4210 result(s) found for ""

Mansikkapaikka image
Mansikkapaikka
Sofi OksanenMansikkapaikkaTrillerimäinen draamaSofi Oksasen odotettu uutuusnäytelmä kantaesitetään Kansallisteatterissa maaliskuussa 2024. Mansikkapaikka on pelottavan ajankohtainen, trillerimäisten käänteiden draama, jossa ihmiset ajautuvat vihamielisen ideologian pelinappuloiksi.Suomalaisopiskelija Ville on joutunut hoitoon psykiatrian klinikalle vieraassa maassa.Samaan aikaan keskisuomalaisella luonnonmarjatilalla on paljastunut törkeä ulkomaalaisten marjanpoimijoiden hyväksikäyttötapaus. Villen poliisisisko Alina alkaa tutkia skandaalia, joka uhkaa tahrata maineen myös mansikkatilaa isännöivältä Keijolta, Villen ja Alinan isältä. Asiat mutkistuvat, kun kukaan ei näytä tietävän, missä Ville on. Alina ryhtyy selvittämään veljensä katoamista.Keijo on vakuuttunut, ettei hänen yrityksensä ole tehnyt mitään väärää. Jokin tuntuu kuitenkin olevan pahasti vialla. Ehkä oma maa ei olekaan mansikkaa? Ehkä vastoinkäymisten syyt ovat lähempänä kuin Keijo tai Alina kykenevät näkemään?Sofi Oksasen kirjoittama Mansikkapaikka kohdistaa katseen siihen järkyttävän syvään kuiluun, joka on jakanut maailman kahteen keskenään vihamieliseen leiriin. Globaalin maailman pimeät voimat eivät toimi vain jossakin epämääräisessä kaukaisuudessa, vaan meidän keskuudessamme. Ja siinä pelissä ovat panoksena perustavat arvot ‒ vapaus ja ihmisoikeudet.Sofi Oksanen on maailmanluokan kirjailija, jonka uuden näytelmän kantaesitys on odotettu kulttuuritapaus. Oksasen kirjoittaman uutuusdraaman ohjaa Mika Myllyaho. Edellisen kerran Myllyaho ohjasi Oksaselta Puhdistus-näytelmän (2007), josta tuli valtava menestys niin teatteriesityksenä kuin romaanina. Oksasen tuotannosta on Kansallisteatterissa aiemmin kantaesitetty myös teokset Kertomuksia keittiöstä (2011) ja Kun kyyhkyset katosivat (2013). Oksaselta on vastikään ilmestynyt tietokirja Samaan virtaan, Putinin sota naisia vastaan (2023, Like).Kantaesitys Suurella näyttämöllä 6.3.2024TyöryhmäRooleissa Wanda Dubiel, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Pirjo Luoma-aho, Wenla Reimaluoto, Janne Reinikainen ja Otto RokkaOhjaus Mika MyllyahoKäsikirjoitus Sofi Oksanen Lavastussuunnittelu Eliisa Rintanen ja Mika Myllyaho Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Musiikki Samuli Laiho Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Äänisuunnittelu Grégory Maisse Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
HAMMOK (NO), Aaltoja, Hites image
HAMMOK (NO), Aaltoja, Hites
HAMMOK (NO) + Aaltoja (FI) + Hites (FI) Korjaamolle 12.10.2024! NORJALAINEN HARDCORE-TRIO HAMMOK KAHDELLE KEIKALLE SUOMEEN Yhtye nähdään lokakuussa Tampereella ja Helsingissä. Norjan hardcore-skenen kuumin nousija Hammok debytoi Suomessa lokakuussa. Kovaa vauhtia genrensä kiinnostavimpiin pohjoismaisiin nimiin kiivennyt oslolaisyhtye nähdään Tampereen Bar Kotelossa ja Helsingin Korjaamolla 10.–11. lokakuuta 2024. Keikkojen lipunmyynti käynnistyy torstaina 15.8. klo 9 keikkapaikkojen lipunmyyntikanavissa. Ryminällä läpimurtonsa vuoden 2023 showcase-festivaali ESNS:ssa tehnyt ja huhujen mukaan koko festarin yhdestä parhaista keikoista vastannut Hammok noteerattiin jo debyytti-EP:nsä “Jumping/Dancing/Fighting” julkaisun jälkeen esimerkiksi musiikkimedia Pitchforkissa. Tuolloin noise-trion musiikkia kuvailtiin massiivisiksi äänivalleiksi, jotka jyräävät tunteiden yli. Kuluvana vuonna Hammok on nähty laajalla Euroopan-kiertueella, jolla yhtyeen fanit ovat päässeet pittaamaan maaliskuussa julkaistun “Look How Long Everything Is Moving Forward For Once” -debyyttialbumin järkälemäisiä ja äänekkäitä, genreuskollisia kappaleita. Hammokin keikkaillat Suomessa avaavat aitoja tunteita ja kitaramelodioita ytimessään vaaliva post-hardcore-nelikko Aaltoja sekä huumorilla ja raivolla ikävystymistä vastaan taisteleva, energinen post-punk-yhyte Hites. Liput ovelta, mikäli jäljellä. Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella. Lippujen varausaika 2 päivää.*** Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi
Beethoven: Fidelio-oopperan konserttiversio image
Beethoven: Fidelio-oopperan konserttiversio
Beethoven: Fidelio-oopperan konserttiversioTo 10.10.2024 klo 19La 12.10.2024 klo 15Iso sali, Tampere-taloSusanna Mälkki, kapellimestari Tampere Filharmonia Tampereen Oopperan kuoroSolistitLeonore – Miina-Liisa Värelä Florestan – Jussi Myllys Don Pizarro – Tommi Hakala Don Fernando – Waltteri Torikka Marzelline – Iida Antola Jaquino – Tuomas Miettola Rocco – Matti TurunenKesto n. 3 tuntia sisältäen yhden väliajan. Esityskieli on saksa. Teos tekstitetään suomeksi.LiputPerusliput 70/60/50 € Eläkeläiset 68/58/48 € Lapset (alle 16-vuotiaat) ja opiskelijat 25 €Varauduthan tarvittaessa esittämään alennuslippuun oikeuttavan todistuksen (esim. opiskelijakortti) Tampere-talon henkilökunnalle.Yli 10 hengen ryhmät voivat laittaa sähköpostia osoitteeseen ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai soittaa puh. +358 3 243 4501 (ma–pe klo 10–16).Joillakin edullisempien hintakategorioiden istumapaikoilla saattaa olla tekstitys- ja näkörajoitteita. Takapermannon rivillä A15 on keskiosassa näyttämötekniikan laitteistoa ja henkilökuntaa.Beethovenin Fidelio-oopperan konserttiversio tuo huippukapellimestari Susanna Mälkin TampereelleLudwig van Beethovenin (1770–1827) Fidelio-oopperan konserttiversio esitetään Tampere-talon Isossa salissa torstaina 10. ja lauantaina 12. lokakuuta 2024. Konsertteja johtaa sukupolvensa arvostetuimpiin kapellimestareihin lukeutuva Susanna Mälkki. Musiikin toteutuksesta vastaa Tampere Filharmonia ja kuorona laulaa Tampereen Oopperan kuoro.Maailmalla näyttävää uraa tekevä Susanna Mälkki on harvinainen ja odotettu vierailija Tampereella. Kiireinen kapellimestari on viimeksi johtanut Tampere Filharmoniaa keväällä 2013. Mälkki työskentelee säännöllisesti Euroopan ja Pohjois-Amerikan huippuorkestereiden kanssa ja merkittävimmissä oopperataloissa, kuten Milanon La Scalassa, New Yorkin Metropolitan-oopperassa, Wienin valtionoopperassa ja Pariisin oopperassa. Suomessa hän toimi Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina vuosina 2016–2023 ja jatkaa vierailujaan orkesterin emeriitta-ylikapellimestarina.”Olen hyvin iloinen, että pääsen pitkästä aikaa vierailemaan Tampereella ja Tampere-talossa, jossa ehdotukseni Fidelio-oopperan konserttiversiosta otettiin lämmöllä vastaan. Beethovenin ainoaksi oopperaksi jäänyt Fidelio on täynnä upeaa musiikkia, ja vapauden ja oikeudenmukaisuuden teemat puhuttelevat nykykuulijaa”, Mälkki kertoo.Vuonna 1805 ensiesityksensä saanut Fidelio kertoo tosielämään pohjautuvan tarinan aatelisesta Leonoresta (Miina-Liisa Värelä), joka naamioituu vankilan apupojaksi vapauttaakseen syyttömänä vangitun Florestan-puolisonsa (Jussi Myllys). Esityksen muita solisteja ovat Tommi Hakala, Waltteri Torikka, Iida Antola, Tuomas Miettola ja Matti Turunen.Myös vankien rooleissa laulavalla kuorolla on Fideliossa tärkeä rooli. Ooppera muistetaankin erityisesti sen vaikuttavista kuoronumeroista, kuten Vankien kuorosta ja oopperan finaalista. Tampereen Oopperan kuoro on 80 laulajan kokoonpano, jota valmentaa kuorokapellimestari Heikki Liimola.Muutokset mahdollisia.Tuotanto Tampere-talo ja Tampere Filharmonia
Ida Paul & Kalle Lindroth jäähyväiskiertue image
Ida Paul & Kalle Lindroth jäähyväiskiertue
IDA PAUL & KALLE LINDROTH LÄHTEE TOISTAISEKSI VIIMEISELLE KIERTUEELLE – UUSI SINGLE ULKONA PERJANTAINA Suomen hurmaavin duo Ida Paul ja Kalle Lindroth julkaisee odotettua uutta musiikkia sekä syksylle sijoittuvan kiertueen, joka jää toistaiseksi duon viimeiseksi kiertueeksi. Kahdestaan, vielä kerran -kiertue on jatkoa keväällä suuren suosion saavuttaneelle Kahdestaan & Yhdessä -konseptikiertueelle. Syksyn kiertueella duo esiintyy nimensä mukaisesti kaksin, ilman bändikokoonpanoa.Kahden ihmisen välisestä voimakkaasta yhteydestä kertova Kahdestaan-single palaa soundiltaan Idan ja Kallen juurille ja antaa esimakua vielä ennen viimeistä kiertuetta julkaistavasta kokonaisuudesta.- "Kahdestaan" on meiltä pitkästä aikaa puhdas rakkauslaulu, joka jatkaa esimerkiksi Planeetat-kappaleen tematiikkaa ja tunnelmaa. Biisillä on myös toinen taso; olemme alusta asti tehneet kappaleita kahdestaan ja kiertäneet niin myös keikkalavoja. Vaikka matkan varrella kiertuekokoonpanoon ja biisien tuotantoon on liittynyt lisää ihmisiä, ydin on aina pysynyt samana, duo kertoo. Jatkuvaa livesuosiota nauttiva duo jää ensi vuonna pitkälle tauolle. Ennen taukoa saadaan kuitenkin vielä nauttia duon uudesta musiikista. - Ollaan tehty tätä yhdessä jo lähes kymmenen vuotta ja ollaan kiitollisia niistä upeista hetkistä mitä ollaan saatu kokea yhdessä meidän kuuntelijoiden kanssa. Tietyille asioille pitää kuitenkin laittaa pilkku tai piste, jotta voi tulla tilaa muulle. Tauolle jääminen on tietenkin yhdeksän vuoden yhteisen kirjoittamisen ja kiertue-elämän jälkeen valtava ja tunteikas päätös. Ollaan jaettu meidän kuuntelijoiden kanssa naurua ja kyyneleitä, ja meidän keikoilla on todistettu useita kihlautumisiakin – ympärille on muodostunut lämmin yhteisö joka on meille kovin tärkeä. Halutaan vaalia sitä kaikkea valoa ja kauneutta syksyn keikoilla ja uudella musiikilla. Meillä ois muutama tarina vielä kerrottavana, nähdään siis vielä kerran, Ida ja Kalle kertovat. Orgaanisesta soundistaan, isoista pop-melodioistaan ja samaistuttavista lyriikoistaan tunnetulla kaksikolla on taskussaan liuta yleisöään lähes vuosikymmenen ajan koskettaneita hittejä. Duon katalogista löytyykin lukuisia tuplaplatinaa, platinaa ja kultaa saavuttaneita singlejä, tuplaplatinarajan rikkonut Nää kaikki kertoo susta -debyyttialbumi, platinan ylittänyt kakkosalbumi Vuonna nolla ja kultarajan ylittänyt kolmas albumi Koko maailma meidät näkee. Lisäksi kaksikko on vuosien aikana saavuttanut neljä Emma-ehdokkuutta sekä loppuunmyydyt konserttisalit ja klubit ympäri Suomen. Toukokuussa 2022 duo konsertoi loppuunmyydyllä keikallaan Helsingin Jäähallilla.Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää. Liput ovelta 38 €, mikäli jäljellä. Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella. ***Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi
ARTKILLS, Terromania, Chapter Two image
ARTKILLS, Terromania, Chapter Two
Valmistaudu metallimyrskyyn, joka räjäyttää Semifinalin katon! Viime vuonna loppuunmyyty Semifinal räjähti ARTKILLS:n keikalla, ja nyt he palaavat takaisin, valmiina nostamaan panoksia entisestään. Tänä vuonna mukana ovat myös Terromania ja Chapter Two, jotka pitävät huolen siitä, että meno on armotonta alusta loppuun. Modernin metallin ystäville tämä on pakkotapahtuma – osta lippusi heti ja tule kokemaan ilta, josta puhutaan vielä pitkään! ARTKILLS ARTKILLS on vuonna 2020 perustettu Helsinkiläislähtöinen, modernia metallia soittava yhtye. Yhtyeen musiikissa yhdistyy niin raskaan musiikin teknisyys, kuin myös tarttuvat ja mukaansatempaavat laulumelodiat. Yhtye on saanut nostetta mediassa ja valittiin mm. musiikkilehti Infernon kuukauden demobändiksi keväällä 2022. Myös Radio City noteerasi yhtyeen ja uusin single Don’t Follow sai ylistävää palautetta. Yhtyeen soundia on kuvailtu tunnistettavaksi mutta silti täysin omaperäiseksi. Yhtye on lyhyessä ajassa tehnyt paljon keikkoja ja soittanut mm. Awake Again, Merta ja Ikinä yhtyeiden lämmittelijänä. Mukaan mahtuu myös loppuunmyyty keikka Helsingin Semifinalissa, Tavastian alakerrassa. Yhtye julkaisi uuden singlen ”DOWNFALL” 31.5.2024. TERROMANIA Terromania. Tämä Sooninen jyrä perustettiin Jyväskylässä vuonna 2018 toimittamaan intensiivistä, dynaamista ja kunnianhimoista heavy metallia. Yhtye lisää mukaan moderneja pop koukkuja, kuin myös jazzahtavia värejä jotka luovat täydellisen harmonisen sekoituksen perinteisen heavy metallin pohjaan SEMIFINALIN turvallisuusohje Semifinalissa on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 14€, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Zatopeks, Suntrace, Sewer Altar, Random Crashe image
Zatopeks, Suntrace, Sewer Altar, Random Crashe
ZATOPEKS (GER/UK) Vastavirta-Klubille! Lauantaina 12.10. nähdään vuonna 2001 Lontoossa aloittanut, nykyään puoliksi Berliinissä majaansa pitävä punkbändi Zatopeks ensimmäistä kertaa Suomessa ja Vastavirran lavalla. Zatopeks soittaa oman tyylistään pop punkia, jonka lähes runolliseksi venyvissä sanoituksissa käsitellään filosofiaa, rakkautta, kuolemaa, historiaa ja politiikkaa. Tämä kaikki saadaan livenä pidettyä kuitenkin tiukasti punkin raameissa. Mukana myös punk all-star joukkue Miettiin & Bändin Jätkät, hardcorea ja deathgrindia yhdistävä turkulais-tamperelainen Sewer Altar, Joensuusta saapuva hardcore punk rock -bändi Random Crashes sekä Kannuksen lahja maailmalle, tiukkaa skeittipunkia tykittävä Suntrace. Zatopeks (Birthday party punk)https://zatopeks.bandcamp.com/ Miettiin & Bändin Jätkät (All-star punk)Youtube Sewer Altar (Deathgrind/hardcore)https://seweraltar.bandcamp.co... Suntrace (Kannus skate punk)https://suntrace.bandcamp.com/ Random Crashes (Hardcore punk rock)https://randomcrashes.bandcamp... *** Vastavirralla noudetaan turvallisemman tilan periaatteita. NO NAZIS! NO BULLSHIT!Liput ovelta 14 €, jos jäljellä. *** Esteetömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: rokataoy@gmail.com
Arppa image
Arppa
ARPPAEnnen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa.Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.
D-A-D (DK) image
D-A-D (DK)
TANSKALAINEN D-A-D HELSINGIN KAAPELITEHTAALLE LOKAKUUSSA Tanskan kovimpiin hardrockbändeihin lukeutuva D-A-D esiintyy Helsingin Kaapelitehtaalla 12. lokakuuta. Viimeksi yhtye nähtiin Suomessa vuonna 2022 Suvilahden loppuunmyydyllä keikalla. Legendaarinen tanskalaisyhtye D-A-D on ikinuori instituutio. Yhtye on pysytellyt tanskalaisen rockin keihäänkärkenä jo vuodesta 1989, jolloin heidän läpimurtohittinsä ”Sleeping My Day Away” julkaistiin. Kunnioitettavan 40 vuoden rajapyykin saavuttanut yhtye on edelleen yhtä riehakas, räiskyvä ja aito kuin varhaisvuosinaan. Vuosien varrella D-A-D on piirtänyt puumerkkinsä rockin maaperään alati kehittyvällä mutta tunnistettavalla musiikillisella profiilillaan, puhtaalla esiintymisen ilolla ja huumorilla, jota näkyy nykyisin lavalla ehkä enemmän kuin koskaan. Bändin tankki on täynnä räjähdysaltista rockpetrolia, kun nämä neljä viihdyttäjää käynnistävät moottorinsa ja polkaisevat tallan pohjaan! D-A-D soittaa kaiken suoraan sydämestä aina rock-kappaleista koskettaviin balladeihin. Se tunnetaan repivästä action rockistaan, johon on sekoitettu bluesia, cowpunkia ja countrya eli kaikkea sitä, mikä tekee rock'n'rollista ajatonta. D-A-D on vuosien varrella tehnyt itsestään yhden keskeisimmistä osista Tanskan musiikkihistoriaa, ja se puhuttelee edelleen yhtä lailla niin nuorempia kuin varttuneempiakin rock-faneja. Liki neljän vuosikymmenen ajan D-A-D on uskaltanut uudistua ja kehittää musiikkiaan. Bändi on kiertänyt ympäri Eurooppaa ja vieraillut viime vuosina myös Australiassa ja Yhdysvalloissa. “D-A-D on siirtynyt neljänteen nuoruuteensa”, yhtyeen keulahahmo Jesper Binzer kertoo. “Voisimme helposti luottaa vanhoihin biiseihimme ja esittää niitä tutulla vimmallamme, mutta meidän täytyy pystyä parempaan! Jokainen julkaisumme on mahdollisuus uudistua, me ikään kuin poltamme D-A-D:n jokaisella julkaisullamme, jotta näemme mitä tuhkasta nousee. Ja siitä sitten luomme taas jotain täysin uutta!” Jesper Binzerin laulu, Jacob Binzerin viiltävät kitarat, Stig Pedersenin omituiset mutta aina yhtä groovaavat bassot ja Laust Sonnen rumpujen pärinä jyräävät samalla teholla vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. D-A-D (DK) Celebrating 40 Years Tour 2024 La 12.10.2024 Kaapelitehdas, Helsinki
Lemminkäisen äiti image
Lemminkäisen äiti
Anna Krogeruksen uusi kotimainen kantanäytelmä Lemminkäisen äiti on näytelmä ihmisistä, jotka pakenevat. Kuka sotaa, kuka kodin mykkää ilmapiiriä, kuka tulevaisuuden synkkiä näkymiä, kuka omaa riittämättömyyden tunnettaan tai kuoleman hipaisua. Lemminkäisen äiti kertoo heistä, jotka eivät pakovauhdissa enää pysy. Heistä, jotka tekonivelistä ja ihoa nuorentavista voiteista huolimatta, kummallista kyllä, vanhenevat ja kuolevat. Heistä, jotka menivät rikki liian suurten vaatimusten paineesta tai sodan sirpaleista jo aivan liian nuorina. Heistä jotka vielä juoksevat mutta eivät enää voi olla kuulematta oman sisimpänsä kuiskauksia. Lemminkäisen äiti on tragikoominen triptyykki, joka ensin irvailee arkisen ahdinkomme kustannuksella häpeämättömästi ja sitten pakottaa pysähtymään ja kysymään kysymykset, jotka mieluummin hukuttaisimme lempparisarjan uuteen tuotantokauteen. Pysähtyminen on kivuliasta. Erityisesti jos pysäyttää täydestä vauhdista päin seinää. Joskus muuta vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole. Kanta-esitys Ryhmäteatterissa 4.10.2024 Käsikirjoitus: Anna Krogerus Ohjaus: Eki Vuori Rooleissa: Minna Suuronen, Santtu Karvonen, Marja-Leena Kouki, Aapo Salonen ja Nana Saijets Lavastussuunnittelu: Janne Siltavuori Valosuunnittelu: Ville Mäkelä Videosuunnittelu: Mika Haaranen Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen Pukusuunnittelu: Ninja Pasanen Maskeeraussuunnittelu: Ia Luhtanen
Saimaa image
Saimaa
Huippumuusikoista koostuvan Saimaan seikkailu musiikin parissa on vapautunutta ja rajoittamatonta. Vaikka yhtye ottaa vaikutteita niin classic rockista, progesta, folkista kuin iskelmästäkin, on lopputulos helposti lähestyttävä ja tarttuva kokonaisuus. Bändiin aivan uudenlaista syvyyttä tuovat myös uudet laulajat Unna Kortehisto, Liisa Anastasiadis, Nelli Saarikoski ja Kimmo Härmä.Saimaa julkaisee uuden albuminsa ”Vol. 7” ikonisen Love Recordsin kautta syyskuun 6. päivä. Matti Mikkolan kipparoima bändi levytti kahden albumin kokonaisuuden viime syksynä. Kokonaisuuden ensimmäinen osa ”Vol. 6” julkaistiin tänä keväänä. Suurin osa yhtyeen kevätkeikoista on ollut loppuunmyyty ja tunnelma keikoilla hurmoksellinen. Rytmikorjaamolle Saimaa seilaa lauantaina 12.10.2024.Liput ovelta 32 €, mikäli jäljellä. Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläMuuta huomioitavaa: Kulkureitit tiloissamme ovat esteettömiä. Pyörätuoliasiakkaat ohjataan normaaleissa keikkailloissa pyörätuolikorokkeelle. Numeroimattomissa istumakonserteissa paikan saa vapaasti valita. *** Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta Etelä-Pohjanmaalta. Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen. Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
Rebekka Holi, Figaro image
Rebekka Holi, Figaro
Rebekka Holi ja Figaro 12.10.2024 Kalevan Navetassa Rebekka HoliRebekka Holi on Helsingistä kotoisin oleva artisti ja lauluntekijä, jonka musiikki on oivaltava sekoitus rokkia ja indiepoppia. Musiikkia läpi elämänsä säveltänyt artisti on suorasukainen sanoittaja, joka kertoo kappaleissaan oman elämänsä kokemuksista ja koukeroista. Syvällä oman taiteensa parissa viihtyvä Rebekka Holi on kokonaisvaltainen artisti, joka luo omaa taiteellista maailmansa pala kerrallaan. Kappaleet ovat Holin sanoittamia sekä säveltämiä. Artisti on myös itse tehnyt kansitaiteensa. FigaroFigaro on musiikillinen monilahjakkuus, jonka herkkä tuotanto yhdistelee elementtejä eri genreistä. Figaro kirjoittaa mielenmaisemistaan tarinoita, joihin kuulija voi upota sisään. Kappaleet käsittelevät nuoren aikuisen ahdistuksia, ihmissuhteita ja ympäröivää maailmaa.Artistit saapuvat Seinäjoelle Kalevan Navettaan lauantaina 12.10.2024. Tapahtuman järjestää Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ry.Liput ovelta 20 €, mikäli jäljellä. Lippujen varausaika 2 päivää. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: kylläMuuta huomioitavaa: Lisätietoja esteettömyydestä https://www.kalevannavetta.fi/info/saavutettavuus
Jesse Markin, Misha image
Jesse Markin, Misha
Jesse Markin Tavastialle lokakuussa!  Jesse Markin on kiistatta yksi tämän hetken kiinnostavimmista suomalaisista artisteista. Markinin musiikissa yhdistyy uniikilla tavalla elementtejä rapista, indiestä, popista, soulista, R&Bsta, progressiivisesta rockista ja afrikkalaisesta rytmimusiikista. Markin itse sanoo, että musiikkinsa avulla hän tutkii esimerkiksi sellaisia teemoja kuten rakkaus, ksenofobia, toivo, yksinäisyys ja veljeys. Näitä syvällisiä, vakaviakin ja Markinin omassa elämässä läsnä olevia aiheita artisti lähestyy rehellisen tulkinnan kautta. Markinin ura lähti kovaan nousukiitoon 2019 julkaistun FOLK albumin myötä. Markin keräsi hyllyynsä niin kaksi Emma-pystiä, Teosto-palkinnon kuin myös Vuoden merkittävin artisti – palkinnon (Femma-Femma) Femma Gaalassa sekä Vuoden albumi -palkinnon Indie Awardseissa. Markinin kesäkuussa 2021 ilmestynyt, musiikin eri genrejä erittäin tyylitajuisesti yhdistelevä kakkosalbumi NOIR jatkoi debyyttialbumin viitoittamalla tiellä: kriitikoiden ylistämä, todellinen arvostelumenestys NOIR poiki Markinille Emma-ehdokkuuden Vuoden rock- kategoriassa. Myös kansainvälinen media ja musiikkikenttä on noteerannut Markinin. Hänestä ovat kirjoittaneet mm. NPR, American Songwriter, KEXP, Fault Magazine, Afropunk, Complex, Clash Magazine sekä CQ Japan. Liverintamalla menestysalbumit ovat vieneet Markinin kotimaisten festivaalien ja klubien lisäksi myös ympäri Eurooppaa. Tällä hetkellä Markin työstää kolmatta albumiaan tuottaja Totte Rautiaisen kanssa. Uusi PUMP – nimeä kantava albumi julkaistaan syksyllä 2024. Albumin toisella singlelohkaisulla Glow Markin kisasi myös vuoden 2024 Uuden musiikin kilpailussa. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta. Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .