7580 result(s) found for ""

Lähtisitkö - Musiikkikomedia image
Lähtisitkö - Musiikkikomedia
LÄHTISITKÖ musiikkikomedia valloittaa Lappajärven kesäteatterissa kesällä 2025!Pinky Ponky Productions Oy:n tuottama näytelmä tekee kunniaa Pave Maijasen hiteille. Esitystä rytmittävät Pave Maijasen tunnetut kappaleet kuten "Lähtisitkö", "Elämän nälkä" ja "Jano". “Pave Maijanen on yksi merkittävimmistä musiikin tekijöistä Suomessa ja hänen hittiensä sanat ja melodiat saavat monen sydämen sykkimään nostalgisissa tunnelmissa. Olemme erittäin iloisia siitä, että saamme esittää niin tutun musiikkitaiteilijan loistavia biisejä kesän näytelmässä”, kertoo Sami Hintsanen, Pinky Ponky Productionsin käsikirjoittaja.Lappajärven kesäteatterin näyttämöllä nähdään huikea kattaus tunnettuja suomalaisia näyttelijöitä! Heikki Ranta on tunnettu TV- ja elokuva töistään (mm. Napapiirin sankarit, Putous, Pohjoisen tähti). Lisäksi Heikki on näytellyt mm. Kirkaa Helsingin kaupunginteatterin musikaalissa. Vuokko Hovatta on pitkän linjan näyttelijä ja muusikko. Vuokko on tuttu niin Helsingin kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin lavoilta, kuin myös Ultra Bra yhtyeen solistina. Jani Karvinen on Kansallisteatterin vakituinen näyttelijä joka palkittiin 2023 vuoden parhaana teatterinäyttelijänä. Aino Sirje on tuttu Lappeenrannan kaupunginteatterista. Sofia Arasolan on voinut bongata vaikka Rantabaari -sarjassa tai Turun kaupunginteatterin lavalla. Ville Pusa on palkittu muusikko ja näyttelijä, joka on ollut monessa mukana.Miten exät ja nyxät selviävät yhteisestä juhannuksesta? Montako salaisuutta tulee julki, ennen kuin koko kokko on kokonaan hiipunut?Tule mukaan kesän iloisimpaan komediaan. Lauletaan ja nauretaan yhdessä!Esitykset Lappajärven kesäteatterissa 9.7.-24.7. 2025. Lipunmyynti lippu.fi tai Lappajärven kesäteatterin lipunmyynti info@lappajarvenkesateatteri.fi / 050-3508351.
Van Gogh Alive image
Van Gogh Alive
Van Gogh Alive25.6.–17.8.2025Tampere-talo, SorsapuistosaliAukioloajatMa suljettuTi–pe 10–18La–su 10–17LiputSuosittelemme ostamaan näyttelyn liput ennakkoon verkosta. Näin vältät ylimääräisen odottelun paikan päällä Tampere-talon lipunmyynnissä. Etenkin ruuhkaisina päivinä lipunmyynnissämme saattaa olla jonoja. Valikoimassamme on kahdenlaisia lippuja. Jos tiedät jo nyt, minä päivänä haluat vierailla näyttelyssä, sinun kannattaa valita edullisempi päiväkohtainen lippu. Jos haluat vielä miettiä vierailupäivääsi, voit tehdä sen avoimen päivän lipulla. Lippuja myydään myös paikan päällä Tampere-talon lipunmyynnissä avoimen päivän lipun hinnalla.Voit viipyä näyttelyssä niin kauan kuin haluat. Näyttelyn kokemiseen kannattaa varata aikaa ainakin 1–2 tuntia. Kunkin vierailupäivän lipunmyynti loppuu tuntia ennen sulkemisaikaa. Näyttely sopii koko perheelle. Varauduthan esittämään alennushintaiseen lippuun oikeuttavan todistuksen (esim. opiskelija- tai eläkeläiskortti tai voimassa oleva todistus työttömyydestä) vahtimestarille lipuntarkastuksen yhteydessä. Alle 7-vuotiaat pääsevät näyttelyyn maksutta.Yli 10 hengen ryhmät voivat varata lippunsa laittamalla sähköpostia osoitteeseen ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai soittaa puh. +358 3 243 4501 (ma–pe klo 10–16).Päiväkohtaiset liputPerusliput 22 €Lapset (7–16 v.), opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- ja siviilipalvelushenkilöt 19 €Perhelippu (2 aikuista ja 2–4 lasta) 65 €Alle 7-vuotiaat 0 € (erillistä lippua ei tarvita)Avoimen päivän liputPerusliput 24 €Lapset (7–16 v.), opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- ja siviilipalvelushenkilöt 21 €Perhelippu (2 aikuista ja 2–4 lasta) 70 €Alle 7-vuotiaat 0 € (erillistä lippua ei tarvita)Tee näin:1. Valitse haluamasi vierailupäivä tai avoimen päivän lippu.2. Valitse haluamasi määrä lipputuotteita ostoskoriin ja viimeistele ostokset.3. Lippu mobiililaitteessasi tai paperille tulostettuna voit vierailupäivänä siirtyä Tampere-talon pääaulan lipunmyynnin ohi suoraan näyttelyn sisäänkäynnille Sorsapuistosalin ovelle.Van Gogh Alive saapuu Suomeen – immersiivinen taide-elämys avautuu kesäkuussa Tampere-talossaTänä kesänä Tampere-talon kävijöillä on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua hollantilaisen Vincent van Goghin (1853–1890) taiteeseen ja taiteilijan värikkääseen maailmaan. Van Gogh Alive on aisteja kutkutteleva koko perheen taide-elämys, jonka on luonut ja tuottanut australialainen Grande Experiences. Yksi maailman suosituimmista immersiivistä taide-elämyksistä on kiertänyt yli 100 kaupungissa, ja sen on nähnyt yli 9 miljoonaa vierailijaa. Nyt näyttely saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Kyseessä ei ole mikä tahansa taidenäyttely. Yli 3 000 kuvaa kattava elämys tarkastelee Vincent van Goghia tavalla, joka valtaa näyttelytilan seinät, pylväät, katon ja lattian. Teosten rinnalla kuullaan taiteilijan ajankuvaan sopivaa klassista musiikkia. Lisäksi kävijöillä on mahdollisuus tutustua van Goghin inspiraation lähteisiin ja elämään teosten rinnalla kulkevien valokuvien ja videoiden avulla. Moniaistillinen elämys jatkuu näyttelyn pop up -puodissa sekä Ravintola Tuhton puolella, jossa tarjolla on kolmen ruokalajin van Gogh -menu sekä taiteilijan inspiroima kahvila.“Vincent van Goghin mestariteosten immersiivinen näyttely tarjoaa kävijöille ainutlaatuisen kokemuksen. Saamme ikään kuin astua teosten sisään, sukeltaa yksityiskohtien keskelle ja tarkastella niitä uudesta perspektiivistä. Taiteilijan kiehtova maailma ja näyttelyn ainutlaatuinen toteutus hurmaavat kaikenikäiset kävijät’, kertoo Tampere-talon taiteellinen johtaja Suvi Leinonen.Saavutettavia taide-elämyksiäGrande Experiencesin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Bruce Peterson sai ajatuksen immersiivisestä taide-elämyksestä lapsiltaan. Italian-lomallaan australialaisperhe vieraili lukuisissa taidegallerioissa ja museoissa, joissa lapset kuitenkin valittivat tylsyydestä ja pyysivät isää sen sijaan ostamaan jäätelöä. Peterson perehtyi asiaan ja totesi, että perinteinen, staattinen museokokemus ei enää puhuttele kävijöitä toivotulla tavalla. Kaksi vuotta kestäneen kehitystyön jälkeen taidetta, teknologiaa, musiikkia ja tuoksuja yhdistävä Van Gogh Alive julkistettiin vuonna 2011. Näyttely hyödyntää Grande Experiencesin kehittämää SENSORY4™-järjestelmää, joka yhdistää monikanavaisen liikegrafiikan ja elokuvatason surround sound -äänentoistojärjestelmän. Teknologian avulla mikä tahansa näyttelytila voidaan muuntaa dynaamiseksi, informatiivisesti ja visuaalisesti säväyttäväksi elämykseksi.Tänä päivänä Grande Experiences on kansainvälisesti johtava tekijä immersiivisten kulttuurielämysten ideoinnissa, kehityksessä, tuotannossa. Vincent van Goghin taiteen lisäksi suosiota ovat saaneet muiden muassa Claude Monet’n, Salvador Dalín ja Leonardo da Vincin taide-elämyksiin pohjautuvat kiertävät näyttelyt, jotka ovat keränneet yhteensä yli 25 miljoonaa kävijää kuudessa maanosassa ja yli 200 kaupungissa.”Olemme iloisia, että ensiluokkainen taide-elämyksemme saapuu Suomeen. Globalisaation ja teknologiamme ansiosta voimme tehdä kulttuurielämyksistä entistä saavutettavampia suurelle yleisölle. Mikään ei toki voita alkuperäisen taideteoksen näkemistä omin silmin. Opetus tarvitsee kuitenkin tuekseen osallistumista, ja osallistuminen vaatii vuorostaan viihdyttävyyttä. Toivon mukaan vierailijamme oppivat samalla myös lisää taiteilijasta ja pyrkivät myöhemmin etsimään käsiinsä alkuperäiset teokset”, Bruce Peterson kertoo.”Etenkin nuoret jahtaavat uudenlaisia elämyksiä, joita voivat kokea ystäviensä kanssa sekä jakaa eteenpäin sosiaalisen median kautta. Monet kävijöistämme kokevat suurta mielihyvää siitä, että voivat olla paikoillaan ja nauttia joka aistillaan intensiivisistä ja kauniista kuvista ja äänistä, jotka vyöryvät heidän ylitseen”, Peterson jatkaa. Muutokset mahdollisia.Tuotanto Tampere-talo Oy
VARTIOVUOREN KESÄKONSERTIT - SAMULI EDELMANN image
VARTIOVUOREN KESÄKONSERTIT - SAMULI EDELMANN
Supersuositut Turun Vartiovuoren Kesäkonsertit saavat jatkoa! Viime vuonna lanseeratut Vartiovuoren Kesäkonsertit saavat jatkoa tänä vuonna. Turun Kesäteatterin tiloissa Vartiovuorella järjestetään ensi kesänä kymmenen kesäkonserttia. Sunnuntaisin alkuillasta järjestettävissä konserteissa esiintyvät mm. Suvi Teräsniska, Samuli Edelmann, Jarkko Martikainen, Samae Koskinen, Heli Laaksonen ja Kyösti Mäkimattila sekä Juliet Jonesin Sydän Ensimmäinen konsertti järjestetään sunnuntaina 29. kesäkuuta ja viimeinen sunnuntaina 31. elokuuta. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyt Vartiovuoren kesäkonsertit olivat menestys. Yleisöltä ja esiintyjiltä saatu palaute oli positiivista ja liki kaikki konsertit myytiin loppuun. Maamme vanhimpiin kaupunkipuistoihin lukeutuva Vartiovuorenpuisto ja siellä sijaitseva Turun kesäteatterin näyttämö tarjoavat oivat puitteet kesäkonserttien järjestämiselle.Kesän 2025 kymmenen kesäkonsertin sarja alkaa sunnuntaina 29. kesäkuuta Suvi Teräsniskan konsertilla. Muita kesän aikana vehreässä ja viihtyisässä Vartiovuorenpuistossa esiintyviä artisteja ovat Kaseva, Samuli Edelmann, Diandra, SF-BLues, Jarkko Martikainen, Samae Koskinen, Heli Laaksonen ja Kyösti Mäkimattila, Juliet Jonesin Sydän ja Martti Servo & Napander.- Viime kesän Vartiovuoren Kesäkonserteissa oli poikkeuksetta ihana tunnelma. Artistit ja yleisö viihtyivät. Olen todella iloinen, että tänä vuonna saimme kasvatettua konserttien määrän kymmeneen, sanoo konsertteja järjestävän GramoPopin Kristiina Heikkilä.Konserttien kahvilapalveluista vastaa viime vuoden tapaan suosittu kesäkahvila Cafe Ankka, jonka munkkien on sanottu olevan Turun parhaita.Konsertit järjestää turkulainen ohjelmatoimisto GramoPop Oy yhteistyössä Turun Kesäteatterin kanssa. Turun Kesäteatteri on vuonna 1916 perustetun Turun Työväen Teatterin kannatusyhdistys ry:n ylläpitämä, maamme vanhin yhtäjaksoisesti samassa paikassa toiminut ammattikesäteatteri.VARTIOVUOREN KESÄKONSERTITVartiovuoren kesäteatteri, Vartiovuori TurkuSu 29.6.2025 Suvi TeräsniskaSu 6.7.2025 KasevaSu 13.7.2025 Samuli EdelmannSu 20.7.2025 DiandraSu 27.7.2025 SF-BluesSu 3.8.2025 Jarkko Martikainen, Samae KoskinenSu 17.8.2025 Heli Laaksonen Ja Kyösti MäkimattilaSu 24.8.2025 Juliet Jonesin SydänSu 31.8.2025 Martti Servo & NapanderKonsertit alkavat klo 17.00, tapahtumapaikka aukeaa klo 16.00Liput: Lippujen hinnat 39,90 € ennakkoon ja ovelta 45 €Ei ikärajaaJärjestäjä: GramoPop Oy
Sami Hedberg – 20v. -juhlakiertue image
Sami Hedberg – 20v. -juhlakiertue
Sami Hedbergin 20-vuotisjuhlakiertue suuntaa kesäteattereihin Vuonna 2005 Get up, stand up -kilpailun voitolla uransa räjähdysmäisesti aloittanut Sami Hedberg juhlistaa tänä vuonna 20-vuotista koomikon uraansa juhlakiertuein koko vuoden. Helsingin Aleksanterin teatterista maaliskuussa alkanut juhlakiertue saa jatkoa kesällä, kun Hedberg suuntaa kesäteattereihin ympäri Suomen. Juhlashow pitää sisällään sekä uusia juttuja että vanhoja klassikoita ja luvassa on mahdollisesti myös tarinoita vuosien varrelta. ”Stand up tuli elämään vähän puun takaa osallistuessani Get up, stand up -ohjelmaan vuonna 2005. Jäin koukkuun ensimmäisiin nauruihin ja sillä tiellä ollaan. Voiton kautta tuli itsevarma ja todella innostunut fiilis, joka sai haaveilemaan koko ajan enemmän ja isommin”, Hedberg kertoo uransa alusta. Sittemmin Hedberg on noussut itseoikeutetusti määrätietoisella työllä stand upin huipulle oman Hedberg Live -tuotantoyhtiönsä kautta, tuottaen tuhansia tapahtumia ympäri Suomen. Uran alkuvaiheen yksi isoimmista käännekohdista oli kun esiintyjästä tuli artisti ja ensimmäinen täysin oma Kokovartalomies-show näki päivänvalon. Show päätyi lopulta dvd:lle (2009) ja laajentui menestyskiertueiksi. Sittemmin uran kohokohtiin ovat lukeutuneet muun muassa loppuunmyyty Hartwall Areena vuonna 2013, edelleen Guinnessin ennätystenkirjoissa oleva, 365 keikkaa vuoden aikana sisällään pitänyt 365-kiertue vuonna 2015 sekä Tampereen Nokia Arenan ensimmäinen stand up -keikka 2023. Stand upin myötä Hedbergin uralle on tullut myös elokuvia ja televisio-sarjoja (mm. Luokkakokous-elokuvat, Masked Singer-voitto), mutta Sami näkee itsensä jatkossakin stand up -lavoilla. ”Olen aina nähnyt itseni lavalla 70-vuotiaana eli vähän enemmän kuin toiset 20 vuotta on vielä luvassa”, Sami valottaa tulevaisuuttaan.Esityksen kesto 2 h sis. väliaika Ovet avataan 30 min ennen esityksen alkua. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.Tapahtumapaikalla on esteetön WC.
SUPERPESIS-OTTELU HYVINKÄÄN TAHKO - KOUVOLAN PALLONLYÖJÄT image
SUPERPESIS-OTTELU HYVINKÄÄN TAHKO - KOUVOLAN PALLONLYÖJÄT
Historian ensimmäinen Superpesisottelu Valkeakoskelle heinäkuussa! Valkeakoskella päästään nauttimaan kansallispelimme pesäpallon korkeimman sarjatason ottelusta ensimmäistä kertaa sunnuntaina 13. heinäkuuta 2025 kun kaksi Suomen mestaruuden kolmesti voittanutta joukkuetta kohtaavat toisensa Tehtaan kentällä. Hyvinkään Tahkon ja Kouvolan Pallonlyöjien (KPL) välinen peli on osa kauden 2025 Superpesis-sarjaa, jolla ratkotaan tuleva Suomenmestari. Valkeakosken ottelun lipunmyynti alkaa tänään. Saatavana on sekä yksittäislippuja että perhelippuja ja alle 7-vuotiaat pääsevät huoltajan seurassa ilmaiseksi sisään. Kaudesta 1990 lähtien pelattu Superpesis on pesäpallon pääsarja sekä miehille että naisille. Tulevan kauden Superpesis-kausi alkaa Fuengirolassa huhtikuun lopussa, kotimaan kausi alkaa viikkoa myöhemmin kun Valkeakoskellakin toisensa kohtaavat Kouvolan Pallonlyöjät ja Hyvinkään Tahkon kohtaavat toisensa Kouvolassa maanantaina 5.5. Kansallispelimme Suomen mestarit ovat selvillä viimeistään syyskuun loppupuolella.Valkeakosken tulevan Superpesis-ottelun järjestää Gramopop Oy yhteistyössä Kiinteistömaailma Valkeakosken, Valkeakosken kaupungin ja Hyvinkään Tahkon kanssa.- Suomen kansallispeli pesäpallon pääsarja Superpesis kerää vuosittain kymmeniä tuhansia katsojia sekä paikan päälle katsomoihin että suoratoistopalveluiden ääreen. On todella hienoa saada Valkeakoskelle ensimmäistä kertaa ikinä Superpesis-ottelu ja vielä kahden näin hienon joukkueen kanssa. Gramopop on tehnyt paljon yhteistyötä Hotelli Waltikan kanssa, joten innostuimme kokeilemaan myös tälläisen tapahtuman tuomista paikkakunnalle, sanoo ohjelmatoimisto GramoPop Oy:n toimitusjohtaja Toni Nuotio.- Hyvinkään Tahkon puolelta olemme innoissamme, että saamme tuoda Superpesiksen huippuottelun upealle jalkapallostadionille. Toivomme, että tapahtuma houkuttelee myös uusia ihmisiä pesäpallokatsomoihin, sanoo Hyvinkään Tahkon toiminnanjohtaja Antti Yli-Saunamäki.- Todella hienoa saada huipputason Superpesis-ottelu Valkeakoskelle. Valkeakoski on todellinen urheilu- ja kulttuurikaupunki. Täällä on systemaattisesti panostettu sekä liikuntaolosuhteisiin että erilaisiin tapahtumiin. Vimpelin saarikenttä pesäpallossa ja Tehtaan kenttä jalkapallossa ovat lajiensa legendaarisimmat urheiluareenat Suomessa. Upeaa että Tehtiksellä voidaan nyt isännöidä myös pesäpalloa ja tuoda laji jalkapallokaupunkiin. Uskon että tapahtuma kiinnostaa ja houkuttelee runsaasti yleisöä myös laajemmalta alueelta, sanoo Valkeakosken kaupungin markkinointipäällikkö Petri Ahonen.SUPERPESIS-OTTELU HYVINKÄÄN TAHKO - KOUVOLAN PALLONLYÖJÄT (KPL)Valkeakoski, Tehtaan kenttäSu 13.7.2025Portit aukeavat klo 16.00, peli alkaa klo 17.00IkärajatonHinnat:Aikuiset 25€7-17 vuotiaat 15€Alle 7-vuotiaat huoltajan seurassa ilmaiseksi sisäänPerhelippu (2 aikuista ja 2 lasta) 69€
Lottalehto image
Lottalehto
Lottalehto on Satu Rämön ja Satu Kontisen lumoava lastenkirja, josta Panu Raipia on dramatisoinut uutuusnäytelmän koko perheelle.Serkukset Satu ja Saga viettävät kesää Lauttasaaren Lottalehdossa vaarinsa ränsistyneellä kesämajalla.Vaari on kuitenkin oudon hiljainen ja heti ensimmäisenä yönä maja joutuu ilkivallan kohteeksi.Tytöt päättävät ryhtyä selvittämään, mistä oikein on kyse. Mikä vaarin mieltä painaa ja kuka häiritsee Lottalehdon rauhaa.Ohjaus Heidi Kiviharju.Kesto on noin 1 h 30 min väliaikoineenHinnat:Peruslippu 25,50 €Lastenlippu 22,50 €Perhelippu 21,50 € (min. 4 hlöä)Ryhmä 20 hlö 20,50 €Ryhmä 50 hlö 19,50 €Koululaisnäytökset arkipäivien aamupäiväesitykset koululais- ja lapsiryhmät 11 €VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Pyörätuolipaikat Saliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 8 € / lippu.RyhmätKoululaisryhmien sekä muiden ryhmien lippuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388.
Tatu ja Patu työn touhussa image
Tatu ja Patu työn touhussa
Viikinsaaren kesäteatteri 2025Aino Havukainen – Sami Toivonen – Sami RannilaTATU JA PATU TYÖN TOUHUSSARooleissa Lassi Jämsä ja Roope MyllyselkäAlkuperäisteos ja kuvitus Aino Havukainen ja Sami ToivonenDramatisointi Sami RannilaOhjaus Janne JämsäSupersuosioon Viikinsaaren kesäteatterissa nousseet lastenkirjasuosikit saapuvat taas!Tatu ja Patu kertovat nyt totuuden työstä ja työnteosta - miksi työtä tehdään ja missä. Veljekset uppoutuvat erilaisten ammattien ihmeelliseen maailmaan ja määrittelevät miten mikäkin työ oikeastaan pitäisi tehdä: mitä työ vaatii ja kuka sen parhaiten tekee. Veljesten riemastuttava käsitys saattaa poiketa yleisesti hyväksytystä totuudesta, mutta kyllä työ tekijäänsä opettaa!Esityksen kesto noin 45 minuuttia, ei väliaikaa.Näytelmän tekijänoikeuksia valvovat Aino Havukainen, Sami Toivonen ja Sami Rannila.--------------------TATU ja PATUTeatterilippu: 18,5 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)Lipun hinta ei sisällä laivamatkaa saareen. Laivalippu on ostettava erikseen Hopealinjojen verkkokaupasta:https://www.hopealinjat.fi/palvelut/tampere-laukontori-viikinsaari/Teatterin asiakkaana voit ostaa edulliset teatterilaivaliput Viikinsaareen. Nämä liput käyvät vain yhdessä teatterilipun kanssa näytöspäivänä ennen näytöstä.Laivaan astuessasi sinut tulee esittää sekä teatteri- että laivalippu.Aikuinen ja eläkeläinen 10 € (norm. 15/12 €)Lapsi 3-12 v. 8 € (norm. 10 €)Ostathan laivalippusi hyvissä ajoin ennen esityspäivää.Laivamatka saareen kestää 20 minuuttia. Laivat lähtevät tasatunnein Tampereen keskustasta, Laukontorin satamasta klo 10 alkaen, paluulaivat Viikinsaaresta aina puolelta.Jos esitys alkaa klo 14, osta laivalippu viimeistään klo 13 laivaan. Laivalle tulee saapua 15 min. ennen lähtöaikaa.Viikinsaareen kannattaa kuitenkin saapua ajoissa. Saaressa on paljon tekemistä ja hyvät ravintolapalvelut.Saaressa kannattaa ehdottomasti syödä. Tarjolla on lapsille ja aikuisille tarkoitettu rento mutta maukas perhebuffa, joka tarjoillaan Viikinsaaren Paviljongissa.Valitse sopiva kattaus lipunoston yhteydessä. 15 € aikuinen, 10 € lapsi (alle 12-v.)Perhebuffa kattaukset11.30 - 13.30 ja 14.30 - 16.30Perhebuffa menu:Kasvistikut:Porkkana, kurkku, tomaatti (VEG, G, L, M)Dippiä (G, L, Saatavilla VEG)Vihersalaattia (G, VEG, L, M)Lihapullia tomaattikastikkeessa ja spagettia (L, Saatavilla VEG)Nakkeja lohkoperunoilla (L, saatavilla VEG)Ketsuppi (VEG, G, L, M)Sinappi (VEG, G, L, M)Majoneesi (G, L, M, saatavilla VEG)Leipä ja levite (L, saatavilla VEG & G)Tuoreita hedelmiä (G,VEG, L, M)Marenkia (G, M, L)Vaahtokarkkia (G, M, L)
Kangasniemen Musiikkiviikot 2025: Palkittujen paluu image
Kangasniemen Musiikkiviikot 2025: Palkittujen paluu
Kangasniemen Musiikkiviikoilla heinäkuussa nuorta voimaa:Viiden nuoren laulajan muodostama inTones ja 12 mieslaulajasta koostuva Seim Ensemble. Molemmat lauluyhtyeet tulevat pääkaupunkiseudulta.Viime kesän Kangasniemen laulukilpailun voittaja, sopraano Marjaana Ritanen konsertoi yhdessä sopraano Anna Ginströmin ja pianisti Tuula Hällströmin kanssa Palkittujen paluu -konsertissa Kangasniemi-salissa.Viime kesänä Ollinahon tilalla järjestetty konsertti sai suuren suosion ja myös tulevana kesänä palataan Ollinahon navetan vintille.Karjapihalla -konsertissa laulaa sopraano Reetta Haavisto pianistinaan Tuula Hällström.Festivaalin ohjelmassa on tuttuun tapaan laulukurssilaisten konsertteja kirkossa ja viime kesänä aloitetut päivittäiset aamunavaukset torilla klo 10 maanantaista 14.7. alkaen.Upeaääninen DIANDRA tuo Kesäyön Onni -konsertissa kuultavaksemme valitsemiaan suurten tunteiden iskelmiä, maailman tähtien hittikappaleita ja rakastettuja kotimaisia klassikoita. Diandra konsertoi Kangasniemen kirkossa 18.7. klo 19.Musiikkiviikot päättyvät Miniooppera Carmeniin. Kyseessä on Juhani Koiviston Suomen Kansallisoopperalle ohjaama sovitus Bizet´n oopperasta Carmen kaikille yli 2-vuotiaille, ilman yläikärajaa.Oopperassa esiintyvät:Marika Hölttä, sopraanoJussi Vänttinen, baritoniMartta Jämsä, huiluOtto Kentala, kitaraJoona Lintunen, kertojaAnna Kontek, lavastus ja puvustusKonserttien lisäksi ohjelmassa on kursseja, joissa opettavat Reetta Haavisto, Sirkku Wahlroos-Kaitila, Rilla Kyykkä ja Mikko Franck.
Lottalehto image
Lottalehto
Lottalehto on Satu Rämön ja Satu Kontisen lumoava lastenkirja, josta Panu Raipia on dramatisoinut uutuusnäytelmän koko perheelle.Serkukset Satu ja Saga viettävät kesää Lauttasaaren Lottalehdossa vaarinsa ränsistyneellä kesämajalla.Vaari on kuitenkin oudon hiljainen ja heti ensimmäisenä yönä maja joutuu ilkivallan kohteeksi.Tytöt päättävät ryhtyä selvittämään, mistä oikein on kyse. Mikä vaarin mieltä painaa ja kuka häiritsee Lottalehdon rauhaa.Ohjaus Heidi Kiviharju.Kesto on noin 1 h 30 min väliaikoineenHinnat:Peruslippu 25,50 €Lastenlippu 22,50 €Perhelippu 21,50 € (min. 4 hlöä)Ryhmä 20 hlö 20,50 €Ryhmä 50 hlö 19,50 €Koululaisnäytökset arkipäivien aamupäiväesitykset koululais- ja lapsiryhmät 11 €VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Pyörätuolipaikat Saliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 8 € / lippu.RyhmätKoululaisryhmien sekä muiden ryhmien lippuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388.