1808 result(s) found for ""
touko + Helmi Antila Quartet
touko on viisihenkinen pop/jazz -bändi, jonka itse kirjoittamat ja tuottamat kappaleet tunnetaan runomaisista kauniista sanoista ja herkästä, mutta leikkisästä tunnelmasta. Yhtyeen viimeisin albumi "uudestaan" julkaistiin 2024.Helka Ruusumetsä - lauluLaura Valldén - piano, lauluLisa Korkman - sello, lauluLeo Ash - rummutAmos Bonsdorff - saksofoniIllan avaa Helmi Antila Quartet! Helmi Antila (s.2000) on vaikuttava laulaja-säveltäjä, viulisti ja pianisti. Antila palkittiin Suomen Jazzliiton myöntämällä Taimi-palkinnolla nuorena jazzlupauksena marraskuussa 2024.Helmi Antila Quartet on nelihenkinen nuoren polven lahjakkuuksista koostuva jazzyhtye, joka jo keikoillaan on herättänyt kuulijoiden valtavan kiinnostuksen. Yhtye soittaa Helmin säveltämiä ja sanoittamia jazz -ja soulvaikutteisia suomenkielisiä kappaleita, joiden teemat pyörivät usein luonnon, rakkauden ja ihmissuhteiden ympärillä. Rikas harmoniamaailma ja rehelliset omakohtaiset lyriikat ovat kappaleiden ytimessä. Antilan debyyttialbumin julkaisee Kuohu Records helmikuussa 2025. Yhtyeen soittajat ovat tulleet tunnetuiksi mm. yhtyeistä Saimaa, Stance Brothers, Peela sekä Honey B & T-Bones.Helmi Antila (piano ja laulu)Mikko Antila (vibrafoni ja perkussiot)Tuomo Purhonen (kontrabasso)Mooses Kuloniemi (rummut).FacebookInstagramTwitter
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Sharon Osbourne - Cut The Crap!
Sharon Osbourne on tunnettu kansainvälinen TV-kasvo. Nyt hän
tekee harppauksen lavalle - livenä. Euroopan-kiertueella häntä haastattelee
tanskalainen malli ja näyttelijä Brigitte Nielsen.
Sharon, hänen heavy metal -ikonimiehensä Ozzy ja
heidän lapset ilmestyivät ruuduille ensimmäisen kerran vuonna 2002. MTV:n
uraauurtava tosi-tv-sarja The Osbournes seurasi perheen hullua elämää Beverly
Hillsissä.
Lavalla Sharon lupaa paljastaa kaiken tapahtumarikkaan
elämänsä vaikeimmista vuosista – rikkoutuneen avioliiton tuskasta ja heavy
metal -ikonin, aviomiehen Ozzyn uskottomuudesta, jatkuvasta huumeiden käytöstä,
ystävien menettämisestä, kollegoiden pettämisestä ja taistelustaan
mielenterveysongelmien kanssa.
Sharon Osbourne on merkittävä tv-tähti Atlantin molemmin
puolin yli 20 vuoden ajalta. Hän on tunnettu tuomari ja valmentaja ITV:n X Factor
-ohjelmassa sen ensimmäisestä kaudesta (2004) lähtien. 10. kaudella hänen
suojattinsa Sam Bailey voitti koko kilpailun, mikä merkitsi Sharonin
ensimmäistä voittoa valmentajana.
Vuonna 2007 Sharon liittyi America"s Got Talentin
toisen kauden tuomaristoon yhdessä Piers Morganin ja David Hasselhoffin kanssa.
Sharonin ensimmäinen omaelämäkertansa Extreme julkaistiin lokakuussa 2005. Se
nousi ykköseksi Sunday Timesin Bestseller-listalla, jossa se oli 15 viikkoa ja
myi yli 621 000 kappaletta, ja siitä tuli myydyin omaelämäkerta sitten brittien
TOP-listahistorian.
Tässä välittömässä livekeskustelussa yleisön jäsenet
pääsevät kysymään Sharonilta hänestä ja hänen poikkeuksellisesta elämästään,
kun Sharon todella "Cuts The Crap"– livenä lavalla. Euroopan-kiertueella
häntä haastattelee tanskalainen malli, näyttelijä ja laulaja Brigitte Nielsen.
Liput alkaen 50,40 € myynnissä lippu.fi. Tapahtuma on K18.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Saa rumiakin tanssittaa
Saa rumiakin tanssittaa – Siiri Angerkosken opissaEnsi-ilta 4.3.2025, esitykset 4.3.–10.5.2025Siiri Angerkoski on suomalaisen elokuvamaailman legenda. Hän näytteli elämänsä aikana ennätysmäärän elokuvarooleja: yli sadalla roolilla Angerkoski jätti Taunon ja Ansan kauas taakseen. Hän koki elämänsä aikana niin suomifilmin nousun ja tuhon kuin kansakunnan suuret mullistukset. Suomalaisten mielissä Siiri on ikuisesti tuikeailmeinen, kaulinta heiluttava Justiina, mutta koomikon roolin taakse kätkeytyi myös katkeria kyyneleitä ja hartaita haaveita. Vaikka sanavalmis, ronski Angerkoski tehtaili sivuosia kuin liukuhihnalta, hän ei koskaan lakannut toivomasta sitä ”kunnon roolia”. Sitä roolia, jossa saisi kerrankin näyttää kykynsä ja tulla nähdyksi kokonaisena ihmisenä.Näyttelijä Pinja Hahtolan monet muistavat menestysmonologistaan Eino Leinon eksät ja tässä uudessa teoksessaan hän sukeltaa suomifilmin suurnaisen mukana aikamatkalle kotimaisen elokuvan kulta-aikaan. Aikaan, jossa kamera rakasti nuoruutta ja kauneutta, eikä heinälatoromantiikkaan pirttihirmut mahdu.Käsikirjoitus Pinja HahtolaOhjaus Olka HorilaRooleissa Pinja HahtolaLavastus ja puvustus Olka Horila ja työryhmäÄänisuunnittelu Kari PaukolaValosuunnittelu Jere KolehmainenTarpeisto Karita Fallström-AutioVideosuunnittelu Jere Kolehmainen ja Pinja HahtolaGraafinen suunnittelu Susanna ZographosTuotanto Riihimäen Teatteri ja Teatteri Avoimet OvetSuurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat to 13.3. klo 19, pe 14.3. klo 14, to 3.4. klo 19, pe 4.4, klo 14, pe 11.4. klo 14 ja pe 2.5. klo 14.Näytännöissä, joiden yhteydessä on Tekijät tutuiksi – tai Näytelmä tutuksi -esittelyt (n. 20 min), on korotetut lippuhinnat. Lipun hintaan sisältyy käsiohjelma (norm. 4 €).
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Hesaaija
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Club For Five: 25 v.
Club For Five - Turn Back Time -kiertueVuonna 2025 A cappella -suuruus Club For Five täyttää 25 vuotta ja kiertää juhlakonserttien merkeissä ympäri Suomea. Keikoilla kuulet kansainvälisiä hittejä uudelta, kesällä 2023 ilmestyneeltä Turn Back Time -albumilta (mm. Billie Eilish, Nightwish & Madonna) sekä muuta menevää musiikkia yhtyeen uran varrelta.Tule kokemaan ainutlaatuinen ilta tämän virtuoottisen viisikon seurassa!
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Eikä yksikään pelastunut
Agatha ChristieEikä yksikään pelastunutEikä yksikään pelastunut on hyytävä suljetun tilan mysteeri. Tehokas, hyvin rakennettu ja perinteinen jännitysnäytelmä on Agatha Christietä parhaimmillaan.Agatha Christien klassikkodekkari Eikä yksikään pelastunut vie Devonin rannikolle Soldier Islandille, jonne kymmenen ihmistä on saanut kutsun. Kun seurue saapuu paikalle, ilmenee, että isäntäpari ei ole vielä saapunut. Takan reunalta löytyy vanha loru kymmenestä sotilaspojasta sekä kymmenen sotilaspatsasta.Lorussa jokainen sotilaspoika kuolee, yksi kerrallaan. Pian käynnistyy äänilevy, jossa jokaista vierasta ja talon palvelijoita syytetään murhista.Sitten seurueen jäseniä alkaa kuolla.Jokaisen kuolemantapauksen yhteydessä häviää yksi kymmenestä posliinisesta sotilaspoikapatsaasta.Kunnes jäljellä ei ole yhtäkään.Karmivan kiehtova dekkari tarjoaa intensiivisen parituntisen Arena-näyttämöllä, joka on todistanut paikkansa jännitysnäytelmien ykkösnäyttämönä. Arena-näyttämön intiimissä tunnelmassa nautittiin supersuosittu Agatha Christien Hiirenloukku syksyllä 2023.Rooleissa: Anna Ackerman, Jesse Gyllenbögel, Heidi Herala, Pekka Huotari, Juha Jokela, Santeri Kinnunen, Jouko Klemettilä, Pertti Koivula, Jari Pehkonen Kaisa Torkkel, Mikko VirtanenKirjailija: Agatha ChristieSuomentaja: Aino PiirolaOhjaus: Sakari HokkanenLavastus: Katariina KirjavainenPukusuunnittelu: Elina KolehmainenValosuunnittelu: Petteri HeiskanenSävellys ja äänisuunnittelu: Aleksi SauraNaamioinnin suunnittelu: Jaana NykänenDramaturgi: Sanna Niemeläinen
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Hiljan päivät
Lämpimän humoristinen näytelmä kirjailija Hilja Valtosesta, jonka valtava kirjallinen tuotanto ja kotimaiset menestyselokuvat käsittelivät huumorin varjolla epätasa-arvon kysymyksiä. Hiljan päivät on näytelmä siitä, miten Hilja Valtonen alkoi kirjoittaa. Samalla se on näytelmä hänen miehestään Kostista - miehestä, joka opetteli pitämään tiskihanskoja vaikka ihmisten edessä. Hiljan päivät tuo näyttämölle ylpeästi viihdettä ja chick littiä, harlekiinihaaveiden kuumimman rakkaustarinan: tasa-arvoisen kumppanuuden. Hilja Valtonen antoi tuotannossaan äänen keskiluokkaiselle, työtä tekevälle naiselle, ja tuo ääni oli varsin kipakka. Se ei ole ihme, sillä naisen oikeus opiskeluun, työntekoon ja omistamiseenkin oli hänen aikanaan pitkälti puolison tai isän vallassa. Valtonen kuitenkin löysi puolisonsa Kostin kanssa tasa-arvoisen rakkauden epätasa-arvon maailmassa. Hiljan päivät on kuvitelma tästä rakkaudesta. Yhteistyössä Teatteri Imatran kanssa. Kotimainen kantaesitys Käsikirjoitus: Asta Honkamaa Ohjaus: Maia Häkli Lavastus ja puvustus: Maarit Kalmakurki Videosuunnittelu: Veli-Ville Siven Näyttelijät: Anna-Kaisa Makkonen, Eppu Pastinen, Ulla-Maija Järnstedt, + yksi herra Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 15.2.2025 Pienellä näyttämöllä Draamakomedia
FI
49 views
Buy Ticket
Read More
Hovimäki / S-Etu
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Hovimäki / TN
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Brutalfest Turku
Death metalliin ja grindcoreen keskittynyt klubifestivaali Brutalfest valtaa jälleen Etelä-Suomen 24.-26.4. Tämän vuoden kattauksessa nähdään mm. norjalainen death/black-klassikko Blood red throne, Ranskan ensimmäinen grindcoreyhtye Putrid offal ja irlantilainen pitkän linjan deathgrindjyrä Abaddon incarnate. Suomiosastoa edustaa Turussa death metallin hurmeinen vakinimi Neurosurgery.
Brutalfest TurkuBlood red throne (NO)Putrid offal (FRA)Abaddon incarnate (IR)Neurosurgery
Nirvana:FacebookInstagramLiput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Nälkävuosi
Aki Ollikainen – Oxi Koskelainen NälkävuosiVisiönääristä selviytymistä dystooppisessa lähitulevaisuudessa Eletään vuotta 20X6 ja Suomessa on puhjennut ensimmäinen kansallinen vesikriisi, kun kyberhyökkäys on saastuttanut kaiken pohjaveden. Seuraa suurin nälänhätä sitten 1800-luvun suurten nälkävuosien. Kriisissä yhteiskunta jakautuu yhä raadollisemmin voittajiin ja häviäjiin. Kodin luhistuessa Marjan ja hänen lastensa on lähdettävä vimmaiselle retkelle, jossa hätä ja haavekuvat kerrostuvat. Spekulatiivinen sci-fi-tarina tempaa katsojan mukaansa julman kauniiseen maailmaan, jossa ihmiset, köyhistä selviytyjistä vaikutusvaltaisiin ja etuoikeutettuihin, taistelevat eloonjäämisestä äärimmäisissä olosuhteissa. Vaikka puute ja kylmyys koettelevat, ihmiset löytävät voimaa toisistaan.Nälkävuosi on eeppinen ja ihon alle menevä teos elämänhalusta, rakenteiden hauraudesta, yhteiskunnallisesta epätasa-arvoisuudesta ja kamppailun tarpeellisuudesta. Teos perustuu Aki Ollikaisen vuonna 2012 ilmestyneeseen samannimiseen romaaniin. Sen sovittaa ja ohjaa Oulun teatteriin Oxi Koskelainen. Teoksen maailma rakentuu Oulun teatterissa ennennäkemättömillä keinoilla. Syvyysvaikutelmaltaan pitkälle viety lavastus ja siihen projisoidut visuaalit luovat pienestä näyttämöstä lumoavan ja futuristisen tilan. Työryhmä luo immersoivan kokonaistaideteoksen, joka ammentaa inspiraationsa muun muassa videopelimaailmasta, käsitetaiteesta ja populaarikulttuurista.Aki Ollikaisen Nälkävuosi on vuonna 2012 julkaistu esikoisromaani, joka sai ilmestyessään laajasti kiitosta kriitikoilta ja lukijoilta. Kirja on saanut useita palkintoja ja tunnustuksia, muun muassa Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja Finlandia-palkintoehdokkuuden vuonna 2012 sekä Man Booker International -palkintoehdokkuuden englanninkielisellä käännöksellään White Hunger vuonna 2016.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Se saattaa olla ihminen
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Sami Saari & Jazzpojat
Sami Saari ja Jazzpojat saapuvat Äänekoskelle kolmannen levynsä julkaisun merkeissä. Yhtyeen musiikki on korvia hivelevää ja tanssittavan svengaavaa jazzia ja soulia meiltä ja muualta. Suomalaisen soulmusiikin pienviljelijänä ja suurkuluttajana tunnettu Saari on aina ollut sielultaan jazzmies ja on siitä syystä koonnut yhtyeen, jossa jazzpoikien vahva solismi sekä pettämätön svengi yhdistävät voimansa karismaattisen solistin kanssa. Saaren kekseliäät ja puhuttelevat suomenkieliset sanoitukset tuovat samaistumispintaa ihan jokaiselle!
Sami Saari - kitara & lauluSami Leponiemi - saksofoniMikael Myrskog - pianoOskari Siirtola - kontrabassoVille Pynssi - rummutOvet avautuvat klo 18:00.
Esityksen kesto n. 1,5 h.
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Paikat ovat numeroimattomia istumapaikkoja.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Helsinki Coffee Festival / Jäätelö- ja suklaakarnevaali 2025
HELSINKI
COFFEE FESTIVAL 2025
Laadukas,
elämyksellinen tapahtuma tuo yhteen parhaat kahvit, teet, kombuchat,
jäätelöt ja suklaat. Pohjois-Euroopan suurin kahvifestivaali Helsinki
Coffee Festival viettää 10-vuotisjuhlavuottaan. Festivaalilla pääsee
maistelemaan pienempien ja suurempien paahtimoiden
kahvia, teetä sekä testaamaan kahvilaitteita ja oppimaan erilaisia
tapoja tehdä kahvia kotona sekä kohtaamaan uusia lempimakuja.
Samaan
aikaan elämyksellisellä Kaapelitehtaalla 25.-27.4.2025 pääsee
herkuttelemaan Jäätelö- ja suklaakarnevaaleille, jota on järjestetty
vuodesta 2018.
Tapahtumat hivelevät
kaikkia aisteja ja maistelun lomassa voi nauttia DJ:n soittamasta musiikista ainutlaatuisessa tunnelmassa.
Helsinki Coffee Festival
FacebookInstagram
***
JÄÄTELÖ-
JA SUKLAAKANEVAALI 2025
Tervetuloa
herkuttelemaan
Jäätelö- ja suklaakarnevaaleille tunnelmalliselle Kaapelitehtaalle
25.-27.4.2025! Tapahtumassa tutustutaan kesän uutuusmakuihin ja
jäätelömaistiaisiin, laadukkaisiin ostettaviin annoksiin sekä moniin eri
suklaamakuihin. Kotiin voi ostaa mukaan myös erilaisia
artesaanisuklaita.
Samaan aikaan samassa paikassa järjestetään Pohjois-Euroopan suurin
kahvifestivaali Helsinki Coffee Festival, joka viettää
10-vuotisjuhlavuottaan. Jäätelö- ja suklaakarnevaalia on järjestetty
vuodesta 2018 asti.
Laadukas,
elämyksellinen tapahtuma tuo yhteen parhaat kahvit, teet, kombuchat, jäätelöt ja suklaat.
Tapahtuma hivelee
kaikkia aisteja ja maistelun lomassa voi nauttia DJ:n soittamasta musasta ainutlaatuisessa tunnelmassa.
Jäätelö- ja suklaakarnevaali
FacebookInstagramPerjantai 25.4. Iltapäivälippu 15-19Lauantai 26.4 Aamupäivälippu 10-14, keskipäivälippu 13-17 , iltapäivälippu 15-19Sunnuntai 27.4. Aamupäivälippu 10-14, keskipäivälippu 12-16 , iltapäivälippu 14-18
Liput ovelta 25 / 12 €, mikäli jäljellä.
Alle 2-vuotiaat pääsevät maksutta lipun ostaneen huoltajan seurassa.
Huomaattehan, että yleisötapahtumaan mahtuu rajallinen määrä vaunuja ja
rattaita, joten jätättehän nämä mieluusti kotiin.
Avustaja mukaan veloituksetta.
Esteettömyys: www.carnivals.fi/info-fi/saapuminen
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Skymning 41 - berättelsen om Molly och Henry
Kjell Westö - Annina EnckellSkymning 41 – berättelsen om Molly och HenryÅret är 1939 då nyförälskade Molly och Henry förstår att deras lilla nation kommer att hamna i krig. Henry skickas inte till fronten, han är för gammal för att bli inkallad. Ändå förändrar kriget allt. Skådespelerskan Molly åker på turné till Sverige för att samla in pengar för Finlands sak, medan Henry reser till fronten för att skriva reportage om krigets fasor. Henrys texter blir inte publicerade, hans förmän tycker språket är för rått och ärligt. De saknar patriotiska berättelser om den finska soldaten – en hjälte som stålt dör för fosterlandet. Samtidigt måste Molly spela triviala roller i lättsamma komedier då hon egentligen skulle vilja “stå på scenen och gestalta mänskans villkor här i världen”. Molly och Henry försöker hitta tillbaka till livet som det var, men kriget är en gapande käft som slukar åt sig människornas glädje och hopp.Föreställningen baserar sig på Kjell Westös roman och den handlar om en nation i krig, om hur retoriken i samhället militariseras och om hur kriget påverkar den civila befolkningen. Det är även en berättelse om kärlek och moral i kristid och om att kämpa för det man tror på.***Vuonna 1939 vastarakastuneet Molly ja Henry kohtaavat sodan, joka muuttaa heidän elämänsä. Näyttelijä Molly lähtee Ruotsiin keräämään rahaa Suomen puolesta, kun Henry taas raportoi rintaman kauhuista, mutta hänen rehelliset tekstinsä jäävät julkaisematta. Esitys, joka perustuu Kjell Westön romaaniin, kertoo sodan vaikutuksista siviileihin sekä rakkaudesta ja moraalista kriisiaikana.Aktörer: Saga Sarkola, Elmer Bäck, Pia Runnakko, Alexander Wendelin, Joachim Wigelius, Antti TimonenRegi: David SandqvistDramatisering: Annina EnckellScenografi: Peter AhlqvistDräktdesign: Sari SuominenLjusdesign: Pekka PitkänenLjuddesign: Niklas LundströmMaskdesign: Jutta KainulainenDramaturgi: Henna Piirto
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
ANNA LIISA
Minna Canth – Anni MikkelssonNuori Anna Liisa Kortesuo on tappanut vastasyntyneen lapsensa ja kantanut teon aiheuttamaa taakkaa sisällään vuosia. Onko valinta vain Anna Liisan syytä vai onko koko yhteisö osallinen? Millaisia taakkoja me kannamme harteillamme osana sukupolvien ketjuja?Anna Liisa tanssii häpeää villisti ulos ja tekee tilaa elämälle. Se on esitys itsemääräämisoikeudesta ja naiskehojen taakoista kainuulaisessa suomaisemassa.Anna Liisa (1895) on Minna Canthin viimeiseksi jäänyt näytelmä. Nyt klassikkonäytelmä on saanut uuden, vahvan ja tiukasti ajassamme kiinni olevan tulkinnan. Esityksessä kohtaavat nuoren sukupolven eri taiteenlajien taiteilijat: ohjaaja Anni Mikkelssonin näyttämöllinen ajattelu, tanssitaiteilija Maija Viipurin herkkä liikekieli ja kuvataiteilija Veera Kopsalan näyttävät puiset naisreliefit.Teksti Minna CanthOhjaus Anni MikkelssonKoreografia Maija ViipuriLavastus Markku Hernetkoski ja Veera KopsalaPukusuunnittelu Tiina SiltalaValosuunnittelu Jukka LaukkanenÄänisuunnittelu Sinikka IsoniemiTarpeisto Soile Savela ja Ralina MatikainenTraileri Antti KokkolaNäyttämöllä Janne Kinnunen, Milla Kuikka, Jukka Peltola, Mika Silvennoinen, Satu Turunen, Teija Töyry, Vera Veiskola/Inkeri Raittila, Maija Viipuri (Routa Company) ja Jose ViitalaKajaanin kaupunginteatterin ja Routa Companyn yhteistuotantoa tukee Uudet Klassikot -rahasto.Esityksen ensi-ilta oli 16.9.2023 Kajaanin kaupunginteatterissaEsitys oli myös Tampereen Teatterikesän ohjelmistossa vuonna 2024.www.espoonteatteri.fi
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Hevisaurus Jurahevimusikaali
Koko perheen Hevisaurus JurahevimusikaaliTempaudu mukaan hauskaan ja jännittävään seikkailuun! Hevisaurus -bändi kiertää taikakeikkabussilla ympäri maailmaa ja tapaa matkalla mitä ihmeellisimpiä otuksia.Mutta mitä ihmettä? Jokuhan yrittää selvästi hankaloittaa Hevisauruksien maailmankiertuetta. Kuka pihisti Komppi Mompin rumpukapulat? Ja missä ihmeessä on Muffi Puffin lempipähkinä? Mihin katosi Herra Hevisauruksen sävelkorva? Onko mahdollista, että mukaan on eksynyt ilkikurinen salamatkustaja, jolla on näppinsä pelissä? Ratkaiseeko Herra Hevisaurus ystävineen tämänkin arvoituksen? Ukulipöllöllä on ainakin suurtakin suurempi salaisuus kerrottavanaan.Varmaa on, että tässä ratkiriemukkaassa Jurahevimusikaalissa viihtyy koko perhe. Maailmankiertueella löydetään uusia ystäviä, kuullaan hittibiisejä ja uusia kappaleita. Jurahevimusikaali saa ensi-iltansa keväällä 2025. Räyh!Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämön valloittaa neljän dinosauruksen ja yhden lohikäärmeen muodostama koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus. Bändi syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Kysymyksessä on pitkän tauon jälkeen yhtyeen odotettu ja toivottu kahdeksas musikaali yhdessä Suomen Komediateatterin kanssa.Esityksen kesto noin 55 minuuttia (ei väliaikaa)Ikäsuositus 4-100+Näyttämöllä Olavi Tikka (Herra Hevisaurus), Ville Siuruainen (Komppi Momppi), Maija Heikkilä (Milli Pilli), Kimmo Nissinen (Riffi Raffi), Vesa Kuhlman (Muffi Puffi), Kiti Kokkonen, Ella Pyhältö ja Tatu Siivonen.
FI
29 views
Buy Ticket
Read More
Piina
FI
32 views
Buy Ticket
Read More
Jossain pohjoisessa
John CarianiJossain pohjoisessaEräänä kylmänä, kirkkaana perjantai-iltana keskellä talvea, pienen pohjoisen kylän asukkaat törmäävät rakkauteen mitä merkillisimmillä tavoilla. Rakkautta löydetään, menetetään ja takavarikoidaan, sydämiä särjetään ja kootaan jälleen, kun lempi leimahtaa maagisessa pakkasyössä! Revontulten hehkussa kohtaamme tavallisia, työtä tekeviä ihmisiä, jotka ihmettelevät elämää rakkauden edessä. Pienistä tarinoista, pienessä kylässä, kasvaa sisintä pakahduttava näytelmä, joka jää lämmittämään sydäntä pitkäksi aikaa. Jossain pohjoisessa on muodoltaan kuin novellikokoelma, lyhyitä komediallisia episodeja ihmissuhteista, rakkaudesta ja sattuman ihmeellisestä voimasta. Pohjoiseen kyläyhteisöön sijoittuva, rakkaudellinen ja lämminhenkinen kokoillan näytelmä tuo eteemme kohtaamisia revontulten alla. John Carianin lämmin ihmissuhdekomedia Jossain pohjoisessa on episodimainen näytelmä rakkaudesta ja sattumasta eräässä pohjoisessa pikkukylässä. Sitä on Yhdysvalloissa esitetty jo yli 2500 produktion verran, tehden siitä yhden uuden vuosituhannen esitetyimmistä näytelmistä.Ensi-ilta 15.3.2025Kemin TeatteriKäsikirjoitus John CarianiSuomennos Tommi KainulainenOhjaus Petri JäärniLavastus Kaisa NivaPuvustus Elina VaskoRooleissa Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena Puska
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Faija
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Popeda
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
KOLME MUSKETTISOTURIA
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Se saattaa olla ihminen
FI
11 views
Buy Ticket
Read More