1343 result(s) found for "KULT"

Jotuni image
Jotuni
Anneli Kanto ‒ Heini TolaJotuniTarina huojuvan talon asukkaistaAnneli Kannon ja Heini Tolan tuore draama Jotuni kertoo Maria Jotunista, aikansa kohukirjailijasta ja hänen myrskyisestä avioliitostaan.On lahjakas nainen, joka osaa ja uskaltaa kirjoittaa suoraan, mitä ajattelee.On nainen, joka haluaa rakkautta, mutta ei avioliittoa.On kaksi vahvatahtoista ihmistä, myrkyllinen avioliitto, sairaalloista mustasukkaisuutta, rakkaudettomuutta ja väkivaltaa.On kulttuurikoti, jonka kulissien takana viruvat vankeina niin lapset kuin aikuiset.On kirjailija, joka vannoo, ettei koskaan kirjoita elämästään.On elämä, joka pakottaa kirjoittamaan.On rehellisen raadollinen romaani, joka on vähällä joutua unholan yöhön.On tarina, jota kuolemakaan ei saa vaikenemaan.Maria Jotunin (1880–1943) tunnetuimmat näytelmät tulkittiin aikoinaan kevyiksi komedioiksi, mutta kirjailija itse piti niitä purevina satiireina naisen asemasta, vallankäytöstä, julmuudesta, tekopyhyydestä ja loputtomasta ahneudesta. Kansallisteatterissa esitetty Tohvelisankarin rouva (1924) herätti niin suuren skandaalin, että koko teatterin olemassaolo joutui vaakalaudalle.Näytelmä perustuu historiallisiin tosiasioihinMaria Jotunin ja hänen aviomiehensä, kirjallisuudentutkija Viljo Tarkiaisen (1879–1951) vaikea avioliitto on pysynyt puheenaiheena aina siitä lähtien, kun Jotunin postuumisti julkaistu Huojuva talo (1963) aiheutti kirjallisen sensaation.Anneli Kannon ja Heini Tolan yhteistyönä syntynyt Jotuni on koskettava kuvaus taiteilijan kivisestä tiestä ja onnettomasta perheestä. Faktoista ammentava, mutta fiktioksi kirjoitettu Jotuni ei rakentele kohteistaan kultaisia patsaita palvottaviksi, vaan näyttää ihmisen kokonaisuudessaan: hyvässä ja pahassa, herkkänä, kauniina ja katkerana.Ohjaaja-dramaturgi Heini Tola on tehnyt vaikuttavan uran suomalaisen teatterin parissa. Menestyksekkään ohjaajanuransa ohella Tola on toiminut Teatteri Avoimien Ovien pitkäaikaisena johtajana. Kirjailija Anneli Kannon laajaan tuotantoon kuuluu niin historiallisia romaaneja, näytelmiä kuin lasten- ja nuortenkirjojakin. Hänen proosateoksistaan on dramatisoitu kiitettyjä teatteriesityksiä. Kannon ja Tolan yhteisyönä ovat aiemmin syntyneet muun muassa näytelmät Erottaja 1917‒18 (2017), Pala palalta pois ‒ Äiti, Tytär ja Alzheimer (2015) sekä Fredrika R. (2007), jotka kaikki esitettiin Teatteri Avoimissa Ovissa.Jotunin nimiroolissa esiintyy Sari Puumalainen, ja Tarkiaisen roolin esittää Antti Pääkkönen. Pariskunnan lapsina nähdään Ilja Peltonen ja Heikki Pitkänen sekä perheen palvelijana vieraileva näyttelijä Anna Airola.Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 10.9.2025TyöryhmäRooleissa Anna Airola, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Sari Puumalainen ja Antti PääkkönenMuusikko Salla MarkkanenOhjaus Heini Tola Lavastussuunnittelu Katri Rentto Pukusuunnittelu Tarja Simone Musiikki Salla Markkanen Koreografinen konsultaatio Marjo Kuusela Valosuunnittelu Kare Markkola Videosuunnittelu Paula Lehtonen Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
Hyenans dagar image
Hyenans dagar
Saara TurunenHYENANS DAGARHyenans dagar baserar sig delvis på Saara Turunens roman med samma nam.Föreställningen skildrar en kvinnas erfarenhet av fertilitetsbehandlingar och vägen till att få barn. Med ett dokumentärartat grepp skildras en tidsperiod i livet där gränsen mellan det privata och det samhälleliga suddas ut. Under ytan behandlar verket frågor om kroppslighet, kontroll och att alltid behöva klara sig själv. Dramat utspelar sig inte bara på scenen, utan också i åskådarens egna tankar och reflektioner. Föreställningen ger inga färdiga svar, utan bjuder istället på scener och ögonblick som publiken får tolka på sitt eget sätt.Musiken och bildspråket spelar en central roll, precis som i Saara Turunens tidigare föreställningar.Hyenans dagar riktar sig till alla som någonsin strävat efter något, upplevt motgångar eller kastats in i en okänd värld.******Hyenans dagar (Hyeenan päivät) perustuu osittain Saara Turusen samannimiseen romaaniin.Teos uppoutuu erääseen lisääntymiskertomukseen, se valottaa yhden naisen tarinaa hedelmöityshoidoista lapsen saamiseen. Esitys on raportinomainen seurantakertomus sekä yhden ajanjakson kuvaus, jossa yksityinen ja yhteiskunnallinen risteytyvät ja menevät sekaisin. Pinnan alla teos käsittelee kehollisuutta, kontrollia ja pärjäämisen kulttuuria. Draama sijaitsee kuvien ulkopuolella, osittain katsojan omassa mielessä. Esitys ei tarjoile valmiita vastauksia, pikemminkin se vain näyttää kohtauksia, hetkiä ja tilanteita, joista katsoja voi tehdä omat tulkintansa.Kuten Turusen aiemmissakin töissä, myös Hyenans dagar -esityksessä musiikilla ja kuvallisuudella on keskeinen osansa.Hyenans dagar on suunnattu kaikille, jotka ovat joskus tavoitelleet jotakin, kohdanneet vaikeuksia tai tulleet sysätyiksi itselleen tuntemattomaan maailmaan.Aktörer: Kreeta Salminen, Elmer Bäck, Katja Küttner, Pia Runnakko, Alexander WendelinManus och regi: Saara TurunenÖversättning: Kasimir KoskiScenografi: Milja AhoDräktdesign: Liisa PesonenLjusdesign: Ainu PalmuLjuddesign: Tuuli KyttäläMaskdesign: Jaana NykänenDramaturg: Ari-Pekka Lahti
Perillä (koululaisnäytös) image
Perillä (koululaisnäytös)
Jukka Heinänen – Moe Mustafa Perillä Koskettava tarina pienistä ja suurista elämänmuutoksista Me kaikki kaipaamme turvapaikkaa – seiniä, jotka suojaavat tuulelta ja pakkaselta, mutta ennen kaikkea meille rakkaita ihmisiä, jotka tekevät turvapaikasta kodin.  Elämä on kuitenkin liikettä, ja joskus remonttimiehen leka iskeytyy toden teolla seinään ja muutoksen voima ravistelee pientä ihmistä perustuksia myöten. Perillä sijoittuu tavalliseen suomalaiseen kerrostaloon, jonka seinien sisällä asukkaat käyvät parin viikon aikana läpi pieniä ja suuria elämänmuutoksia. Tutut kuviot menevät uusiksi, kun nuori mies muuttaa ensimmäistä kertaa omilleen, perheen ainoa lapsi muuttaa kotoa, puolisosta kuoriutuu esiin uusia puolia ja seinät alkavat murentua kotiinsa linnoittautuneen ympäriltä. ”Musta tuntuu, että mä katoan johonkin. Voitko ottaa mua kädestä?” Perillä on uusi kotimainen näytelmä monikielisestä ja monikulttuurisesta Suomesta. Näytelmässä puhutaan useita kieliä seinien sisä- ja ulkopuolilla, aivan niin kuin useimmissa ihmisolentojen asuttamissa kerrostaloissa tänä päivänä.   “Elämä on liikettä – se sysää meidät liikkeelle ja kehottaa tarttumaan hetkeen. Joskus elämä vaatii jättämään sen, mikä on tuttua ja turvallista. Juuri kun kuvittelimme päässeemme perille, tuuli alkaa puhaltaa uudelleen ja pakottaa meidät jatkamaan matkaa. Esityksessämme jokainen hahmo joutuu ottamaan askeleen kohti jotain henkilökohtaista – kohti omaa tilaa ja omia vastauksiaan”, ohjaaja Heta Haanperä kertoo. TekijätKäsikirjoitus: Jukka Heinänen ja Moe Mustafa Ohjaus: Heta Haanperä Puku-, kampaus- ja maskeeraussuunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila Valosuunnittelu: Elina Romppainen Äänisuunnittelu: Rauno Paananen Rooleissa Youssef Asad Alkhatib, Henri Halkola, Mirjami Kukkola, Joose Mikkonen, Moe Mustafa, Aki Pelkonen ja Merja Pietilä Kesto: noin kaksi tuntia sisältäen väliajanIkäsuositus: 12 vuotta Esityskielet: suomi, englanti, arabia
Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset image
Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset
Tiina Puumalainen ‒ Hanna SuutelaKaarlo Bergbomin kootut kärsimyksetHuwi-näytelmäKurjet-menestysesityksen tekijöiden Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan historiallinen draamakomedia Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset sukeltaa suomenkielisen teatterin kiehtoviin varhaisvaiheisiin. Historiallinen komedia kertoo Kansallisteatterin ensimmäisestä ensi-illasta avajaisvuonna 1902.Suuri päivä on koittava huhtikuussa 1902: suomenkielisen sivistyksen kulmakivi, Suomalainen Teatteri, saa vihdoin oman rakennuksen! Avajaisjuhlan aattona ovat valmistelut tosin vielä pahasti kesken niin ohjelmiston kuin teatteritalon osalta.Teatterinjohtajat Kaarlo ja Emilie Bergbom saavat kaiken kukkuraksi tietoonsa, että painoasiain ylihallituksen virkamies on saapumassa tarkastuskäynnille. Tämä tietää ongelmia, sillä virkaintoisten byrokraattien kanssa ei pelleillä. Jos lupaa ei saada sensuuriviranomaisilta, ei uhkana ole vain avajaistilaisuuden peruminen, vaan vaakalaudalla on koko teatterin tulevaisuus. Asia päätetään salata henkilökunnalta, joten pian sen tietävät kaikki.Näin viihdyttävää esitystä suomalaisesta teatterihistoriasta et ole ennen nähnyt!Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset on hilpeänhaikea ylistyslaulu teatterille ja suomenkieliselle kulttuurille. Musiikkia, visuaalista teatteria ja koreografiaa mielikuvitukselliseksi spektaakkeliksi yhdistävä esitys marssittaa näyttämölle enemmän tai vähemmän tunnettuja historian merkkihenkilöitä, jotka taistelivat sivistyksen puolesta sortokauden Suomen vihamielisessä ilmapiirissä.Tutkimuskirjallisuudesta inspiroitunut mutta fantasian siivin lentävä näyttämöteos kohdistaa valokeilan niin arkkidiiva Ida Aalbergiin ja näyttelijä-pedagogi Kaarola Avellaniin kuin myös jokapaikanhöylä Jalmari Finneen ja vapaaherra Sebastian Gripenbergiin. Erityisen puheenvuoron saa taustalle jättäytynyt, mutta vaikuttajana olennainen Emilie Bergbom. Luvassa on näyttelijäntyön riemujuhlaa ja kenties kaikkien aikojen viihdyttävin esitys suomalaisesta teatterihistoriasta.Tiina Puumalaisen ohjaaman esityksen lavastuksen on suunnitellut Teppo Järvinen. Puumalaisen ja Järvisen perustama The Wild Company -teatterikollektiivi on tunnettu ja tunnustettu kokonaisvaltaisesta näyttämöestetiikastaan.Kantaesitys Suurella näyttämöllä 2.4.2025TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Maria Kuusiluoma, Linnea Leino, Petri Liski, Esa-Matti Long, Harri Nousiainen, Sari Puumalainen, Carl-Kristian Rundman, Paula Siimes, Timo Tuominen ja Juha VarisMuusikko Joakim BerghällOhjaus Tiina Puumalainen Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Heli Hynynen Musiikki Joakim Berghäll Valosuunnittelu Kalle Ropponen Äänisuunnittelu Esa Mattila Koreografia Osku Heiskanen Naamioinnin suunnittelu Anna Pelkonen
Yllätysvieras image
Yllätysvieras
YLLÄTYSVIERASPeter (Aimo Räsänen) ja Debbie (Petra Ahola) ovat juhlistamassa 20-vuotista avioliittoaan risteilyllä ja samalla nauttivat irtiotosta kiukuttelevista teineistään. Laivalla he tutustuvat Elsaan (Satu Silvo), joka ystävällisyydestään huolimatta huokuu jotakin hämmentävää ja outoa. Yhteystiedot vaihdetaan, sillä olisihan se kai mukava nähdä toistekin.Kotona ”puhtoisessa lähiössä” Elsa ilmestyy yllättäen Peterin ja Debbien kotiovelle. Vaikka onkin ilmaantunut todisteita Elsaan liittyvistä, hiuksia nostattavista kauheuksista, heidän hyvä luontonsa estää häätämästä vierasta, sillä joskus suoraan sanominen on vain liian epäkohteliasta.Muun muassa TV-sarja Uuden Sherlockin kirjoittajana tunnetun Steven Moffatin uutuuskomedia kuvaa hulvattomasti ihmisten loputonta kohteliaisuutta ja hyväntahtoisuutta. Panu Raipian ohjaamassa yllätyksiä vilisevässä ilottelussa nähdään muissa rooleissa mm. Idalilja Raipia, Jere Riihinen ja Aku SajakorpiKesto n. 2 h 10 min. sis. väliajanKÄSIKIRJOITUS Steven MoffatSUOMENNOS Reita LounatvuoriOHJAUS Panu RaipiaLAVASTUS Oskari LöytönenPUKUSUUNNITTELU Kaisa SavolainenHinnatPeruslippu 46,50 €Eläkeläinen 44,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 €Työtön 41,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & Dinner Teatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen.Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantaitHerkullinen ja runsas noutopöytämme on katettuna myös yksittäisille katsojillemme valikoituina lauantai-esityspäivinä. Seisovan pöydän antimista voi tuolloin nauttia päivä- ja iltaesitysten välissä.Ruokailun voi lisätä jo ostetun teatterilipun yhteyteen myös jälkeenpäin. Lisätiedot ja varaukset Lipputoimistostamme, puh. 0207 288 388 / liput@komediateatteri.fi.Paketin hinta on esityskohtainen ja sisältää esityksen lipun, ruokailun ja vaatesäilytyksen. Pelkän noutopöydän osuus erikseen ostettuna on 33 €.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantait löytyvät täältä.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!Joustolippu Viiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388.Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
HKI Skepu Fest VII image
HKI Skepu Fest VII
Pohjoismaiden ainoa skatepunkkiin keskittyvä HKI Skepu Fest tulee taas ja kokoaa skepukansan festarikesän päätösjuhlaan Helsingin Suvilahteen. Järjestyksessään jo seitsemännet HKI Skepu Festit järjestetään jälleen Tiivistämöllä 19.- 20.9.2025. Melodiseen punkrockiin keskittyvässä, ikärajattomassa tapahtumassa nähdään tänä vuonna 8 kovaa kotimaista ja 4 kansainvälistä artistia, joista tunnetuin lienee 90-luvulta saakka yleisöä ympäri maailman villinnyt Satanic Surfers, sekä muuta oheisohjelmaa. Festivaaleilla esiintyy: Satanic Surfers, Lastkaj 14, Meloball, Mistakes Were Made, One Hidden Frame, Nowhere, Bucket, Suntrace, May 7th, Liane, NLK Oldbones, Korupuhe + akustisia esiintyjiä. Perjantai 19.9.Ovet klo 18, showtime 18:00-00:00 Lauantai 20.9.Ovet klo klo 16, showtime 16:00-00:30 Tapahtumassa on erillinen anniskelualue (K18). Tapahtumassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Nähdään Suvilahdessa! Facebook | Instagram | YoutubeKaikki liput vaihdetaan rannekkeisiin. Eteispalvelumaksu 3 €. EsteettömyysAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: KylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: KylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: Kyllä Lisätietoja esteettömyydestä: tiivistamo.fi/esteettömyys *** Tiivistämö sijaitsee keskellä Suvilahden festari- ja kulttuurialuetta, 300 metrin päässä Kalasataman metro-asemalta. Reittiopas: https://bit.ly/2YoEms0 Google maps: https://bit.ly/2E2XGDi
VON HERTZEN BROTHERS ACOUSTIC VOL. 2 - TOUR 2025 image
VON HERTZEN BROTHERS ACOUSTIC VOL. 2 - TOUR 2025
VON HERTZEN BROTHERS AKUSTISELLE ERIKOISKIERTUEELLE ENSI SYKSYNÄ Maamme musiikkikentän ykkösnimien joukkoon asemansa sementoinut Von Hertzen Brothers käynnistää Suomea halkovan Acoustic Vol. 2 -kiertueensa syyskuussa. Yhteensä 13 paikkakuntaa kattavalla erikoiskiertueella kuullaan rakastetun yhtyeen monipuolista tuotantoa uudessa valossa. Settilista tarjoaa tuoreita akustisia sovituksia yhtyeen tunnetuimmista hiteistä sekä harvemmin yleisölle esitettyjä yllätyksiä. Intiimiä keikkakokemusta rikastuttavat kappaleiden taustoja syventävät tarinat. Veljesten Mikko, Kie ja Jonne von Hertzenin lisäksi kokoonpanossa vaikuttaa myös multi-instrumentalisti Markus Pajakkala. Lipunmyynti käynnistyy kunkin esiintymispaikan lipunmyyntikanavissa tiistaina 15. huhtikuuta klo 9.Von Hertzen Brothersin ensimmäisen kerran syksyllä 2023 toteutunut, ylisanoja kerännyt akustinen kiertue oli lähes kaikilla paikkakunnilla loppuunmyyty. ”Akustisille keikoille valitsemme mukaan myös harvemmin esitettyjä, ehkä paremmin konserttisaleihin kuin rokkiklubeille sopivia VHB-kappaleita vuosien varrelta. Tällä kertaa painotamme valintoja, jotka eivät olleet mukana vuoden 2023 kiertueen setissä. Tarinoimme myös syntyjä syviä biisien taustoista – siitä jäi viimeksi erityisen hauska ja yhteisöllinen fiilis”, kertoo kitaristi Kie von Hertzen.Mikko von Hertzen täydentää: ”Meidän tapauksessa acoustic tarkoittaa sitä, että soitetaan laajemmalla instrumentaatiolla kuin yleensä – mutta täydellä fiiliksellä. Se on varmaa, että pyllyt tahtoo nousta penkistä sekä lavalla että yleisössä!”Von Hertzen Brothers on uransa aikana julkaissut yhdeksän studioalbumia, kokoelmalevyn ja livealbumin sekä keikkaillut aktiivisesti niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Yhtyeen uusin albumi In Murmuration ilmestyi marraskuussa 2024.
Hyenans dagar image
Hyenans dagar
Saara TurunenHYENANS DAGARHyenans dagar baserar sig delvis på Saara Turunens roman med samma nam.Föreställningen skildrar en kvinnas erfarenhet av fertilitetsbehandlingar och vägen till att få barn. Med ett dokumentärartat grepp skildras en tidsperiod i livet där gränsen mellan det privata och det samhälleliga suddas ut. Under ytan behandlar verket frågor om kroppslighet, kontroll och att alltid behöva klara sig själv. Dramat utspelar sig inte bara på scenen, utan också i åskådarens egna tankar och reflektioner. Föreställningen ger inga färdiga svar, utan bjuder istället på scener och ögonblick som publiken får tolka på sitt eget sätt.Musiken och bildspråket spelar en central roll, precis som i Saara Turunens tidigare föreställningar.Hyenans dagar riktar sig till alla som någonsin strävat efter något, upplevt motgångar eller kastats in i en okänd värld.******Hyenans dagar (Hyeenan päivät) perustuu osittain Saara Turusen samannimiseen romaaniin.Teos uppoutuu erääseen lisääntymiskertomukseen, se valottaa yhden naisen tarinaa hedelmöityshoidoista lapsen saamiseen. Esitys on raportinomainen seurantakertomus sekä yhden ajanjakson kuvaus, jossa yksityinen ja yhteiskunnallinen risteytyvät ja menevät sekaisin. Pinnan alla teos käsittelee kehollisuutta, kontrollia ja pärjäämisen kulttuuria. Draama sijaitsee kuvien ulkopuolella, osittain katsojan omassa mielessä. Esitys ei tarjoile valmiita vastauksia, pikemminkin se vain näyttää kohtauksia, hetkiä ja tilanteita, joista katsoja voi tehdä omat tulkintansa.Kuten Turusen aiemmissakin töissä, myös Hyenans dagar -esityksessä musiikilla ja kuvallisuudella on keskeinen osansa.Hyenans dagar on suunnattu kaikille, jotka ovat joskus tavoitelleet jotakin, kohdanneet vaikeuksia tai tulleet sysätyiksi itselleen tuntemattomaan maailmaan.Aktörer: Kreeta Salminen, Elmer Bäck, Katja Küttner, Pia Runnakko, Alexander WendelinManus och regi: Saara TurunenÖversättning: Kasimir KoskiScenografi: Milja AhoDräktdesign: Liisa PesonenLjusdesign: Ainu PalmuLjuddesign: Tuuli KyttäläMaskdesign: Jaana NykänenDramaturg: Ari-Pekka Lahti
Perillä image
Perillä
Jukka Heinänen – Moe Mustafa Perillä Koskettava tarina pienistä ja suurista elämänmuutoksista Me kaikki kaipaamme turvapaikkaa – seiniä, jotka suojaavat tuulelta ja pakkaselta, mutta ennen kaikkea meille rakkaita ihmisiä, jotka tekevät turvapaikasta kodin.  Elämä on kuitenkin liikettä, ja joskus remonttimiehen leka iskeytyy toden teolla seinään ja muutoksen voima ravistelee pientä ihmistä perustuksia myöten. Perillä sijoittuu tavalliseen suomalaiseen kerrostaloon, jonka seinien sisällä asukkaat käyvät parin viikon aikana läpi pieniä ja suuria elämänmuutoksia. Tutut kuviot menevät uusiksi, kun nuori mies muuttaa ensimmäistä kertaa omilleen, perheen ainoa lapsi muuttaa kotoa, puolisosta kuoriutuu esiin uusia puolia ja seinät alkavat murentua kotiinsa linnoittautuneen ympäriltä. ”Musta tuntuu, että mä katoan johonkin. Voitko ottaa mua kädestä?” Perillä on uusi kotimainen näytelmä monikielisestä ja monikulttuurisesta Suomesta. Näytelmässä puhutaan useita kieliä seinien sisä- ja ulkopuolilla, aivan niin kuin useimmissa ihmisolentojen asuttamissa kerrostaloissa tänä päivänä.   “Elämä on liikettä – se sysää meidät liikkeelle ja kehottaa tarttumaan hetkeen. Joskus elämä vaatii jättämään sen, mikä on tuttua ja turvallista. Juuri kun kuvittelimme päässeemme perille, tuuli alkaa puhaltaa uudelleen ja pakottaa meidät jatkamaan matkaa. Esityksessämme jokainen hahmo joutuu ottamaan askeleen kohti jotain henkilökohtaista – kohti omaa tilaa ja omia vastauksiaan”, ohjaaja Heta Haanperä kertoo. TekijätKäsikirjoitus: Jukka Heinänen ja Moe Mustafa Ohjaus: Heta Haanperä Puku-, kampaus- ja maskeeraussuunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila Valosuunnittelu: Elina Romppainen Äänisuunnittelu: Rauno Paananen Rooleissa Youssef Asad Alkhatib, Henri Halkola, Mirjami Kukkola, Joose Mikkonen, Moe Mustafa, Aki Pelkonen ja Merja Pietilä Kesto: noin kaksi tuntia sisältäen väliajanIkäsuositus: 12 vuotta Esityskielet: suomi, englanti, arabia
Titanique-musikaaliparodia image
Titanique-musikaaliparodia
TITANIQUE-MUSIKAALIPARODIAMikään ei voi tulla Jackin ja Rosen väliin - paitsi Celine Dion! Oletko koskaan miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos Celine Dion olisi itse astunut Titanicin kyytiin? No emme mekään, mutta nyt se selviää! Ainakin viulistit saavat väistyä, sillä niiden sijasta kuulemme musikaaliversioita Celine Dionin rakastetuista hiteistä, kuten My Heart Will Go On, All By Myself ja I Drove All Night, niin suomeksi kuin englanniksikin. Tämä esitys on täynnä suuria eleitä, yllättäviä kohtaamisia, liioiteltuja tunteita sekä syvänmeren kimallusta!Palkittu Titanique-musikaaliparodia on paitsi parodia Titanic-elokuvasta myös kunnianosoitus Celine Dionin ikoniselle musiikille. Maailmalla suuren suosion saanut musikaali yhdistää elokuvan tunnetun tarinan ja Dionin suuria tunteita herättävät balladit toisiinsa jäätävän hauskalla ja itseironisella tavalla. Lavalla seilaavat tutut Titanic-elokuvan hahmot aivan uudessa valossa, eivätkä parodisen suurennuslasin alta pakene muutkaan aikamme yllättävät kulttuuri-ilmiöt! Lavalle ankkuroi itsensä seitsemän näyttelijän huikea kaarti: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija Siljander.Hyppää kyytiin ja anna Titanique-musikaaliparodian iskeä tajuntaasi kuin jäävuori laivaan! Tämän valtamerialuksen neitsytmatka koittaa syksyllä 2025!ps. Paikka pelastusveneessä ei sisälly lipun hintaan…Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)Ikäsuositus: yli 12 v.Jäiden lähtö:Riihimäen Teatterissa 18.9.2025, esitykset 15.11.2025 asti.Aleksanterin teatterissa 25.9.2025, esitykset 13.12.2025 asti.sekä Tampereen Komediateatterissa keväällä 2026Lavalla: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija SiljanderKäsikirjoitus: Marla Mindelle, Constantine Rousouli, Tye BlueMusiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset: Nicholas James Connell Ohjaus: Olka HorilaTekstin käännös: Katja PeacockLaulujen käännös: Hanna KailaMusiikkituotanto: Joona KukkolaKapellimestari: Maritta MannerKoreografia: Osku HeiskanenLavastus- ja videosuunnittelu: Janne TeivainenPukusuunnittelu: Jarkko ValteeTarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-AutioMaskien ja kampausten suunnittelu: Niko SahlmanValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Fabian MäkiläTuotantoassistentti: Janita JuvonenPukuompelu: Minna KiiskinenLavasterakennus: Petri Mäkelä / Lavasteverstas Graniitti Oy Julistekuva: Nils Krogell Tuotanto: Aleksanterin teatteri, Riihimäen Teatteri ja Tampereen Komediateatteri Esitetään yhteistyössä Music Theatre Internationalin kanssa
Strömsö image
Strömsö
Red Nose CompanySTRÖMSÖ • Premiär 13.5.2025 på Lilla Teatern, Georgsgatan 30• Längd ca 2h inkl. paus• Genre: Musikteater, komedi, satir, clownteater• Föreställningsspråket är svenska, föreställningen textas till finska. Strömsö är en festlig föreställning om allt som är fel i livet, samhället och fiktionen. Men ingen fara – på den här scenen gör man verklighetsflykten till en konstform; de olyckliga sluten korrigeras och en ny, skön värld skapas, där allt går som på Strömsö! Eller? Kan konsten faktiskt förändra verkligheten och vad ligger egentligen bakom längtan efter Landet som icke är?  Prisbelönta Red Nose Company är en av Finlands mest uppskattade turnéteatrar som nu gör sin första svenskspråkiga premiär. För regin står Marielle Eklund-Vasama, vars förra clownuppsättning Babylon var en 5-stjärnig fullträff. På scen ser vi den skönsjungande duon Stella Laine – Marika Westerling, som båda gör sin clowndebut i Red Nose Company. Musiken är komponerad och framförd av Petri Tiainen. Pjäsen lånar fritt från både en och annan känd klassiker, och för första gången i Red Nose Companys 20-åriga, nyskapande teaterhistoria får vi även höra clowner sjunga opera! Slutet gott – allting gott! Föreställningsspråket är svenska. Föreställningen textas till finska. Produktionen har fått understöd av Alfred Kordelins stiftelse, Konstsamfundet, Stiftelsen Tre Smeder, Svenska kulturfonden, Thurings stiftelse och Understödsstiftelsen för Arbetets Vänner ******* Superpositiivinen musiikkiteatteriesitys, jonka loppu on takuuvarmasti onnellinen! Strömsö on hilpeä esitys kaikesta siitä, mikä on pielessä – elämässä, yhteiskunnassa ja fiktiossa. Mutta ei syytä huoleen! Nyt eskapismista tehdään taidetta: tarinoiden onnettomat loput korjataan, tuloksena uusi, uljas maailma, jossa kaikki menee niin kuin Strömsössä! Vai meneekö? Voidaanko taiteella todella muuttaa maailmaa, ja mikä oikeastaan saa kaipaamaan Maahan jota ei ole (Södergran). Palkittu Red Nose Company on Suomen arvostettu kiertueteatteri, joka tekee nyt ensimmäisen ruotsinkielisen ensi-iltansa. Ohjauksesta vastaa Marielle Eklund-Vasama, jonka edellinen klovniesitys Babylon oli viiden tähden hitti. Lavalla nähdään upeasti laulava duo Stella Laine – Marika Westerling, jotka debytoivat Red Nose Companyn riveissä. Musiikin on säveltänyt Petri Tiainen, joka myös soittaa esityksissä. Käsikirjoitus lainaa vapaasti useammastakin tunnetusta klassikosta, ja ensimmäistä kertaa Red Nose Companyn 20-vuotisessa historiassa tullaan kuulemaan myös oopperaa laulavia klovneja! Loppu hyvin – kaikki hyvin! Esityskieli on ruotsi. Esitys tekstitetään suomeksi. Esityksen valmistamista ovat tukeneetAlfred Kordelinin säätiö, Konstsamfundet, Stiftelsen Tre Smeder, Svenska kulturfonden, Thurings Stiftelse sekä Understödsstiftelsen för Arbetets Vänner
Nälkävuosi image
Nälkävuosi
Aki Ollikainen – Oxi Koskelainen  NälkävuosiVisiönääristä selviytymistä dystooppisessa lähitulevaisuudessa Eletään vuotta 20X6 ja Suomessa on puhjennut ensimmäinen kansallinen vesikriisi, kun kyberhyökkäys on saastuttanut kaiken pohjaveden. Seuraa suurin nälänhätä sitten 1800-luvun suurten nälkävuosien. Kriisissä yhteiskunta jakautuu yhä raadollisemmin voittajiin ja häviäjiin. Kodin luhistuessa Marjan ja hänen lastensa on lähdettävä vimmaiselle retkelle, jossa hätä ja haavekuvat kerrostuvat. Spekulatiivinen sci-fi-tarina tempaa katsojan mukaansa julman kauniiseen maailmaan, jossa ihmiset, köyhistä selviytyjistä vaikutusvaltaisiin ja etuoikeutettuihin, taistelevat eloonjäämisestä äärimmäisissä olosuhteissa. Vaikka puute ja kylmyys koettelevat, ihmiset löytävät voimaa toisistaan.Nälkävuosi on eeppinen ja ihon alle menevä teos elämänhalusta, rakenteiden hauraudesta, yhteiskunnallisesta epätasa-arvoisuudesta ja kamppailun tarpeellisuudesta. Teos perustuu Aki Ollikaisen vuonna 2012 ilmestyneeseen samannimiseen romaaniin. Sen sovittaa ja ohjaa Oulun teatteriin Oxi Koskelainen. Teoksen maailma rakentuu Oulun teatterissa ennennäkemättömillä keinoilla. Syvyysvaikutelmaltaan pitkälle viety lavastus ja siihen projisoidut visuaalit luovat pienestä näyttämöstä lumoavan ja futuristisen tilan. Työryhmä luo immersoivan kokonaistaideteoksen, joka ammentaa inspiraationsa muun muassa videopelimaailmasta, käsitetaiteesta ja populaarikulttuurista.Aki Ollikaisen Nälkävuosi on vuonna 2012 julkaistu esikoisromaani, joka sai ilmestyessään laajasti kiitosta kriitikoilta ja lukijoilta. Kirja on saanut useita palkintoja ja tunnustuksia, muun muassa Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja Finlandia-palkintoehdokkuuden vuonna 2012 sekä Man Booker International -palkintoehdokkuuden englanninkielisellä käännöksellään White Hunger vuonna 2016. 
Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset image
Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset
Tiina Puumalainen ‒ Hanna SuutelaKaarlo Bergbomin kootut kärsimyksetHuwi-näytelmäKurjet-menestysesityksen tekijöiden Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan historiallinen draamakomedia Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset sukeltaa suomenkielisen teatterin kiehtoviin varhaisvaiheisiin. Historiallinen komedia kertoo Kansallisteatterin ensimmäisestä ensi-illasta avajaisvuonna 1902.Suuri päivä on koittava huhtikuussa 1902: suomenkielisen sivistyksen kulmakivi, Suomalainen Teatteri, saa vihdoin oman rakennuksen! Avajaisjuhlan aattona ovat valmistelut tosin vielä pahasti kesken niin ohjelmiston kuin teatteritalon osalta.Teatterinjohtajat Kaarlo ja Emilie Bergbom saavat kaiken kukkuraksi tietoonsa, että painoasiain ylihallituksen virkamies on saapumassa tarkastuskäynnille. Tämä tietää ongelmia, sillä virkaintoisten byrokraattien kanssa ei pelleillä. Jos lupaa ei saada sensuuriviranomaisilta, ei uhkana ole vain avajaistilaisuuden peruminen, vaan vaakalaudalla on koko teatterin tulevaisuus. Asia päätetään salata henkilökunnalta, joten pian sen tietävät kaikki.Näin viihdyttävää esitystä suomalaisesta teatterihistoriasta et ole ennen nähnyt!Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset on hilpeänhaikea ylistyslaulu teatterille ja suomenkieliselle kulttuurille. Musiikkia, visuaalista teatteria ja koreografiaa mielikuvitukselliseksi spektaakkeliksi yhdistävä esitys marssittaa näyttämölle enemmän tai vähemmän tunnettuja historian merkkihenkilöitä, jotka taistelivat sivistyksen puolesta sortokauden Suomen vihamielisessä ilmapiirissä.Tutkimuskirjallisuudesta inspiroitunut mutta fantasian siivin lentävä näyttämöteos kohdistaa valokeilan niin arkkidiiva Ida Aalbergiin ja näyttelijä-pedagogi Kaarola Avellaniin kuin myös jokapaikanhöylä Jalmari Finneen ja vapaaherra Sebastian Gripenbergiin. Erityisen puheenvuoron saa taustalle jättäytynyt, mutta vaikuttajana olennainen Emilie Bergbom. Luvassa on näyttelijäntyön riemujuhlaa ja kenties kaikkien aikojen viihdyttävin esitys suomalaisesta teatterihistoriasta.Tiina Puumalaisen ohjaaman esityksen lavastuksen on suunnitellut Teppo Järvinen. Puumalaisen ja Järvisen perustama The Wild Company -teatterikollektiivi on tunnettu ja tunnustettu kokonaisvaltaisesta näyttämöestetiikastaan.Kantaesitys Suurella näyttämöllä 2.4.2025TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Maria Kuusiluoma, Linnea Leino, Petri Liski, Esa-Matti Long, Harri Nousiainen, Sari Puumalainen, Carl-Kristian Rundman, Paula Siimes, Timo Tuominen ja Juha VarisMuusikko Joakim BerghällOhjaus Tiina Puumalainen Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Heli Hynynen Musiikki Joakim Berghäll Valosuunnittelu Kalle Ropponen Äänisuunnittelu Esa Mattila Koreografia Osku Heiskanen Naamioinnin suunnittelu Anna Pelkonen
Yllätysvieras image
Yllätysvieras
YLLÄTYSVIERASPeter (Aimo Räsänen) ja Debbie (Petra Ahola) ovat juhlistamassa 20-vuotista avioliittoaan risteilyllä ja samalla nauttivat irtiotosta kiukuttelevista teineistään. Laivalla he tutustuvat Elsaan (Satu Silvo), joka ystävällisyydestään huolimatta huokuu jotakin hämmentävää ja outoa. Yhteystiedot vaihdetaan, sillä olisihan se kai mukava nähdä toistekin.Kotona ”puhtoisessa lähiössä” Elsa ilmestyy yllättäen Peterin ja Debbien kotiovelle. Vaikka onkin ilmaantunut todisteita Elsaan liittyvistä, hiuksia nostattavista kauheuksista, heidän hyvä luontonsa estää häätämästä vierasta, sillä joskus suoraan sanominen on vain liian epäkohteliasta.Muun muassa TV-sarja Uuden Sherlockin kirjoittajana tunnetun Steven Moffatin uutuuskomedia kuvaa hulvattomasti ihmisten loputonta kohteliaisuutta ja hyväntahtoisuutta. Panu Raipian ohjaamassa yllätyksiä vilisevässä ilottelussa nähdään muissa rooleissa mm. Idalilja Raipia, Jere Riihinen ja Aku SajakorpiKesto n. 2 h 10 min. sis. väliajanKÄSIKIRJOITUS Steven MoffatSUOMENNOS Reita LounatvuoriOHJAUS Panu RaipiaLAVASTUS Oskari LöytönenPUKUSUUNNITTELU Kaisa SavolainenHinnatPeruslippu 46,50 €Eläkeläinen 44,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 €Työtön 41,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & Dinner Teatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen.Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantaitHerkullinen ja runsas noutopöytämme on katettuna myös yksittäisille katsojillemme valikoituina lauantai-esityspäivinä. Seisovan pöydän antimista voi tuolloin nauttia päivä- ja iltaesitysten välissä.Ruokailun voi lisätä jo ostetun teatterilipun yhteyteen myös jälkeenpäin. Lisätiedot ja varaukset Lipputoimistostamme, puh. 0207 288 388 / liput@komediateatteri.fi.Paketin hinta on esityskohtainen ja sisältää esityksen lipun, ruokailun ja vaatesäilytyksen. Pelkän noutopöydän osuus erikseen ostettuna on 33 €.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantait löytyvät täältä.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!Joustolippu Viiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388.Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
Titanique-musikaaliparodia image
Titanique-musikaaliparodia
TITANIQUE-MUSIKAALIPARODIAMikään ei voi tulla Jackin ja Rosen väliin - paitsi Celine Dion! Oletko koskaan miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos Celine Dion olisi itse astunut Titanicin kyytiin? No emme mekään, mutta nyt se selviää! Ainakin viulistit saavat väistyä, sillä niiden sijasta kuulemme musikaaliversioita Celine Dionin rakastetuista hiteistä, kuten My Heart Will Go On, All By Myself ja I Drove All Night, niin suomeksi kuin englanniksikin. Tämä esitys on täynnä suuria eleitä, yllättäviä kohtaamisia, liioiteltuja tunteita sekä syvänmeren kimallusta!Palkittu Titanique-musikaaliparodia on paitsi parodia Titanic-elokuvasta myös kunnianosoitus Celine Dionin ikoniselle musiikille. Maailmalla suuren suosion saanut musikaali yhdistää elokuvan tunnetun tarinan ja Dionin suuria tunteita herättävät balladit toisiinsa jäätävän hauskalla ja itseironisella tavalla. Lavalla seilaavat tutut Titanic-elokuvan hahmot aivan uudessa valossa, eivätkä parodisen suurennuslasin alta pakene muutkaan aikamme yllättävät kulttuuri-ilmiöt! Lavalle ankkuroi itsensä seitsemän näyttelijän huikea kaarti: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija Siljander.Hyppää kyytiin ja anna Titanique-musikaaliparodian iskeä tajuntaasi kuin jäävuori laivaan! Tämän valtamerialuksen neitsytmatka koittaa syksyllä 2025!ps. Paikka pelastusveneessä ei sisälly lipun hintaan…Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)Ikäsuositus: yli 12 v.Jäiden lähtö:Riihimäen Teatterissa 18.9.2025, esitykset 15.11.2025 asti.Aleksanterin teatterissa 25.9.2025, esitykset 13.12.2025 asti.sekä Tampereen Komediateatterissa keväällä 2026Lavalla: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija SiljanderKäsikirjoitus: Marla Mindelle, Constantine Rousouli, Tye BlueMusiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset: Nicholas James Connell Ohjaus: Olka HorilaTekstin käännös: Katja PeacockLaulujen käännös: Hanna KailaMusiikkituotanto: Joona KukkolaKapellimestari: Maritta MannerKoreografia: Osku HeiskanenLavastus- ja videosuunnittelu: Janne TeivainenPukusuunnittelu: Jarkko ValteeTarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-AutioMaskien ja kampausten suunnittelu: Niko SahlmanValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Fabian MäkiläTuotantoassistentti: Janita JuvonenPukuompelu: Minna KiiskinenLavasterakennus: Petri Mäkelä / Lavasteverstas Graniitti Oy Julistekuva: Nils Krogell Tuotanto: Aleksanterin teatteri, Riihimäen Teatteri ja Tampereen Komediateatteri Esitetään yhteistyössä Music Theatre Internationalin kanssa
Jotuni image
Jotuni
Anneli Kanto ‒ Heini TolaJotuniTarina huojuvan talon asukkaistaAnneli Kannon ja Heini Tolan tuore draama Jotuni kertoo Maria Jotunista, aikansa kohukirjailijasta ja hänen myrskyisestä avioliitostaan.On lahjakas nainen, joka osaa ja uskaltaa kirjoittaa suoraan, mitä ajattelee.On nainen, joka haluaa rakkautta, mutta ei avioliittoa.On kaksi vahvatahtoista ihmistä, myrkyllinen avioliitto, sairaalloista mustasukkaisuutta, rakkaudettomuutta ja väkivaltaa.On kulttuurikoti, jonka kulissien takana viruvat vankeina niin lapset kuin aikuiset.On kirjailija, joka vannoo, ettei koskaan kirjoita elämästään.On elämä, joka pakottaa kirjoittamaan.On rehellisen raadollinen romaani, joka on vähällä joutua unholan yöhön.On tarina, jota kuolemakaan ei saa vaikenemaan.Maria Jotunin (1880–1943) tunnetuimmat näytelmät tulkittiin aikoinaan kevyiksi komedioiksi, mutta kirjailija itse piti niitä purevina satiireina naisen asemasta, vallankäytöstä, julmuudesta, tekopyhyydestä ja loputtomasta ahneudesta. Kansallisteatterissa esitetty Tohvelisankarin rouva (1924) herätti niin suuren skandaalin, että koko teatterin olemassaolo joutui vaakalaudalle.Näytelmä perustuu historiallisiin tosiasioihinMaria Jotunin ja hänen aviomiehensä, kirjallisuudentutkija Viljo Tarkiaisen (1879–1951) vaikea avioliitto on pysynyt puheenaiheena aina siitä lähtien, kun Jotunin postuumisti julkaistu Huojuva talo (1963) aiheutti kirjallisen sensaation.Anneli Kannon ja Heini Tolan yhteistyönä syntynyt Jotuni on koskettava kuvaus taiteilijan kivisestä tiestä ja onnettomasta perheestä. Faktoista ammentava, mutta fiktioksi kirjoitettu Jotuni ei rakentele kohteistaan kultaisia patsaita palvottaviksi, vaan näyttää ihmisen kokonaisuudessaan: hyvässä ja pahassa, herkkänä, kauniina ja katkerana.Ohjaaja-dramaturgi Heini Tola on tehnyt vaikuttavan uran suomalaisen teatterin parissa. Menestyksekkään ohjaajanuransa ohella Tola on toiminut Teatteri Avoimien Ovien pitkäaikaisena johtajana. Kirjailija Anneli Kannon laajaan tuotantoon kuuluu niin historiallisia romaaneja, näytelmiä kuin lasten- ja nuortenkirjojakin. Hänen proosateoksistaan on dramatisoitu kiitettyjä teatteriesityksiä. Kannon ja Tolan yhteisyönä ovat aiemmin syntyneet muun muassa näytelmät Erottaja 1917‒18 (2017), Pala palalta pois ‒ Äiti, Tytär ja Alzheimer (2015) sekä Fredrika R. (2007), jotka kaikki esitettiin Teatteri Avoimissa Ovissa.Jotunin nimiroolissa esiintyy Sari Puumalainen, ja Tarkiaisen roolin esittää Antti Pääkkönen. Pariskunnan lapsina nähdään Ilja Peltonen ja Heikki Pitkänen sekä perheen palvelijana vieraileva näyttelijä Anna Airola.Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 10.9.2025TyöryhmäRooleissa Anna Airola, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Sari Puumalainen ja Antti PääkkönenMuusikko Salla MarkkanenOhjaus Heini Tola Lavastussuunnittelu Katri Rentto Pukusuunnittelu Tarja Simone Musiikki Salla Markkanen Koreografinen konsultaatio Marjo Kuusela Valosuunnittelu Kare Markkola Videosuunnittelu Paula Lehtonen Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
Hyenans dagar image
Hyenans dagar
Saara TurunenHYENANS DAGARHyenans dagar baserar sig delvis på Saara Turunens roman med samma nam.Föreställningen skildrar en kvinnas erfarenhet av fertilitetsbehandlingar och vägen till att få barn. Med ett dokumentärartat grepp skildras en tidsperiod i livet där gränsen mellan det privata och det samhälleliga suddas ut. Under ytan behandlar verket frågor om kroppslighet, kontroll och att alltid behöva klara sig själv. Dramat utspelar sig inte bara på scenen, utan också i åskådarens egna tankar och reflektioner. Föreställningen ger inga färdiga svar, utan bjuder istället på scener och ögonblick som publiken får tolka på sitt eget sätt.Musiken och bildspråket spelar en central roll, precis som i Saara Turunens tidigare föreställningar.Hyenans dagar riktar sig till alla som någonsin strävat efter något, upplevt motgångar eller kastats in i en okänd värld.******Hyenans dagar (Hyeenan päivät) perustuu osittain Saara Turusen samannimiseen romaaniin.Teos uppoutuu erääseen lisääntymiskertomukseen, se valottaa yhden naisen tarinaa hedelmöityshoidoista lapsen saamiseen. Esitys on raportinomainen seurantakertomus sekä yhden ajanjakson kuvaus, jossa yksityinen ja yhteiskunnallinen risteytyvät ja menevät sekaisin. Pinnan alla teos käsittelee kehollisuutta, kontrollia ja pärjäämisen kulttuuria. Draama sijaitsee kuvien ulkopuolella, osittain katsojan omassa mielessä. Esitys ei tarjoile valmiita vastauksia, pikemminkin se vain näyttää kohtauksia, hetkiä ja tilanteita, joista katsoja voi tehdä omat tulkintansa.Kuten Turusen aiemmissakin töissä, myös Hyenans dagar -esityksessä musiikilla ja kuvallisuudella on keskeinen osansa.Hyenans dagar on suunnattu kaikille, jotka ovat joskus tavoitelleet jotakin, kohdanneet vaikeuksia tai tulleet sysätyiksi itselleen tuntemattomaan maailmaan.Aktörer: Kreeta Salminen, Elmer Bäck, Katja Küttner, Pia Runnakko, Alexander WendelinManus och regi: Saara TurunenÖversättning: Kasimir KoskiScenografi: Milja AhoDräktdesign: Liisa PesonenLjusdesign: Ainu PalmuLjuddesign: Tuuli KyttäläMaskdesign: Jaana NykänenDramaturg: Ari-Pekka Lahti
Tanssiteatteri MD: Tanssiva Muumilaakso image
Tanssiteatteri MD: Tanssiva Muumilaakso
Ympäri maailmaa kiertäneen ja palkitun kestosuosikin hersyvän pyöreät muumihahmot on kuin luotu tanssimaan. Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -teoksen pohjalta käsikirjoitetussa koreografiassa taidokas tanssi, musiikki ja visuaaliset elementit punovat kokonaisvaltaisen ja lumoavan maailman. Tanssin kielellä teos kertoo Janssonille tärkeistä teemoista, ystävyydestä, suvaitsevaisuudesta ja rohkeudesta olla oma itsensä.Tanssiva Muumilaakso -teos ja sen vuorovaikutteinen pikkusisar Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon esitettiin Shanghain EXPOSSA vuonna 2010 ja palkittiin myös Shanghai EXPO 2010 Kulttuuripalkinnolla. Tanssivan Muumilaakson 200. esitystä juhlittiin syyskuussa 2015 kiertueella Shanghai Children’s Art Theatressa Kiinassa. Nyt 2025 juhlistamme ensimmäisen muumitarinan Muumit ja suuri tuhotulva 80. juhlavuotta.Matka tanssivien Muumien kanssa jatkuu yhä. Hurraa! Onnea Muumit.Käsikirjoitus, ohjaus ja koreografia Samuli RoininenKäsikirjoitus, sävellys ja äänisuunnittelu Heikki MäenpääPukusuunnittelu ja visuaalinen toteutus Carmela WagerProjisointi- ja visuaalinen toteutus Sanna MalkavaaraValosuunnittelu Sari MayerLavasteiden toteutus Matias Palo ja Riina KuusistoPukujen toteutus Osk Työhuone HengariPeruukit ja hatut Anni HiroOrkesteri Heikki Mäenpää & Moominvalley Orchestra (Suomi), yhteistyössä Ringing Bells Rondo Club (Japani)Valokuvat Ari Ijäs © Moomin Characters™Tuotanto Tanssiteatteri MD sekä vastaava tuottaja Heikki MäenpääEsitysoikeudet Agency North / © Moomin Characters™Perustuu Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -teokseenKesto 60 minuuttiaSuositusikä yli 3-vuotiailleRyhmäliput vähintään 5 hengen ryhmille sekä pyörätuolipaikkojen varaus Tanssiteatteri MD:n lipunmyynnistä liput(a)tanssiteatterimd.fi / 050 556 6025. Tanssiteatteri MD:n lipunmyynti palvelee arkisin klo 12-16 ja 1h ennen esityksiä.Tanssiteatteri MD, Hällä-näyttämö, Hämeenkatu 25, 33200 Tamperehttps://tanssiteatterimd.fi/