4141 result(s) found for ""
Ihan pienet luut
IHAN PIENET LUUTKantaesitys 16.11.2024Ihan pienet luut on rosoisen kaunis riemunkiljahdus itsetunnolle ja sen rakentumiselle. Se sijoittuu 1980–1990-luvuille, tunnustuksellisten päiväkirjamerkintöjen aikaan. Se sukeltaa ikuiseen iltapäivään, Fii-deodorantin ja hajukumien tuoksuun, fataalin häpeän kokemukseen ja seksuaalisen uteliaisuuden heräämiseen.Esityksen pääkallopaikkana toimii Tytön huone, jonka suojissa kasvetaan ihmisiksi. Sinne ei aikuisten katse ulotu. Sen maailma on hempeän vaaleanpunainen ja viiltävän vaarallinen. Ihan pienet luut kertoo tyttöjen kokemasta syyllisyydestä, näkymättömyydestä sekä eräästä ystävyydestä. Se kysyy, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme lausua ääneen suuret salaisuutemme. Millaisen ihmisen kohtaisimme, jos katsoisimme itseämme hellyydellä? Entä jos se häpeällisin asia onkin lopulta se, joka meitä eniten yhdistää?Tyttöjen rooleissa nähdään Pihla Penttinen ja Hanna Vahtikari, jotka ovat kirjoittaneet näytelmän yhdessä ohjaaja Ria Katajan kanssa.Kirjoittaneet: Ria Kataja, Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariOhjannut: Ria KatajaNäyttämöllä: Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariLavastus: Annukka PykäläinenPukusuunnittelu: Riitta RöpelinenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
Musiikin sävellys: Marzi Nyman
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Sydän, sydän: Tuomas Skopan jäähyväiskiertue
Hetki sitten saimme ristiriitaisia uutisia. Sydän, sydämen Tuomas Skopa päätti kesällä, että nyt on aika nostaa lasi viimeistä kertaa lavoilla. Bändin fanit äänestivät muun yhtyeen jatkamisen puolesta. Ennen seuraavaa askelta Sydän, sydän lähtee kuitenkin vielä kerran tien päälle Tuomas Skopan jäähyväiskiertueelle, joka tottelee nimeä SKEXIT 2025. Kiertueelle on saatu maaniteltua mukaan myös yhtyeen vanha kitaristi Juho Minerva.Sydän, sydän All Stars rantautuu uljaimmassa kokoonpanossaan myös Ääniwalliin 17.1.2025. Ääniwalli on saanut kunnian isännöidä Tuomas Skopan viimeisestä matkaa venkoilurockin kiistattomana veturimiehenä. Uskokaa pois, tämä keikka tulee olemaan jotain sellaista, mistä kaverit puhuvat vielä saunan lauteilla vuosien päästä.SKEXIT 2025 -kiertue ei ole vain hyvästien jättämistä – se on Skopan viimeinen, legendaarinen juomakierros, jossa jokainen olut on ansaittu ja jokainen riffi on viimeisen päälle hiottu. Sydän, sydän haluaa teidät kaikki mukaan nostamaan maljan Skopan uskomattomalle uralle. Tällä keikalla lauletaan mukana niin, että naapuritkin heräävät.
Keikka tulee olemaan täynnä rakkautta, rokkia ja rehellisiä kippistelyjä. Älä siis jää murehtimaan tai märehtimään: Liput tulevat myyntiin suuren maailman meiningillä keskiviikkona 4.9. klo 10, joten nappaa omasi ja valmistaudu elämän isoimpaan rock'n'roll-iltamaan.
Kippis!Ovella peritään security fee 3,50 €
Liput ovelta 29 €, jos jäljellä.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä (paikan päällä järjestyksenvalvojat kantavat pyörätuolin sisälle)
Tapahtumassa ei hyväksytä minkäänlaista syrjintää, häirintää tai väkivaltaa. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen: www.aaniwalli.fi/turvallisuus
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
State of Souls Club
Kansainvälinen State of Souls klubi saapuu Tampereen Tavara-asemalle perjantaina 17.1.2024. Tapahtumassa tullaan kuulemaan valtakunnallisia ja kansainvälisesti tunnettuja sekä mielenkiintoisia Dj:tä – Ilta kääntyy yöhön groovaavasta housesta teknon ja trancen bassonjytkeeseen!
Jyväskylässä vuonna 2022 perustettu konemusiikkiklubi ja kollektiivi State of Souls yhdistää toiminnassaan visuaalista taidetta ja tanssitaidetta. Kollektiivi koostuu luovan alan ihmisitä kuten, tapahtuman- ja musiikintuottajista sekä kuvataiteilijoista.
19.00-19.30 State
of Souls resident: dj Am I ? 19.30-21.30 Leroy
Rey (NL)21.30-23.00 State
of Souls Collective: DJ IIA, Cut-su, Astral Mari, HI7E HI7E23.30-00.30 Humppaseura
dj´s00.30-02.00 Leroy
Rey (NL)02.00-03.30 Barbietalokollektiivi:
Ch1manda & DJ SnapDragon
Noudatamme State of souls
-klubeilla turvallisemman tilan periaatteita! Pyrimme siihen, että jokainen tulee kohdatuksi omana itsenään, eikä kenenkään tarvitse pelätä syrjintää tai häirintää. Siksi pyydämme kaikkia toimintaamme ja tapahtumiimme osallistuvia noudattamaan seuraavia periaatteita:
Olemme yhdenvertaisia
ja moninaisia. Sitoudumme syrjinnänvastaisuuteen jaantirasistisuuteen.
Kunnioitamme jokaisen
itsemäärittelyoikeutta emmekä tee oletuksia esimerkiksi toisten sukupuolesta, seksuaalisesta
suuntautumisesta, uskonnosta, perhesuhteista tai muusta henkilön taustaan liittyvästä syystä.Puutumme häirintään, emmekä
hyväksy vihapuhetta.Voit käydä kertomassa
häirinnästä ja keskustelemassa turvallisemman tilan periaatteista tapahtuman järjestäjien kanssa.Early bird lipun hinta
15 € Normaali lipun hinta 20
€
HUOM: ei sisällä 3€ eteismaksua---
DJ Leroy ReyHI7E HI7EHumppaseuraChimandaFrank Arvoton
State of Souls / InstagramState of Souls / facebookState of Souls / YoutubeKonsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Adi L Hasla
Adi L Hasla: Habiturientti 10v Korjaamolla tammikuussa!
Adi L Hasla lähtee kiertueelle debyyttialbuminsa ”Habiturientti” 10v-juhlavuonna!
Artisti teki ensimmäisen levytyssopimuksensa Monsp recordsin kanssa vuonna 2014 ja seuraavana vuonna 2015 julkaistiin kulta-albumi ”Habiturientti”. Vaikka artistin ensimmäiset julkaisut tulivat omakustanteisena jo aiemmalla vuosikymmenellä, debyyttialbumin menestys oli se, joka avasi keikkalavat. Albumi toi siihen aikaan moderneja rap-soundeja Suomeen ja sisälsi lukuisia featteja Suomen rap-kentältä. (Mäkki, VilleGalle, Tippa-t, Kube, Ruma, Nick-E Maggz, Kevin Tandu) Albumilla kuultiin myös kansainvälinen yhteistyö kappaleella Flipperi, jolla vieraili Mäkkin lisäksi virolainen rap-artisti Tommy Cash.
Pitkän uran suomirap-skenessä niin artistina, kuin oman Monopoli Music levy-yhtiön pomonakin tehnyt Adi L Hasla julkaisi tänään myös uutta musiikkia, ja uusi albumi tullaan julkaisemaan vuonna 2025.
Juhlakiertue etenee seuraavasti:
17.01.2025 Korjaamo, Helsinki25.01.2025 Eikan Pub Järvenpää31.01.2025 Escape, Jyväskylä01.02.2025 Beats Club, Pieksämäki07.02.2025 Maxim, Kuopio08.02.2025 Utopia, Turku15.02.2025 Suisto, Hämeenlinna
Adi L Hasla nousi koko kansan tietoisuuteen viimeistään neljä vuotta sitten julkaistulla ja platinarajan ylittäneellä 8. päivä -albumillaan. Levyn ensimmäinen single Kevät muodostui jättihitiksi ja pysyi yhtäjaksoisesti 41 päivää Spotifyn kärkipaikalla.Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
SARA
JARKKO AHOLA KONSERTOI KIRKOISSA - JOULUNTÄHTI-KIERTUE ALKAA MARRASKUUSSA
Kajaanin kirkko
La 7.12.2024 klo 18.00
Vaikuttava tulkitsija, rocktenori Jarkko Ahola lähtee loppuvuodesta jo perinteeksi muodostuneelle kirkkokiertueelle. Jouluntähti-kiertue alkaa 30. marraskuuta Kauhajoelta ja päättyy 22. joulukuuta Helsinkiin. Liput joulukonserttikiertueelle ovat myynnissä nyt.
- Pian on taas se aika vuodesta, kun pääsemme esittämään mahtavia ja lämminhenkisiä joululauluja sekä muuten vain jouluisia kappaleita. Rekemme on luistanut ja rohissut ympäri Suomen jo yli kymmenen vuotta ja aina vaan paranee! Tervetuloa siis mukaan virittäytymään kuusijuhlan ja joulun tähden tunnelmaan kanssamme, Jarkko Ahola sanoo.
Joulukiertue vierailee kaikkiaan kymmenellä eri paikkakunnalla. Ennen tulevia kirkkokonsertteja Jarkko Ahola on mahdollista nähdä yhteiskeikoilla konserttisaleissa JP Leppäluodon kanssa.
Sydämeen käyvät tulkinnat Jarkon joulukappaleista Ave Maria-Jouluklassikot (2012) on myynyt tuplaplatinaa ja myös sitä seuranneet levyt SUOJELUSENKELI-Klassikot 2 (2014) Romanssi ovat myyneet platinaa ja kultaa.
Tervetuloa virittäytymään Jouluntähden lämminhenkiseen tunnelmaan!
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Kollit - TPS
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Ässät - Jukurit
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Lukko - Tappara
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Pala palalta pois
FI
85 views
Buy Ticket
Read More
Loistojuttu!
FI
71 views
Buy Ticket
Read More
UK PINK FLOYD EXPERIENCE
Kehuttu UK Pink Floyd Experience Suomeen alkuvuodesta 2025Legendaarisen Pink Floydin liveshow:n henkiin herättävä UK Pink Floyd Experience esiintyy tammikuussa 2025 Turussa, Hyvinkäällä, Oulussa, Helsingissä ja Tampereella. Luvassa on reilut kaksi tuntia Pink Floydin musiikkia ison bändin esittämänä sekä upea valoshow. Suomen konserttien lipunmyynti alkaa tänään.Liki kaksikymmentä vuotta toiminut UK Pink Floyd Experience kiertää juhlistamassa Pink Floydin vuonna 1973 julkaistua ikonista The Dark Side of The Moon -albumia, joka on tähän päivään mennessä viettänyt liki 1000 viikkoa Billboardin Top 200 -listalla. Pink Floydinsa hyvin tunteva ja yksityiskohtiin huolella paneutuva UK Pink Floyd Experience herättää Pink Floydin live-esitysten taian henkiin. Tribuuttiyhtye panostaa sekä esitysten visuaalisuuteen että musiikilliseen tarkkuuteen.Hyviä arvioita keränneen UK Pink Floyd Experiencen tulevissa konserteissa kuullaan kappaleita maailman myydyimpiin artisteihin lukeutuvan yhtyeen klassikkoalbumeilta kuten The Dark Side of The Moon, Animals, Wish You Were Here ja The Wall. Mukana on myös vuonna 1971 julkaistun Meddle-albumin päättävä mestariteos Echoes, joka on Pink Floydin pisin kappale yli 23 minuutin kestollaan. Katso esityksen traileri täältä.UK Pink Floyd Experience kostuu kokeneista muusikosita. Bassoa ja akustista kitaraa soittaa UK Experience perustaja ja koko show:n tuottanut David Power. Show:n musiikillinen johtaja Rick Benbow soittaa kosketinsoittimia. Paul Andrews ja Mike Bollard soittavat sekä sähkökitaraa että akustista kitaraa ja laulavat. Lisäksi Mike Bollard soittaa myös koskettimia. Rumpuja soittaa Francesco Borrelli. Emma Street laulaa ja soittaa lyömäsoittimia, Jo Paterson-Neild laulaa sekä soittaa saksofonia ja lyömäsoittimia. Pink Floydin konserttitunnelman henkiin herättämisen viimeistelevät valosuunnittelija Stu Hunt ja äänisuunnittelija Dave Woodfield.www.ukpinkfloydexperience.comUK PINK FLOYD EXPERIENCETi 14.1.2025 Kuopio, Musiikkikeskus Konserttisali klo 19.00Ke 15.1.2025 Turku, Konserttitalo klo 19.00To 16.1.2025 Hyvinkääsali klo 19.00Pe 17.1.2025 Oulu, Madetojan sali klo 19.00La 18.1.2025 Helsinki, Kulttuuritalo klo 20.00Su 19.1.2025 Tampere-talo, pieni sali klo 19.00Liput:Lippujen myynti alkaa 19.3. Lippu.fi:ssä.Hinnat alkaen 59,90€ sisältäen kulutJärjestäjä: Gramopop Oy, paitsi Hyvinkään konsertin järjestää Hyvinkääsali
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Exän uus ja vanha
Hervoton parisuhdekomedia! Nelikymppiset Jari (Samuli Punkka) ja Terhi (Netta Salonsaari) ovat eronneet puoli vuotta sitten. Välit on saatu kohtuullisen asialliseen kuntoon ja lasten vuoroasumiset sekä muut käytännön asiat on saatu sujumaan. Sitten tipahtaa pommi: Jari on tuomassa uuden naisystävänsä kylään. Terhi odottaa vieraita sekalaisin tuntein, koska on käynyt ilmi, että Jarilla ja tämän uudella heilalla on 20 vuoden ikäero. Onneksi Terhin henkiseksi tueksi saapuu ystävätär Hille. Kaikki ei tietenkään suju kuten on suunniteltu, eikä todellakaan ole sitä miltä näyttää… Yllätyksiä ja nauruhermoja kutkuttavia käänteitä vilisevän farssin on käsikirjoittanut muun muassa Kumman kaa TV-sarjasta tuttu Minna Koskela. Käsikirjoitus: Minna Koskela Ohjaus: Katja Krohn Lavastus ja puvustus: Mimmi Resman Näyttelijät: Sanna Kemppainen, Noora Koski, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Aino Sirje Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 9.11. klo 16 Suurella näyttämöllä Kesto 2 h
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Ihan pienet luut
IHAN PIENET LUUTKantaesitys 16.11.2024Ihan pienet luut on rosoisen kaunis riemunkiljahdus itsetunnolle ja sen rakentumiselle. Se sijoittuu 1980–1990-luvuille, tunnustuksellisten päiväkirjamerkintöjen aikaan. Se sukeltaa ikuiseen iltapäivään, Fii-deodorantin ja hajukumien tuoksuun, fataalin häpeän kokemukseen ja seksuaalisen uteliaisuuden heräämiseen.Esityksen pääkallopaikkana toimii Tytön huone, jonka suojissa kasvetaan ihmisiksi. Sinne ei aikuisten katse ulotu. Sen maailma on hempeän vaaleanpunainen ja viiltävän vaarallinen. Ihan pienet luut kertoo tyttöjen kokemasta syyllisyydestä, näkymättömyydestä sekä eräästä ystävyydestä. Se kysyy, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme lausua ääneen suuret salaisuutemme. Millaisen ihmisen kohtaisimme, jos katsoisimme itseämme hellyydellä? Entä jos se häpeällisin asia onkin lopulta se, joka meitä eniten yhdistää?Tyttöjen rooleissa nähdään Pihla Penttinen ja Hanna Vahtikari, jotka ovat kirjoittaneet näytelmän yhdessä ohjaaja Ria Katajan kanssa.Kirjoittaneet: Ria Kataja, Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariOhjannut: Ria KatajaNäyttämöllä: Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariLavastus: Annukka PykäläinenPukusuunnittelu: Riitta RöpelinenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
Musiikin sävellys: Marzi Nyman
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Ihan pienet luut
IHAN PIENET LUUTKantaesitys 16.11.2024Ihan pienet luut on rosoisen kaunis riemunkiljahdus itsetunnolle ja sen rakentumiselle. Se sijoittuu 1980–1990-luvuille, tunnustuksellisten päiväkirjamerkintöjen aikaan. Se sukeltaa ikuiseen iltapäivään, Fii-deodorantin ja hajukumien tuoksuun, fataalin häpeän kokemukseen ja seksuaalisen uteliaisuuden heräämiseen.Esityksen pääkallopaikkana toimii Tytön huone, jonka suojissa kasvetaan ihmisiksi. Sinne ei aikuisten katse ulotu. Sen maailma on hempeän vaaleanpunainen ja viiltävän vaarallinen. Ihan pienet luut kertoo tyttöjen kokemasta syyllisyydestä, näkymättömyydestä sekä eräästä ystävyydestä. Se kysyy, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme lausua ääneen suuret salaisuutemme. Millaisen ihmisen kohtaisimme, jos katsoisimme itseämme hellyydellä? Entä jos se häpeällisin asia onkin lopulta se, joka meitä eniten yhdistää?Tyttöjen rooleissa nähdään Pihla Penttinen ja Hanna Vahtikari, jotka ovat kirjoittaneet näytelmän yhdessä ohjaaja Ria Katajan kanssa.Kirjoittaneet: Ria Kataja, Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariOhjannut: Ria KatajaNäyttämöllä: Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariLavastus: Annukka PykäläinenPukusuunnittelu: Riitta RöpelinenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
Musiikin sävellys: Marzi Nyman
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Myyty morsian - ooppera
Bedřich Smetana: Myyty morsianRomattinen ooppera 1868Ohjaus Ville Saukkonen, Kapellimestari Solveig Lindrooslavastus Hanna Hakkarainen, Pukusuunnittelu Taina Relanderkoreografia Tuula Malo, tanssiryhmäSinfonietta Ariadne, Savolaisen Osakunnan Laulajat, johtajanaan Noora HirnmiehitysKrušina Jarmo OjalaLudmila Anitta RantaMařenka Aurora MarthensMícha Veli-Pekka VäisänenHáta Margit WesterlundVašek Ville SalonenJeník Markus NykänenKecal Olli TuovinenTirehtööri Aki AlamikkotervoIntiaani Sakari TopiEsmeralda Laura HeinonenTšekkiläinen Bedřich Smetana kirjoitti koomisen oopperansa Myyty morsian kertomaan tosi rakkauden vaikeasta tiestä, joka estää kunnianhimoisten vanhempien ja avioliittovälittäjän suunnitelmat. Mařenka on määrätty menemään naimisiin rikkaan Tobias Michan pojan kanssa. Mařenka rakastaa kuitenkin Jeníkiä, jonka taustasta kukaan ei tiedä mitään. Jeník tekee sopimuksen avioliittovälittäjän kanssa, että Mařenka menee vain Michan pojan kanssa naimisiin. Tyypillisen oopperan käänteen mukaan Jeník sattuukin olemaan Michan kauan kateissa ollut poika. Michan toinen poika on paljon onnellisempi esittäessään karhua sirkuksessa.Rakkauden läpivieminen vanhempien tahtoa vastaan on jo tarpeeksi vaikeaa. Erityisesti, kun sulhasta pidetään muukalaisena, tulevien appivanhempien kesken on huonoja sopimuksia ja rahalla on suuri merkitys. Mutta se, mitä Jenik sopii avioliittovälittäjä Kecalin kanssa ilman, että hän keskustelee rakkaansa Marenkan kanssa, vaatii erityistä rohkeutta ja menee melkein pieleen: rakastetun "myyminen" vaikuttaa järkevältä vasta lopussa. Tämä todistaa jälleen kerran: komedia on vain viime hetkellä estetty tragedia.Vakavuuden ja komedian välinen leikki sopii erinomaisesti ohjaaja Ville Saukkoselle, joka tarttuu rohkeasti tähän rakastettuun teokseen.Rooleissa nähdään mm. sopraano Aurora Marthens suoraan Wienin valtionoopperasta ja tenori Markus Nykänen, joka on valloittanut maailmaa Kaija Saariahon Innocence -oopperan pääroolissa.to 16.1.2025 klo 18.30 ensi-iltala 18.1.2025 klo 14su 19.1.2025 klo 16pe 31.1.2025 klo 18.30la 1.2.2025 klo 14su 2.2.2025 klo 16
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
PÄHKINÄNSÄRKIJÄ P. Tšaikovskin baletti
Anna Krogeruksen uusi kotimainen kantanäytelmä Lemminkäisen äiti on näytelmä ihmisistä, jotka pakenevat. Kuka sotaa, kuka kodin mykkää ilmapiiriä, kuka tulevaisuuden synkkiä näkymiä, kuka omaa riittämättömyyden tunnettaan tai kuoleman hipaisua.
Lemminkäisen äiti kertoo heistä, jotka eivät pakovauhdissa enää pysy. Heistä, jotka tekonivelistä ja ihoa nuorentavista voiteista huolimatta, kummallista kyllä, vanhenevat ja kuolevat. Heistä, jotka menivät rikki liian suurten vaatimusten paineesta tai sodan sirpaleista jo aivan liian nuorina. Heistä jotka vielä juoksevat mutta eivät enää voi olla kuulematta oman sisimpänsä kuiskauksia.
Lemminkäisen äiti on tragikoominen triptyykki, joka ensin irvailee arkisen ahdinkomme kustannuksella häpeämättömästi ja sitten pakottaa pysähtymään ja kysymään kysymykset, jotka mieluummin hukuttaisimme lempparisarjan uuteen tuotantokauteen.
Pysähtyminen on kivuliasta. Erityisesti jos pysäyttää täydestä vauhdista päin seinää. Joskus muuta vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole.
Kanta-esitys Ryhmäteatterissa 4.10.2024
Käsikirjoitus: Anna Krogerus
Ohjaus: Eki Vuori
Rooleissa: Minna Suuronen, Santtu Karvonen, Marja-Leena Kouki, Aapo Salonen ja Nana Saijets
Lavastussuunnittelu: Janne Siltavuori
Valosuunnittelu: Ville Mäkelä
Videosuunnittelu: Mika Haaranen
Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen
Pukusuunnittelu: Ninja Pasanen
Maskeeraussuunnittelu: Ia Luhtanen
FI
26 views
Buy Ticket
Read More
Majesty - The Ultimate Tribute to QUEEN
DIRECT FROM THE UK! We will rock you!Majesty is the Europes’ premier Queen Tribute band formed with a passion to pay tribute to the greatest rock band in the world- Queen. Queen was a legendary band which music is popular even in nowadays. Majesty’s mission is to bring to the stage all the magic and energy that Queen were renowned for during their iconic shows. Performing all over the world, Majesty play all the attention to the details is second to none creating what can only be described at the closest representation of Brian May's signature sound hits from the 70s and 80s and have performed over a thousand performances around the world.Majesty is made up of four of the UK’s best musicals and performers. Featuring Drums, Bass, Guitar, Piano and stunning four-part harmonies, these boys have studied the band for years to create an incredibly close representation of Queen’s iconic sound. Rob Lea (Freddy Mercury) was a winner Freddy of UK TV Show STARSTRUCK in 2022 getting a big attention worldwide. “When I close my eyes, I do hear Freddy. I am very impressed. Well done!” – Adam Lambert said. “You look like Freddy, you sound like Freddy… and you can sing those big notes as well!” said Jason Manford. In the concert program:“We will rock you””Crazy thing called love”“We are the champions”“Another one bites the dust” “ Don’t stop me now”“Somebody to love” “Bohemian Rhapsody” and others---SUORAAN ISOSTA-BRITANNIASTA!We will rock you!Majesty on Euroopan johtava Queen-tribuuttibändi, joka on perustettu halusta kunnioittaa maailman parasta rockbändiä - Queenia. Queen oli legendaarinen yhtye, jonka musiikki on edelleen suosittua. Majestyn missiona on tuoda lavalle taianomaisuus ja energia, josta Queen tunnettiin ikonisilla keikoillaan. Ympäri maailmaa esiintyvä Majesty kiinnittää huomionsa yksityiskohtiin ja on vertaansa vailla luomaan Queenin 70- ja 80-luvun hittien soundia eniten muistuttavan esityksen. Yhtye on esiintynyt yli tuhat kertaa eri puolilla maailmaa.Majesty koostuu neljästä Ison-Britannian parhaimmistoon kuuluvasta muusikosta ja esiintyjästä. Rumpuja, bassoa, kitaraa ja pianoa soittavat miehet ovat harjoitelleet vuosia luodakseen Queenin ikonista soundia mahdollisimman läheisesti muistuttavan esiintymistavan. Rob Lea (Freddie Mercury) oli voittaja-Freddie brittiläisessä TV-ohjelmassa STARSTRUCK vuonna 2022 ja sai suurta huomiota maailmanlaajuisesti. "Kun suljen silmäni, kuulen Freddien. Olen erittäin vaikuttunut. Hyvin tehty!", Adam Lambert kommentoi. "Näytät Freddieltä, kuulostat Freddieltä... ja osaat laulaa myös korkeat nuotit!", Jason Manford sanoi. Konsertin ohjelmassa:We will rock youCrazy thing called loveWe are the championsAnother one bites the dust Don’t stop me nowSomebody to love Bohemian Rhapsody
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Savo Volley - Akaa-Volley
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
U-20: Ässät - Tappara
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
JYP - Kärpät
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
HIFK - Ilves
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
UK Pink Floyd Experience
Kehuttu UK Pink Floyd Experience Suomeen alkuvuodesta 2025Legendaarisen Pink Floydin liveshow:n henkiin herättävä UK Pink Floyd Experience esiintyy tammikuussa 2025 Turussa, Hyvinkäällä, Oulussa, Helsingissä ja Tampereella. Luvassa on reilut kaksi tuntia Pink Floydin musiikkia ison bändin esittämänä sekä upea valoshow. Suomen konserttien lipunmyynti alkaa tänään.Liki kaksikymmentä vuotta toiminut UK Pink Floyd Experience kiertää juhlistamassa Pink Floydin vuonna 1973 julkaistua ikonista The Dark Side of The Moon -albumia, joka on tähän päivään mennessä viettänyt liki 1000 viikkoa Billboardin Top 200 -listalla. Pink Floydinsa hyvin tunteva ja yksityiskohtiin huolella paneutuva UK Pink Floyd Experience herättää Pink Floydin live-esitysten taian henkiin. Tribuuttiyhtye panostaa sekä esitysten visuaalisuuteen että musiikilliseen tarkkuuteen.Hyviä arvioita keränneen UK Pink Floyd Experiencen tulevissa konserteissa kuullaan kappaleita maailman myydyimpiin artisteihin lukeutuvan yhtyeen klassikkoalbumeilta kuten The Dark Side of The Moon, Animals, Wish You Were Here ja The Wall. Mukana on myös vuonna 1971 julkaistun Meddle-albumin päättävä mestariteos Echoes, joka on Pink Floydin pisin kappale yli 23 minuutin kestollaan. Katso esityksen traileri täältä.UK Pink Floyd Experience kostuu kokeneista muusikosita. Bassoa ja akustista kitaraa soittaa UK Experience perustaja ja koko show:n tuottanut David Power. Show:n musiikillinen johtaja Rick Benbow soittaa kosketinsoittimia. Paul Andrews ja Mike Bollard soittavat sekä sähkökitaraa että akustista kitaraa ja laulavat. Lisäksi Mike Bollard soittaa myös koskettimia. Rumpuja soittaa Francesco Borrelli. Emma Street laulaa ja soittaa lyömäsoittimia, Jo Paterson-Neild laulaa sekä soittaa saksofonia ja lyömäsoittimia. Pink Floydin konserttitunnelman henkiin herättämisen viimeistelevät valosuunnittelija Stu Hunt ja äänisuunnittelija Dave Woodfield.www.ukpinkfloydexperience.comUK PINK FLOYD EXPERIENCETi 14.1.2025 Kuopio, Musiikkikeskus Konserttisali klo 19.00Ke 15.1.2025 Turku, Konserttitalo klo 19.00To 16.1.2025 Hyvinkääsali klo 19.00Pe 17.1.2025 Oulu, Madetojan sali klo 19.00La 18.1.2025 Helsinki, Kulttuuritalo klo 20.00Su 19.1.2025 Tampere-talo, pieni sali klo 19.00Liput:Lippujen myynti alkaa 19.3. Lippu.fi:ssä.Hinnat alkaen 59,90€ sisältäen kulutJärjestäjä: Gramopop Oy, paitsi Hyvinkään konsertin järjestää Hyvinkääsali
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Myyty morsian - ooppera
Bedřich Smetana: Myyty morsianRomattinen ooppera 1868Ohjaus Ville Saukkonen, Kapellimestari Solveig Lindrooslavastus Hanna Hakkarainen, Pukusuunnittelu Taina Relanderkoreografia Tuula Malo, tanssiryhmäSinfonietta Ariadne, Savolaisen Osakunnan Laulajat, johtajanaan Noora HirnmiehitysKrušina Jarmo OjalaLudmila Anitta RantaMařenka Aurora MarthensMícha Veli-Pekka VäisänenHáta Margit WesterlundVašek Ville SalonenJeník Markus NykänenKecal Olli TuovinenTirehtööri Aki AlamikkotervoIntiaani Sakari TopiEsmeralda Laura HeinonenTšekkiläinen Bedřich Smetana kirjoitti koomisen oopperansa Myyty morsian kertomaan tosi rakkauden vaikeasta tiestä, joka estää kunnianhimoisten vanhempien ja avioliittovälittäjän suunnitelmat. Mařenka on määrätty menemään naimisiin rikkaan Tobias Michan pojan kanssa. Mařenka rakastaa kuitenkin Jeníkiä, jonka taustasta kukaan ei tiedä mitään. Jeník tekee sopimuksen avioliittovälittäjän kanssa, että Mařenka menee vain Michan pojan kanssa naimisiin. Tyypillisen oopperan käänteen mukaan Jeník sattuukin olemaan Michan kauan kateissa ollut poika. Michan toinen poika on paljon onnellisempi esittäessään karhua sirkuksessa.Rakkauden läpivieminen vanhempien tahtoa vastaan on jo tarpeeksi vaikeaa. Erityisesti, kun sulhasta pidetään muukalaisena, tulevien appivanhempien kesken on huonoja sopimuksia ja rahalla on suuri merkitys. Mutta se, mitä Jenik sopii avioliittovälittäjä Kecalin kanssa ilman, että hän keskustelee rakkaansa Marenkan kanssa, vaatii erityistä rohkeutta ja menee melkein pieleen: rakastetun "myyminen" vaikuttaa järkevältä vasta lopussa. Tämä todistaa jälleen kerran: komedia on vain viime hetkellä estetty tragedia.Vakavuuden ja komedian välinen leikki sopii erinomaisesti ohjaaja Ville Saukkoselle, joka tarttuu rohkeasti tähän rakastettuun teokseen.Rooleissa nähdään mm. sopraano Aurora Marthens suoraan Wienin valtionoopperasta ja tenori Markus Nykänen, joka on valloittanut maailmaa Kaija Saariahon Innocence -oopperan pääroolissa.to 16.1.2025 klo 18.30 ensi-iltala 18.1.2025 klo 14su 19.1.2025 klo 16pe 31.1.2025 klo 18.30la 1.2.2025 klo 14su 2.2.2025 klo 16
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Stadin Gimmat - Ilves
FI
15 views
Buy Ticket
Read More