpanon päävokalistina toimiva Watainin Eric Danielsson kertoo.Ensi vuoden Hellsinki Metal Festivalin muihin uusiin esiintyjiin lukeutuvat Luna Kills, Night Shall Drape Us, Qwälen, Decessus sekä Heavy Metal Perse.  Hellsinki Metal Festival julkaisi jo aiemmin ensimmäisen kattauksen tulevan vuoden esiintyjistään, joihin lukeutuvat Hatebreed, Enslaved, Landmvrks, Kanonenfieber, Candlemass, Moonsorrow, Forbidden, Marduk, Me and That Man, Warmen, Sigh, Kiuas, Party Cannon, GosT sekä Alfahanne. Hellsinki Metal Festivalin edullisemmat liput ovat myynnissä enää tämän vuoden loppuun saakka – nappaa omasi nyt! Hellsinki Metal Festival 20258.-9.8.2025Helsingin jäähalliwww.hellsinkimetalfestival.fi
Power Truck Show 2025 - 2 Päivää image
Power Truck Show 2025 - 2 Päivää
Power Truck Show on kuljetusalan suurtapahtuma koko perheelle. Power Truck Show'ssa kohtaavat niin kuljetusalan ammattilaiset kuin muut kuljetusalan kalustosta ja monipuolisesta motorshow'sta kiinnostuneet kävijät. Power Truck Show'n kuljetusmessuilla pääsee tutustumaan alan toimijoihin ja uutuuksiin. Autonäyttelyssä on mukana Pohjoisen-Euroopan kovimmat autonrakentajat ja heidän rakennetut ja maalatut kuorma-autot, rekat sekä muu kuljetuskalusto. Ohjelmaa on monipuolisesti koko perheelle. Tervetuloa Härmään Power Truck Show'hun 8.-9.8.2025!Tapahtuma on avoinna yleisölle perjantaina 8.8. ja lauantaina 9.8. klo 10-18. Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Perhelippuun kuuluu 2 aikuista sekä perheeseen kuuluvat 7-12 vuotiaat lapset, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi.Perhelipussa 7-12 vuotiaiden lasten lukumäärää¤ ei ole rajattu.Ennakkoliput vaihdetaan portilla rannekkeisiin. Esteettömyys alueellaPower Truck Show järjestetään pääasiassa asfaltoidulla tasaisella alueella. U4-alue sijoittuu soratie/nurmialueelle. Alueelta löytyvät inva wc:t on merkitty aluekarttaan. Power Truck Show ei ole kuuloesteetön. Tapahtumassa on menoa ja meininkiä koko tapahtuman ajan. Autonäyttelyssä voi autojen pärinä¤ ja melutaso nousta väliaikaisesti. Tapahtumassa ei ole induktiosilmukkaa. Avustajat Liikuntarajoitteiset ja muut erityisryhmät ostavat normaalit pääsyliput tapahtumaan. Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi. Ystävänkorttia sekä merkinnällä¤ varustettua EU:n vammaiskorttia näyttämällä kehitysvammaisen/avustettavan henkilön ystävä/avustaja pääsee maksutta tapahtumaan.Avustajalle ei anneta ranneketta, vaan hänen tulee kulkea avustettavan henkilön kanssa yhdessä tapahtuma-alueella.
Power Truck Show 2025 - Perjantai image
Power Truck Show 2025 - Perjantai

Ilmasta rahaa image
Ilmasta rahaa
Ilmasta rahaaIlmasta rahaa (Cash on delivery) on Michael Cooneyn hulvaton farssi, josta ei puutu väärinymmärryksiä ja valkoisia valheita.Mikko Laine (Eppu Salminen) on jäänyt työttömäksi ja koska palkkaa ei enää tule, niin rahaa tarvitsee saada hinnalla millä hyvänsä. Mikon hämmästykseksi sosiaaliviranomaisilta on tarjolla kaiken maailman avustuksia ja niitä tuntuu saavan varsin helposti. Keksityille henkilöille maksetaan tolkuttomia tukia ja rahat päätyvät Mikon taskuihin.Kaikki tuntuu menevän mallikkaasti, kunnes yhtenä päivänä Kelan tarkastaja Jantunen (Heidi Kiviharju) saapuu yllättäen tarkastuskäynnille. Tukalasta tilanteesta irti pyristelevä Mikko vetää keittämäänsä soppaan mukaan ystävänsä Otto Pellin (Janne Kataja). Ja ennen kuin tämä riemukas karuselli pysähtyy, on soppaa hämmentämässä nähty myös hautausurakoitsija, seksuaaliterapeutti ja monta muuta hervottoman hauskaa hahmoa.Päärooleissa hauskuuttavat Janne Kataja ja Eppu Salminen.Muissakin rooleissa näemme maamme eturivin koomikoita: Tom Lindholm, Petra Karjalainen, Jere Riihinen, Heidi Kiviharju, Aku Sajakorpi, Tuire Salenius, Maija Siljander sekä Idalilja Raipia.Ohjaus on Panu Raipian.Esityksen kesto on noin 2 h 10 min sis. väliajan.Hinnat:Peruslippu 44 €Eläkeläinen 42 €Opiskelija/lapsi 36 €Työtön 39 €Ryhmä min. 20 lippua 41 €Ryhmä min. 50 lippua 40 €Ryhmä min. 100 lippua 39 €Ryhmä min. 150 lippua 38 €Ryhmä min. 300 lippua 37 €Show & Dinner min. 20 lippua 75 €Show & Dinner min. 50 lippua 72 €Show & Paella min. 20 lippua 56 €Show & Paella min. 50 lippua 55 €SHOW & DINNERTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille.Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.SHOW & PAELLATeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia komediagrillin herkullisen kanapaellan ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Paella-paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.Jos haluatte tarjoilut (ei alkoholijuomat) samalle laskulle lippujen kanssa, niin tarjoilutilauksen voi tehdä varauksen vahvistusvaiheessa Lipputoimistomme kautta.VÄLIAIKATARJOILUTVäliaikatarjoilut tai muut tarjoilut esityksen yhteyteen voi tilata lippuvahvistuksen yhteydessä Lipputoimistostamme.Tai ne voi tilata viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai suoraan verkkokaupasta www.juhlatalonpalvelut.fiYLEISINFO KATETUSSA ULKOILMAKATSOMOSSAHUOM! Katsomolohkot A, B, G JA H ovat anniskelualuetta eli K18!Tarkoittaa, että ko. katsomoihin saa ottaa mukaan Ravintolastamme ostetun minkä tahansa juoman. Muihin katsomon osiin saa ottaa mukaan alkoholittomat juomat.
Olavinlinna Live: Kaija Koo image
Olavinlinna Live: Kaija Koo
Ensimmäisenä kotimaisena naissooloartistina Helsingin Olympiastadionin valloittanut Kaija Koo saapuu elokuussa Olavinlinnaan esiintymään!Suomalaisen livemusiikin historiaa tehnyt, yksi Suomen menestyneimmistä artisteista, Kaija Koo, on taitava tulkitsija, joka yhdistää musiikillaan sukupolvia. Hänen maratonmaisen uransa aikana kertynyt yleisö koostuu niin nuorista kuin vanhemmistakin kuulijoista, jotka ovat seuranneet artistin uraa alusta asti. Suomalaisen popmusiikin kuningatar Kaija Koo on myynyt urallaan yli puoli miljoonaa albumia, voittanut ainoana artistina Emma Gaalassa kolme kertaa Vuoden naissolistin palkinnon, ollut mukana kahdella supersuositulla Vain Elämää -kaudella ja julkaissut useita legendaarisiksi muodostuneita hittikappaleita.Lisäksi hänen huikeat Hartwall Arenan Superkonsertinsa vuosina 2014, 2015 ja 2018 ovat olleet kaikki loppuunmyytyjä. Kaija Koo julkaisi uransa 14. albuminsa Taipumaton huhtikuussa 2021. Albumi myi platinaa ja pysyi Suomen virallisen albumilistan kärjessä kolme viikkoa. Taipumaton antoi nimensä myös syksyllä 2021 ilmestyneelle Kaija Koon elämäkerralle. Tammikuussa 2023 sai ensi-iltansa Ylen tuottama Kaija Koo: Tinakenkäkuningatar -henkilödokumentti, joka sai sekin huimat katsojaluvut.Tapahtumaan on saatavilla myös VIP-lippuja:SUPER VIP:Sisältää: Kolmen ruokalajin illallinen ravintolassa, laivaristeily Saimaalla ja VIP-pöytäpaikka aivan esiintymislavan edessä Olavinlinnassa. Ravintola, saapumisohjeet aikatauluineen ilmoitetaan toukokuun alussa.VIP:Sisältää: Kolmen ruokalajin illallinen ravintolassa, VIP- katsomopaikan parhailta paikoilta. Ravintola, saapumisohjeet aikatauluineen ilmoitetaan toukokuun alussa.Olavinlinna Live 2025 elokuisena viikonloppuna Olavinlinna esiintyy myös lauantaina J. Karjalainen, sekä sunnuntaina Suvi Teräsniska.Lisätietoa tapahtumasta saat nettisivuiltamme: www.olavinlinnalive.fi
Juha Tapio (+Topi Saha) image
Juha Tapio (+Topi Saha)
Juha Tapio saapuu ilmiömäisen bändinsä kanssa ensimmäistä kertaa Tampereen seudulle Laukon puistoon. Illasta on lupa odottaa ikimuistoista – onhan Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Juha Tapio loistava live-esiintyjä. Moninkertaisesti palkitun laulaja-lauluntekijän tuotanto pitää sisällään peräti kymmenen platinaa myynyttä albumia. Rakastettujen hittibiisien pitkältä listalta löytyvät muun muassa ”Kaksi puuta”, ”Sitkeä sydän”, ”Elossa” ja ”Mitä silmät ei nää”. Laukon puistossa näet ja koet suosikkiartistisi ainutlaatuisissa puitteissa. Laukon Kesän keikat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle. Mukavasti alkuiltaan sijoittuvien puistokeikkojen lomassa nautit herkullisista tarjoiluista, lumoavasta taiteesta ja kiehtovasta historiasta. Vuosittain vaihtuvat mittavat nykytaidenäyttelyt sisältyvät ennakkolipun hintaan. Laukon kartano sijaitsee Pyhäjärven rannalla 40 km Tampereen eteläpuolella. Ajoaika Helsingistä, Turusta ja Porista on alle 2 tuntia. Kartanolla on ilmaiset pysäköintialueet ja venesatama. Keikkalaivat ja -bussit löydät verkkosivuiltamme. Laukon kartano FacebookLaukon kartano InstagramNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Rannekkeita vaihdetaan klo 12 alkaen kartanon lippukassoilla. Keikkalippu sisältää pääsylipun Laukon suureen taidekesään.  Ovet näyttelyihin, ravintolaan, kahvilaan, puotiin ja terassille avautuvat klo 12. Paikat ovat numeroimattomia seisoma- ja istumapaikkoja. Liput ovelta, jos jäljellä. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläLisätietoja esteetömyydestä: Ravintola, kahvila, puoti ja puisto ovat esteettömiä. Näyttelytilat ovat portaiden takia esteellisiä. Lisätietoa tapahtumaan saapuville: Saapumis- ja pysäköinti-info: Mittavat ilmaiset pysäköintialueet. Muista saapua vähintään 1 tunti ennen tapahtuman alkua, jotta ehdit rauhassa siirtyä keikkapuistoon. Ei julkista liikennettä, mutta eri puolilta Suomea saapuu keikkabusseja. Lisäksi pääsee Hopealinjojen laivalla Tampereelta. Lisätietoja verkkosivuilta. Näyttelyinfo: ennakkolippuun sisältyy näyttelylippu, jolla pääsee klo 12-18 tutustumaan Laukon Kesän lukuisiin taidenäyttelyihin. Ravintolapalvelut: Laukon kartanon pihapiirissä suosittu kesäravintola ja kahvila terasseineen. Keikkapuistossa mittavat anniskeluoikeuksilla varustetut terassit, joilta löytyy juomien lisäksi pientä syötävää. Keikkapuisto: yli tuhat vapaamuotoista (ei katettua) istumapaikkaa, ei omia juomia, piknikviltit ja retkituolit sallittuja, sadesäällä varustaudu sadetakilla. (Klikkaamalla kuvaa saat sen suurennettua)
Peter Pan image
Peter Pan
Peter Pan Taaborin kesäteatterissa 2025Heinäkuussa Kapteeni Koukun merirosvolaiva rantautuu Taaborinvuorelle. Luvassa on loputtomasti seikkailua ja lumoa - ja vielä ripaus tähtipölyä!Koe kesän sykähdyttävin koko perheen teatterielämys, luonnonkauniissa Taaborin kesäteatterissa. Tervetuloa!Peter Pan on poika, joka ei koskaan halua kasvaa aikuiseksi. Eräänä päivänä hän tapaa kuitenkin Leenan, joka sisaruksineen hyppää Peterin mukaan Mikä-Mikä-Maan hurjia seikkailuja kohti! Seikkailun lomassa rohkeutta testataan ja nuorta sydäntä koetellaan. Mutta voiko Peter jättää lapsuuden taakseen ja astua aikuisuuden maailmaan?Tähtikaarti koostuu kesältä 2024 tutuista kasvoista sekä uusista lumoavista näyttelijöistä: Timo Lavikainen (Kapteeni Koukku), Krisse Salminen (Koukun sisko), Samuli Ainasvuori (Peter Pan), Amelie Blauberg (Helinä-keiju) ja muut vievät sinut mukanaan unenomaiseen Mikä-Mikä-Maan maailmaan, hetkeksi lapsuuden mielikuvitusmaailmaan irti arjen ja aikuisuuden todellisuudesta.Näytelmän ohjaa Taaborilla jo yli 15 vuotta kesäteatteria tehnyt elokuvaohjaaja Taavi Vartia (mm. Syke: särkynyt sydän, Rölli - ja Pertsa ja Kilu -elokuvat). Taaborin kesäteatteri on näiden vuosien aikana kerryttänyt mainetta takuulaadukkaana kesäteatterina, jonka näytelmien parissa viihtyvät sekä perheen nuorimmat että aikuisetkin. Yönäytös 2.8.20252.8.2025 Taaborinvuori muuntautuu Suomen tunnelmallisimmaksi ulkoilmateatteriksi. Peter Pan -yönäytös 2.8.2025 klo 21, liput 40€ + tilausmaksu. Liput ovat myynnissä, varaa paikkasi ainutkertaiseen iltaanNähdään Mikä-Mikä-Maassa - seikkailu jo odottaa!Peter Pan Taaborinvuorella 18.7.-8.8.2025Ohjaus: Taavi VartiaKäsikirjoitus: Taavi Vartia, Esa Silander (J.M. Barrien alkuperäishahmoihin pohjautuen)www.taaborinkesateatteri.fi***- Tilaisuuden kesto 2h, sis. 30min väliajan- Tila on esteetön. Teatteri sijaitsee mäen päällä, mutta autolla voi tuoda katsojan teatterialueelle. Auto tulee siirtää paikoitusalueelle esityksen ajaksi.
VAUHTI KIIHTYY VANTAA - 2 PÄIVÄÄ PORUKKALIPPU K-18 image
VAUHTI KIIHTYY VANTAA - 2 PÄIVÄÄ PORUKKALIPPU K-18
Vauhti Kiihtyy Vantaa julkistaa ensi vuoden ensimmäiset esiintyjätVauhti Kiihtyy Vantaa -festivaalia juhlittiin tänä kesänä ensimmäistä kertaa 16 000 henkisen yleisön kanssa. Seuraavan kerran Vantaaalla 8.-9.8.2025 järjestettävä festivaali julkistaa nyt ensimmäiset esiintyjänsä. Kaksipäiväisen festivaalin aikana lavalle nousevat mm. Kaija Koo, Arttu Wiskari, Kotiteollisuus ja Neon 2. Ensi vuonna toista kertaa järjestettävä Vauhti Kiihtyy Vantaa -festivaali on julkistanut ensimmäiset kuusi esiintyjäänsä. Vantaalla tullaan näkemään maamme suosituimpiin artisteihin lukeutuva Kaija Koo, suomalaisten sydämiin itsensä laulanut Arttu Wiskari, parhaillaan Vain Elämää -ohjelmassa hurmaavan Jussi Rainion ja Marko Alangon Neon 2, suomalaisen raskaan rokin arvostetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva Kotiteollisuus, pop-musiikkia jo useamman vuosikymmenen tehnyt Ressu Redford sekä discoa ja iskelmää ristiin pölyttävä Lumottu Apina Loput yhdeksän artistia julkistetaan myöhemmin.Livemusiikin lisäksi Vauhti Kiihtyy Vantaa -festivaalilta löytyy monipuolinen ruoka- ja juomavalikoima.Ensimmäiset Vauhti Kiihtyy -festivaalit järjestettiin onnistuneesti kesällä 2023 sekä Oulussa että Tampereella. Kummassakin kaupungissa festivaali keräsi noin 15 000 kävijää. Kesällä 2024 Vauhti Kiihtyy -festivaali järjestettiin Vantaalla, Turussa ja Oulussa ja Tampereella. Festivaali keräsi kaupungista riippuen 16 000 - 32 500 kävijää.Vauhti Kiihtyy Vantaa 2025Ajankohta 8.-9.8..2025Ovet auki:Pe 13-01La 12-01Festivaalin ikäraja on 18 vuottaEsiintyjät: Kaija KooArttu WiskariNeon 2KotiteollisuusRessu RedfordLumottu ApinaNeljä RuusuaLoput esiintyjät julkistetaan myöhemmin. Kaikkiaan festivaaleilla esiintyy yhteensä 15 artistia / yhtyettä.Liput: Kahden päivän lippu 40€ sis. kulutKahden päivän kaverilippu (sisäänpääsy kahdelle) 60€ sis, kulutKahden päivän porukkalippu (sisäänpääsy neljälle) 100€ sis.kulutPriority-liputKahden päivän priority- lippu 99,90€ sis. kulutKahden päivän kaveripriority-lippu (sisäänpääsy kahdelle) 169,90€ sis, kulutKahden päivän porukkaprioritylippu (sisäänpääsy neljälle) 299,90€ sis.kulutPrioritylippu sisältää: Oman terassialueen, josta on näkyvyys lavalle. Oman katetun teltta-alueen, oman baaripisteen alueella, omat saniteettitilat, prioritypassin ja kaulanauhan, pientä tapas-tyylistä purtavaa ja yllätysohjelmaa.Järjestäjä:Rauhala Events Oy
VAUHTI KIIHTYY VANTAA - 2 PÄIVÄÄ KAVERILIPPU K-18 image
VAUHTI KIIHTYY VANTAA - 2 PÄIVÄÄ KAVERILIPPU K-18

VAUHTI KIIHTYY VANTAA - 2 PÄIVÄÄ K-18 image
VAUHTI KIIHTYY VANTAA - 2 PÄIVÄÄ K-18