1534 result(s) found for ""

Neljä pientä annosta
Yleisön rakastama esitys jo vuodesta 2013!Musiikkikomedia Neljä Pientä Annosta sisältää illallisen yhdelle ja kolme muuta naurattavaa elämystä. Martti Suosalo eläytyy rooleihin hovimestarista nuotinkääntäjään ja Iiro Rantala pianopedagogista sankarisolistiin. Lotta Kuusisto huolehtii proseduureista. Yleisön suosikkiesitystä on esitetty täysille katsomoille niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaakin.Neljästä hulvattomasta sketsistä koostuva esitys esittelee mm. Suosalon taipuisan roolihahmon Arvo Savelan, joka on näyttelijän alter ego: jäyhä suomalainen perusmies, joka ei todellakaan ole mikään puheiden pitäjä. Yksi annos taas nautitaan flyygelin äärellä, kun yleisö pääsee mukaan Iironin pianokouluun. Roisilla huumorilla sävytetty pikakoulutus vie pianonsoiton saloihin sekä flyygelin historiaan.Illallinen yhdelle puolestaan on uudenvuoden tv-klassikko vuodelta 1963. Kulttimaineessa Suomessakin olevassa sketsissä iäkäs Sofie-neiti juhlistaa syntymäpäiviään enemmän ja enemmän humaltuvan hovimestarinsa avustuksella.Kesto:1 h 30 min***www.kapsakki.fi
FI
50 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
73 views
Buy Ticket
Read More

Tanssiteatteri MD: Virne-Smirk
Olipa kerran maan tanssi ja laulu, arjen pieniä yksityiskohtia, luonto, nauru ja leikki.Mitä niistä tallentaisit aikakapseliin tulevaisuuden ihmisiä varten?Mullan hajun. Häävalssin askelkuvion. Siivekkäät ja hännäkkäät. Maassa mönkivät madot ja kuoriaiset. Lapsen virnistyksen vanhemmalle ja hymyn erityisen valon. Virne on ovelan optimistinen nykytanssiteos, jossa liike ja musiikki yhdessä kuvataiteilija Petri Sepän ilmeikkään piirrosjäljen kanssa luovat näyttämölle verevän ja rytmillisen maailman. Teosto-palkitun säveltäjä Minna Leinosen ja äänisuunnittelija Jussi Suonikon huilisti Malla Vivolinille luoma Maa, jonka jätämme -teos sekä Leinosen Keski-Pohjanmaan kamariorkesterille säveltämä dramaattinen Vyöry-harmonikkakonsertto tarjoavat teoksessa lumoavan elektroakustisen matkan kaoottisen vahvoista sävyistä herkän avaruudellisiin tunnelmiin.Lapsen uteliaisuudella MD:n ensemblen kantavat tanssinvoimat Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi ja Mari Rosendahl kertovat kehoillaan ajattoman tarinan. Juuri nyt on oikea hetki. Ilmari Kiannon Nälkämaan laulun yhä radikaalia ohjetta lainaten: ”Meidän on uudesta luotava maa.”Koreografia ja ohjaus Samuli RoininenTanssi Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi, Mari Rosendahl Musiikki Minna Leinonen Muusikot tallenteella Maa, jonka jätämme (2024): Malla Vivolin (huilu), Pirkanmaan musiikkiopiston lapsikuoro Tactus, kuoronjohtaja Emmi Kleemola, Vyöry (2022): Antti Leinonen (harmonikka) sekä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri (jouset), kapellimestari Tomas Djupsjöbacka Kokonaisuuden äänisuunnittelu Henri Puolitaival Piirrokset, projisointi Petri Seppä Valosuunnittelu Sari Mayer Pukusuunnittelu Ella KauppinenEnnakkokuva Harri Hinkka, taide Petri Seppä, editointi Anne VirtaRyhmäliput vähintään 5 hengen ryhmille sekä pyörätuolipaikkojen varaus Tanssiteatteri MD:n lipunmyynnistä liput(a)tanssiteatterimd.fi / 050 556 6025, avoinna ti-to klo 12-16 ja 1h ennen esityksiä.www.tanssiteatterimd.fi
FI
109 views
Buy Ticket
Read More

Let's Play Business
Juha JokelaLET´S PLAY BUSINESSJuha Jokelan uutuuskomedia Let’s Play Business käsittelee nykyaikaisen työelämän haasteita hykerryttävällä otteella. Se on oivaltava, paikoin täysin päätön komedia, joka yllättää, naurattaa ja osuu aikaan kuin ryhmysauva pahvilaatikkoon – toisin sanoen jättää jäljen.Tarinan tapahtumat sijoittuvat HX-nimiseen suomalaiseen projektikonsultointifirmaan, jonka autoritaarinen johtaja Raimo Hemming on hiljattain jäänyt eläkkeelle.HX:n työntekijät, jotka itse kutsuvat itseään “höksyiksi”, yrittävät sopeutua karismaattisen, mutta hyvin kiistanalaisen keulakuvan jälkeiseen aikaan. Hemmingin liittolaiset, kuten Hannu (Santeri Kinnunen) ja hänen oikkujensa uhrit, kuten Ressu (Sanna-June Hyde), joutuvat nyt elämään samaa avokonttoritodellisuutta.Ex-pomon jättämien arpien käsittely sopii erityisen huonosti uuden toimitusjohtajan Artturin (Martti Manninen) lennokkaisiin työkulttuuri-ideoihin, joissa etsitään liiketoimintaan luovuutta ja tarvittaessa virkistytään tanssimalla.Let’s Play Business käsittelee tyylikkäästi ja hienostuneen satiirisesti johtamista, vahvan johtajan kaipuuta sekä työelämän mielekkyyttä.Tai siis käsittelisi, mutta……kyseistä tarinaa on jostain sattuman oikusta palkattu esittämään näyttelijäseurue, jonka taiteellinen johtaja (Wanda Dubiel) ei varsinaisesti pelaa yhteisesti sovitun sääntökirjan mukaan. Hänen vahvuuksiinsa eivät kuulu tasa-arvo, itsetuntemus, kohtuus tai oman toiminnan kriittinen tarkastelu.Seurauksena on yritystarinan rinnalla kulkeva hallitsemattomaksi kiihtyvä kaaos, jossa rooleja vaihtuu lennosta ja kulisseja kaatuu, ja joka on ennen kaikkea teatterin talouspäällikön (Jan-Christian Söderholm) pahin painajainen: “Näytti edulliselta. Tulee olemaan kaikkee muuta. Henkinen hinta on mittaamaton.”Luvassa on hykerryttävää dialogia, terävää aikalaisanalyysiä ja hulvatonta tilannekomiikkaa.Rooleissa: Wanda Dubiel, Sari Haapamäki, Sanna-June Hyde, Santeri Kinnunen, Aksinja Lommi, Kai Lähdesmäki, Martti Manninen, Unto Nuora, Raili Raitala, Ursula Salo, Jan-Christian SöderholmKäsikirjoitus ja ohjaus: Juha JokelaDramaturgi: Henna PiirtoKoreografi: Valtteri RaekallioOhjaajan assistentti: Johanna ElovaaraLavastus: Antti MattilaPukusuunnittelu: Sari SuominenValosuunnittelu: Toni HaaranenVideosuunnittelu: Timo TeräväinenÄänisuunnittelu: Maura KorhonenNaamioinnin suunnittelu: Aino HyttinenTarpeiston suunnittelu: Mira RokkanenEsitysoikeuksia valvoo:Nordic Drama Corner
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Kulissikurkistus
KULISSIKURKISTUKSET Kesto n. 1 hPääovet avataan 5 min. ennen kierroksen alkua.Kulissikurkistuksen aikana pääset tutustumaan mm. puvustoon, kampaamoon ja muihin kiinnostaviin takatiloihin. Ryhmä kiertää kävellen teatterin tiloissa oppaan johdolla sekä tutustuu samalla teatterin tekemiseen. Kuljemme paljon portaikoissa, joten kierrokset eivät valitettavasti sovi liikuntaesteisille.Tervetuloa kurkistamaan ammattiteatterin uumeniin!
FI
44 views
Buy Ticket
Read More

VAIMONI, CASANOVA K-18
Vaimoni, Casanova on kertomus 60-vuotiaan näyttelijä Kyllikki Lallan paluusta Casanova- näytelmän harjoituksiin pitkän sairasloman ja seksuaalisten häirintäsyytteiden jälkeen. Harjoituksiin kokoontuu teatteriseurue, jonka kunnianhimoisena tavoitteena on saattaa näyttämölle jo aiemmin peruuntunut suurmusikaali. Kyllikille kuitenkin koko elämä on näyttämö ja kaikki ihmiset näyttelijöitä näytelmässä, jonka pääosassa on Kyllikki itse. Suuresta paluusta kehkeytyy raadollinen ja hauska – kirjailijan määritelmän mukaisesti – eroottinen komedia.”Vaimoni Casanova on näytelmä rakkaudenkaipuusta ja kivusta, sekä tuhoon tuomitusta yrityksestä pysyä kohtuudessa ja hyvässä käytöksessä. Se on eroottinen komedia loppuun kulutetusta valloittajan naamiosta, jonka läpi jo kuultavat kantajansa epävarmat, nälkäiset, avuttomat ja yksinjäämistä pelkäävät kuolevaiset kasvot”, kuvailee näytelmän kirjoittanut suomalaisen teatterin omantakeisin ääni, Leea Klemola.Työryhmä:Kirjoittanut Leea KlemolaEsitysoikeudet Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyOhjaus Antti MikkolaLavastussuunnittelu Mikko SaastamoinenPukusuunnittelu Mari PajulaValosuunnittelu Tuomas VartolaÄänisuunnittelu Opa PyysingKampausten ja maskien suunnittelu Kirsi Rintalawww.espoonteatteri.fi
FI
52 views
Buy Ticket
Read More

BOB MOULD (US)
LIPUNMYYNTI ALKAA PERJANTAINA 14.03.2025 klo 10:00BOB MOULD SOOLOKEIKALLE SUOMEEN JOULUKUUSSA
Vaihtoehtomusiikin legendaarisimpiin nimiin lukeutuva Bob Mould saapuu Suomeen loppuvuodesta juuri ilmestyneen ”Here We Go Crazy” -albumin julkaisua juhlistavan kiertueensa saattelemana. Indierockin edelläkävijä esiintyy Helsingin Tavastia-klubilla tiistaina 2. joulukuuta. Illan avausnimenä nähdään muun muassa Pink Avalanche ja Atombombpocketknife -yhtyeistä tunnettu multi-instrumentalisti Che Arthur. Vimmaisista keikoistaan tunnetun Bob Mouldin soolokeikan lipunmyynti käynnistyy Tiketissä perjantaina 14. maaliskuuta klo 10.
Sukupolvensa merkittävimpiin musiikintekijöihin kuuluva Bob Mould on ikuistanut paikkansa vaihtoehtorockin kaanonissa Hüsker Dü’n ja Sugarin keulahahmona ja toiminut esikuvana lukemattomille muusikoille Pixiestä Nirvanaan ja Green Daysta The Offspringiin. Uudistumiskykyisen laulaja-lauluntekijän emotionaalisesti latautunut musiikki kanavoi filtteröimättömän tarkkanäköisesti ympäröivää maailmaa.
Pettämättömällä tavalla tarttuvia popmelodioita dynaamisen kitararäimeeseen yhdistävä Bob Mould kuvaa uutta, järjestyksessään 15. sooloalbumiaan ”Here We Go Crazy” seuraavasti: “On the surface, this is a group of straightforward guitar pop songs. I’m refining my primary sound and style through simplicity, brevity, and clarity. Under the hood, there’s a number of contrasting themes. Control and chaos, hypervigilance and helplessness, uncertainly and unconditional love”.
Vahvalla läsnäolollaan ja livekarismallaan ainutlaatuisen yhteyden faneihinsa luova Bob Mould esiintyi edellisen kerran Suomessa vuonna 2012.
BOB MOULD (US) + Che Arthur (US)
Ti 2.12.2025Helsinki, Tavastia
LIPUT: Myyntiin Tiketissä 14.3. klo 10
- alk. 32,50 EUR
Saavutettavuus
Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta https://tavastiaklubi.fi/info/. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.
Eteispalvelu
Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.
TurvallisuusohjeTavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!
YmpäristölippuYmpäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lisätietoja: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

Motora - kolmen teoksen ilta
VierailuesitysMotora – kolmen teoksen iltaTanssiteos Ritavuori (kansantanssiryhmä Vinhakat) saattaa katsojat Suomen historian unohdetun tapahtuman vivahteikkaisiin käänteisiin ja synkkiin tunnelmiin. Teos tarkastelee itsenäisen Suomen ainoaa ministeritason murhaa sekä siihen johtaneita syitä. Tarinaa kuljetetaan ministeri Ritavuoren yksityisen ja poliittisen elämän loppuvaiheiden kautta pohtien sankaruuden teemoja ja sen raadollisuutta.Koreografia, käsikirjoitus, ohjaus: Eveliina ja Mitja pilkeTaivaanrannan tarhassa (Pelmakat) ihminen kasvaa isoksi, pahaksi, hyväksi ja katalaksi sekä muovautuu osaksi yhteisöä, jossa yhteyden ja erillisyyden kokemukset määrittävät tulevia tekoja. Tämä pienoistanssiteos 13 tanssijalle ja 120 metrille narua on kudelma pienen elämän suurista konflikteista, niissä otettavista rooleista ja kanssasäätelystä.Koreografia ja ohjaus: Emma KantelinenMyrskyn tyttäret - Tanssiva tarina Kalevalasta (Säpäkät, Ripakat ja Lupsakat) juhlistaa 190-vuotiasta Kalevalaa! Teoksen keskiössä ovat vahvat naishahmot - äidit ja tyttäret, ja luvassa on upeita uusia tanssillisia tulkintoja Kalevalan tapahtumista.Käsikirjoitus ja ohjaus: Maria KarhapääKoreografia ja ohjaus: Eveliina ja Mitja pilkeTanssiteosten musiikillinen tulkintakansanmusiikkiyhtye Rälläkkä:Marko Kotilainen, haitari, bändin johtajaTuomo Jukkala, bassoPiritta Gröhn, viuluJussi Kukkonen, rummutNiko Pentikäinen, kielisoittimet.Tuotanto www.motora.fiSUURI NÄYTTÄMÖKESTO noin 1 t 45 min,sisältäen väliajanLIPUT alkaen 10-20 euroaVAIN 2 ESITYSTÄti 2.12. klo 18 ja ke 3.12. klo 19!Motora on nuorisoseura, joka järjestää kansantanssin opetusta Joensuussa. Motora tarjoaa yhteisöllistä, korkeatasoista ja kasvatuksellista harrastustoimintaa, painopistealueena karjalainen kansantanssi ja - musiikki. Toimintaan kuuluu olennaisena osana esiintyminen ja erilaisiin tanssitapahtumiin osallistuminen. Motora myös tuottaa uusia tanssiproduktioita uudistaen ja kehittäen kansantanssia tässä päivässä ja yleisöä palvellen. Motoran toiminnassa on mukana noin 140 lasta, nuorta ja aikuista.
FI
29 views
Buy Ticket
Read More

MÖRKA TRAPPOR, KALLA KORRIDORER
MÖRKA TRAPPOR, KALLA KORRIDORER Mörka trappor, kalla korridorer on opastettu esitys haamujen havitteleman oppaan kanssa. Se kuljettaa yleisöä teatterin salaperäisiin tiloihin oudon oppaan Viden johdolla. Teatterin historia herää eloon käytävillä kuuluvina kuiskauksina, itsestään sulkeutuvina ovina ja ihon kananlihalle nostattavina kylminä tuulenpuuskina. Draamakierros on ainutlaatuinen yhdistelmä huumoria, jännitystä ja historiallista tietoa sinulle, joka olet teatteritalojen ystävä, kummitusmetsästäjä tai muuten vain utelias. Tätä draamakierrosta esitetään myös suomeksi kevätkaudella 2026.
FI
39 views
Buy Ticket
Read More

Pokka Pitää
POKKA PITÄÄ (Keeping Up Appearances)Roy Clarken kirjoittama komedia perustuu hänen huippusuosittuun tv-sarjaansa. Maailman suosituimpiin komediahahmoihin kuuluva HYACINTH BUCKET – lausutaan Bukee – on hurmannut katsojansa Tampereella jo toista vuotta! Huippusuosittuun Pokka pitää -tv-sarjaan perustuva komedia on täyttänyt Tampereen Komediateatterin katsomon ennätykselliseen tahtiin.Näytelmässä Hyacinth (Minna Koskela) saa selville, että hänen naapurinsa Emmet (Jari Ahola/Tuukka Huttunen) on alkanut vetää näytelmäkerhoa. Kun soppaan pistävät lusikkansa vielä Hyacinthin värikylläiset sisarukset Rose (Hanna Gibson) ja Daisy (Leena Rousti) sekä karskin hurmaava Onslow (Aku Sajakorpi), alkaa teatterissa paikat toden teolla kuumentua. Emmetin siskoa, Elisabeth "Liz" Wardenia esittää Merja Koivula ja näyttelijäseurueen uutta jäsentä, Edward "Milly" Milsonia Jere Riihinen.Kesto: n. 2 h 10 min, sis. väliajanIkäraja: Ei rajoitustaKäsikirjoitus: Roy ClarkeSuomennos: Joel ElsteläOhjaus: Timo RissanenLavastus: Oskari LöytönenPukusuunnittelu: Marja Liukkonen (vier.)Rooleissa: Minna Koskela, Jari Ahola, Hanna Gibson, Tuukka Huttunen, Merja Koivula, Jere Riihinen, Leena Rousti ja Aku SajakorpiHuom! Emmetin roolissa vuorottelevat Jari Ahola ja Tuukka Huttunen.Syksystä 2025 alkaen Hyacinthin roolissa Leena Rousti ja Daisyn roolissa Sirke Lääkkölä.
Ensi-ilta 15.9. PäänäyttämölläHinnat ja muut lisätiedot: https://www.komediateatteri.fi/ohjelmisto/3339236/pokka-pitaa**VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai www.juhlatalonpalvelut.fi.Show&dinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterista ja JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu norm. 10 € / lippuRyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta p. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
53 views
Buy Ticket
Read More

LEGO-rakentelua ja LEGO Masters-voittajateos esillä
Tekniikan museo järjestää touko-heinäkuussa opastettuja kävelykierroksia Helsingin Vanhankaupunginlahdella.Kuka oli alueen rysäkeisari ja mitä sellaisen arvonimen saadakseen tarvitsi tehdä? Mitä vedestä onkivat "kiiltävien kanisterien kalastajat"? Kuka murhattiin (vai murhattiinko) hopeisella kirveellä? Miksi ihmeessä kaivonkansista on pitänyt laatia lakeja? Minkälaisia pieniä, surullisia jäänteitä lahdesta ja jopa vesilaitoksen turbiinista on poimittu?Vastauksen näihin ja muihinkin kysymyksiin saat osallistumalla kierrokselle! Liput 12, voit ostaa ne joko Tekniikan museon infosta (Viikintie 1 D) tai Trafiikki-museoyhteisön nettikaupasta: https://webshop.trafiikki.fi/tekniikan_museo . Lipun ostaminen tietylle päivälle toimii kierroksen ilmoittautumisena.Voit ostaa liput verkkokaupasta myös lahjakorttina, jolloin vastaanottaja voi käyttää ne millä kävelykierroksella tahansa! Lahjakortin käyttäjää pyydetään ilmoittamaan osallistumisensa tietyn päivän kierrokselle osoitteeseen info@tekniikanmuseo.fi. Sisältövaroitus: Kierros käsittelee rankkoja ja makaabereitakin aiheita murhista, aborteista ja lastenmurhista lähtien, joten sitä ei suositella alle 16-vuotiaille. Kuuntelijoita pyydetään varautumaan aihepiirin aiheuttamiin reaktioihin.Liikkeelle lähdetään Tekniikan museon infosta (Viikintie 1 D). Kierros ei ole aivan esteetön (pieniä reittimyönnytyksiä voidaan tehdä) ja vaatii säänmukaiset varusteet. Kierroksen kesto on noin 1,5 tuntia.Tervetuloa uppoutumaan Vanhankaupungin paheellisimpaan historiaan!
FI
719 views
Buy Ticket
Read More

Kultalampi
KultalampiSydämellinen draamakomedia!Norman (Ilmari Saarelainen) ja Ethel (Mona Lehtola) ovat jälleen saapuneet huvilalleen Kultalammelle kesän viettoon. Kaikki on lähes entisellään, mutta Normanin reistaileva muisti on pikkuhiljaa alkanut vaikuttaa pariskunnan elämänlaatuun.Normanin ja Ethelin tytär saapuu miesystävänsä kanssa Kultalammelle juhlistamaan Normanin 80-vuotispäiviä. Samalla he tutustuvat myös tyttärensä uuden puolison 13- vuotiaaseen poikaan, joka jääkin muutamaksi viikoksi Normanin ja Ethelin seuraksi.Kultalampi on lämmin, inhimillinen ja koskettava tarina perheestä, pitkästä parisuhteesta, väistämättömästä muutoksesta ja sen hyväksymisestä.Alkuperäiseltä nimeltään On Golden Pond -näytelmä sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 1979. Huikean menestykset myötä näytelmää on sen jälkeen esitetty ympäri maailman. Elokuvaversio valmistui vuonna 1981 ja päärooleissa nähtiin Henry Fonda, Katharine Hepburn ja Jane Fonda. Klassikkoasemaan noussut elokuva on palkittu kolmella Oscarilla, kolmella Golden Globella sekä Bafta-palkinnolla.KÄSIKIRJOITUSErnest ThompsonSUOMENNOSArto af HällströmOHJAUSOtto KanervaLAVASTUSOskari LöytönenPUKUSUUNNITTELULaura LipiäinenKAMPAUKSET, PERUUKIT JA MASKEERAUSTuula Kupiainen-KoivistoROOLEISSAIlmari SaarelainenMona LehtolaRaisa SorriJani KoskinenJuha KulmalaSisu-Werner NieminenESITYSOIKEUDETTeaterförlag Arvid Englind Ab
FI
56 views
Buy Ticket
Read More

Nauru pitkästä ilosta -JUHLAREVYY
Nauru pitkästä ilosta!Suomen Komediateatterin 30. juhlavuosi huipentuu lokakuussa ensi-iltansa saavaan juhlarevyyseen. Liput uskomattomalla synttärihinnalla, vain 30€ / lippu (norm. 69€). Etu on voimassa rajoitetun ajan ja paikkoja on rajoitettu määrä.Syksyn odotetuin esitys vie katsojansa sketsien, tanssin, livemusiikin sekä Suomen eturivin esiintyjien täyteiseen maailmaan, jossa nauru on taattu! Nauru pitkästä ilosta juhlarevyy 22.10. alkaen Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämöllä, Linnanmäellä.Tervetuloa kanssamme juhlistamaan juhlavuotta!Eläköön kulttuuri, komediallinen sisältö ja ennen kaikkea huumori! Nähdään Suomen Komediateatterissa!Juhlavuoden ohjelmistomme tarjoaa monipuolisia teatterielämyksiä. Ajankohtaiseen esityskalenteriimme voit tutustua osoitteessa www.suomenkomediateatteri.fi
FI
26 views
Buy Ticket
Read More

Saiturin joulu
Saiturin joulu on hurmaava jouluesitys kaikille, jotka rakastavat musiikkia, hersyvää naurua ja Charles Dickensin tarinoiden maailmaa.Saiturin joulun magiikka lumoaa esityksessä, jossa on tarjolla kaunista, moniäänistä musiikkia, hersyvää naurua ja dickensiläisen tarinan maagista maailmaa.Kekseliäs ja hulvaton koko perheen riemupaketti kiteyttää joulun ja ihmisyyden sanoman yhdistäen teatteria, fyysistä komediaa sekä musiikkia.Englantilaisen Spymonkey-teatterin taiteellinen johtaja Toby Park teki paluunsa Suomeen ohjaamalla näyttämölle musiikillisen ilottelun yhdestä brittiläisen kulttuurin tunnetusta helmestä. Saiturin joulu -esitys sai ensi-iltansa 5.11.2021 Musiikkiteatteri Kapsäkissä.Näyttämöllä taituroivat Fabulous Bäckström Brothers -tuotannoista tutut Jouni ja Petri Bäckström sekä Reetta Ristimäki, jotka ovat saaneet rinnalleen upeaäänisen ja hurmaavan laulaja-näyttelijä Emmi Hatjasalon.Alkuperäisteoksen dramatisointi: Reetta RistimäkiOsakäsikirjoitus: Jouni BäckströmMusiikkidramaturgia: Jouni Bäckström ja työryhmäSävellys ja sovitus: mm. Jouni Bäckström, Markus Fagerudd, Jukka NykänenOhjaus: Toby ParkApulaisohjaaja: Tommi BäckströmPukusuunnittelu: Marja UusitaloValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Max MarshallAlkuperäisteos: Charles Dickensin Saiturin joulu
FI
21 views
Buy Ticket
Read More

Rakkauden viisi vuotta
Rakkauden viisi vuotta on harvinaislaatuinen, kahden näyttelijän musikaali. Se kertoo kahden nuoren taiteilijan intohimoisen rakkaustarinan nykyajan New Yorkista. Näyttelijä Cathyn ja kirjailija Jamien viisi yhteistä vuotta ovat täynnä suuria unelmia ja vahvoja tunteita, rakkauden riemusta arjen ristiriitoihin ja huumaavasta menestyksestä karvaisiin pettymyksiin. Upea musiikki kuljettaa tarinan alusta loppuun ja lopusta alkuun, kun molemmat kertovat sen lauluissa omasta näkökulmastaan. Tekstin ja musiikin on tehnyt monesti palkittu Jason Robert Brown, jonka monipuolinen sävelkieli ottaa vaikutteita niin popista, rockista, jazzista, klassisesta kuin folkista ja klezmeristä. Esityksessä nähdään näyttämöllä kapellimestari Lasse Hirven johtama orkesteri, jossa on harvinainen ja hieno kokoonpano: piano, basso, kitara, viulu ja kaksi selloa. Nuoria rakastavaisia tulkitsevat hurmaavat moniosaajat: vierailija Emmi Nieminen ja teatterimme Sami Ulmanen. Teoksen ohjaa Anssi Valtonen. Ensi-ilta Ahti-näyttämöllä 25.9.2025 Liput 40/38/27 €
FI
28 views
Buy Ticket
Read More

Romeo ja Julia
William Shakespeare: ROMEO JA JULIAKaikkien aikojen rakkaustarina. Kaikkien aikojen tragedia.Ohjaus ja sovitus Paavo WesterbergRooleissa Meri Luukkanen, Anna Böhm, Annuska Hannula, Mari Turunen, Katriina Lilienkampf, Elisa Piispanen, Ville Mikkonen, Lasse Viitamäki, Arttu Ratinen, Arttu Soilumo, Esa Latva-Äijö, Mikko NousiainenRomeo ja Julia, kaksi merkittyä lasta, tähtien alla, painovoiman ajamina, kohtaavat Capuletien juhlissa ja rakastuvat ennen kuin ehtivät tajuta olevansa vihollisia.Romeo ja Julia, kohtaavat kahtia jaetussa maailmassa, he elävät lyhyen hetken rakkauden hehkussa, ilmakehän alla, ja antavat palaa.Romeo ja Julia on toiveikas tragedia. Kaiken tuhon ja taistelun keskellä Romeo ja Julia uskovat kuoleman ylittävään rakkauteen.Romeo ja Julia, kaksi ruusunnuppua, kohtaavat keskellä polarisoitunutta helvettiä, ja löytävät toistensa silmistä paratiisin.Romeo ja Julia saattavat ehjäksi sen, mihin yksi ei pysty. Heidän kohtaamisensa on kuin kirkas liekki.Romeo ja Julia osaavat lentää. He eivät pelkää puhkaista kuplia, heidän rakkautensa riittää mihin vaan.Romeo ja Julia elävät hehkuvassa kielessä, hekumallisissa suudelmissa, uskossa jolla vuoria siirretään, ja toivossa joka ei horju, vaikka maailma ympärillä palaa, ja kääntyvät tuulet vievät kaiken arvokkaan mennessään.Romeo ja Julia kirkastavat taivaan ja näyttävät meille peiliä: mitä todella tapahtuu nyt? Onko tämä kaikki sen arvoista?Romeo ja Julia vievät meidät sinne mistä muistimme alkaa.Että emme unohtaisi, että havahtuisimme ennen kuin se on liian myöhäistä.Siksi se on kaikkien aikojen tragedia.Siksi se on kaikkien aikojen rakkaustarina.- Paavo Westerberg
FI
57 views
Buy Ticket
Read More

Gabriel, tule takaisin
Mika Waltarin menestynein näytelmä Tampereen Komediateatteriin - Huijarikomedia Gabriel, tule takaisin mahtavalla roolituksella ensi-iltaan helmikuussa.Yksi kaikkien aikojen rakkaus- ja huijaritarinoista, Mika Waltarin klassikko Gabriel, tule takaisin nähdään kevään pääensi-iltana Tampereen Komediateatterin Päänäyttämöllä. Keväällä 2025 tulee täyteen 80 vuotta näytelmän kantaesityksestä Helsingin Kansanteatterissa.Nimiroolina Gabrielina taituroi karismaattinen Kristo Salminen, jolle tämä on ensimmäinen ensi-ilta tamperelaisessa teatterissa.Taitoa lavalla riittää, sillä herrasmiehen vauhdikkaaseen pyöritykseen joutuvia naisia tulkitsevat arvostetut huippunäyttelijät Sanna Majanlahti ja Karoliina Kudjoi sekä viime kesänä Dingo-musikaalin naisrooleissa yleisön hurmannut Matleena Junttanen.Intohimoisen veijaritarinan ohjaa Panu Raipia. Rakkaudennälkäinen näytelmä tulee viittaamaan kiinnostavasti myös meidän aikamme ”auervaaroihin”.Ohjaus ja lavastus Panu RaipiaPukusuunnittelu Elina VättöVideosuunnittelu Jussi KamunenÄänisuunnittelu Janne PärnänenEnsi-ilta 8.2.2025 klo 18 Tampereen Komediateatterin PäänäyttämölläKesto n. 2 h väliaikoineenHinnat:Katsomon rivit 2–11 / rivit 1, 12–13 Peruslippu 46,50 € / 41,50 € Eläkeläinen 44,50 € / 39,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 € / 33,50 €Työtön 41,50 € / 36,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 € / 38,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 € / 37,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 € / 72,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 € / 69,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & DinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
49 views
Buy Ticket
Read More

Kirka-musikaali HETKI LYÖ
Kirka-musikaali Hetki Lyö - 75-vuotisjuhlakiertuellaMusikaali kaikkien suomalaisten rakastamasta laulajasta ja musiikkimaailman ikonista.Kirka Kirill Babitzin on yksi Suomen menestyneimmistä artisteista. Hän syntyi 75 vuotta sitten, ja nyt on juhlakiertueen aika! Kirka oli maamme ensimmäinen oikea rocktähti, joka sai peräänsä villisti kirkuvat fanilaumat. Hän oli venäläisen emigranttitaustansa vuoksi eksoottinen ilmestys tummine hiuksineen ja sinisine silmineen, hän oli täynnä karismaa ja kuin luotu tähdeksi. Oma suku ja perhe sisaruksineen olivat Kirkalle aina tärkeitä. Kirka lauloi persoonallisella äänellään tiensä suomalaisten sydämiin monipuolisesti rockilla, iskelmillä ja balladeilla heavyrockiakaan unohtamatta.Musikaali on matka Kirkan vanavedessä 60-luvulta lähtien aina 2000-luvulle asti. Kirkan ohella tapaamme suomalaisen kevyen musiikin merkkihenkilöitä kuten Sammyn, Muskan, Dannyn, Katri Helenan, Kassu Halosen ja Tapani Kansan. Koemme esityksessä laulajan pitkän uran eri vaiheita, Euroviisujen ja Syksyn sävelten huumaa, menestystä, rakkautta ja suuria suruja.Kirkaa esittää ylistystä saanut Ilari Hämäläinen. Musikaalissa kuullaan suuri joukko ikimuistoisia kappaleita, kuten Hetki lyö, Leijat, Hengaillaan, Surun pyyhit silmistäni, Kahden hullun matka, Daada Daada, Yli synkän virran, Puhelinlangat laulaa, Lumi teki enkelin eteiseen, Krokotiilirock ja Kirjoita Postikorttiin.
FI
61 views
Buy Ticket
Read More

Napakymppi
Napakymppi - Valloittava treffikomedia!Keski-Uudenmaan Teatteri esittää syksyllä 2025 pohjoismaisena kantaesityksenä englantilaisen menestyskirjailijan Peter Quilterin uusimman komedian Napakymppi (The Dating Game). Näytelmä kertoo parisuhteen etsinnästä kypsässä keski-iässä.Syksyn naurupommia tähdittää huikea kaarti: teatterin perustajajäsenet Anu Sinisalo ja Seppo Halttunen, Kutin luottotähti Anna-Leena Sipilä sekä uutena tulokkaana Jukka Rasila, joka tuskin esittelyjä kaipaa.Liisan (Anu Sinisalo) ja Matin (Seppo Halttunen) pitkä avioliitto on laantunut ystävyydeksi ja he ovat eronneet. Nyt he ovat päättäneet tukea toisiaan uuden kumppanin etsinnässä, mikä onkin mutkikas prosessi. Heidän lukuisia, toinen toistaan persoonallisempia treffikumppaneitaan esittävät Anna-Leena Sipilä ja Jukka Rasila.Napakympin ohjaa kokenut komediakonkari Jukka Keinonen, skenografiasta vastaa Ia Ensterä ja tuoreesta suomennoksesta Paavo Leppäkoski (mm. musikaali Moulin Rouge). Olivier- ja Tony-ehdokkaana olleen Peter Quilterin muuhun tuotantoon lukeutuu muun muassa Judy-elokuva, josta Renée Zellweger sai Oscar-palkinnon.“Kun sain alkukielisen tekstin luettavakseni, ihastuin siihen välittömästi. Nykyaikainen komedia on liikuttava ja viiltävän hauska kuvaus siitä, kuinka vaikeaa meidän onkaan löytää tietä toistemme luokse. Teksti on komediana täysosuma, ja uskon, että tämä näyttelijäkaarti tekee siitä oikean napakympin”, Jukka Keinonen kuvaa.Napakympin ensi-ilta on pe 31.10.2025 Keuda-talon Kerava-salissa.Näytelmän oikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy
FI
29 views
Buy Ticket
Read More

KAUNOTAR JA HIRVIÖ
Kautta aikojen katsotuimpiin kuuluva musikaali TTT:ssä syksyllä 2025Ensi-ilta 22.10.2025 Suurella näyttämölläMusikaali Kaunotar ja Hirviö lumoaa Tampereen Työväen Teatterissa. Valloittava, hauska ja visuaalisesti vaikuttava musikaali vie meidät maailman rakastetuimman tarinan äärelle. Tarinan, joka on lumonnut sukupolven toisensa jälkeen.Omatoiminen Belle lähtee pelastamaan isäänsä, mutta joutuukin hirviöksi lumotun prinssin vangiksi tämän linnaan. Vain rakkaus voi muuttaa prinssin ja hänen koko hovinsa entiselleen. Mutta kello tikittää, aika on käymässä vähiin. Jos ruusun viimeinenkin terälehti ehtii pudota, ei taika murru koskaan. Kuinka paljon vaatiikaan, että uskaltaa rakastua ja saada vastarakkautta!Näyttämölle kohoaa satumainen linna. Hauskat hahmot, näyttävät tanssikohtaukset ja puvut sekä upea musiikki tempaisevat mukaansa.Tule vieraaksemme ja koe vuosisadan juhlat!Lippujen hinta normaalisti:88/84/66 € (peruslippu/eläkeläiset/lapset ja opiskelijat)VIP 129 € (liput premium-paikoilta, alkumalja, väliaikatarjoilu, käsiohjelma, vaatesäilytys)
FI
51 views
Buy Ticket
Read More

Good Game?
Anni Marin ja Kaisa Ritola GOOD GAME? Rooleissa: Kaisa Ritola ja Santeri Niskanen Näytelmässä Good Game? tutustutaan alakouluikäisten Konan ja Lenan ystävyyteen. Esitys on pelinomainen ja yleisö pääsee osallistumaan tapahtumien kulkuun, UIJJUMA! Syksyllä 2024 näytelmän käsikirjoittajat Anni Marin ja Kaisa Ritola toteuttivat kuopiolaisissa alakouluissa draamatyöpajoja, joissa käsiteltiin kaveruutta, kiusaamisväkivaltaa ja pelikulttuuria. Good Game? -näytelmän tapahtumat ja repliikit ovat suoraan näistä työpajoista. Esitys on osa Kuopion 250-juhlavuoden ohjelmistoa.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More

Niko Kivelä K18
Niko Kivelä on kiistatta yksi Suomen stand up -taivaan kirkkaimmista ja energisimmistä ammattilaisista.”Läsnäolo, rytmi ja puhdas koominen lahjakkuus lyövät kättä Nikon esiintyessä.” Hän on kiertänyt ahkerasti ja menestyksekkäästi eri puolella Suomea niin suurissa kuin pienissä tapahtuma- ja kulttuuritaloissa sekä teatterisaleissa ja ottanut yleisönsä aina lämmöllä vastaan. Nikon tyyli on rönsyilevää ja komiikka viiltävän terävää – hänen kanssaan ei voi koskaan tietää mitä tapahtuu.Niko on tarinankertoja, joka sitoo sanat ja villin äänimaailman sellaiseksi ilotulitukseksi, että katsojan nauruhermot joutuvat äärimmäiselle koetukselle. Juuri kun luulet, ettet voi nauraa enempää – niin yllätyt. Kyllä voit. Pomminvarmaa on, että ilta on hauska ja ettei lippuja riitä kaikille!HinnatPeruslippu, pöytäpaikka 36 €Peruslippu, etukatsomon tuolipaikka 32 €Opiskelija, pöytäpaikka 28 €Opiskelija, etukatsomon tuolipaikka 24 €Ryhmä min. 20 lippua Pöytäpaikka 33 €Ryhmä min. 20 lippua Etukatsomon tuolipaikka 29 €Ryhmä min. 50 lippua Pöytäpaikka 32 €Ryhmä min. 50 lippua Etukatsomon tuolipaikka 28 €Show & Dinner min. 20 lippua Pöytäpaikka 67 €Show & Dinner min. 50 lippua Pöytäpaikka 64 €Ovet ravintolateatteriin avataan n. 30 min ennen esitystä.Ravintolateatterissa on sekä numeroimattomia etukatsomon tuolipaikkoja, että salin takaosan pöytäpaikkoja. Kaikki paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Pöytäpaikoille on mahdollista tilata tarjoilut etukäteen valmiiksi osoitteessa juhlatalonpalvelut.fi ja niistä voi nauttia esityksen aikana. Tarjoilutilauksen tehneille nimetään pöytäpaikat.Baari avoinna ennen esitystä ja väliajallaVaatesäilytys Vaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.Show & Dinner Teatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.Pyörätuolipaikat Saliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!Joustolippu Viiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 10 €/lippu
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

Sörkka svengaa -musiikkirevyy
Sörkka svengaa –musiikkirevyy Kuplivan riehakas revyy 1920-luvun Helsingistä Greta Tuotannon ja Musiikkiteatteri Kapsäkin “Sörkka svengaa” on Anneli Kannon käsikirjoittama, Marko Puron säveltämä ja Reetta Ristimäen ohjaama vauhdikas musiikkirevyy, joka saa ensi-iltansa 5.11.2025. Teos on kuplivan riehakas kuvaus 1920-luvun Helsingistä ja kieltolain ajasta, jolloin maailma oli nuori, toiveikas ja vaarallinen. Ikkunat avattiin Eurooppaan, Suomeen vyöryi Virosta viinaa ja Amerikasta jazz. Esityksen tapahtumapaikka on Sörkassa sijaitseva ravintola Paratiisi, jossa kokoontuvat salakuljettajat, muusikot, modernit jatsitytöt sekä nuori Mika Waltari. Kupissa kuplii kova tee ja jazzin schwungi saa jalat vispaamaan. Tarjoilija Eevan sydän pompahtaa, kun kauan vankilassa istunut sulhanen Ema palaa yllättäen kulmille vanhaan tyyliinsä puukko taskussaan. Löytääkö nuuskija viinapiilon ja kuinka käy romantiikannälkäisen diakonissan? Rosoisen Sörkan porttikongeissa vaanivat rakkaus ja kuolema. Esitys on hilpeä ja koskettava kuvaus elämän menosta Sörnäinen-Vallilan seudulla sata vuotta sitten. Teoksen historiallinen viitekehys on huolella tutkittu ja kuriositeettina esityksessä kuullaan aitoa sakilaisten kieltä, jota Kapsäkin kulmilla noihin aikoihin puhuttiin. Lavalla loistavat näyttelijät ja muusikot Karlo Haapiainen, Henrik Hammarberg, Juha Hostikka, Linda Hämäläinen, Marko Puro ja Hanna Vahtikari. Astu mukaan hämyisen 20-luvun Sörkan elämää tihkuville kaduille! Kesto: n. 2h (sis. väliajan) tarkentuu lähempänä ensi-iltaaRooleissa: Karlo Haapiainen, Henrik Hammarberg, Juha Hostikka, Linda Hämäläinen, Marko Puro ja Hanna Vahtikari Käsikirjoitus: Anneli Kanto Ohjaus ja taiteellinen konseptisuunnittelu: Reetta Ristimäki Sävellys ja musiikin johtaminen: Marko Puro Valo- ja lavastussuunnittelu: Janne Teivainen Äänisuunnittelu: Max Marshall Tuotanto: Greta Tuotanto ja Musiikkiteatteri Kapsäkki Kuva: Nils Krogell
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

MÖRKA TRAPPOR, KALLA KORRIDORER
MÖRKA TRAPPOR, KALLA KORRIDORER Mörka trappor, kalla korridorer on opastettu esitys haamujen havitteleman oppaan kanssa. Se kuljettaa yleisöä teatterin salaperäisiin tiloihin oudon oppaan Viden johdolla. Teatterin historia herää eloon käytävillä kuuluvina kuiskauksina, itsestään sulkeutuvina ovina ja ihon kananlihalle nostattavina kylminä tuulenpuuskina. Draamakierros on ainutlaatuinen yhdistelmä huumoria, jännitystä ja historiallista tietoa sinulle, joka olet teatteritalojen ystävä, kummitusmetsästäjä tai muuten vain utelias. Tätä draamakierrosta esitetään myös suomeksi kevätkaudella 2026.
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

THE SOUND OF MUSIC -musikaali
The Sound of Music -musikaaliKäsikirjoitus Howard Lindsay, Russell CrouseSuomennos Esko Elstelä, Ilpo TiihonenMusiikki Richard Rodgers, Oscar Hammerstein IISuggested by "The Trapp Family Singers" by Maria Augusta TrappOhjaus Joonas SuominenMaailman suosituin suurmusikaali saapuu Saloon! Luvassa on Trappin lasten laulua ja leikkiä, rakkautta ja romantiikkaa, maailmansodan uhka painolastina ja tunteikkaat ikivihreät sävelmät - mikä vois olla sen mukavampaa!Nonnbergin luostarin postulantti Maria lähetetään itävaltalaisen leski-kapteeni Georg von Trappin seitsemän lapsen kotiopettajaksi. Perheen äidin kuoltua surun murtama isä on pitänyt lapsilleen yhtä tiukkaa kuria kuin alaisilleen laivastossa. Leikkejä ja musiikkia ei talossa suvaita. Helläsydäminen ja lempeä Maria ei suvaitse isän ankaraa suhtautumista lapsiinsa ja sinnikkyydellään saa kapteenin ymmärtämään miten väärin tämä lapsiaan kohtelee. Monen mutkan jälkeen kapteeni ja Maria rakastuvat toisiinsa ja lopulta avioituvat. Pian häiden jälkeen natsien hyökkäys pakottaa perheen hurjalle pakomatkalle vuorten yli.Tositapahtumiin perustuva musikaali sai ensi-iltansa New Yorkin Broadwayllä 1959. Sen elokuvaversio (1965) tunnetaan kaikkien aikojen menestyneimpänä elokuvamusikaalina.Yhteistyössä Salon kulttuuripalvelut.Tekijänoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.This amateur production of THE SOUND OF MUSIC is presented by arrangement with Concord Theatricals Ltd. on behalf of The Rodgers & Hammerstein. Organization www.concordtheatricals.co.uk
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

Anna Karenina
Leo Tolstoi – Helen Edmundson Anna Karenina Kaksi rakkaustarinaa Leo Tolstoin Anna Karenina on yksi kirjallisuuden helmistä. Osissa vuosina 1875–1877 julkaistu klassikko sijoittuu Pietarin ylhäisiin seurapiireihin ja kertoo kaksi erilaista rakkaustarinaa, toisen traagisen ja toisen onnellisemman. Oulun teatteri tuo suurelle näyttämölle brittiläisen Helen Edmundsonin dramatisoinnin, joka ei vain toista romaanin tapahtumia, vaan rakentaa niistä omalakisen ehdotuksen teatteriksi ja nostaa Anna Kareninan rinnalle päähenkilöksi Konstantin Levinin ja hänen rakkaustarinansa. Edmundsonin dramatisointi vyöryttää tapahtumat näyttämölle pyörteenomaisesti ja luottaa näyttämökuvaan sekä fyysiseen ilmaisuun henkilövetoisen draaman lisäksi.Anna Karenina on väkevä näytelmä elämänvalintojen merkityksistä, sosiaalismoraalisista odotuksista ja intohimosta. Teos pohtii miten tätä mahdollisesti ainutta elämää, joka meille on annettu, pitäisi elää. Klassikon ohjaa Anne Rautiainen, joka tunnetaan vahvasti visuaalisista ja liikkeellisyyttä hyödyntävistä näyttämöteoksista.Anna Kareninan roolissa nähdään Elviira Kujala, Kareninin roolissa Janne Raudaskoski, Annan rakastajaa Vronskia näyttelee Timo Pesonen, Leviniä Joose Mikkonen ja Levinin vaimoa Kittyä Titta Toivanen. Leo Tolstoi (1823–1910) on venäläisen kirjallisuuden mestareita. Hänen romaaninansa Anna Karenina ja Sota ja rauha (1869) ovat Euroopan kulttuurihistorian suurteoksia. Esitys tekstitetään englanniksi.
FI
42 views
Buy Ticket
Read More

TITANIQUE musikaaliparodia
TITANIQUE-MUSIKAALIPARODIAMikään ei voi tulla Jackin ja Rosen väliin - paitsi Celine Dion! Oletko koskaan miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos Celine Dion olisi itse astunut Titanicin kyytiin? No emme mekään, mutta nyt se selviää! Ainakin viulistit saavat väistyä, sillä niiden sijasta kuulemme musikaaliversioita Celine Dionin rakastetuista hiteistä, kuten My Heart Will Go On, All By Myself ja I Drove All Night, niin suomeksi kuin englanniksikin. Tämä esitys on täynnä suuria eleitä, yllättäviä kohtaamisia, liioiteltuja tunteita sekä syvänmeren kimallusta!Palkittu Titanique-musikaaliparodia on paitsi parodia Titanic-elokuvasta myös kunnianosoitus Celine Dionin ikoniselle musiikille. Maailmalla suuren suosion saanut musikaali yhdistää elokuvan tunnetun tarinan ja Dionin suuria tunteita herättävät balladit toisiinsa jäätävän hauskalla ja itseironisella tavalla. Lavalla seilaavat tutut Titanic-elokuvan hahmot aivan uudessa valossa, eivätkä parodisen suurennuslasin alta pakene muutkaan aikamme yllättävät kulttuuri-ilmiöt! Lavalle ankkuroi itsensä seitsemän näyttelijän huikea kaarti: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija Siljander.Hyppää kyytiin ja anna Titanique-musikaaliparodian iskeä tajuntaasi kuin jäävuori laivaan! Tämän valtamerialuksen neitsytmatka koittaa syksyllä 2025!ps. Paikka pelastusveneessä ei sisälly lipun hintaan…Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)Ikäsuositus: yli 12 v.Jäiden lähtö:Riihimäen Teatterissa 18.9.2025, esitykset 15.11.2025 asti.Aleksanterin teatterissa 25.9.2025, esitykset 13.12.2025 asti.sekä Tampereen Komediateatterissa keväällä 2026Lavalla: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija SiljanderKäsikirjoitus: Marla Mindelle, Constantine Rousouli, Tye BlueMusiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset: Nicholas James Connell Ohjaus: Olka HorilaTekstin käännös: Katja PeacockLaulujen käännös: Hanna KailaMusiikkituotanto: Joona KukkolaKapellimestari: Maritta MannerKoreografia: Osku HeiskanenLavastus- ja videosuunnittelu: Janne TeivainenPukusuunnittelu: Jarkko ValteeTarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-AutioMaskien ja kampausten suunnittelu: Niko SahlmanValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Fabian MäkiläTuotantoassistentti: Janita JuvonenPukuompelu: Minna KiiskinenLavasterakennus: Petri Mäkelä / Lavasteverstas Graniitti OyJulistekuva: Nils KrogellTuotanto: Aleksanterin teatteri, Riihimäen Teatteri ja Tampereen KomediateatteriEsitetään yhteistyössä Music Theatre Internationalin kanssa
FI
26 views
Buy Ticket
Read More